Miten suomalaisuus näkyy meillä kotona

Kun suomalainen on asunut Espanjassa 25 vuotta, voisi kuvitella suomalaisuuden kuluneen vähitellen pois. Mutta todellisuudessa se näkyy meidän kodissamme joka päivä. Pieninä asioina ja esineinä, joita en edes aina huomaa ennen kuin joku niistä kysyy.

Ihan ensimmäisenä suomalaisuus tulee vastaan jo ovella. Eteisessä on kenkähylly, sillä meillä ulkokengät jätetään eteiseen eikä niillä lompsita ympäri asuntoa, kuten monissa espanjalaiskodeissa on tapana. Moni vieras kiinnittää siihen heti huomiota ja kysyykin ensimmäiseksi: ”Otanko kengät pois?” Vieraille annan aina mahdollisuuden valita itse. Useimmat jättävät kengät eteiseen, ja osa vaihtaa jalkaan vierastohvelit, joita meillä on kenkähyllyn vieressä aina valmiina.

Niin ja meillä tallustellaan kesällä usein paljain varpain – tämä on espanjalaisille melko vieras tapa.

Luonnollisesti vierailta kysytään melko pian, haluavatko he kahvia. Täällä harvemmin tarjoillaan vieraille kahvia vaan useammin kaivetaan oluet ja viinipullot pöytään, jopa keskellä viikkoa 🙂 Ja niiden kera laitetaan tarjolle vähän oliiveita ja sipsejä.

Tai itse asiassa tässä kohtaa suomalaisuus ja espanjalaisuus sekoittuvat meillä iloisesti keskenään, sillä kahvin lisäksi tarjoamme yleensä myös virvoitusjuomia tai olutta. Meille saapuva puutarhuri, putkimies, naapuri tai ystävä – kaikki saavat saman kohtelun.

Kahvin tarjoilen yleensä Marimekon tai Muumien koristamista mukeista. Ja kahvin kanssa pöytään ilmestyy usein Fazerin konvehteja, jotka ovat esillä Kastehelmi-kulhossa. Viimeistään nämä yksityiskohdat paljastavat vieraille, ettei kyseessä ole aivan tavallinen madridilaiskoti.

Ja kahvin kera on usein myös tarjolla jotain kotitekoista leivonnaista – pullaa tai mustikkapiirakkaa. Tämä on erityisesti asia, joka herättää huomoita sillä espanjalaiset eivät juuri leivo kotona.

Suomalaisuuden jäljet eivät lopu eteiseen tai kahvipöytään. Olohuoneessa niitä löytyy lisää. Vitriinissä on vuosien varrella Suomesta mukaan tarttunutta Iittalaa ja Marimekkoa, ja pöydällä komeilee hieno Aalto-vaasi, joka sekin kerää lähes poikkeuksetta vieraiden kommentit.

Seinälläkin suomalaisuus näkyy – perinteisen taulun sijaan siinä on Marimekon kankaasta tehty seinätaulu.

En tiedä johtuuko se suomalaisista juuristani mutta minulle koti ei ole koskaan ollut pelkkä paikka nukkumista varten. Sen pitää olla paikka, jossa voi käpertyä sohvan nurkkaan kirjan kanssa, viettää kiireetöntä sunnuntaipäivää tai vain olla tekemättä mitään. Kodin pitää tuntua paikalta, jossa on hyvä olla. Moni espanjalainen ystävä onkin sanonut, että meillä on erityisen lämmin ja kotoisa tunnelma.

Monet espanjalaiset viettävät paljon aikaa kodin ulkopuolella, joten kodin merkitys on ehkä vähän erilainen. Siellä kun käydään monesti vain nukkumassa – muu elämä vietetään ja hoidetaan kodin ulkopuolella.

Myös kotimme tyyli ja värimaailma poikkeaa monista espanjalaiskodeista. Värimaailma on rauhallinen, paljon vaaleaa, puuta ja pehmeitä sävyjä. Tavarat eivät ole esillä näyttämisen vuoksi, vaan koska ne ovat käytössä tai niihin liittyy jokin muisto. Ei ole tarvetta täyttää jokaista pintaa, vaan tyhjääkin tilaa saa olla.

Moni espanjalainen onkin todennut, että koti tuntuu “erilaiselta” – ei niinkään minimalistiselta, mutta rauhalliselta. Kodilta, jossa on helppo hengittää. Ja ehkä juuri siinä on se skandinaavinen piirre, joka tulee väkisinkin esiin, vaikka vuosia on eletty Espanjassa: ajatus siitä, että vähemmän voi olla enemmän, kunhan kaikki on merkityksellistä.

Suomalaisuus näkyy meillä myös hiljaisuudessa. Siinä, ettei aina tarvitse puhua tai täyttää tilaa äänellä. Aina ei tarvitse olla televisio päällä tai taustalla jatkuvaa meteliä. Naapurissa elämä on usein äänekkäämpää ja elävämpää, ja siihen verrattuna meidän koti tuntuu välillä lähes rauhan tyyssijalta. Myös naapurit ovat tämän itse todenneet ja ihmettelevät usein, että miten meillä on aina niin hiljaista.

Vieraille tarjottavat herkutkin paljastavat usein suomalaiset juureni. Jos tarjolla on jotain erityistä, se on monesti savustettua lohta, ruisleipää tai jokin muu suomalainen suosikki. Vuosien aikana monet espanjalaiset ystäväni ovat oppineet, että meille tullessa pöydästä saattaa löytyä jotain hieman tavallisesta espanjalaisesta tarjottavasta poikkeavaa. Erityisesti itsesavustettu lohi on jäänyt monen mieleen. Siitä on vuosien varrella tullut suorastaan pieni legenda ystäväpiirissämme, ja sitä muistellaan usein vielä pitkään vierailun jälkeenkin.

Itse asiassa keittiön kaapit ja laatikot paljastavat varmasti viimeistään sen, että talossa asuu suomalainen. Niistä löytyy lähes poikkeuksetta perusvarasto suomalaisia välttämättömyyksiä: xylitol-purkkaa, ruisleipää, suomalaista sinappia, Fazerin suklaata, puolukkahilloa, kardemummaa, raesokeria ja monia muita sellaisia tuotteita, joita Espanjasta ei välttämättä löydy.

Vuosien varrella olen huomannut, että on asioita, joita ilman pärjää oikein hyvin, ja sitten on asioita, joita ilman vain kuvittelee pärjäävänsä. Nämä kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään.

Yksi suomalainen elementti meiltä kuitenkin vielä puuttuu: sauna. Sellaisesta olemme haaveilleet vuosia, mutta vielä emme ole saaneet hanketta toteutettua. Enkä ole ainoa meidän perheessä, joka tykkää saunoa sillä puoliso ja tytär tykkäävät myös saunomisesta.

Ehkäpä se saunakin vielä jonain päivänä ilmestyy kotiimme. Sen jälkeen vasta espanjalaisilla vieraillamme ihmettelemistä riittäisikin, kun vierailun päätteeksi tarjolla olisi kahvin ja savulohen lisäksi myös kunnon suomalainen saunakokemus. Voin jo kuvitella ne kysymykset ja epäuskoiset ilmeet, kun kertoisin saunan lämpenevän yli 80 asteeseen.

Ja sitten ovat ne suomalaiset tavat. Jouluna esiin kaivetaan suomalaiset koristeet ja muut tutut joulujutut. Eikä ole joulua ilman glögiä – ja parhaimmalta se maistuu tietysti Iittalan Tsaikka-laseista.

Vaikka ulkona paistaisi aurinko ja joulupäivänä tarkenisi terassilla ilman takkia, kotiin rakentuu joka vuosi pieni pala Suomea.

Samoin käy monien muidenkin perinteiden kanssa. Ne eivät ehkä ole enää täysin samanlaisia kuin Suomessa asuessa, mutta ne kulkevat mukana vuodesta toiseen. Osa on tietoisesti vaalittuja, osa sellaisia, joita tulee tehtyä lähes huomaamatta.

Meillä myös hoidetaan paljon asioita itse – meillä ei käy puutarhuri, ei siivoaja eikä kodinhoitaja. Taidamme olla meidän kotikadulla ainoita, jotka hoitavat nämä hommat itse.

Kun tätä kaikkea alkaa miettiä, huomaa ettei suomalaisuus meidän kodissamme lopulta näy missään yhdessä asiassa. Ei Marimekon mukeissa, Iittalan maljakossa, eteisen kenkähyllyssä tai edes joulun glögiperinteessä. Se näkyy enemmänkin tavassa elää. Siinä, miten kotiin suhtaudutaan. Siinä, että koti on paikka, jossa viihdytään, jossa saa olla rauhassa, jossa vieraille tarjotaan kahvia ja jossa hiljaisuuskin tuntuu luontevalta.

Vaikka koti on Madridissa, siitä löytyy pieniä palasia Suomea lähes jokaisesta huoneesta. Ja ehkä juuri siksi täällä tuntuu niin paljon kodilta.