Madridin Miia -espanjalais-suomalaisen perheen elämää

Kesää kohti mennään jo kovaa vauhtia vaikka kesä virallisesti alkaa täällä Espanjassa vasta kesäkuun 21.päivä. Mutta täällä on jo reilu viikko menty hyvinkin kesäisissä tunnelmissa sillä viileän alkukuun jälkeen lämpötilat päättivät yhtäkkiä, että kevät on yliarvostettu konsepti ja siirryttiin suoraan heinäkuun helteisiin.

Säiden puolesta voi siis sanoa, että kesä on täällä.

Toki siihen, että kesälomat alkavat on vielä melkoisen pitkä aika – koulutkin täällä loppuvat vasta juhannuksen tienoilla. Loppukiri on siis menossa ja käytännössä vuoden kiireisimmät viikot koulussa – projekteja ja kokeita enemmän kuin riittävästi. Koulu tuntuu yrittävän mahduttaa koko lukuvuoden stressit vielä viimeisiin viikkoihin…

Toki pientä ”lomafiilistä” oli jo tässä kuussa sillä saimme Suomesta vieraita ja pääsimme viettämään heidän kanssaan ”lomaa” ja elämään turistina täällä Madridissa. Puolisokin oli ihan virallisesti lomalla joten saimme nauttia vieraiden seurasta kokopäiväisesti.

Muutaman päivän vietimme keskustassa kiertäen nähtävyyksiä ja nauttimassa Madridin tunnelmasta, yhtenä päivänä vietimme grillauspäivää upeassa säässä kotosalla, kävimme Real Madridin pelissä, pidimme Euroviisut-kisastudiota ja viikonlopun vietimme drifting-kisoissa. Ja jos joku ei tiedä, että mitä on drifting niin sen voisi ehkä selittää jotenkin näin:

Erikoinen moottoriurheilukisa, jossa auto ei oikein tunnu tietävän pitäisikö sen mennä eteenpäin vai sivuttain. Kuljettaja heittää auton tarkoituksella luisuun mutkissa ja yrittää samalla näyttää siltä, että kaikki on täysin hallinnassa. Mitä enemmän savua renkaista nousee ja mitä näyttävämpi kulma on, sitä paremmalta suoritus yleensä näyttää katsojien mielestä. Kisassa ei siis ajeta aikaa vastaan vaan taidot ratkaisevat. Ja ehkä vähän tuuriakin pitää olla mukana – kuten urheilussa aina.

Itse en ole mikään moottoriurheilun ystävä mutta hyvässä seurassa viikonlopun kisapäivät menivät mukavasti ja toki kiinnostusta lisäsi se, että mukana oli myös useita suomalaiskuljettajia. Ja yksi pääsi jopa palkintopallille.

Tämä oli meidän ”tyttöjen” yhteinen 50-juhlaviikko ja oli kyllä mahtava viikko. En muista, että milloin olisi viimeksi tullut naurettua yhtä paljon. Seura oli kertakaikkiaan loistavaa.

Sääkin suosi loppujen lopuksi melko kivasti vaikka etukäteen oli luvattu vähän epävakaista säätä. Toukokuun alkuhan oli täällä melkoisen viileä ja sateinen, jopa niin kylmä että muutamana päivänä oli pakko laittaa takka taas lämpeämään kun sisälämpätila oli kotona 18 asteessa.

Mutta nyt siis taas tarkenee ja lämmityksen sijaan kattotuulettimet pyörivät täysillä. Espanjassa siirrytään näköjään suoraan villasukista siihen pisteeseen, että miettii voiko ihminen oikeasti sulaa olohuoneeseen.

Uskomatonta, että ensi viikolla on jo kesäkuu. Kevät on mennyt todella nopeasti. Tuntuu, että juurihan oli huhtikuu ja pääsiäinen mutta jotenkin kaksi kuukautta katosi taas ihan huomaamatta. En tiedä, että onko tämä joku ikäefekti eli mitä vanhemmaksi tulee niin sitä nopeammin aika tuntuu kuluvan?

Joskus olen kuullut sanottavan, että aika kuluu nopeasti kun on mukavaa tekemistä mutta mitä jos elämä on pääasiassa arkea ja silti se menee pikakelauksella?

No, pitää vain yrittää nauttia kaikista hetkistä vaikka elämä olisikin sitä arkea. Onhan se nimittäin niin, että jos arki on hyvää ja laadukasta niin sitä ei välttämättä kaipaa edes mitään ihmeellisempää. Vai onko tämäkin joku ikäkysymys? Kun on ehtinyt jo näkeä ja kokea kaikenlaista niin ei ole enää tarvetta mennä täysillä ja yrittää kerätä niitä elämyksiä?

Joka tapauksessa tätä arkea on vielä luvassa muutamia viikkoja. Sitten kun koulut loppuvat juhannuksen nurkilla niin meilläkin siirrytään vähän toisenlaiseen rytmiin. Ei pelkästään sen takia, että on kesä ja lomaa vaan myös siksi, että on niin kuuma. Tosin nyt jo iltapäivisin on kyllä sen verran lämmintä, että esim. ratsastus alkaa olla turhan lämmintä puuhaa.

Tyttärellä on kuitenkin koulua vielä virallisesti kolme viikkoa eli vähän pitäisi vielä jaksaa painaa ja vaikka väsymys ja lämpö painavat jo päälle.

Koulun loppumisesta tytär ei kyllä ole kauhean innoissaan sillä heillä on tänä vuonna ollut huikea luokka ja ystäväporukka, ja se on kasvanut & tiivistynyt mahtavaksi ryhmäksi. Eli vuosi on ollut sen puolesta ainutlaatuinen ja ystäviä tulee varmasti ikävä. Kesällähän jokainen lähtee täältä vähän eri suuntaan kesää viettämään eli samanlaisia isoja kaveritapaamisia ei pysty enää järjestämään kuin mitä heillä on ollut läpi kouluvuoden. Ja tämän vuoden jälkeen homma tulee muuttumaan sillä osa lähtee syksyllä vaihtoon ja kouluun jäävät puolestaan jaetaan aineiden perusteella ryhmiin perinteisten luokkien sijaan.

Viime viikolla heidän piti tehdä päätökset siitä, mitä haluaa ensi vuonna opiskella eli haluaako opiskella enemmän tiedeaineita / kieliaineita / teknisiä aineita vai taideaineita. Jokaisella suuntautumisvaihtoehdolla on omat ainekokonaisuudet eli ryhmät menevät niiden perusteella. Tytär päätyi lopulta valitsemaan pakollisten pääaineiden (espanja, matematiikka, maantieto&historia, englanti ja liikunta) lisäksi fysiikan&kemian, biologian, saksan sekä esiintymis-ja argumentointitaidot. Pitkään hän pohti myös taloustietoa&yrittäjyyttä mutta lopulta saksan kieli vei voiton.

Seuraaville viikoille ei ole mitään kummallisempia suunnitelmia sillä puolisolla menee viikonloput töitten parissa. Itse asiassa hänellä ei ole yhtään ainoata vapaata viikonloppua ennen kesäkuun loppua eli aika arkipitoista taitaa olla kesäkuu meillä. Toki tytär pääsee kesäkuun alussa neljäksi päiväksi rannikolle koulun kanssa kun he suuntaavat Valenciaan. Ja tyttären 15-vuotissynttärit osuvat myös kesäkuun alkuun mutta hän juhlii niitä enää ystäviensä kanssa. Suunnitelmissa on kuulemma yhdistetyt synttäri-koulunpäätös juhlat nyyttäri-idealla ja ne vietetään täällä meidän kotona – eli puolison kanssa saamme lähteä evakkoon siksi päiväksi.

Tytär on muuten ohittanut jo äitinsä pituudessa – no, se ei kyllä ollut mikään vaikea suoritus 🙂

Mutta nautitaan nyt näistä hetkistä. Kovasti jo odottelemme tietoa, että milloin taloyhtiön uima-allas avataan sillä näillä yli 30 helteillä sitä alkaa jo kaivata. Viime vuonna allas avattiin vasta kesäkuun puolessa välissä, sitä edeltävinä vuosin kesäkuun alussa. Saa nähdä, kuinka monta hellepäivää taloyhtiö vielä yrittää teeskennellä, ettei allaskauden pitäisi olla jo käynnissä.

Kun ulkomaalainen matkailija istahtaa madridilaiseen tavernaan ja huomaa ruokalistalla sanat oreja, callos tai conejo, ensimmäinen ajatus ei välttämättä ole nälkä. Possunkorvat kuulostavat monen korvaan enemmän koiranherkulta kuin tapas-annokselta, ja lehmän vatsalaukkua sisältävä pata voi saada ensikertalaisen epäröimään. Kauhistuneita katseita saa myös kani, joka Suomessa nähdään enemmänkin söpönä lemmikkinä kuin proteiininlähteenä.

Espanjassa nämä ruoat ovat kuitenkin osa perinteistä ruokakulttuuria, jossa eläimestä pyritään hyödyntämään kaikki mahdollinen – eikä kyse ole vain historiasta, vaan edelleen elävästä perinteestä.

Espanjalainen ruokakulttuuri on syntynyt vuosisatojen aikana niukkuuden, maatalousyhteiskunnan ja vahvojen paikallisperinteiden keskellä. Kun eläin teurastettiin, mitään ei heitetty pois. Maaseudulla yhden sian tai naudan piti ruokkia suuri perhe pitkän aikaa, joten käyttöön otettiin lihat, sisäelimet, veri, jalat, korvat, kieli ja jopa vatsalaukku. Tästä ajattelusta syntyi kokonainen gastronominen maailma, joka elää edelleen erityisesti perinteisissä baareissa ja ravintoloissa, kuten myös perheiden sunnuntaipöydissä.

Yksi tunnetuimmista esimerkeistä on madridilainen klassikko callos a la madrileña eli madridilainen mahalaukkumuhennos. Se on hitaasti haudutettu pata, jonka pääraaka-aineena on naudan vatsalaukku eli pötsi. Mukaan lisätään usein chorizoa, joskus myös verimakkaraa, paprikaa sekä mausteita, jotka tekevät ruoasta voimakkaan, täyteläisen ja syvän makuisen. Monelle suomalaiselle jo ajatus vatsalaukusta ruoassa tuntuu vieraalta, mutta Madridissa annosta pidetään talven suurena lohturuokana.

Toinen monia ulkomaalaisia hämmentävä herkku ovat possunkorvat eli oreja de cerdo. Madridissa niitä tarjoillaan usein grillattuina tai rapeaksi paistettuina tapas-annoksina. Korvissa ei juuri ole lihaa, vaan niiden viehätys perustuu hyytelömäiseen rakenteeseen ja rapeaksi paistettuun pintaan. Suomalainen voi alkuun empiä koostumusta, mutta paikalliset syövät niitä yhtä luonnollisesti kuin me söisimme makkaraa tai lihapullia.

Espanjassa tällainen ”nenästä häntään” -ajattelu ei ole trendi vaan vanha elämäntapa. Viime vuosina maailmalla on puhuttu paljon vastuullisuudesta ja ruokahävikistä, mutta Espanjassa eläimen kaikkien osien hyödyntäminen on ollut normaalia jo sukupolvien ajan. Taustalla vaikuttavat sisällissodan jälkeinen köyhyys, maaseudun omavaraisuus ja vahvat teurastusperinteet. Erityisesti vuosittainen sianteurastus, matanza, oli monissa kylissä suuri yhteisöllinen tapahtuma. Siitä valmistettiin kinkut, makkarat, liemet, rasvat ja sisäelinruoat koko vuoden tarpeisiin.

Toki Suomessakin tunnettiin ennen vastaavia taitoja. Maksalaatikko, verilätyt, syltty ja munuaiset kuuluivat monen ruokapöytään vielä muutama vuosikymmen sitten. Nykyään suuri osa suomalaisista syö lähinnä fileitä tai jauhelihaa, ja monet vanhat valmistustaidot ovat katoamassa. Espanjassa perinne sen sijaan näkyy edelleen tavallisissa ravintoloissa ja markettien lihatiskeillä. Sisäelimiä ei piilotella, vaan niitä arvostetaan osana kansallista ruokakulttuuria.

Espanjan erikoisruokien lista on pitkä: rabo de toro eli häränhäntää, sesos de cordero eli karitsan aivoja, riñones de cordero eli karitsan munuaiset, vasikan kateenkorva eli mollejas, morcilla-verimakkara taikka sitten kani eli conejo, joka tarjoillaan monesti hyvin rustiikkisesti niin, että mukana ovat myös pää ja sisäelimet.

Suomalaiselle ajatus voi tuntua erikoiselta – moni kun mieltää kanin ensisijaisesti lemmikiksi mutta espanjalaisille kani eli conejo on kuitenkin ollut vuosisatojen ajan tärkeä osa maaseudun ruokakulttuuria. Sitä on kasvatettu kotipihoilla helppona ja edullisena proteiininlähteenä samaan tapaan kuin kanoja.

Esimerkiksi meidän kylässä conejo al ajillo eli valkosipulikani on klassikkoannos ja sen perässä monet tulevat tänne ruokailemaan. Annosta tarjoileva ravintola on lounasaikaan täynnä jopa keskellä viikkoa – ilman, että tarvitsee edes tarjota edullista lounasmenuta. Ja alkuruokana tietysti tilataan aina possunkorvaa.

Myös etanat eli caracoles jakavat mielipiteitä. Varsinkin Andalusiassa niitä syödään keväisin mausteisessa liemessä. Paikalliset kokoontuvat etanabaareihin samaan tapaan kuin suomalaiset terasseille ensimmäisten lämpimien päivien koittaessa. Ulkomaalainen voi tuijottaa hammastikun avulla kuoresta kaivettavaa etanaa epäuskoisena, mutta espanjalaisille kyse on kausiruoasta, jota odotetaan joka vuosi.

Ehkä juuri tässä piilee espanjalaisen ruokakulttuurin viehätys. Ruoka ei ole pelkästään siistiä filettä valkoisella lautasella, vaan siihen liittyvät historia, selviytyminen, perinteet ja kunnioitus raaka-ainetta kohtaan. Moni annos voi ensisilmäyksellä tuntua oudolta tai jopa vastenmieliseltä, mutta paikallisille ne ovat lohturuokaa, lapsuuden makuja ja ylpeyden aiheita.

Ja nämä ruoat käyvät myös juhlapäivien aterioiksi – erityinen ylpeydenaihe ja juhlapäivien herkkuruoka on cochinillo asado eli ns. juottoporsas. Kyseessä on hyvin nuori porsas, yleensä vain muutaman viikon ikäinen, joka paistetaan kokonaisena uunissa niin, että liha jää äärimmäisen mureaksi ja iho muuttuu ohuen rapeaksi, melkein lasimaiseksi kuoreksi. Espanjassa tätä ei pidetä millään tavalla erikoisena tai ”rajuna” ruokana, vaan nimenomaan hienona perinneruokana, jota syödään juhlahetkinä ja perheiden kokoontumisissa.

Tunnetuin paikka juottopossun ympärillä on Segovia, jossa cochinillo asado on lähes symboli koko kaupungille. Siellä vanha tapa testata annoksen täydellisyyttä on leikata possu lautasen reunalla – jos possu on valmistettu täydellisesti, sen saa leikattua paloiksi käyttämällä lautasta leikkaamiseen.

Suomalaisesta näkökulmasta ajatus kokonaisena tarjoiltavasta eläimestä voi tuntua vieraalta, mutta Espanjassa se liittyy edelleen vahvasti juhlakulttuuriin. Juottopossu ei ole arkipäivän pikaruokaa, vaan pitkän lounaan keskipiste.

Tämäkin ruoka kertoo samaa tarinaa kuin possunkorvat, vatsalaukkupata ja muut sisäelinherkut: espanjalaisessa ruokaperinteessä eläintä ei ole koskaan nähty pelkkänä fileenä, vaan kokonaisuutena, jonka eri osille on omat käyttötapansa ja arvonsa.

Kun Espanjassa seuraavan kerran näkee tapasbaarin tiskillä possunkorvia tai höyryävän callos-padan, niitä kannattaa ehkä katsoa hieman eri silmin. Ne eivät ole vain erikoisia ruokia, vaan pala historiaa aikana, jolloin mitään arvokasta ei ollut varaa heittää pois.

Tajusin, etten ole koskaan kunnolla esitellyt meitä täällä blogissa – meidän perhettä. Mutta tässä olemme me, Los Rakas, kuten leikkisästi espanjan suvussa meitä kutsutaan. Nimi on tietysti tullut siitä että kutsumme puolison kanssa toisiamme rakas-nimellä.

Joskus aikaisemmin kirjoittelin siitä, miten itse päädyin tänne Espanjaan eli miten minusta tuli Espanjassa asuva ulkosuomalainen. Siitä voi lukea paremmin täältä: https://madridinmiia.com/2024/04/18/tarinoita-elamasta-miten-paadyin-ulkosuomalaiseksi/ . Tässä nyt siis vähän enemmän tarinaa meidän perheestä.

Keitä ovat Los Rakas?

Puolisoni on espanjalainen, syntyperäinen madridilainen, ikää vähän päälle 50 vuotta ja ikuinen Real Madridin kannattaja. Hän asui lapsuudessa kolme vuotta Perussa, kävi viettämässä 15 vuotta Kanarialla ja sieltä sitten sitten tarttui mukaan suomalainen puoliso ja Kanarialla syntynyt tytär.

Itse lähdin 25-vuotiaana Suomesta ja tarkoituksena oli kerätä pari vuotta työkokemusta maailmalta ja palata takaisin Suomeen. Mutta toisin kävi. Ensin rakastuin Fuerteventuraan, sitten puolisoon ja lopulta meistä tuli perhe.

Tytär on vahvasti espanjalainen mutta tuntee olevansa myös suomalainen. Toisaalta myös syntymäpaikka Kanarialla on myös osa häntä. Hän on toistaiseksi asunut elämänsä aikana kolmessa paikassa – ensimmäiset 2 vuotta Fuerteventuralla, sen jälkeen 9 vuotta Gran Canarialla ja kohta 4 vuotta täällä Madridissa. Ja kaikki nämä paikat tuntuvat hänestä kodeilta. Kuten myös Suomi vaikka hän ei ole siellä koskaan asunutkaan.

Luonteessa hänellä näkyy selkeästi sellaista suomalaista harkitsevuutta. Mutta toisaalta hän on kyllä taas aina ollut tosi puhelias ja avoin, todella sosiaalinen kuten monet espanjalaiset.

Meidän perheemme on siis pieni ja vaikka omassa ystäväporukassa olemme yksilapsisena perheenä poikkeus niin olemme kuitenkin tyypillinen esimerkki nykyespanjalaisesta perheestä – saimme lapsen melko ”vanhoina”, itse olin jo 35-vuotias, puoliso 38. Yksilapsinen perhe ja äiti ulkomaalainen.

Monikielinen arki

Meille oli aikoinaan puolison kanssa itsestäänselvää se, että äiti puhuu lapsensa kanssa äidinkieltään. Tyttären kanssa yhteinen kielemme on siis aina ollut ja on edelleen suomi. Hän puhuu ja vastaa minulle aina suomeksi. Toki välillä eteen tulee sanoja, joita hän ei tiedä tai muista suomeksi ja silloin käyttää sitten englantia tai espanjaa. Hän on muuten tosi tarkka siitä, että haluaa aina saada selville mikä on kyseinen sana suomeksi.

Isänsä kanssa tytär puhuu ja on aina puhunut espanjaa. Ja lisäksi meillä on ollut perhekielenä englanti, jota käytämme kun olemme kaikki yhdessä. Tämä tapa on jäänyt niiltä ajoilta kun tytär oli pieni ja halusimme hänen oppivan sujuvasti suomea. Ennen tyttären syntymää tutustuimme paljon monikielisyyteen ja valitsimme tämän periaatteen, yksi vanhempi-yksi kieli ja neutraali perhekieli, koska se vaikutti kaikista luontevimmalta.

Tytär siis puhuu, kirjoittaa ja lukee sujuvasti molempia kieliä. Ajattelee myös molemmilla kielillä. Myös englanti on hänellä lähes äidinkielen tasoinen sillä se on ollut aina yksi perheemme kielistä ja myös toinen virallinen koulukieli. Suomea puhuessaan hänellä ei ole edes mitään vierasta aksenttia vaan hän puhuu suomea kuten kuka tahansa suomalainen. Toisaalta hänellä ei ole myöskään espanjankielessä kanarialaista aksenttia vaikka on asunut siellä ison osan elämästään.

Meillä kotona puhutaan siis sujuvasti kolmea kieltä – suomea, espanjaa ja englantia. Ja tämä on aina sujunut ongelmitta. Tosin joskus ruokapöydässä saattaa yksi lause alkaa suomeksi, jatkua englanniksi ja päättyä espanjaksi – eikä kukaan edes huomaa sitä enää. Puoliso ei ole kuitenkaan suomea oppinut muutamaa sanaa lukuun ottamatta 😉

Elämää kolmessa paikassa

Puolison kanssa tapasimme aikoinaan Fuerteventuran saarella, jonne olimme molemmat päätyneet sattumalta työnantajien lähettäminä. Tutustuimme toisiimme yhteisten ystävien kautta ja meidän yhteinen taipaleemme alkoi loppukeväästä 2008. Kolme vuotta myöhemmin syntyi tyttäremme. Hän ehti asua Fuerteventuralla kaksi ensimmäistä vuottaan mutta jo tuona aikana myös hänelle syntyi vahva side tuohon ainutlaatuiseen saareen. Ja tuota yhteyttä olemme tietysti kaikkien näiden vuosien aikana ylläpitäneet säännöllisillä vierailuilla – onhan Fuerteventura meille kaikille erittäin rakas paikka.

Fuerteventuralta muutimme puolison töiden perässä Gran Canarialle. Koimme myös, että se olisi lapsen kanssa parempi paikka jatkaa elämää. Siellä ehdimme asua 9 vuotta, kahdessa eri paikassa. Ensimmäiset vuodet Las Palmasissa ja sen jälkeen saaren eteläosassa, Maspalomasissa kunnes sitten vuonna 2022 muutimme tänne Madridiin. Muutto ei ollut mitenkään harkittu vaan tapahtui todella ex tempore, sattumien kautta ja nopealla aikataululla. Mutta olemme kaikki tyytyväisiä että asumme nyt täällä Madridissa.

Puolisolle Madridiin muutto oli tietysti paluu kotiin mutta myös me tyttären kanssa sopeuduimme uuteen kaupunkiin ja kuvioihin ongelmitta. Tänä vuonna meille tulee jo 4 vuotta täyteen täällä Madridissa ja aika on mennyt todella nopeasti.

Tytär toki välillä kaipaa Kanarialle, ei asumaan vaan kaipaa lähinnä siellä asuvaa hyvää ystäväänsä – siitäkin huolimatta, että hänellä on iso ja huikea ystäväporukka täällä Madridissa. Olemme todella kiitollisia että hän löysi heti paikkansa uudessa koulussa ja sai mahtavia ystäviä, joita on vielä vuosien aikana tullut lisää. Yhteydet Kanarialle ovat kuitenkin säilyneet etäisyydestä ja vuosista huolimatta – itse asiassa tytär kävi tänä keväänä ensimmäistä kertaa yksin lomailemassa Kanarialla ystävänsä luona. Koemme, että on tärkeää tuntea omat juuret tässä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa ja tästä syystä Kanaria tulee aina olemaan tärkeä paikka meidän perheelle.

Suomi osana elämää

Luonnollisesti myös Suomi on tärkeä paikka meille ja käymme siellä lomailemassa vähintään kaksi kertaa vuodessa. Kun tytär oli pieni niin kävimme useamminkin mutta nykyään koulu rajoittaa paljon lomailua joten Suomi-lomat ovat mahdollisia vain pari kertaa vuodessa. Kesällä olemme tyttären kanssa aina pidemmän ajan, 2-3 viikkoa, puoliso yleensä vain viikon verran koska hänellä ei ole sen enempää lomaa.

Tytär tykkää myös käydä Suomessa vaikka nyt huomaan selvästi, että hän kaipaisi sielläkin omaikäistä seuraa. Hän jopa suunnitteli menevänsä rippileirille Suomessa, jotta pääsisi tutustumaan muihin porilaisiin nuoriin mutta valitettavasti tilaa ei ollut joten nyt pitää yrittää keksiä muita tapoja.

Tytär tuntee olonsa varsin kotoisaksi Suomessa ja hän tykkää myös suomalaisista erikoisuuksista – karjalanpiirakat, ruisleipä, salmiakki ja lakritsi ovat hänen suosikkejaan. Lohi kuuluu lempiruokiin, etenkin savustettuna. Myös puoliso tykkää käydä Suomessa – erityisesti hän rakastaa saunomista ja mökkielämää. Suomi-lomat ovat siis meille kaikki tosi tärkeitä.

Millainen perhe olemme?

Meidän perhe on kaiken kaikkiaan aika aktiivinen ja tykkäämme tehdä aika samanlaisia juttuja yhdessä. Kaiken lisäksi olemme aika ”kaikkiruokaisia” eli aktiviteetit menevät ihan laidasta laitaan: Käymme museoissa sekä konserteissa – menee kaikki klassisesta musiikista aina David Guettaan. Myös mutta toisaalta myös kaikenlaiset liikunnalliset puuhat ovat aina houkutelleet meitä.

Puolison kanssa käymme aikataulujen salliessa ja sään suosiessa esim. maastopyöräilemässä, myös oman kodin pieneltä kuntosalilta meidät löytää melkeinpä päivittäin.

Tyttären kanssa meillä on puolestaan yhteinen hevosharrastus.

Matkustaminen on myös yksi meidän perheen suosikkipuuhista. Meillä ei ole mitään suosikkikohteita vaan kaikki käy – rantalomat, kaupunkilomat, aktiivilomat. Emme kuitenkaan osaa viettää esim. lomaa pelkästään hotellin altaalla tai rannalla maaten vaan tykkäämme nähdä ja tehdä kaikenlaista. All inclusive-loma jossain resortissa on aika kaukana meidän lomaunelmista.

Kaiken kaikkiaan sanoisin, että meidän perhe on aika tiivis paketti. Tykkäämme viettää aikaa yhdessä, tehdä asioita tai joskus ihan vain loikoilla sohvalla jotain sarjaa tai elokuvaa katsoen. Meidän tv-suosikkeja ovat sellaiset vähän vanhemmat lämminhenkiset comfort-TV sarjat, kuten Friends, The Office, This is us, Gilmore Girls jne. Nämä kaikki on katsottu läpi moneen kertaan. Elokuvista menevät myös enemmän vanhemmat toimintaelokuvat kuin nykytuotanto. Tosin puoliso tykkää myös kaikenlaisista scifi-jutuista mutta niitä hän saa katsella ihan itsekseen 😉

Rakastamme myös kylpylöitä, auringonlaskuja sekä hyvää ruokaa – erityisesti meidän makuun ovat aasialaisen keittiön kaikenlaiset herkut.

Sellainen on meidän pieni mutta monessa maailmassa elävä perhe – Los Rakas.

Madridissa on juhlia, ja sitten on Día de San Isidro, Madridin suojelupyhimyksen päivä. Se päivä, jolloin koko kaupunki näyttää muistavan yhtä aikaa, mitä tarkoittaa olla madridilainen. Ei vain asua Madridissa, vaan todella olla madrileño — ihminen, joka rakastaa äänekästä katuelämää, pitkiä lounaita, naapureiden kanssa jutustelua, myöhäisiä iltoja ja sitä erityistä ylpeyttä, jota Madridin asukkaat kantavat lähes huomaamattaan.

Toukokuun puolivälissä Madrid muuttuu hetkeksi takaisin vanhaksi kaupungiksi, ajalle ennen pilvenpiirtäjiä, turistimassoja ja kiireisiä metroasemia. Niihin päiviin kun Madrid oli vielä madridilaisten oma kaupunki.

Dia de San Isidro on Madridin ja madridilaisten päivä, jolloin ollaan ylpeitä omasta taustasta, madridilaisuudesta ja Madridin kaupungista. Juhlapäivä on virallisesti 15.toukokuuta mutta juhlallisuudet kestävät melkein koko viikon. Ne ovat sopiva yhdistelmä uskonnollisia perinteitä, katukulttuuria ja suurta kaupunkifestivaalia. Madridilaisten oma kaupunkijuhla.

Päivää vietetään virallisesti kaupungin suojeluspyhimyksen, San Isidron, kunniaksi. Hän on alunperin maanviljelijä nimeltä Isidro Labrador ja hän eli kaupungissa 1100-luvulla, aikana jolloin Madrid oli vielä pieni ja melko vaatimaton paikka. Tarinoiden mukaan Isidro teki ihmeitä, löysi vettä kuivasta maasta ja auttoi köyhiä. Madridissa hänestä tuli vähitellen symboli ihmiselle, joka on nöyrä, lämmin ja sitkeä — ominaisuuksia, joita madridilaiset mielellään liittävät myös itseensä.

Madridissa ihmiset eivät yleensä ajattele itseään erityisen hienostuneiksi samalla tavalla kuin esimerkiksi sevillalaiset tai barcelonalaiset haluavat ehkä vaikuttaa. Madridilaisuudessa on enemmän rentoutta ja huumoria – sekä vahva usko siihen, että Madridin on joka tapauksessa Euroopan paras kaupunki. Kaupunki on täynnä ihmisiä, jotka puhuvat kovaa, elehtivät paljon ja suhtautuvat elämään tavalla, jossa tärkeintä on tunnelma eikä täydellisyys.

San Isidron aikaan tuo madridilainen identiteetti näkyy kaikkialla. Yhtäkkiä kaupungilla näkyy naisia ja miehiä pukeutuneina chulapoiksi ja chulapiksi, perinteisiin madridilaisasuihin pukeutuneiksi juhlakulkijoiksi. Miehillä on ruutulakit ja liivit, naisilla pilkulliset mekot ja kukkia hiuksissa. Näitä asuja ei käytetä ironisesti tai turistishowna, vaan aidolla ylpeydellä. Madridissa osataan juhlia itseään ilman häpeää.

Chulapa viittaa naisiin, jotka pukeutuvat perinteiseen Madridin perinneasuun, jossa on usein tiukka, pilkullinen tai ruudullinen mekko, huivi hartioilla ja kukkia hiuksissa. Chulapo taas on miehinen vastine, johon kuuluu liivi, valkoinen paita ja tunnusomainen ruudullinen lakki. Molemmat edustavat vanhan Madridin kaupunkikulttuuriperinteitä, ja nykyään ne ovat ennen kaikkea juhla-asuja, joilla kunnioitetaan kaupungin historiaa ja identiteettiä San Isidro -festivaalin aikana.

Kaupungin kuuluisimpia juhla-alueita on Pradera de San Isidro, suuri puistoalue, jonne ihmiset kokoontuvat piknikeille, kuuntelemaan musiikkia ja viettämään päivää yhdessä. Tunnelma muistuttaa hieman vappua, kyläjuhlaa ja kesäfestivaalia samaan aikaan. Tärkeintä on hauska yhdessäolo. Sekä ruoka.

Espanjalaisissa juhlapäivissä ruoka ei koskaan ole sivuosassa, eikä San Isidro tee poikkeusta. Kaikkialla myydään rosquillas de San Isidro -leivonnaisia, joiden ympärillä madridilaisilla on lähes yhtä vahvoja mielipiteitä kuin jalkapallosta. On tontas, listas, santa claras ja francesas — erilaisia versioita samasta perinneherkusta. Jokainen madridilainen tuntuu tietävän, mikä niistä on oikea valinta ja miksi muut ovat väärässä.

Juomana nautitaan usein limonada madrileñaa, joka ei ole nimestään huolimatta limua vaan viinipohjainen kesäinen juoma. Se valmistetaan valkoviinistä, sitruunoista, sokerista, kanelista sekä joskus myös esim. vihreistä omenista. Juoma tarjoillaan hyvin kylmänä, ja sen maku on raikas, hieman makea ja sitruksinen.

San Isidron aikaan Madrid myös kuulostaa erilaiselta. Kaduilla soi zarzuela, espanjalainen musiikkiteatteri, jonka melodioissa kuuluu vanhan Madridin henki. Ihmiset tanssivat chotisia, tanssia joka näyttää hieman siltä kuin kaksi ihmistä yrittäisi pyöriä hyvin pienessä keittiössä mahdollisimman arvokkaasti.

San Isidron aikaan Madridissa järjestetään myös härkätaisteluja, ja ne ovat yksi juhlien suosituimmista aktiviteeteista. Ohjelmassa on useita iltoja, joissa esiintyy tunnettuja matadoreja, ja tapahtumat vetävät paikalle kymmeniä tuhansia ihmisiä, joista osa tulee intohimoisesti, osa uteliaisuudesta ja osa vain siksi, että se kuuluu asiaan kerran vuodessa.

Juhlaan kuuluu myös vierailu Ermita de San Isidro -kappelille, jossa monet käyvät juomassa pyhänä pidettyä lähdevettä. Osa tekee sen uskonnollisista syistä, osa perinteen vuoksi ja osa siksi, että madridilaisuudessa vanhoista tavoista pidetään kiinni, vaikka kukaan ei enää täysin muistaisi miksi. Ehkä juuri siinä piilee San Isidron todellinen merkitys.

Madrid on nykyään valtava, kansainvälinen ja moderni miljoonakaupunki. Silti kerran vuodessa se pysähtyy juhlimaan itseään tavalla, joka tuntuu melkein kylämäiseltä. Ihmiset muistuttavat toisilleen, että Madrid ei ole vain rakennuksia, miljoonia matkailijoita, museoita tai jalkapalloa. Madrid on madridilaisten kaupunki – se on ikiaikaisia tapoja ja perinteitä, joita halutaan kunnioittaa ja juhlistaa.

Vaikka Madrid on tänä päivänä hyvin kansainvälinen ja avoin kaupunki, joka toivottaa tervetulleeksi ihmisiä kaikkialta maailmasta, San Isidro säilyttää silti vahvasti paikallisen luonteensa. Se on juhla, jossa madridilaiset ikään kuin ottavat kaupungin hetkeksi erityiseen omaan käyttöönsä ja jakavat sitä muillekin, mutta omilla ehdoillaan ja omalla perinteellään.

Siksi San Isidro ei tunnu samalla tavalla “esitykseltä” tai turisteille suunnatulta tapahtumalta, vaan enemmänkin arjen ja identiteetin juhlistamiselta. Ainakin omasta näkökulmastani siihen liittyy ajatus siitä, että vaikka Madrid on avoin kaikille, tämä tietty juhla kuuluu ennen kaikkea niille, jotka ovat kasvaneet sen rytmiin — tai oppineet sen ajan myötä osaksi omaa arkeaan. Ja juuri siksi se tuntuu niin aidolta.

Sanonnat ovat niitä kielen omia pikkujuttuja, jotka kuulostavat usein hassuilta, ainakin suoraan käännettyinä, mutta paljastavat yllättävän paljon siitä, miten ihmiset ajattelevat. Ne eivät ole mitään satunnaista höpinää, vaan niissä on mukana kulttuuria, historiaa ja vähän asennettakin.

Suomalaisissa sanonnoissa näkyy usein luonto, hiljaisuus ja se tyypillinen suomalainen asenne, että “pärjätään kyllä”, kun taas monissa muissa kielissä ollaan paljon äänekkäämpiä ja tunteet tulevat suoremmin esiin.

Sanonnat ovat myös hyvä tapa kiertää suoraa puhetta. Niillä voi vihjata, pehmentää tai sanoa jotain “ei nyt ihan suoraan”, mutta kaikki silti ymmärtävät mitä tarkoitetaan.

Ja mitä enemmän sanontoja oppii, sitä enemmän alkaa ymmärtää, miten ihmiset oikeasti ajattelevat — eikä pelkästään mitä he sanovat.

Tässä muutamia tyypillisiä espanjalaisia sanontoja, jotka voivat kuulostaa erikoisilta, jos ei ymmärrä, mitä niillä oikeasti tarkoitetaan.

1. Estar como una cabra – olla kuin vuohi eli olla vähän sekaisin /vähän hullu

Sanonta “estar como una cabra” ei ole pelkkä metafora, vaan kuvaus, joka on syntynyt eläinten kanssa elämisestä arjessa. Toisin kuin muiden kotieläinten rauhallisempi käytös, vuohet nähdään usein hyppimässä paikasta toiseen. Tämä on ajan myötä johtanut siihen, että ilmaisua alettiin käyttää ihmisistä, joilla on ylitsevuotava, arvaamaton tai hieman erilainen käytös. Nykyään tällä sanonnalla viitataan usein enemmän humoristisella tavalla henkilöön, joka toimii ehkä vähän epätavallisella tavalla.

2. Me importa un pepino – kiinnostaa kurkun verran eli ei kiinnosta yhtään, ei pätkän vertaa eli ei voisi vähempää kiinnostaa

3. Maitoon liittyvät sanonnat

Espanjassa on useita sanontoja, joissa esiintyy sana maito (leche). Niillä ei yleensä viitata kirjaimelliseen maitoon, vaan ne ovat arkisia ja usein humoristisia ilmauksia.

• Ser la leche-olla maito
  = olla todella hyvä, huikea tai ärsyttävä (riippuu sävystä)
• Estar de mala leche-olla huonoa maitoa
  = olla huonolla tuulella tai ärtynyt
• Tener mala leche-omistaa huonoa maitoa
  = olla ilkeä tai pahansisuinen luonteeltaan
• Ir a toda leche-mennä täyttä maitoa
  = mennä täysillä / todella nopeasti
• Darse una leche -antaa itselleen maitoa
  = kaatua tai satuttaa itsensä (kirjaimellisesti “ottaa maito”

4. Quedar empanada – jäädä pasteijaksi eli oli ajatuksissa eikä pysynyt mukana, mennä hetkeksi omiin ajatuksiin / omaan maailmaan eikä ymmärtänyt mitä tapahtui.

Sanonta tulee siis sanasta empanada, joka on täytetty leivonnainen, espanjalainen versio pasteijasta. Kun joku on empanado/empanada, hän on ikään kuin ”täytetty” mutta sisällä ei tapahdu mitään järkevää

5. No tener pelos en la lengua – ei ole karvoja kielessä eli sanoa asiat suoraan, kaunistelematta, puhua ilman filtteriä

6. Ponerse las pilas – laittaa paristot paikoilleen eli alkaa toimia, ryhdistäytyä

7. Ir a tu bola – mennä omaa palloa eli tehdä mitä haluaa, välittämättä muista

8. Estar petado – olla räjähtänyt eli kuvataan tilannetta, jossa jokin on aivan täynä, loppu tai ylikuormittunut. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että metro on niin täynnä ihmisiä, ettei sinne mahdu enää ketään, tai että ihminen on niin väsynyt, ettei jaksa enää mitään.

Nykyään “estar petado” on hyvin arkinen ja yleisesti käytetty slangisana, erityisesti täällä Madridissa.

9. Se le va la olla – hänen kattilansa karkaa pois eli joku meni sekaisin, mopo lähti käsistä eli kun joku käyttäytyy oudosti tai järjettömästi.

10. Montar un pollo – koota/kasata kana eli tehdä kohtaus / nostaa meteli/ järjestää riita tai show

Sanonnat ovat mielestäni todella kiinnostava osa kieltä. Ne eivät kerro vain itse kielestä, vaan myös ihmisistä sen takana. Ne tekevät puheesta paljon elävämpää, ja usein niiden kautta oppii enemmän kulttuurista kuin pelkästä kieliopista. Vaikka osa ilmauksista kuulostaa aluksi täysin järjettömiltä, ajan kanssa niihin tottuu niin hyvin, ettei enää edes huomaa, kuinka outoja ne oikeasti ovat. Ja viimeistään silloin, kun osaa itsekin käyttää luontevasti sanontoja siitä, että joku on “maitoa”, kattila karkaa tai joku “kasaa kanan”, voi ehkä sanoa puhuvansa jo aika sujuvaa espanjaa.

Espanjalainen sanonta kuuluu: “Cuando marzo mayea, mayo marcea” – eli kun maaliskuu käyttäytyy kuin toukokuu, toukokuu käyttäytyy kuin maaliskuu. Sanonta juontaa juurensa vanhaan espanjalaiseen sää- ja maatalousperinteeseen, ja tänä vuonna se on ainakin tuntunut osuvan poikkeuksellisen hyvin kohdalleen… vaikka meteorologit eivät ehkä ihan allekirjoita “todistettu jälleen kerran” -tasoisia väitteitä.

Alkuvuosi on kuitenkin ollut vähintäänkin erikoinen. Ensin oli kylmä ja hyvin runsassateinen talvi. Maalis- ja huhtikuussa saatiin sitten nauttia poikkeuksellisen hienoista kevätkeleistä – sellaisista, joissa on helppo alkaa uskoa, että kesä on jo muuttanut Espanjaan etuajassa. Mutta kuten säällä on tapana, se ei yleensä seuraa ihmisten toiveita vaan omia suunnitelmiaan.

Liian aikainen kevät tuntuu usein kostautuvan myöhemmin, kun ilmakehä “tasapainottaa tilinsä”. Ja juuri näin näyttää käyneen tänä vuonna. Toukokuu on ollut monin paikoin poikkeuksellisen sateinen – ja rehellisesti sanottuna myös kylmempi kuin moni olisi halunnut edes ääneen myöntää. Moni vakuuttelee, että on ihanaa kun kesän kuumuus ei vielä iske. Todellisuudessa samaan aikaan kotona kärsitään taas vilusta, koska tähän vuodenaikaan ei kukaan enää malta laittaa lämmitystä päälle. Ja ne varastoon jo kerätyt peitot ja talvivaatteet on taas pitänyt kaivaa esille.

Toki sateet toukokuussa eivät ole Espanjassa mitenkään harvinaisia, etenkään Madridissa. Mutta yleensä ne ovat lyhyitä ja tehokkaita: lämpimän iltapäivän ukkoskuuroja, jotka tulevat, jyrähtävät ja lähtevät pois ennen kuin ehtii päättää, lähteäkö sateeseen vai ei.

Madrid sijaitsee keskellä Espanjan ylänköä, lähellä Sierra de Guadarraman vuoristoa, joka toimii eräänlaisena “ukkospilvien kiihdytyskeskuksena”. Kun lämmin ilma nousee vuorten läheisyydessä ja kohtaa ylempänä viileämmän ilman, seurauksena on nopeasti kehittyviä ukkosia – vähän kuin luonnon oma pikatoimituspalvelu: tilaat sateen, saat sen 15 minuutissa.

Tänä vuonna sää on kuitenkin ollut toista maata.

Sateet ovat tulleet usein pitkään ja yhtäjaksoisesti, päivästä toiseen, eikä kyse ole ollut niistä perinteisistä “nopea kuuro ja aurinko takaisin” -tilanteista. Samalla lämpötilat ovat heitelleet ylös ja alas kuin espanjalainen kevät ei oikein tietäisi, haluaako se olla kevät vai marraskuu.

Tämän taustalla on useiden ilmakehän tekijöiden yhteisvaikutus. Atlantin suunnalta on saapunut Espanjaan jatkuvasti uusia matalapaineita jo alkuvuodesta lähtien. Normaalisti Azorien korkeapaine toimii eräänlaisena sääkilpenä, joka pitää sateet loitolla Iberian niemimaalta. Tänä vuonna tuo korkeapaine on kuitenkin ollut heikompi tai sijoittunut “väärään kohtaan” – kuin sääjärjestelmän oma huonosti ajoitettu lomamatka. Se on jättänyt oven auki kosteille ja epävakaille ilmamassoille, jotka ovat päässeet etenemään Atlantilta Espanjaan lähes esteettä.

Sama ilmiö näkyi jo talvella: matalapaineet seurasivat toisiaan kuin huonosti koordinoitu jonojärjestelmä, ja vettä saatiin monin paikoin enemmän kuin tarpeeksi.

Meteorologit puhuvat tällaisissa tilanteissa usein “lukkiutuneesta säätilanteesta”, jossa ilmakehän suuret virtaukset jäävät pitkäksi aikaa samaan asentoon. Tänä vuonna Iberian niemimaan ympärillä näyttää tapahtuneen juuri näin – sää on ikään kuin jumittunut tiettyyn moodiin, eikä osaa vaihtaa vaihdetta.

Ja kyllä, epävakainen sää saattaa jatkua vielä jonkin aikaa. Sateet eivät välttämättä jatku joka päivä, mutta vaihtelua riittää.

Toisin sanoen: jossain vaiheessa aurinko kyllä palaa, ja todennäköisesti se jää sitten vähän pidemmäksi aikaa – espanjalaisittain tyyliin “nyt kun tulin, en ihan heti lähde”.

Viime vuosina Espanjassa on puhuttu paljon ja äänekkäästi kuivuudesta, aavikoitumisesta sekä vesipulasta, joten tämän vuoden sateisuus tuntuu monesta hieman ristiriitaiselta. Juuri pari vuotta sitten käyttöveden hintaa nostettiin, koska oli niin kuivaa. Eipä taida hinta kuitenkaan laskea, vaikka vedenkeruualtaat ovat nyt ääriään myöten täynnä melkein koko maassa.

Erityisesti Madrid tunnetaan kuivasta ja vähäsateisesta ilmastostaan, jossa sadepäivät ovat yleensä tarkkaan kalenteroituja ja harvinaisia – melkein kuin erikoisjuhlapäiviä, joihin ei ole ehditty edes ostaa sopivia kenkiä. Kun vettä sitten tuleekin useampana päivänä peräkkäin, tänä vuonna viikkoja ja paikoitellen kuukausia, ei ole ihme, että maisema ja mieliala vähän muuttuvat.

Toisaalta lopputuloksena on myös se, että moni alue näyttää nyt vihreämmältä kuin vuosiin – mikä Espanjassa on aina pieni uutinen itsessään.

Ja ensi viikolle luvataan jo +30 asteen lämpötiloja, joten ehkä vanha espanjalainen sanonta tiesi sittenkin mistä puhui. Ensin maaliskuu esitti toukokuuta – ja nyt toukokuu näyttää vielä hetken maaliskuulta, ennen kuin Espanjan kesä ottaa jälleen ohjat käsiinsä.

Madrid ei ole vain Espanjan pääkaupunki – se on kaupunki täynnä yllättäviä yksityiskohtia, erikoisia ennätyksiä ja tarinoita, joista moni matkailijakaan ei ole kuullut.

Tiesitkö esimerkiksi, että Madridissa sijaitsee yksi Euroopan suurimmista kuninkaallisista palatseista, vaikka Espanjan kuningasperhe ei edes asu siellä? Tai että kaupungin symbolina oleva karhu ja mansikkapuu herättävät edelleen keskustelua siitä, mitä ne oikeastaan edustavat?

Tässä muutamia muita mielenkiintoisia ja vähemmän tunnettuja faktoja Madridista.

1.  Euroopan korkeimmalla sijaitseva pääkaupunki
Madrid sijaitsee noin 667 metrin korkeudessa merenpinnasta, mikä tekee siitä Euroopan korkeimmalla sijaitsevan pääkaupungin. Tämä fakta selittää myös osittain kaupungin mannermaisen ilmaston. 

Madrid perustettiin nykyiselle paikalleen ennen kaikkea strategisista ja maantieteellisistä syistä — ei kaupankäynnin tai merenkulun vuoksi, kuten monet muut Euroopan suuret kaupungit. Madrid sijaitsee korkealla Meseta-keskitasangolla, mikä teki alueesta helpommin puolustettavan.

2. Kaupungin nimi on arabiankielistä alkuperää

Madridin alkuperäinen nimi oli Mayrit, arabiankielinen sana, joka viittaa vesikanaviin tai lähteisiin. Vaikka Madrid on keskellä kuivaa Espanjaa niin kaupungin alueella on kuitenkin poikkeuksellisen paljon pohjavettä ja pieniä jokia.

3. Virallinen tunnus on karhu ja mansikkapuu, El Oso y el Madroño
Madridin symboli on karhu, joka nojaa takajaloilleen ja syö marjoja madroño-puusta, jota kutsutaan myös mansikkapuuksi. Puun nimi tulee siitä, että se tuottaa punaisia marjamaisia hedelmiä – ei kuitenkaan mansikoita.

Symboli juontaa juurensa keskiajalle ja liittyy kaupungin maa-alueisiin sekä luonnonvaroihin. Symbolin taustalla on vanha kiista siitä, kuka hallitsi Madridin ympäristön metsiä ja laidunmaita: kaupunki vai kirkko. 1200-luvulla päädyttiin sopimukseen, jossa kirkko sai laidunmaat ja kaupunki metsät & puut.

Tämän jälkeen Madrid alkoi käyttää vaakunassaan puuta korostamaan omistusoikeuttaan metsiin. Karhu puolestaan oli alueella yleinen eläin keskiajalla, sillä Madridin ympärillä oli paljon metsiä ja villieläimiä.

Toisaalta historioitsijat eivät ole täysin yksimielisiä siitä, mitä symbolin eri osat alun perin tarkoittivat. Joidenkin tutkijoiden mukaan karhu-symbolilla voisi olla yhteys tähtitaivaaseen, ei puuhun. Vanhoissa vaakunoissa karhu on myös ollut eri asennoissa ja puun ulkonäkö vaihdellut vuosisatojen aikana eli symbolin merkitys ei ole täysin selvä.

Vaikka symbolin alkuperäisestä merkityksestä ei olekaan täydellistä yksimielisyyttä, se kuitenkin nähdään kaupungin identiteetin ja historian ikonina ja symboli näkyy kaikkialla Madridissa. Tunnetuin versio on El Oso y el Madroño -patsas kaupungin keskustassa Puerta del Sol -aukiolla.

4.  Kaikki tiet lähtevät Madridista
Puerta del Sol -aukiolla on Kilometri 0 -laatta, josta mitataan etäisyydet kaikkialle Espanjaan. Se on maan symbolinen keskipiste. Nykyään Madridin sijainti keskellä maata näkyy edelleen esimerkiksi Espanjan tie- ja junaverkossa: monet reitit lähtevät säteittäin juuri Madridista koko maahan. Täällä kaikki tiet eivät vie Roomaan vaan ne johtavat Madridiin 😉

5.  Madridilaiset ovat “kissoja” (gatos)
Asukkaita kutsutaan lempinimellä gatos (kissat) vanhan legendan vuoksi.

Tarina vie 1000-luvulle aikaan, jolloin kristityt joukot yrittivät vallata Madridin takaisin maureilta. Legendan mukaan yksi sotilas kiipesi kaupungin muurille niin ketterästi ja nopeasti, että hänen sanottiin liikkuvan kuin kissa. Hän onnistui vaihtamaan linnakkeessa olleen lipun kristittyjen lippuun, ja tämän jälkeen hänen jälkeläisiään alettiin kutsua nimellä gatos.

Myöhemmin lempinimi alkoi tarkoittaa yleisemmin “aitoina madridilaisina” pidettyjä ihmisiä. Perinteisen määritelmän mukaan henkilöä voitiin kutsua gatoksi, jos hänen vanhempansa ja isovanhempansa olivat kaikki syntyneet Madridissa.

Nykyään nimitys on enemmänkin ylpeydenaihe ja osa kaupungin identiteettiä — madridilaiset käyttävät sitä usein itsekin humoristisella ja lämpimällä tavalla.

6.  Madridissa on maailman vanhin edelleen toimiva ravintola
Sobrino de Botín -ravintolta Madridissa pitää Guinnessin maailmanennätystä maailman vanhimpana yhtäjaksoisesti toimineena ravintolana. Ravintola on perustettu vuonna 1725 ja se on edelleen toiminnassa samalla paikalla.

Tunnetuin erikoisuus on paahdettu imeväisporsas (cochinillo asado). Kyseessä on perinteinen kastilialainen ruoka, jossa hyvin nuori porsas paahdetaan puu-uunissa rapeaksi. Botín tunnetaan myös siitä, että sen alkuperäisen puu-uunin sanotaan olleen jatkuvasti käytössä lähes 300 vuotta.

Ravintola on muuten niin suosittu, että sinne pitää pöytä varata jopa kuukausia etukäteen. Tällä hetkellä kalenterista löytyi ensimmäinen mahdollinen vapaa pöytä kesäkuun lopussa.

7.  Madridissa on Luciferin patsas
El Ángel Caído on tunnettu veistos Madridin Parque del Buen Retirossa. Se esittää Luciferia, langennutta enkeliä. Patsaan ympärille on vuosien varrella syntynyt monia myyttejä, kuten väite sen tarkasta sijainnista 666 metrin korkeudessa, mutta tämä ei pidä paikkansa.

Patsaan on tehnyt espanjalainen kuvanveistäjä Ricardo Bellver ja se sai alkunsa 1870-luvulla, kun Bellver loi alkuperäisen veistoksen Roomassa. Teos pohjautuu löyhästi John Miltonin Kadotettu paratiisi -teokseen, jossa Lucifer kuvataan langenneena enkelinä, mikä antoi veistokselle sen dramaattisen ja symbolisen aiheen. Teos menestyi niin hyvin, että siitä tilattiin pysyvä pronssinen versio ja tämä toteutus sijoitettiin vuonna 1885 Retiron puistoon.

Nykyään teosta pidetään yhtenä harvoista tunnetuista julkisista monumenteista, jotka kuvaavat langennutta enkeliä, mutta sen merkitys on ennen kaikkea taiteellinen ja kirjallinen eikä uskonnollinen.

8.  Yli kolmannes kaupungista on vihreää

Madrid on yksi Euroopan vihreimmistä pääkaupungeista sillä sen pinta-alasta yli 30 prosenttia on puistoja ja viheralueita. Kaupungissa sijaitsee esimerkiksi 1700 hehtaarin Casa de Campo, joka on yksi Euroopan suurimmista kaupunkipuistoista – se on n. 5 x suurempi kuin New Yorkin Central Park-puisto. Keskustassa on myös upea Parque del Buen Retiro -puisto, joka hyväksyttiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 2021. Suojelualueeseen kuuluvat Retiro-puiston lisäksi myös Paseo del Pradon alue ja useita merkittäviä kulttuuri- ja tiedelaitoksia Madridissa. Unesco arvosti erityisesti sitä, miten alue yhdistää kaupunkisuunnittelun, taiteen, luonnon ja tieteen historialliseksi kokonaisuudeksi.

9.  Aave-metroasema
Estación de Chamberí -metroasema on yksi Madridin erikoisimmista nähtävyyksistä. Asema avattiin vuonna 1919 osana kaupungin ensimmäistä metrolinjaa, jonka suunnitteli tunnettu insinööri Antonio Palacios. Chamberí palveli matkustajia lähes 50 vuoden ajan, kunnes se suljettiin vuonna 1966.

Sulkemisen syynä oli metrolinjojen modernisointi: junia pidennettiin, mutta Chamberín asema sijaitsi kaarteessa ja sen laiturit olivat liian lyhyet uusille vaunuille. Aseman muuttaminen olisi ollut vaikeaa, joten se jätettiin pois käytöstä. Vuosikymmenten ajan suljettu asema jäi lähes koskemattomaksi maan alle, minkä vuoksi sitä alettiin kutsua “aaveasemaksi”.

Nykyään asema toimii museona nimellä Andén 0. Vierailijat voivat nähdä alkuperäisiä kaakeleita, vanhoja mainosjulisteita, lipunmyyntialueen ja 1900-luvun alun tunnelman lähes sellaisena kuin se oli metroliikenteen alkuvuosina. Tunnelma muistuttaa aikakapselia, koska monet yksityiskohdat on säilytetty alkuperäisessä asussaan. Asema tarjoaa samalla katsauksen siihen, millaista elämä Madridissa oli metron syntyaikoina.

10. Cibeles-suihkulähde ja Espanjan kultavarasto

Madridin tunnettu Fuente de Cibeles -suihkulähde liittyy yhteen kaupungin kuuluisimmista legendoista. Tarinan mukaan suihkulähde voisi hätätilanteessa auttaa suojaamaan Espanjan keskuspankin kultavarastoa mahdolliselta ryöstöltä.

Banco de Españan kultaholvi sijaitsee syvällä maan alla lähellä Cibeles-aukiota, ja holvissa on erityinen turvajärjestelmä, jonka tarkoitus on estää murtautuminen. Useiden lähteiden mukaan järjestelmä pystyy ohjaamaan vettä maanalaisista kanavista ja alueen vesiverkostosta holvin ympärille tai käytäviin, mikä vaikeuttaisi mahdollista ryöstöyritystä merkittävästi.

Tarina siitä, että itse Cibeles-suihkulähde tulvisi kultaholvin, on kuitenkin hieman liioiteltu. Kyse ei ole siitä, että suihkulähteen vesi johdettaisiin suoraan holviin, vaan siitä, että alueen vesijärjestelmää voidaan käyttää osana pankin turvallisuusmekanismia. Legendaa on tehnyt tunnetuksi myös Money Heist, La Casa de papel -sarja, vaikka sarjassa monet yksityiskohdat ovatkin dramatisoituja.

11. Madridissa on egyptiläinen temppeli

Templo de Debod on yksi Madridin yllättävimmistä nähtävyyksistä: aito muinaisegyptiläinen temppeli keskellä espanjalaista kaupunkia. Temppeli rakennettiin yli 2000 vuotta sitten Etelä-Egyptiin jumala Amunin kunniaksi, mutta se siirrettiin Madridiin 1960-luvulla, kun Assuanin padon rakentaminen uhkasi peittää alueen veden alle. Egypti lahjoitti temppelin Espanjalle kiitoksena osallistumisesta historiallisten muistomerkkien pelastamiseen.

Paikka on erityisen suosittu auringonlaskun aikaan, jolloin temppeli heijastuu ympäröiviin vesialtaisiin ja näyttää hetken ajan siltä kuin pala Niilin maisemaa olisi ilmestynyt Espanjaan.

Niin ja se kuninkaanlinna, Palacio Real de Madrid, josta alussa oli puhetta. Madridissa on todellakin yksi Euroopan suurimmista kuninkaallisista palatseista, yli 3000 huoneen valtava kokonaisuus. Palatsia käytetään mm. Espanjan valtion virallisiin seremonioihin, juhlatilaisuuksiin ja diplomaattisiin tapahtumiin mutta kuninkaallinen perhe ei kuitenkaan asu siellä.

Espanja on vuodesta toiseen ollut suosittu matkailukohde niin ulkomaisten kuin kotimaan matkailijoiden keskuudessa eikä ainakaan toistaiseksi näy merkkejä siitä, että Espanjan suosio olisi hiipumassa. Päinvastoin – lentoliikenteen ennusteet, hotellivaraukset ja alan odotukset viittaavat siihen, että edessä voi olla jälleen yksi huippukesä. Ehkä jopa ennätyskesä.

Espanjan lentoasemayhtiö Aena ennustaa matkustajamäärien kasvavan tänä vuonna entisestään vaikka jo viime vuonna tehtiin uusi matkustajaennätys. Halpalentoyhtiöt pumppaavat Espanjaan lisää kapasiteettia, kaukolennot Yhdysvalloista, Latinalaisesta Amerikasta sekä Aasiasta ovat kasvussa eikä Espanjan suosio eurooppalaisten lomailijoidenkaan keskuudessa ole kadonnut minnekään. Myös Lähi-idän epävakaa tilanne ohjaa matkailijoita tällä hetkellä enemmän Euroopan turvallisiksi koettuihin kohteisiin, kuten Espanjaan.

Koko vuoden ulkomaalaisten turistien määrän odotetaan ylittävän jälleen ennätyslukemat, mahdollisesti jopa yli 100 miljoonan rajan. Päämarkkinat ovat tutut: Iso-Britannia, Saksa ja Ranska. Yhdysvaltalaisten matkailijoiden määrä on kasvanut voimakkaasti, ja eurooppalaisten lisäksi kaukomatkailijat tuovat mukanaan uutta virettä. 

Kesäsesonki näkyy jo nyt kaikkialla: lentokentät täyttyvät, hotellit myyvät nopeasti loppuun ja suosituimmissa rantakohteissa alkaa olla vaikea löytää vapaita majoituksia ilman todella suolaista hintalappua. Siinä missä espanjalaiset ovat aikaisemmin varanneet lomansa viime hetkellä ja eläneet enemmän fiilispohjalta, moni joutuu nykyään suunnittelemaan ja varaamaan matkansa huomattavasti aiemmin.

Ennusteet lupaavat korkeaa hotellien käyttöastetta melkeinpä kaikkialla Espanjassa ja varaustasot ovat jo tässä vaiheessa vuotta erittäin korkeat. Ja kaikki tämä siitäkin huolimatta, että sekä lentojen että hotellien hinnat ovat nousseet Espanjassa selvästi viimeisten kahden vuoden aikana. Monin paikoin hotellihinnat ovat jopa 30 % korkeammat kuin ennen pandemiaa. Myös lentojen hinnat ovat kallistuneet etenkin sesonkiaikoina, kun kysyntä on kasvanut nopeammin kuin tarjonta.

Käytännössä tämä näkyy siinä, että Espanja ei ole enää samalla tavalla edullinen lomamaa kuin vielä 10–15 vuotta sitten, vaan erityisesti suosituimmilla alueilla matkailijoiden täytyy varautua aiempaa korkeampiin majoitus- ja matkakuluihin.

Kesän 2026 suosikkikohteet

Ulkomaalaisten suosikkikohteet pysyvät pitkälti klassikoissa. Baleaarit (Mallorca ja Ibiza) ovat edelleen kesällä monen eurooppalaisen ykkösvalinta mutta myös Costa del Solin rannikkoalue vetää väkeä vuodesta toiseen. Erityisesti Malagan kaupunki on tällä hetkellä todella suosittu kohde. Myös Kanariansaaret ovat suosittuja kesällä vaikka pohjoismaalaiset eivät sinne kesällä matkusta samaan tapaan kuin talvella.

Kaupungeista Barcelona ja Madrid pitävät yhä pintansa vaikka kesällä kaupungit eivät välttämättä houkuttele samalla tavalla kuin muina vuodenaikoina. Tämä näkyy etenkin sisämaan Madridissa, jossa elokuu on melkeinpä vuoden hiljaisin matkailukuukausi. Barcelona sen sijaan houkuttelee matkailijoita myös elokuussa.

Moni etsii kuitenkin uusia vaihtoehtoja. Valencia on noussut vahvasti viime vuosina sillä se yhdistää kaupungin fiiliksen, upeat rannat, kohtuullisemman hintatason ja rennon tunnelman. Myös Alicante on trending-kohde edullisuutensa ja saavutettavuutensa ansiosta. Molempiin kaupunkeihin on tänä kesänä suorat lennot myös Suomesta.

Pohjois-Espanja – Bilbao, San Sebastián, Asturias ja Galicia – kiinnostaa entistä enemmän niitä, jotka kaipaavat vihreää luontoa, viileämpää säätä ja autenttisempaa meininkiä. Näillä seuduilla näkee etenkin paljon keski-eurooppalaisia matkailijoita, joista monet saapuvat omilla autoillaan ja moni luottaa aika rennosti siihen, että “kyllä sieltä vielä joku vapaa paikka löytyy”.

Pohjois-Espanja – Bilbao, San Sebastián, Asturias ja Galicia – kiinnostaa entistä enemmän niitä, jotka kaipaavat vihreää luontoa, viileämpää säätä ja autenttisempaa meininkiä. Näillä seuduilla näkee etenkin paljon keski-eurooppalaisia matkailijoita, joista monet saapuvat omilla autoillaan ja luottavat aika rennosti siihen, että “kyllä sieltä vielä joku vapaa paikka löytyy”.

Paikallisten suhtautuminen ilmiöön on kuitenkin kaksijakoinen: matkailu tuo elinvoimaa ja tuloja, mutta samalla pienet kylät ja rannikkoalueet täyttyvät kesäisin karavaaneista ja omatoimisista majoittujista tavalla, joka saa osan asukkaista huokailemaan – ei niinkään itse matkailijoiden takia, vaan siksi, että arjen rauha vaihtuu hetkessä kesäkauden vilinäksi, johon monilla alueilla ei ole totuttu.

Espanjalaisten lomasuunnitelmat kesällä 2026

Espanjalaisten oma matkailukesä on yhtä lailla aktiivinen, vaikka inflaatio ja elinkustannukset yrittävät laittaa kapuloita rattaisiin. Kaikesta huolimatta espanjalaiset varaavat kesän 2026 matkoja erittäin aktiivisesti. Moni espanjalainen kritisoi Espanjan hotellihintojen ja kotimaan lentojen hintojen nousua. Tämän seurauksena matkat ulkomaille ovat kasvussa ja kotimaan matkat hieman vähentymässä. Moni espanjalainen miettii ehkä ensimmäistä kertaa, että olisiko viikon all inclusive -lomamatka Dominikaaniseen tasavaltaan sittenkin halvempi vaihtoehto kuin loma omassa kotimaassa.

Kaikesta huolimatta monet espanjalaiset viettävät kesälomansa kuitenkin perinteisissä kotimaan suosikkikohteissa. Tänä kesänä saatetaan kuitenkin valita pitkien hotellilomien sijaan lyhyempiä reissuja, viikonloppumatkoja ja vuokra-asuntoja. Moni viettää edelleen kesälomansa myös perheen omalla kesäasunnolla.

Kesän 2026 trendit

Espanjalaisten suosikkikohteina loistavat edelleen Andalusian rannikko ja Valencian seutu. Mutta muutoksen tuulet ovat puhaltaneet jo useamman vuoden – siinä missä aikaisemmin moni espanjalainen suuntasi automaattisesti etelän rannoille, nyt yhä useampi pakkaa auton ja ajaa kohti vihreää pohjoista, jossa voi ainakin yrittää nukkua ilman ilmastointia. Galicia, Asturias ja Cantabria ovat nousseet trendikkäiksi alueiksi, kun moni haluaa paeta etelän paahtavaa hellettä.

Maaseutumatkailu eli turismo rural jatkaa myös vahvaa kasvua – rauha, luonto ja pienet kylät vetävät puoleensa. Viinitilamatkailu on lisännyt suosiotaan merkittävästi viime vuosina ja nämä ovat etenkin lyhyempien reissujen suosittuja kohteita.

Kesän 2026 trendit kertovat matkailun muutoksesta. Matkailijat hakevat yhä enemmän autenttisia elämyksiä, paikallista ruokaa, vähemmän ruuhkia ja hitaampaa tahtia. Luksus- ja budjettimatkailu kasvavat käsi kädessä – osa panostaa boutique-hotelleihin ja premium-elämyksiin, toinen ryhmä metsästää edullisia lentoja ja majoituksia.

Nykyään moni valitsee hotellinsa yhtä paljon hyvän ilmastoinnin ja nopean wifin kuin uima-altaan perusteella. Etätyömahdollisuudet muuttavat monien lomia pidemmiksi ja joustavammiksi.

Yksi asia näyttää kuitenkin varmalta: Espanjan vetovoima ei ole katoamassa mihinkään. Hinnat nousevat, hotellit täyttyvät ja ruuhkat kasvavat, mutta lopputulos pysyy samana – ihmiset palaavat Espanjaan vuodesta toiseen. Kesällä 2026 lentokentät täyttynevät jälleen matkalaukuista, rantakadut ihmisistä ja terassit elävästä puheensorinasta, joka jatkuu pitkälle yöhön.

Mutta kuten elämässä, niin myös matkailussa mikään ei ole koskaan täysin varmaa – jokin uusi tekijä voi yllättää ja muuttaa hetkessä sen, miltä kesä näyttää.

Monelle suomalaiselle parveke tarkoittaa viihtyisää keidasta: muutamaa kukkaruukkua, kivaa istuinryhmää, kaunista sisustusta ja kesäisiä aamukahvihetkiä aurinkoisista hetkistä nauttien. Syksyllä kukat vaihtuvat tunnelmaa tuoviksi terassivaloiksi ja kausi jatkuu lasitetuilla parvekkeilla lämmityksen ansiosta. Suomalainen parveke on ennen kaikkea paikka, jossa viihdytään ja rentoudutaan.

Espanjassa parvekkeilla on monesti täysin toisenlainen rooli ja funktio. Monissa espanjalaisissa asunnoissa parveke nimittäin tarkoittaa yksinkertaisesti lisäneliöitä. Erityisesti kaupungeissa asunnot ovat usein melko pieniä ja kompakteja, joten parvekkeesta tehdään helposti jatke sisätilalle: se voidaan lasittaa ja ottaa käyttöön. Se voi olla pieni työhuone tai olohuoneen jatko-osa mutta useimmiten parveke toimii yksinkertaisesti säilytystilana.

Ei ole mitenkään poikkeuksellista nähdä parvekkeilla kaikkea mahdollista, mikä ei yksinkertaisesti mahdu sisään. Polkupyörät, lastenvaunut, matkalaukut, siivousvälineet, työkalut ja kausitavarat löytävät usein pysyvän paikkansa parvekkeen suojista. Parveke on ikään kuin kodin “ylimääräinen kaappi”, joka vain sattuu olemaan ulkona.

Espanjassa yksi käytännön syy parvekkeiden “varastokäyttöön” liittyy myös turvallisuuteen. Monissa kaupungeissa polkupyöriä ei uskalleta jättää kadulle, sillä varkauksien riski on todellinen. Toisin kuin Suomessa, taloyhtiöissä ei myöskään yleensä ole lukittuja pyörävarastoja tai erillisiä säilytystiloja, joita voisi käyttää huolettomasti. Siksi pyörät päätyvät usein suoraan kotiin – ja käytännössä parvekkeelle. Siellä ne ovat turvassa, vaikka eivät ehkä sisustusmielessä olekaan se kaunein ratkaisu. Lopputuloksena polkupyörät ovat monessa kodissa täysin luonteva osa parvekkeen arkea ja “sisustusta”, yhdessä pyykkitelineiden ja muiden käytännön tavaroiden kanssa.

Monissa vanhemmissa kerrostaloissa ei edes ole varastokoppeja ja uudemmissakin taloissa niitä saattaa olla rajatusti ja ne myydään erikseen. Siksi parveke on ollut luonnollinen jatke säilytykselle jo vuosikymmeniä.

Espanjalainen parveke kertoo siis ennen kaikkea asumisen realiteeteista: tilaa on vähän, säilytysratkaisuja vielä vähemmän, ja jokainen neliö saa lopulta tehtävän. Ja usein se tehtävä ei ole rentoutuminen vaan jotain käytännöllisempää.

Kerrostaloissa harvemmin on mitään yleisiä pyykinkuivatustiloja joten pyykit kuivataan kotona – huonolla säällä sisällä ja hyvällä säällä parvekkeet ovat täydellinen paikka pyykin kuivattamiseen.

Vaikka mielikuva Espanjasta usein on aurinkoinen, arki näyttää usein toisenlaiselta. Harva istuu parvekkeella nauttimassa maisemista kuten Suomessa kesäaamuna. Tämä on tietysti ymmärrettävää sillä auringosta huolimatta ilmasto ei aina edes houkuttele pitkään oleskeluun parvekkeella. Kesällä kuumuus voi tehdä parvekkeesta liian paahteisen – ihmiset istuvat mielummin sisällä ilmastoidussa sisätilassa tai suuntaavat lähikuppilan terassille. Yleensäkin elämä tapahtuu enemmän kadulla kuin kotiseinien sisällä – kuka nyt haluaa istua yksin parvekkeella jos terassilla tai baarissa on muitakin paikalla.

Keväällä ja syksyllä parveketta voisi jopa käyttää mutta silloinkin käyttö jää vähäiseksi tottumusten vuoksi. Eli syynä ei ole pelkästään ilmasto, vaan kulttuurinen tapa käyttää kotia.

Espanjassa koti ei yleensäkään ole yhtä “oleskelukeskeinen tila” kuin Suomessa, vaan elämä tapahtuu enemmän ulkona – baareissa ja niiden terasseilla, puistoissa, kaduilla, aukioilla.

Uusimmissa taloissa parvekkeet eivät ole enää edes kovinkaan yleisiä koska hukkaneliöistä harva haluaa maksaa. Tai jos parveke on rakennettu, niin se on ehkä sellainen, että siellä ei välttämättä edes halua kukaan aikaansa viettää. Tietysti ihan ymmärrettävää, sillä monessa paikassa näkymä on vastapäisen talon seinään.

Hauskaa piirre on myös se, että vanhemmissa taloissa on hyvin yleistä se, että talojen julkisivut ovat hyvinkin kirjavia, sillä jokainen on tehnyt parvekkeestaan omiin tarpeisiinsa sopivan.

Lopulta kyse ei ole siitä, että parvekkeita ei arvostettaisi, vaan siitä, että niiden tehtävä on erilainen. Suomessa parveke on usein kesän jatke, Espanjassa se on käytännön jatke arjelle. Ja ehkä juuri siksi sama tila voi näyttää kahdessa maassa täysin erilaiselta – vaikka neliöitä olisi täsmälleen saman verran.

Espanjan tapas-kulttuuri on enemmän kuin vain ruokaa – se on tapa viettää aikaa, tavata ihmisiä ja nauttia elämästä ilman kiirettä hyvän ruoan parissa. Tapakset ovat siis pieniä annoksia ruokaa, jotka on käytännössä tarkoitettu jaettavaksi ja niiden ympärille rakentuu iso osa espanjalaista sosiaalista elämää.

Kirjaimellisesti tapas tarkoittaa ”kantta” tai ”peitettä” (verbistä tapar, peittää) ja yksi tarina kertoo, että aikoinaan oli tapana laittaa viinilasin päälle pala leipää, kinkkua tai juustoa suojaamaan juomaa pölyltä ja hyönteisiltä eli se toimi kantena, espanjaksi tapa.

Toisen tarinan mukaan taas kuningas määräsi aikoinaan, että alkoholia ei saanut tarjoilla ilman ruokaa, jotta juominen pysyisi kohtuullisena. Niinpä juoman kylkeen alettiin tarjota pieniä suupaloja. Oli tarina kumpi tahansa, idea jäi elämään – ja kasvoi vuosisatojen aikana kokonaiseksi ruokakulttuuriksi.

Tapakset sopivat täydellisesti espanjalaiseen elämäntapaan. Niitä ei syödä yksin hiljaa omassa nurkassa, vaan yhdessä, usein äänekkäästi ja pitkän kaavan kautta. Ajatus ei ole täyttää vatsaa mahdollisimman nopeasti, vaan nauttia hetkestä.

Pienet annokset mahdollistavat sen, että pöytään tilataan monta eri makua ja kaikki voivat maistaa kaikkea. Samalla keskustelu kulkee, nauru raikaa ja aika kuluu huomaamatta. Tapakset mahdollistavat sen, että iltaa voidaan viettää ns. pitkän kaavan mukaan .

Tapasten syöminen ei kuitenkaan noudata mitään tiukkoja sääntöjä eli jokainen voi syödä niitä miten haluaa. Niitä voi nauttia baaritiskillä, kyynärpäät pöydällä ja naapurin kanssa samalla jutellen. Niitä voidaan tilata isolle pöytäseurueelle, istua samassa paikassa tuntikausia lautaspinon kasvaessa illan mittaan. Tai niitä voi nauttia tapastellen, eli ir de tapas (tapeo), jossa kierretään baarista toiseen. Yhdessä paikassa otetaan juoma ja pari annosta ja matka jatkuu seuraavaan paikkaan.

Tapakset ovat myös siitä kivoja, että niitä voi syödä melkeinpä milloin vain ja miten vain. Myöhäisenä aamupalana, lounaalla, iltapäivän välipalana, illalla ennen varsinaista ruokaa tai joskus niin, että ne muodostavat koko illallisen.

Vaikka tapaksia on loputtomasti erilaisia, tietyt annokset toistuvat lähes kaikkialla Espanjassa. Tortilla española on yksinkertainen mutta täydellinen yhdistelmä perunaa, munaa ja sipulia. Se näyttää vaatimattomalta, mutta hyvä tortilla on yllättävän vaikea tehdä täydellisesti. Patatas bravas on yksi suosituimmista ja ehkä kiistellyimmistä annoksista, koska jokaisella baarilla on oma versionsa kastikkeesta. Croquetas ovat pieniä, rapeita ja sisältä pehmeitä herkkuja, joiden täyte voi vaihdella kinkusta kanan kautta sieniin. Gambas al ajillo tuo pöytään valkosipulin ja oliiviöljyn tuoksun, joka leviää hetkessä koko tilaan. Jamón ibérico taas on espanjalaisen keittiön ylpeys, ohuiksi viipaloitu ilmakuivattu kinkku, jota nautitaan sellaisenaan tai esim. manchego-juuston ja oliivien kera.

Vaikka on tiettyjä annoksia, joita löytyy käytännössä Espanjan kaikista baareista niin paikalliset kulttuurit tuovat myös oman lisänsä tapas-kulttuuriin. Andalusia tunnetaan esim. siitä, että baareissa ja terasseilla juoman mukana saatetaan tarjota pieni tapas ilmaiseksi. Ja kun illan aikana kiertää riittävän monta baaria ja tilaa riittävän monta juomaa, niin loppujen lopuksi ei tarvitse tilata ruokaa enää ollenkaan.

Andaluciassa tapas-listoilta löytyy usein monenlaisia mereneläviä friteerattuna, Galiciassa taas pulpo a la gallega eli mustekala galicialaisittain on legendaarinen annos. Kanarialla herkutellaan papas arrugas-ryppyperunoilla ja Madridissa taas klassikko on huevos rotos, rikotut munat, jossa on rapeiden ranskalaisten päällä kevyesti paistetut kananmunat (juokseva keltuainen on must), jamon serranoa tai chorizoa. Munat ”rikotaan”, jolloin keltuainen valuu ja sekoittuu annokseen toimien mehevänä kastikkeena.

Baskimaassa taas tunnetuimpia ovat pintxot, jotka ovat kuin pieniä taideteoksia leipäpalan päällä. Alueelta ovat lähtöisin myös gildat, jotka ovat nousseet varsinaiseksi trendiksi viime aikoina. Pieneen cocktailtikkuun on pujotettu oliivi, anjovis ja etikkainen vihreä chili, mutta maku on kaikkea muuta kuin vaatimaton. Suolaista, hapanta ja hieman tulista samassa suupalassa – juuri sopiva yhdistelmä herättämään ruokahalun.

Nimi “Gilda” tulee 1940-luvun elokuvasta Gilda, jossa näytteli Rita Hayworth. Tapaksen sanottiin olevan kuin elokuvan päähenkilö: vähän villi, vähän suolainen ja sopivasti tulinen. Viime vuosina gilda on tehnyt selkeän paluun suosioon. Siitä on tullut osa uudenlaista aperitiivikulttuuria, jossa arvostetaan yksinkertaisia mutta laadukkaita makuja. Samalla se on saanut rinnalleen lukuisia uusia versioita, joissa perinteistä yhdistelmää muunnellaan rohkeasti.

Gildassa kiehtoo juuri sen ristiriita: se on vanha klassikko, mutta tuntuu silti ajankohtaiselta. Ehkä siksi se toimii edelleen niin hyvin – pieni pala historiaa, joka sopii täydellisesti myös tähän päivään.

Tapas-kulttuurissa on jotain, mikä tekee siitä yllättävän kestävän. Se ei perustu trendeihin tai hienosteluun, vaan yksinkertaiseen ajatukseen: ruoka maistuu paremmalta, kun se jaetaan.

Ehkä siksi tapakset ovat säilyneet vuosisadasta toiseen. Ne eivät ole vain tapa syödä, vaan tapa olla yhdessä. Ja lopulta se onkin koko jutun ydin – ei se, mitä lautasella on, vaan se, kenen kanssa sen jaat.