Mitä mä Madridis?

Minä synnyin 70-luvun Suomessa ja voisin väittää että se oli melkoinen lottovoitto. Onnea ei ollut vain se, että syntyi Suomessa, vaan että syntyi juuri silloin. Se oli aikaa, jolloin elämä oli yksinkertaisempaa, mutta silti täynnä pieniä suuria ihmeitä. Ei tarvittu isoja juttuja ollakseen onnellinen.

Ensinnäkin turvallisuuden tunne oli aivan toista luokkaa. Meitä lapsia päästettiin pihalle leikkimään “tule syömään kun katulyhdyt syttyy” -periaatteella eikä kukaan kysellyt sen enempää että missä mennään ja milloin tullaan. Ei tarvinut miettiä että minkälaista väkeä naapurustossa liikkuu eikä tarvinut pelätä että joku varastaa fillarin jos se jäi lukitsematta (en kyllä muista että niitä olisi edes lukittu). Ei ollut heijastinliivejä, polkupyöräkypäriä, auton turvaistuimia, goretexia tai puhelimen Find My – sovelluksia ja silti selvittiin hengissä. Jos oli äidille asiaa niin kerrostalon pihalta kaikui: äiti tuu ikkunaan, täällä huutaa…

Eikä kukaan pitänyt tuota huonona vanhemmuutena.

Vaikka lapsuuden leikit olivat kuin selviytymiskurssi ilman turvavarusteita niin kaikesta selvittiin ilman suurempia traumoja.

Teknologia? Meillä oli vähemmän ruutuaikaa koska ruutu oli kodin olohuoneen nurkassa seisova televisio, josta tuli ohjelmaa silloin kuin tuli. Kanavia oli tasan kaksi, myöhemmin ruhtinaalliset kolme, ja jos niistä ei tullut mitään kiinnostavaa, mentiin ulos. Pelamaan kirkonrottaa tai 7 tikkua laudalla. Tai tekemään jotain muuta. Jossain vaiheessa äiti osti videot, jotta saisi lauantaiaamuisin nukkua pidempään kun minun ei tarvitsisi herätä aamuvarhain katsomaan viikon ainoita lastenohjelmia mutta siitä huolimatta heräsin aina samaan aikaan koska videon käynnistysääni kertoi ohjelmien alkavan.

Videolaite kuitenkin toi aivan uuden ulottuvuuden – kerran viikossa käytiin videovuokraamostaa hakemassa joku elokuva ja tuohon aikaan elokuvat olivat vielä hyviä – toisin kuin nykyajan suoratoistotuotannon ”turvallinen” ja geneerinen roska.

Kavereille soitettiin lankapuhelimella tai sitten vain mentiin ja soitettiin ovikelloa. Kaikki oli henkilökohtaisempaa ja ihmiskontakteja arvostettiin.

Yleensäkin kaikki teknologia oli yksinkertaista, mekaanista mutta kestävää. Jos se meni rikki, se korjattiin – ei heitetty pois.

Ja entä ruoka? 70-luvulla ei ollut smoothie bowleja tai proteinipirtelöitä, saatikka energiajuomia. Silloin syötiin kunnon itsetehtyä ruokaa eikä tarvinut miettiä onko se vegaanista, gluteenitonta vai ketoystävällistä. Se oli vain ruokaa ja se maistui taivaalliselta koska oli oikeasti nälkä. Ei silloin naposteltu jatkuvasti ja herkkujakin syötiin hyvin satunnaisesti.

Niillä kasvoi sukupolvi, joka pystyi hiihtämään kouluun kahdeksan kilometriä (ylämäkeen, molempiin suuntiin, tietenkin) ilman että tarvitsi lataustaukoa 😉

Koulussa kirjoitettiin lyijykynällä ja koulun tietotekniikkaosasto koostui yhdestä piirtoheittimestä, jota sitäkään ala-asteen opettaja ei osannut käyttää kovinkaan hyvin. Tai halunnut. Koska oli liitutaulu. Ja siitä huolimatta opittiin ihan hyvin.

Olosuhteet eivät olleet aina helppoja mutta kaikesta selvittiin – ilman jatkuvaa Google-hakua tai tekoälyä. Äly oli omassa päässä tai sitten sitä ei ollut.

Suurimmasta osasta meistä on kasvanut kelpo kansalaisia.

70-luvun Suomi oli niin pieni ja kotoinen, että koko maa tuntui kylältä. Jos joku voitti Euroviisut tai hiihtokisan, kaikki tiesivät siitä ja koko kansa juhli. Ei ollut somea jakamassa mielipiteitä ja kertomassa että mikä on oikein ja mitä pitää liputtaa.

Olit joko Dingo -fani tai sitten et vain ollut. Eikä ketään oikeastaan kiinnostanut sen enempää.

Kun tylsyys iski, ei ollut kännykkää pelastamassa. Oli kaverit ja mielikuvitus. Ja ihme kyllä – niillä sai aikaan draamaa, taisteluita ja ikimuistoisia hetkiä. Ei ollut älypuhelimia, ei tabletteja, ei somea eikä jatkuvaa somettamista tai etukäteen tarkkaan mietittyjä, mahdollisimman täydellisiä valokuvia. Lapsuus jäi muistoihin, ei pilveen. Jokaista hetkeä ei tarvinut arvioida tykkäyksillä.

Elämä oli yksinkertaisempaa – ja ehkä siksi hauskempaa. Ei ollut älykelloja mittaamassa unta, mutta uni tuli, koska oltiin ulkona koko päivä. Ei ollut “life coachia”, mutta kyllä sitä kasvoi ihmiseksi.

Voisin väittää, että me 70-luvulla syntyneet saimme parhaat lähtökohdat: tarpeeksi moderneja etuja, mutta vielä ilman jatkuvaa kiirettä ja digikaaosta. Ei ihme, että meistä tuli sukupolvi, joka kestää (melkein) kaiken.

Nykyään puhutaan paljon downshiftaamisesta, resilienssistä, digital detoxista ja luonnollisemmasta elämästä. Totuus on: me 70-luvulla syntyneet elimme sitä kaikkea, ihan vahingossa.

Onnellisuuden saavuttamiseksi ei tarvita aina koko ajan lisää kaikkea vaan sitä, että osaa nauttia yhdestä Jaffasta kerrallaan.

Eletään syyskuun alkupuolta ja koulut ovat taas alkamassa täällä Espanjassa. Itse asiassa tyttärellä koulu alkoi jo viime viikon perjantaina, 5.syyskuuta.

Takana on pitkä kesäloma, joka alkoi viimeisilläkin oppilailla tuossa juhannuksen aikoihin. Osalla aikaisemmin, oma tytär esim. aloitti lomansa jo kesäkuun 13.päivä. Lomaa on siis vietetty ruhtinaalliset 12 viikkoa mutta nyt on taas aika palata koulunpenkille. Eikä edessä ole mitään rauhallista koulualoitusta vaan homma lähtee heti alusta lähtien täysillä käyntiin.

Tyttärellä (14v.) alkoi nyt secundarian eli paikallisen ylä-asteen kolmas vuosi. Täällä yläaste on nelivuotinen eli pakollista peruskoulua on jäljellä vielä nämä kaksi vuotta. Sen jälkeen pitäisikin sitten tietää että mitä haluaa elämässään tehdä koska lukioon, bachillerato, mentäessä valitaan jo eri suuntautumismuoto ja tuo valinta rajoittaa pitkälti myös jatko-opintomahdollisuuksia lukion jälkeen.

Nämä yläasteen kaksi viimeistä vuotta mennään jo tiukkaa tahtia ja vaatimustaso nousee koko ajan entisestään koska ajatukset ovat jo tulevassa. Harvalla on tässä vaiheessa vielä urasuunnitelmat selvillä niin siitä huolimatta moni on kuitenkin tietoinen siitä tosiasiasta että tulevaisuuden opiskelu- ja työpaikoista käydään tiukkaa taistelua.

Tässä vaiheessa aletaan viimeistään erotella jyvät akanoista. Jos nyt putoaa kärryiltä niin takaisinpääsy voi olla todella hankalaa. Armovitosia ei tunneta, ei ainakaan tyttären koulussa. Viime vuodelta kaksi joutui kertaamaan koko kouluvuoden eikä tämä ole mitenkään harvinaista. Rima on korkealla, etenkin monissa yksityiskouluissa.

Vanhemmat maksavat lasten opiskeluista yksityiskouluissa monesti yli 1000 € kuukaudessa joten noille summille odotetaan paljon vastinetta. Ja yleensä koulut sitä pyrkivät myös tarjoamaan koska etenkin täällä Madridissa on valtavasti yksityiskouluja eli kilpailu on kovaa eri koulujen välillä ja vanhemmat vaihtavat herkästi lastensa kouluja jos eivät ole tuloksiin tyytyväisiä. Tällekin kouluvuodelle tyttären vuosikurssille tuli useita uusia oppilaita muista lähialueen kouluista.

Miksi Espanjassa kouluelämä on niin suorituskeskeistä?

Espanjan työmarkkinat ovat jo pitkään olleet haastavat: nuorisotyöttömyys on Euroopan korkeimpia ja työsuhteet monilla aloilla ovat epävarmoja ja määräaikaisia. Tämä heijastuu vahvasti jo koulutusvaiheessa: opiskelijat kilpailevat korkeista arvosanoista sekä myöhemmin paikoista parhaissa yliopistoissa, kielitaidosta ja kansainvälisistä kokemuksista – asioista, jotka voivat erottaa heidät muista tuhansista muista työnhakijoista.

Pelkkä yliopistotutkinto ei nykypäivänä takaa yhtään mitään – iso osa päätyy aivan oman alansa ulkopuolisiin työtehtäviin ja surkealla palkalla. Jos on niin onnekas että saa edes työpaikan.

Opiskelijoiden kohtalo kietoutuukin yhteen työmarkkinoiden kovien realiteettien kanssa – koulutus ei ole vain oppimista varten, vaan selviytymisstrategia kilpailuyhteiskunnassa.

Espanjassa vallitsee edelleen hyvin selkeä ajatus siitä, että yliopistotutkinto=sosiaalinen nousu ja hyvä työpaikka. Ja yhä edelleen yliopisto-opinnot koetaan käytännössä ainoana väylänä menestykseen. Siitäkin huolimatta että käytännön työn tekijöistä on monilla aloilla valtava pula ja niillä aloilla ammattilaiset tienaavat monesti paremmin kuin keskimääräinen valkokaulustyöntekijä toimistossa.

Espanjaa vaivaa kuitenkin ”titulitis”- tietynlainen pakkomielle kerätä muodollisia tutkintoja ja diplomeja riippumatta niiden tuomasta todellisesta hyödystä työelmässä. Tämä näkyy mm siinä, että monissa työpaikkailmoituksissa vaaditaan korkeakoulututkinto, vaikka työn voisi tehdä myös ammatillisella koulutuksella tai jopa ilman sitä.

Tästä johtuen nuoret tuntevat painetta suorittaa kaikenlaisia lisäkursseja ja kerätä erilaisia titteleitä. Tämä taas on johtanut siihen, että Espanjassa on paljon todella korkeasti koulutettuja nuoria, mutta suuri osa heistä on työttöminä tai työskentelee matalapalkkaisissa töissä, jotka eivät vastaa koulutusta. Tarjontaa koulutetuista on aivan liikaa monilla aloilla.

Kaikesta huolimatat ammatillista koulutusta arvostetaan vähemmän, vaikka se tarjoaisi monille nopeamman ja varmemman reitin työelämään.

Tämä kaikki juontaa perunsa jo Francon ajalta, jolloin yliopistoon pääsy oli vain harvojen etuoikeus ja se yhdistettiin automaattisesti korkeaan statukseen. Tämä jätti kulttuurisen perinnön, jonka mukaan yliopistotutkinto on ”arvokkain” koulutus. Monille vanhemmille lasten yliopisto-opinnot symboloivat menestystä ja parempaa tulevaisuutta. Myös hallitukset ovat vuosikymmenien ajan korostaneet yliopistojen roolia talouden kehityksessä, jolloin ammatillinen koulutus on jäänyt taka-alalle.

Tällä hetkellä käytännön työntekijöistä on kuitenkin valtava pula.

FP:llä (La formación profesional) on maine ns. toissijaisena vaihtoehtona eli jos ovet eivät avaudu muualle niin sitten edes jotain opiskelemaan. Tämä ajatus istuu syvällä espanjalaisessa yhteiskunnassa. Myös julkinen rahoitus ja poliittinen huomio on vuosikymmenien ajan keskittynyt lähes puhtaasti yliopistohin ja FP on kehittynyt hitaammin. Siitäkin huolimatta että yliopistoista valmistuu liukuhihnalta väkeä työttömäksi tai työpaikkoihin, jotka eivät vastaa koulutusta.

Yliopistoon päästäkseen opiskelijat suorittavat bachilleraton eli lukion lopuksi ns. EBAU/Selectividad-kokeen, jonka tulos yhdistetään lukion arvosanoihin. Pisteiden perusteella määräytyy, mille aloille ja mihin yliopistoihin on mahdollista päästä opiskelemaan. Erillistä pääsykoetta ei siis järjestetä vaaan kaikki perustuu tuohon pistemäärään.

Yliopistoon pääsy määräytyy niin sanotun nota de corte -rajapistemäärän perusteella. Käytännössä menee niin että mitä enemmän on hakijoita suosittuun tutkintoon, sitä korkeammaksi raja nousee. Mutta myös eri yliopistoja arvostetaan eri tavoin ja tämä näkyy myös pisteissä.

Espanjassa on lähes 100 yliopistoa mutta niiden arvostus vaihtelee suuresti, jopa ihan kaupunkien sisällä. Erot näkyvät paitsi maineessa kuin myös siinä, millaisilla pistemäärillä eri yliopistoihin pääsee sisään ja millaisia uramahdollisuuksia valmistuminen tarjoaa.

Virallisesti kaikki yliopistot myöntävät samanarvoisen tutkinnon, mutta työmarkkinoilla todellisuus on monisyisempi. Työnantajat arvostavat saman tutkinnon suorittaineita täysin eri tavoin riippuen siitä mistä yliopistosta tutkinto on hankittu – etenkin siinä tapauksessa että takataskussa ei ole vielä muita suurempia saavutuksia.

Ero yliopistojen välillä voi olla suuri, ja rankingit vaikuttavat vahvasti siihen, kuinka arvostettu tutkinto on työmarkkinoilla. Esimerkiksi Universidad de Barcelona, Universidad Autónoma de Madrid, Universidad Complutense de Madrid ja Universidad Pompeu Fabra ovat Espanjan ranking-kärkeä – nämä ovat suosittuja ja niihin vaaditaan keskimäärin paljon paremmat pisteet kuin vaikkapa pienempiin alueellisiin yliopistoihin, joiden arvostus työelämässä on alhaisempi. Yleisesti esim. Kanarian yliopistoja on pidetty koko maan vähiten arvostettuina.

Espanjan suosituimpia aloja ovat lääketiede, biolääketiede, oikeustiede, psykologia, taloustiede, insinööritieteet sekä erityisesti yhdistelmätutkinnot, kuten matematiikka & fysiikka, tietotekniikan insinööri&matematiikka, kansainväliset suhteet & oikeustiede Näihin koulutusohjelmiin vaaditaan korkeimmat pistemäärät – joissain tapauksissa lähes täydet 14/14 pistettä. Vastaavasti esimerkiksi humanististen alojen tai alueellisten yliopistojen sisäänpääsyrajat voivat olla huomattavasti matalammat.

Yliopistoon pääsy perustuu siis arvosanojen lisäksi puhtaasti EBAU- kokeeseen, joka on samantyyppinen koko maassa, mutta järjestetään kuitenkin alueittain. Jokainen autonominen alue laatii siis omat kokeensa ja tästä syystä kokeiden vaikeustaso on eri alueilla aivan erilainen. Madrid tunnetaan tiukemmista kokeista kun taas Kanarialla ja jollain muilla alueilla koe on yleensä muuta maata helpompi.

Tämä on ollut pitkään keskustelun aihe koska eritasoiset kokeet laittavat opiskelijat hyvinkin eriarvoiseen asemaan. Miksi kanarialainen opiskelija saa helposta kokeestaan paremman arvosanan kuin madridilainen, jonka koe on ollut merkittävästi vaikeampi. Ja näin kanarialainen saa paremman opiskelupaikan kuin ehkä paremmat tiedot omaava madridilainen? Järjestelmä siis suojelee joitain alueita ja rankaisee toisia.

Miksi tätä järjestelmää ei sitten muuteta? No, koska on puolueita, etenkin monet itsehallintoaan korostavat alueelliset puoleet, jotka kannattavat näitä alueellisia kokeita. Myös monet alueelliset halllinnot katsovat että näin he voivat paremmin sovittaa kokeet paikalliseen opetusssuunnitelmaan ja erityisiin painotuksiin ja yhtenäinen koe nähdään monilla laueilla Madridin vallan vahvistamisena ja alueellisen itsehallinnon kaventamisena. Eli tuskimpa muutos on luvassa ainakaan ihan vähään aikaan.

Jos pisteiden perusteella paikka ei aukea halutulle alalle julkisiin yliopistoihin niin vaihtoehtoina ovat myös yksityiset, maksulliset yliopistot. Ne voivat kuitenkin maksaa jopa 30 000 euroa vuodessa kun taas lukukausi julkisessa maksaa enimmillään muutamia tuhansia euroa. Toki näissäkin on alueittain ja kouluittain isoja eroja.

Ihan vain vertailun vuoksi, esim. lääketieteen opinnot yksityisessä Madridilaisessa yliopistossa maksavat n. 18 000-23 000 € / vuosi.

Kaikesta huolimatta myös yksityiset yliopistot ovat äärimmäisen suosittuja ja suosituille linjoille vaaditaan paksun lompakon lisäksi myös varsin hyvät pisteet. Ei niihin mennä siis vain rahalla.

Espanjassa koulutie on siis alusta lähtien varsin suorituskeskeinen, erityisesti yksityiskouluissa. Koulumenestys koetaan monissa perheissä tärkeäksi sillä nykypäivän epävarmoilla ja nopeasti muuttuvilla työmarkkinoilla kilpailu on kovaa. Pelkästään Espanjan sisäiset tekijät eivät selitä koulumaailman suorituskeskeisyyttä vaan myös se fakta että maailma on koko ajan entistä avoisempi ja globalisoituneempi. Opiskelijat eivät enää kilpaile vain omassa maassaan ja omien kansalaisten kesken vaan globaaleila työmarkkinoilla. Parhaat paikat alalla kuin alalla menevät vain huippusuorittajille. Hyvä ei enää riitä monin paikoina vaan pitäisi olla aika lailla täydellinen. Eikä sekään tunnu aina riittävän.

Kesä 2025 on nyt saatu pakettiin ja olemme palanneet takaisin kotiin ja huomenna alkaa arki. Takana on kyllä mahtava kesä – hienoja reissuja ja upeita hetkiä.

Kesän 2025 viimeinen reissu suuntautui tänä vuonna Italiaan – ensin Roomaan ja sieltä Sardinian saarelle. Roomassa olimme käyneet viimeksi 8 vuotta sitten ja tyttärellä oli vain jotain muistoja tuosta reissusta joten hänen toiveestaan palasimme kaupunkiin.

Rooma lunasti toiveet ja nyt on muistoja pitkäksi aikaa.

Itselleni reissu oli jo viides ja puolisokin on käynyt kaupungissa useamman kerran eli nähtävyydet sinänsä olivat jo tuttuja mutta siitä huolimatta Rooma on kaupunki, jonne palaa aina mielellään. Kaupunki on yksinkertaisesti niin upea. Ja joka kerta yhtä hämmästyttävä. Harvassa kaupungissa historia näkyy niin vahvasti joka puolella.

Koko kaupunki hengittää historiaa.. Melkein sama että minnepäin katseensa suuntaa niin aina on jotain upeaa nähtävää. Roomassa ei tarvitse astua museoon nähdäkseen taidetta ja historiaa – sitä on kaikkialla. Suihkulähteet, kirkkojen sisätilat, aukiot, patsaat, rakennukset – kaikki kertovat vuosisatojen kultturiperinnöstä.

Kaikista upeista historiallisista nähtävyyksistään huolimatta Roomassa parasta on tunnelma. Rooma on kaupunki jossa voi kävellä tuntikausia ilman sen kummempaa suunnitelmaa, vain nauttien tunnelmasta. Ja melkeinpä jokaisen kulman takaa avautuu jotain kaunista ja historiallista, taikka sitten aukio täynnä elämää.

Roomaan ei voi olla rakastumatta.

Ensimmäisen päivän kohokohta oli auringonlasku Colosseumin luona. Istuimme kivimuurilla tuntikausia nauttien tunnelmasta ja katselimme miten ilta laskeutuu Colosseumin muureille, kuten on tapahtunut jo tuhansien vuosien ajan. Tuntuu ihan uskomattomalta.

Luonnollisesti päivien aikana kiersimme kaikki tunnetut nähtävyydet. Vatikaanin museo on aina yhtä vaikuttava ja siellä olisi saanut kulutettua koko päivän. Tuntui, että jokaiseeen nurkkaan olisi voinut pysähtyä ihmettelemään.

Harmi vain että sisääpääsy ei ole mahdollista toista kertaa eli jossain vaiheessa nälkä pakottaa lähtemään eikä takaisin ole enää tulemista.

Onneksi Rooma on täynnä upeaa taidetta, joita pääsee ihailemaan ilman sisäänpääsymaksuja.

Roomassa luonnollisesti söimme hyvin – pizzaa, pastaa ja jäätelöä vuorotellen 🙂 Eikä yhtään huonoa annosta tullut vastaan. Kaiken lisäksi Rooma yllätti hintatasollaan – kaupunki ei selvästi ole hinnoitellut vielä itseään liian kalliiksi kuten monille suurille kaupungeille on tapahtunut viime vuosien aikana.

Onneksi päivien aikana tuli myös kulutettua paljon sillä Roomassa tulee käveltyä. Ja paljon. Kaupunki on siitä kiva että siellä pystyy tarvittaessa liikkuumaan ihan vain kävellen ja se onkin paras tapa nähdä kaupunkia.

Ja pisteet myös siitä että kaupungissa ei tarvitse lutrata pulloveden kanssa vaan hanavesi on juotavaa ja kaupunki täynnä vesilähteitä missä sai pullon täytettyä raikkaalla vedellä ihan ilmaiseksi.

Kaiken kaikkiaan Rooma oli positiivinen yllätys. Siisti, organisoitu ja myös turvallisen oloinen. Paikoitellen palvelu oli ehkä sellaista tyypillistä italialaista- hidasta ja huonoa. Mutta sekään ei saanut lomafiilistä negatiiviseksi.

3.5 päivää oli kuitenkin ihan riittävästi kaupunkielämää.

Loppulomaksi lensimme Sardinian saarelle rentoutumaan.

Sardinia oli meille uusi tuttavuus ja reissuun lähdettiin aika avoimin mielin. Kukaan tutuistakaan ei ollut käynyt saarella vaikka se onkin viime vuosina ollut todella suosittu lomakohde espanjalaisten keskuudessa sillä saaren kolmelle lentokentälle pääsee nopeasti ja melko edullisesti täältä Madridista.

Saari on todella iso (pituus 270 km ja leveys keskiosasta melkein 150 km) ja liikkuminen on melko hidasta(johtuen vuoristoista ja pienistä, melko huonokuntoisista teistä) joten etukäteen piti miettiä että mitä lomalla haluaa nähdä, tehdä ja kokea. Saaren kiertämiseen kokonaisuudessaan pitäisi varata vähintään kaksi viikkoa eikä meillä ollut kuin 6 päivää.

Päädyimme viettämään ensimmäiset kolme päivää itärannikolla, loput kolme päivää luoteisrannikon Algheron kaupungissa. Tämä oli hyvä yhdistelmä.

Meillä oli auto vuokrattuna koko loman ajaksi koska ilman kulkuvälinettä ei saaresta saisi mitään irti.

Sardinia on ehdottomasti yksi Välimeren kiehtovimmista saarista – tavallaan villi, aika koskematon ja silti todella monipuolinen. Ja siinä mielessä vielä ainutlaatuinen että se on pysynyt syrjässä mantereen kiirestä ja massaturismin aallosta. Sen maisemissa ja tunnelmassa on jotain alkuperäistä, joka muistuttaa Välimerestä joskus 80-luvulla.

Alkuperäisyydestä ja paikallisuudesta pääsimme nauttimaan ensimmäisten päivien ajan jolloin majoittauduimme Orosein alueella itärannikolla. Tämä seutu on yksi vaikuttavimmista rantakohteista koko saarella sillä seudulla jylhät kalkkikivikalliot kohtaavat turkoosin veden ja monet rannoista on saavutettavissa vain veneellä tai pitkin patikkapolkuja.

Me valitsimme veneen.

Sardiniassa on nimittäin mahdollista vuokrata oma pieni moottorivene, jolla pääsee näppärästi suuntaamaan saaren kuuluisille rannoille sekä ihailemaan noita kertakaikkiaan upeita maisemia. Sekä tietysti pulikoimaan kirkkaissa turkoosinsinisissä vesissä. Ehdottomasti suositeltava kokemus!

Me vuokrasimme veneen etukäteen netin kautta ja sen päivävuokra oli 250 € + bensat (meillä meni n. 45 €). Hinta tuntuu korkealta mutta oli ehdottomasti jokaisen euron arvoinen – ehdottomasti koko loman ikimuistoisin päivä.

Me vuokrasimme veneen Cala Gononen kylästä ja sieltä käsin ajelimme etelään kohti melkeinpä 40 km suuntaansa eri poukamissa pysähdellen. Juuri silloin ja juuri siellä missä itse halusimme. Venefirmalta sai mukaan kylmälaukun ja kaupasta haimme eväät ja juomat päivän ajaksi.

Toki rannoille pääsee erilaisten retkienkin mukana tai vuokraamalla veneen, jossa on kuljettaja mukana. Mutta tuo oma vene oli kyllä ehdoton kokemus eikä veneen vuokraamiseen tarvita mitään lupia, lisenssejä eikä edes aikaisempaa kokemusta.

Loman viimeisen osan vietimme sitten luoteisrannikolla, Algheron kaupungissa, joka tarjosi aivan toisenlaista tunnelmaa. Kaupunki oli isompi, vilkkaampi ja selvästi enemmän matkailukohde vaikka suuret hotellit puuttuivatkin käytännössä kokonaan. Mutta pienempiä oli sitten senkin edestä.

Rannat eivät ole yhtä upeita kuin itärannikolla mutta toisalta kaupungista löytyy kyllä pitkä, vaalea ja hienohiekkainen ranta Maria Pia. Me valitsimmekin majoituspaikan aivan tuon rannan tuntumasta eli pääsimme rannalle kätevästi muutamassa minuutissa kävellen mäntymetsän läpi.

Rannat olivat vielä näin elo-syyskuun vaihteessakin aika ruuhkausia, toki syyskuun 1.päivästä lähtien hieman vähemmän. Mutta voin vain kuvitella että miten ruuhkaisia ne ovatkaan heinä-elokuussa kun kansainvälisten lomailjoiden lisäksi paikalla on valtava määrä italialaisia.

Algheron kaupunki on siitä mielenkiintoinen että se oli vuosisatojen ajan Espanjan (Katalonian) hallinnassa. Tämä näkyy jossain määrin edelleen mm. paikallisessa murteessa, kaupungin arkkitehtuurissa, monissa perinteissä sekä paikallisessa keittiössä, joka sekoittaa sardinialaista kulttuuria ja espanjalaisia elementtejä.

Algheron sydän on ehdottomasti upea vanhakaupunki, joka on täynnä tunnelmaa. Kapeita kujia, kauppoja, kahviloita, jäätelöbaareja, ravintoloita sekä matkailijoita.

Vaikka vanhakaupunki oli upea ja satama & rantakatu tunnelmallinen niin siitä huolimatta Alghero tuntui omaan makuun vähän turhan turistimaiselta. Jotain jäi puuttumaan.

Kaiken kaikkiaan loma oli kuitenkin onnistunut. Juuri sopiva yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa, kulttuuria ja rentoutumista. Rooma oli mahtava, kuten aina. Myös Sardinia yllätti myös ihan positiviisesti – se oli pääosin aito, lämmin ja ajaton. Rannat kauniita ja vesi kertakaikkiaan puhdasta & kirkasta. Ja näin loppukesästä myös ihana lämpimiä.

Sardiniaan voisin kuvitella palaavani jossain vaiheessa uudelleen sillä nähtävää jäi vielä valtavasti.

Elokuun loppua kohti mennään lujaa vauhtia ja se tarkoittaa sitä, että kesä ja kesäloma on kohti ohi. Reilu viikko ja ollaan jo syyskuun puolella – mikä taas tarkoittaa paluuta arkeen. Pitäisikö olla haikealla fiiliksellä? Ehkä. Etenkin kun kesä on mennyt tosi nopeasti, aivan liian nopeasti. Mutta niinhän tuo aika tuntuu viime vuosina kuluneet. Turhan nopeasti. Päivät, viikot ja kuukaudet hurahtavat ohitse kuin huomaamatta.

Kaikesta huolimatta fiilikset ovat hyvät sillä kesä on ollut hyvä ja siihen on mahtunut paljon kaikenlaista, etenkin paljon reissaamista. Voin siis vain olla kiitollinen kaikesta siitä mitä on taas päässyt näkemään, tekemään ja kokemaan. Selailen kuvia kesän ajalta hymy huulilla, hienoja muistoja.

On käyty Fuerteveturalla, Gran Canarialla, Galiciassa, Suomessa, toisen kerran Galiciassa ja kaiken lisäksi kesän loppuhuipennus eli Italian reissu on vielä edessä.

Olemme näiden lähes 3 kk aikana viettäneet enemmän aikaa muualla kuin kotosalla.

Mutta se onkin keino millä selviytyä tästä Madridin kesästä. Välillä on päästävä muualle jotta sitten jaksaa taas tätä helteistä kesäarkea.

Elokuun alussa kävimme pikaisella ex-tempore reissulla Galiciassa, toista kertaa tänä kesänä. Edellisenä iltana puoliso sai vahvistuksen työvuoron vaihdosta mikä antoi meille neljä päivää vapaata ja niinpä aamulla, puolison yövuoron jälkeen, suuntasimme auton ex-tempore reissulle kohti pohjoista. T

uttuun tapaan päivät menivät hyvin leppoisasti: aamulla vähän liikuntaa mitä upeimmissa maisemissa, sitten rannalle, lounas, pieni iltapäivälepo, iltapäivällä ehkä rantareissu ja vähän kylällä kävelyä, illallinen ja ajoissa nukkumaan. Todellista lepoa siis.

Tällä kertaa lisäsimme vähän uutta twistiä reissuun sillä tyttären ystävä Madridista oli läheisessä kylässä viettämässä kesälomaansa perheen kakkoskodissa joten tytöt sopivat tapaamisen. Ensin ystävä tuli meidän kylään päiväksi ja yöksi, seuraavana päivänä he ottivat paikallisjunan ja suuntasivat ystävän kylään päiväksi ja yöksi. Sieltä haimme sitten tyttären paluumatkalle.

Tytöillä oli tosi kivaa ja nyt kun tuo junayhteys kylien välillä todettiin toimivaksi niin tulevaisuudessa voivat järjestää näitä tapaamisia useamminkin. Tyttären ystäväperhe kun viettää tuolla heidän kylässään aina koko elokuun.

Paluu kotiin olikin sitten astetta jännittävämpi sillä ensimmäinen iltana syttyi maastopalo. Olimme tyttären kanssa juuri tallilla kun yhtäkkiä nousi myrskytuuli ja sen myötä valtava määrä savua ja tuhkaa. Alkuun emme tienneet että onko palo jossain lähellä vai kaukana eli pitääkö alkaa evakuoimaan hevosia mutta onneksi aika nopeasti saimme selville että palo on 30 km päässä. Eli ei missään ihan välittömässä läheisyydessä. Hetken aikaa oli kyllä pieni paniikki päällä.

Muuten elokuu on sujunut mukavissa merkeissä. Elokuussa ehdimme jopa viettää kolmisen viikkoa ihan kotosalla, ilman mitään reissuja.

Päivät menivät pääasiassa aika rauhallisesti, koska +38 asteen helteissä on otettava aika rennosti. Muutaman kerran kävimme kaupungilla koska näin elokuussa keskustassa on ihanan hiljaista ja rauhallista. Suurin osa paikallisista ja turisteista välttelee Madridia näin elokuussa.

Aamuisin ja iltaisin oli edes vähän viileämpää, noin 25-30 astetta, joten päivän aktiviteetit tuli pääasiassa hoidettua ennen klo 11 aamulla taikka sitten myöhään illemmalla.

Päivän paahteisimmat tunnit piti pysyä sisätiloissa (onneksi kotona on ilmastointi) sillä jopa uima-altaalla varjossa on päivällä turhan tukalaa. Lämpötilat olivat jopa iltaisin klo 21 aikaan vielä 35 asteen lukemissa eikä öisinkään lämpötila laskenut kuin muutamaksi tunniksi aivan aamuvarhaisella.

Mutta tämähän on jo tuttua touhua eli nuo helteet ovat täällä ihan jokakesäisiä, eivät siis mikään yllättävä sääilmiö. Yllättävämpää oli enemmänkin se kuin tällä viikolla lämpötilat putosivatkin yhtäkkiä 10 astetta, keskellä elokuuta!

Loppukesän saammekin nähtävästi nauttia mukavista kesäkeleistä, sellaisia 25-30 asteen päivälukemia on luvassa ja tällä hetkellä ne tuntuvat mukavan viileiltä. Yöllä lämpötilat putoavat jo alle 20 asteen, jopa tuonne 15 asteen tuntumaan. Melkoinen muutos ja yleensä tällaisia on luvassa vasta tuossa syyskuun puolessa välissä. Mutta en valita. Mukavaa kun saa taas nukuttua kunnolla. Ja mukavaa kun voi tehdä juttuja muutenkin kuin aamuvarhain ja myöhään illalla.

Keskellä päivää voi olla ulkona eikä tarvitse etsiä varjoa eikä kotonakaan enää tarvita edes ilmastointia. Onhan tämä nyt melkoista näin elokuussa!

Noista muutamista helleviikoista huolimatta kesä Madridissa oli tänä vuonna helteiden osalta varsin lyhyt. Useamman kuukauden sijaan sitä pahinta jaksoa kesti vain kolme viikkoa eikä yli 40 asteen menty kuin yhtenä ainoana päivänä. Säiden puolestakaan ei ole siis valittamista.

Ja nyt kun helteet ovat jo hellittäneet niin selvästi alkaa tulla sellaista loppukesän fiilistä. Illatkin pimenevät jo selvästi aikaisemmin.

Kahden viikon päästä alkavat koulut ja siitä se syksy sitten taas alkaa. Itse asiassa syksy on vuodenaika josta nautin kaikista eniten täällä Madridissa. On vielä lämmintä mutta ei enää liian kuumaa. Ja kauniit säät jatkuvat yleensä jopa joulukuulle asti.

Toki päivät alkavat lyhentymään myös täällä mutta vielä on hetki kesää jäljellä. Nyt nautitaan vielä näistä lämpimistä mutta ei liian helteisistä loppukesän viikoista ja edessä olevasta Italian reissusta joka kruunaa tämän kesän.

Kesä 2025 on jälleen muistuttanut, miten pelottava ja paljon tuhoa aiheuttava voima tuli voi olla. Espanjassa on tänä kesänä palanut yli 150 000 hehtaaria metsää ja maaseutua. Asukkaita on evakuoitu, jopa kokonaisia kyliä, savupilvet ovat peittäneet taivaan, teitä on suljettu liikenteltä, junien vuoroja on peruttu, tuhannet palomiehet, sotilaat, polisiit & muut pelastustyöntekijät ovat taistelleet liekkejä vastaan ja uutisista on saatu seurata palojen edistymistä ja niiden aiheuttamia tuhoja. On menetettyjä paljon arvokasta luontoa, laidunmaata, taloja sekä valitettavasti myös useita ihmishenkiä.

Osa paloista on saatu kontrolliin, lukuisia on saatu sammutettua mutta aivan liian monta suurpaloa tekee yhä edelleen tuhojaan. Kaikesta huolimatta täällä ei ole mitään suurempaa paniikkia – espanjalaisille nämä ovat jokakesäinen juttu.

Toki tämän mittakaavan paloja ei ole ollut pitkiin aikoihin. Viime vuosina palojen lukumäärä on monin paikoin vähentynyt mutta toisaalta suurpalojen osuus ja tuhoisuus ovat kasvaneet. 2000-luvun pahin vuosi on tähän mennessä ollut vuosi 2022, jolloin paloi yli 300 000 hehtaaria. Tämä kesä on tähän mennessä kolmanneksi suurin kahteen vuosikymmeneen.

Maastopalot eivät ole siis mikään uusi ilmiö.

Miksi Espanjassa palaa niin usein?

Riskitasoa on nostanut pitkä, jo yli kaksi viikkoa kestänyt helleaalto, jossa lämpötilat ovat nousseet suurimmassa osassa maata yli 35 asteen. Toisaalta nämä ovat aivan normaaleja lämpötiloja Espanjan kesässä joten nekään eivät selitä tämän(kään) kesäisiä paloja. Etenkin kun heinäkuussa täällä oli monta viikkoa jopa normaalia viileämpää ja kaiken lisäksi takana on hyvin runsassateinen kevät koko maassa.

Sää ja ilmasto ovat toki yksi syy – ei ehkä kuumuus niinkään koska täällä on aina kesällä ollut kuumaa. Mutta riskiä lisää merkittävästi voimakas föhn-tuuli, joka luo palolle täydelliset olosuhteet levitä nopeasti ja laajalle alueelle. Ilman tuulta palot saadaan yleensä kuriin varsin tehokkaasti.

Kevään sateet ovat myös yksi taustasyy näille paloille sillä sateiden seurauksena kasvillisuus pääsi rehottamaan alkukesästä oikein kunnolla ja myöhemmin sitten kesän pääsi kuivuttamaan kaiken.

Yhtenä syynä pidetäänkin ns. polttoaineen kertymistä sillä maaseudun autioituminen on vienyt vähentänyt merkittävästi esim. eläinten paimentamista. Ennen lampaat ja vuohet pitivät huolen monilla alueilla siitä että ylimäärästiä pensaikkoa ja aluskasvillisuutta ei päässyt kertymään. Myös metsien hoidon vähentäminen ja harvennusten vähentäminen on täyttänyt metsät helposti syttyvällä biomassalla (pensaikot, kuivunut aluskasvillisuus) jolloin tulen leviämiselle on otolliset olosuhteet.

Mutta nämäkään tekijät eivät yksin vielä selitä kaikkea. Valtaosa paloista saa nimittäin alkunsa ihmisestä – tahallisesti tai huolimattomuudesta. Espanjan syyttäjälaitoksen mukaan tutkituista paloista lähes 95 % on ihmisen aiheuttamia.

Jo pelkästään tämän kesän aikana Guardia Civil-poliisi on pidättänyt kymmeniä epäiltyjä – 27 pidätettyä ja 83 tutkittavaa. Ja lähes viikottain saa lukea uusista pidätyksistä.

Espanjassa on siis paljon kokemusta metsäpaloista, niiden sammutuksesta, palosyiden tutkinnasta sekä myös niiden ehkäisystä. Ihmiset ovat tottuneet maasto- ja metsäpaloihin sillä ne ovat jokavuotinen riesa.

Toki ihmiset pelkäävät menettävänsä kotinsa, mutta toisaalta ammattilaisiin luotetaan. Palokunta, armeija, poliisit ja vapaaehtoiset saavat työstään pääasiassa kiitosta sillä jokainen evakuointi ja sammutustyö muistuttaa, että tuli ei pysähdy ilman valtavia ponnisteluja. Etenkin näin kesällä kun sateet ovat koko maassa erittäin harvinaisia.

Sammutustyöt ovat täällä paikoitellen todella haastavia sillä usein palot syttyvät vuoristoisilla metsäalueilla, joissa alkusammutus on haastavaa ja sen seurauksena tuli pääsee herkästi leviämään laajoille alueille.

Maasto- ja metsäpalot eivät ole pelkään vuoriston ja maaseutujen ongelma vaan niitä esiintyy myös asutuilla alueilla. Myös täällä Madridissa on sammuteltu useita paloja ja tämän kesän aikana on täällä palanut jo yli 3500 hehtaaria. Onneksi suurin osa paloista on saatu nopeasti kontrolliin ja sammutettua.

Yksi iso palo sattui juuri kuluneella viikolla ja siinä oli isommankin katastrofin ainekset ilmassa sillä palo alkoi aivan kaupungin kupeesta ja levisi todella nopeasti ja rajusti.

Palo sai alkunsa vilkkaan Tres Cantos -asutusalueen kupeesta, paikasta josta alkaa laajat pelto- ja metsäalueet.

Yhtäkkiä myrskylukemiin noussut tuuli työnsi liekit eteenpäin ennennäkemättömällä nopeudella. Seuraukset olivat kamalat. Yksi ihminen kuoli yrittäessään pelastaa hevosia mutta tuli oli niin voimakas että hänen lisäksensä tilalla menehtyi välittömästi kaikki tilan 18 hevosta. Myös lähialueen tiloilla menehtyi muita eläimiä valtavat määrät – hevosia, vuohia, lampaita. Tuhoutuneen tallin lisäksi paloi kokokaan myös neljä taloa.

Palo oli meiltä 30 km päässä mutta se näkyi ja tuntui meillä asti. Savua ja tuhkaa oli ilmassa aivan valtavasti. Mukana oli kuitenkin onnea sillä tuuli vaihtoi alun jälkeen suuntaa ja yön aikana myös laantui eli sammutustyöt saatiin nopeasti käyntiin ja yön aikana palo saantiinkin jo hallintaan ja seuraavan päivän aikana sammutettua.

Mutta paljon ehti kuitenkin tuhoutua hyvin lyhyessä ajassa.

Palon syttymissyytä tutkitaan vielä. Jossain on puhuttu tormenta secan eli ns. kuivan ukkosen sytyttäneen palon, jotkut lähteet taas pitävät palon alkulähteenä aurinkopaneeleita. Jotkut taas epäilevät tahallisesti sytytetyksi sillä alueelle on suunnitteilla erilaisia projekteja, mm. isoa aurinkopaneeli-puistoa ja biokaasu-laitosta.

Joka tapauksessa tämäkin palo oli taas yksi muistutus siitä miten pienikin tekijä riittää aiheuttamaan ison tragedian. Nämä maasto- ja metsäpalot eivät ole vain luonnonkatastrofeja vaan niissä menetetään usein myös ihmishenkiä.

Seuraavaksi voidaankin kysyä sitten sitä että jäävätkö nämä metsä- ja maastopalot vain traagisiksi, jokakesäisiksi uutisiksi vai voitaisiinko niistä oppia jotain ennen kuin tuli muuttaa kaiken meidän puolestamme.

Monet pitävät Espanjasta ennen kaikkea siitä syystä, että täällä elämäntyyli on niin erilainen. Täällä arvostetaan rentoa elämäntyyliä, sosiaalisia kontakteja ja hyvää ruokaa, ja nämä piirteet heijastuvat myös arjen toiminnoissa

Espanjasta tykätään koska Espanjassä elämä ei ole pelkkää suorittamista. Se on nautintoa, yhdessäoloa ja rakkautta arkeen.

Kaikki eivät tietenkään voi / halua muuttaa Espanjaan mutta kotonakin voisi yrittää elää kuin espanjalaiset. Joskus riittää kuin muuttaa vain näkökulmaa ja tapaa suhtautua asiohin. Kokeile vaikkapa näitä.

1.  Aikakäsitys – ei kiirettä, kiitos

Espanjassa aika ei ole pelkkä kellon osoittama numero, vaan joustava ja ihmiskeskeinen elämänrytmi. Suhtautuminen aikaan on rennompaa. Myöhästyminen ei ole maailmanloppu, päinvastoin. Täällä ymmärretään että aikataulut elävät.

Siinä missä monissa maissa painotetaan tehokkuutta, täsmällisyyttä ja kiirettä, espanjalainen aikakäsitys antaa enemmän tilaa hetkessä elämiselle, sosiaalisuudelle ja elämänlaadulle. Se saattaa vaikuttaa kaoottiselta mutta siinä piileekin sen suurin opetus. Vähemmän stressiä, enemmän elämää. Stressitasot pysyvät matalampina, kun ei tarvitse jatkuvasti kilpailla kellon kanssa.

Monessa kulttuurissa kello rytmittää elämää tarkasti: kokoukset alkavat minuutilleen ja kiire on jatkuva taustatila. Espanjassa on enemmän tilaa improvisaatiolle, spontaanisuudelle ja tilanteiden mukaan elämiselle.

Espanjalainen aikakäsitys ei tarkoita välinpitämättömyyttä tai epäjärjestystä – vaan sitä, että elämää ei mitata pelkästään minuuteissa vaan merkityksissä. Se korostaa inhimillisyyttä, tasapainoa ja läsnäoloa. Sitä ei ehkä tarvitse kopioida sellaisenaan, mutta siitä voisi ottaa mallia.

Espanjalainen aikakäsitys näkyy myös arjen askareissa. Esim. ruokailut ovat usein sosiaalinen tapahtuma, ei vain energiansaantia. Yhdessäolo ja yhteisöllisyys menevät aikataulujen edelle. Lounasta syödään jopa työpaikoilla pitkän kaavan mukaan, usein sitä varten lähdetään työporukalla jonnekin ravintolaan lounaalle. Espanjalaiset eivät tykkää syödä nopeasti ja yksin. Kahvit työpäivän aikana juodaan yhdessä, ei yksin työpisteellä. Nuo sosiaaliset hetket tuovat syvyyttä ja merkityksellisyyttä työpäiviin.

2. Ruoka – enemmän kuin ravintoa

Espanjalaiset suhtautuvat ruokaan intohimolla. Ateriat ovat päivän kohokohtia, eivät pakollisia taukoja. Tapakset, pitkät lounaat ja hitaasti nautittu illallinen kertovat kulttuurista, jossa nautiskelu ja yhdessäolo ovat keskiössä.

Monissa maissa ruokailu on enemmän suorittamista: mukaan napattu kahvi, nopea kotoatuotu tai take away -lounas työpäivän keskellä tai arkinen päivällinen kotona ruutua tuijottaen.

Espanjalaisilta voisi oppia ainakin sen , että ruokailu on mahdollisuus pysähtyä ja nauttia elämästä – ei vain täyttää vatsaa. Edes kerran päivässä olisi tärkeää istua alas koko perheen kanssa ja olla läsnä ihan oikeasti.

3. Yhteisöllisyys ja sosiaalisuus

Espanjalainen kulttuuri on vahvasti perhe- ja yhteisökeskeinen. Perhe on usein läsnä arjessa jopa usean sukupolven voimin. Lapset otetaan mukaan kaikkiin aktiviteetteihin ja perheen kanssa vietetään tiiviisti aikaa. Perhe & suku on se, jonka puoleen käännytään kun elämä potkii päähän. Täällä ei odoteta että yhteiskunta olisi se, joka hoitaa asiasi kuntoon. Perheen ja suvun kanssa ollaan myös tosi avoimia- perheelle ja suvulle kerrotaan kaikki mahdollinen joten vaikeitakin asioita on helpompi käsitellä kun niitä ei tarvitse vain pitää omana tietona.

Toki täälläkin tunteet saattavat kuumentua sukulaisten kesken mutta kaikesta huolimatta perhe ja suku on kaiken lähtökohta.

Myös ystävyyssuhteet ovat tiiviitä – ihmiset viettävät paljon aikaa yhdessä, usein ulkona kaupungilla tai paikallisessa tapas-baarissa.

4. Tauot ovat sallittuja – ja tarpeellisia

Espanjalaiset ymmärtävät, että tehokkuus ei synny jatkuvasta suorittamisesta, vaan palautumisen kautta. Tämä on arvokas oppi etenkin tänäpäivänä kun burnoutit ja työelämän vaatimusten aiheuttamat mielenterveysongelmat ovat yhä yleisempiä.

Espanjalainen rytmi voi opettaa meille, että tauot eivät ole laiskuutta vaan välttämättömiä hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Tauot ovat sallittuja ja tarpeellisia. Vaikka siestan käytännön toteutus on nyky-Espanjassa vähentynyt nin siitä huolimatta ajatus levon ja työn tasapainosta elää yhä vahvana. Siesta ei tarkoita varsinaista nukkumista vaan se voi on hetki rauhoittumiselle ja akkujen lataamiselle.

5. Asenne elämään – disfrutar el momento

Ehkä tärkein ero on espanjalainen elämänasenne: nauti hetkestä.

Hidasta tahtia – kaiken ei tarvitse tapahtua heti. Perille ehtii vähemmälläkin kiireellä ja stressillä. Syö ja juttele yhdessä, tee ruokailusta sosiaalinen hetki joka piristää päivää. Pidä taukoja – palautuminen on tärkeää eikä työ ole koko elämä. Harvaa ihmistä muistellaan jälkikäteen siitä miten ahkera työntekijä hän oli. Ole avoin ja lämmin – hymy ja keskustelu voivat piristää päivää. Eivätkä ne maksa mitään. Nauti elämästä: ilo löytyy usein pienistä hetkistä.

Kun elämä ei ole jatkuvaa suorittamista, siihen mahtuu enemmän aitoa elämää. Ehkä juuri tässä piilee espanjalaisen aikakäsityksen todellinen viisaus.

¡Salud! 🥂

Espanjalaisilla on syvälle juurtunut rakkaus omaan kotiseutuunsa – paikkaan, jonne he palaavat yhä uudelleen, etenkin näin lomien aikaan. Pieniin, unohdettuihin kyliin, jotka ovat suurimman osaa aikaa vuodesta lähes autioita mutta jotka loma-aikoina täyttyvät ihmisistä ja elämästä. Kotiseutu on suurimmalle osalle se paras paikka maailmassa.

Ilmaisu ”mi pueblo” tarkoittaa kirjaimellisesti ”minun kyläni”. Se viittaa usein perheen tai suvun alkuperäiseen kotipaikkaan -maaseudulla, vuoristossa tai sisämaan pikkukaupungissa sijaitsevaan kylään tai pikkukaupunkiin. Monille espanjalaisille, erityisesti suurissa kaupungeissa kuten Madridissa tai Barcelonassa asuville, mi pueblo on paikka, jossa heidän vanhempansa, isovanhempansa tai jopa aiemmat sukupolvet ovat syntyneet ja kasvaneet. Vaikka he itse eivät olisi koskaan asuneet siellä pysyvästi, kylällä on tärkeä emotionaalinen merkitys.

Kun espanjalaiset puhuvat lomistaan, he eivät useinkaan sano menevänsä “matkalle”, vaan sanovat yksinkertaisesti ”me voy a mi pueblo” – ”lähden kylääni”. Tämä ilmaus kiteyttää koko ajatuksen: kyse ei ole vain lomailusta tai rentoutumisesta, vaan paluusta johonkin syvempään ja merkityksellisempään. Pueblo on enemmän kuin vain lomakohde.

Kylä on usein pieni ja hyvin perinteinen, monesti vaatimaton ja talot yksinkertaisia, vanhoja perintökoteja. Arki on yleensä alkeellisempaa kuin kaupungissa mutta juuri siinä piilee viehätys: arki hidastuu, naapureita tervehditään nimeltä ja lapset leikkivät vapaasti kaduilla. Asiat, jotka eivät ole osa arkipäivää suurkaupungin sykkeessä.

Monille kylän merkitys korostuu siinä vaiheessa kun syntyy omia lapsia.

Suhde omaan kotikylään – ”mi pueblo” – ei ole pelkkä muisto tai nostalginen ajatus. Se on elävä ja tärkeä osa perhe-elämää, identiteettiä ja vuosittaista rytmiä. Se ei ole pelkkä paikka vaan se on muistoja, perinteitä, perhejuhlia, lasten leikkejä kesäilloissa, kylän juhlia ja sukupolvien kohtaamisia. Espanjalaisessa mielessä pueblo edustaa juuria, pysyvyyttä ja identiteettiä.

Espanjassa perhe ja suku ovat edelleen erittäin keskeisiä ja tärkeitä, kaikista muutoksista huolimatta. Ja pueblo tarjoaa paikan, jossa nuo perhesiteet vahvistuvat. Sukulaiset, jotka normaalisti asuvat eri puolilla maata, kokoontuvat yhteen ja jakavat arkea, ruokaa, tarinoita ja perinteitä.

Pueblo ei siis ole vain fyysinen paikka, vaan ennen kaikkea sosiaalinen ja emotionaalinen solmukohta, jossa sukupolvet kohtaavat. Siellä siirretään tapoja ja tarinoita, opetetaan lapsille kylän historiaa ja kerrotaan, mistä perhe on kotoisin. Tästä syystä puebloon suuntautuvat reissut ovat tärkeitä ja sinne suunnataan heti, kun lomat alkavat – oli sitten kyseessä Semana Santa, kesä tai joulu.

Palataan uudelleen sinne, mistä kaikki alkoi.

Kun pakkasin matkalaukkujani syksyllä 2001 ajatus oli selkeä: lähden ulkomaille muutamaksi vuodeksi hakemaan työkokemusta ja näkemään maailmaa. Ei mitään lopullista, ei mitään pysyvää. Vain pieni irtiotto, uusia kokemuksia, kulttuurishokki tai kaksi- ja sitten takaisin Suomeen vähän viisaampana ja kokeneempana.

Mutta elämä ei aina noudata suunnitelmaa.

Alkuun mukana kulki ajatus ”vielä vuosi” mutta jossain vaiheessa laskeminen loppui. Viimeistään siinä kohtaa, kun tapasin puolisoni, joka ei ollut suomalainen, eikä hän ollut lähdössä minnekään. Ja sitten syntyi vielä lapsi, meidän rakas tyttäremme. Se mullisti kaiken. Ei pelkästään siksi, että vanhemmuus on itsessään suuri elämänmuutos, vaan siksi, että siinä hetkessä ymmärsin: en ole enää täällä vain itseäni varten. Meillä oli nyt koti, perhe ja arki, joka ei sijoittunut Suomeen vaan tänne – tänne, jonne alun perin tulin vain vähäksi aikaa.

Yksi ulkosuomalaisuuden isoista haasteista tulee eteen siinä vaiheessa kun mukaan kuvioihin tulee lapsi. On monia asioita, joita on pakko miettiä. Minkä kulttuurin mukaan haluan lapseni kasvavan vai haluanko että hän oppii tasapuolisesti molempia kulttuureja, molempia kieliä ja tuntee olevansa ns. kotonaan molemmissa kotimaissaan.

Miten kasvattaa lapsi, joka tuntee juurensa, vaikka kasvaa toisen kulttuurin keskellä?

Lapseni on syntynyt tänne, kasvaa tässä espanjalaisessa kulttuurissa, mutta itselleni oli selvää että haluan hänen tuntevan myös sen, mistä minä tulen. Olen onnekas että puoliso ja lapsen isä kokee tämän myös tärkeäksi.

Niinpä meillä leivotaan pullaa ja vietetään joulua 24.päivä. Kesällä mennään Suomeen ja istutaan laiturilla niin kauan että hyttyset alkavat ahdistella. Tuodaan mukana kotiin Muumi-mukit, matkalaukullinen ruisleipää ja kaikkea muuta suomalaista.

Vaikka kyse on pienistä hetkistä niin nämä pienet asiat ovat merkityksellisiä lapsen kulttuuri-identiteetin rakentumisessa. Tyttäreni ei ole täysin espanjalainen, ei myöskään täysin suomalainen. Hän on kahden kulttuurin kasvatti eikä tuota suomalaista identiteettiä voi kasvattaa etänä.

Tästä syystä, kun tulee loma-aika, lento-liput Suomeen ovat tärkein asia budjetissa. Ne eivät ole vain lomamatkoja – ne ovat tavallaan palasia identiteetin mosaiikissa.

Meidän perheessä oli myös itsestään selvyys se että tyttären pitää oppia suomea. Ihan siitä syystä että monikielisyys on rikkaus mutta ennen kaikkea siitä syystä että hän pystyy kommunikoimaan itsenäisesti Suomessa. Lapsen ollessa pieni meillä luettiin jatkuvasti suomalaisia kirjoja, laulettiin suomalaisia lastenlauluja, katsottiin suomalaisia lastenohjelmia ja kuunneltiin suomalaisia äänikirjoja. Työ on tuottanut tulosta ja tytär ymmärtää, puhuu, lukee ja kirjoittaa sujuvasti suomea.

Hän tuntee myös olonsa kotoisaksi Suomessa ja osaa kaivata suomalaisia juttuja. Suomi on hänelle toinen koti, ei vain paikka jossa käydään joskus vierailemassa.

Ulkosuomalaisuus ei ole vain osoite ulkomailla, se on identiteetti, joka elää arjen valinnoissa, kaipuussa ja kulttuurien yhdistämisessä. Se on jatkuvaa tasapainoilua. Toisaalta tunnen olevani kotona täällä, missä arki rullaa, missä lapseni kasvaa ja missä olen rakentanut elämäni. Mutta toisaalta sydämessäni kulkee aina pieni palanen Suomea. Se tulee esiin esimerkiksi jouluna kun koti tuoksuu pipareille ja glögille. Se soi suomalaisessa musiikissa, jota kuuntelen autossa tai treenatessa. Se ilmenee siinä kaipuussa, joka ei koskaan täysin katoa.

Ja silti, en ole palaamassa. Ei siksi, ettenkö rakastaisi Suomea. Vaan siksi että elämä on asettunut tänne. Juuret ovat kasvaneet toisaalle, eikä niitä noin vain repäistä irti.

Tämä ei kuitenkaan ole surullista, vaikka siihen liittyykin kaihoa. Tämä on vain osoitus siitä, miten suunnitelmat muuttuvat ja miten hetkellisestä tulee pysyvää.

Miten voi olla onnellinen kahden maan, kahden identiteetin, kahden kodin välillä. En mieti, mitä menetin lähtemällä sillä olen saanut niin valtavan paljon. Enemmän kuin osasin odottaa tai toivoa.

Elämä on nyt täällä, juuret ovat kasvaneet kahteen maahan. Suomessa tuntuu hyvältä mutta en enää oikein mahdu siihen muottiin. Välillä olo tuntuu sielläkin ulkopuoliselta vaikka tavallaan kaikki on tuttua. Mutta toisaalta, en ole täysin tästäkään maasta, minusta ei tule ikinä espanjalaista vaikka asuisin täällä loppuelämäni. En sellaiseksi edes haluaisi muuttua.

Minun maailmani on jakautunut kahteen maahan.

Suomi on aina osa minua – mutta niin on myös Espanja. Ehkäpä siksi ulkosuomalaisuus on niin inhimillistä – se kertoo siitä, miten juuret voivat kasvaa useampaan maahan samaan aikaan. Ja siitä, miten koti ei ole vain paikka, vaan tunne – joskus kahdessa paikassa kerralla. Kun on kaks maailmaa mutta vain yksi sydän.

Suomi-lomilla tulee aina vastaan asioita, jotka kiinnittävät huomiota – positiivisesti tai negatiivisesti. Tässä satunnaisia huomioita tämän kesän reissulta:

Kahvin hinta

Heti ensimmäisen aamun kauppareissulla kiinnitin huomioita kahvin hintaan -yli 10 € paketti. Siis oikeasti?? Milloin on kahvin hinta noussut tällaisiin lukemiin?

Suurin osa ostaa kahvinsa nykyään tarjouksesta ja hamstraa kerralla sitten tavaraa varastoon muttta onhan tuo jo sellainen hinta että itsellä jäisi kyllä juhlamokat ostamatta.

Suklaan hinta

Toinen merkittävä hinnannousu oli osunut suklaaseen – lähikaupassa Fazerin sininen maksoi melkeinpä 5 € levy. Eikö näitä joskus saanut tyyliin 3-4 kappaletta kympillä. Lentokentällä oli ”tarjous” kaksi levyä 12 €.

Jäi suklaat kaupan hyllylle. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta kun jäi Fazerit ostamatta. Ei pelkästään hinnan takia vaan siitä syystä että Fazerin laatu on heikentynyt vuosien aikana eikä suklaa todellakaan maistu enää edes hyvältä – eihän tuollaista kuraa kehtaa viedä enää kenelläkään edes tuliaisiksi.

Kovasti hintojen nousua on yritetty perustellut kaakaon hinnannousulla mutta tuo suklaa ei kaakaota ole kauheasti edes nähnyt.

Lounasravintoloiden hinnat

Suomessa ravintoloissa syöminen on ainakin näin espanjalaisin silmin katsottuna yleensä melko arvokasta touhua mutta poikkeuksen tekevät lounasravintolat eli monissa paikoissa on lounasaikaan tarjolla melko kohtuuhintainen lounas, yleensä 13-15 € ja usein hintaan sisältyy vielä jonkinlaiset ruokajuomat.

Loman edullisimman lounaan söimme 12.50 eurolla ja kyseessä oli satakuntalainen pitopöytä. Ruoka oli hyvää, valinnanvaraa hyvin, ruokajuomat ja kahvit tuoreiden munkkien kera sisältyivät hintaan.

Myös aasialaiset noutopöydät olivat kaikki hyviä hinta-laatusuhteeltaan ja jos alle 15 € lounaaseen kuuluu vielä virvoitusjuomatkin niin ei voi hinnasta enää valittaa. Edes Espanjassa ei saa syötyä tuohon hintaan.

Ruoka-ajat ja ravintoloiden aukio-oloajat

Suomalaiset ruokailuajat eivät käy ollenkaan yhteen espanjalaisten ruoka-aikojen kanssa. Suomessa syödään monissa paikoissa lounasta siihen aikaan kun Espanjassa nautitaan aamupalaa ja moni ravintola menee kiinni jo siinä vaiheessa kun itse on tottunut vasta suuntaamaan ravintolaan illalliselle. Tuntuu jotenkin hassulta että ravintola menee illalla kiinni klo 21-22 aikaan.

Itse olen aina ns. liikkeellä väärään aikaan.

Voileipäkakku

Suomalaisen juhlapöydän kunkku on voileipäkakku – pohjoismaalainen erikoisuus joka usein ihmetyttää muualta tulevia. Hauska huijaus – nopeasti katsottuna näyttää ihanalta täytekakulta mutta sisältö onkin sitten aika erilainen.

Täytyy myöntää että itseltä tämä erikoisuus oli kokonaan jo päässyt unohtumaan mutta pitänee joskus kokeilla espanjalaisten vieraiden kanssa että mikä on heidän reaktionsa kyseiseen ruokaan.

Ruokarobotit

Näitä ruokakauppojen robotteja en ole toistaiseksi nähnyt missään muualla kuin Suomessa. Toki voi olla että ovat maailmalla hyvinkin yleisiä mutta ainakaan täällä Espanjassa en ole vielä missään törmännyt. En edes täällä Madridissa.

Ravintolat, niiden terassit ja ikärajat

Espanjassa on tottunut siihen että lasten kanssa voi mennä terassille, syömään tai juomaan, milloin vain. Mutta Suomessa asia ei olekaan näin. Tämä tuli vastaan kun yritimme tyttären kanssa päästä illemmalla terasille nauttimaan upeasta kesäillasta niin terassin portilla seisoi portsari, joka ei päästänytkään sisään. Ja kello ei siis ollut vielä edes yhdeksää illalla. Päivällä ei sentään ollut ongelmia.

Suomi on aamuvirkkujen maa

Suomi on aamuvirkkujen maa. Ruokakaupat avaavat ovensa klo 7 aamulla, osa on avoinna jopa ympäri vuorokauden. Ja väkeä on liikkeellä jo tuohon aikaan ihan reippasti. Espanjassa on tottunut siihen että ruokakaupat eivät aukea ennen klo 9, osa jopa myöhemmin.

Meteliä pitävät katutyöt aloitettiin pahimmillaan jopa klo 5.45 aamulla. Siis heinäkuusssa ennen aamukuutta kaivurit kaivaa keskellä asuinaluetta.

Nuorten suosimat kulkuneuvot

Espanjassa on tottunut siihen että liikutaan joko omalla autolla, kävellen tai julkisilla. Edes täällä Madridissa näkee aika vähän sähköpotkulaudoilla tai muilla vastaavilla kulkuvälineillä liikkuvia koska niillä pitäisi suhata liikenteen seassa. Ja jos niillä joku ajelee niin harvemmin on kyseessä ainakaan alaikäinen, kuten Suomessa.

Suomessa nämä ovat erittäin suosittuja ja esim. nuorilla tuntuu olevan hyvin yleisesti joku kulkuväline kuten Kontio cruiseri, mopoauto, mönkijä tai koppimönkkäri. Toki ymmärrettävää pienissä kaupungeissa, joissa esim. julkinen liikenne toimii surkeanpuoleisesti.

Itsepalvelun luvattu maa

Suomi on itsepalvelun luvattu maa – hyvin harvassa paikassa saa enää palvelua. Tuntuu oudolta että esim. ravintolassa pitää ruokailu maksaa etukäteen (noutopöydät) ja ruokailun jälkeen lautaset ja aterimet pitää itse kiikuttaa jonnekin. Kahviloissa on myös yleisesti itsepalvelu ja silti kahvikupin hinta on monin paikoin kaksinkertainen Espanjaan verrattuna. Myös kaupoissa näki yleisesti kylttejä että vaatteet pitää viedä takaisin paikoilleen sovituksen jälkeen.

Kauppojen herkkuhyllyt

On ihan käsittämätöntä että mikä määrä erilaisia herkkuja löytyy suomalaisista ruokakaupoista. Jäätelöitä on satoja erilaisia, karkkihyllyt kymmien metrien pituisia. Tämä on ihan käsittämätöntä. Ei ihme että suomalaisista on 10 vuodessa tullut Euroopan kolmanneksi lihavin kansa.

Kesäkahvilat

Yksi aivan ihanista suomalaista ilmiöistä – mitä erikoisempiin paikkoihin ilmestyvät kesäkahvilat. On mahtavaa että sääntöSuomessa on mahdollistettu tällaisten avaaminen ilmeisesti melkoisen pienellä byrokratialla.

Pesutuvat ja mattojen pesupaikat

Yhä edelleen monissa suomalaisissa kerrostaloissa on oma pesutupa, jossa voi maksutta tai pientä maksua vastaan käydä pesemässä pyykkiä. Lisäksi löytyy usein kätevät pyykinkuivaustilat, sekä ulkona että sisällä.

Myös matonpesupaikat ovat aivan huippuja ja ne ovat kesällä kovassa käytössä. Mikään ei voita mäntysaippualla pestyjen mattojen tuoksua.

Kuplavettä, kiitos

Suomalaiset ovat kuplavesikansaa – tämä näkyy siinä että kaupoissa on tarjolla kaikenlaisia maustettuja versioita kuplavedestä. Näitä olisi kiva ostaa myös täällä Espanjassa mutta eihän täällä sellaisia myydä.

Suomessa monilla on kotona myös Soda Stream-laite, jolla tekee itse näppärästi hanavedestä kuplavettä. Ja mikä parasta, niin nuo hiilihappo-vaihtopullot ovat tosi halpoja, parhaimmillaan näin 3 euroa / pullo ja kallein taisi olla 6 euron luokkaa.

Olisihan tuo näppärä laite täällä Madridissakin koska hanavesi on täysin juomakelpoista ja jopa hyvänmakuista. Mutta kun hiilihappopullon hinta on 20-30 € niin se vähän vähentää tuota kuplaveden litkimistä.

Rakentamisen taso

En tiedä että onko rakentamisen taso Suomessa oikeasti todella surkeaa vai ovatko sääolot niin äärimmäiset että rakennukset joutuvat koville ja niitä joudutaan jatkuvasti korjaamaan. Jopa ihan 2000-luvulla rakennetuja taloja pitää jo peruskorjata. Kerrostaloissa on edessä vähintään viemäri- tai vesiputkiremontti, ikkuna- tai parvekeremontti tai jopa julkisivuremontti. Omakoti- ja rivitalot ovat puolestaan kosteusvaurioisia tai muuten vaan remontin tarpeessa.

Ja kaiken lisäksi nuo remontit ovat todella hintavia – siitäkin huolimatta että esim. kerrostaloissa maksetaan valtavia vastikkeita.

Jotenkin olen aina kuvitellut että Suomessa osataan rakentaa mutta ilmeisesti olen ollut väärässä.

Polkupyörä on ennen kaikkea kulkuväline, ei urheiluväline

Kesäisessä Suomessa polkupyörä on näppärä kulkuväline ja sillä ajelu on tehty helpoksi kaikkialla – pyöräteitä on valtavat määrät ja niitä pitkin pääsee melkeinpä minnevain. Pyörällä liikkuvat kaikenikäiset.

Täällä Espanjassa polkupyörä on ennen kaikkea urheiluväline, harva käyttää sitä paikasta toiseen liikkumiseen sillä polkupyörällä urheillaan.

Kesän toinen pidempi reissu takana ja se suuntautui tietysti Suomeen. Tällä kertaa olimme reissussa kahdestaan tyttären kanssa koska puolisolla ei ollut lomaa. Meille Suomi on kuitenkin sen verran tärkeä paikka että sinne on päästävä vähintään pari kertaa vuodessa ja kesällä aina vähän pidemmän kaavan mukaan. Tällä kertaa olimme melkein 3 viikkoa.

Enemmänkin olisi ollut kivaa siellä viettää koska aika ei taaskaan riittänyt kaikkeen mutta Madridissa puoliso ja meidän poni odottelivat meitä jo takaisin kotiin. Olemme kuitenkin kiitollisia noistakin päivistä ja hetkistä.

Moni Suomessa taisi olla kiitollinen meidän saapumisesta, ei pelkästään siitä syystä että meitä oli kiva nähdä, vaan koska toimme Espanjasta helteet mukanamme. Kylmä ja sateinen alkukesä loppui kuin seinään meidän saapumisen myötä eivätkä päivälämpötilat laskeneet juurikaan alle 25 asteen alapuolelle koko loman aikana. Ei oikein öisinkään. Säät siis suosivat vaikka muutama aste vähemmänkin olisi ollut ihan ok 😉

Lämpimien säiden ansiosta myös vedet lämpenivät kivasti ja järvissä lämpötilat olivat parhaimmillaan jo 25 asteen paremmalla puolella. Aika huikeata! Tuli kyllä uitua paljon tällä lomalla – niin järvissä, lammissa, joessa kuin meressä. Onhan se aivan toista kuin uima-altaassa polskuttelu.

Meillä ei ollut mitään suurempaa ohjelmaa lomalle varattuna, vain mökki vuokrattuna muutamiksi päiviksi. Muuten menimme fiiliksien mukaan. Kävimme uimassa, tapasimme perhettä & ystäviä, pyöräilimme, nautimme upeista kesäilloista ja auringonlaskuista, söimme valtavat määrät jäätelöä sekä herneitä & mansikoita, nautimme ajasta, olosta ja kaikesta mitä kesäinen Suomi tarjoaa. Onhan elämä Suomessa aika erilaista kuin kotona Madridissa.

Tytär rakastaa Suomessa pyöräilyä koska pyöräteitä on kaikkialla ja niitä pitkin voi ajella kaikkialle. Asia mikä täällä Espanajasta puuttuu. Suomessa pyörä on kulkuväline, ei urheiluväline.

Myös kaikki perinteiset Suomi-jutut ovat aina kivoja juttuja. Kävimme mattopyykillä, saunoimme, kävimme soutamassa, pelasimme mölkkyä.

Tytär pääsi myös opettelemaan ompelukoneen käyttöä. Täällä Espanjassahan ei kouluissa opeteta ollenkaan käsitöitä joten tällaiset perustaidot jäävät oppimatta jos ei ole äitiä joka opettaaa. Ja itsellä käsityötaidot jäivät ala-asteen tasolle joten minusta ei ole opettajaksi. Mutta pääsimme molemmat oppiin ja nyt voi kotonakin kaivaa vihdoin sen ompelukoneen esille (ostettu n. 6 vuotta sitten ja ollut siitä asti paketissa varaston hyllyllä….).

Tytär on kuitenkin toivonut että hän oppisi ompelukonetta käyttämään joten tämäkin toive saatiin toteutettua.

Lämpimien kelien ansiosta tuli syötyä myös ihan huikea määrä jäätelöä ja testattua kaikenlaisia uutuuksia. Sekä paikallisia ”erikoisuuksia” kuten jättipehmistä. Tästä tuli tänä kesänä oikea trendi Porissa ja jäätelökioskilla oli jonoa melkein koko päivän aamusta iltaan. Ja koko komeudella hintaa vain 4 €.

Tämä idea oli kuulemma tullut jätskikioskin kesätyöntekijältä ja kauppias oli lähtenyt siihen mukaan. Vaikka materiaalikulut ehkä kasvoivat niin myynti lisääntyi taatusti moninkertaisesti.

Suomalainen pehmis on muuten ihan parasta!

Tytär pääsi myös vihdoin maistamaan legendaarista porilaisten omaa sammakko-leivosta, jota paikallinen Sarpi-leipomo/kahvila on tehnyt jo vuosikymmenien ajan. Muistan nuo jo omasta lapsuudesta. Ovat kyllä aika suloisia ja niitähän tehdään vuoden aikana aina vähän eri väreissä.

Loman huipennus oli ehdottomasti mökkivisiitti eli vuokrasimme jo meille ennestään tutun mökin. Paikka on testattu ja loistavaksi todettu eli sinne on aina mukava mennä. Ihan parhaat löylyt ikinä, hyvä ja kirkas järvi (jossa tällä kertaa vesi jopa +25 asteista), ihana rauhallisuus. Tuolla tulee kyllä aina levättyä aivan eri tavalla.

Tytär viihtyy mökillä myös ihan hyvin mutta toki 3-4 päivää alkaa hänelle olemaan jo riittävästi. Etenkin jos ei ole kavereita seurana. Mutta on mahtavaa että hän osaa kuitenkin nauttia myös tuollaisesta yksinkertaisesta elämästä.

Mökkeilyn vastapainoksi nautimme myös kaupunkielämästä – etenkin Jazzien aikaan Pori herää henkiin aivan mahtavalla tavalla ja kun vielä saat sattuivat suosimaan niin ihmisiä oli liikkeellä aivan huikea määrä.

Paljon muutakin ohjelmaa mahtui lomaan ja tärkeintä oli tietysti ajan viettäminen perheen ja ystävien kanssa. Haikeaa oli taas lähteä, etenkin kun tietää että seuraavaan vierailuun menee taas monta kuukautta mutta tätä tämä ulkosuomalaisen elämä on. Ja tiedän olevani myös onnekas että pystyn viettämään näinkin pitkiä pätkiä joka kesä Suomessa ja näin tarjoamaan tyttärelle mahdollisuuden kokea toisen kotimaansa elämää.

Meille Suomi on tärkeä mutta tuntuu myös hyvältä olla kotona.