Meidän uusi perheenjäsen

Hän on meidän perheemme uusin jäsen, 10-vuotias pikkutamma Lucera. Eilen meistä tuli virallisesti hevosen omistajia.

Meillä ei alunperin ollut suunnitelmissa hevosen osto vaan tarkoituksena oli löytää uusi vuokraponi- tai hevonen nykyisen ponin tilalle sillä hän oli käymässä auttamattomasti liian pieneksi. Sydäntä särkee hänestä luopua sillä Cherokee-ponista ehti tulla näiden lähes 3 vuoden aikana jo todella rakas. Mutta olemme kiitollisia jokaisesta hetkestä jonka saimme viettää hänen kanssaan ja toivomme kovasti, että hänelle löytyy uusi, yhtä rakastava vuokraaja. Koska hän on ollut maailman paras pikkuponi 🙂

Uutta vuokrahevosta ei kuitenkaan löytynyt joten päädyimme sitten etsimään sopivaa kumppania myyntimarkkinoilta. Ja sehän on melkoinen villilänsi täällä Espanjassa – hevosia on tarjolla jos jonkinlaisia, kaikenlaisessa hintaluokassa ja kaikista vaikeinta on se, että myyjien joukossa on jos jonkinlaista veijaria joten tarkkana pitää olla. Innostus ostoprosessiin ei siis ollut mitenkään korkealla – helpompaa olisi ollut vain vuokrata. Mutta kun vaihtoehtoja ei ollut niin pakkohan se oli tuo prosessi lähteä katsomaan. Oppiihan siinäkin kaikenlaista!

Lähdimme kartoittamaan markkinoita hyvinkin laaja-alaisesti – käytännössä kaikki mahdolliset tutut ja puolitutut kontaktit tuli käytyä läpi. Mikä tahansa puoliluotettava taho on aina parempi kuin täysin tuntematon myyjä. Itselläni on suuria vaikeuksia luottaa yhtenkään tuntemattomaan täällä Espanjassa koska tiedän että monenlaista filunkia tahdotaan harjoittaa, myös hevosalalla, eli tarkkana pitäisi olla. Niin paljon on juttuja kuullut että miten hevosten kanssa yritetään huijata. Eli koko prosessiin lähdimme aika varovaisin mielin.

Aika paljon vaihtoehtoja kariutui matkan varrella pois koska budjettimme oli varsin rajallinen eli mitään Grand Prix-tason hevosta emme lähteneet etsimään vaan lähinnä jotain nuorempaa, josta tulisi yhteinen projekti tyttärelle ja minulle. Onhan meillä osaava valmentaja apuna ja tukena.

Mutta aika laajalla skaalalla kävimme kuitenkin testaamassa – osa edullisempia, osa vähän budjetin yli. Kuten tämä supersöpö PRE, joka olisi ollut suoraan valmis kisakentille. Mutta niin kuin täällä usein käy niin laadukkat ja kohtuuhintaisen myydään todella nopeasti. Moni ostaa jopa näkemättä ja testaamatta. Me kävimme testaamassa hevosta eräänä lauantai-päivänä ja seuraavana päivänä hevonen oli jo myyty.

Osa hevosia taas on sellaisia, että luvataan vaikka mitä mutta todellisuus onkin sitten toisenlainen. Näin kävi tämänkin pikkuhepan kohdalla – paperilla vaikutti lupaavalta ja hintakin oli kohdillaan mutta ratsastettaessa ei sitten enää vakuuttanut.

Lopulta hevosmies-naapurin suosituksesta kävimme katsomassa hänen tuttavansa 5-vuotiasta PRE-ruunaa, koska naapuri oli sitä mieltä että tämä hevonen on ehdottomasti hintansa arvoinen.

Hän oli ihan ok ratsastettaessa eli vaikutti kivalta ja lahjakkaalta ikäisekseen varsin rauhallinen ja osaava. Olimme hänet jo valmiita ostamaan vaikka itsellä takaraivossa olikin pieni epäilys. En vain osannut oikein hahmottaa että mikä liikkumisessa häiritsi silmää. Ja niinhän siinä sitten kävi että eläinlääkärin tarkastuksessa löytyi yhtä sun toista eikä meidän tuttu eläinlääkäri voinut suositella ostoa.

Siinä vaiheessa kun ilmoitimme omistajalle että ok, voimme ostaa mutta ehtona on eläinlääkärin tarkastus, niin omistaja suorastaan loukkaantui tuosta ajatuksesta. Hänen mielestään pitäisi luottaa ihmisiin, hän kohtelee meitä kuin ystäviä ja bla,bla,bla.. Lopulta kuitenkin suostui koska se oli ehtona kauppojen toteutumiselle.

Kaiken lisäksi ennen tarkastusta hän sanoi että hevosta ole lääkitty millään viimeisen 3 viikon aikana mutta kun eläinlääkäri alkoi ottamaan hevosesta verikokeita niin omistaja kiirehti nopeasti hakemaan pullon antibioottia ja kertoi että sitä oli hevoselle annettu. Tyypillistä.

Ja niin siinä sitten kävi, että eläinlääkäri ei voinut tuota hevosta suositella koska riskejä oli liikaa eli kaupat jäivät tekemättä.

Omistajahan veti tuosta herneet nenään, haukkui meidän eläinlääkärin ja lähetti vielä jälkikäteen ”oman” eläinlääkärinsä raportin jonka mukaan hevonen on täysin terve. Onneksi parin katkeran viestin ja puhelinsoiton jälkeen mies rauhoittui eikä hänestä ole kuultu sen jälkeen.

Mutta taas opittiin uutta. Ensinnäkin – älä luota kenenkään, älä edes naapuriin. Toiseksi – eläinlääkärin tarkastus ennen ostoa on ihan ehdottomuus, vaikka rahaa menisi hukkaan. Tällä kertaa tuo 200 euron satsaus pelasti meidät 8000 euron virheostokselta. Kolmanneksi – luota myös omaan intuitioon.

Ja neljänneksi – kohtalolla on usein sormensa pelissä. Se toi nimittäin sattuman kaupalla meille Luceran.

Kävi nimittäin niin että olin jo aikaisemmin nähnyt hänet myynnissä ja laitoin silloin viestiä omistajalle että olisimme mahdollisesti kiinnostuneita. Mutta hän olikin jo varattu eli joku toinen oli ehtinyt jo hänet varaamaan.

Lopulta kaupoista ei kuitenkaan tullut mitään sillä Luceran omistaja ei halunnutkaan myydä hevosta heille ja hän laittoi minulle viestiä että hevonen olisikin vapaana. Mutta me olimme silloin jo varanneet sen toisen hevosen ja kaupat oli tarkoitus tehdä seuraavana päivänä eläinlääkärin käynnin jälkeen. Mutta koska niistä kaupoista ei sitten tullutkaan mitään niin laitoin paluumatkalla kotiin viestiä omistajalle ja sovimme että käymme testaamassa hevosen.

Ja eipä siinä muuta tarvittu – se oli klik. Aivan täydellinen uusi kumppani tyttärelle ja kaiken lisäksi sen verran iso poni että itsekin pystyn sillä ratsastamaan.

Hän on siis virallisesti poni, ns. D-poni eli säkäkorkeus 149 cm. Hän on itse asiassa aivan ponin ja hevosen rajamitalla mutta hyväksyttävästi virallisessa mittauksessa laskettu poniksi. Sentti enemmän ja hän olisi virallisesti hevonen. Tämä ei kuitenkaan rajoita meitä mitenkään koska kokonsa puolesta hän on meille molemmille juuri sopiva.

Hänellä on todella paljon kisakokemusta, pääasiassa kenttäkisoista mutta myös tämän kesän ponien Espanjan mestaruuskisoista kouluratsastuksessa. Omistaja kuitenkin joutui hänestä luopumaan koska hän haluaa kisata kenttää ja ikänsä puolesta hän ei voi enää kisata ponilla kenttäkisoissa.

Mutta kouluratsastuksessa tämä ei ole ongelma eli meidän käyttöön juuri passeli. Ja onhan se kivaa että hän osaa myös hypätä – onhan meillä tyttären kanssa kokemusta myös siitä lajista.

Omistajat olivat tosi tarkkoja sen suhteen että millaiseen kotiin, millaiseen käyttöön ja millaiselle ratsastajalle hänet myydään. Eli kun kävimme hänet koeratsastamassa niin samalla he halusivat myös nähdä miten me toimimme ponin kanssa. Molemmat olivat todella tyytyväisiä ja kun poni läpäisi myös eläinlääkärin tarkastuksen ilman sen kummempaa sanomista niin meistä tuli sitten hevosen, tai virallisesti ponin, omistajia.

Tytär on luonnollisesti tosi innoissaan. Onhan oma hevonen aina oma vaikka meidän vuokraponikin on kyllä ollut yhtä rakas ja rakastettu kuin olisi ollut meidän oma.

On myös aika hauskaa että Lucera muistuttaa kovasti tyttären entistä lempiponia Kanarialla. Molemmat samanlaisia herkkiä, ihmisrakkaita pikkutammoja.

Lucera saapui eilen meidän tallille ja nyt ensimmäiset päivät hän viettää vielä karsinassa jotta tottuu vähitellen uuteen paikkaan. Edellisellä tallilla hän oli asunut koko ajan karsinassa eli pihaelämä tulee olemaan hänelle aivan uusi kokemus. Vähitellen kuitenkin alamme totuttaa häntä siihen sillä meidän tallilla kaikki hevoset asuvat käytännössä läpi vuoden ulkosalla omissa tarhoissaan.

Vähitellen tutustumme nyt toisiimme ja rakennamme luottamusta molemmin puolin. Prosessi vaatii oman aikansa koska hän on ollut yhden perheen, käytännössä yhden tytön, hevonen viimeiset 5 vuotta eli koko aikuiselämänsä. On iso muutos että tutut ihmiset eivät olekaan enää ympärillä ja kaiken lisäksi vielä kotikin on ihan uusi – ympärillä uusia hevosia, uusia elämyksiä (kuten tallin vapaana juoksevat kanat), uusia ääniä, uusia ihmisiä jne. Mutta uskoisin että saamme hänen luottamuksensa voitettua pikkuhiljaa ja hän kotiutuu uuteen paikkaan nopeasti.

Tästä alkaa siis uusi seikkailu.