Mihin kesä katosi?

Jokin tässä ei nyt täsmää.

Vielä hetki sitten oli kesäkuu. Kesä oli alkamaisillaan, aurinko paistoi ja edessä oli pitkä, kuuma Espanjan kesä. Ja nyt ollaan jo elokuussa – itse asiassa jo sen loppupuolella.

Lämpötilat tipahtivat juuri muutaman asteen ja tästä eteenpäin pysytään jo alle 30 asteen. Ja täällä se on aina ensimmäinen pieni merkki siitä, että kesä alkaa olla lopuillaan. Seuraavaksi odotellaan kesän päättäviä, joskus jopa myrskyksi yltyviä sateita, koulujen alkamista ja uima-altaiden sulkemista. Sitten kesä on virallisesti ohi.

Miten ihmeessä tämä kesä meni taas näin nopeasti?

Olen viime aikoina huomannut miettiväni yhä useammin sitä, miten eri tavalla ajan kuluminen tuntuu nyt 50-vuotiaana kuin silloin, kun olin lapsi ja nuori.

Erityisesti kesät ovat tässä hyvä esimerkki. Koululaisena ja opiskelijana kesäloma oli valtavan pitkä. Siinä ehti elää parissa kuukaudessa kokonaisen elämän. Nyt viisikymppisenä kolme kuukautta tuntuu menevän ohi ennen kuin sitä ehtii kunnolla edes huomata. Kesä alkaa ja yhtäkkiä se onkin jo loppumassa. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin ajan tuntuu kuluvan.

Omat lapsuus- ja nuoruuskesäni sijoittuvat 80- ja 90-luvuille. Aikaan, jolloin kesäloma tarkoitti hieman eri asioita kuin nykyään. Ei ollut älypuhelinta, Netflixiä tai sosiaalista mediaa.

Kesäpäivä saattoi alkaa sillä, että aamulla vain lähdettiin ulos. Kaveri tuli hakemaan, hypättiin pyörän selkään ja poljettiin jonnekin. Uitiin, oltiin pihalla, käytiin kaupassa, ostettiin jäätelöä ja keksittiin tekemistä sitä mukaa kun päivä eteni. Eikä ollut mitään kiirettä. Ja jotenkin päiviin mahtui ihan valtavasti kaikkea.

Muistan erityisesti sen tunteen, kun koulu loppui ja edessä oli koko kesä. Se tuntui silloin lähes käsittämättömän pitkältä ajalta. Silloin ei tarvinnut lomareissuja, huvipuistoja tai muuta järjestettyä ohjelmaa vaan kesä koostui paljon yksinkertaisemmista asioista. Ja silti tuntui, että kesän aikana ehti tapahtua vaikka miten paljon – parin kuukauden kesäloma tuntui ikuisuudelta. Siinä ehti jopa kyllästyä moneen kertaan.

Nyt asiat ovat vähän toisin. Kesä alkaa ja yhtäkkiä onkin elokuu. Välissä on ollut muutama reissu, tavallista arkea, kaupassa käyntiä ja kaikkea sitä muuta, mistä aikuisen elämä koostuu.

Ja sitten joku sanoo: ”Niin se kesäkin alkaa olla kohta ohi.”

Anteeksi mitä? Vastahan se alkoi. Mihin se kesä taas katosi?

Tähän on tietenkin olemassa ihan järkeviä selityksiä. Aikuisena elämä on yleensä huomattavasti rutiininomaisempaa kuin lapsena. Päivät muistuttavat toisiaan, eikä tutusta tiistaista jää mieleen samanlaisia yksityiskohtia kuin siitä päivästä, jolloin yhdeksänvuotiaana pyöräiltiin ensimmäistä kertaa yksin viiden kilometrin päähän Laitakarin rannalle uimaan.

Uudet kokemukset jäävät mieleen. Rutiinit eivät samalla tavalla.

Ja ehkä juuri siksi lapsuuden kesä tuntui niin pitkältä. Siihen mahtui valtava määrä uusia asioita, pieniä tapahtumia ja hetkiä, joista jokainen oli omanlaisensa.

Kun kesästä jää paljon muistoja, se tuntuu jälkikäteenkin pidemmältä.

Tuskin kellon viisareita saa hidastumaan, mutta ehkä omaa ajan kokemustaan voi hieman muuttaa.

Kun kaikki päivät ovat samanlaisia, viikot alkavat helposti sulautua toisiinsa. Uudet kokemukset taas jättävät mieleen enemmän kiintopisteitä. Silloin vuodesta jää enemmän muistoja ja ehkä myös tunne siitä, että siihen mahtui enemmän aikaa. Ehkä juuri siksi lapsuuden kesät tuntuivat niin pitkiltä. Niissä oli paljon pysähdyksiä ja paljon ensimmäisiä kertoja.

Ja ehkä tässä kaikessa on myös jotain minusta itsestäni. Kaipaan aika ajoin pientä muutosta. En välttämättä mitään suurta mullistusta, vaan tunnetta siitä, että elämässä tapahtuu taas jotain uutta.

Neljä vuotta sitten se tarkoitti muuttoa Madridiin. Uusi kaupunki, uusi arki, uudet kadut, uudet ihmiset – ja valtavasti kaikkea nähtävää, koettavaa ja opeteltavaa. Alussa Madrid oli täynnä asioita, joita en vielä tuntenut.

Nyt se alkaa tuntua kodilta. Tiedän, mistä saan hyvän kahvin, mitä kautta pääsen parhaiten kotiin ja missä kaupassa pitää käydä jos haluaa ostaa lohta hyvään hintaan. Uudet kadut eivät enää ole uusia, ja moni asia, joka neljä vuotta sitten pysäytti, on nykyään vain osa tavallista arkea.

Ehkä juuri siinä on tämän koko ajan kulumisen ydin. Uusi muuttuu tutuksi. Tutusta tulee rutiinia. Ja rutiinissa aika alkaa helposti juosta.

Kun mietin, mitä tästä kesästä oikeastaan muistan, lista on aika kiinnostava. David Guettan keikka, ensimmäistä kertaa livenä. Täydellinen auringonpimennys, ensimmäistä kertaa elämässä. Myös Lontoon reissu, vaikka kaupungissa olin käynyt ennenkin. Ensimmäisestä kerrasta ei tosin ole jäänyt kovin paljon muistoja, joten tällä kertaa tuntui melkein siltä kuin olisin ollut siellä ensimmäistä kertaa. Muistan myös lukuisat hetket Suomessa mökkilauturilla.

Kaikki vähän erilaisia kokemuksia. Sellaisia, jotka pysäyttivät hetkeksi ja joista jäi mieleen tavallista tarkempi kuva.

Sillä ehkä lapsuuden kesät eivät oikeasti olleet pidempiä. Niissä oli vain enemmän asioita, joita pysähtyi katsomaan ja kokemaan. Ja ehkä siinä on jotain, mitä voisi opetella vielä viisikymppisenäkin: ettei aina kiirehtisi seuraavaan.

Tämäkin kesä on juuri nyt meneillään. Ehkä tänä vuonna en vielä kysykään, mihin se katosi.