Huhtikuu katosi melkein salaa. Yksi aurinkoinen päivä seurasi toista, ja ennen kuin ehdin kunnolla pysähtyä, kalenterissa lukee jo toukokuu.

Oli täysin arvattavissa, että tänä vuonna keväästä tulee varsin aurinkoinen ja vähäsateinen, sillä talven aikana saatiin koko Espanjassa vettä niin paljon, että vedenkeruualtaat ovat olleet melkeinpä täysiä jo kuukausia sitten. Niinpä huhtikuu antoi parastaan – auringonpaistetta ja lämpimiä päiviä. Monina päivinä tuli jo sellainen olo, että kesä tuli vahingossa pari kuukautta etuajassa.



Kevät on ehdottomasti paras vuodenaika Madridissa. Talven jälkeen kevät tulee aina todella nopeasti, parissa viikossa vihertää yhtäkkiä kaikkialla. Ja tämä keväinen vehreys ja kukkaloisto on aina niin upeaa – tästä pitää nauttia ennen kuin iskee kesä ja kuumuus, joka kuivattaa luonnon ennätysajassa.
Kauniit kelit tietysti houkuttelivat pihahommiin ja niitä onkin riittänyt. Nurmikko oli päässyt niin huonoon kuntoon, että hetken harkitsimme jo tekonurmea ja elämän helpottamista, mutta emme suostuneet luovuttamaan ihan vielä. Myös aitapensaat piti leikata ja harventaa – viime kerrasta oli ehtinyt jo kulua ihan liian paljon aikaa.
Aluksi yritimme löytää puutarhurin, joka tulisi tekemään hommat, mutta sellaista ei löytynyt, ainakaan kohtuuhintaan, joten päätimme tarttua hommiin itse (tässä kohtaa se tuntui vielä hyvältä idealta). Puuhaa on riittänyt, enemmän kuin osasimme odottaa, eikä vieläkään nurmikko näytä ihan täysin elinvoimaiselta. Mutta onneksi sentään paremmalta kuin lähtötilanteessa.

Huhtikuuhun osui myös pääsiäisloma, joka täällä tarkoittaa esim. koululaisille peräti 11 päivän lomaa. Tytär kävi piipahtamassa kaverinsa luona Kanarialla – ensimmäinen reissu, jonka hän teki ihan yksin. Muuten pääsiäisloma meni ihan kotosalla – pääosin pihahommia tehden, hevosesta huolehtien ja arkisten puuhien parissa.



Huhtikuussa tuli juhlittua myös 50-vuotissynttäreitä. Tai eipä niitä sen enempää juhlittu -ilmeisesti olen nyt siinä iässä, että juhlat siirtyvät myöhemmäksi “parempaan ajankohtaan”.
Tytär ja puoliso olivat kyllä koristaneet kodin synttäriaamuksi ja päivällä kävimme lounaalla, mutta siinäpä se päivä meni kuten muutkin päivät.
Espanjassa tämä on melkein epäilyttävää käytöstä, koska täällä synttäreitä ei vain juhlita – ne kuuluvat juhlia kunnolla. Ja kaiken kruunaa se, että synttärisankari maksaa itse koko porukan.



Merkkipäivää on tarkoitus juhlistaa paremmin nyt toukokuussa kun saamme vieraita Suomesta ja vietämme moninkertaiset 50-vuotissynttärit hyvällä porukalla. Kaikenlaista kivaa ohjelmaa on jo suunniteltu ja nyt vain toivomme, että nämä hyvät ja aurinkoiset kelit jatkuvat myös toukokuussa.

Kevään viikot ovat kuluneet aika rutiininomaisesti eikä viikonloppuisinkaan ole ollut oikein mitään ihmeellistä, sillä puolisolla oli huhtikuussa joka ikinen viikonloppu töitä, molempina päivinä – eli kalenteri näytti viikonloppua, mutta tunnelma ei oikein seurannut perässä.
Tyttärellä taas on ollut kaikenlaisia kouluhommia – kokeita ja projekteja. Tämä viimeinen kolmannes kouluvuodesta on aina tosi tiivis, koska siihen mahtuu pääsiäisloma, pari pitkää viikonloppua sekä kesäkuun alkupuolella vielä melkein viikon kestävä luokkaretki. Loppuaika koulussa mennäänkin sitten kovaa vauhtia. Mutta tytär juuri totesi, että kyllä sen jaksaa, kun reilun kk päästä on edessä taas kesäloma – ja siinä vaiheessa motivaatio yleensä löytyykin yllättävän nopeasti.
Täällähän kesäloma kouluissa alkaa tänä vuonna 18.kesäkuuta.
Kesän suunnitelmat alkavat vähitellen olla valmiina – heinäkuun alussa suuntaamme muutamaksi päiväksi Lontooseen ja sieltä sitten Suomeen mökkeilemään. Klassinen yhdistelmä: ensin suurkaupunkia ja sen jälkeen täydellinen hiljaisuus (ja toivottavasti ei ihan liikaa hyttysiä).
Takaisin kotiin palaamme heinäkuun loppupuolella – toivottavasti juuri sopivasti ennen kuin Suomen kesä päättää tältä vuodelta loppua. Heinä-elokuun vaihteessa pitänee käydä ainakin Galiciassa, jossa puolison perheellä on kakkosasunto ja ehkä piipahdamme myös Malagassa, puolison veljen luona.


Elokuun lopussa meillä on vielä toinen reissu edessä ja silloin suuntaamme todennäköisesti Mallorcalle. Siellä lomailee perinteisesti myös Espanjan kuningasperhe, joten paikka ei ainakaan voi olla ihan huono.
Tänä vuonna oli jotenkin todella vaikeaa keksiä sopivaa reissukohdetta. Vaihtoehtoja oli liikaa, mielipiteitä vielä enemmän ja lopputulos: päädyttiin melkein lähtöpisteeseen. No, onneksi Espanja on niin monipuolinen lomamaa, että mikäs täällä on lomaillessa. Ja sitä paitsi – Mallorcalle pääsee tarvittaessa vaikka laivalla, jos sattuu lentokerosiinit loppumaan Euroopasta kesän aikana 😉
Mutta ennen kesää nautitaan nyt tästä Madridin keväästä, koska kokemuksesta tiedän, että se kestää suunnilleen viisi minuuttia ennen kuin helteet ottavat vallan.
