Tekijä: miiajunell

Madrid ei ole vain Espanjan pääkaupunki – se on kaupunki täynnä yllättäviä yksityiskohtia, erikoisia ennätyksiä ja tarinoita, joista moni matkailijakaan ei ole kuullut.

Tiesitkö esimerkiksi, että Madridissa sijaitsee yksi Euroopan suurimmista kuninkaallisista palatseista, vaikka Espanjan kuningasperhe ei edes asu siellä? Tai että kaupungin symbolina oleva karhu ja mansikkapuu herättävät edelleen keskustelua siitä, mitä ne oikeastaan edustavat?

Tässä muutamia muita mielenkiintoisia ja vähemmän tunnettuja faktoja Madridista.

1.  Euroopan korkeimmalla sijaitseva pääkaupunki
Madrid sijaitsee noin 667 metrin korkeudessa merenpinnasta, mikä tekee siitä Euroopan korkeimmalla sijaitsevan pääkaupungin. Tämä fakta selittää myös osittain kaupungin mannermaisen ilmaston. 

Madrid perustettiin nykyiselle paikalleen ennen kaikkea strategisista ja maantieteellisistä syistä — ei kaupankäynnin tai merenkulun vuoksi, kuten monet muut Euroopan suuret kaupungit. Madrid sijaitsee korkealla Meseta-keskitasangolla, mikä teki alueesta helpommin puolustettavan.

2. Kaupungin nimi on arabiankielistä alkuperää

Madridin alkuperäinen nimi oli Mayrit, arabiankielinen sana, joka viittaa vesikanaviin tai lähteisiin. Vaikka Madrid on keskellä kuivaa Espanjaa niin kaupungin alueella on kuitenkin poikkeuksellisen paljon pohjavettä ja pieniä jokia.

3. Virallinen tunnus on karhu ja mansikkapuu, El Oso y el Madroño
Madridin symboli on karhu, joka nojaa takajaloilleen ja syö marjoja madroño-puusta, jota kutsutaan myös mansikkapuuksi. Puun nimi tulee siitä, että se tuottaa punaisia marjamaisia hedelmiä – ei kuitenkaan mansikoita.

Symboli juontaa juurensa keskiajalle ja liittyy kaupungin maa-alueisiin sekä luonnonvaroihin. Symbolin taustalla on vanha kiista siitä, kuka hallitsi Madridin ympäristön metsiä ja laidunmaita: kaupunki vai kirkko. 1200-luvulla päädyttiin sopimukseen, jossa kirkko sai laidunmaat ja kaupunki metsät & puut.

Tämän jälkeen Madrid alkoi käyttää vaakunassaan puuta korostamaan omistusoikeuttaan metsiin. Karhu puolestaan oli alueella yleinen eläin keskiajalla, sillä Madridin ympärillä oli paljon metsiä ja villieläimiä.

Toisaalta historioitsijat eivät ole täysin yksimielisiä siitä, mitä symbolin eri osat alun perin tarkoittivat. Joidenkin tutkijoiden mukaan karhu-symbolilla voisi olla yhteys tähtitaivaaseen, ei puuhun. Vanhoissa vaakunoissa karhu on myös ollut eri asennoissa ja puun ulkonäkö vaihdellut vuosisatojen aikana eli symbolin merkitys ei ole täysin selvä.

Vaikka symbolin alkuperäisestä merkityksestä ei olekaan täydellistä yksimielisyyttä, se kuitenkin nähdään kaupungin identiteetin ja historian ikonina ja symboli näkyy kaikkialla Madridissa. Tunnetuin versio on El Oso y el Madroño -patsas kaupungin keskustassa Puerta del Sol -aukiolla.

4.  Kaikki tiet lähtevät Madridista
Puerta del Sol -aukiolla on Kilometri 0 -laatta, josta mitataan etäisyydet kaikkialle Espanjaan. Se on maan symbolinen keskipiste. Nykyään Madridin sijainti keskellä maata näkyy edelleen esimerkiksi Espanjan tie- ja junaverkossa: monet reitit lähtevät säteittäin juuri Madridista koko maahan. Täällä kaikki tiet eivät vie Roomaan vaan ne johtavat Madridiin 😉

5.  Madridilaiset ovat “kissoja” (gatos)
Asukkaita kutsutaan lempinimellä gatos (kissat) vanhan legendan vuoksi.

Tarina vie 1000-luvulle aikaan, jolloin kristityt joukot yrittivät vallata Madridin takaisin maureilta. Legendan mukaan yksi sotilas kiipesi kaupungin muurille niin ketterästi ja nopeasti, että hänen sanottiin liikkuvan kuin kissa. Hän onnistui vaihtamaan linnakkeessa olleen lipun kristittyjen lippuun, ja tämän jälkeen hänen jälkeläisiään alettiin kutsua nimellä gatos.

Myöhemmin lempinimi alkoi tarkoittaa yleisemmin “aitoina madridilaisina” pidettyjä ihmisiä. Perinteisen määritelmän mukaan henkilöä voitiin kutsua gatoksi, jos hänen vanhempansa ja isovanhempansa olivat kaikki syntyneet Madridissa.

Nykyään nimitys on enemmänkin ylpeydenaihe ja osa kaupungin identiteettiä — madridilaiset käyttävät sitä usein itsekin humoristisella ja lämpimällä tavalla.

6.  Madridissa on maailman vanhin edelleen toimiva ravintola
Sobrino de Botín -ravintolta Madridissa pitää Guinnessin maailmanennätystä maailman vanhimpana yhtäjaksoisesti toimineena ravintolana. Ravintola on perustettu vuonna 1725 ja se on edelleen toiminnassa samalla paikalla.

Tunnetuin erikoisuus on paahdettu imeväisporsas (cochinillo asado). Kyseessä on perinteinen kastilialainen ruoka, jossa hyvin nuori porsas paahdetaan puu-uunissa rapeaksi. Botín tunnetaan myös siitä, että sen alkuperäisen puu-uunin sanotaan olleen jatkuvasti käytössä lähes 300 vuotta.

Ravintola on muuten niin suosittu, että sinne pitää pöytä varata jopa kuukausia etukäteen. Tällä hetkellä kalenterista löytyi ensimmäinen mahdollinen vapaa pöytä kesäkuun lopussa.

7.  Madridissa on Luciferin patsas
El Ángel Caído on tunnettu veistos Madridin Parque del Buen Retirossa. Se esittää Luciferia, langennutta enkeliä. Patsaan ympärille on vuosien varrella syntynyt monia myyttejä, kuten väite sen tarkasta sijainnista 666 metrin korkeudessa, mutta tämä ei pidä paikkansa.

Patsaan on tehnyt espanjalainen kuvanveistäjä Ricardo Bellver ja se sai alkunsa 1870-luvulla, kun Bellver loi alkuperäisen veistoksen Roomassa. Teos pohjautuu löyhästi John Miltonin Kadotettu paratiisi -teokseen, jossa Lucifer kuvataan langenneena enkelinä, mikä antoi veistokselle sen dramaattisen ja symbolisen aiheen. Teos menestyi niin hyvin, että siitä tilattiin pysyvä pronssinen versio ja tämä toteutus sijoitettiin vuonna 1885 Retiron puistoon.

Nykyään teosta pidetään yhtenä harvoista tunnetuista julkisista monumenteista, jotka kuvaavat langennutta enkeliä, mutta sen merkitys on ennen kaikkea taiteellinen ja kirjallinen eikä uskonnollinen.

8.  Yli kolmannes kaupungista on vihreää

Madrid on yksi Euroopan vihreimmistä pääkaupungeista sillä sen pinta-alasta yli 30 prosenttia on puistoja ja viheralueita. Kaupungissa sijaitsee esimerkiksi 1700 hehtaarin Casa de Campo, joka on yksi Euroopan suurimmista kaupunkipuistoista – se on n. 5 x suurempi kuin New Yorkin Central Park-puisto. Keskustassa on myös upea Parque del Buen Retiro -puisto, joka hyväksyttiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 2021. Suojelualueeseen kuuluvat Retiro-puiston lisäksi myös Paseo del Pradon alue ja useita merkittäviä kulttuuri- ja tiedelaitoksia Madridissa. Unesco arvosti erityisesti sitä, miten alue yhdistää kaupunkisuunnittelun, taiteen, luonnon ja tieteen historialliseksi kokonaisuudeksi.

9.  Aave-metroasema
Estación de Chamberí -metroasema on yksi Madridin erikoisimmista nähtävyyksistä. Asema avattiin vuonna 1919 osana kaupungin ensimmäistä metrolinjaa, jonka suunnitteli tunnettu insinööri Antonio Palacios. Chamberí palveli matkustajia lähes 50 vuoden ajan, kunnes se suljettiin vuonna 1966.

Sulkemisen syynä oli metrolinjojen modernisointi: junia pidennettiin, mutta Chamberín asema sijaitsi kaarteessa ja sen laiturit olivat liian lyhyet uusille vaunuille. Aseman muuttaminen olisi ollut vaikeaa, joten se jätettiin pois käytöstä. Vuosikymmenten ajan suljettu asema jäi lähes koskemattomaksi maan alle, minkä vuoksi sitä alettiin kutsua “aaveasemaksi”.

Nykyään asema toimii museona nimellä Andén 0. Vierailijat voivat nähdä alkuperäisiä kaakeleita, vanhoja mainosjulisteita, lipunmyyntialueen ja 1900-luvun alun tunnelman lähes sellaisena kuin se oli metroliikenteen alkuvuosina. Tunnelma muistuttaa aikakapselia, koska monet yksityiskohdat on säilytetty alkuperäisessä asussaan. Asema tarjoaa samalla katsauksen siihen, millaista elämä Madridissa oli metron syntyaikoina.

10. Cibeles-suihkulähde ja Espanjan kultavarasto

Madridin tunnettu Fuente de Cibeles -suihkulähde liittyy yhteen kaupungin kuuluisimmista legendoista. Tarinan mukaan suihkulähde voisi hätätilanteessa auttaa suojaamaan Espanjan keskuspankin kultavarastoa mahdolliselta ryöstöltä.

Banco de Españan kultaholvi sijaitsee syvällä maan alla lähellä Cibeles-aukiota, ja holvissa on erityinen turvajärjestelmä, jonka tarkoitus on estää murtautuminen. Useiden lähteiden mukaan järjestelmä pystyy ohjaamaan vettä maanalaisista kanavista ja alueen vesiverkostosta holvin ympärille tai käytäviin, mikä vaikeuttaisi mahdollista ryöstöyritystä merkittävästi.

Tarina siitä, että itse Cibeles-suihkulähde tulvisi kultaholvin, on kuitenkin hieman liioiteltu. Kyse ei ole siitä, että suihkulähteen vesi johdettaisiin suoraan holviin, vaan siitä, että alueen vesijärjestelmää voidaan käyttää osana pankin turvallisuusmekanismia. Legendaa on tehnyt tunnetuksi myös Money Heist, La Casa de papel -sarja, vaikka sarjassa monet yksityiskohdat ovatkin dramatisoituja.

11. Madridissa on egyptiläinen temppeli

Templo de Debod on yksi Madridin yllättävimmistä nähtävyyksistä: aito muinaisegyptiläinen temppeli keskellä espanjalaista kaupunkia. Temppeli rakennettiin yli 2000 vuotta sitten Etelä-Egyptiin jumala Amunin kunniaksi, mutta se siirrettiin Madridiin 1960-luvulla, kun Assuanin padon rakentaminen uhkasi peittää alueen veden alle. Egypti lahjoitti temppelin Espanjalle kiitoksena osallistumisesta historiallisten muistomerkkien pelastamiseen.

Paikka on erityisen suosittu auringonlaskun aikaan, jolloin temppeli heijastuu ympäröiviin vesialtaisiin ja näyttää hetken ajan siltä kuin pala Niilin maisemaa olisi ilmestynyt Espanjaan.

Niin ja se kuninkaanlinna, Palacio Real de Madrid, josta alussa oli puhetta. Madridissa on todellakin yksi Euroopan suurimmista kuninkaallisista palatseista, yli 3000 huoneen valtava kokonaisuus. Palatsia käytetään mm. Espanjan valtion virallisiin seremonioihin, juhlatilaisuuksiin ja diplomaattisiin tapahtumiin mutta kuninkaallinen perhe ei kuitenkaan asu siellä.

Espanja on vuodesta toiseen ollut suosittu matkailukohde niin ulkomaisten kuin kotimaan matkailijoiden keskuudessa eikä ainakaan toistaiseksi näy merkkejä siitä, että Espanjan suosio olisi hiipumassa. Päinvastoin – lentoliikenteen ennusteet, hotellivaraukset ja alan odotukset viittaavat siihen, että edessä voi olla jälleen yksi huippukesä. Ehkä jopa ennätyskesä.

Espanjan lentoasemayhtiö Aena ennustaa matkustajamäärien kasvavan tänä vuonna entisestään vaikka jo viime vuonna tehtiin uusi matkustajaennätys. Halpalentoyhtiöt pumppaavat Espanjaan lisää kapasiteettia, kaukolennot Yhdysvalloista, Latinalaisesta Amerikasta sekä Aasiasta ovat kasvussa eikä Espanjan suosio eurooppalaisten lomailijoidenkaan keskuudessa ole kadonnut minnekään. Myös Lähi-idän epävakaa tilanne ohjaa matkailijoita tällä hetkellä enemmän Euroopan turvallisiksi koettuihin kohteisiin, kuten Espanjaan.

Koko vuoden ulkomaalaisten turistien määrän odotetaan ylittävän jälleen ennätyslukemat, mahdollisesti jopa yli 100 miljoonan rajan. Päämarkkinat ovat tutut: Iso-Britannia, Saksa ja Ranska. Yhdysvaltalaisten matkailijoiden määrä on kasvanut voimakkaasti, ja eurooppalaisten lisäksi kaukomatkailijat tuovat mukanaan uutta virettä. 

Kesäsesonki näkyy jo nyt kaikkialla: lentokentät täyttyvät, hotellit myyvät nopeasti loppuun ja suosituimmissa rantakohteissa alkaa olla vaikea löytää vapaita majoituksia ilman todella suolaista hintalappua. Siinä missä espanjalaiset ovat aikaisemmin varanneet lomansa viime hetkellä ja eläneet enemmän fiilispohjalta, moni joutuu nykyään suunnittelemaan ja varaamaan matkansa huomattavasti aiemmin.

Ennusteet lupaavat korkeaa hotellien käyttöastetta melkeinpä kaikkialla Espanjassa ja varaustasot ovat jo tässä vaiheessa vuotta erittäin korkeat. Ja kaikki tämä siitäkin huolimatta, että sekä lentojen että hotellien hinnat ovat nousseet Espanjassa selvästi viimeisten kahden vuoden aikana. Monin paikoin hotellihinnat ovat jopa 30 % korkeammat kuin ennen pandemiaa. Myös lentojen hinnat ovat kallistuneet etenkin sesonkiaikoina, kun kysyntä on kasvanut nopeammin kuin tarjonta.

Käytännössä tämä näkyy siinä, että Espanja ei ole enää samalla tavalla edullinen lomamaa kuin vielä 10–15 vuotta sitten, vaan erityisesti suosituimmilla alueilla matkailijoiden täytyy varautua aiempaa korkeampiin majoitus- ja matkakuluihin.

Kesän 2026 suosikkikohteet

Ulkomaalaisten suosikkikohteet pysyvät pitkälti klassikoissa. Baleaarit (Mallorca ja Ibiza) ovat edelleen kesällä monen eurooppalaisen ykkösvalinta mutta myös Costa del Solin rannikkoalue vetää väkeä vuodesta toiseen. Erityisesti Malagan kaupunki on tällä hetkellä todella suosittu kohde. Myös Kanariansaaret ovat suosittuja kesällä vaikka pohjoismaalaiset eivät sinne kesällä matkusta samaan tapaan kuin talvella.

Kaupungeista Barcelona ja Madrid pitävät yhä pintansa vaikka kesällä kaupungit eivät välttämättä houkuttele samalla tavalla kuin muina vuodenaikoina. Tämä näkyy etenkin sisämaan Madridissa, jossa elokuu on melkeinpä vuoden hiljaisin matkailukuukausi. Barcelona sen sijaan houkuttelee matkailijoita myös elokuussa.

Moni etsii kuitenkin uusia vaihtoehtoja. Valencia on noussut vahvasti viime vuosina sillä se yhdistää kaupungin fiiliksen, upeat rannat, kohtuullisemman hintatason ja rennon tunnelman. Myös Alicante on trending-kohde edullisuutensa ja saavutettavuutensa ansiosta. Molempiin kaupunkeihin on tänä kesänä suorat lennot myös Suomesta.

Pohjois-Espanja – Bilbao, San Sebastián, Asturias ja Galicia – kiinnostaa entistä enemmän niitä, jotka kaipaavat vihreää luontoa, viileämpää säätä ja autenttisempaa meininkiä. Näillä seuduilla näkee etenkin paljon keski-eurooppalaisia matkailijoita, joista monet saapuvat omilla autoillaan ja moni luottaa aika rennosti siihen, että “kyllä sieltä vielä joku vapaa paikka löytyy”.

Pohjois-Espanja – Bilbao, San Sebastián, Asturias ja Galicia – kiinnostaa entistä enemmän niitä, jotka kaipaavat vihreää luontoa, viileämpää säätä ja autenttisempaa meininkiä. Näillä seuduilla näkee etenkin paljon keski-eurooppalaisia matkailijoita, joista monet saapuvat omilla autoillaan ja luottavat aika rennosti siihen, että “kyllä sieltä vielä joku vapaa paikka löytyy”.

Paikallisten suhtautuminen ilmiöön on kuitenkin kaksijakoinen: matkailu tuo elinvoimaa ja tuloja, mutta samalla pienet kylät ja rannikkoalueet täyttyvät kesäisin karavaaneista ja omatoimisista majoittujista tavalla, joka saa osan asukkaista huokailemaan – ei niinkään itse matkailijoiden takia, vaan siksi, että arjen rauha vaihtuu hetkessä kesäkauden vilinäksi, johon monilla alueilla ei ole totuttu.

Espanjalaisten lomasuunnitelmat kesällä 2026

Espanjalaisten oma matkailukesä on yhtä lailla aktiivinen, vaikka inflaatio ja elinkustannukset yrittävät laittaa kapuloita rattaisiin. Kaikesta huolimatta espanjalaiset varaavat kesän 2026 matkoja erittäin aktiivisesti. Moni espanjalainen kritisoi Espanjan hotellihintojen ja kotimaan lentojen hintojen nousua. Tämän seurauksena matkat ulkomaille ovat kasvussa ja kotimaan matkat hieman vähentymässä. Moni espanjalainen miettii ehkä ensimmäistä kertaa, että olisiko viikon all inclusive -lomamatka Dominikaaniseen tasavaltaan sittenkin halvempi vaihtoehto kuin loma omassa kotimaassa.

Kaikesta huolimatta monet espanjalaiset viettävät kesälomansa kuitenkin perinteisissä kotimaan suosikkikohteissa. Tänä kesänä saatetaan kuitenkin valita pitkien hotellilomien sijaan lyhyempiä reissuja, viikonloppumatkoja ja vuokra-asuntoja. Moni viettää edelleen kesälomansa myös perheen omalla kesäasunnolla.

Kesän 2026 trendit

Espanjalaisten suosikkikohteina loistavat edelleen Andalusian rannikko ja Valencian seutu. Mutta muutoksen tuulet ovat puhaltaneet jo useamman vuoden – siinä missä aikaisemmin moni espanjalainen suuntasi automaattisesti etelän rannoille, nyt yhä useampi pakkaa auton ja ajaa kohti vihreää pohjoista, jossa voi ainakin yrittää nukkua ilman ilmastointia. Galicia, Asturias ja Cantabria ovat nousseet trendikkäiksi alueiksi, kun moni haluaa paeta etelän paahtavaa hellettä.

Maaseutumatkailu eli turismo rural jatkaa myös vahvaa kasvua – rauha, luonto ja pienet kylät vetävät puoleensa. Viinitilamatkailu on lisännyt suosiotaan merkittävästi viime vuosina ja nämä ovat etenkin lyhyempien reissujen suosittuja kohteita.

Kesän 2026 trendit kertovat matkailun muutoksesta. Matkailijat hakevat yhä enemmän autenttisia elämyksiä, paikallista ruokaa, vähemmän ruuhkia ja hitaampaa tahtia. Luksus- ja budjettimatkailu kasvavat käsi kädessä – osa panostaa boutique-hotelleihin ja premium-elämyksiin, toinen ryhmä metsästää edullisia lentoja ja majoituksia.

Nykyään moni valitsee hotellinsa yhtä paljon hyvän ilmastoinnin ja nopean wifin kuin uima-altaan perusteella. Etätyömahdollisuudet muuttavat monien lomia pidemmiksi ja joustavammiksi.

Yksi asia näyttää kuitenkin varmalta: Espanjan vetovoima ei ole katoamassa mihinkään. Hinnat nousevat, hotellit täyttyvät ja ruuhkat kasvavat, mutta lopputulos pysyy samana – ihmiset palaavat Espanjaan vuodesta toiseen. Kesällä 2026 lentokentät täyttynevät jälleen matkalaukuista, rantakadut ihmisistä ja terassit elävästä puheensorinasta, joka jatkuu pitkälle yöhön.

Mutta kuten elämässä, niin myös matkailussa mikään ei ole koskaan täysin varmaa – jokin uusi tekijä voi yllättää ja muuttaa hetkessä sen, miltä kesä näyttää.

Monelle suomalaiselle parveke tarkoittaa viihtyisää keidasta: muutamaa kukkaruukkua, kivaa istuinryhmää, kaunista sisustusta ja kesäisiä aamukahvihetkiä aurinkoisista hetkistä nauttien. Syksyllä kukat vaihtuvat tunnelmaa tuoviksi terassivaloiksi ja kausi jatkuu lasitetuilla parvekkeilla lämmityksen ansiosta. Suomalainen parveke on ennen kaikkea paikka, jossa viihdytään ja rentoudutaan.

Espanjassa parvekkeilla on monesti täysin toisenlainen rooli ja funktio. Monissa espanjalaisissa asunnoissa parveke nimittäin tarkoittaa yksinkertaisesti lisäneliöitä. Erityisesti kaupungeissa asunnot ovat usein melko pieniä ja kompakteja, joten parvekkeesta tehdään helposti jatke sisätilalle: se voidaan lasittaa ja ottaa käyttöön. Se voi olla pieni työhuone tai olohuoneen jatko-osa mutta useimmiten parveke toimii yksinkertaisesti säilytystilana.

Ei ole mitenkään poikkeuksellista nähdä parvekkeilla kaikkea mahdollista, mikä ei yksinkertaisesti mahdu sisään. Polkupyörät, lastenvaunut, matkalaukut, siivousvälineet, työkalut ja kausitavarat löytävät usein pysyvän paikkansa parvekkeen suojista. Parveke on ikään kuin kodin “ylimääräinen kaappi”, joka vain sattuu olemaan ulkona.

Espanjassa yksi käytännön syy parvekkeiden “varastokäyttöön” liittyy myös turvallisuuteen. Monissa kaupungeissa polkupyöriä ei uskalleta jättää kadulle, sillä varkauksien riski on todellinen. Toisin kuin Suomessa, taloyhtiöissä ei myöskään yleensä ole lukittuja pyörävarastoja tai erillisiä säilytystiloja, joita voisi käyttää huolettomasti. Siksi pyörät päätyvät usein suoraan kotiin – ja käytännössä parvekkeelle. Siellä ne ovat turvassa, vaikka eivät ehkä sisustusmielessä olekaan se kaunein ratkaisu. Lopputuloksena polkupyörät ovat monessa kodissa täysin luonteva osa parvekkeen arkea ja “sisustusta”, yhdessä pyykkitelineiden ja muiden käytännön tavaroiden kanssa.

Monissa vanhemmissa kerrostaloissa ei edes ole varastokoppeja ja uudemmissakin taloissa niitä saattaa olla rajatusti ja ne myydään erikseen. Siksi parveke on ollut luonnollinen jatke säilytykselle jo vuosikymmeniä.

Espanjalainen parveke kertoo siis ennen kaikkea asumisen realiteeteista: tilaa on vähän, säilytysratkaisuja vielä vähemmän, ja jokainen neliö saa lopulta tehtävän. Ja usein se tehtävä ei ole rentoutuminen vaan jotain käytännöllisempää.

Kerrostaloissa harvemmin on mitään yleisiä pyykinkuivatustiloja joten pyykit kuivataan kotona – huonolla säällä sisällä ja hyvällä säällä parvekkeet ovat täydellinen paikka pyykin kuivattamiseen.

Vaikka mielikuva Espanjasta usein on aurinkoinen, arki näyttää usein toisenlaiselta. Harva istuu parvekkeella nauttimassa maisemista kuten Suomessa kesäaamuna. Tämä on tietysti ymmärrettävää sillä auringosta huolimatta ilmasto ei aina edes houkuttele pitkään oleskeluun parvekkeella. Kesällä kuumuus voi tehdä parvekkeesta liian paahteisen – ihmiset istuvat mielummin sisällä ilmastoidussa sisätilassa tai suuntaavat lähikuppilan terassille. Yleensäkin elämä tapahtuu enemmän kadulla kuin kotiseinien sisällä – kuka nyt haluaa istua yksin parvekkeella jos terassilla tai baarissa on muitakin paikalla.

Keväällä ja syksyllä parveketta voisi jopa käyttää mutta silloinkin käyttö jää vähäiseksi tottumusten vuoksi. Eli syynä ei ole pelkästään ilmasto, vaan kulttuurinen tapa käyttää kotia.

Espanjassa koti ei yleensäkään ole yhtä “oleskelukeskeinen tila” kuin Suomessa, vaan elämä tapahtuu enemmän ulkona – baareissa ja niiden terasseilla, puistoissa, kaduilla, aukioilla.

Uusimmissa taloissa parvekkeet eivät ole enää edes kovinkaan yleisiä koska hukkaneliöistä harva haluaa maksaa. Tai jos parveke on rakennettu, niin se on ehkä sellainen, että siellä ei välttämättä edes halua kukaan aikaansa viettää. Tietysti ihan ymmärrettävää, sillä monessa paikassa näkymä on vastapäisen talon seinään.

Hauskaa piirre on myös se, että vanhemmissa taloissa on hyvin yleistä se, että talojen julkisivut ovat hyvinkin kirjavia, sillä jokainen on tehnyt parvekkeestaan omiin tarpeisiinsa sopivan.

Lopulta kyse ei ole siitä, että parvekkeita ei arvostettaisi, vaan siitä, että niiden tehtävä on erilainen. Suomessa parveke on usein kesän jatke, Espanjassa se on käytännön jatke arjelle. Ja ehkä juuri siksi sama tila voi näyttää kahdessa maassa täysin erilaiselta – vaikka neliöitä olisi täsmälleen saman verran.

Espanjan tapas-kulttuuri on enemmän kuin vain ruokaa – se on tapa viettää aikaa, tavata ihmisiä ja nauttia elämästä ilman kiirettä hyvän ruoan parissa. Tapakset ovat siis pieniä annoksia ruokaa, jotka on käytännössä tarkoitettu jaettavaksi ja niiden ympärille rakentuu iso osa espanjalaista sosiaalista elämää.

Kirjaimellisesti tapas tarkoittaa ”kantta” tai ”peitettä” (verbistä tapar, peittää) ja yksi tarina kertoo, että aikoinaan oli tapana laittaa viinilasin päälle pala leipää, kinkkua tai juustoa suojaamaan juomaa pölyltä ja hyönteisiltä eli se toimi kantena, espanjaksi tapa.

Toisen tarinan mukaan taas kuningas määräsi aikoinaan, että alkoholia ei saanut tarjoilla ilman ruokaa, jotta juominen pysyisi kohtuullisena. Niinpä juoman kylkeen alettiin tarjota pieniä suupaloja. Oli tarina kumpi tahansa, idea jäi elämään – ja kasvoi vuosisatojen aikana kokonaiseksi ruokakulttuuriksi.

Tapakset sopivat täydellisesti espanjalaiseen elämäntapaan. Niitä ei syödä yksin hiljaa omassa nurkassa, vaan yhdessä, usein äänekkäästi ja pitkän kaavan kautta. Ajatus ei ole täyttää vatsaa mahdollisimman nopeasti, vaan nauttia hetkestä.

Pienet annokset mahdollistavat sen, että pöytään tilataan monta eri makua ja kaikki voivat maistaa kaikkea. Samalla keskustelu kulkee, nauru raikaa ja aika kuluu huomaamatta. Tapakset mahdollistavat sen, että iltaa voidaan viettää ns. pitkän kaavan mukaan .

Tapasten syöminen ei kuitenkaan noudata mitään tiukkoja sääntöjä eli jokainen voi syödä niitä miten haluaa. Niitä voi nauttia baaritiskillä, kyynärpäät pöydällä ja naapurin kanssa samalla jutellen. Niitä voidaan tilata isolle pöytäseurueelle, istua samassa paikassa tuntikausia lautaspinon kasvaessa illan mittaan. Tai niitä voi nauttia tapastellen, eli ir de tapas (tapeo), jossa kierretään baarista toiseen. Yhdessä paikassa otetaan juoma ja pari annosta ja matka jatkuu seuraavaan paikkaan.

Tapakset ovat myös siitä kivoja, että niitä voi syödä melkeinpä milloin vain ja miten vain. Myöhäisenä aamupalana, lounaalla, iltapäivän välipalana, illalla ennen varsinaista ruokaa tai joskus niin, että ne muodostavat koko illallisen.

Vaikka tapaksia on loputtomasti erilaisia, tietyt annokset toistuvat lähes kaikkialla Espanjassa. Tortilla española on yksinkertainen mutta täydellinen yhdistelmä perunaa, munaa ja sipulia. Se näyttää vaatimattomalta, mutta hyvä tortilla on yllättävän vaikea tehdä täydellisesti. Patatas bravas on yksi suosituimmista ja ehkä kiistellyimmistä annoksista, koska jokaisella baarilla on oma versionsa kastikkeesta. Croquetas ovat pieniä, rapeita ja sisältä pehmeitä herkkuja, joiden täyte voi vaihdella kinkusta kanan kautta sieniin. Gambas al ajillo tuo pöytään valkosipulin ja oliiviöljyn tuoksun, joka leviää hetkessä koko tilaan. Jamón ibérico taas on espanjalaisen keittiön ylpeys, ohuiksi viipaloitu ilmakuivattu kinkku, jota nautitaan sellaisenaan tai esim. manchego-juuston ja oliivien kera.

Vaikka on tiettyjä annoksia, joita löytyy käytännössä Espanjan kaikista baareista niin paikalliset kulttuurit tuovat myös oman lisänsä tapas-kulttuuriin. Andalusia tunnetaan esim. siitä, että baareissa ja terasseilla juoman mukana saatetaan tarjota pieni tapas ilmaiseksi. Ja kun illan aikana kiertää riittävän monta baaria ja tilaa riittävän monta juomaa, niin loppujen lopuksi ei tarvitse tilata ruokaa enää ollenkaan.

Andaluciassa tapas-listoilta löytyy usein monenlaisia mereneläviä friteerattuna, Galiciassa taas pulpo a la gallega eli mustekala galicialaisittain on legendaarinen annos. Kanarialla herkutellaan papas arrugas-ryppyperunoilla ja Madridissa taas klassikko on huevos rotos, rikotut munat, jossa on rapeiden ranskalaisten päällä kevyesti paistetut kananmunat (juokseva keltuainen on must), jamon serranoa tai chorizoa. Munat ”rikotaan”, jolloin keltuainen valuu ja sekoittuu annokseen toimien mehevänä kastikkeena.

Baskimaassa taas tunnetuimpia ovat pintxot, jotka ovat kuin pieniä taideteoksia leipäpalan päällä. Alueelta ovat lähtöisin myös gildat, jotka ovat nousseet varsinaiseksi trendiksi viime aikoina. Pieneen cocktailtikkuun on pujotettu oliivi, anjovis ja etikkainen vihreä chili, mutta maku on kaikkea muuta kuin vaatimaton. Suolaista, hapanta ja hieman tulista samassa suupalassa – juuri sopiva yhdistelmä herättämään ruokahalun.

Nimi “Gilda” tulee 1940-luvun elokuvasta Gilda, jossa näytteli Rita Hayworth. Tapaksen sanottiin olevan kuin elokuvan päähenkilö: vähän villi, vähän suolainen ja sopivasti tulinen. Viime vuosina gilda on tehnyt selkeän paluun suosioon. Siitä on tullut osa uudenlaista aperitiivikulttuuria, jossa arvostetaan yksinkertaisia mutta laadukkaita makuja. Samalla se on saanut rinnalleen lukuisia uusia versioita, joissa perinteistä yhdistelmää muunnellaan rohkeasti.

Gildassa kiehtoo juuri sen ristiriita: se on vanha klassikko, mutta tuntuu silti ajankohtaiselta. Ehkä siksi se toimii edelleen niin hyvin – pieni pala historiaa, joka sopii täydellisesti myös tähän päivään.

Tapas-kulttuurissa on jotain, mikä tekee siitä yllättävän kestävän. Se ei perustu trendeihin tai hienosteluun, vaan yksinkertaiseen ajatukseen: ruoka maistuu paremmalta, kun se jaetaan.

Ehkä siksi tapakset ovat säilyneet vuosisadasta toiseen. Ne eivät ole vain tapa syödä, vaan tapa olla yhdessä. Ja lopulta se onkin koko jutun ydin – ei se, mitä lautasella on, vaan se, kenen kanssa sen jaat.

Huhtikuu katosi melkein salaa. Yksi aurinkoinen päivä seurasi toista, ja ennen kuin ehdin kunnolla pysähtyä, kalenterissa lukee jo toukokuu.

Oli täysin arvattavissa, että tänä vuonna keväästä tulee varsin aurinkoinen ja vähäsateinen, sillä talven aikana saatiin koko Espanjassa vettä niin paljon, että vedenkeruualtaat ovat olleet melkeinpä täysiä jo kuukausia sitten. Niinpä huhtikuu antoi parastaan – auringonpaistetta ja lämpimiä päiviä. Monina päivinä tuli jo sellainen olo, että kesä tuli vahingossa pari kuukautta etuajassa.

Kevät on ehdottomasti paras vuodenaika Madridissa. Talven jälkeen kevät tulee aina todella nopeasti, parissa viikossa vihertää yhtäkkiä kaikkialla. Ja tämä keväinen vehreys ja kukkaloisto on aina niin upeaa – tästä pitää nauttia ennen kuin iskee kesä ja kuumuus, joka kuivattaa luonnon ennätysajassa.

Kauniit kelit tietysti houkuttelivat pihahommiin ja niitä onkin riittänyt. Nurmikko oli päässyt niin huonoon kuntoon, että hetken harkitsimme jo tekonurmea ja elämän helpottamista, mutta emme suostuneet luovuttamaan ihan vielä. Myös aitapensaat piti leikata ja harventaa – viime kerrasta oli ehtinyt jo kulua ihan liian paljon aikaa.

Aluksi yritimme löytää puutarhurin, joka tulisi tekemään hommat, mutta sellaista ei löytynyt, ainakaan kohtuuhintaan, joten päätimme tarttua hommiin itse (tässä kohtaa se tuntui vielä hyvältä idealta). Puuhaa on riittänyt, enemmän kuin osasimme odottaa, eikä vieläkään nurmikko näytä ihan täysin elinvoimaiselta. Mutta onneksi sentään paremmalta kuin lähtötilanteessa.

Huhtikuuhun osui myös pääsiäisloma, joka täällä tarkoittaa esim. koululaisille peräti 11 päivän lomaa. Tytär kävi piipahtamassa kaverinsa luona Kanarialla – ensimmäinen reissu, jonka hän teki ihan yksin. Muuten pääsiäisloma meni ihan kotosalla – pääosin pihahommia tehden, hevosesta huolehtien ja arkisten puuhien parissa.

Huhtikuussa tuli juhlittua myös 50-vuotissynttäreitä. Tai eipä niitä sen enempää juhlittu -ilmeisesti olen nyt siinä iässä, että juhlat siirtyvät myöhemmäksi “parempaan ajankohtaan”.

Tytär ja puoliso olivat kyllä koristaneet kodin synttäriaamuksi ja päivällä kävimme lounaalla, mutta siinäpä se päivä meni kuten muutkin päivät.

Espanjassa tämä on melkein epäilyttävää käytöstä, koska täällä synttäreitä ei vain juhlita – ne kuuluvat juhlia kunnolla. Ja kaiken kruunaa se, että synttärisankari maksaa itse koko porukan.

Merkkipäivää on tarkoitus juhlistaa paremmin nyt toukokuussa kun saamme vieraita Suomesta ja vietämme moninkertaiset 50-vuotissynttärit hyvällä porukalla. Kaikenlaista kivaa ohjelmaa on jo suunniteltu ja nyt vain toivomme, että nämä hyvät ja aurinkoiset kelit jatkuvat myös toukokuussa.

Kevään viikot ovat kuluneet aika rutiininomaisesti eikä viikonloppuisinkaan ole ollut oikein mitään ihmeellistä, sillä puolisolla oli huhtikuussa joka ikinen viikonloppu töitä, molempina päivinä – eli kalenteri näytti viikonloppua, mutta tunnelma ei oikein seurannut perässä.

Tyttärellä taas on ollut kaikenlaisia kouluhommia – kokeita ja projekteja. Tämä viimeinen kolmannes kouluvuodesta on aina tosi tiivis, koska siihen mahtuu pääsiäisloma, pari pitkää viikonloppua sekä kesäkuun alkupuolella vielä melkein viikon kestävä luokkaretki. Loppuaika koulussa mennäänkin sitten kovaa vauhtia. Mutta tytär juuri totesi, että kyllä sen jaksaa, kun reilun kk päästä on edessä taas kesäloma – ja siinä vaiheessa motivaatio yleensä löytyykin yllättävän nopeasti.

Täällähän kesäloma kouluissa alkaa tänä vuonna 18.kesäkuuta.

Kesän suunnitelmat alkavat vähitellen olla valmiina – heinäkuun alussa suuntaamme muutamaksi päiväksi Lontooseen ja sieltä sitten Suomeen mökkeilemään. Klassinen yhdistelmä: ensin suurkaupunkia ja sen jälkeen täydellinen hiljaisuus (ja toivottavasti ei ihan liikaa hyttysiä).

Takaisin kotiin palaamme heinäkuun loppupuolella – toivottavasti juuri sopivasti ennen kuin Suomen kesä päättää tältä vuodelta loppua. Heinä-elokuun vaihteessa pitänee käydä ainakin Galiciassa, jossa puolison perheellä on kakkosasunto ja ehkä piipahdamme myös Malagassa, puolison veljen luona.

Elokuun lopussa meillä on vielä toinen reissu edessä ja silloin suuntaamme todennäköisesti Mallorcalle. Siellä lomailee perinteisesti myös Espanjan kuningasperhe, joten paikka ei ainakaan voi olla ihan huono.

Tänä vuonna oli jotenkin todella vaikeaa keksiä sopivaa reissukohdetta. Vaihtoehtoja oli liikaa, mielipiteitä vielä enemmän ja lopputulos: päädyttiin melkein lähtöpisteeseen. No, onneksi Espanja on niin monipuolinen lomamaa, että mikäs täällä on lomaillessa. Ja sitä paitsi – Mallorcalle pääsee tarvittaessa vaikka laivalla, jos sattuu lentokerosiinit loppumaan Euroopasta kesän aikana 😉

Mutta ennen kesää nautitaan nyt tästä Madridin keväästä, koska kokemuksesta tiedän, että se kestää suunnilleen viisi minuuttia ennen kuin helteet ottavat vallan.

Kirjoitin tämän tekstin jo pari kuukautta sitten ystävänpäivän aikaan, mutta se jäi kesken. Viime viikolla postiluukusta tullut ystävän lähettämä kortti sai minut palaamaan siihen – ja jatkamaan loppuun.

Ystävyys on nimittäin kummallinen asia. Se ei tottele maantiedettä, ei vuosilukuja eikä aina edes arjen logiikkaa. On vain ihmisiä, joiden kanssa elämä on aavistuksen parempaa. Ystävät eivät välttämättä ole lähellä, eikä heidän kanssaan ehkä tule oltua yhteydessä säännöllisesti mutta siitä huolimatta juttu jatkuu sujuvasti siitä mihin edellisenä kerralla on jääty.

Olen asunut Espanjassa 25 vuotta. Se on enemmän kuin kokonainen aikuisuus, se on puolet elämästäni. Voisi sanoa että noihin vuosiin on mahtunut todella paljon elettyä elämää – kiireen täyttämiä työvuosia, vauhdikasta juhlintaa, rauhallista perhe-elämää, lukuisia muuttoja ja uusia alkuja. Aikuisiässä olen ehtinyt aloittaa kaiken alusta ja moneen kertaan, myös ystävyyssuhteiden luomisen.

Noiden 25 Espanjassa vietetyn vuoden aikana olen asunut neljässä eri paikassa ja yhdessä niistä selvästi pidempään, 12 vuotta. Jokaisessa niistä on ollut ihmisiä, joiden kanssa on jaettu arkea, juhlia, kahvihetkiä ja elämän käänteitä. Mutta kun osoite on vaihtunut, moni ystävyyssuhde on väkisinkin muuttunut. Osa on jäänyt elämään viesteinä ja satunnaisina tapaamisina, osa hiipunut hiljaa taustalle. Se ei ole kenenkään syy – elämä vain kuljettaa eri suuntiin.

Onneksi espanjalaiset ovat sosiaalisia, avoimia ja lämpimiä. Heidän kanssaan on helppo tutustua – keskustelu alkaa helposti ja yhdessäoloa arvostetaan. Periaatteessa kavereita saa helposti, ainakin sellaisia pintapuolisia mutta syvän ystävyyden rakentaminen heidän kanssaan on ollut vaikeampaa. Ajatusmaailma on monin tavoin erilainen, samoin elämänhistoria ja kulttuurinen tausta – olemme kasvaneet täysin erilaisissa ympäristöissä, täysin erilaisten ilmiöiden parissa. On asioita, joita vain toinen samanikäinen suomalainen voi ymmärtää. Ehkäpä siitä syystä tärkeimmät ja läheisimmät ystävyyssuhteeni täällä Espanjassa ovat olleet toisten suomalaisten kanssa.

Meillä oli Fuerteventuralla aikoinaan finnish connection-ryhmä, viiden saarella asuneen suomalaisen porukka. Jokainen oli päätynyt saarelle hieman eri tavoin, jokaisella oli omat kuviot ja omat jutut mutta siitä huolimatta suomalaisuus yhdisti. Ja samaa suomalaista vertaistukea oli mukavasti tarjolla myös Gran Canarialla. Siellä tutustuin samanikäisiin suomalaisiin ennen kaikkea paikallisen Suomi-koulun kautta, jossa tytär kävi monta vuotta ja itse toimin siellä myös opettajana. Muuten en olisi ehkä suomalaisiin törmännyt koska oma elinpiiri pyöri aika lailla suomikuvioiden ulkopuolella.

Oli todella mukavaa välillä päästä puhumaan suomeksi suomalaisten kanssa. Suomalaisessa ystävyydessä on jotain hiljaista ja suoraviivaista, sellaista jossa ei tarvitse selittää itseään puhki. On asioita, joita vain toinen suurin piirtein samanikäinen suomalainen ymmärtää.

Mutta nyt elämä on kuljettanut tänne Madridiin ja tuntuu, että täällä kaikkien elämä on kiireistä – arki vie mennessään ja kaupunki imaisee mukaansa. Toki uusia tuttavuuksia on syntynyt mutta syvempien suhteiden rakentaminen vaatisi aikaa – jota tässä vaiheessa elämää harvalla tuntuu riittävän.

Täällä Madridissa olisi myös suomalaisia ja heihin olisi periaatteessa helppo lähteä tutustumaan sillä ”Madridin suomalaiset” -porukka järjestää tapaamisia säännöllisesti. Itse en ole kuitenkaan vielä yhtään kertaa onnistunut pääsemään paikalle – aina on sitä ”jotain” muuta.

Mutta onneksi on harrastukset. Niiden kautta olen aina saanut ympärilleni ihmisiä, joiden kanssa on voinut jakaa arkea ja kiinnostuksen kohteita. He eivät ehkä ole sydänystäviä, mutta he ovat tärkeitä. Heidän kanssaan voi nauraa, purkaa päivää, suunnitella seuraavaa viikkoa.

Toisaalta sosiaalinen media on tuonut ystävyyteen aivan uuden ulottuvuuden. On yllättävän luontevaa jakaa ajatuksia ihmisten kanssa, joita ei ole koskaan tavannut. Monista ulkosuomalaisista on tullut tietyllä tavalla tuttuja: heidän arkeaan seuraa, heidän ajatuksiinsa reagoi, heidän iloihinsa ja suruihinsa eläytyy. Se on eräänlaista yhteisöllisyyttä – erilaista kuin perinteinen ystävyys, mutta silti merkityksellistä.

Nykypäivänä ystävyys ei ole onneksi sidottu paikkaan.

Kun pysähdyn miettimään elämäni tärkeimpiä ystävyyssuhteita, huomaan niiden olevan yhä Suomessa. Ne ystävät tuntevat minut ajalta ennen Espanjaa. He muistavat minusta myös sen nuoren version. He tuntevat perheeni, taustani ja ne kerrokset, joita ei tarvitse selittää. Ehkä juuri siksi heidän kanssaan on helppo olla – mitään ei tarvitse rakentaa alusta.

Onneksi hyvät ystävät voivat olla kaukana ja silti lähellä. Vaikka emme näe usein, vaikka välissä on lentokoneen mittainen välimatka, yhteys ei ole kadonnut. Kun kaipaan rehellistä mielipidettä tai viisasta sanaa, tiedän kenelle soittaa. Ja kun nähdään, tuntuu kuin aikaa ei olisi kulunut lainkaan – juttua jatketaan siitä mihin viimeksi on jääty.

Kaikki ystävyyssuhteet eivät kulje mukana koko matkaa – mutta ne tärkeimmät pysyvät.

Espanjalaisissa kouluissa ei ole maksutonta kouluruokailua, ei edes julkisissa kouluissa. Kouluruokailu on aina maksullinen ja sen hinta vaihtelee paljon riippuen sijainnista ja koulutyypistä (julkinen/valtion tukema yksityinen/yksityiskoulu).

Kouluruoka ei siis ole pakollinen ja tästä syystä esim. julkisissa kouluissa ruokailu järjestetään usein opetuksen jälkeen erillisenä maksullisena palveluna niille, jotka ovat siihen ilmoittautuneet. Kaikissa kouluissa ei välttämättä ole edes ruokailua tarjolla. Julkisissa kouluissa koulupäivä loppuu klo 13.30 -14.30 eli oppilaat lähtevät sen jälkeen kotiin syömään lounasta ellei koululounasta ole etukäteen maksettuna.

Valtion tukemissa yksityiskouluissa ja yksityiskouluissa lounas on lähes aina tarjolla, lisämaksusta, ja se syödään keskellä päivää. Mutta se ei ole pakollinen vaan lapset voivat poistua lounaan ajaksi kotiin syömään ja palata sitten takaisin jatkamaan koulupäivää. Lounastauko on yleensä pitkä, jopa 1.5 tuntia.

Mitä kouluruokailu maksaa?

Täällä Madridissa on julkisissa kouluissa käytössä 5.50 € päivämaksu eli summa, jonka vanhemmat maksavat ja jonka puitteissa koulujen tulee järjestää ruokailu. Joissakin kouluissa on oma keittiö, mikä on kuitenkin aika harvinaista, valtaosa käyttää catering-palvelua eli ruoka tulee muualta ja vain tarjoillaan koulussa.

Yksityiskouluissa on monesti oma keittiö, ainakin täysin yksityisissä kouluissa. Tyttären koulussa ruokailu maksaa n. 250 € kuukaudessa, tosin hinta sisältää lounaan sekä välipalan (joko hedelmä tai sämpylä) koska koulupäivä on pitkä klo 9-17.

Espanjassa on nykyään varsin tarkat kriteerit siitä mitä kouluissa voidaan tarjoilla sillä uusi lakisäädös, Real Decreto 315/2025 hyväksyttiin vuosi sitten. Laki koskee laajasti eri oppilaitoksia päiväkodeista lukioihin, ja se ulottuu niin julkisiin kuin yksityisiin kouluihin. Sen tavoitteena on parantaa lasten ja nuorten ruokailutottumuksia kouluissa.

Säädöksen keskeinen ajatus on tehdä kouluruoasta terveellisempää ja samalla edistää kestävämpää ruokajärjestelmää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kouluissa tarjottavaa ruokaa ohjataan ravitsemuksellisesti parempaan suuntaan. Epäterveellisten tuotteiden tarjoilua ja saatavuutta rajoitetaan ja ruokailuun pyritään lisäämään tuoreita hedelmiä ja vihanneksia, palkokasveja, täysjyväviljaa sekä muita ravitsemuksellisesti laadukkaita vaihtoehtoja.

Uusi sääntely tuo siis mukanaan tarkempia ravitsemuskriteerejä. Aterioiden suola-, sokeri- ja rasvapitoisuuksille asetetaan rajat, ja ruokalistojen suunnittelussa korostuu asiantuntijoiden rooli. Lisäksi laki painottaa paikallisten ja kausituotteiden käyttöä, mikä tukee ympäristöystävällisempää ruokavalintaa.

Kaiken taustalla on huoli lasten ja nuorten kasvavista ylipaino- ja terveysongelmista sekä halu ohjata ruokailutottumuksia parempaan suuntaan jo varhaisessa vaiheessa. Säännös astuu voimaan vaiheittain, ja kouluille on annettu siirtymäaikaa muutosten toteuttamiseen.

Miten tämä säädös sitten näkyy koulujen ruokailussa? Tyttären koulussa tämä säännös otettiin käyttöön heti viime vuoden syyskuussa, kun koulut alkoivat kesäloman jälkeen. Koulussa ruoka on aina ollut varsin terveellistä, oman keittiön valmistamaa ja esim. linssit ja pavut ovat olleet aina osa ruokalistaa. Eli muutokset eivät ole olleet mitenkään suuria. Mutta toki pieniä viilauksia on tehty – esim. Espanjassa tyypillisesti käytetty vaalea höttöleipä on korvattu pääosin täysjyväleivällä.

Ruoka pyritään valmistamaan joko uunissa, höyryttämällä tai paistamalla – uppopaistettuja tuotteja vältetään. Ruoan valmistuksessa ja salaateissa pyritään käyttämään oliiviöljyä, mutta myös auringonkukkaöljyn käyttö sallitaan ruoan valmistuksessa. Ruokajuomana on vesi.

Minkälaista ruokaa kouluissa sitten tarjoillaan?

Uudet säännökset ohjaavat kouluruokailua niin, että viikon aikana tarjolla pitäisi olla: papuja/kikherneitä/linssejä 1-2 kertaa viikossa, vihanneksia 1-2 kertaa viikossa, riisiä max. kerran viikossa ja pastaa max. kerran viikossa. Ja kuukauden aikana vähintään neljä kertaa näistä riisi- ja pasta-aterioista pitää olla tehtynä täysjyväriisistä/pastasta.

Proteiinin osalta ohjeistus kertoo, että: lihaa max. 3 kertaa viikossa, kalaa 1-3 kertaa viikossa, kanamunaa 1-2 kertaa viikossa ja kasvisproteiinia 1-5 kertaa viikossa. Lisukkeena pitää olla salaattia vähintään 3-4 kertaa viikossa ja jälkiruokana hedelmä 4-5 kertaa viikossa ja maustamaton jogurtti tmv. max. yhden kerran viikossa.

Näiden perusteella sitten koulujen keittiöt tai catering-palvelut tekevät ruoan.

Minkälaista ruokaa kouluissa sitten tarjoillaan? No, esim. tyttären koulussa on tällä viikolla tarjolla seuraavat ruoat:

maanantai: alkuruoka:luomulinssi-paistos, pääruoka: paistettu kananfilee+couscous ja salaatti, jälkiruoka: appelsiini

tiistai: alkuruoka kasvissosekeitto, pääruoka: turskaa + tomaattipastaa, jälkiruoka: päärynä

keskiviikko: alkuruoka: kukkakaalia kahdella tapaa, pääruoka: perunamunakas + salaatti, jälkiruoka: omena

torstai: alkuruoka: paella, pääruoka makrillia + salaatti, jälkiruoka: maustamaton jogurtti

perjantai: alkuruoka: kikhernesalaatti, pääruoka: porsaanleike + uuniperunat, jälkiruoka: mandariini

Ja hyvin samanlainen linja jatkuu viikosta toiseen eli ruoka on todellakin varsin terveellistä. Ja kun se valmistetaan omassa keittiössä, tuoreista aineksista, ei eineksistä, niin se myös yleensä maistuu hyvälle. Vaikka olisikin terveellistä. Ja fakta on myös se, että kun koulupäivä on pitkä, 9-17, niin nälkä tulee varmasti ja silloin kyllä maistuu se oikea ruoka vaikka se ei ehkä lempiruokaa olisikaan.

Koulun lähellä ei ole kauppoja, mistä voisi käydä ostamassa jotain kivaa mutta epäterveellistä syötävää eikä koulussa ole kahvilaa, mistä voisi ostaa lounaan korviketta. Lukion puolella on tosin automaatteja, joista voi ostaa välipalaa sekä juomia mutta niissäkään ei saa nykyään olla myynnissä mitään epäterveellisiä tuotteita.

Espanjassa kouluruokailun laatuun ja ravitsemukseen panostetaan nykyään paljon. Uudet säädökset ohjaavat ruokailua terveellisempään suuntaan, ja ainakin omien kokemusten perusteella kouluruoka voi olla sekä ravitsevaa että maistuvaa.

Koen myös, että lapsia on tärkeää opettaa syömään monipuolisesti ja terveellisesti – ei pelkästään niin, että tarjolla on aina jotain “kivaa ja hyvää”, mikä sattuu maistumaan parhaiten.

Espanjaa pidetään usein terveydenhuollon mallimaana ja monet espanjalaiset ovatkin siitä ylpeitä. Julkinen järjestelmä tarjoaa laajan hoitovalikoiman, korkeatasoista osaamista ja käytännössä koko väestön kattavan turvan. Hoito on kaiken lisäksi pääosin maksutonta ja jopa valtaosa lääkkeistä kuuluu korvausjärjestelmän piiriin. Myös sairaaloiden taso on kansainvälisesti vertailtuna korkea.

Mutta kaikesta huolimatta, samaan aikaan miljoonat espanjalaiset maksavat vapaaehtoisesti yksityisestä sairausvakuutuksesta. Eikä ilmiö ei ole marginaalinen, vaan arkea: noin joka neljäs espanjalainen on vakuutettu yksityisesti.

Tämä ei ole ristiriita, vaan seurausta kahden rinnakkain toimivan järjestelmän yhteiselosta. Espanjassa julkinen ja yksityinen terveydenhuolto eivät välttämättä kilpaile keskenään samalla tavalla kuin monissa muissa maissa, vaan täydentävät toisiaan. Julkinen järjestelmä muodostaa perustan ja tarjoaa turvan erityisesti vakavissa sairauksissa, kun taas yksityinen sektori tuo nopeutta, joustavuutta ja vaihtoehtoja tilanteisiin, joissa aika ja helppous ratkaisevat.

Keskeisin syy yksityisten vakuutusten suosioon onkin odotus. Vaikka hoidon laatu on julkisella puolella korkea, järjestelmä on monin paikoin pahasti kuormittunut. Perusterveydenhuollon vastaanotolle pääsee yleensä kohtuullisessa ajassa, mutta erikoislääkärille pääsy voi kestää viikkoja tai kuukausia ja sama koskee kuvantamispalveluita. Monelle ajatus pitkistä odotusajoista ei yksinkertaisesti sovi, etenkin jos on huoli jostain vakavammasta.

Tällöin yksityinen vakuutus tarjoaa hyvin konkreettisen ratkaisun. Ajan erikoislääkärille voi varata suoraan ilman lähetettä, ja vastaanotolle pääsee usein muutamassa päivässä. Diagnostiikka, kuten magneettikuvaukset tai laboratoriotutkimukset, järjestyvät myös nopeasti. Tämä tekee vakuutuksesta ennen kaikkea ajansäästövälineen.

Juuri kuluneella viikolla tämä tuli taas testattua: varasin sovelluksen kautta ajan traumatologian erikoislääkärille, ja ensimmäinen vapaa aika oli jo seuraavana päivänä. Yksityisklinikalla 5 min odotus ja vastaanotolle, josta lähete magneettikuvaukseen seuraavalle päivälle. Kuvat sovelluksessa seuraavana päivänä. Ja tämä kaikki ilman että oli mitään kiireellistä tai vakavaa.

Toinen merkittävä tekijä on valinnanvapaus. Julkisessa järjestelmässä potilas kulkee määriteltyä hoitopolkua pitkin, eikä lääkärin valintaan juuri voi vaikuttaa. Yksityisellä puolella potilas voi valita klinikan / sairaan, hoitavan lääkärin sekä itselle parhaiten sopivan ajankohdan. Tämä on nykypäivänä erittäin tärkeää, koska ainakin itse haluan voida valita ammattilaisista juuri sen, joka herättää eniten luottamusta

Mukavuus on tietysti kolmas tekijä. Yksityisissä sairaaloissa ja klinikoissa ympäristö on usein rauhallisempi, odotusajat lyhyempiä ja palvelu henkilökohtaisempaa. Sairaaloissa huoneet ovat yksityishuoneita, omalla kylpyhuoneella & vieraspedillä/sohvalla varustettuja ja ne muistuttavat enemmän hotellia kuin perinteistä sairaalaa, ja asiointi on sujuvaa. Yksityisissä sairaaloissa potilas on myös asiakas ja hänet otetaan vastaan sellaisena. Vaikka nämä tekijät eivät vaikuta hoidon lopputulokseen, ne vaikuttavat siihen, miten potilas kokee hoidon.

Espanjan vakuutusmarkkinat ovatkin kehittynyt vastaamaan tähän kysyntään ja tarjolla on nykyään useita erilaisia vakuutuksia erilaisiin budjetteihin & tarpeisiin.

Yleisin on niin sanottu verkostovakuutus, jossa asiakas käyttää vakuutusyhtiön omia sopimuslääkäreitä ja sairaaloita. Yleisimmillä vakuutusyhtiöillä on omat klinikkansa ja sairaalansa, joissa saa käytännössä kaiken tarpeellisen hoidon aina vaativiin leikkauksiin asti. Toisessa mallissa asiakas voi hakeutua lähes mihin tahansa hoitoon ja saada kulut takaisin osittain. Lisäksi on yhdistelmävakuutuksia, jotka tarjoavat molempien mallien piirteitä

Vakuutusten kattavuus on yleisesti hyvin laaja ja niihin sisältyvät niin yleis- kuin erikoislääkärikäynnit, tutkimukset, sairaalahoito ja leikkaukset. Moni vakuutus kattaa myös synnytykset, gynekologian ja lastenlääketieteen. Rajoituksia voi olla esim. mielenterveyspalveluissa, joissa käyntimäärät voivat olla rajattuja, sekä hammashoidossa, joka on usein erillinen lisä.

Hintataso tekee näistä yksityisistä vakuutuksista laajasti saavutettavia. Nuorelle aikuiselle perusvakuutus voi maksaa vain muutamia kymmeniä euroja kuukaudessa. Toki kattavammat vakuutukset voivat nousta yli kahteensataan euroon kuukaudessa, myös asiakkaan ikä vaikuttaa hintaan.

Meidän perheellä on ollut aina ns. täyden palvelun vakuutus, joka kattaa käytännössä aivan kaiken, myös hammashoidon sekä silmälasit / aurinkolasit vahvuuksilla. Voimme käydä kenen tahansa lääkärin vastaanotolla ja voimme käyttää minkä tahansa yksityissairaalan palveluita.

Toki tuosta vakuutuksesta maksamme n. 1500 € / hlö / vuosi. Mutta käytämme palveluita myös hyvin kattavasti ja olemme laskeneet, että saamme käytännössä maksetut rahat takaisin vaikka meillä ei ole mitään perussairauksia tmv. Mutta käymme kuitenkin säännöllisesti erikoislääkäreiden tarkistuksissa.

Itse olen tämän alkuvuoden aikana käynyt esim. silmälääkärillä ja hakenut uudet, vahvuuksilla varustetut aurinkolasit vakuutuksen piikkiin. Olen käynyt myös hammaslääkärillä, jonka 300 € lasku meni täysin vakuutuksesta. Traumatologin + magneettikuvauksen laskua en ole nähnyt mutta veikkaisin sen olevan helposti useita satoja euroja. Fysioterapiassa käyn säännöllisesti kahden viikon välein ja myös nuo hoidot menevät vakuutuksesta. Ensi kuussa on vuorossa vuosittainen gynekologikäynti sekä siihen liittyvät verikokeet, testit ja kuvantamiset.

Julkisen puolen palveluita emme ole itse asiassa käyttäneet kuluneen 15 vuoden aikana käytännössä kuin kerran – silloin kun tytär syntyi. Sekin vain siitä syystä, että silloisessa asuinpaikassa ei ollut yksityistä sairaalaa eli meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Mutta käytännössä koko raskauden seuranta tapahtui kuitenkin yksityisellä puolella. Tuon jälkeen emme ole kertaakaan käyneet julkisessa terveyskeskuksessa tai sairaalassa.

Olemme kuitenkin ehkä tietynlainen poikkeus, sillä käytännössä espanjalaiset eivät tee jyrkkää valintaa julkisen ja yksityisen välillä, vaan monet käyttävät molempia tilanteen mukaan. Yksityistä vakuutusta hyödynnetään arjen terveyspalveluissa: flunssissa, tarkastuksissa, erikoislääkärikäynneissä ja nopeaa reagointia vaativissa mutta ei-kiireellisissä tilanteissa. Vakavissa sairauksissa, suurissa leikkauksissa ja hätätilanteissa turvaudutaan usein julkiseen järjestelmään, jossa on laaja kokemus ja resurssit kaikkein vaativimpiin hoitoihin.

Toisaalta on myös meitä, jotka käyttävät suoraan yksityisiä palveluita kaikkeen, koska yksityinen sairaalaverkosto on Espanjassa laaja ja teknologisesti erittäin hyvin varusteltu. Monet sairaalat ovat moderneja, ja niissä tarjotaan lähes kaikkia lääketieteen erikoisaloja syöpähoidoista sydänkirurgiaan.

Hoidon laatu yksityisellä puolella on yleisesti korkea. Erityisesti täällä Madridissa on todella kattava valikoima yksityisen puolen klinikoita ja täyden palvelun sairaaloita, joissa on modernit fasiliteetit, niissä hoitoon pääsee nopeasti ja lääkärin voi valita itse. Kaikissa yksityissairaaloissa on tarjolla myös päivystys eli urgencias eli hätätapauksessakin hoitoon pääsee todella nopeasti ja ilman suurempaa jonottamista. Näidenkin palveluita olemme käyttäneet aina silloin tällöin ja koskaan emme ole joutuneet odottamaan puolta tuntia enempää.

Kyse ei siis ole niinkään paremmasta tai huonommasta järjestelmästä eivätkä espanjalaiset osta vakuutusta siksi, että julkinen terveydenhuolto olisi huono, vaan siksi, että se ei aina ole riittävän nopea.

Monille yhtä tärkeä kuin nopeus on kuitenkin vakuutuksen tuoma turvan tunne: tieto siitä, että jos jotain sattuu, hoitoon pääsee ilman epävarmuutta siitä milloin tai miten. Vakuutus poistaa yhden arjen huolen – ei tarvitse jäädä odottamaan eikä miettiä, kuinka vakavaksi tilanne ehtii kehittyä ennen kuin järjestelmässä löytyy paikka.

Lopulta kyse on ehkä myös mielenrauhasta. Vakuutus toimii keinona hallita omaa aikaa ja varmistaa, että hoitoon pääsee silloin kun sitä tarvitsee – ei vasta silloin, kun siihen on järjestelmässä mahdollisuus.

Espanjassa yksityiskoulut ovat varsin suosittuja, ja erityisesti tämä näkyy Madridissa, jossa yli puolet oppilaista opiskelee joko puoliyksityisissä concertado-kouluissa tai täysin yksityisissä kouluissa.

Concertado-koulut ovat näistä usein selvästi edullisempia, koska ne saavat osittain valtion tukea. Ne muistuttavat monella tapaa julkisia kouluja, vaikka niissä voi olla eroja esimerkiksi painotuksissa, valintaperusteissa ja koulun toimintakulttuurissa. Koulumaksut liikkuvat tyypillisesti noin 100–300 eurossa kuukaudessa, minkä lisäksi tulee usein kuluja esimerkiksi ruokailusta, kuljetuksista ja oppimateriaaleista.

Täysin yksityisissä kouluissa tilanne on kuitenkin toinen. Kuukausimaksut ovat selvästi korkeampia ja alkavat yleensä noin 1000 eurosta ylöspäin.

Madrid on noussut viimeisten 10 vuoden aikana yhdeksi Euroopan tärkeimmistä kansainvälisen koulutuksen keskuksista, eikä tämä ole sattumaa. Kaupunki houkuttelee paljon expat-perheitä, kuten kansainvälisiä asiantuntijoita, diplomaattiperheitä ja monikansallisten yritysten työntekijöitä. Myös monet varakkaat espanjalaiset perheet valitsevat kansainvälisen koulupolun lapsilleen esimerkiksi kielitaidon, yliopistotavoitteiden tai monikulttuurisen ympäristön vuoksi.

Tämä yhdistelmä on luonut vahvan kysynnän kansainvälisille kouluille ja tehnyt Madridista yhden Euroopan tiheimmistä eliittikoulukeskittymistä.

Mitä nämä yksityiskoulut sitten oikein ovat, mitä ne tarjoavat, kuka niissä opiskelee ja mitä opiskelu niissä maksaa?

The Global College – luksuslukio eliitille

The Global College on kansainvälinen IB-lukioon keskittyvä oppilaitos, joka poikkeaa perinteisestä koulumallista. Kyseessä on kahden vuoden IB Diploma -ohjelmaan erikoistunut koulu, joka tunnetaan erityisesti vahvasta yhteydestään yliopistomaailmaan sekä yrittäjyyteen.

Koulu on suunnattu opiskelijoille, jotka tähtäävät suoraan kansainvälisiin huippuyliopistoihin ja ovat valmiita investoimaan siihen merkittävästi. Vuosimaksu on noin 21 000 euroa, ja sisäoppilaitosvaihtoehdon kanssa kokonaiskustannus nousee yli 40 000 euroon. Kouluun tulee siis opiskelijoita myös Madridin ulkopuolelta, jopa kansainvälisesti.

International College Spain – kansainvälinen huippukoulu

International College Spain on Madridissa sijaitseva kansainvälinen yksityiskoulu, jossa opetus tapahtuu englanniksi ja perustuu täysin IB-opetussuunnitelmaan. Koulu sijaitsee La Moralejan alueella, ja siellä opiskelee lapsia varhaiskasvatuksesta aina lukioon asti. Oppilaita tulee n. 60-70 maasta, mikä tekee koulun ilmapiiristä aidosti kansainvälisen. Kaikkia oppilaita yhdistää yleensä se, että he ovat tottuneet kansainväliseen ympäristöön, puhuvat sujuvasti englantia ja tähtäävät usein ulkomaisiin yliopistoihin.

Koulussa painotetaan ulkoa opettelun sijaan ajattelua, keskustelua ja projektityöskentelyä. Tavoitteena on kehittää oppilaiden kriittistä ajattelua ja valmistaa heitä jatko-opintoihin eri puolille maailmaa.

International College Spain on tunnettu korkeasta akateemisesta tasostaan, mutta myös korkeista lukukausimaksuista. Koulu kuuluu ehdottomasti Madridin kalleimpien koulujen joukkoon ja edustaa selvästi ns. premium-tason yksityiskoulua, joka tarjoaa laadukkaan opetuksen lisäksi myös ainutlaatuisen kouluympäristön.

Vuosimaksut vaihtelevat luokka-asteen mukaan, mutta ovat korkeat jo varhaiskasvatuksesta lähtien. Pienimmillä oppilailla vuosimaksu on noin 12 000 – 13 000 euroa, alakoulussa noin 17 000–19 000 euroa ja yläkoulussa noin 22 000–25 000 euroa. Lukiossa, jossa suoritetaan IB-ohjelma, vuosimaksu voi nousta noin 26 000 euroon.

Lisäksi perheille tulee usein maksettavaksi kouluruokailu, koulukuljetus, kirjat ja oppimateriaalit sekä mahdolliset retket ja muut lisäpalvelut.

American School of Madrid – amerikkalainen vaihtoehto

Madridin amerikkalainen koulu sijaitsee Pozuelo de Alarcónissa ja tarjoaa Yhdysvaltain opetussuunnitelman yhdistettynä IB-mahdollisuuteen. Koulu on yksi Madridin tunnetuimmista kansainvälisistä kouluista ja erottuu muista erityisesti amerikkalaisen opetustyylinsä ansiosta.

Kyseessä on täysin yksityinen, voittoa tavoittelematon koulu, jossa opiskelee lapsia noin 3–18 vuoden iässä. Koulussa yhdistyvät amerikkalainen opetussuunnitelma ja kansainvälinen näkökulma. Oppilaat voivat suorittaa sekä amerikkalaisen high school -diplomin että IB-tutkinnon, mikä tekee siitä joustavan vaihtoehdon erityisesti perheille, jotka harkitsevat jatko-opintoja ulkomailla. Ilmapiiri on hyvin kansainvälinen, ja koulussa on oppilaita kymmenistä eri maista.

Opetus painottaa kriittistä ajattelua, yhteistyötä ja oppilaan kokonaisvaltaista kehitystä, ei pelkästään kokeisiin valmistautumista. Amerikkalainen lähestymistapa näkyy arjessa esim. opetustyylissä, yhteisöllisyydessä sekä siinä, että oppilaita kannustetaan aktiivisuuteen, esiintymiseen ja omien mielipiteiden ilmaisemiseen. Tämä erottaa koulun monista IB-painotteisista kouluista, joissa rakenne on usein akateemisempi ja tiukempi.

Hintataso on korkea ja se vaihtelee luokka-asteen mukaan, kuten kaikissa yksityiskouluissa. Pienimmillä oppilailla vuosimaksu on n. 11 000–12 000 euroa, alakoulussa noin 16 000–18 000 € ja yläkoulussa sekä lukiossa noin 22 000–24 000€.

Lisäksi perheille tulee usein maksettavaksi kouluruokailu, koulukuljetus, kirjat ja oppimateriaalit sekä mahdolliset retket ja muut lisäpalvelut.

Runnymede College – brittiläinen eliitti

Runnymede College edustaa puolestaan brittiläistä koulutusmallia ja se tarjoaa opetusta 2-18-vuotiaille lapsille La Moralejassa. Opetuskieli on englanti, ja koulu noudattaa Englannin kansallista opetussuunnitelmaa. Tämä tekee koulusta erityisen hyvän vaihtoehdon perheille, jotka tähtäävät brittiläisiin yliopistoihin tai arvostavat perinteistä ja tavoitteellista koulupolkua. Suuri osa sen oppilaista jatkaa opintojaan brittiläisissä huippuyliopistoissa.

Runnymede tunnetaan vaativasta ja kurinalaisesta opiskelukulttuuristaan. Opetus on strukturoitua ja akateemisesti kunnianhimoista, ja oppilailta odotetaan korkeaa suoritustasoa. Koulu on kansainvälinen, mutta ilmapiiri on usein selvästi “brittiläisempi” kuin monissa muissa Madridin kansainvälisissä kouluissa. Oppilaita on useista eri maista, mutta arjessa korostuu brittiläinen koulukulttuuri.

Vuosimaksut alkavat noin 9 000 eurosta ja nousevat yläluokilla noin 20 000–24 000 euroon. Lisäkustannuksia tulee myös kouluruokailusta, kuljetuksista, materiaaleista sekä harrastus- ja kerhotoiminnasta.

Koulu tunnetaan siitä, että sinne on melko vaikea päästä sisälle eli paksun lompakon lisäksi oppilaat testataan mm. englannin ja matematiikan taitojen osalta.

Kings College – arvostettu brittiläinen huippukoulu

King’s College Madrid on myös tunnettu ja arvostettu brittiläinen koulu eli se noudattaa brittiläistä opetussuunnitelmaa ja opetuskieli on englanti. Se kuitenkin erottuu hieman esim. Runnymede -koulusta siinä, että se on ehkä hieman ”pehmeämpi” kokonaisuus eli ilmapiiri koetaan hieman rennommaksi ja yhteisöllisemmäksi. Toki opetus on edelleen hyvin tavoitteellista & perinteistä ja oppilailta odotetaan vahvaa sitoutumista opiskeluun. Koulu on siis selkeästi “brittiläisempi” ja kurinalaisempi verrattuna esimerkiksi kansainvälisiin IB-painotteisiin kouluihin tai amerikkalaiseen kouluun.

Vuosimaksut alkavat noin 8 000–10 000 eurosta ja nousevat yläluokilla noin 15 000–25 000 euroon. Lisäksi perheille tulee usein lisäkustannuksia esim. ruokailusta, kirjoista, kuljetuksista ja muista koulun palveluista.

Brewster Madrid – uusi tulokas huipulla

Yhdysvaltalainen Brewster avasi kampuksensa Madridiin hiljattain ja nousi nopeasti kaupungin kalleimpien koulujen joukkoon. Koulun vetovoima perustuu amerikkalaiseen opetustyyliin sekä mahdollisuuteen opiskella osan ajasta Yhdysvalloissa. Opetus tapahtuu englanniksi, ja koulussa opiskelee 3–18-vuotiaita kahdella kampuksella Chamberíssa ja La Moralejassa.

Koulun keskeinen erityispiirre on niin sanottu “Brewster Model”, jossa oppiminen on vahvasti oppilaslähtöistä. Painotus on yhteistyössä, projektityössä ja käytännön tekemisessä pelkän akateemisen suorituksen sijaan. Oppilaita kannustetaan aktiivisuuteen, keskusteluun ja oman ajattelun kehittämiseen. Opetus on usein vähemmän perinteistä ja strukturoitua kuin esimerkiksi brittiläisissä kouluissa, ja ilmapiiri on rento mutta tavoitteellinen.

Koulu on melko pieni, muutaman sadan oppilaan yhteisö, ja luokkakoot ovat keskimäärin noin 15 oppilasta. Tämä mahdollistaa yksilöllisen huomioinnin ja tiiviin yhteisön. Oppilaita on kymmenistä eri maista, joten ympäristö on kansainvälinen, mutta samalla koulussa pyritään säilyttämään yhteys myös espanjalaiseen kulttuuriin.

Vuosimaksut vaihtelevat iän mukaan noin 6 000 eurosta aina 23 000–24 000 euroon. Lisäkustannuksia syntyy mm. ruokailusta, kuljetuksista, materiaaleista ja harrastuksista.

Kaikki yksityiskoulut Madridissa eivät kuitenkaan ole tätä hintaluokkaa tai profiilia. Näiden ns. eliittikoulujen lisäksi kaupungissa on valtava määrä, useita satoja, erilaisia yksityiskouluja ja koko comunidad Madridin alueella niitä on jopa yli tuhat. Tarjonta on siis poikkeuksellisen laaja ja monipuolinen.

Kyse ei ole siitä, että toinen vaihtoehto olisi yksiselitteisesti parempi kuin toinen, vaan enemmänkin siitä, millainen koulupolku sopii perheen tarpeisiin ja arvoihin.

Suurin osa Madridin yksityiskouluista ei siis ole niin sanottuja eliittikouluja, vaan täysin tavallisia yksityisiä oppilaitoksia, joissa opiskelee pääosin paikallisia espanjalaisia lapsia. Näissä kouluissa opetus tapahtuu usein espanjaksi, vaikka englanti voi olla vahvasti mukana esimerkiksi kaksikielisenä linjana. Kansainvälisyys on siis läsnä, mutta ei samalla tavalla kuin täysin kansainvälisissä kouluissa.

Tällaisten “normaalien” yksityiskoulujen lukukausimaksut ovat tyypillisesti noin 400–1000 euroa kuukaudessa per lapsi. Kun mukaan lasketaan lisäkulut, kuten kouluruokailu, kuljetus, materiaalit ja harrastukset, todellinen kuukausikustannus nousee usein noin 600–1 200 euroon.

Lisäksi kaikissa yksityiskouluissa on myös ns. enrolment fee eli kirjautumismaksu, joka maksetaan vain yhden kerran. Se voi olla melkeinpä mitä tahansa 500-4500 euron väliltä.

Me valitsimme aikoinaan tyttärellemme tällaisen “normaalin” yksityiskoulun, joka on kuitenkin tietynlainen välimalli. Koulu on selvästi kansainvälinen ja monikielinen, mutta ei yhtä elitistinen tai kilpailuhenkinen kuin Madridin huippukoulut. Oppilaita on useista eri maista, mutta ilmapiiri on silti hieman espanjalaisempi kuin täysin kansainvälisissä expat-kouluissa.

Koulussa voi opiskella sekä espanjalaisen opetussuunnitelman mukaisesti että IB Diploma -ohjelmassa ja opetuksessa on todella vahva painotus kieliin. Meille oli myös tärkeää se, että tytär pystyy jatkamaan aikaisemmassa koulussa aloitettua saksan kielen opiskelua.

Koulun opetuksessa painotetaan vahvasti aktiivista oppimista, projektityöskentelyä ja kriittisen ajattelun kehittämistä perinteisen ulkoa opettelun sijaan. Samalla panostetaan vahvasti myös oppilaiden sosiaaliseen ja emotionaaliseen kehitykseen. Koulu erottuu Madridin monista kansainvälisistä kouluista siinä, että ilmapiiri on yhteisöllinen ja melko rento. Opettaja–oppilas-suhde on läheinen, ja koulussa pyritään huomioimaan jokainen oppilas yksilönä. Se ei ole yhtä akateemisesti “kova” tai elitistinen kuin esimerkiksi brittiläiset huippukoulut, vaan enemmän tasapainoinen ja moderni vaihtoehto.

Mitä tällainen koulu sitten maksaa?

Kirjautumismaksu on 650 € – tämä siis maksetaan vain kerran. Vuosimaksut ovat esikoulussa eli 3-5 vuotiailla 6750€, alakoulussa 5050-6750 €, yläkoulussa 9550-9700 € ja lukiossa 11 000 – 13 600 €. Näiden lisäksi maksetaan ruokailusta 2500 € / vuosi, vakuutuksesta 110 € sekä mahdollisista kuljetuksista.

Meille tämä valinta on tuntunut oikealta, juuri sopiva yhdistelmä kansainvälisyyttä, laatua ja inhimillisyyttä. Arjessa se näkyy niin, että koulussa on sopivasti vaativuutta ja selkeät odotukset, mutta samalla oppilaita kannustetaan tekemään parhaansa eikä tyytymään helpoimpaan ratkaisuun. Ajatus on, että oppiminen ei ole pelkkää suorittamista tai ulkoa opettelua, vaan jatkuvaa itsensä haastamista ja kasvamista – valmistautumista elämään ja työelämän jatkuvasti muuttuviin haasteisiin.

Espanjan virkamieskokeet ovat yksi niistä asioista, joita suomalaisena on ollut tietyllä tapaa vaikea ymmärtää täällä Espanjassa. Siis se, miten julkisen sektorin työpaikkoihin rekrytoidaan, miten paikat jaetaan. Suomessa olemme tottuneet melko suoraviivaiseen järjestelmään: työpaikka avataan hakuun, hakijat lähettävät hakemuksen, käydään haastatteluissa ja lopulta valitaan se henkilö, joka vaikuttaa sopivimmalta tehtävään.

Espanjassa homma ei mene näin, ainakaan kun on kyse julkisen puolen työpaikoista. Jos haluaa tiettyihin julkisen sektorin tehtäviin, on ensin läpäistävä kilpailullinen virkamieskoe, oposiciones.

Kun aikoinani kuulin ensimmäistä kertaa tästä kokeesta, luulin ymmärtäneeni asian väärin. Ajattelin, että kyse olisi jostain pätevyyskokeesta, joka täydentää normaalia rekrytointia. Todellisuus on kuitenkin paljon erikoisempi. Tuo oposiciones-koe on käytännössä koko prosessin ydin ja paikat jaetaan koemenestyksen perusteella.

Hakijoita voi olla tuhansia ja tarjolla olevia paikkoja muutama kymmenen – ratkaisevaa on se, kuka saa kokeesta parhaat pisteet. Ihan sama oletko oikeasti sopivin ja pätevin tehtävää hoitamaan. Riittää, että osaat täydellisesti ulkoa kokeeseen tulevan materiaalin.

Suomalaiselle ajatus tuntuu jotenkin nurinkuriselta. Mitä tekemistä valtavalla teoriakokeella on sen kanssa, onko ihminen hyvä työntekijä? Eihän hyvä asiakaspalvelija, opettaja tai virkamies ole välttämättä se, joka osaa eniten lakipykäliä ulkoa. Vai onko? Ehkä olen itse vain väärässä.

Kun asiasta puhuu espanjalaisten kanssa, saa usein saman vastauksen. Järjestelmä ei ole syntynyt siksi, että se olisi täydellinen, vaan siksi että vaihtoehto koettiin vielä huonommaksi. Ennen julkisia virkoja jaettiin suhteiden, puolueiden ja henkilökohtaisten verkostojen kautta. Näiden oposiciones-kokeiden idea oli tehdä valinnasta mahdollisimman objektiivinen – sama koe kaikille, samat pisteet, sama ranking-lista. Ei haastattelijan mielipiteitä eikä poliittisia suosikkeja. Tavallaan siis ihan loogista.

Kun kokeen läpäisee riittävän hyvillä pisteillä, saa viran eli hakijasta tulee yleensä ns. Funcionario, pysyvä virkamies. Espanjassa tämä tarkoittaa käytännössä erittäin turvallista työpaikkaa, vakaata palkkaa ja työuraa, joka yleensä kestää eläkeikään asti. Se ei ehkä ole alan parhaiten palkattu työpaikka mutta muut edut vievät kuitenkin voiton ja siksi näistä paikoista haaveillaan. Monelle Funcionario on unelmien työpaikka.

Tästä syystä monet valmistautuvat näihin kokeisiin vuosia. Espanjassa on jopa oma sana ihmisille, jotka omistavat elämänsä tähän valmistautumiseen: opositor. He opiskelevat lakitekstejä, hallinnon sääntöjä ja muuta teoriaa, joskus päivittäin jopa useiden vuosien ajan, ilman mitään varmuutta siitä, että lopulta pääsevät läpi. Osa on samaan aikaan töissä, osa opiskelee täysipäiväisesti- siis ne, joilla on taloudellisesti siihen mahdollisuus. Espanjassahan ei ole olemassa yleistä opintotukea tai “opintorahaa” eli näihin oposiciones- kokeisiin valmistautuvat joutuvat rahoittamaan opiskelunsa epäsuorasti esimerkiksi työttömyystuella, säästöillä tai perheen tuella. Varsinaisia apurahoja on tarjolla lähinnä vaativimpiin virkauralle tähtääviin kokeisiin, kuten oikeus- tai diplomaattiopintoihin, ja ne ovat hyvin kilpailtuja.

Oposiciones-kokeisiin valmistautuminen vie keskimäärin 1-5 vuotta, riippuen haettavasta virasta. Jotkut hallinnolliset tehtävät (administrativo tai auxiliar administrativo) voivat olla saavutettavissa noin 1–2 vuodessa, kun taas vaativammat alat edellyttävät useamman vuoden täysipäiväistä opiskelua. Esim. opettajan (maestro/profesor) kokeet vaativat yleensä 2–3 vuoden valmistautumisen, myös poliisiksi (Policía Nacional tai Guardia Civil) pääseminen vie monilta useamman vuoden valmistautumisen. Kaikkein vaativimpiin opositiokokeisiin, kuten tuomariksi (juez), syyttäjäksi (fiscal) tai diplomaatiksi (diplomático) tähtääminen, voi tarkoittaa jopa 4–5 vuoden intensiivistä ja kokopäiväistä valmistautumista.

Koska kilpailu on kovaa eikä läpipääsy ole varmaa ensimmäisellä yrittämällä, moni varautuu siihen, että opiskelu jatkuu pidempään kuin alun perin suunnitteli.

Espanjassa paikat jaetaan oposiciones-kokeissa pisteiden perusteella paremmuusjärjestykseen. Kun koe on ohi, kaikki hakijat asetetaan järjestykseen tulosten mukaan, ja tarjolla olevat paikat annetaan tälle listalle siinä järjestyksessä niin pitkälle kuin paikkoja riittää. Työpaikan sijainti määräytyy usein sen perusteella, että hakijat valitsevat vuorollaan tarjolla olevista vaihtoehdoista. Paras pisteiden saaja valitsee ensin, seuraava toisena ja niin edelleen. Mitä korkeammat pisteet, sitä enemmän on valinnanvaraa.

Joissakin tapauksissa, kuten opettajilla tai poliisilla, lopulliseen sijoittumiseen vaikuttavat myös lisäpisteet työkokemuksesta, koulutuksesta tai kielitaidosta, ja joillakin aloilla on lisäksi erillinen koulutusjakso, jonka tulokset vaikuttavat lopulliseen sijoitukseen.

Käytännössä opositiot ovatkin paitsi läpipääsykokeita myös kilpailu paremmista pisteistä ja sitä kautta paremmista mahdollisuuksista valita oma työpaikka, joka voi sijaita missä päin Espanjaa tahansa.

Espanjassa opettajien oposiciones-kokeet menevät hieman eri tavalla. Jos kokeesta ei saa riittäviä pisteitä vakituiseen virkaan, mutta tulos on silti hyväksyttävä, pääsee yleensä niin sanotulle interino-listalle eli sijaisrekisteriin. Sen kautta tarjotaan sitten määräaikaisia opettajan töitä, jotka voivat kestää yksittäisistä sijaisuuksista koko lukuvuoden mittaisiin pesteihin.

Oma sijoitus listalla vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti töitä saa. Samalla kertyy työkokemusta ja lisäpisteitä, jotka parantavat mahdollisuuksia seuraavissa opositiokokeissa. Monelle tämä onkin vaihe, jonka kautta edetään vähitellen kohti vakituista opettajan paikkaa. Joskus tämä vaihe voi viedä vuosikausia eikä sijaisuudet välttämättä ole kotiseudulla. Yksi opettajaystävä, pitkälti jo yli 50-vuotias, tekee edelleen sijaisuuksia Kanarialla aivan eri saarella kuin missä on kotipaikka ja perhe. Hän käy kotona vain viikonloppuisin, lentää perjantaina työpäivän jälkeen ja palaa sunnuntai-illan viimeisellä koneella takaisin. Hän toimi pitkään yksityiskoulussa opettajana kunnes päätti lähteä havittelemaan virkaa julkiselta puolelta ja vielä 5 vuoden jälkeenkään hän ei ole päässyt edes omalle saarelle. Töissä on kuitenkin käytävä, jotta perhe tulee toimeen eli kokopäiväinen opiskelu uusintakoetta varten on käytännössä mahdotonta. Nyt hän siis vain kerää pisteitä sijaisuuksia tekemällä ja toivoo, että jonain päivänä työpaikka löytyisi kotisaarelta.

Viime aikoina tästä Oposiciones-järjestelmästä on keskusteltu aika paljon julkisuudessa sillä uutisissa on ollut tapauksia, joissa on epäilty kokeiden vuotamista tai muuta vilppiä. Kun koko rekrytointi perustuu pitkälti yhteen ratkaisevaan kokeeseen, pienikin epäilys epärehellisyydestä herättää nopeasti suurta närkästystä. Silti moni espanjalainen puolustaa järjestelmää edelleen. Heidän näkökulmastaan se on ainakin periaatteessa reilu: kaikilla on sama mahdollisuus, jos on valmis tekemään työn ja opiskelemaan tarpeeksi.

Suomalaisena tämä ajattelutapa tuntuu silti jotenkin vieraalta. Meillä luotetaan enemmän siihen, että työnantaja osaa arvioida ihmisen kokonaisuutta. Espanjassa taas luotetaan enemmän siihen, että sääntöihin sidottu kilpailu tuottaa oikeudenmukaisemman lopputuloksen.

Ehkä totuus on jossain näiden kahden mallin välissä.