Suomessa kesämökki on pyhä asia. Sinne mennään heti kun järvessä kelluu vähemmän jäätä kuin viime viikolla, ja siellä eletään hyttysten, grillimakkaran ja “nyt ei tehdä mitään” -filosofian ympäröimänä vaikka todellisuudessa töitä on tarjolla ympäri vuorokauden loman jokaisena päivänä.
Espanjassa sama ilmiö löytyy hieman eri muodossa: segunda residencia, eli kakkosasunto.
Espanjassa arvioidaan olevan noin 3,7 miljoonaa kakkosasuntoa, eli lähes joka seitsemäs asunto on jotain muuta kuin vakituinen koti. Tilastojen valossa kyse ei siis ole mistään pienestä ilmiöstä. Siinä missä suomalainen haaveilee mökistä järven rannalla, espanjalainen unelmoi asunnosta meren äärellä, vuoristossa tai siinä pikkukylässä, mistä isovanhemmat aikoinaan muuttivat Madridiin työn perässä.
Toki nämä “toiset kodit” eivät ole aina mitään luksushuviloita uima-altaineen vaan usein kyse on täysin tavallisista kerrostaloasunnoista rannalla, vanhasta perheasunnosta pikkukaupungissa tai suvulta peritystä talosta kylässä, josta isovanhemmat muuttivat vuosikymmeniä isompiin kaupunkeihin töiden perässä.
Monella espanjalaisella onkin vähän kaksiosainen identiteetti: arki eletään kaupungissa, mutta “oikeasti” ollaan kotoisin jostain kylästä Andalusiassa, Galiciassa tai Kastiliassa.
Erityisesti madridilaisten suhde kakkosasuntoihin on lähes oma kulttuurinsa. Kun pääkaupunki alkaa heinäkuussa muistuttaa jättimäistä pizzauunia, moni suuntaa joko Sierra de Guadarraman vuorille tai rannikolle. Tai sisämaan pieniin kyliin.
Tämän ilmiön huomaa myös teillä. Espanjassa puhutaan suorastaan operación salida -päivistä, jolloin käytännössä puolet maasta näyttää päättävän lähteä liikkeelle samaan aikaan. Madridista rannikkoa kohti johtavat moottoritiet täyttyvät autoista, ja navigaattori tarjoaa optimistisesti “vain” kuuden tunnin matkaa, vaikka todellisuudessa aikaa kannattaa varata henkisesti koko päivä. Sama näytös toistuu lomien lopussa, kun kaikki palaavat takaisin kaupunkeihin yhtä aikaa.
Toki näille asunnoille riittää käyttöä ympäri vuoden. Kesän lisäksi asuntoja käytetään pääsiäisenä, pitkinä viikonloppuina ja etenkin silloin kun kalenterissa näkyy sana puente – ilmiö, jossa yksittäinen pyhäpäivä venytetään mahdollisimman pitkäksi lomaksi. Jos torstai on vapaa, perjantai “etänä”, ja yhtäkkiä koko maa on matkalla kakkosasunnolle.
Meillä ei kuitenkaan ole omaa segunda residenciaa, vaikka asumme Madridissa. Tavallaan nykyinen kotimme toimii jo vähän kuin loma-asunto: täällä on tilaa, pihaa ja sen verran luonnonrauhaa, ettei viikonloppuisin yleensä synny pakottavaa tarvetta paeta vuorille. Lisäksi puoliso tekee vuorotyötä, joten vapaat osuvat milloin sattuu eikä elämä muutenkaan pyöri täysin saman lomakalenterin mukaan kuin monilla muilla madridilaisilla.
Mutta täysin ilman espanjalaista kakkosasuntokulttuuria emme silti elä. Puolison perheellä on asunto merenrannalla, ja erityisesti puolison äiti hyödyntää sitä juuri kuten stereotypiaan kuuluu: heti kun Madrid alkaa kesäkuussa muuttua ihmisille epäystävälliseksi lämpökammioksi, hän pakkaa tavaransa ja siirtyy rannikolle. Takaisin tullaan yleensä vasta syyskuussa, kun pääkaupungissa pystyy jälleen hengittämään ilman tunnetta siitä, että kävelee hiustenkuivaajan edessä.
Kesän aikana asunto toimii sitten lähes vuoropohjaisena perhetukikohtana. Me ja puolison veljet (joskus myös heidän puolisonsa) käymme siellä sitten vähän vuorotellen — ja välillä myös samaan aikaan, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että jääkaappi täyttyy salamannopeasti, nukkumapaikoista neuvotellaan kuin kansainvälisessä huippukokouksessa ja joku nukkuu lähes varmasti olohuoneessa. Usein nämä kakkosasunnot ovat nimenomaan koko perheen, joskus jopa koko suvun käytössä. Yksi viikko siellä ovat isovanhemmat, seuraava vanhemmat lasten kanssa, sitten paikalle ilmestyy veli kavereineen ja seuraavalla viikolla ehkä serkut. Mutta juuri sitähän espanjalainen kesäelämä monelle on: ovet ovat auki, porukkaa tulee ja menee eikä asia ole ongelma kenellekään.
Espanjalaisille ”mökeille” ei nimittäin mennä erakoitumaan ja viettämään rauhallista lomaa vaan sinne mennään ennen kaikkea tapaamaan sukua, naapureita, serkkuja, serkkujen naapureita ja niitä ihmisiä, jotka ovat olleet samassa paikassa joka kesä vuodesta 1994. Espanjalainen kesä on hyvin sosiaalinen projekti.
Suomessa mökillä voidaan olla viikkokaupalla puhumatta kenellekään. Espanjassa on jo ensimmäisenä päivänä ehditty kutsua serkut illalliselle, käydä naapurin kanssa vermutilla ja väitellä vähintään tunnin ajan siitä, missä rantabaarissa on parhaat mustekalarenkaat.
Monelle lapselle nämä paikat ovat lähes toinen kotikaupunki. Samat kesäkaverit, sama jäätelökioski, sama rantabulevardi vuodesta toiseen. Espanjalainen voi sanoa olevansa madridilainen, mutta samalla täysin vilpittömästi myös “meidän kylältä Murciasta”, vaikka viettäisi siellä vain kesät ja pitkät viikonloput.
Näissä asunnoissa myös eletään eri tavalla kuin vakituisessa kodissa. Päivärytmi venyy. Aamulla herätään myöhemmin, mietitään yhdessä että missä tänään syödään ja koko päivä rakentuu sen ympärille. Lounas kestää pitkään, siesta kuuluu asiaan. Naapurit ilmestyvät kutsumatta kahville. Parvekkeella istutaan myöhään yöhön. Televisio on aina vähän liian kovalla ja jääkaapissa on jatkuvasti ainakin yksi gazpacho-tölkki sekä epäilyttävä määrä kylmää olutta.
Sisustuksessakin on oma estetiikkansa. Jos suomalainen mökki on puupaneelia ja nostalgiaa, espanjalainen segunda residencia on usein yhdistelmä merihenkisiä verhoja, 90-luvun laattoja ja huonekaluja, jotka “ovat edelleen aivan hyviä”. Monessa rannikkoasunnossa aika pysähtyi joskus vuoden 2003 paikkeille eikä kukaan ole nähnyt syytä muuttaa sitä.
Mutta ehkä tärkeintä on tunne.
Espanjalaiselle kakkosasunto ei ole pelkkä sijoitus tai lomapaikka. Se on paikka, jossa suku kokoontuu, jossa lapset kasvavat kesä toisensa jälkeen ja jossa elämä tuntuu hieman hitaammalta ja helpommalta. Tavallaan se on hyvin samanlainen ajatus kuin suomalaisessa mökkeilyssä — mutta järven ja saunan sijasta mukana ovat sukulaiset ja kylän väki, myöhäiset illalliset ja loputon keskustelu siitä, mennäänkö vielä “ihan nopeasti” käymään lähibaarissa.
Täällä Espanjassa koululaisten arki jatkuu vielä muutaman viikon verran sillä koulut loppuvat yleensä vasta kesäkuun loppupuolella – täällä Madrisissa tänä vuonna 19.kesäkuuta. Jokainen autonominen alue on kuitenkin erilainen ja tästä syystä koulut loppuvat ja alkavat eri puolilla maata hieman eri päivinä.
Kesäkuussa monissa kouluissa (julkiset ja valtion tukemat yksityiskoulut) siirrytään usein lyhyempään koulupäivään. Tätä kutsutaan nimellä jornada intensiva. Oppitunnit päättyvät jo alkuiltapäivästä, jotta lapset eivät joutuisi viettämään kuumimpia tunteja koulurakennuksissa. Kuumuus onkin Madridin kouluissa jatkuva puheenaihe, sillä kaikissa rakennuksissa ei ole ilmastointia.
Yksityiskouluissa koulu jatkuu normaaliin tapaan koulun päättymispäivään asti – toki yleensä viimeisellä viikolla on jo ”kevyempää” ohjelmaa. Mitään perinteistä, suomalaistyylistä ”kevätjuhlaa” ei yleensä järjestetä vaan todistustukset tulevat näppärästi vanhempien sähköpostiin sekä paikalliseen Wilmaan.
Koulun loppuminen ei kuitenkaan välttämättä tarkoita myöhäisiä aamuja, lomailua tai rentoja päiviä kotosalla. Monissa perheissä arki jatkuu vaikka lapset ovat kesälomalla kouluista.
Espanjassa lasten kesä näyttää hyvin erilaiselta kuin Suomessa. Yksi merkittävä kulttuurinen ero esim. Suomeen verrattuna liittyy siihen, että Espanjassa pieniä koululaisia ei yleensä jätetä yksin kotiin. Suomessa on tavallista, että alakouluikäinen voi viettää osan päivästä yksin kotona tai kulkea itsenäisesti harrastuksiin. Espanjassa ajatus on huomattavasti harvinaisempi. Useimmat vanhemmat kokevat, ettei alakouluikäinen voi olla yksin kotona vanhempien ollessa töissä. Monet perheet jopa kokevat, että edes yläasteikäisiä ei voi jättää yksin, ainakaan koko työpäivän ajaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että kesäleirit, isovanhemmat ja sukulaisten apu ovat Espanjassa lähes välttämättömiä, eivät vain mukava lisä.
Madridin alueella koulut loppuvat yleensä juhannuksen tienoilla, noin 20. kesäkuuta. Syyslukukausi kouluissa alkaa tavallisesti vasta syyskuun toisella viikolla. Käytännössä kouluikäisillä lapsilla on siis noin yksitoista viikkoa kesälomaa.
Espanjassa siihen on kuitenkin totuttu, ja perheet rakentavat kesänsä monista eri osista. Harva lapsi viettää koko kesää kotona vanhempien kanssa, koska useimmat vanhemmat ovat ainakin osan kesästä töissä. Monilla on lomaa vasta elokuussa, joka on ”virallinen” lomakuukausi monilla paikallisilla työpaikoilla.
Kesäleirit eli campamentos ovatkin olennainen osa espanjalaista lapsuutta. Madridissa niitä järjestetään valtava määrä. Tarjolla on urheiluleirejä, kielileirejä, tiede- ja robotiikkaleirejä, taideleirejä sekä tavallisia päiväleirejä, joissa lapset viettävät aikaa ulkoillen ja leikkien. Myös monet yksityiskouluista järjestävät päiväleirejä koulun loppumisesta aina heinäkuun puoleenväliin, osa loppuun asti. Monet lapset osallistuvat ainakin yhdelle leirille kesän aikana, jotkut useammallekin.
Useimmat leirit toimivat työssäkäyvien vanhempien rytmin mukaan. Päivä alkaa usein jo ennen yhdeksää aamulla ja jatkuu iltapäivään asti. Monissa paikoissa on mahdollista ostaa lisäpalveluna aikainen aamuvastaanotto tai myöhempi iltapäivähoito. Käytännössä leirit toimivat osittain myös kesäajan lastenhoitoratkaisuna.
Hintataso vaihtelee paljon. Kunnalliset leirit ovat selvästi edullisimpia ja voivat maksaa vain muutamia kymppejä viikossa. Yksityiset leirit maksavat tavallisesti enemmän, usein 150–300 euroa viikolta. Suosituimmat englanninkieliset tai urheilupainotteiset campamentos voivat olla vielä tätäkin kalliimpia.
Yön yli järjestettävät leirit maaseudulla, vuoristossa tai rannikolla ovat oma maailmansa, ja niiden hinnat nousevat helposti useisiin satoihin euroihin. Tällaiset leirit ovat kuitenkin hyvin suosittuja ja monet lapset lähetetään leireille viikoksi, jopa useammaksi.
Monille espanjalaisille perheille isovanhemmat ovat kuitenkin kesän tärkein apu. Lapset viettävät usein pitkiä aikoja suvun kotikylässä tai rannikkokaupungin asunnolla. Ja sitten kun vanhempien loma alkaa niin he liittyvät seuraksi. Madrid tyhjeneekin elokuussa näkyvästi, kun suuri osa perheistä lähtee pois kaupungin paahtavasta kuumuudesta.
Myös monet harrastukset jäävät Espanjassa pitkälle kesätauolle. Siinä missä Suomessa lasten kesä voi täyttyä treeneistä, turnauksista ja ohjatusta tekemisestä, Espanjassa heinä–elokuu on selvästi hitaamman elämän aikaa. Monet urheiluseurat ja harrastusryhmät lopettavat toimintansa kokonaan kesäksi, ja arki rakentuu enemmän perheen, ystävien ja iltaelämän ympärille
Espanjalaisissa kouluissa annetaan myös satunnaisesti kesätehtäviä – erityisesti lukutehtäviä ja matematiikkaa. Kesätehtävien määrä riippuu paljon koulusta, mutta erityisesti yksityis- ja puoliyksityisissä kouluissa niitä annetaan melko paljon – tai ainakin niitä suositellaan vahvasti tehtäviksi
Kirjakaupoissa näkyykin kesäisin suuria pinoja harjoitusvihkoja, joita vanhemmat ostavat lapsille lomaa varten. Näitä käyttävät erityisesti ala-asteikäiset.
Kun espanjalainen lapsi kasvaa teini-ikään, myös kesän vietto muuttuu. Alakouluikäisten tarkasti järjestellyistä campamento-kesistä siirrytään vähitellen vapaampaan rytmiin, jossa kaverit, myöhäiset illat ja itsenäisyys alkavat hallita arkea. Silti espanjalainen nuoruus näyttää monella tavalla erilaiselta kuin suomalainen.
Espanjassa nuoret viettävät kesällä edelleen paljon aikaa perheen kanssa. Vaikka teinit liikkuvat jo itsenäisemmin, perhesuhteet pysyvät usein tiiviimpinä kuin Suomessa. On tavallista, että nuori lähtee isovanhempien/vanhempien mukana rannikkokaupunkiin, sukulaisten luo tai perheen kotikylään. Osa on tottunut viettämään kesät näissä paikoissa ja siellä lomaansa viettävistä nuorista on myös tullut ystäviä.
Siinä missä suomalaiset yläasteikäiset voivat liikkua melko itsenäisesti mökeille, festareille tai jopa ulkomaille kavereiden kanssa, Espanjassa vanhemmat ovat usein suojelevampia. Nuorten omat reissut alkavat tavallisemmin vasta 16–18-vuotiaina, ja ne ovat usein lyhyitä tai järjestettyjä matkoja, joissa mukana on tuttuja aikuisia tai valvottu ryhmä. Kesään kuuluvat kuitenkin vahvasti rantareissut, kielikurssit, festivaalit ja viikonloput ystävien perheiden kesäasunnoilla. Espanjalainen nuoruus näkyy paljon julkisessa tilassa: nuoret viettävät iltoja aukioilla, ostoskeskuksissa ja kaupungilla yhdessä kavereiden kanssa, ja sosiaalinen elämä tapahtuu enemmän ulkona kuin omissa huoneissa.
Päivärytmi nuorilla siirtyy myöhäiseksi aivan kuten aikuisillakin – tosin Espanjassa elämä pyörii kesällä aina iltapainoitteisesti. Kuumuus vaikuttaa kaikkien elämään. Keskipäivällä kadut voivat olla lähes tyhjiä, ja elämä alkaa kunnolla vasta illalla. Monet nuoret nukkuvatkin pitkään aamulla, viettävät päivän hitaasti kotona tai uima-altaalla ja lähtevät ulos vasta illansuussa. Kouluvuosi on Espanjassa melko intensiivinen ja läksyjä on paljon, joten alkuloman aikana monissa perheissä otetaan univelkoja takaisin.
Toisaalta täysin ympäri kääntynyt vuorokausirytmi ei ole ehkä yhtä yleinen kuin Suomessa. Koska sosiaalinen elämä tapahtuu paljon kodin ulkopuolella ja perheiden yhteinen rytmi säilyy vahvana, moni nuori kuitenkin herää viimeistään lounasaikaan eikä elä täysin erillään muusta perheestä.
Espanjalainen nuoruus on hyvin sosiaalista ja ulospäinsuuntautunutta. Kotona omassa huoneessa pelaaminen yksin koko kesän ei ole ehkä yhtä hallitseva ilmiö kuin Suomessa, vaikka tietenkin sitäkin tapahtuu.
Suomeen verrattuna yksi suuri ero on myös kesätyökulttuuri. Espanjassa kesätyöt eivät ole nuorille läheskään yhtä tavallisia kuin Suomessa, eikä moni alle 18-vuotias käy kesällä töissä lainkaan. Ensimmäiset kesätyöt liittyvät usein vasta opiskeluaikaan tai yliopistovaiheeseen, ja silloinkin työpaikat löytyvät usein ravintoloista, matkailusta tai perheen tuttavien kautta.
Lopulta espanjalainen koululaisten kesä ei ole vain pitkä tauko koulusta, vaan kokonainen yhteiskunnallinen järjestely. Kun koulut loppuvat, arki ei pysähdy vaan siirtyy toiseen muotoon: leireihin, sukulaisverkostoihin, myöhäisiin iltoihin ja hitaampaan rytmiin. Suomessa kesä usein tarkoittaa vapautta ja yksilöllisiä ratkaisuja, mutta Espanjassa se on enemmän yhteinen malli, johon lähes kaikki perheet tavalla tai toisella sopeutuvat.
Tällä ja ensi viikolla monet espanjalaiset nuoret elävät ehkä tähän astisen elämänsä stressaavimpia päiviä. Meneillään ovat nimittäin lukion päättävät PAU-kokeet – neljä koepäivää, jotka voivat ratkaista koko tulevan opiskelupolun.
Jos Suomessa yliopistohaku tuntuu joskus sekavalta niin Espanjassa järjestelmä voi näyttää ulkopuolisen silmissä lähes labyrintiltä.
Espanjalainen opiskelija ei hae yliopistoon yhteishaussa, kuten Suomessa, vaan prosessi on paljon monimutkaisempi. Koko järjestelmä rakentuu lukion, sen arvosanojen sekä PAU-kokeen ympärille. Mutta oman lisänsä soppaan tuovat aluehallinnot, sillä jokaisella Espanjan autonomisella alueella on omat kokeensa. Ja myös jokaisen alueen yliopistoihin haetaan aina alueellisen hakuprosessin kautta – ei ole siis mitään yhtä valtakunnallista hakujärjestelmää. Myös sisäänpääsypisteet yliopistoihin vaihtelevat joka vuosi.
Espanjassa tästä kokeesta puhutaan edelleen usein vanhalla nimellä Selectividad, vaikka virallinen nimi on nykyään PAU, Prueba de Acceso a la Universidad. PAU ei ole pelkkä yliopistojen pääsykoe vaan se on samalla myös lukion loppukoe. Opiskelijat ovat yleensä 17-18 vuotaita, kun he osallistuvat kokeeseen.
PAU järjestetään aina kesäkuun alussa ja kokeet kestävät yhteensä 3-4 päivää. Käytännössä opiskelija tekee tavallisesti neljästä kahdeksaan koetta muutaman päivän aikana. Rytmi on kova. Kokeet tehdään aina yliopistoilla, ei omassa lukiossa – mikä lisää prosessiin oman jännitysmomenttinsa.
Opiskelijat valmistautuvat PAU-kokeisiin käytännössä koko lukion toisen vuoden ajan. Varsinaista pitkää lukulomaa ei ole, sillä kokeet järjestetään lähes heti opetuksen päättymisen jälkeen, tavallisesti aivan kesäkuun alussa. Käytännössä siis koko toinen lukiovuosi pyörii lähes kokonaan PAU:n ja siihen valmistautumisen ympärillä. Lukiohan on Espanjassa aina kaksivuotinen.
Lukio valmistaa kuitenkin kokeisiin hyvin suoraan. Opettajat käyttävät vanhoja PAU-kokeita harjoitteluun, opettavat vastaustekniikkaa ja järjestävät mallikokeita pitkin vuotta. Keväällä opetus muuttuukin usein lähes kokonaan kertaukseksi ja koeharjoitteluksi.
PAU ei siis ole Espanjassa irrallinen pääsykoe, vaan koko lukiojärjestelmä rakentuu pitkälti sen ympärille.
Minkälainen koe on käytännössä?
Kokeen rakenne uudistui viimeksi 2020-luvulla, ja nykyinen malli painottaa aiempaa enemmän soveltamista, tekstin ymmärtämistä ja analyyttistä ajattelua ulkoa muistamisen sijaan. Täällä Madridissa on viime vuosina myös korostettu yhä enemmän kirjoitustaitoa, argumentointia ja tekstianalyysiä, ja esim. oikeinkirjoitusvirheistä vähennetään kokeessa jopa kaksi pistettä.
Yksi koe kestää tavallisesti 90 minuuttia ja kokeet tehdään pääasiassa paperille. Monivalintoja on harvoin, sen sijaan opiskelijalta odotetaan pitkiä vastauksia, esseitä, tekstin analysointia ja perustelua.
Espanjankielen kokeissa näkyy vahvasti maan akateeminen kulttuuri. Vastauksilta odotetaan rakenteellisuutta, muodollista kirjoitustyyliä ja tiettyä retorista kypsyyttä. Matematiikassa ja fysiikassa painopiste taas on soveltamisessa. Viime vuosina opiskelijat ovat kokeneet erityisesti matematiikan muuttuneen aiempaa vaikeammaksi juuri siksi, että ulkoa opetellut rutiinit eivät enää riitä.
Kokeen rakenne on koko Espanjassa samanlainen eli pakollinen osa sisältää neljä koetta. Kaikki tekevät espanjan kielen ja kirjallisuuden kokeen. Lisäksi opiskelija suorittaa vieraan kielen kokeen, joka on useimmiten englanti. Kolmas koe on joko Espanjan historia tai filosofia. Neljäs koe riippuu opiskelijan omasta Bachillerato-linjasta – luonnontieteellisellä linjalla se on yleensä matematiikka, humanistisella linjalla latina tai yhteiskuntatieteellinen matematiikka ja esim. taidealoilla taiteellinen piirustus tai musiikkianalyysi.
Näiden lisäksi opiskelija voi tehdä vapaaehtoisia lisäkokeita. Käytännössä juuri nämä lisäkokeet ratkaisevat kilpailun suosituimmista opiskelupaikoista. Esim. lääketieteestä haaveileva opiskelija tekee lähes aina biologian ja kemian lisäkokeet. Tekniikan aloille hakevat valitsevat yleensä matematiikan ja fysiikan. Taloustieteisiin tähtäävät voivat painottaa matematiikkaa ja yritystaloutta.
Kokeet eivät kuitenkaan olen samanlaisia koko Espanjassa ja kaikilla oppilailla. Jokainen autonominen alue nimittäin laatii omat kokeensa ja tästä syystä eroja voi olla esim. aiheissa ja painotuksessa, kysymystyylissä, vaikeustasossa ja arvostelussa.
Kaiken lisäksi yhdellä alueella saman aineen koe voi olla erilainen, riippuen siitä mikä on opiskelijan oma Bachillerato -linja. Esim. luonnontieteellisen linjan opiskelijat ja humanistisen linjan opiskelijat voivat saada eri versiot Espanjan kielen kokeesta, vaikka arvioitava osaaminen on periaatteessa sama. Samaa koskee myös matematiikkaa.
Esim. tänä vuonna Madridissa tämä on aiheuttanut paljon keskustelua se, että espanjankielen koe oli vaikeampi luonnontieteellisen linjan opiskelijoille kuin humanistisen linjan opiskelijoille. Eli järjestelmä on todellakin melko monimutkainen ja tietyllä tapaa epäreilu. Matematiikan koe on perinteisesti aina vaikeampi myös luonnontieteellisen linjan opiskelijoille.
Tästä keskustellaan joka vuosi ja kritiikkiä tulee erityisesti siitä, että vaikka opiskelijat hakevat samoihin yliopistoihin, kaikki eivät tee täysin identtisiä kokeita. Jotkut pääsevät siis opiskelemaan helpommilla kriteereillä ja mahdollisesti huonommilla pohjatiedoilla kuin toiset. Esim. Madridissa opiskelijat kokevat usein, että kokeet ovat hyvin kilpailullisia ja analyyttisiä, koska alueella on paljon huippuyliopistoja ja erittäin korkeat pisterajat kun taas joillakin muilla alueilla kokeet voivat olla helpompia koska sen alueen yliopistoihin on hakijoita yleensäkin vähemmän.
On siis mahdollista, että joku Kanarialla helpomman kokeen tehnyt ja siitä hyvän arvosanan saanut pääsee ehkä opiskelemaan Madridilaiseen yliopistoon kuin taas madridilainen opiskelija jää ulkopuolelle koska on joutunut tekemään paljon vaikeamman kokeen.
Pelkällä PAU-kokeen tuloksella ei kuitenkaan pääse opiskelemaan yliopistoon sillä lopullinen pistemäärä muodostuu sekä lukioarvosanoista että PAU-tuloksista. Peruspistemäärä lasketaan asteikolla 0–10 ja siitä 60 prosenttia tulee Bachilleraton keskiarvosta ja 40 prosenttia tulee PAU:n pakollisesta osasta.
Lisäkokeista voi saada ylimääräisiä pisteitä ja jokainen yliopisto määrittelee, kuinka tärkeä mikäkin aine on tietylle koulutusalalle. Esimerkiksi kemia voi antaa lääketieteeseen hakiessa kerroinbonuksen 0,2, mutta oikeustieteeseen haettaessa siitä ei välttämättä ole juuri hyötyä. Näiden erilaisten lisäpisteiden avulla maksimipistemäärä nousee 14 pisteeseen.
Madridissa suosituimmilla aloilla käytännössä kukaan ei pääse sisään pelkällä 10 pisteen perusjärjestelmällä. Lisäpisteet ratkaisevat kaiken.
Mikä on nota de corte eli pisteraja?
Pisteraja ei ole etukäteen päätetty minimivaatimus vaan se muodostuu sen perusteella, millä pisteillä viimeinen hyväksytty opiskelija pääsi sisään. Jos esimerkiksi lääketieteeseen Madridissa on 250 paikkaa, sisään pääsevät 250 korkeimmat pistemäärät. Viimeisen hyväksytyn opiskelijan tuloksesta tulee kyseisen vuoden nota de corte. Tämän vuoksi pisterajat vaihtelevat vuosittain.
Madridissa kilpailu on erityisen kovaa, koska alueella sijaitsee maan tunnetuimpia julkisia yliopistoja. Pisterajat voivat nousta yli 13 pisteen suosituimmilla aloilla.
Madridissa opiskelijat seuraavat pisterajoja lähes pakkomielteisesti, myös media täyttyy keskusteluista siitä, nousevatko vai laskevatko rajat tänä vuonna. Trendi on ollut nouseva eli sisäänpääsypisteet nousevat suosituimmilla aloilla jatkuvasti.
Miten yliopistohaku käytännössä tapahtuu?
Kun PAU-tulokset julkaistaan, opiskelija tekee alueellisen hakemuksen – siis jokaisen alueen yliopistoihin pitää hakea erikseen. Täällä madridissa julkiset yliopistot käyttävät yhteistä hakujärjestelmää jossa opiskelija listaa koulutukset haluamaansa järjestykseen ja järjestelmä jakaa paikat automaattisesti pisteiden perusteella.
Tässä järjestyksellä on suuri merkitys. Jos opiskelija pääsee ensimmäiseen vaihtoehtoonsa, alempia vaihtoehtoja ei edes käsitellä.
Kesäkuun aikataulu on erittäin tiukka. Vuonna 2026 Madridin PAU-kokeet järjestetään kesäkuun alussa, tulokset julkaistaan 11. kesäkuuta ja yliopistojen ennakkohaku päättyy jo kesäkuun lopussa.
Mitä jos koe menee päin p…ttä?
Tämä on asia, jota Espanjassa pelätään paljon enemmän kuin Suomessa. PAU on Espanjassa hyvin tärkeä, koska se vaikuttaa suoraan siihen, mihin julkiseen yliopistoon ja mille alalle opiskelija pääsee. Erityisesti Madridissa kilpailu suosituista aloista on niin kovaa, että pienikin piste-ero voi ratkaista esimerkiksi lääketieteen, psykologian tai tekniikan opiskelupaikan. Siksi huono tulos voi tuntua todella isolta pettymykseltä.
Toki PAU -kokeen voi uusia ja lisäaineita pystyy korottamaan heinäkuun lisäkokeissa. Käytännössä ongelma on kuitenkin se, että suurin osa suosituimpien alojen paikoista jaetaan jo kesäkuun pääkierroksella ja heinäkuun hakijoilla on usein vähemmän vapaita paikkoja jäljellä.
Toki paikkoja vapautuu koko kesän ajan odotuslistojen kautta. Monet opiskelijat peruuttavat paikkojaan tai vaihtavat toisiin yliopistoihin, joten heinäkuun kierrokselta voi edelleen päästä sisään, myös kilpailtuihin koulutuksiin. Ja tietysti yksityiset yliopistot tarjoavat myös vaihtoehdon monille.
Madrid on Espanjan yksityisen korkeakoulutuksen keskus ja kaupungissa on tällä hetkellä peräti 14 yksityistä yliopistoa kuuden julkisen yliopiston lisäksi. Nämä yksityiset yliopistot käyttävät opiskelijavalintaan usein omia pääsykokeita, haastatteluja ja motivaatioprosesseja – PAU on niille tärkeä, mutta ei ratkaiseva.
Monet myös hyödyntävät mahdollisuuden hakea eri alueiden yliopistoihin, tämä on yleisestä esim. lääketieteen aloilla. Syynä on se, että lääketieteen pisterajat ovat niin korkeat, että varasuunnitelma eri alueella on käytännössä pakollinen. Välivuosi on perinteisesti ollut lähes mahdoton ajatus mutta nykyään onneksi ajatusmaailma on hieman muuttunut ja on huomattu, että elämä jatkuu ja esim. FP eli paikallinen ammattikoulutusjärjestelmä on kehittynyt melkoisesti ja tarjolla on hyviä vaihtoehtoja jos ei tie yliopistoon avaudu tai se ei kiinnosta. Vaihtoehtoja on nykyään todella paljon ja esim. grado superior-tutkinnon kautta voi myöhemmin hakea myös yliopistoon ilman tavallista PAU-reittiä.
Mille aloille on vaikeinta päästä opiskelemaan?
Espanjassa korkeimmat nota de corte -pisterajat keskittyvät yleensä muutamaan selkeään ryhmään, ja ne ovat pysyneet vuodesta toiseen aika samanlaisina, vaikka yksittäiset rajat vaihtelevat vuosittain.
Selvästi korkeimmat pisterajat ovat lääketieteessä, jossa raja liikkuu noin 12,7–13,3 / 14 pisteen välillä. Toinen erittäin korkean pisterajan ryhmä ovat kaksoistutkinnot, erityisesti yhdistelmät kuten matematiikka ja fysiikka tai matematiikka ja tietojenkäsittely. Näissä raja voi nousta jopa noin 13,5–13,8 pisteeseen, eli ne ovat usein vielä lääketiedettäkin vaikeampia päästä sisään.
Kolmanneksi korkeimmissa pisterajoissa ovat tietyt terveysalan tutkinnot, kuten hammaslääketiede, farmasia, biolääketiede ja joskus myös fysioterapia, psykologia, ja sairaanhoito, riippuen yliopistosta ja alueesta. Nämä liikkuvat usein noin 11,5–12,8 pisteen välillä.
Myös tietyt tekniikan alat, erityisesti ilmailutekniikka, tekoälyyn liittyvät insinööriopinnot ja huipputason tietojenkäsittely, voivat nousta hyvin korkealle, usein yli 12 pisteen.
Yhteiskuntatieteissä ja humanistisilla aloilla pisterajat ovat yleensä selvästi matalampia. Esimerkiksi oikeustiede, taloustiede ja monet kieli- ja kulttuurialat alkavat usein noin 9–11 pisteen välillä, ja joissain yliopistoissa jopa lähempänä 5–7 pistettä, jos hakijoita on vähemmän kuin aloituspaikkoja.
Espanjassa PAU ei ole samalla tavalla vain yksi vaihe muiden joukossa kuin esimerkiksi Suomen ylioppilaskirjoitukset. Monelle opiskelijalle koe määrittää hyvin suoraan sen, mihin yliopistoon ja mille alalle pääsee, ja sitä kautta koko tulevan opintopolun suunnan. Välivuoden pitäminen ei myöskään ole Espanjassa yhtä yleinen tai helposti hyväksytty vaihtoehto kuin Suomessa, joten kokeeseen kohdistuu valtava paine jo valmiiksi.
Tilannetta tekee vielä raskaammaksi se, että monille opiskelu oman kaupungin yliopistossa on käytännössä välttämättömyys. Espanjassa ei tunneta samanlaista opintotuki-, asumistuki- ja opintolainajärjestelmää kuin Suomessa, joten toiselle paikkakunnalle muuttaminen ei ole kaikille taloudellisesti mahdollista. Käytännössä siis myös opiskelijan asuinpaikka voi ratkaista paljon.
Erityisesti touko–kesäkuun vaihde on opiskelijoille todellista stressiaikaa. Toisin kuin Suomessa, jossa yo-kirjoituksia voi hajauttaa useammalle lukukaudelle, Espanjassa lähes kaikki PAU-kokeet tehdään yleensä vain 3–4 päivän aikana. Koko lukion loppuvaiheen työ mitataan siis hyvin tiiviissä aikaraamissa, mikä tekee ajanjaksosta monille erittäin intensiivisen ja henkisesti kuormittavan.
Jokaisessa maassa on omat kesäperinteensä – niitä asioita, jotka tekevät kesästä kesän. Suomessa kesä tarkoittaa monille mökkeilyä, järvimaisemia, saunomista, kalastusta, grillailua, kesäherkkuja, luonnossa liikkumista, musiikkifestareita, lavatansseja, kesäteatteria, erilaisia kesätapahtumia ja arjen rytmin hidastumista.
Mutta mitä kuuluu espanjalaisten kesään?
Espanjalaisessa kesässä korostuu ennen kaikkea yhteisöllisyys, spontaanius ja ulkona eläminen. Siinä missä suomalainen kesä rauhoittaa luonnon äärelle, espanjalainen kesä tuo ihmiset yhteen – kaduille, aukioille, rannoille, kesäasunnoille, terasseille, jne.
Kesä on aikaa, jolloin yksinkertaiset asiat saavat suuremman merkityksen: kylmä juoma ystävien kanssa, iltakävely auringonlaskun jälkeen lämpimässä kesäillassa, meren äärellä vietetty päivä koko lähisuvun kesken tai kyläjuhla koko suvun ja kylän väen kanssa. Juuri näissä hetkissä kiteytyy espanjalaisen kesän ydin, yhdessäolo.
Terassit ovat ehdottomasti espanjalaisen kesän sydän. Niillä tavataan ystäviä ja tuttavia, ulkona viihdytään myöhään, myös lasten kanssa. Myös puistot ja aukiot ovat usein täynnä lapsiperheitä vielä puolen yön aikaan. Espanjalainen kesäelämä painottuu ehdottomasti iltaan ja yöhön. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että lämpötilojen noustessa arki muovautuu väkisinkin toisenlaiseen rytmiin. Kesällä aktiviteetit painottuvat varhaiseen aamuun ja myöhäiseen iltaan – keskellä päivää on yksinkertaisesti liian kuuma mihinkään muuhun kuin lepoon. Tästä syystä keskipäivä on Espanjassa hiljaisempi kuin monessa muussa maassa – silloin vedetään kaihtimet alas, pidetään asunto pimeänä & viileänä ja moni nauttii siestasta. Se ei ole pelkkä klisee vaan kesällä käytännöllinen tapa selviytyä kuumimmista tunneista. Ainakin Madridin kaltaisissa sisämaan kaupungeissa.
Kun aurinko alkaa laskea ja pahin kuumuus helpottaa, espanjalainen kesä herää kunnolla eloon. Ihmiset lähtevät paseo-kävelylle, joka on yhtä aikaa tapa liikkua, tavata tuttuja ja olla osa yhteisöä. Terassit täyttyvät nopeasti ja niillä ilta venyy usein pitkälle yöhön. Illallinen syödään myöhään, usein vasta kymmenen jälkeen, koska ruoka ei maistu kuumuudessa aikaisemmin.
Ruoka heijastaa myös samaa kesän logiikkaa. Kesällä suositaan kevyitä, raikkaita ja kylmiä annoksia. Gazpacho ja salmorejo-keitot viilentävät sisältäpäin, ja niiden rinnalla nautitaan esim. ensaladilla rusa -perunasalaattia tai etikkaan marinoituja boquerones-anjoviksia. Makean ja suolaisen yhdistelmä, melón con jamón, on yksinkertainen mutta täydellinen esimerkki espanjalaisen kesän makumaailmasta.
Juomakulttuuri on luonnollisesti olennainen osa kesää. Kahvi nautitaan kylmänä eikä täällä juoda fiinejä iced latteja vaan pyydetään perinteisesti kahvi, lasillinen jäitä ja espanjalainen jääkahvi on valmis.
Tinto de verano eli kesän punaviini (punaviiniä sekä sitruunafanta) sekä claraa (olut + sprite) ovat suosittuja kesäjuomia. Myös granizado de limon eli sitruunajääjuoma maístuu kesällä kaiken ikäisille. Juominen ei ole vain virkistäytymistä, vaan sosiaalinen rituaali, joka rytmittää päivää.
Kesäisin monet espanjalaiset suuntaavat pois kaupungeista – jotkut vuorille, jotkut maaseudulle ja hyvin monet rannikolle. Näissä paikoissa sijaitsevilla kakkosasunnoilla vietetään pitkiä aikoja, monet koko kesäloman/kesän. Ja ne, jotka eivät omista omaa asuntoa, suuntaavat sukulaisten luokse tai hotelleihin. Espanjassa on jopa oma sanansa kesän viettämiselle jossakin eli veranear. Fiilis ei ole vain “käydä lomalla”, vaan enemmän: muuttaa kesäksi muualle. Kesän lähestyessä kysyntäänkin usein: ¿Dónde vais a veranear este año? eli missäs aiot viettää tämän kesän.
Elokuu on Espanjassa erityinen kuukausi. Silloin tuntuu, että koko maa on lomalla samaan aikaan. Suurten kaupunkien kadut hiljenevät, monet pienet liikkeet sulkevat ovensa ja elämä siirtyy rannikkokaupunkeihin ja kyliin. Madridin kaltaisissa sisämaan kaupungeissa kuumuus on silloin voimakkaimmillaan, ja moni pakenee sitä meren äärelle. Usein sanotaankin, että “Espanja menee kiinni elokuussa”.
Monelle rannalle pääseminen on kesän tärkeimpiä asioita. Elämä rannalla noudattaa omaa rytmiään: päivä vietetään aurinkovarjon suojassa kylmälaukku täynnä juomia ja eväitä, usein mukana ne klassiset tupper-rasioihin pakatut ruoat. Rantapeleistä suosituin on palas, yksinkertainen mutta koukuttava mailapeli. Myös pelikortit kuuluvat rantavarustukseen. Rannalle mennään täysin varustein ja siellä vietetään käytännössä koko päivä iltaan asti.
Rantaelämä on usein koko perheen ja suvun yhteinen projekti. Mukana ovat vanhemmat, lapset ja usein myös isovanhemmat. Joskus myös vanhempien sisarukset ja heidän lapsensa, ehkä jopa isovanhempien sisaruksia. Päivä rakennetaan yhdessäolon ympärille: joku huolehtii eväistä, toinen varjosta, kolmas lasten viihtymisestä. Useampi sukupolvi viettää aikaa yhdessä luontevasti, ja se tekee kesästä erityisen sosiaalisen myös perheen sisällä.
Kesä on Espanjassa myös juhlaa. Lähes jokaisella paikkakunnalla järjestetään omat fiestas patronales -kyläjuhlat, joissa yhdistyvät musiikki, tanssi ja yhteisöllisyys. Monilla espanjalaisilla on oma ”pueblo” eli kylä, josta suku on lähtöisin ja juuri noilla oman kylän juhlilla on monille tärkeä merkitys.
Tyypillinen kesäilta kyläjuhlissa alkaa myöhään ja jatkuu pitkälle aamuun. Kylän aukiolle pystytetään lava, jossa esiintyy orkesteri, ja tanssilattia täyttyy kaikenikäisistä ihmisistä. Lapset juoksevat ympäriinsä vielä puolenyön jälkeen, ja sukupolvet sekoittuvat luontevasti keskenään. Tunnelma on välitön ja yhteisöllinen – kyse ei ole pelkästä tapahtumasta vaan siitä, että ollaan yhdessä.
Myös pienet yksityiskohdat kertovat paljon kesästä. Viuhka, abanico, on yhä käytössä, ei vain koristeena vaan todellisena apuvälineenä helteessä. Päivän aikana saatetaan käydä useaan otteeseen suihkussa viilentymässä. Vesipullo kulkee mukana kaikkialle, ja varjoa etsitään vaistomaisesti. Jääpalat kuuluvat lähes kaikkiin juomiin, ja niiden puuttuminen huomataan heti. Ilmastointi hurisee monessa kodissa taukoamatta, mutta toisaalta myös perinteinen tapa pitää ikkunat kiinni päivällä ja avata ne illalla on yhä käytössä. Kaikki keinot otetaan käyttöön, jotta kuumuus pysyisi edes hieman hallinnassa.
Meidän espanjalais-suomalaisen perheen kesäperinteisissä yhdistyvät luonnollisesti molempien maiden kesäperinteiden parhaat puolet: Suomessa nautitaan rauhallisesta mökkielämästä, luonnon läheisyydestä ja kiireettömistä päivistä. Espanjassa taas nautitaan pitkistä illoista, täysistä terasseista ja yhdessä jaetuista hetkistä. Ja kun nämä kaksi maailmaa yhdistyvät yhdessä kesässä, tuntuu kuin saisi kokea kesän kahdella täysin erilaisella mutta yhtä ihanalla tavalla.
Kesää kohti mennään jo kovaa vauhtia vaikka kesä virallisesti alkaa täällä Espanjassa vasta kesäkuun 21.päivä. Mutta täällä on jo reilu viikko menty hyvinkin kesäisissä tunnelmissa sillä viileän alkukuun jälkeen lämpötilat päättivät yhtäkkiä, että kevät on yliarvostettu konsepti ja siirryttiin suoraan heinäkuun helteisiin.
Säiden puolesta voi siis sanoa, että kesä on täällä.
Toki siihen, että kesälomat alkavat on vielä melkoisen pitkä aika – koulutkin täällä loppuvat vasta juhannuksen tienoilla. Loppukiri on siis menossa ja käytännössä vuoden kiireisimmät viikot koulussa – projekteja ja kokeita enemmän kuin riittävästi. Koulu tuntuu yrittävän mahduttaa koko lukuvuoden stressit vielä viimeisiin viikkoihin…
Toki pientä ”lomafiilistä” oli jo tässä kuussa sillä saimme Suomesta vieraita ja pääsimme viettämään heidän kanssaan ”lomaa” ja elämään turistina täällä Madridissa. Puolisokin oli ihan virallisesti lomalla joten saimme nauttia vieraiden seurasta kokopäiväisesti.
Muutaman päivän vietimme keskustassa kiertäen nähtävyyksiä ja nauttimassa Madridin tunnelmasta, yhtenä päivänä vietimme grillauspäivää upeassa säässä kotosalla, kävimme Real Madridin pelissä, pidimme Euroviisut-kisastudiota ja viikonlopun vietimme drifting-kisoissa. Ja jos joku ei tiedä, että mitä on drifting niin sen voisi ehkä selittää jotenkin näin:
Erikoinen moottoriurheilukisa, jossa auto ei oikein tunnu tietävän pitäisikö sen mennä eteenpäin vai sivuttain. Kuljettaja heittää auton tarkoituksella luisuun mutkissa ja yrittää samalla näyttää siltä, että kaikki on täysin hallinnassa. Mitä enemmän savua renkaista nousee ja mitä näyttävämpi kulma on, sitä paremmalta suoritus yleensä näyttää katsojien mielestä. Kisassa ei siis ajeta aikaa vastaan vaan taidot ratkaisevat. Ja ehkä vähän tuuriakin pitää olla mukana – kuten urheilussa aina.
Itse en ole mikään moottoriurheilun ystävä mutta hyvässä seurassa viikonlopun kisapäivät menivät mukavasti ja toki kiinnostusta lisäsi se, että mukana oli myös useita suomalaiskuljettajia. Ja yksi pääsi jopa palkintopallille.
Tämä oli meidän ”tyttöjen” yhteinen 50-juhlaviikko ja oli kyllä mahtava viikko. En muista, että milloin olisi viimeksi tullut naurettua yhtä paljon. Seura oli kertakaikkiaan loistavaa.
Sääkin suosi loppujen lopuksi melko kivasti vaikka etukäteen oli luvattu vähän epävakaista säätä. Toukokuun alkuhan oli täällä melkoisen viileä ja sateinen, jopa niin kylmä että muutamana päivänä oli pakko laittaa takka taas lämpeämään kun sisälämpätila oli kotona 18 asteessa.
Mutta nyt siis taas tarkenee ja lämmityksen sijaan kattotuulettimet pyörivät täysillä. Espanjassa siirrytään näköjään suoraan villasukista siihen pisteeseen, että miettii voiko ihminen oikeasti sulaa olohuoneeseen.
Uskomatonta, että ensi viikolla on jo kesäkuu. Kevät on mennyt todella nopeasti. Tuntuu, että juurihan oli huhtikuu ja pääsiäinen mutta jotenkin kaksi kuukautta katosi taas ihan huomaamatta. En tiedä, että onko tämä joku ikäefekti eli mitä vanhemmaksi tulee niin sitä nopeammin aika tuntuu kuluvan?
Joskus olen kuullut sanottavan, että aika kuluu nopeasti kun on mukavaa tekemistä mutta mitä jos elämä on pääasiassa arkea ja silti se menee pikakelauksella?
No, pitää vain yrittää nauttia kaikista hetkistä vaikka elämä olisikin sitä arkea. Onhan se nimittäin niin, että jos arki on hyvää ja laadukasta niin sitä ei välttämättä kaipaa edes mitään ihmeellisempää. Vai onko tämäkin joku ikäkysymys? Kun on ehtinyt jo näkeä ja kokea kaikenlaista niin ei ole enää tarvetta mennä täysillä ja yrittää kerätä niitä elämyksiä?
Joka tapauksessa tätä arkea on vielä luvassa muutamia viikkoja. Sitten kun koulut loppuvat juhannuksen nurkilla niin meilläkin siirrytään vähän toisenlaiseen rytmiin. Ei pelkästään sen takia, että on kesä ja lomaa vaan myös siksi, että on niin kuuma. Tosin nyt jo iltapäivisin on kyllä sen verran lämmintä, että esim. ratsastus alkaa olla turhan lämmintä puuhaa.
Tyttärellä on kuitenkin koulua vielä virallisesti kolme viikkoa eli vähän pitäisi vielä jaksaa painaa ja vaikka väsymys ja lämpö painavat jo päälle.
Koulun loppumisesta tytär ei kyllä ole kauhean innoissaan sillä heillä on tänä vuonna ollut huikea luokka ja ystäväporukka, ja se on kasvanut & tiivistynyt mahtavaksi ryhmäksi. Eli vuosi on ollut sen puolesta ainutlaatuinen ja ystäviä tulee varmasti ikävä. Kesällähän jokainen lähtee täältä vähän eri suuntaan kesää viettämään eli samanlaisia isoja kaveritapaamisia ei pysty enää järjestämään kuin mitä heillä on ollut läpi kouluvuoden. Ja tämän vuoden jälkeen homma tulee muuttumaan sillä osa lähtee syksyllä vaihtoon ja kouluun jäävät puolestaan jaetaan aineiden perusteella ryhmiin perinteisten luokkien sijaan.
Viime viikolla heidän piti tehdä päätökset siitä, mitä haluaa ensi vuonna opiskella eli haluaako opiskella enemmän tiedeaineita / kieliaineita / teknisiä aineita vai taideaineita. Jokaisella suuntautumisvaihtoehdolla on omat ainekokonaisuudet eli ryhmät menevät niiden perusteella. Tytär päätyi lopulta valitsemaan pakollisten pääaineiden (espanja, matematiikka, maantieto&historia, englanti ja liikunta) lisäksi fysiikan&kemian, biologian, saksan sekä esiintymis-ja argumentointitaidot. Pitkään hän pohti myös taloustietoa&yrittäjyyttä mutta lopulta saksan kieli vei voiton.
Seuraaville viikoille ei ole mitään kummallisempia suunnitelmia sillä puolisolla menee viikonloput töitten parissa. Itse asiassa hänellä ei ole yhtään ainoata vapaata viikonloppua ennen kesäkuun loppua eli aika arkipitoista taitaa olla kesäkuu meillä. Toki tytär pääsee kesäkuun alussa neljäksi päiväksi rannikolle koulun kanssa kun he suuntaavat Valenciaan. Ja tyttären 15-vuotissynttärit osuvat myös kesäkuun alkuun mutta hän juhlii niitä enää ystäviensä kanssa. Suunnitelmissa on kuulemma yhdistetyt synttäri-koulunpäätös juhlat nyyttäri-idealla ja ne vietetään täällä meidän kotona – eli puolison kanssa saamme lähteä evakkoon siksi päiväksi.
Tytär on muuten ohittanut jo äitinsä pituudessa – no, se ei kyllä ollut mikään vaikea suoritus 🙂
Mutta nautitaan nyt näistä hetkistä. Kovasti jo odottelemme tietoa, että milloin taloyhtiön uima-allas avataan sillä näillä yli 30 helteillä sitä alkaa jo kaivata. Viime vuonna allas avattiin vasta kesäkuun puolessa välissä, sitä edeltävinä vuosin kesäkuun alussa. Saa nähdä, kuinka monta hellepäivää taloyhtiö vielä yrittää teeskennellä, ettei allaskauden pitäisi olla jo käynnissä.
Kun ulkomaalainen matkailija istahtaa madridilaiseen tavernaan ja huomaa ruokalistalla sanat oreja, callos tai conejo, ensimmäinen ajatus ei välttämättä ole nälkä. Possunkorvat kuulostavat monen korvaan enemmän koiranherkulta kuin tapas-annokselta, ja lehmän vatsalaukkua sisältävä pata voi saada ensikertalaisen epäröimään. Kauhistuneita katseita saa myös kani, joka Suomessa nähdään enemmänkin söpönä lemmikkinä kuin proteiininlähteenä.
Espanjassa nämä ruoat ovat kuitenkin osa perinteistä ruokakulttuuria, jossa eläimestä pyritään hyödyntämään kaikki mahdollinen – eikä kyse ole vain historiasta, vaan edelleen elävästä perinteestä.
Espanjalainen ruokakulttuuri on syntynyt vuosisatojen aikana niukkuuden, maatalousyhteiskunnan ja vahvojen paikallisperinteiden keskellä. Kun eläin teurastettiin, mitään ei heitetty pois. Maaseudulla yhden sian tai naudan piti ruokkia suuri perhe pitkän aikaa, joten käyttöön otettiin lihat, sisäelimet, veri, jalat, korvat, kieli ja jopa vatsalaukku. Tästä ajattelusta syntyi kokonainen gastronominen maailma, joka elää edelleen erityisesti perinteisissä baareissa ja ravintoloissa, kuten myös perheiden sunnuntaipöydissä.
Yksi tunnetuimmista esimerkeistä on madridilainen klassikko callos a la madrileña eli madridilainen mahalaukkumuhennos. Se on hitaasti haudutettu pata, jonka pääraaka-aineena on naudan vatsalaukku eli pötsi. Mukaan lisätään usein chorizoa, joskus myös verimakkaraa, paprikaa sekä mausteita, jotka tekevät ruoasta voimakkaan, täyteläisen ja syvän makuisen. Monelle suomalaiselle jo ajatus vatsalaukusta ruoassa tuntuu vieraalta, mutta Madridissa annosta pidetään talven suurena lohturuokana.
Toinen monia ulkomaalaisia hämmentävä herkku ovat possunkorvat eli oreja de cerdo. Madridissa niitä tarjoillaan usein grillattuina tai rapeaksi paistettuina tapas-annoksina. Korvissa ei juuri ole lihaa, vaan niiden viehätys perustuu hyytelömäiseen rakenteeseen ja rapeaksi paistettuun pintaan. Suomalainen voi alkuun empiä koostumusta, mutta paikalliset syövät niitä yhtä luonnollisesti kuin me söisimme makkaraa tai lihapullia.
Espanjassa tällainen ”nenästä häntään” -ajattelu ei ole trendi vaan vanha elämäntapa. Viime vuosina maailmalla on puhuttu paljon vastuullisuudesta ja ruokahävikistä, mutta Espanjassa eläimen kaikkien osien hyödyntäminen on ollut normaalia jo sukupolvien ajan. Taustalla vaikuttavat sisällissodan jälkeinen köyhyys, maaseudun omavaraisuus ja vahvat teurastusperinteet. Erityisesti vuosittainen sianteurastus, matanza, oli monissa kylissä suuri yhteisöllinen tapahtuma. Siitä valmistettiin kinkut, makkarat, liemet, rasvat ja sisäelinruoat koko vuoden tarpeisiin.
Toki Suomessakin tunnettiin ennen vastaavia taitoja. Maksalaatikko, verilätyt, syltty ja munuaiset kuuluivat monen ruokapöytään vielä muutama vuosikymmen sitten. Nykyään suuri osa suomalaisista syö lähinnä fileitä tai jauhelihaa, ja monet vanhat valmistustaidot ovat katoamassa. Espanjassa perinne sen sijaan näkyy edelleen tavallisissa ravintoloissa ja markettien lihatiskeillä. Sisäelimiä ei piilotella, vaan niitä arvostetaan osana kansallista ruokakulttuuria.
Espanjan erikoisruokien lista on pitkä: rabo de toro eli häränhäntää, sesos de cordero eli karitsan aivoja, riñones de cordero eli karitsan munuaiset, vasikan kateenkorva eli mollejas, morcilla-verimakkara taikka sitten kani eli conejo, joka tarjoillaan monesti hyvin rustiikkisesti niin, että mukana ovat myös pää ja sisäelimet.
Suomalaiselle ajatus voi tuntua erikoiselta – moni kun mieltää kanin ensisijaisesti lemmikiksi mutta espanjalaisille kani eli conejo on kuitenkin ollut vuosisatojen ajan tärkeä osa maaseudun ruokakulttuuria. Sitä on kasvatettu kotipihoilla helppona ja edullisena proteiininlähteenä samaan tapaan kuin kanoja.
Esimerkiksi meidän kylässä conejo al ajillo eli valkosipulikani on klassikkoannos ja sen perässä monet tulevat tänne ruokailemaan. Annosta tarjoileva ravintola on lounasaikaan täynnä jopa keskellä viikkoa – ilman, että tarvitsee edes tarjota edullista lounasmenuta. Ja alkuruokana tietysti tilataan aina possunkorvaa.
Myös etanat eli caracoles jakavat mielipiteitä. Varsinkin Andalusiassa niitä syödään keväisin mausteisessa liemessä. Paikalliset kokoontuvat etanabaareihin samaan tapaan kuin suomalaiset terasseille ensimmäisten lämpimien päivien koittaessa. Ulkomaalainen voi tuijottaa hammastikun avulla kuoresta kaivettavaa etanaa epäuskoisena, mutta espanjalaisille kyse on kausiruoasta, jota odotetaan joka vuosi.
Ehkä juuri tässä piilee espanjalaisen ruokakulttuurin viehätys. Ruoka ei ole pelkästään siistiä filettä valkoisella lautasella, vaan siihen liittyvät historia, selviytyminen, perinteet ja kunnioitus raaka-ainetta kohtaan. Moni annos voi ensisilmäyksellä tuntua oudolta tai jopa vastenmieliseltä, mutta paikallisille ne ovat lohturuokaa, lapsuuden makuja ja ylpeyden aiheita.
Ja nämä ruoat käyvät myös juhlapäivien aterioiksi – erityinen ylpeydenaihe ja juhlapäivien herkkuruoka on cochinillo asado eli ns. juottoporsas. Kyseessä on hyvin nuori porsas, yleensä vain muutaman viikon ikäinen, joka paistetaan kokonaisena uunissa niin, että liha jää äärimmäisen mureaksi ja iho muuttuu ohuen rapeaksi, melkein lasimaiseksi kuoreksi. Espanjassa tätä ei pidetä millään tavalla erikoisena tai ”rajuna” ruokana, vaan nimenomaan hienona perinneruokana, jota syödään juhlahetkinä ja perheiden kokoontumisissa.
Tunnetuin paikka juottopossun ympärillä on Segovia, jossa cochinillo asado on lähes symboli koko kaupungille. Siellä vanha tapa testata annoksen täydellisyyttä on leikata possu lautasen reunalla – jos possu on valmistettu täydellisesti, sen saa leikattua paloiksi käyttämällä lautasta leikkaamiseen.
Suomalaisesta näkökulmasta ajatus kokonaisena tarjoiltavasta eläimestä voi tuntua vieraalta, mutta Espanjassa se liittyy edelleen vahvasti juhlakulttuuriin. Juottopossu ei ole arkipäivän pikaruokaa, vaan pitkän lounaan keskipiste.
Tämäkin ruoka kertoo samaa tarinaa kuin possunkorvat, vatsalaukkupata ja muut sisäelinherkut: espanjalaisessa ruokaperinteessä eläintä ei ole koskaan nähty pelkkänä fileenä, vaan kokonaisuutena, jonka eri osille on omat käyttötapansa ja arvonsa.
Kun Espanjassa seuraavan kerran näkee tapasbaarin tiskillä possunkorvia tai höyryävän callos-padan, niitä kannattaa ehkä katsoa hieman eri silmin. Ne eivät ole vain erikoisia ruokia, vaan pala historiaa aikana, jolloin mitään arvokasta ei ollut varaa heittää pois.
Tajusin, etten ole koskaan kunnolla esitellyt meitä täällä blogissa – meidän perhettä. Mutta tässä olemme me, Los Rakas, kuten leikkisästi espanjan suvussa meitä kutsutaan. Nimi on tietysti tullut siitä että kutsumme puolison kanssa toisiamme rakas-nimellä.
Puolisoni on espanjalainen, syntyperäinen madridilainen, ikää vähän päälle 50 vuotta ja ikuinen Real Madridin kannattaja. Hän asui lapsuudessa kolme vuotta Perussa, kävi viettämässä 15 vuotta Kanarialla ja sieltä sitten sitten tarttui mukaan suomalainen puoliso ja Kanarialla syntynyt tytär.
Itse lähdin 25-vuotiaana Suomesta ja tarkoituksena oli kerätä pari vuotta työkokemusta maailmalta ja palata takaisin Suomeen. Mutta toisin kävi. Ensin rakastuin Fuerteventuraan, sitten puolisoon ja lopulta meistä tuli perhe.
Tytär on vahvasti espanjalainen mutta tuntee olevansa myös suomalainen. Toisaalta myös syntymäpaikka Kanarialla on myös osa häntä. Hän on toistaiseksi asunut elämänsä aikana kolmessa paikassa – ensimmäiset 2 vuotta Fuerteventuralla, sen jälkeen 9 vuotta Gran Canarialla ja kohta 4 vuotta täällä Madridissa. Ja kaikki nämä paikat tuntuvat hänestä kodeilta. Kuten myös Suomi vaikka hän ei ole siellä koskaan asunutkaan.
Luonteessa hänellä näkyy selkeästi sellaista suomalaista harkitsevuutta. Mutta toisaalta hän on kyllä taas aina ollut tosi puhelias ja avoin, todella sosiaalinen kuten monet espanjalaiset.
Meidän perheemme on siis pieni ja vaikka omassa ystäväporukassa olemme yksilapsisena perheenä poikkeus niin olemme kuitenkin tyypillinen esimerkki nykyespanjalaisesta perheestä – saimme lapsen melko ”vanhoina”, itse olin jo 35-vuotias, puoliso 38. Yksilapsinen perhe ja äiti ulkomaalainen.
Monikielinen arki
Meille oli aikoinaan puolison kanssa itsestäänselvää se, että äiti puhuu lapsensa kanssa äidinkieltään. Tyttären kanssa yhteinen kielemme on siis aina ollut ja on edelleen suomi. Hän puhuu ja vastaa minulle aina suomeksi. Toki välillä eteen tulee sanoja, joita hän ei tiedä tai muista suomeksi ja silloin käyttää sitten englantia tai espanjaa. Hän on muuten tosi tarkka siitä, että haluaa aina saada selville mikä on kyseinen sana suomeksi.
Isänsä kanssa tytär puhuu ja on aina puhunut espanjaa. Ja lisäksi meillä on ollut perhekielenä englanti, jota käytämme kun olemme kaikki yhdessä. Tämä tapa on jäänyt niiltä ajoilta kun tytär oli pieni ja halusimme hänen oppivan sujuvasti suomea. Ennen tyttären syntymää tutustuimme paljon monikielisyyteen ja valitsimme tämän periaatteen, yksi vanhempi-yksi kieli ja neutraali perhekieli, koska se vaikutti kaikista luontevimmalta.
Tytär siis puhuu, kirjoittaa ja lukee sujuvasti molempia kieliä. Ajattelee myös molemmilla kielillä. Myös englanti on hänellä lähes äidinkielen tasoinen sillä se on ollut aina yksi perheemme kielistä ja myös toinen virallinen koulukieli. Suomea puhuessaan hänellä ei ole edes mitään vierasta aksenttia vaan hän puhuu suomea kuten kuka tahansa suomalainen. Toisaalta hänellä ei ole myöskään espanjankielessä kanarialaista aksenttia vaikka on asunut siellä ison osan elämästään.
Meillä kotona puhutaan siis sujuvasti kolmea kieltä – suomea, espanjaa ja englantia. Ja tämä on aina sujunut ongelmitta. Tosin joskus ruokapöydässä saattaa yksi lause alkaa suomeksi, jatkua englanniksi ja päättyä espanjaksi – eikä kukaan edes huomaa sitä enää. Puoliso ei ole kuitenkaan suomea oppinut muutamaa sanaa lukuun ottamatta 😉
Elämää kolmessa paikassa
Puolison kanssa tapasimme aikoinaan Fuerteventuran saarella, jonne olimme molemmat päätyneet sattumalta työnantajien lähettäminä. Tutustuimme toisiimme yhteisten ystävien kautta ja meidän yhteinen taipaleemme alkoi loppukeväästä 2008. Kolme vuotta myöhemmin syntyi tyttäremme. Hän ehti asua Fuerteventuralla kaksi ensimmäistä vuottaan mutta jo tuona aikana myös hänelle syntyi vahva side tuohon ainutlaatuiseen saareen. Ja tuota yhteyttä olemme tietysti kaikkien näiden vuosien aikana ylläpitäneet säännöllisillä vierailuilla – onhan Fuerteventura meille kaikille erittäin rakas paikka.
Fuerteventuralta muutimme puolison töiden perässä Gran Canarialle. Koimme myös, että se olisi lapsen kanssa parempi paikka jatkaa elämää. Siellä ehdimme asua 9 vuotta, kahdessa eri paikassa. Ensimmäiset vuodet Las Palmasissa ja sen jälkeen saaren eteläosassa, Maspalomasissa kunnes sitten vuonna 2022 muutimme tänne Madridiin. Muutto ei ollut mitenkään harkittu vaan tapahtui todella ex tempore, sattumien kautta ja nopealla aikataululla. Mutta olemme kaikki tyytyväisiä että asumme nyt täällä Madridissa.
Puolisolle Madridiin muutto oli tietysti paluu kotiin mutta myös me tyttären kanssa sopeuduimme uuteen kaupunkiin ja kuvioihin ongelmitta. Tänä vuonna meille tulee jo 4 vuotta täyteen täällä Madridissa ja aika on mennyt todella nopeasti.
Tytär toki välillä kaipaa Kanarialle, ei asumaan vaan kaipaa lähinnä siellä asuvaa hyvää ystäväänsä – siitäkin huolimatta, että hänellä on iso ja huikea ystäväporukka täällä Madridissa. Olemme todella kiitollisia että hän löysi heti paikkansa uudessa koulussa ja sai mahtavia ystäviä, joita on vielä vuosien aikana tullut lisää. Yhteydet Kanarialle ovat kuitenkin säilyneet etäisyydestä ja vuosista huolimatta – itse asiassa tytär kävi tänä keväänä ensimmäistä kertaa yksin lomailemassa Kanarialla ystävänsä luona. Koemme, että on tärkeää tuntea omat juuret tässä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa ja tästä syystä Kanaria tulee aina olemaan tärkeä paikka meidän perheelle.
Suomi osana elämää
Luonnollisesti myös Suomi on tärkeä paikka meille ja käymme siellä lomailemassa vähintään kaksi kertaa vuodessa. Kun tytär oli pieni niin kävimme useamminkin mutta nykyään koulu rajoittaa paljon lomailua joten Suomi-lomat ovat mahdollisia vain pari kertaa vuodessa. Kesällä olemme tyttären kanssa aina pidemmän ajan, 2-3 viikkoa, puoliso yleensä vain viikon verran koska hänellä ei ole sen enempää lomaa.
Tytär tykkää myös käydä Suomessa vaikka nyt huomaan selvästi, että hän kaipaisi sielläkin omaikäistä seuraa. Hän jopa suunnitteli menevänsä rippileirille Suomessa, jotta pääsisi tutustumaan muihin porilaisiin nuoriin mutta valitettavasti tilaa ei ollut joten nyt pitää yrittää keksiä muita tapoja.
Tytär tuntee olonsa varsin kotoisaksi Suomessa ja hän tykkää myös suomalaisista erikoisuuksista – karjalanpiirakat, ruisleipä, salmiakki ja lakritsi ovat hänen suosikkejaan. Lohi kuuluu lempiruokiin, etenkin savustettuna. Myös puoliso tykkää käydä Suomessa – erityisesti hän rakastaa saunomista ja mökkielämää. Suomi-lomat ovat siis meille kaikki tosi tärkeitä.
Millainen perhe olemme?
Meidän perhe on kaiken kaikkiaan aika aktiivinen ja tykkäämme tehdä aika samanlaisia juttuja yhdessä. Kaiken lisäksi olemme aika ”kaikkiruokaisia” eli aktiviteetit menevät ihan laidasta laitaan: Käymme museoissa sekä konserteissa – menee kaikki klassisesta musiikista aina David Guettaan. Myös mutta toisaalta myös kaikenlaiset liikunnalliset puuhat ovat aina houkutelleet meitä.
Puolison kanssa käymme aikataulujen salliessa ja sään suosiessa esim. maastopyöräilemässä, myös oman kodin pieneltä kuntosalilta meidät löytää melkeinpä päivittäin.
Tyttären kanssa meillä on puolestaan yhteinen hevosharrastus.
Matkustaminen on myös yksi meidän perheen suosikkipuuhista. Meillä ei ole mitään suosikkikohteita vaan kaikki käy – rantalomat, kaupunkilomat, aktiivilomat. Emme kuitenkaan osaa viettää esim. lomaa pelkästään hotellin altaalla tai rannalla maaten vaan tykkäämme nähdä ja tehdä kaikenlaista. All inclusive-loma jossain resortissa on aika kaukana meidän lomaunelmista.
Kaiken kaikkiaan sanoisin, että meidän perhe on aika tiivis paketti. Tykkäämme viettää aikaa yhdessä, tehdä asioita tai joskus ihan vain loikoilla sohvalla jotain sarjaa tai elokuvaa katsoen. Meidän tv-suosikkeja ovat sellaiset vähän vanhemmat lämminhenkiset comfort-TV sarjat, kuten Friends, The Office, This is us, Gilmore Girls jne. Nämä kaikki on katsottu läpi moneen kertaan. Elokuvista menevät myös enemmän vanhemmat toimintaelokuvat kuin nykytuotanto. Tosin puoliso tykkää myös kaikenlaisista scifi-jutuista mutta niitä hän saa katsella ihan itsekseen 😉
Rakastamme myös kylpylöitä, auringonlaskuja sekä hyvää ruokaa – erityisesti meidän makuun ovat aasialaisen keittiön kaikenlaiset herkut.
Sellainen on meidän pieni mutta monessa maailmassa elävä perhe – Los Rakas.
Madridissa on juhlia, ja sitten on Día de San Isidro, Madridin suojelupyhimyksen päivä. Se päivä, jolloin koko kaupunki näyttää muistavan yhtä aikaa, mitä tarkoittaa olla madridilainen. Ei vain asua Madridissa, vaan todella olla madrileño — ihminen, joka rakastaa äänekästä katuelämää, pitkiä lounaita, naapureiden kanssa jutustelua, myöhäisiä iltoja ja sitä erityistä ylpeyttä, jota Madridin asukkaat kantavat lähes huomaamattaan.
Toukokuun puolivälissä Madrid muuttuu hetkeksi takaisin vanhaksi kaupungiksi, ajalle ennen pilvenpiirtäjiä, turistimassoja ja kiireisiä metroasemia. Niihin päiviin kun Madrid oli vielä madridilaisten oma kaupunki.
Dia de San Isidro on Madridin ja madridilaisten päivä, jolloin ollaan ylpeitä omasta taustasta, madridilaisuudesta ja Madridin kaupungista. Juhlapäivä on virallisesti 15.toukokuuta mutta juhlallisuudet kestävät melkein koko viikon. Ne ovat sopiva yhdistelmä uskonnollisia perinteitä, katukulttuuria ja suurta kaupunkifestivaalia. Madridilaisten oma kaupunkijuhla.
Päivää vietetään virallisesti kaupungin suojeluspyhimyksen, San Isidron, kunniaksi. Hän on alunperin maanviljelijä nimeltä Isidro Labrador ja hän eli kaupungissa 1100-luvulla, aikana jolloin Madrid oli vielä pieni ja melko vaatimaton paikka. Tarinoiden mukaan Isidro teki ihmeitä, löysi vettä kuivasta maasta ja auttoi köyhiä. Madridissa hänestä tuli vähitellen symboli ihmiselle, joka on nöyrä, lämmin ja sitkeä — ominaisuuksia, joita madridilaiset mielellään liittävät myös itseensä.
Madridissa ihmiset eivät yleensä ajattele itseään erityisen hienostuneiksi samalla tavalla kuin esimerkiksi sevillalaiset tai barcelonalaiset haluavat ehkä vaikuttaa. Madridilaisuudessa on enemmän rentoutta ja huumoria – sekä vahva usko siihen, että Madridin on joka tapauksessa Euroopan paras kaupunki. Kaupunki on täynnä ihmisiä, jotka puhuvat kovaa, elehtivät paljon ja suhtautuvat elämään tavalla, jossa tärkeintä on tunnelma eikä täydellisyys.
San Isidron aikaan tuo madridilainen identiteetti näkyy kaikkialla. Yhtäkkiä kaupungilla näkyy naisia ja miehiä pukeutuneina chulapoiksi ja chulapiksi, perinteisiin madridilaisasuihin pukeutuneiksi juhlakulkijoiksi. Miehillä on ruutulakit ja liivit, naisilla pilkulliset mekot ja kukkia hiuksissa. Näitä asuja ei käytetä ironisesti tai turistishowna, vaan aidolla ylpeydellä. Madridissa osataan juhlia itseään ilman häpeää.
Chulapa viittaa naisiin, jotka pukeutuvat perinteiseen Madridin perinneasuun, jossa on usein tiukka, pilkullinen tai ruudullinen mekko, huivi hartioilla ja kukkia hiuksissa. Chulapo taas on miehinen vastine, johon kuuluu liivi, valkoinen paita ja tunnusomainen ruudullinen lakki. Molemmat edustavat vanhan Madridin kaupunkikulttuuriperinteitä, ja nykyään ne ovat ennen kaikkea juhla-asuja, joilla kunnioitetaan kaupungin historiaa ja identiteettiä San Isidro -festivaalin aikana.
Kaupungin kuuluisimpia juhla-alueita on Pradera de San Isidro, suuri puistoalue, jonne ihmiset kokoontuvat piknikeille, kuuntelemaan musiikkia ja viettämään päivää yhdessä. Tunnelma muistuttaa hieman vappua, kyläjuhlaa ja kesäfestivaalia samaan aikaan. Tärkeintä on hauska yhdessäolo. Sekä ruoka.
Espanjalaisissa juhlapäivissä ruoka ei koskaan ole sivuosassa, eikä San Isidro tee poikkeusta. Kaikkialla myydään rosquillas de San Isidro -leivonnaisia, joiden ympärillä madridilaisilla on lähes yhtä vahvoja mielipiteitä kuin jalkapallosta. On tontas, listas, santa claras ja francesas — erilaisia versioita samasta perinneherkusta. Jokainen madridilainen tuntuu tietävän, mikä niistä on oikea valinta ja miksi muut ovat väärässä.
Juomana nautitaan usein limonada madrileñaa, joka ei ole nimestään huolimatta limua vaan viinipohjainen kesäinen juoma. Se valmistetaan valkoviinistä, sitruunoista, sokerista, kanelista sekä joskus myös esim. vihreistä omenista. Juoma tarjoillaan hyvin kylmänä, ja sen maku on raikas, hieman makea ja sitruksinen.
San Isidron aikaan Madrid myös kuulostaa erilaiselta. Kaduilla soi zarzuela, espanjalainen musiikkiteatteri, jonka melodioissa kuuluu vanhan Madridin henki. Ihmiset tanssivat chotisia, tanssia joka näyttää hieman siltä kuin kaksi ihmistä yrittäisi pyöriä hyvin pienessä keittiössä mahdollisimman arvokkaasti.
San Isidron aikaan Madridissa järjestetään myös härkätaisteluja, ja ne ovat yksi juhlien suosituimmista aktiviteeteista. Ohjelmassa on useita iltoja, joissa esiintyy tunnettuja matadoreja, ja tapahtumat vetävät paikalle kymmeniä tuhansia ihmisiä, joista osa tulee intohimoisesti, osa uteliaisuudesta ja osa vain siksi, että se kuuluu asiaan kerran vuodessa.
Juhlaan kuuluu myös vierailu Ermita de San Isidro -kappelille, jossa monet käyvät juomassa pyhänä pidettyä lähdevettä. Osa tekee sen uskonnollisista syistä, osa perinteen vuoksi ja osa siksi, että madridilaisuudessa vanhoista tavoista pidetään kiinni, vaikka kukaan ei enää täysin muistaisi miksi. Ehkä juuri siinä piilee San Isidron todellinen merkitys.
Madrid on nykyään valtava, kansainvälinen ja moderni miljoonakaupunki. Silti kerran vuodessa se pysähtyy juhlimaan itseään tavalla, joka tuntuu melkein kylämäiseltä. Ihmiset muistuttavat toisilleen, että Madrid ei ole vain rakennuksia, miljoonia matkailijoita, museoita tai jalkapalloa. Madrid on madridilaisten kaupunki – se on ikiaikaisia tapoja ja perinteitä, joita halutaan kunnioittaa ja juhlistaa.
Vaikka Madrid on tänä päivänä hyvin kansainvälinen ja avoin kaupunki, joka toivottaa tervetulleeksi ihmisiä kaikkialta maailmasta, San Isidro säilyttää silti vahvasti paikallisen luonteensa. Se on juhla, jossa madridilaiset ikään kuin ottavat kaupungin hetkeksi erityiseen omaan käyttöönsä ja jakavat sitä muillekin, mutta omilla ehdoillaan ja omalla perinteellään.
Siksi San Isidro ei tunnu samalla tavalla “esitykseltä” tai turisteille suunnatulta tapahtumalta, vaan enemmänkin arjen ja identiteetin juhlistamiselta. Ainakin omasta näkökulmastani siihen liittyy ajatus siitä, että vaikka Madrid on avoin kaikille, tämä tietty juhla kuuluu ennen kaikkea niille, jotka ovat kasvaneet sen rytmiin — tai oppineet sen ajan myötä osaksi omaa arkeaan. Ja juuri siksi se tuntuu niin aidolta.
Sanonnat ovat niitä kielen omia pikkujuttuja, jotka kuulostavat usein hassuilta, ainakin suoraan käännettyinä, mutta paljastavat yllättävän paljon siitä, miten ihmiset ajattelevat. Ne eivät ole mitään satunnaista höpinää, vaan niissä on mukana kulttuuria, historiaa ja vähän asennettakin.
Suomalaisissa sanonnoissa näkyy usein luonto, hiljaisuus ja se tyypillinen suomalainen asenne, että “pärjätään kyllä”, kun taas monissa muissa kielissä ollaan paljon äänekkäämpiä ja tunteet tulevat suoremmin esiin.
Sanonnat ovat myös hyvä tapa kiertää suoraa puhetta. Niillä voi vihjata, pehmentää tai sanoa jotain “ei nyt ihan suoraan”, mutta kaikki silti ymmärtävät mitä tarkoitetaan.
Ja mitä enemmän sanontoja oppii, sitä enemmän alkaa ymmärtää, miten ihmiset oikeasti ajattelevat — eikä pelkästään mitä he sanovat.
Tässä muutamia tyypillisiä espanjalaisia sanontoja, jotka voivat kuulostaa erikoisilta, jos ei ymmärrä, mitä niillä oikeasti tarkoitetaan.
1. Estar como una cabra – olla kuin vuohi eli olla vähän sekaisin /vähän hullu
Sanonta “estar como una cabra” ei ole pelkkä metafora, vaan kuvaus, joka on syntynyt eläinten kanssa elämisestä arjessa. Toisin kuin muiden kotieläinten rauhallisempi käytös, vuohet nähdään usein hyppimässä paikasta toiseen. Tämä on ajan myötä johtanut siihen, että ilmaisua alettiin käyttää ihmisistä, joilla on ylitsevuotava, arvaamaton tai hieman erilainen käytös. Nykyään tällä sanonnalla viitataan usein enemmän humoristisella tavalla henkilöön, joka toimii ehkä vähän epätavallisella tavalla.
2. Me importa un pepino – kiinnostaa kurkun verran eli ei kiinnosta yhtään, ei pätkän vertaa eli ei voisi vähempää kiinnostaa
3. Maitoon liittyvät sanonnat
Espanjassa on useita sanontoja, joissa esiintyy sana maito (leche). Niillä ei yleensä viitata kirjaimelliseen maitoon, vaan ne ovat arkisia ja usein humoristisia ilmauksia.
Ser la leche-olla maito = olla todella hyvä, huikea tai ärsyttävä (riippuu sävystä)
Estar de mala leche-olla huonoa maitoa = olla huonolla tuulella tai ärtynyt
Tener mala leche-omistaa huonoa maitoa = olla ilkeä tai pahansisuinen luonteeltaan
Ir a toda leche-mennä täyttä maitoa = mennä täysillä / todella nopeasti
Darse una leche -antaa itselleen maitoa = kaatua tai satuttaa itsensä (kirjaimellisesti “ottaa maito”
4. Quedar empanada – jäädä pasteijaksi eli oli ajatuksissa eikä pysynyt mukana, mennä hetkeksi omiin ajatuksiin / omaan maailmaan eikä ymmärtänyt mitä tapahtui.
Sanonta tulee siis sanasta empanada, joka on täytetty leivonnainen, espanjalainen versio pasteijasta. Kun joku on empanado/empanada, hän on ikään kuin ”täytetty” mutta sisällä ei tapahdu mitään järkevää
5. No tener pelos en la lengua – ei ole karvoja kielessä eli sanoa asiat suoraan, kaunistelematta, puhua ilman filtteriä
6. Ponerse las pilas – laittaa paristot paikoilleen eli alkaa toimia, ryhdistäytyä
7. Ir a tu bola – mennä omaa palloa eli tehdä mitä haluaa, välittämättä muista
8. Estar petado – olla räjähtänyt eli kuvataan tilannetta, jossa jokin on aivan täynä, loppu tai ylikuormittunut. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että metro on niin täynnä ihmisiä, ettei sinne mahdu enää ketään, tai että ihminen on niin väsynyt, ettei jaksa enää mitään.
Nykyään “estar petado” on hyvin arkinen ja yleisesti käytetty slangisana, erityisesti täällä Madridissa.
9. Se le va la olla – hänen kattilansa karkaa pois eli joku meni sekaisin, mopo lähti käsistä eli kun joku käyttäytyy oudosti tai järjettömästi.
10. Montar un pollo – koota/kasata kana eli tehdä kohtaus / nostaa meteli/ järjestää riita tai show
Sanonnat ovat mielestäni todella kiinnostava osa kieltä. Ne eivät kerro vain itse kielestä, vaan myös ihmisistä sen takana. Ne tekevät puheesta paljon elävämpää, ja usein niiden kautta oppii enemmän kulttuurista kuin pelkästä kieliopista. Vaikka osa ilmauksista kuulostaa aluksi täysin järjettömiltä, ajan kanssa niihin tottuu niin hyvin, ettei enää edes huomaa, kuinka outoja ne oikeasti ovat. Ja viimeistään silloin, kun osaa itsekin käyttää luontevasti sanontoja siitä, että joku on “maitoa”, kattila karkaa tai joku “kasaa kanan”, voi ehkä sanoa puhuvansa jo aika sujuvaa espanjaa.
Espanjalainen sanonta kuuluu: “Cuando marzo mayea, mayo marcea” – eli kun maaliskuu käyttäytyy kuin toukokuu, toukokuu käyttäytyy kuin maaliskuu. Sanonta juontaa juurensa vanhaan espanjalaiseen sää- ja maatalousperinteeseen, ja tänä vuonna se on ainakin tuntunut osuvan poikkeuksellisen hyvin kohdalleen… vaikka meteorologit eivät ehkä ihan allekirjoita “todistettu jälleen kerran” -tasoisia väitteitä.
Alkuvuosi on kuitenkin ollut vähintäänkin erikoinen. Ensin oli kylmä ja hyvin runsassateinen talvi. Maalis- ja huhtikuussa saatiin sitten nauttia poikkeuksellisen hienoista kevätkeleistä – sellaisista, joissa on helppo alkaa uskoa, että kesä on jo muuttanut Espanjaan etuajassa. Mutta kuten säällä on tapana, se ei yleensä seuraa ihmisten toiveita vaan omia suunnitelmiaan.
Liian aikainen kevät tuntuu usein kostautuvan myöhemmin, kun ilmakehä “tasapainottaa tilinsä”. Ja juuri näin näyttää käyneen tänä vuonna. Toukokuu on ollut monin paikoin poikkeuksellisen sateinen – ja rehellisesti sanottuna myös kylmempi kuin moni olisi halunnut edes ääneen myöntää. Moni vakuuttelee, että on ihanaa kun kesän kuumuus ei vielä iske. Todellisuudessa samaan aikaan kotona kärsitään taas vilusta, koska tähän vuodenaikaan ei kukaan enää malta laittaa lämmitystä päälle. Ja ne varastoon jo kerätyt peitot ja talvivaatteet on taas pitänyt kaivaa esille.
Toki sateet toukokuussa eivät ole Espanjassa mitenkään harvinaisia, etenkään Madridissa. Mutta yleensä ne ovat lyhyitä ja tehokkaita: lämpimän iltapäivän ukkoskuuroja, jotka tulevat, jyrähtävät ja lähtevät pois ennen kuin ehtii päättää, lähteäkö sateeseen vai ei.
Madrid sijaitsee keskellä Espanjan ylänköä, lähellä Sierra de Guadarraman vuoristoa, joka toimii eräänlaisena “ukkospilvien kiihdytyskeskuksena”. Kun lämmin ilma nousee vuorten läheisyydessä ja kohtaa ylempänä viileämmän ilman, seurauksena on nopeasti kehittyviä ukkosia – vähän kuin luonnon oma pikatoimituspalvelu: tilaat sateen, saat sen 15 minuutissa.
Tänä vuonna sää on kuitenkin ollut toista maata.
Sateet ovat tulleet usein pitkään ja yhtäjaksoisesti, päivästä toiseen, eikä kyse ole ollut niistä perinteisistä “nopea kuuro ja aurinko takaisin” -tilanteista. Samalla lämpötilat ovat heitelleet ylös ja alas kuin espanjalainen kevät ei oikein tietäisi, haluaako se olla kevät vai marraskuu.
Tämän taustalla on useiden ilmakehän tekijöiden yhteisvaikutus. Atlantin suunnalta on saapunut Espanjaan jatkuvasti uusia matalapaineita jo alkuvuodesta lähtien. Normaalisti Azorien korkeapaine toimii eräänlaisena sääkilpenä, joka pitää sateet loitolla Iberian niemimaalta. Tänä vuonna tuo korkeapaine on kuitenkin ollut heikompi tai sijoittunut “väärään kohtaan” – kuin sääjärjestelmän oma huonosti ajoitettu lomamatka. Se on jättänyt oven auki kosteille ja epävakaille ilmamassoille, jotka ovat päässeet etenemään Atlantilta Espanjaan lähes esteettä.
Sama ilmiö näkyi jo talvella: matalapaineet seurasivat toisiaan kuin huonosti koordinoitu jonojärjestelmä, ja vettä saatiin monin paikoin enemmän kuin tarpeeksi.
Meteorologit puhuvat tällaisissa tilanteissa usein “lukkiutuneesta säätilanteesta”, jossa ilmakehän suuret virtaukset jäävät pitkäksi aikaa samaan asentoon. Tänä vuonna Iberian niemimaan ympärillä näyttää tapahtuneen juuri näin – sää on ikään kuin jumittunut tiettyyn moodiin, eikä osaa vaihtaa vaihdetta.
Ja kyllä, epävakainen sää saattaa jatkua vielä jonkin aikaa. Sateet eivät välttämättä jatku joka päivä, mutta vaihtelua riittää.
Toisin sanoen: jossain vaiheessa aurinko kyllä palaa, ja todennäköisesti se jää sitten vähän pidemmäksi aikaa – espanjalaisittain tyyliin “nyt kun tulin, en ihan heti lähde”.
Viime vuosina Espanjassa on puhuttu paljon ja äänekkäästi kuivuudesta, aavikoitumisesta sekä vesipulasta, joten tämän vuoden sateisuus tuntuu monesta hieman ristiriitaiselta. Juuri pari vuotta sitten käyttöveden hintaa nostettiin, koska oli niin kuivaa. Eipä taida hinta kuitenkaan laskea, vaikka vedenkeruualtaat ovat nyt ääriään myöten täynnä melkein koko maassa.
Screenshot
Erityisesti Madrid tunnetaan kuivasta ja vähäsateisesta ilmastostaan, jossa sadepäivät ovat yleensä tarkkaan kalenteroituja ja harvinaisia – melkein kuin erikoisjuhlapäiviä, joihin ei ole ehditty edes ostaa sopivia kenkiä. Kun vettä sitten tuleekin useampana päivänä peräkkäin, tänä vuonna viikkoja ja paikoitellen kuukausia, ei ole ihme, että maisema ja mieliala vähän muuttuvat.
Toisaalta lopputuloksena on myös se, että moni alue näyttää nyt vihreämmältä kuin vuosiin – mikä Espanjassa on aina pieni uutinen itsessään.
Ja ensi viikolle luvataan jo +30 asteen lämpötiloja, joten ehkä vanha espanjalainen sanonta tiesi sittenkin mistä puhui. Ensin maaliskuu esitti toukokuuta – ja nyt toukokuu näyttää vielä hetken maaliskuulta, ennen kuin Espanjan kesä ottaa jälleen ohjat käsiinsä.
Madridin Miia -espanjalais-suomalaisen perheen elämää 