Kun menen ruokakauppaan, tiedän yleensä melko tarkkaan, mitä olen hakemassa. Maitoa, leipää, proteiinia, vihanneksia, ehkä jotain hedelmiä. Siinäpä se.
Ruokakaupassa käynti on asia, josta en niin erityisemmin nauti, mutta tuttujen rutiinien avulla homma sujuu ilman suurempaa dramatiikkaa. Tiedän, mistä löytyy lempikahvini, minkälaista juustoa haluan ja mitä leikkelettä pitää ostaa, jos haluaa välttää lisäaineita. Osaan suunnilleen arvioida, missä kaupassa kannattaa käydä ja mitä sieltä on turha etsiä.
Koska kaikkea ei tietenkään saa yhdestä kaupasta – ainakaan omassa arjessani. On tietyt jutut, jotka pitää ostaa kaupasta X, toiset jutut, jotka pitää hakea kaupasta XX, ja sitten on vielä tiettyjä juttuja, joita saa vain kaupasta XXX.
Mutta sitten menen Suomeen.
Siellä joka kaupassa tuntuu olevan valinnanvaraa aivan jäätävä määrä. Joka ikisestä tuotteesta on tarjolla niin monta versiota, että yksinkertaisesta ruokaostoksesta uhkaa tulla perusteellinen tutkimusmatka. Suomessa kaikki nauravat, kun kerron, että Prisman kauppareissulla meni kolme tuntia enkä ostanut kuin yhden kassin tavaraa.
Miten ihmeessä suomalaiset selviävät päivittäisistä kauppareissuistaan, kun jokaisesta tuotteesta on kaksikymmentä eri versiota? Ja mistä ihmeestä kaikki nämä tuotteet ovat ilmestyneet? Suomalaisista ruokakaupoista löytyy nykyään sellaistakin tavaraa, jonka olemassaolosta en edes tiennyt.
Siis oikeasti, perunamuussikurpitsa???
Tai kukkakaali sipsit? Tai pakastekuivattu cheddar-juusto??
Toki valikoimat ovat Espanjassakin parantuneet viimeisten viiden vuoden aikana merkittävästi. Monet sellaiset asiat, joista täällä aikaisemmin saattoi vain unelmoida ja jotka Suomessa ovat olleet jo pitkään kauppojen hyllyillä, ovat nyt yleistyneet täälläkin.
On proteiinijuomia ja proteiinirahkoja, leipähyllyltä löytyy muutakin kuin valkoista lisäainehöttöä, tarjolla on mustikoita, vadelmia ja jopa valmisruokia. Näitä ei todellakaan löytynyt espanjalaisten kauppojen hyllyiltä vielä kymmenen vuotta sitten – ainakaan samalla tavalla kuin nykyään. Muistan, kun asuimme Gran Canarialla ja olin aivan onnessani löytäessäni eräänä päivänä kauppahallista mustikoita. Siis tuoreita mustikoita!
En ollut nähnyt niitä Espanjassa koskaan aikaisemmin, vaikka takana oli jo yli kymmenen vuotta elämää tässä maassa. Mustikat olivat Suomessa niin tavallinen asia, ettei niiden olemassaoloa tullut edes ajatelleeksi. Mutta Espanjassa ne olivat silloin jotain aivan erityistä.
Nykyään mustikoita löytyy espanjalaisistakin kaupoista paljon helpommin. Samalla tavalla moni muukin tuote, joka aikaisemmin oli täällä harvinaisuus, on tullut osaksi tavallista ruokakauppavalikoimaa. Toki alkuperä pitää aina tarkistaa, koska koskaan ei tiedä, ovatko mustikat espanjalaisia, marokkolaisia, perulaisia, ukrainalaisia, argentiinalaisia vai peräisin jostain aivan muualta.
Vaikka Espanjan kauppojen valikoimat ovat monipuolistuneet paljon, Suomessa vastaan tuleva vaihtoehtojen määrä onnistuu silti yllättämään. Jokaisesta asiasta löytyy vaihtoehto jos jonkinlaiseen tarpeeseen, ruokavalioon, makumieltymykseen ja elämäntilanteeseen. On proteiinia, vähärasvaista, rasvaista, sokeritonta, laktoositonta, vegaanista, luomua ja ties mitä muuta. Ja sitten vielä eri valmistajat, tuotemerkit ja pakkauskoot. Ja tämä koskee melkeinpä kaikkia mahdollisia elintarvikkeita.
Suomessa on mahdotonta mennä vain pikaisesti ostamaan jotain, koska kaikkea on niin paljon.
Pelkkiä erilaisia oluita oli Citymarketin valikoimissa yli 500, varmasti enemmänkin. En jaksanut kaikkia laskea. Siidereitä oli vähemmän, ehkä 100. Niissäkin makuja oli tarjolla taatusti jokaiseen makuun. Entäpä lonkerot, saisiko olla: greippi, ananas, karpalo, puolukka, mansikka, vadelma, mustikka, appelsiini, veriappelsiini, sitruuna, lime, mandariini, päärynä, persikka, vesimeloni, mango, kiivi, trooppiset hedelmät, mansikka-sitruuna, vadelma-lime, pinkki greippi, ananas-greippi, lime-mandariini-kiivi, mandariini-veriappelsiini, persikkajäätee, sitruunalimonadi, karpalo-rosmariini, inkivääri-minttu, lakritsi-greippi, cola-vanilja, inkivääriolut, glögi, metsämansikka, mansikka-vadelma-persikka, vadelma-sitruuna, lakritsi, greippi-lime, gin-ginger ale.
Ja sitten Suomessa pidetään mahdottomana ajatusta siitä, että viinejä myytäisiin ruokakaupoissa, kuten täällä Espanjassa. Sehän tekisi ihmisistä automaattisesti alkoholisteja. Mutta nuo kaikki siiderit ja lonkerot eivät tietenkään aiheuta samanlaista huolta?
Entä oletko käynyt suomalaisen supermarketin karkkiosastolla? Se on monissa isommissa kaupoissa jo yhden pienen ruokakaupan kokoluokkaa. Valikoima on suoraan sanottuna jäätävä, vähän jopa pelottava.
Ja sitten vielä ne kaikki kausituotteet. Kävin juuri Suomessa, ja kauppoihin oli ilmestynyt jo joulusesongin tuotteita. Siinäpä ulkosuomalainen pyöritteli aika monta kertaa silmiään katsellessaan sitä tavarapaljoutta. Tosin täytyy myöntää, että houkutukset toimivat varsin hyvin, ja kaikenlaista tuli Suomi-reissun aikana testattua.
Piparinmakuisia joulusipsejä, puolukkaglögiä, appelsiinin ja colan makuisia halloween-kuulia (olivat muuten parempia kuin ne vihreät versiot) ja joulutorttuja suklaa-appelsiinimarmeladitäytteellä. Ja totta kai mukaan lähti kaikenlaista, kun matkalaukuissa oli tällä kertaa hyvin tilaa…
Tyttärelle toin Candy King- irtokarkkikalenterin tuliaisena. Se oli valtavan kokoinen, ei edes mahtunut käsimatkalaukkuun. Mutta eipä se ollut edes isoin myynnissä ollut. Tarjolla olisi ollut isompiakin, mm. Red Bull -kalenteri, Pringles-kalenteri, Nocco-kalenteri, Kellogg’s-murokalenteri, karkkipussikalenteri ja vaikka mitä muuta
Ruokakaupassa käymisessä on nykyään yksi erityinen piirre: valikoima houkuttelee vertailemaan. Kun kerran vaihtoehtoja on, miksei katsoisi, mikä on edullisin? Tai terveellisin? Tai sisältää vähiten sokeria? Entä jos toinen merkki onkin parempi? Ja jos kolmas on tarjouksessa, pitäisikö se valita?
Mitä enemmän on valinnanvaraa, sitä enemmän on vertailtavaa.
Yhtäkkiä ostoslista ei enää ohjaa kauppareissua, vaan toimii lähinnä suuntaa-antavana ehdotuksena. Maitoa, jogurttia, juustoa, leipää ja mehua. Siinä oli suunnitelma. Mutta jos jokaisesta tuotteesta pitää valita kymmenien vaihtoehtojen joukosta, kauppareissusta tulee helposti paljon pidempi kuin oli tarkoitus. Ja pahimmassa tapauksessa lähdet kaupasta kotiin mukanasi kaikki muut tarvittavat ostokset paitsi se, mitä alun perin lähdit hakemaan.
Tai sitten päädyt ostamaan sitä tuttua ja turvallista, koska et enää jaksa vertailla. Se on ainakin itselleni nykyään varsin tuttu ratkaisu.
Espanjassa olen vuosien varrella löytänyt omat vakiotuotteeni ja vakiokauppani. En tietenkään aina osta samoja tuotteita, mutta arki on muovannut valinnoista melko automaattisia. Tiedän, mitä etsin, ja yleensä löydän sen ilman suurempaa pohdintaa. Aikaisemmin olin ehkä herkempi kokeilemaan uusia vaihtoehtoja. Nykyään pitäydyn usein juuri niissä tuotteissa, jotka ovat tuttuja ja luotettaviksi todettuja.
Suomessa huomaan sen sijaan välillä palaavani tilanteeseen, jossa tavallinenkin ostos vaatii pysähtymistä. Ei siksi, etten ymmärtäisi tuotteita, vaan siksi, että niitä on niin paljon.
En tietenkään tarkoita, että suomalaisen ruokakaupan laaja valikoima olisi huono asia. Päinvastoin. On hienoa, että erilaisiin ruokavalioihin, makumieltymyksiin ja tarpeisiin löytyy vaihtoehtoja. Monelle ne ovat todella tärkeitä. Mutta välillä mietin, onko valinnanvaraa jo niin paljon, että se kääntyy itseään vastaan. Onko meidän oikeasti tarpeen saada jokaisesta tuotteesta kymmeniä eri versioita? Vai olisiko joskus ihan mukavaa, että kauppaan voisi mennä, ottaa hyllystä sen mitä tarvitsee ja jatkaa matkaa ilman sen kummempaa pohdintaa?
Ehkä olen vain tullut vanhaksi.
