Espanjalainen perhe

Espanjassa perheellä ei tarkoiteta vain ydinperhettä vaan samaan pakettiin tulee perheen lisäksi koko lähisuku. Eikä heitä tavata vain jouluisin ja satunnaisina merkkipäivinä vaan yleensä he ovat mukana ihan jokapäiväisessä arjessa.

Kauhutarinoita kuulee espanjalaisista anopeista, jotka puuttuvat lastensa ja heidän perheidensä elämään jatkuvalla tahdilla eivätkä osaa ottaa huomioon esimerkiksi erilaisia tapoja kasvattaa lapsia. Onneksi näin ei ole omalla kohdalla vaan puolison vanhemmat ovat tässä suhteessa olleet todella mahtavia eivätkä ole puuttuneet meidän perheen tapoihin tai päätöksiin. Ja kaiken lisäksi minut vastaanotettiin perheeseen aikoinaan todella mahtavasti huolimatta siitä että olin ulkomaalainen. Puolison vanhemmat puhuivat jopa englantia minulle ensimmäisten vuosien ajan jotta tuntisin oloni mukavammaksi enkä olisi ulkopuolinen.

Toisaalta taas lapset voivat olla melko pitkään ”riippuvaisia” vanhemmistaan eli yli 30-vuotiaat saattavat asua yhä edelleen vanhempiensa luona. Tilastojen mukaan vähintään 50 % espanjalaisista nuorista asuu vanhempiensa luona vielä 30-vuotiaana ja espanjalaisnuoret ovatkin Euroopan ”viimeisiä” jotka lähtevät vanhempien suojasta.

Oma puolisonikin asui vanhempiensa luona vielä 30-vuotiaana koska se oli helpompaa ja huolettomampaa. Ja toki kotona asuminen on myös taloudellisesti kannattavampaa ja erittäin näppärä tapa kerätä kasaan rahaa oman asunnon ostamista varten.

Perhe on Espanjassa yhä edelleen yhteiskunnan arvostetuin instituutio vaikka se onkin kokenus suuria muutoksia varsin lyhyessä ajassa. Espanjalaiset haluavat kuitenkin yhä edelleen kuulua perheeseen ja suurimmalle osalle perhe onkin elämän tärkein asia. Ei työ, ei raha, ei omaisuus. Perhe. 

Eikä perheellä siis tarkoiteta pelkästään ydinperhettä vaan siihen katsotaan kuuluvaksi kaikki lähisukulaiset tädeistä setiin, serkkuihin ja jopa pikkuserkkuihin asti. Mutta etenkin isovanhemmat, abuelos, ovat tärkeässä roolissa.

Vaikka perhe on muutoksessa niin siitä huolimatta perheet vaalivat yhä edelleen varsin perinteisiä arvoja. Yhteisöllisyys, solidaarisuus, yhteenkuuluvuus, muiden huomioiminen ja kunnioittaminen ja hyvä kommunikointi – siinä muutamia espanjalaisen perheen kulmakiviä.

Perheinstituutio on kuitenkin kokenut isoja muutoksia vain muutaman vuosikymmenen aikana. Francon valtakaudella katolinen kirkko vaikutti voimakkaasti espanjalaisten perhe-elämään: avioliitto oli mahdollinen vain katolisen kirkon siunauksella ja esim. avioerot eivät olleet mahdollisia. Tuohon aikaan perheen kokoonpano oli vielä melko yksiselitteinen: isä ja äiti naimisissa ja perheessä oli useita lapsia.  Avioliitto käsitettiin lähinnä katolisten oppien mukaisesti suvunjatkamistarkoituksessa.

Ovenavaus perheiden muutosprosessille oli vuonna 1981 tullut avioerolaki, jota myöhemmin vielä helpotettiin ja nykyään avioeron saa jopa muutamassa kuukaudessa. Eikä sitä ennen tarvita edes asumuseroa. Avioerot ovatkin Espanjassa nykyään arkipäivää ja n. 30 % aviopareista eroaa jo viiden vuoden kuluessa naimisiinmenosta. Kaikista avioliitoista yli puolet päättyy nykypäivänä eroon.

Kaikesta huolimatta avioliitto on kuitenkin säilyttänyt suosionsa espanjalaisten keskuudessa ja vuosittain solmitaan vajaa 200.000 avioliittoa. Nykyään suurin osa pareista kuitenkin vihitään siviiliseremonialla – vuosi 2008 on käännekohta jolloin siviilihäät ohittivat suosiossa kirkolliset häät.  

Kohti vielä suurempaa muutosta tapahtui hallituskaudella 2004-2008 kun Espanjassa säädettiin laki, joka oikeutti samaa sukupuolta olevat solmimaan siviiliavioliiton. Tämä oli iso muutos katolisessa Espanjassa.

Oli perhe sitten millainen tahansa niin muutoksista huolimatta se on yhä edelleen espanjalaisen yhteiskunnan kulmakivi, tiivis yksikkö johon kuuluvat eri sukupolvet ja jonka harteille on laitettu paljon vastuuta. Espanjassa ei ole esim. Suomen kaltaista sosiaaliturvaa joten perhe on se joka huolehtii täällä huolehtii tuesta ja turvasta. Jokainen auttaa muita omalla tavallaan ja tästä hyötyvät kaikki. Espanjalainen perheyhteisö luo vahvan tukiverkon eikä sukulaista tai perheenjäsentä jätetä pulaan.

Isovanhemmat huolehtivat usein lapsenlapsista vanhempien käydessä töissä, he laittavat ruokaa koko perheelle ja huolehtivat pyykeistä sekä muista toimista, joihin ei välttämättä työssäkäyvillä vanhemmilla olisi aikaa. Osittain tämä on pakon sanelema järjestely mutta toisaalta tästä järjestelystä hyötyvät kaikki- ei pelkästään nuoret vaan myös iäkkäät. Heistä huolehditaan perheen ja sukulaisten voimin ja hoitolaitoksiin laitetaan vasta siinä vaiheessa kun kotihoito on täysin mahdoton tehtävä.

Espanjalaisen perheen muuttuessa on vastaan tullut uudenlaisia ongelmia. Koska nuoret asuvat pitkään kotona missä vanhemmat huolehtivat ruoanlaitosta, vaatehuollosta, siivoamisesta, kaupassakäynnistä jne eikä kouluissakaan ole kotitalouden tapaista oppiainetta jossa opittaisiin ruoanlaiton, vaatehuollon, siivoamisen tapaisia tärkeitä perusasioita, monet nuoret ovat omaan kotiin muuttaessaan melkoisten haasteiden edessä. Ja ehkäpä tästä syystä tukeutuvat silloinkin paljon vanhempiensa apuun – ei ole mitenkään harvinaista että yksinasuva 30-vuotias vie edelleen pyykit pestäväksi ja silitettäväksi vanhempiensa luokse. Ja toki monet äidit tekevät tuon hyvin mielellään ja laittavat vielä mukaan parit tupperware-astiat täynnä ruokaa.

Syntyvyys on myös yksi espanjalaisen yhteiskunnan isoista ongelmista – tai tulee olemaan tulevaisuudessa. Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut jatkuvasti (tällä hetkellä 31.5 vuotta) ja samaa tahtia on puolestaan perhekoko laskenut (tällä hetkellä 1.3 lasta / perhe).  Myös yli 40-vuotiaiden ensisynnyttäjien määrä on korkea (n. 7.5 % synnyttäjistä) ja lapsettomien pariskuntien määrä on kaksinkertaistunut viimeisten 20 vuoden aikana. Sama ongelma on toki muissakin länsimaissa mutta Espanjassa muutos on tapahtunut myöhempään ja se on ollut nopeampi ja voimakkaampi.

Espanjan väestö vanhenee ja vähenee – tällä hetkellä maassa on enemmän yli 65-vuotiaita kuin alle 14-vuotiaita. Ja luvut olisivat vieläkin hurjempia ilman siirtolaisten tuomaa positiivista vaikutusta syntyvyyteen. He nimittäin ovatt keskimäärin nuorempia, saavat lapsia paljon nuorempana ja lisäksi perheissä on paljon enemmän lapsia. Vaikutus on merkittävä sillä espanjalaisista n. 12 % on ulkomaalaistaustaisia.

Moni meistä 40-50 vuotiaista miettii kovasti että millaiselta näyttää meidän lastemme tulevaisuus – minkälainen on espanjalainen perhe ja sen asema siinä vaiheessa kun meidän lapsemme perustavat omia perheitään. Me olemme nimittäin oikeastaan ensimmäinen sukupolvi jossa naiset ovat kouluttautuneet ja olleet aktiivisesti mukana työelämässä. Moniko tulevaisuuden abueloista on valmis hoitamaan jälkipolvea kuten tähän asti on ollut tapana vai pystyykö yhteiskunta muuttumaan perheiden mukana.

Minkälaista on sitten elämä espanjalaisen perheen kanssa?

Äänekästä. Espanjalaiset ovat äänekkäistä ja kun paikalla on perhettä ja sukua niin taatusti desibelit kohoavat punaisen puolelle. Kaikki puhuvat päällekkäin ja kädet viuhuvat. Ulkomaalaisten mielestä vaikuttaa siltä että kaikki puhuvat yhtä aikaa eikä ketään kuuntele. Suomalaisen ruokapöydän harras hiljaisuus on espanjalaiselle kauhistus.

Kaikenlainen meteli kuuluu täällä elämään eikä muiden rauhan tai hiljaisuuden tarvetta myöskään osata ottaa huomioon.

Tunteikasta. Espanjalaiset rakastavat täysillä ja osaavat näyttää tunteensa – niin hyvässä kuin pahassa. Jopa teinit heittävät hyvällä mielellä poskipusut vanhemmille ja isovanhemmille eikä niitä koeta mitenkään nolona.

Kun espanjalaisella on hauskaa, se näkyy ja kuuluu. Ja kun ketuttaa niin se vasta näkyykin ja kuuluu myös. Espanjalaiset osaavat tapella ja kaiken lisäksi hyvin äänekkäästi ja dramaattisesti. Kaikki hetket eletään suurella tunteella ja jokainen espanjalainen tuntuu olevan oman saippuaoopperansa tähtinäyttelijä.

Sosiaalista. Espanjalaiset ovat todella sosiaalista kansaa ja täällä on täysin luontevaa että kaikenikäiset sukulaiset viettävät aikaa keskenään. Isovanhempia ei käydä tapaamassa vain joskus ja jouluna vaan he ovat osa perheen arkea. Siis silloin kun he jossain lähellä asuvat. Perhe ja suku ei ole rasite vaan rikkaus.

Espanjalaisille yksinäisyys onkin sitten vaikeampi juttu ja esim. syöminen yksin koetaan oudoksi koska ruokailu on nimenomaan yksi päivän tärkeistä sosiaalisista hetkistä. Toimistoissa työt keskeytyvät lounastunnin ajaksi kun kaikki suuntaavat yhtäaikaa lähiravintolaan pitkälle lounaalle.  

Myös kotiseinien sisällä elämä on sosiaalista eikä tilantarve ole yhtä suuri kuin esim. suomalaisilla. Aikuiset lapset asuvat usein vanhempiensa luona vielä kolmekymppisenä ja on mahdollista että samaan kotiin muuttavat vielä isovanhemmatkin siinä vaiheessa kun eivät pärjää enää omassa kodissaan. Espanjalainen sananlaskukin sanoo: donde cabe 1 caben 2 eli minne mahtuu yksi, mahtuu kaksi tai minne mahtuu 2 mahtuu neljä.

Rentoa. Espanjalaiset ottavat elämän hyvin löysin rantein eikä asioita jakseta kauheasti suunnitella etukäteen. Siinä missä esim. pohjoismaalainen haluaa usein suunnitella esim. lomansa ajoissa jotta voi varata lennot & majoitukset silloin kun valinnanvaraa on vielä paremmin niin espanjalaisessa perheessä lomien suunnittelu jää yleensä viime hetkeen ja se on melkoista kaaosta sekä improvisaatiota yhden halutessa yhtä ja toisen toista ja kuitenkin kaikkien pitäisi päästä samalle reissulle mukaan. Mutta loppujen lopuksi asiat järjestyvät ja vaikka suunnitelmat ehkä muuttuvat matkan varrella ja moneen kertaan niin kaikki ovat kuitenkin tyytyväisiä ja iloisia siitä että on päästy lomalle yhdessä.

Espanjalaisessa perheessä elämä on siis vauhdikasta, värikästä, äänekästä, iloista, dramaattista, jatkuvaa säätämistä, sopeutumista, toisien auttamista ja hyvin antoisaa. Mutta kuten espanjalainen sanontakin sanoo: La familia lo es todo. Family is everything, perhe on kaikki kaikessa.

Ja itsellekin on rikkaus olla mukana osana espanjalaista perhettä. Toki lienee ihan positiivinen juttu myös se, että suomalaisuus tuo siihen omat pienet vivahteensa ja esim. tytär saa näin parhaimmat puolet molemmista kulttuureista.