Täydellisen loman anatomia

Täällä Espanjassa lomasesonki on tällä hetkellä huipussaan. Elokuu on nimittäin lomakuu isolla L:llä. Voi hyvällä syyllä sanoa, että iso osa Espanjaa on tällä hetkellä lomalla – etenkin täällä sisämaan kaupungeissa.

Rannikoilla tilanne on tietysti aivan toinen. Siellä eletään vuoden vilkkainta matkailusesonkia, kun rannat, hotellit ja ravintolat täyttyvät sekä lomailevista espanjalaisista että ulkomaisista matkailijoista.

Kaikki espanjalaiset eivät kuitenkaan enää automaattisesti suuntaa rantalomalle, kuten ehkä vielä parikymmentä vuotta sitten. Lomanvietto on saanut uusia muotoja, eikä rannalla itsensä grillaaminen ole enää ainoa tapa viettää kesälomaa.

Monelle all inclusive -loma on kuitenkin yhä edelleen synonyymi täydelliselle lomalle. Ei tarvitse kuin maata aurinkotuolissa, kääntää välillä kylkeä, pulahtaa hetkeksi altaaseen, tilata pari piña coladaa baarista ja täyttää vatsaa tasaisin väliajoin hotellin ravintolan antimilla. Ja kaikki kuitataan näyttämällä värikästä ranneketta.

Helppoa. Vaivatonta. Ei tarvitse miettiä mitään.

All inclusive -lomien suosio on kasvanut merkittävästi 2000-luvun aikana. Alkujaan all inclusive oli enemmän suurten lomahotelliketjujen juttu, mutta nykyään konsepti löytyy monenlaisista hotelleista – myös varsin edullisista kolmen tähden hotelleista. Ja monet ihmiset valitsevat sen.

Ymmärrän kyllä, miksi joku valitsee all inclusiven. Pienten lasten kanssa se voi olla todella helppo ja stressitön tapa lomailla. Kun ruoka, juomat, välipalat ja usein myös erilaiset aktiviteetit kuuluvat hintaan, ei lomabudjetti pääse samalla tavalla yllättämään.

Mutta itse en ole koskaan oikein päässyt sisälle tähän lomailun ideaan.

Ensinnäkin all inclusive tuntuu minusta vähän kuin lomalta, josta on vaikea poistua. Toki kukaan ei tietenkään pakota pysymään hotellialueella – ovet ovat ihan vapaasti auki ulkomaailmaan. Mutta jos olet kerran maksanut etukäteen aamiaisista, lounaista, illallisista, välipaloista ja juomista, niin kyllähän niitä mielellään myös käyttää. Muuten tulee helposti tunne, että maksaa kahdesta lomasta yhtä aikaa: hotellin all inclusive -lomasta ja siitä toisesta, jonka haluaisi oikeasti viettää hotellin ulkopuolella.

Lisäksi niissä tulee helposti syötyä aivan liikaa – ainakin ensimmäisinä päivinä. Kun tarjolla on kymmeniä erilaisia ruokia, tekee mieli maistaa vähän kaikkea. Ja kun kaikki on jo maksettu, tulee helposti ajateltua, että otetaan nyt tätäkin, kun kerran kuuluu hintaan. Ja sitten lautaselle päätyy vuori ruokaa. Osa syödään, osa jää syömättä.

All inclusive -hotellien buffeteissa näkee valitettavasti myös melko järkyttävää ruokahävikkiä. Ruokaa otetaan surutta, koska siitä ei tarvitse maksaa erikseen, ja sitten osa jätetään lautaselle, kun ei maistunutkaan tai ei yksinkertaisesti enää jaksa.

Toki tämänkin ongelman voisi ratkaista helposti. Ottaa vain kalafileetä, salaattia ja kasviksia. Mutta siinäpä se ongelma juuri onkin. Jos haluan kalafilettä ja kasviksia, menen mieluummin kunnon kalaravintolaan. Saan todennäköisesti parempaa ja laadukkaampaa kalaa, kauniimmin valmistettuna ja paljon kiinnostavammassa ympäristössä. Sama koskee itse asiassa melkeinpä kaikkia – yleensä pasta on parempaa italialaisessa ravintolassa, liha parempaa kunnon liharavintolassa.

Ruoan laatu on asia, joka minua häiritsee usein hotellien ravintoloissa. Toki poikkeuksia löytyy – varsinkin paremmissa hotelleissa ruoka voi olla hyvääkin, ja viiden tähden hotellien ravintolatarjonta on tietenkin aivan eri asia kuin jonkin valtavan lomakompleksin massabuffet. Mutta aika usein idea on kuitenkin sama: ruokaa valmistetaan valtava määrä suurelle ihmisjoukolle mahdollisimman tehokkaasti. Ja sen kyllä huomaa.

Ruoka on helposti melko mautonta ja valmistettu edullisemmista raaka-aineista. Ei siinä sinänsä mitään väärää ole – ei buffetin tarvitsekaan olla Michelin-ravintola – mutta minulle ruoka on aika olennainen osa matkustamista.

En halua vain syödä. Haluan syödä hyvin. Ja ennen kaikkea haluan syödä paikassa, jossa on tunnelmaa.

Hotellin ravintolassa, johon pitäisi mahduttaa kerralla ehkä pari sataa ihmistä, ei vain oikein ole samaa viehätystä kuin pienessä, persoonallisessa ravintolassa.

Minusta lomalla on paljon mukavampaa istua pienellä terassilla, katsella kadulla kulkevia ihmisiä ja ihmetellä ympäröivää elämää kuin jonottaa buffetissa viimeisen katkaravun perässä.

Paikallisten palveluiden käyttäminen on minulle muutenkin tärkeää. Jos matkustan jonnekin, haluan käyttää paikallisia ravintoloita, kahviloita, kauppoja ja muita palveluita.

All inclusive -hotellit ovat usein suuria ketjuja, jolloin iso osa rahasta päätyy luonnollisesti hotellin ja ketjun kautta muualle. Toki hotellit tarjoavat samalla paljon työpaikkoja paikallisille, joten asia ei ole ihan mustavalkoinen.

Silti itse valitsen mieluummin pelkän majoituksen ja käytän rahani hotellin ulkopuolella.

Ja oikeastaan yksi lomapäivän parhaista hetkistä on juuri se: Missä tänään syödään?

Espanjalaisessa lomailussa tämä on melkein oma suunnittelulajinsa. Ensin päätetään ravintola ja sitten mietitään, mitä muuta päivän aikana tehdään.

Kuulostaa ehkä hieman nurinkuriselta, mutta minusta se on aivan erinomainen tapa suunnitella lomaa.

Olenko sitten ylipäätään löhöilyloman vai aktiivisen loman kannattaja?

No, vastaus ei ehkä yllätä. Aktiiviloman. En nimittäin oikein osaa olla tekemättä mitään.

Tai siis osaan. Mutta en kovin pitkään.

Pari tuntia rannalla tai altaalla on ihan mukavaa. Voin lukea kirjaa, uida ja ottaa aurinkoa siinä missä muutkin. Mutta jos pitäisi maata samassa aurinkotuolissa päivästä toiseen, alkaisi kyllä aika nopeasti ahdistaa.

Jossain vaiheessa alkaisin väkisinkin miettiä, että mitähän löytyy tuon kukkulan päältä? Ja sen jälkeen onkin enää ajan kysymys, koska olen jo laittanut kengät jalkaan ja lähtenyt tutkimaan.

Enkä edes koe olevani mikään erityisen aktiivinen lomailija. En todellakaan halua lähteä lomalle suorittamaan. En halua aikatauluttaa jokaista päivää täyteen nähtävyyksiä, retkiä, museoita ja urheilusuorituksia. Lomalla pitää ehdottomasti myös olla.

Mutta minulle oleminen tarkoittaa enemmän sitä, että saan itse päättää, mitä teen ja milloin teen. Ei sitä, että makaan viikon samassa paikassa.

Esimerkiksi kaupunkilomalla voin kävellä vaikka koko päivän. Saatan lähteä aamulla torille, kävellä siitä toiseen kaupunginosaan, pysähtyä kahville, jatkaa taas matkaa ja päätyä illalla johonkin aivan muualle kuin olin aamulla ajatellut. Matkan varrella voin piipahtaa museossa tai kirkossa, jos sattuu kiinnostamaan. Tai sitten en.

Mitään ei ole pakko tehdä, mutta kaikkea voi tehdä. Ja sama pätee rantalomaan.

Tykkään kyllä rantalomista. Tykkään lämmöstä, merestä, uimisesta ja siitä, että voi kulkea kevyissä vaatteissa koko päivän. Mutta minulle täydellinen rantalomapäivä ei ole se, että olen aamukymmenestä iltakuuteen hotellin altaalla tai rannalla.

Mieluummin lähden aamulla rannalle, käyn uimassa ja makaan hetken auringossa. Sitten suihkuun, lounaalle johonkin kivaan paikkaan ja iltapäivällä vaikka tutustumaan johonkin pieneen kylään tai kaupunkiin. Auringonlasku ehkä rantahietikolla ja sitten johonkin illalliselle. Ja ehkä illallisen jälkeen vielä kävelylle ja sitten nukkumaan. Ja seuraavana päivänä voidaan tehdä jotain aivan muuta.

Mutta on tärkeää tehdä ero aktiiviloman ja suorittamisen välillä. En nimittäin missään nimessä halua suorittaa lomaani. Haluan kokea sen.

Minulle matkustamisessa on aina ollut tärkeää nähdä, millaista elämä kohteessa oikeasti on. Haluan nähdä tavallisia asuinalueita. Käydä tavallisessa supermarketissa. Istua paikallisessa baarissa ja katsella ihmisiä. Haluan tietää, mitä ihmiset syövät, milloin he syövät, missä he käyvät ja millaista heidän arkensa on.

Ehkä tämä johtuu osittain siitäkin, että olen itse asunut niin pitkään matkailualueilla. Sen myötä matkailu on ehkä muuttanut merkitystään.

Ehkäpä myös juuri siksi, minun on hirveän vaikea viettää koko lomaa hotellin sisällä.

Ehkä olen siis lomailijana vähän huono esimerkki. En halua suorittaa, mutta en myöskään osaa maata paikallani. En kaipaa aamusta iltaan ohjelmaa, mutta en halua myöskään viettää koko päivää hotellin altaalla.

Haluan hyvää ruokaa, mutta en halua syödä joka ateriaa samassa buffetissa. Haluan rannalle, mutta haluan myös nähdä, mitä rannan takana on.

Haluan levätä, mutta haluan myös kävellä, löytää, ihmetellä ja eksyä.

Ja ehkä juuri siksi minun täydellinen lomani ei olekaan mikään tarkasti suunniteltu konsepti. Se on vähän sitä sun tätä.

Ja ehkä juuri siksi minun täydellinen lomani ei olekaan mikään tarkasti suunniteltu konsepti. Se on vähän sitä sun tätä. Varhaisaamun liikuntahetki, jotain sellaista mitä kroppa milloinkin kaipaa. Rauhallinen aamupala. Vähän uintia ja rannalla makaamista. Hyvä lounas. Ehkä päiväunet altaalla varjon alla. Pieni kylä, jonne ei alun perin ollut edes tarkoitus mennä. Kahvi jossain pienellä terassilla. Paikallinen supermarket. Auringonlasku. Illalla hyvä ravintola ja sen päätteeksi ehkä iltakävely. Jonain päivinä iisimmin, jonain päivinä joku aktiviteetti tai retki.

Sopivasti kaikkea.

Siinä on minun – tai oikeastaan meidän perheemme – täydellisen loman anatomia. Olen aika onnekas, että koko perhe nauttii näistä samoista asioista.