Mitä mä Madridis?

Sanotaan, että Madrid ei nuku koskaan. Tämä näkyy ainakin siinä että kello saattaa olla arki-iltana 22 ja silti keskustan kadut kuhisevat elämää. Ravintoloista leviää ympäristöön huumaava ruoan tuoksu ja tarjoilijat kantavat annoksia & juomia terasseille. Mutta mitä lautasilta löytyy?

Jos Madrid olisi ruoka, se olisi ehdottomasti cocido madrileño, tuhti kikhernepata, joka on kaupunkilaisten ylpeys ja perheen kokoava voima. Se valmistetaan kikherneistä, kasviksista (mm.peruna, porkkana,kaali) erilaisista lihoista (yleensä naudan, sian- ja kananlihaa ja erilaisia makkaroita) sekä liemestä (valmistettu tietenkin aidoista luista). Ruoka kypsyy tuntikausia ja se tarjoillaan kolmessa osassa: ensin liemi (mukana voi olla myös pätkäspaghettia), sitten kasvikset ja lopuksi lihat. Annos kuvastaa Madridin henkeä – arkista, lämmintä ja yhteisöllistä.

Perinteisesti cocidoa nautitaan kodin lisäksi klassisissa taberna tai tasca-ravintoloissa, joissa aikakausien tuoksu on tiivistynyt seiniin. Näissä paikoissa ei kikkailla ruoalla eikä hienostella sisustuksella.

Cocido on todellinen makumatka Madridin historiaan.

Pikaruoka- ja katuruokapuolella on puolestaan yksi annos, jolle ei löydy voittajaa: bocadillo de calamares eli friteeratuilla mustekalarenkailla täytetty sämpylä. Ja tämä herkku nautitaan useimmiten nimeomaan Plaza Mayorin ympäristössä ja ehdottomasti kylmän oluen kera.

Vaikka Madrid ei olekaan merenrantakaupunki, tämä yksinkertainen herkku on juurtunut syvälle kaupungin identiteettiin. Madrid on ollut kalakaupan keskus jo 1800-luvulta kun rautatieverkosto mahdollisti tuoreiden merenelävien kuljetuksen nopeasti rannikolta sisämaahan. Kuljetusolosuhteet olivat tuohon aikaan rajalliset ja tuore kala pilaantui helposti pitkällä matkalla mutta mustekala ja kalmari säilyivät paremmin ja ne olivat halvempia kuin vaikkapa katkaravut, jotka olivat vain ylemmän luokan herkkuja. Kalmari oli siis taloudellisesti järkevä materiaali, josta friteeraamalla pystyttiin valmistamaan herkullista ruokaa helposti. Näin madridilaiset omaksuivat merenelävät osaksi paikallista ruokaperinnettä.

Toinen katuruokaklassikko on, patatas bravas, yksinkertainen mutta täydellinen esimerkki madridilaisesta makufilosofiasta: rapeita perunakuutioita, joiden päälle on kaadettu tulinen tomaatti-paprikakastike tai majoneesin ja aiolin sekoitus. Jokaisella baarilla on oma reseptinsä, ja paikalliset väittelevät kiivaasti siitä, kuka tekee parhaat bravas-annokset kaupungissa.

Tämä annos tilataan usein aperitiivina, tapaksena, kun halutaan jotain pikkupurtavaa juoman kera esim. ennen varsinaista ruoka-aikaa. Ennen kaikkea patatas bravas on tyypillinen lauantai- tai sunnuntaipäivän herkku,aurinkoisella terassilla nautittuna. Se kuuluu niihin ruokiin, jotka symboloivat rentoa yhdessäoloa ja hyvää seuraa – ei kiirettä, ei muodollisuutta.

Ja jos myöhään illalla iskee iso nälkä niin pelastus löytyy usein yksinkertaisesta mutta täydellisestä klassikosta: huevos rotos – paistetuista perunoista ja rikotuista munista, joiden päälle voidaan laittaa myös kinkkua tai chorizoa makua antamaan. Tämän ruoan resepti on yhtä mutkaton kuin sen viehätys. Mitä löysempi muna, sitä parempi annos 😉

Madrid ei kuitenkaan tyydy pelkkään mukavuusruokaan. Se haastaa myös rohkeammat syöjät. Callos a la madrileña, mausteinen naudan vatsamuhennos, on voimakkaiden makujen juhla. Ja jos etsii jotakin todella erikoista niin, gallinejas y entresijos – friteeratut lampaan sisäelimet – tarjoavat varmasti aidon, karhean palan kaupungin historiaa.

Näiden ruokalajien alkuperä juontaa juurensa köyhempiin aikoihin, jolloin mikään ei mennyt hukkaan. Nykyään niistä on tullut kulinaarisia symboleja, jotka muistuttavat siitä, että Madridin maku ei pelkää rehellisyyttä.

Madridin päivää ei voi päättää ilman churroja. Aamuyön tunteina, kun kaupungin valot himmenevät, juhliva kansa kokoontuu Chocolatería San Ginésiin upottamaan rapeita taikinasuikaleita sakeaan suklaakastikkeeseen. Tämä paikka on nimittäin avoinna ihan ympäri vuorokauden.

Toki näitä herkkuja saa muualtakin mutta muista tilatessa: churros ovat ohuita ja porras puolestaan paksumpia pötköjä. Molemmilla on oma kannattajakuntansa.

Nykyään Madridista löytyy melkeinpä kaikki maailman keittiöt edustettuina ja viime vuosina myös perinteinen madridilainen keittiö on kokenut uuden renessanssin kun perinteiset reseptit on laitettu uusiksi tunnettujen kokkien toimesta.

Mutta kaikesta huolimatta Madridin kulinaristinen sydän on kuitenkin sen oma perinteinen keittiö, joka on yhdistelmä vaatimatonta kastilialaista maalaisperinnettä, vivahteita eri puolilta Espanjaa ja modernia kaupunkikulttuuria. Se ei edes yritä olla hienosteleva ja täydellinen, vaan aito ja perinteitä kunnioittava.

Espanjan kaupunkien laitamilla ja uusilla asuinalueilla kohoaa vieri vieressä korkeita kerrostaloja, jotka noudattavat samaa mustavalkoista tai harmaasävyistä kuviointia, joka muistuttaa seepran raitoja. Näistä käytetään nimitystä edificios zebra, seepratalot.

Alun perin näitä rakennuksia pidettiin raikkaina ja modernina irtiottona perinteisestä espanjalaisesta arkkitehtuurista. Ne symboloivat talouskasvun ja urbaanin elämän uutta aikaa. Näitä taloja alkoi nousta kuin sieniä sateella noin 10 vuotta sitten ja niillä on täytetty käytännössä kokonaisia uusia asuinalueita. Ja lisää nousee edelleen – raitataloa toisen viereen.

Uudet espanjalaiset asuinalueet syntyvät vauhdilla. Kuntien kaavoituskäytännöt ja rakennuttajien tehokkuusajattelu suosivat nopeasti toteutettavia projekteja, joissa arkkitehtoninen yksilöllisyys jää valitettavasti toissijaiseksi.

Rakennusliikkeet hyödyntävät samoja pohjaratkaisuja, samoja materiaaleja ja samoja väriyhdistelmiä kerta toisensa jälkeen. Copypaste, helppoa ja nopeaa. Lopputuloksena on ympäristö, jossa jokainen talo näyttää samalta, vaikka sen suunnittelijana olisi eri arkkitehti.

Tyyli ei ole kuitenkaan syntynyt mistään arkkitehtuurikoulukunnasta vaan suoraan yksityisiltä rakennuttajilta, jotka halusivat säästää kustannuksissa ja luoda modernin, helposti tunnistettavan ja myyvän ulkonäön.

Näitä näkee useimmiten isommissa kaupungeissa, joissa kokonaiset korttelit tai paremminkin kokonaiset asuinalueet on rakennettu samasta muotista. Julkisivujen vaakaraidat tai kontrastivärit antavat illuusion dynaamisuudesta, mutta todellisuudessa kyse on ennalta suunnitellusta visuaalisesta turvallisuudesta. Taloja ei rakenneta paikallista kulttuuria tai historiaa varten, vaan globaalille asuntomarkkinalle, jossa estetiikka on tuotteistettu. Talojen pitää näyttää hyviltä digitaalisissa myyntimedioissa – myydäänhän valtaosa asunnoista ja kauan ennenkuin rakennustyöt ovat edes alkaneet.

Zebra-talojen ilmiö kertoo paljon nykyarkkitehtuurin luonteesta. Kaupunkisuunnittelussa korostetaan tehokkuutta ja modulaarisuutta, jotka palvelevat markkinoita, mutta harvoin asukkaiden identiteettiä. Tuloksena on siis arkkitehtuuria, joka on yhtä aikaa modernia mutta tyhjää ja tylsää – pintakiiltoa ilman juuria. Zebra-talot ovat tämän aikakauden peili. Yksilöllisyys on turhaa – paras kun mikään tai kukaan ei erotu joukosta.

Eikä kyse ole todellakaan siitä että näin saataisiin rakennetua edullisempia asuntoja niitä tarvitseville ihmisille. Vaan siitä, että miten rakennusliikkeet saavat eniten tuottoja. Kun asunnoista on pulaa niin kaikki tuntuu menevän kaupaksi laadusta ja hinnoista huolimatta. Suurin osa noista uusista asunnoista on nimittäin: a)aivan käsittämättömän kalliita, b)todella pieniä ja pienillä kopperohuoneilla varustettuja c)varsin heppoisesti rakennettuja. Aika yleistä on myös se, että asunnoissa on surkean pienet ikkunat eikä niissä useinkaan ole parvekkeita.

Alueesta riippuen saa 2-3 makuuhuoneen asunnon ostettua esim. täällä Madridissa esim. näillä hinnoilla.

Madridissa on pari uutta kokoinaista kaupunginosaa, jotka on käytännössä täytetty näillä zebra-taloilla. Yhteistä on se, että alueet ovat varsin kolkkoja, taloja on vieri vieressä ja kortteleiden välissä kulkee valtavat monikaistaiset tiet. Ja koko ajan rakennetaan lisää, muutama vuosi on kaikki tontit on täytetty samaa kaavaa toistaen.

Tuolla talojen keskellä kun seisoo niin sitä vain miettii, että toivottavasti seuraava arkkitehtisukupolvi osaa nähdä raitojen taakse ja palauttaa kaupunkeihin sen, mitä ne kipeästi kaipaavat – persoonallisuuden.

Espanjalaiset vauvat tulevat haikaran kuskaamina, Parisiista. Tai ainakin näin monille pienille lapsille Espanjassa kerrotaan siitä miten vauvat tulevat 🙂

Espanjassa lapset syntyvät koko ajan iäkkäämmille vanhemmille, keskimäärin espanjalaiset synnyttävät ensimmäisen lapsensa n. 33-vuotiaana. Tämä on täysin ymmärrettävää koska 30-vuotiaista lähes 30 % asuu vielä vanhempiensa luona joten perheen perustaminen ja lasten hankinta siirtyy koko ajan myöhäisemmäksi. Tämän myötä myös lapsiluku perheissä on kääntynyt jyrkkään laskuun ja tällä hetkellä espanjalaiset naiset synnyttävät keskimäärin 1.12 lasta. Euroopan toiseksi alhaisin luku.

Espanjassa lasketaan suurperheeksi 3-lapsinen perhe ja nämä saavat erilaisia alennuksia ja hyötyjä. Mitään yleisiä lapsilisiä täällä ei makseta mutta tietyin edellytyksin on mahdollista saada avustuksia sosiaaliturvasta. Tietyillä alueilla on myös käytössä ns. cheque-bebe eli vauvabonus, rahallinen korvaus lapsen syntymästä (yleensä 500-1000€). Myös verotuksessa vanhemmat saavat yleensä helpotuksia lapsesta/lapsista.

Joka tapauksessa syntyminen on suuri juhlanaihe Espanjassa. Kun perheeseen syntyy vauva, etenkin se suvun ensimmäinen, niin ketään ei kiinnosta sairaalaan vierailutunnit tai ajatus siitä että uusille vanhemmille ja vauvalle pitäisi antaa jonkinlainen rauha tutustua toisiinsa. Sukulaisarmeija valtaa sairaalahuoneen – paikka on täynnä kukkia, lahjoja, selfieitä ja äänekästä keskustelua siitä, kenen nenä ja piirteet lapsella on. Eikä heistä pääse eroon vierailuajan päätyttyä – täällä on täysin normaalia että isän lisäksi paikalla on 24/7 ainakin joku isovanhemmista, jopa kaikki mahdolliset.

Seuraavaksi mietitään että milloin laitetaan korvakorut, samantien sairaalassa vai myöhemmin muutaman viikon tai ehkä kuukauden kuluttua terveyskeskuksen kuukausitarkastuksessa. Kyllä – täällä on täysin normaalia että vastasyntynyt tyttö saa pienet kultaiset korvikset korviinsa aika nopeasti syntymän jälkeen. Eikä tätä asiaa ihmettele kukaan. Oma tytär sai korvakorunsa yhden kuukauden iässä.

Sukupuolierot näkyvät muutenkin selkeämmin ja kaikenlainen unisex-kulttuuri tuntuu espanjalaisista edelleen kovin ”oudolta”. 

Suomessa vanhemmat tuntuvat rakastavan beigeä. Jos vauva on kääritty hiekanväriseen peittoon ja puettu luonnonvalkoiseen bodyyn ja kulkee harmaissa vaunuissa niin kukaan ei voi varmasti tietää, onko kyseessä tyttö vai poika. Espanjalainen on samassa tilanteessa hämillään – miten lasta pitäisi kutsua?

Espanjassa asia hoidetaan selkeästi: tytöille korvakorut ja pinkkiä päälle, pojille sinistä. Eipähän jää epäselväksi, kumpi on kumpi. Yleensäkin espanjalaisten tapa pukea lapsensa on luku sinänsä: jos suomalaisten lastenvaatteiden valmistuksessa johtavana ideana on käytännöllisyys niin Espanjassa menee aina kauneus käytännöllisyyden edelle. Tytöillä pitää olla pitsisukkaa ja hörhelöä. Suomalaisen äitiyspaketin kätevät trikoo-vaatteet olisivat espanjalaiselle äidille luultavasti kauhistus. Tai niitä käytettäisiin korkeintaan yöpukukuina.

Siinä missä suomalainen vauva voi kulkea monta viikkoa nimettömänä, ollen vain poikalapsi Virtanen, vauveliini, vaavi, velivauva tai muu vastaava kunnes vanhemmat jossain vaiheessa saavat päätettyä onko lapsi enemmän Mikko vai Petteri, niin Espanjassa lapsi on saanut nimensä jo todennäköisesti kauan ennen syntymää. Eikä sitä pidetään salaisuutensa vaan nimi julkistetaan sukulaisille monesti jo siinä vaiheessa kun vanhemmille on selvinnyt onko kyseessä tyttö vai poika.

Nimi pitää olla valmiina lapset eivät saa nimeään vasta kasteessa vaan rekisteröinti pitää hoitaa viikon sisällä syntymästä. Nykyään se hoidetaan usein jo sairaalassa mutta esim. me aikoinaan jouduimme lähtemään naapurikaupunkiin hoitamaan asiaa ja mukana pitää tietysti olla molemmat vanhemmat sekä vastasyntynyt.

Suvussa kulkevat nimet ovat tyypillinen espanjalainen perinne. Ensimmäinen poika saa usein isänpuolen isoisän, abuelon, nimen – meilläkin on suvussa abuelo (isoisä) Pedro, hänen vanhin poikansa on Pedro ja hänen poikansa Pedro. Tai ensimmäiselle tytölle saatetaan antaa isänpuolen isoäidin eli abuelan nimi. Meillä tytär sai toiseksi nimekseen Marìa, kuten hänen espanjalaiset isovanhempansa (Mari Carmen ja Pedro Marìa). Ja täällä voi todellakin naispuolinen nimi Marìa olla myös miesten toisena nimenä.

Siinä missä lapsia kutsutaan Suomessa lempeästi vaikkapa ”nupuksi” tai ”muruksi” niin Espanjassa suositaan vähän luovempaa linjaa: mi vida (elämäni), mi cielo (taivaani), mi tesoro (aarteni), mi coraz´on(sydämeni), mi pequeñin/pequeñita (pikkuiseni), mi princesa/principito (prinsessani/prinssini), mi angelito (enkelini), mi bombón (suklaakonvehtini), mi reina (kuningattareni), mi campeón (mestarini), mi guapa (kaunokaiseni) tai vaikkapaihan vain kaikella rakkaudella mi gordito/gordita (pullukkani).

Eikä näitä käytetä vaan vauvoille vaan myös isommille lapsille. On täysin normaalia kuulla vanhempien tai isovanhempien sanovan julkisella paikalla lapselle, ven aqui mi gordito – tuuppa tänne, pullukkani.

Monet vauvat menevät päivähoitoon jo 4 kk iässä tai viimeistään siinä vaiheessa kun kaikki äitiys- ja isyyslomat on pidetty. Yhteensä vanhempainloma on 19 viikkoa ja siitä 6 ensimmäistä viikkoa on pakollista mutta sen jälkeen loput 13 viikkoa voi pitää äiti tai isä. Tämän jälkeen monissa perheissä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin laittaa lapsi päivähoitoon koska kotihoidontukia tai muita vastaavia etuuksia ei täällä makseta.

Ellei sitten ole abueloja, isovanhempia, jotka ottavat vastuun vanhempien palatessa työelämään. Tämä on ollut hyvin yleistä Espanjassa sillä isovanhemmille on ollut kunnia-asia hoitaa jälkikasvua mutta toki taustalla on myös taloudellinen pakkotilanne koska maksuttomia julkisia päiväkoteja on hyvin rajoitetusti joten paikkoja ei riitä kaikille ja yksityisten päiväkotien kuukausimaksut ovat yleensä 350-800 € kuukaudessa, riippuen päiväkodista, sen palveluista ja aikatauluista. Eikä hintaa suhteuteta mitenkään vanhempien tuloihin vaan se on aivan sama kaikille.

Muutenkin isovanhempien rooli on hyvin erilainen. Siinä missä Suomessa mummot ja vaarit odottavat, että vanhemmat pyytävät apua niin Espanjassa abuelot ja abuelat ilmestyvät paikalle kuin supersankarit. He kertovat kuinka vauvaa pitää syöttää, pukea ja jopa miten äidin pitäisi itse syödä. Espanjalainen isovanhempi onkin usein kätevä yhdistelmä lastenlääkäriä, kotitalousopettajaa ja iltapäiväkerhon ohjaajaa.

Lapsia myös halataan, pusutellaan ja kehutaan usein, heistä ollaan avoimesti ylpeitä. ei ole mitenkään harvinaista että teinit ottavat vielä vanhempien kädestä kiinni kulkiessaan kadulla ja vanhemmille moiskautetaan poskipusut tervehdittäessä.

Espanjalaiset lapset ja nuoret viettävät yleensäkin paljon aikaa yhdessä perheen kanssa, sekä kotona että kodin ulkopuolella – ruokailuissa, retkillä, juhlissa, lomilla. Myös aikuiset lapsetkin ovat usein vielä tiiviisti mukana perheen ja vanhempien elämässä, eivät vain juhlapyhinä.

Vaikka yhteiskunta ja elämä ovat muuttuneet paljon lyhyessä ajassa niin kaikesta huolimatta täällä rakkaus, emotionaalinen tuki, sosiaalinen kehitys ja avoin kommunikaatio ovat edelleen kasvatuksen tukipilareita.

Kuinta monta kertaa on tullut sanottua ne kuuluisat sanat: ”Sitten kun…”.

Tiedäthän, sitten kun alkaa loma. Sitten kun on kesä. Sitten kun saa opinnot hoidettua. Sitten kun saan hyvän työpaikan. Sitten kun lapset kasvavat. Sitten kun elämä rauhoittuu. Sitten kun pääsee eläkkeelle. Sitten kun…

Valitettavasti monilla ihmisillä on tapana elää tuossa jatkuvassa odotuksessa. Vaikka elämä olisi tässä ja nyt. Mutta arjen, kiireen, velvollisuuksien ja suunnitelmien keskellä sitä vain helposti unohtaa sen yksinkertaisen mutta perustavanlaatuisen totuuden että tämä hetki, se ei tule enää takaisin.

Elämä on lyhyt ja hetkiä ei ole tarjolla rajattomasti.

Monesti käy niin että kun joutuu kohtaamaan elämän rajallisuuden, niin se vasta herättää näkemään elämän ja asiat toisin. Yhtäkkiä valkenee se kuinka haurasta ja arvaamatonta kaikki on. Näissä hetkissä moni kokee tarvittavan pysähdyksen – alamme miettiä, mihin oikeasti haluamme aikaamme ja energiaamme käyttää ja mikä on oikeasti tärkää.

Mutta pitäisikö näitä hetkiä alkaa arvostamaan jo aikaisemmin eikä vasta sitten kun jotain tapahtuu.

Aivan liian moni elää elämäänsä kuin se olisi harjoittelukierros – aivan kuin oikea elämä alkaisi vasta myöhemmin. Ehkä lomalla, ehkä kesällä, ehkä eläkkeellä tai sitten kun lapset ovat isompia tai tai asiat rauhoittuvat. Sitä kuuluisaa sitku-elämää.

Mutta entäpä jos se oikea elämänkin jo meneillään ja me vain kuljemme sen ohi? Ei tule enää toista mahdollisuutta.

Meille opetetaan usein pienestä pitäen että pitää tehdä töitä tulevaisuuden eteen. Ensin pitää opiskella hyvä ammatti, säästää, tehdä töitä, maksaa asuntolainaa ja sijoittaa eläkepäiviin. Toki tuo kaikki on tärkeää. Mutta ongelma syntyy silloin kun tulevaisuuden odottaminen vie huomion nykyhetkestä. Voi nimittäin olla että sitä tulevaisuutta ei tulekaan tai että se onkin hyvin toisenlainen kuin mitä on suunnitellut. Elämä on täynnä yllätyksiä ja vakavat sairaudet yllättävät yhä nuorempia.

Ja rankka totuus on se että kaikki eivät saa koskaan edes kokea niitä eläkepäiviä. Tai eläkepäivät eivät olekaan ehkä sellaisia kuin olisi kuvitellut. Elämä ei ole aina reilua eikä se seuraa ennalta suunniteltua käsikirjoitusta.

Kun odottaa kovasti jotain tulevaa niin nykyhetki lipuu ohi huomaamatta. Ja ehkä lopulta käy niin että odottaessa missaa koko elämän. Päivät, viikot ja kuukaudet kuluvat, vuodet vierivät ja yhtäkkiä huomaa että emme oikeastaan koskaan olleet läsnä omassa elämässämme. Olimme paikalla mutta emme läsnä.

Lopulta ei ehkä kaduta se, mitä jäi tekemättä, vaan se, mitä jäi kokematta.

Moni kuvittelee että onnellisuus löytyy suurista ja mullistavista hetkistä mutta todellisuudessa se syntyy usein aika pienistä ja tavallista asioista. Nuo hetket eivät maksa välttämättä mitään eivätkä jää historiaan, mutta juuri ne tekevät elämästä elämisen arvoisen.

Onnellisuus ei löydy yhdestä hetkestä tai saavutuksesta vaan tavasta jolla elämme jokapäivästä elämää.

Elämä ei ole koko ajan helppoa, siihen kuuluu välillä vaikeuksia, kipua ja myös menetyksiä. Mutta juuri siksi jokainen hyvä hetki on niin arvokas. Ja läsnäolo auttaa meitä huomaamaan nämä hetket. Se tarkoittaa, että keskittyy siihen, mitä tekee juuri nyt – olipa sitten kyse keskustelusta läheisen kanssa, kävelystä luonnossa tai ihan vain jostain arkisesta askareesta. Aivan liian usein kiire,tylsyys tai vaikeudet vievät meidät pois tästä hetkestä koska emme osaa pysähtyä ja keskittyä siihen, mitä on.

Tämä ei tarkoita että pitäisi heittää kaikki vastuut tuuleen ja elää kuin huomista ei olisi vaan se tarkoittaa tasapainoa. Ei elämää voi varastoida tulevaisuutta varten vaan se tapahtuu nyt.

Jos elää koko elämänsä tulevaa varten niin saattaa jonain päivänä huomata että on koko ajan ollut matkalla jonnekin mutta ei koskaan päässyt perille.

Elämä ei ala sitten kun. Se on alkanut ja tapahtuu nyt – tässä hetkessä, tässä päivässä. Jokainen sydämenlyönti on muistutus siitä että olemme yhä täällä. Ainakin vielä hetken aikaa. Käytä se aika viisaasti.

Suomesta kantautuu jatkuvasti varsin ikäviä uutisia – työttömyysluvut ovat pahasti noususuuntaisia, talous sakkaa pahemman kerran ja valtion velka jatkaa kasvamistaan. Tätä on jatkunut jo useamman vuoden eikä muutosta parempaa tunnu olevan näkyvissä. Samaan aikaan monet muut Euroopan maat ovat porskuttaneet kovaa vauhtia eteenpäin. Näihin maihin kuuluu myös Espanja.

Espanjalla tuntuu juuri nyt menevän ihan mukavasti – ainakin jos katsotaan talouslukuja. Vuonna 2024 maan talous kasvoi jopa 3,5 prosenttia, mikä on euroalueen keskitasoa selvästi ripeämpää. Vuodelle 2025 kasvuennusteet ovat maltillisempia, mutta yhä positiivisia, mikä kertoo siitä, että Espanja on löytänyt hyvän vauhdin.

Tämä kaikki siitäkin huolimatta että korona pysäytti maan tärkeimmän tulolähteen, matkailun, lähes täydellisesti. Isku oli kuitenkin vain hyvin lyhyt ja hetkellinen ja sen jälkeen koko maa on lähtenyt aivan uuteen nousuun. Iso kiitos siitä kuuluu nimenomaan matkailulle.

Espanjan talouden suurin moottori on yhä edelleen tuttu ja turvallinen matkailu: sen osuus bruttokansantuotteesta lähenee jo kuudennesta, ja alalla on vahva, positiivinen vire. Aurinko, meri ja kulttuuri ovat yhdistelmä joka houkuttelee matkailijoita ympäri vuoden ja vuosi 2024 oli itse asiassa uusi ennätysvuosi: maassa vieraili noin 94 miljoonaa kansainvälistä matkailijaa. Ja tänä vuonna päästään vielä parempiin lukuihin. Espanja on suosionsa huipulla.

Sen lisäksi että matkailijoita saapuu enemmän niin nuo saapuvat matkalijat myös kuluttavat aikaisempaa enemmän. Rahaa käytetään matkailijaa kohden yhä enemmän ja oleskeluissa panostetaan laatuun, elämyksiin, laadukkaisiin ravintoloihin ja paikallisiin kokemuksiin. Espanja pyrkii tietoisesti irti halvan massaturismin maineesta.

Espanja houkuttelee tällä hetkellä matkailijoiden lisäksi myös sijoittajia. Maa on yksi Euroopan suurimmista talouksista, ja sillä on potentiaalia olla enemmän kuin vain “aurinkorannikko”. Tällä hetkellä sijoitusten määrä kasvaa merkittävästi, viime vuonna kasvua jopa 15 %. Tämä sijoitusten kasvu kohdituu erityisesti Latinalaisen Amerikan markkinoilla sekä teknologian, logistiikan ja kiinteistösijoittamisen alueilla. Monille LATAM-yrityksille Espanja toimii luonnollisena ja helppona porttina Eurooppaan.

Espanjan taloutta tukee tällä hetkellä myös merkittävästi vahva kotimainen kulutus. Inflaatiosta ja hintojen noususta huolimatta espanjalaiset käyttävät rahaa reippaasti niin vapaa-aikaan, ruokaan kuin matkailuun kotimaassa. Ihmiset ovat halukkaita ostamaan ja kuluttamaan – tämä trendi on ollut päällä jo viisi vuotta eikä sille näy toistaiseksi loppua. Ihmiset ovat nyt liikkeellä sillä ajatuksella että elämästä pitää nauttia koska kukaan ei tiedä että mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Espanja porhaltaa tällä hetkellä eteenpäin hyvässä myötätuulessa.

Toki Espanjallakin on omat huolensa. Työllisyys on ikuinen päänsärky. Se on kyllä laskenut hitaasti ja varmasti, vuoden 2025 toisella neljänneksellä se pyöri hieman yli kymmenessä prosentissa. Se on selvästi vähemmän kuin vaikkapa vuosikymmen sitten, mutta silti reilusti korkeampi kuin monessa muussa EU-maassa. Erityisesti nuorisotyöttömyys sekä monien työsuhteiden osa-aikaisuus on edelleen sitkeä ongelma.

Tämä luo epävarmuutta, joka heijastuu osaltaan myös kulutustottumuksiin – moni nuori ei uskalla tai pysty sitoutumaan asuntolainaan tai pitkäaikaisiin investointeihin, vaan panostaa mieluummin kokemuksiin ja elämiseen hetkessä. Toisaalta tämä lisää merkittävästi kotimaista kulutusta koska raha, vaikka sitä olisikin vähän, laitetaan kiertämään eikä sitä säästetä sukanvarteen.

Vaikka maan talous on kasvanut vahvasti niin samaan aikaan Espanja kuitenkin kamppailee julkisen talouden tasapainottamisen sekä julkishallinon kasvun kanssa. Julkinen velka on edelleen korkea, yli 100 % BKT:stä, mikä tekee siitä Euroopan korkeimpia. Tämä rajoittaa hallituksen liikkumavaraa ja voi vaikeuttaa asioita tulevaisuudessa. Espanja, kuten monet muutkin Euroopan maat, joutuvat myös jossain vaiheessa tekemään tiliä julkisen talouden haasteiden kanssa. Jatkuvasti paisuva julkinen hallinto sekä nousevat palkka- ja eläkekustannukset laittavat valtiontalouden tiukille eivätkä jatkuvasti nousevat velanhoitokustannukset helpota tilannetta.

Talouden mahdollinen ylikuumeneminen sekä mahdolliset ulkoiset häiriöt ovat myös mahdollisia riskitekijöitä jotka saattavat tulevaisuudessa keikuttaa Espanjan tällä hetkellä hyvässä myötätuulessa seilaavaa laivaa.

Kaikesta huolimatta kokonaiskuva on valoisampi kuin pitkään aikaan.

Espanja on nyt onnistunut yhdistämään vahvan turismin, kasvavan kotimaisen kulutuksen ja suhteellisen vakaan talouskasvun. Eikä unohtaa voi tietenkään EU-tuilla vauhditettuja investointeja. Nähtäväksi jää että onnistuuko maa kääntämään tämänhetkisen kasvun kestäväksi poluksi vai onko tämä vain hetken huumaa.

On arvioitu että jos Espanja vain pystyy hillitsemään velkaantumista ja julkisenhallinnon kasvua, purkamaan edelleen työmarkkinoiden jäykkyyksiä sekä pysymään poissa isommista maailmanlaajuisista konfikteista, niin maan asema yhtenä Euroopan dynaamisimmista talouksista voi jatkaa vahvistumistaan.

Jos taas tehdään huonoja päätöksiä, globaalit talousongelmat ja kotimaiset rakenteelliset heikkoudet jäävät ratkaisematta, voi kasvu hidastua hidastua tai jopa kääntyä negatiiviseksi nopeallakin tahdilla.

Matkailu tulee taatusti jatkossakin olemaan vahva talouden moottori mutta pelkästään sen varaan ei voi tulevaisuutta laskea.

Kesä vaihtui virallisesti syksyksi tällä viikolla Espanjassa, virallinen päivä oli tarkalleen 22.syyskuuta. Ja täsmälleen samana päivänä jätettiin myös hyvästit kesäilmoille, ainakin täällä Madridissa, sillä syksy tuli kertaheitolla.

Vielä viikko sitten helle helli ja lämpötilat nousivat päivisin yli 30 asteen, öisinkin pysyttiin 18 asteen paremmalla puolella mutta tällä viikolla lämpötilat romahtivat kertaheitolla. Nyt on aamuisin ollut 6-8 astetta lämmintä ja kesän jälkeen tuo tuntuu todella viileältä. Pitkät housut ja pitkähihaiset paidat on pitänyt taas kaivaa kaapin perältä takaisin käyttöön. Viimeksi niitä tarvittiin toukokuun alussa.

No, onneksi iltapäivisin on vielä ihan mukavan lämmintä, erityisesti auringossa. Se kun lämmittää ihan kivasti vielä tähän aikaan vuodesta – nyt pitää kerätä talteen kaikki aurinkoenergia.

Syksy on itse asiassa oma lempivuodenaikani täällä Madridissa. On vielä pääosin lämmintä mutta ei enää kuumaa kuten kesällä. Syyssateetkaan eivät ole vielä saapuneet eli kelien puolesta syyskuu on yleensä mitä mahtavin. Eikä säässä näytä olevan suurempia muutoksia myöskään lähiaikona. Sää muuttuu yleensä epävakaisemmaksi ja viileämmäksi vasta tuossa loka-marraskuun vaihteessa.

Toki syksyn saapumisen huomaa siitä että päivät käyvät vähitellen lyhyemmiksi. Aamuisin kun herää, on vielä pimeää – aurinko nousee vasta klo 8 aikoihin. Iltaisin aurinko taas laskee iltakahdeksan maissa ja sen jälkeen ilma viilenee nopeasti.

Mutta nyt pitää vielä nauttia näistä kauniista syyspäivistä. Nyt on mitä parhain aika nauttia kaikista ulkoilma-aktiviteeteista. Kesällä oli liian kuuma lähteä pyöräilemään, lenkkeilemään tai patikoimaan mutta nyt kelit ovat täydelliset liikkumiseen.

Myös niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin pihalla olemisesta voi taas nauttia, muutenkin kuin aamuvarhain tai iltamyöhään. Kesäkuukausina ei tuolla pihalla pysty olemaan keskellä päivää, ei edes varjossa.

Tyttärellä alkoi koulu kolme viikkoa sitten ja siellä palattiin arkeen myös täydellä teholla – tällä viikolla oli ohjelmassa jo kolme koetta eli viime viikonloppu meni jo tuttuun tapaan pitkälti kotosalla ja tyttärellä koulujuttujen parissa. Tätä se on sitten käytännössä joululomaan asti.

Onneksi marraskuussa on sentään pari pidempää viikonloppua kun pari pyhäpäivää osuu tänä vuonna sunnuntai/maanantaille eli ne tuovat vähän vaihtelua tähän syksyyn. Tuskinpa mitään reissuja kuitenkaan teemme koska puolisolla ei ole vapaita eikä lomia mutta jos edes jotain vähän erilaista ohjelmaa keksisi noille viikonlopuille niin ei syksy ehkä tuntui niin pitkältä.

Mutta aika hyvin tytär on taas sujahtanut kouluarkeen ja aikaisiin herätyksiin.

Tänä vuonna herätys on itse asiassa viime vuotta aikaisemmin sillä koulu vaihtoi tälle vuodelle aikataulua niin että koulupäivä alkaakin jo klo 9, ei 9.30 kuten aikaisemmin.

Tämä on aiheuttanut pientä turhautumista monissa perheissä sillä tuo klo 9 on sellainen paha ruuhka-aika kun kaikki tuntuvat suuntaavaan Madridiin juuri samaan aikaan. Ruuhkat ovat valtavat joka puolella. Meidänkin matka koululle, johon aikaisemmin meni 17 minuuttia, kestää nyt aamuisin keskimäärin 30-40 minuuttia. Erityisesti alkuviikko on jäätävien ruuhkien aikaa kun kaikki osittain etätyössä olevat suuntaavat toimistoille aina alkuviikosta. Torstaisin ja perjantaisin teillä on onneksi rauhallisempaa.

Mutta mitäs tuolle voi, ei auta kuin kasvattaa kärsivällisyyttä. Ja toivoa että nuo ruuhkat tästä helpottaisivat jossain vaiheessa.

Muuten syksy on alkanut aika lailla tutuissa merkeissä, ei sen kummempia uutuksia tai muutoksia.

Tyttärellä on edelleen ratsastusvalmennustunnit 3 kertaa viikossa ja lisäksi yksityisvalmennus kerran kuukaudessa. Jatkamme edelleen ponin vuokraamista vaikka hän on käymässä auttamattomasti liian pieneksi mutta emme ole löytäneet hänelle isompaa kaveria tilalle. Eli näin mennään kunnes jotain muuta keksimme.

Syksy tulee olemaan aika pitkälti arkea, arkea ja arkea. Reissuja ei ole toistaiseksi tiedossa eikä oikeastaan mitään muutakaan ihmeellistä. Mutta toisaalta, olimme melkein koko kesän aina jossain reissussa joten ihan kivaa olla vaihteeksi taas kotona ja keskittyä arkeen.

Onneksi täältä Madridista voi helposti tehdä lyhyempiäkin reissuja sillä lähellä on niin paljon nähtävää. Ehkäpä tämän syksyn teemana voisikin olla lähimatkailu. Ne kun eivät vaadi mitään etukäteisvarauksia eli mitä parhaimpia juttuja ex tempore-reissuille. Mielessä on itse asiassa monta kivaa paikkaa, jossa pitäisi päästä käymään!

Mutta niitä odotellessa nautitaan nyt kotoilusta ja syksyn tunnelmasta.

Espanjaan liitetään yleisesti ns. mañana-kulttuuri eikä sillä välttämättä tarkoiteta mitään positiivista. Espanjalaiset eivät kuitenkaan koe asiaa samalla tavalla sillä espanjalaisilla ei yleensä koskaan ole niin kiire etteikö asia voisi odottaa huomiseen. Aina on olemassa mañana, huominen, jolloin voi jatkaa hommia. Maailma jatkaa pyörimistään ja hommat tulee hoidettua vaikka asiat eivät aina luistaisikaan ihan sovitussa minuuttiaikataulussa.

Sana mañana tarkoittaa kirjaimellisesti huomista, mutta käytännössä se viittaa laajempaan asenteeseen: asiat eivät ole niin kiireellisiä, vaan ne voidaan hoitaa myöhemmin – ehkä huomenna, ehkä ensi viikolla. Mañana tavallaan tarkoittaa lähitulevaisuutta. Jotain epämääräistä. Ei ainakaan tänään, ehkä huomenna mutta ei välttämättä silloinkaan. Ehkä kuitenkin ensi viikolla tai ainakin jossain vaiheeessa.

Tähän ei voi Espanjassa asuessa olla tottumatta – mikään harvemmin tapahtuu mañana.

Käytännössä mañana voi näky monella tapaa. Käytännössä lähes kaikki aikataulut joustavat eikä mikään yleensä ala minuutilleen silloin kun on etukäteen ilmoitettu. Jos sinut on siis kutsuttu vaikka lounaalle klo 14 niin paikalle on turha kirmata vielä tuossa vaiheessa sillä kaikki on vielä kesken ja ketään ei ole ole paikalla. Ei välttämättä edes isäntä itse.

Kotiin soitettu putkimies ilmoittaa tulevansa paikalle mañana por la tarde mutta käytännössä häntä on turha silloin odottaa paikalle. Hän voi ilmestyä jossain vaiheessa, joko klo 14 tai klo 20 tai ei ilmesty ollenkaan sillä mitä todennäköisemmin eteen on tullut jotain muuta tärkeämpää tai kiireellisempää joten hän tulee sitten kun ehtii. Aurinkopaneelien korjaaja ilmoittaa tulevansa ensi viikolla mutta häntä ei ole näkynyt vielä 2 kuukautta myöhemmin. Lukuisista lupauksista huolimatta.

Mañana vaikuttaa myös julkisella puolella – byrokratia vie aikaa ja virastokäynnit vaativat kärsivällisyyttä. Harva asia hoituu tai edes etenee yhdellä käynnillä. Kun viraston työntekijä sanoo että ”tämä hoituu huomenna”, se voi käytännössä tarkoittaa mitä tahansa maanantaista joulukuuun.

Espanalaisilla ei tunnu olevan koskaan kiire ja aika käsitys on varsin joustava – kaikesta huolimatta tärkeät työt tulevat tehdyiksi ja ne vähemmän tärkeät hoituvat jossain vaiheessa ajan kanssa.

Kiire ei ole muodikasta Espanjassa. Täällä ei ole muodikasta viilettää kadulla kahvimuki ja sämpylä kädessä, saatikka että niitä nauttisi niitä kävellen. Ikinä ei pitäisi olla niin kiire etteikö ehtisi istua hetkeksi alas niitä nauttimaan.

Mañana-asenne liittyy vahvasti espanjalaiseen elämäntapaan jossa korostuu ihmisten kyky nauttia hetkestä. Sekä tietysti sosiaalisuus, joka ajaa monissa tilanteissa kiireen edelle. Ikinä ei pitäisi olla niin kiire etteikö ehtisi hetken rupatella naapurin, kaupan myyjän, postinjakajan, kollegan, ystävän tai asiakkaan kanssa.

Mistä tämä sitten juontaa? Ehkäpä historia, ilmasto ja kulttuuriset arvot ovat muovanneet sen: kuumassa säässä ei ole ollut järkevää juosta paikasta toiseen kello kaulassa. Asiat järjestyvät – eivät ehkä tänään, eivätkä huomenna mutta jossain vaiheessa.

Mañana-kulttuuri ei missään nimessä tarkoita välinpitämättömyyttä, vaan toisenlaista ajattelutapaa: asiat tulevat kyllä hoidetuiksi, mutta omassa tahdissaan. Se haastaa pohtimaan, tarvitseeko kaiken tapahtua aina heti – vai voisiko välillä antaa elämän virrata hieman hitaammin.

Kun hyväksyy sen tosiasian se että kaikki ei tapahdu heti ja nyt, niin elämä saattaa muuttua astetta rennommaksi.

Kouluvuosi on potkaistu käyntiin myös täällä Espanjassa. Sujahdimme arkeen aika sujuvasti – ilmeisesti tytärkin kaipasi pitkän kesäloman jälkeen jo rutiineja sekä ystäviään. Mitään draamaa ei siis koulun alkaminen aiheuttanut. Siitäkään huolimatta että takana on vasta kaksi viikkoa ja ensi viikolla jo edessä ensimmäiset kolme koetta. Täällä ei todellakaan aloiteta kouluvuotta mukavan leppoisasti vaan täysillä alusta alkaen.

Koulun alkaminen tuo aina uusia juttuja – ei pelkästään sen takia että oppilat ovat vuotta vanhempia vaan siitä syystä että kouluissa asioita yritetään tehdä aina paremmin.

Täällä Espanjassahan autonomisilla alueilla on paljon päätäntävaltaa ja tämä paikallisuus mahdollistaakin sen että muutoksia pystytään tekemään herkemmin ja nopeammalla aikataululla. Ja ainakin täällä Madridissa tuntuu että näihin koulutusasioihin halutaan panostaan kovasti tällä hetkellä.

Täällä oli esim. pitkään muodissa se, että kouluissa haluttiin lisätä englanninkielen opetusta ja tästä syystä monissa kouluissa aloitettiin tiettyjen aineiden opettaminen englanniksi. Meilläkin tytär opiskeli primariassa eli ala-asteella englanniksi eri aineita (yhteiskuntaoppi, luonnontieteet, musiikki, kuvaamataito) mutta nyt ollaan palaamassa takaisin siihen että tärkeitä aineita kuten yhteiskuntaoppi, luonnontieteet, historia, matematiikka pitää opettaa espanjaksi. Digitaalisten laitteiden buumi on myös ohitse – nyt ollaan palaamassa takaisin siihen että tietokoneiden ja tablettien käyttöä rajoitetaan opetuksessa (ala-asteella max. 2 tuntia viikossa). Myös muita merkittäviä muutoksia on tehty tai ollaan tekemässä – siitäkin huolimatta että viimeisissä PISA-tuloksissa Madridin koulut pärjäsivät erittäin hyvin ja monissa tuloksissa olivat keskimääräistä korkeammalla.

Tässäpä muutamia faktoja paikallisesta kouluelämästä

1. Espanjalainen koulujärjestelmä

Escuela infantil, esikoulu: kestää 3 vuotta (aloitetaan sinä vuonna kun täyttää 3 vuotta) – vapaaehtoinen

Primaria,ala-aste: kestää 6 vuotta (aloitetaan sinä vuonna kun täyttää 6 vuotta) – pakollinen

Secundaria, yläaste: kestää 4 vuotta (aloitetaan sinä vuonna kun täyttää 12 vuotta) – pakollinen

Bachillerato, lukio: kestää 2 vuotta ja valmistaa korkeakouluopintoihin

FP, ammatillinen koulutus – vaihtoehto peruskoulun jälkeisiin opintoihin

Tänä vuonna täällä Madridissa otettiin käyttöön uusi järjestelmä, joka mahdollistaa sen että secundarian eli yläkoulun kaksi ensimmäistä vuotta voidaan käydä primarian eli ala-asteen puolella.

Moni koulu onkin ottanut tämän järjestelmän ottanut käyttöön. Näin pystytään tavallaan jatkamaan lasten lapsuutta vähän pidempään eikä heitä heti 12-vuotiaina siirretä vanhempien oppilaiden vaikutuspiiriin.

Toisaalta yksityiskoulut ovat yleensä sellaisia, joissa on kaikki etapit samassa paikassa eli saman pihan alueella pystyy käymään läpi koulutien aina esikoulusta lukion loppuun.

2. Erilaiset koulutyypit ja niiden kustannukset

Kouluja on olemassa julkisia, valtion tukemia yksityiskouluja sekä täysin yksityisiä kouluja. Julkiset ovat maksuttomia mutta niissäkin kirjat sekä opetusmateriaalit tulevat vanhempien maksettaviksi. Tarjolla ei ole myöskään maksutonta kouluruokailua – jos koulu tarjoaa ruokailumahdollisuuden, se on aina lisämaksullinen.

Valtion tukemissa yksityiskouluissa on periaatteessa kuukausittain maksettava koulumaksu, joka voi olla jotain 80-400 € välillä, mutta on perheitä jotka eivät maksua halua maksaa eikä heitä siltikään potkita pois koulusta. Suurin osa kuitenkin on valmis koulumaksun maksamaan – siitäkin huolimatta että se perustuu vapaaehtoisuuteen.

Täysin yksityiset koulut pyörivät puhtaasti vanhempien maksamien koulumaksujen avulla ja näissä kouluissa kuukausimaksut ovat 400-1500 € välillä. Lisäksi kouluissa kaikki maksetaan vielä erikseen – koulukirjat, materiaalit, mahdolliset tietokoneet/ipadit, kouluruokailu, koulukuljetukset, kouluvaatteet jne.

Julkisissa kouluissa ei yleensä ole kouluvaatteita mutta valtaosassa yksityiskouluja on koulupuvut käytössä. Monesti se on varsin perinteinen uniformu eli tytöillä hame, polvisukat ja kauluspaita, pojilla suorat housut/polvihousut+sukat ja kauluspaita. Urheilupäivinä tietysti koulun urheiluasut.

3. Luokkakoko

Espanjassa luokkakoot ovat perinteisesti olleet varsin isoja, etenkin julkisissa kouluissa. Mutta nyt tähän ollaan haluttu muutosta ja esim. Madridissa on jo ajettu sisään pienempiä luokkakokoja eri ikäluokissa. Täällä saa esikoulussa ja ala-asteella olla nykyään enintään 20 oppilasta / luokka (aikaisemmin 25), kun taas yläasteen 1-3.luokilla oppilaita saa olla enintään 25 / luokka (aikaisemmin 30).

Tyttären luokalla, yksityiskoulussa ylästeen 3.luokalla, on tällä hetkellä 17 oppilasta – tosin kaksi on viettämässä vaihtovuotta ulkomailla eli kun he palaavat takaisin niin oppilaita on silloin 19.

Espanjalaisissa kouluissa on tapana että rinnakkaisluokat sekoitetaan aina pari vuoden välein – näin oppilaita opetetaan tulemaan toimeen kaikkien kanssa ja toisaalta myös niitä ikävämpiä tyyppejä ei tarvitse sietää paria vuotta enempää.

4. Koulupäivän pituus

Kouluviikon tuntimäärä riippuu autonomisesta alueesta, ikäluokasta sekä koulusta.

Esimerkiksi Madridin alakouluissa on julkisella puolella 25 viikkotuntia ja koulupäivä ajoittuu klo 9-16 välille, yleensä niin että varsinainen päivä päättyy klo 14. Iltapäivä on varattu niille oppilaille, jotka ovat mukana maksullisessa kouluruokailussa.

Joissakin kouluissa on kuitenkin käytössä ns. jornada partida eli koulupäivä on pidempi mutta sen keskellä on pitkä lounastauko. Koulut eivät kuitenkaan tarjoa maksutonta lounasta oppilaille vaan lounas joko syödään kotona tai sitten siitä maksetaan erikseen. Tällöin siis mennään aamulla kouluun klo 9 ja lounastauko alkaa esim. klo 13. Tauon jälkeen palataan kouluun 15 ja koulu jatkuu vielä parin tunnin verran.

Madridssa on nyt otettu käyttöön uusi määräys eli kaikki uudet koulut jotka tästä eteenpäin avaavat ovensa, joutuvat ottamaan pakollisena käyttöön tuon jornada partidan. Tämä siitä syystä että näin pyritään helpottamaan vanhempien työssäkäyntiä sillä alakouluikäiset eivät Espanjassa voi kulkea itsenäisesti kouluun vaan joku täysi-ikäinen pitää olla lapsia aina hakemassa.

Secundariassa eli yläasteella viikkotunteja on vuodesta riippuen 30-33. Päivät voivat primarian tapaan yhtäjaksoisia tai jornada partida. Julkisissa käytetään yleensä yhtäjaksoista päivää eli koulupäivän päätteeksi suunnataan kotiin syömään lounas.

Tyttärellä on viikkotunteja 35 ja heillä on käytössä tavallaan jornada partida eli koulupäivän katkaisee 1.5 tuntia kestävä lounastauko klo 14.30-16 välissä.

Espanjassa ei ole varsinaisia välitunteja eli jokaisen tunnin päätteeksi ei ole taukoa. Ei edes ala-asteella. Ja tämä on sama oli sitten julkisessa, valtion tukemassa yksityiskoulussa tai yksityiskoulussa.

Koulupäivä jakaantuu yleensä muutamaan ”blokkiin” eli on useampia tunteja putkeen ja sitten vähän pidempi tauko. Ja lounas on usein vasta koulupäivän päätteeksi. Ellei koulussa ole sitten jornada partida.

Julkisissa kouluissa on yleensä päivän aikana vain yksi 30 minuutin tauko, jonka aikana syödään kouluun tuodut eväät. Tämä siis suunnilleen niihin aikoihin kuin suomalaisissa kouluissa syötäisiin jo lounasta eli ennen puolta päivää.

Tyttärellä menee aikataulu tänä vuonna niin että heillä on aamulla kolme tuntia putkeen, sitten 30 minuutin välipalatauko (sisältyy kouluruoan hintaan eli voi hakea sämpylän tai hedelmän). Sen jälkeen vedetään taas 3 tuntia putkeen ja sitten on 1.5 tunnin lounastauko. Ja päivän päätteeksi vielä yksi oppitunti.

Koulussa kaikilla oppilailla päivän pituus on sama – oli sitten esikoulussa, ala-asteella tai yläasteella. Kaikilla päivä alkaa samaan aikaan klo 9 ja päättyy samaan aikaan klo 17. Tämä on hyvin yleinen käytäntö ja aikataulu yksityiskouluissa.

5. Mitä aineita opiskellaan

Yläasteella (julkisella puolella) viikkotunteja on seuraavasti:

MATERIA	CARGA LECTIVA SEMANAL
Espanja (äidinkieli	4
1.vieras kieli (yleensä englanti)	3
maantieto ja historia	3
liikunta	2
matematiikka	4
ns. valinnaiset aineet	3+3+3
uskonto tmv.	2
valinnainen	2
oppilaanohjaus	1
Yhteensä viikkotunteja	30

Noiden ns. pakollisten aineiden lisäksi on siis joukko ns. valinnaisia, joita jokaista on 2-3 tuntia viikossa. Näitä voi olla esim. teknologia, kuvaamataito, fysiikka & kemia, biologia & geologia, musiikki, ekonomia, klassinen kulttuuri (latina) tai muut kielet, esim. saksa / ranska. Näistä opetettavista aineista päättävät käytännössä aina autonomiset alueet ja koulut, ei itse oppilaat.

Tyttären koulussa viikkotunteja on 35 eli viisi tuntia enemmän kuin julkisissa kouluissa. Heillä tunnit jakautuvat seuraavasti:

Englanti (language & literature)	8 tuntia
äidinkieli, Espanja	4
matematiikka	4
liikunta	3
historia & maantieto	3
fysiikka ja kemia	3
biologia	2
saksa	2
musiikki	2
teknologia ja ohjelmointi	2
oppilaanohjaus	2

Yläasteen viimeisenä vuonna eli 4.luokalla on oppilailla mahdollisuus vaikuttaa siihen että mihin painottaa opintoja eli valinnaisaineita on tarjolla enemmän. Tuo yläasteen neljäs vuosikurssi alkaa nimittäin suuntaamaan oppilaita jo kohti tulevia lukio-opintoja ja täällä se yleensä tarkoitta sitä että pitää tietää ja valita mihin haluaa suuntautua.

Lukioita on siis eri suuntauksilla ja niiden perustella määräytyvät opiskeltavat aineet ja käytännössä ne määrittävät pitkälti myös jatko-opiskelumahdollisuuksia. Jos esim. päätyy opiskelemaan taidelukioon niin sieltä on vaikea lähteä opiskelemaan esim. lääkäriksi tai insinööriksi.

6. Kouluruokailu

Espanjassa ei ole maksutonta kouluruokailua, kaikissa kouluissa sitä ei ole tarjolla edes maksusta. Toki tähän ollaan yritetty saada muutos niin että kaikilla olisi mahdollisuus syödä koulussa. Tietysti lisämaksusta. Kouluruoan hinta on viime vuosina ollut julkisissa kouluissa 5.50 € / päivä. Tietyillä edellytyksillä on ruokailuun mahdollista saada avustusta.

Jos kouluruokailuun osallistuu niin ruokailu on usein päivän päätteeksi eli kun muut oppilaat lähtevät kotiin niin ruokailuun osallistuvat jäävät kouluun syömään. Toki jos koulussa on käytössä turno partido niin silloin lounas on koulupäivän keskellä ja koulu jatkuu vielä lounaan jälkeen. Eli kaikki riippuu koulusta ja sen aikatauluista.

Yksityiskouluissa lounas syödään käytännössä koulupäivän aikana. Tyttären koulussa lounasajat menevät porrastusti niin että pienimmät oppilaat syövät ensin, vanhemmat myöhemmin. Tyttärellä on tänä vuonna lounastauko klo 14.30-16 ja tyttären luokan vuoro on ruokalassa klo 15.

Tyttären koulussa on oma keittiö eli siellä valmistetaan kaikki ruoat alusta lähtien itse eikä eineksiä käytetä koskaan. Ruokailutila on valoisa ja viihtyisä. Tosin myös hyvin meluisa sillä espanjassa ei todellakaan ole mitään ruokarauhaa vaan ruokailu on sosiaalinen tapahtuma, myös kouluissa. Eli lapset saavat keskustella vapaasti ruokailun aikana eikä seinillä ole mitään desibelimittareita.

Kouluruoka sisältää yleensä aina alkuruoan, pääruoan sekä jälkiruoan ja ruoat ovat yhä enemmässä määrin ennen kaikkea terveellisiä. Juuri tälle vuodelle tuli taas uusi säännöksiä joita kouluruokailuissa pitää noudattaa eli tarjolla ei todellakaan ole mitään herkkuruokia vaan terveellistä, perinteistä espanjalaista ruokaa.

Alkuruoat ovat usein kasvispitoisia, mukana paljon linssi/papu/kikherneruokia sekä kasvissosekeittoja. Yleensä toinen vaihtoehto on jonkinlainen salaatti. Pääruokana on sitten jotain proteiinipitoista – lihaa, kalaa, kanaa, mustekelaaa, munakkaita ja niiden kera yleensä joku kasvislisäke. Ei siis perunoita, riisiä, perunamuusia, makaronia tmv. Jälkiruoka on joko hedelmä tai maustamaton jogurtti. Voisi siis sanoa että todella terveellistä ruokaa tarjotaan.

Ja kummasti se koulun tarjoama ruoka maistuu kun on nälkä vaikka ei todellakaan ole aina mitään mieluista ruokaa.

Tyttären koulussa melkeinpä kaikki syövät lounaan koulussa koska vain muutama oppilas asuu sellaisen matkan päässä että ehtisi edes kotiin tuossa ajassa eikä koulun lähellä ole kauppoja, kahviloita, ravintoloita tmv. että voisi syödä lounaan muualla kuin koulun ruokalassa. Lounas on tietysti lisämaksullinen, 245 € kuukaudessa ja siihen sisältyy lounasruokailun lisäksi myös välipala (sämpylä tai hedelmä).

7. koulujen tilat

Koulut ovat Espanjassa ulkoisesti aina varsin ankean näköisiä rakennuksia. Ei ole juurikaan puita tai pensaita, saatikka kivoja leikki- ja kiipeilyalueita. Piha on asfalttia tmv. ja ne toimivat yleisesti myös liikunta-alueina.

Toki poikkeuksiakin on ja etenkin yksityiskoulut panostavat koulujen tiloihin enemmän koska ne ovat myös kilpailuvaltteja. On moderneja laboratorioita, omat kirjastot, yleisurheilukentät, tenniskentät, uima-altaat jne.

Koulut ovat aina aidattuja ja niihin pääsee kulkemaan vain portin kautta, joka on tietysti lukittuna. Tämä koskee niin julkisia kuin yksityiskouluja. Oppilaat eivät voi siis vapaasti kulkea miten haluavat. Alakouluikäiset pääsevät lähtemään koulusta vain jos joku aikuinen on heitä hakemassa. Yläasteikäiset saavat sentään jo lähteä koulusta omatoimisesti.

Yleensä täällä kouluissa on oppilailla oma fyysinen luokka ja sitten opettajat vaihtavat luokkien välillä. Tämä käytäntö on niin ala- kuin yläasteella. Toki tiettyjä erikoisaineita opetetaan omissa luokissa. Tämä tietysti osittain siitä syystä että tuntien välillä ei ole välitunteja eli siirtymiset eri luokkien välillä ovat hankalia toteuttaa.

Varsinaisten koulutilojen lisäksi joissakin yksityiskoulussa, erityisesti täällä Madridissa, on myös oma residencia eli asuntola. Koulut toimivat siis myös sisäoppilaitoksina sekä espanjalaisille että ulkomaalaisille opiskelijoille. Yleensä nämä ovat yläasteikäisille mutta joissakin kouluissa on asuntolat myös ala-asteikäisille.

Yleensäkin vaihtovuodet ulkomailla ovat hyvin yleisiä yksityiskoulujen opiskelijoiden keskuudessa. Esim. tyttären vuosikurssilta on tänä vuonna n. neljännes oppilaista vaihdossa ulkomailla ja ensi vuonna lähtee vielä lisää. Yläasteen kaksi viimeistä vuotta ovat erityisen suosittuja ajankohtia ulkomaan vaihtovuodelle.

7. Opettajat

Opettajien taso vaihtelee Espanjassa melkoisesti, kuten varmasti ihan jokaisessa maassa.

Mikä tekee tilanteen erikoiseksi täällä on se, että julkisissa kouluissa itse koulut eivät voi valita omia opettajiaan vaan opettajat ovat ns. oposiciones-virkamieskokeen suorittaneita eli paikat jaetaan tuossa kokeessa menestymisen mukaan. Ja tuo koe on puhtaasti teoreettinen. Kun olet suorittanut kokeen ja saat paikan jostain niin käytännössä taskussa on loppuiän julkinen virka etuineen. Tämä valitettavasti taas tarkoittaa joskus sitä että kiinnostus opettamiseen ja tuloksiin saattaa lopahtaa jossain vaiheessa koska opettajilla ei ole käytännössä mitään tulosvastuuta. Toisaalta julkisissa on myös todella hyviä ja työhönsä paneutuneita opettajia eli kaikki riippuu tuurista.

Yksityiskoulut taas valitsevat itse opettajansa ja niissä opettajilla on olemassa tietty tulosvastuu sillä vanhemmat reagoivat helposti eli koulu menee vaihtoon jos vanhemmat eivä tole tyytyväisiä. Kun maksaa yli 1000 euroa kuukaudessa opetuksesta niin silloin yleensä odotetaan myös tiettyä tasoa, myös opettajilta. Tämä näkyy etenkin täällä Madridissa jossa kilpailu on kovaa eri yksityiskoulujen välillä.

8. Koulukirjat ja materiaalit

Espanjassa koulukirjat ja oppimateriaalit ovat käytännössä aina maksullisia. Yleensä niihin menee joku 100-200 € vuodessa, riippuen alueesta, koulusta ja oppilaan iästä. Toki eri alueilla on olemassa myös erilaisia järjestelyitä, joissa oppilailla on mahdollisuus saada käyttöön maksuttomat kirjat. Madridissa on esim. julkisissa ja valtion tukemissa yksityiskouluissa opiskeleville oma ohjelmansa, jonka kautta on mahdollisuus ns. lainata kirjat kouluvuotta varten.

Yksityiskouluissa opiskelevat oppilaat joutuvat hankkimaan aina kirjat itse – joko koulun kautta taikka sitten itse ostamalla / tilaamalla. Kirjat ovat yleensä arvokkaita ja meillä on käytännössä joka vuosi mennyt vähintään 500 € koulukirjoihin. Lisäksi opiskelukäyttöön tarvittavat laitteet, oli se sitten ipad tai tietokone, pitää myös hankkia itse.

9. Kouluvuosi ja lomat

Espanjassa kouluvuosi jakaantuu aina kolmeen osaan. Koulut alkavat syyskuun alussa – jokainen autonominen alue määrittelee koulun aloituspäivän, päättymispäivän sekä vuosittaisen loma-ajat. Ensimmäinen kolmannes päättyy joulukuun alkupuolella ja silloin saadaan aina ensimmäiset arvostelut.

Toinen kolmannes alkaa heti joulukuussa ja jatkuu sitten joululoman jälkeen tammikuussa kestäen aina suurin maaliskuun puoleen väliin, jolloin annetaan taas arvostelut. Vuoden viimeinen kolmannes päättyy kesäkuun loppupuolella, joskus juhannuksen tienoilla. Silloin annetaan sitten viimeiset arvostelut sekä lukuvuoden yhteisarvosanat. Oppilaat arvioidaan siis kolmeasti vuodessa.

Lomien ajat vaihtelevat eri alueilla ja eri kouluissa koska eri alueilla on erilaisia pyhäpäiviä. Kouluissa ei yleensä ole mitään syyslomia, paitsi joissakin yksityiskouluissa. Toisaalta keväällä on kaikenlaisia pidempiä viikonloppuja ja minilomia kuten Semana Santa eli pääsiäisloma. Se kestää monesti jopa 10-11 päivää.

10. Arvostelu

Espanjan kouluissa arviointi voi tapahtua joko sanallisesti tai numeroin. Monesti 1. ja 2.luokalla käytetään sanallista arviointia numeroiden ohella, yleensä viimeistään 3.luokalla on käytössä jo pelkkä numeroarvostelu.

Kaikki aineet arvioidaan tiettyjen lain määräämien kriteereiden mukaan. Arvostelu tapahtuu numeron 1-10 ja numerot 1-4 tarkoittavat unsuficiente eli ei ole riittävää osaamista. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä että koko vuosi pitäisi uusia vaan oppilaita katsotaan tapauskohtaisesti. Koko ala-asteen aikana voi kouluvuoden joutua uusimaan enintään yhden kerran.

Vaikka uusijoiden määrä on ollut laskusuuntainen niin siitä huolimatta lukuvuoden kertaaminen on mielestäni varsin yleistä ja tyttären vuosikursseilla on melkeinpä aina ollut joku joka on käynyt jonkun luokan kahteen kertaan.

Yläasteella eli secundariassa taas voi päästä luokalta vaikka olisi kaksikin sellaista ainetta, josta ei ole päässyt läpi. Jos aineita on enemmän niin silloin on yleensä käytävä koko vuosi uudelleen. Toisaalta kouluissa on käytössä myös uusintakokeet eli jos niissä onnistuu niin saattaakin päästä eikä tarvitse kerrata. Käytännöt ovat siis vähän erilaisia eri kouluissa ja eri alueilla.

Espanjan koulujärjestelmä on siis varsin monikerroksinen ja hajautettu eikä mitenkään yhtenäinen. Vaikka perusrakenne on sama koko maassa ja yleisellä tasolla määritellään tietyt asiat niin autonomisilla alueilla on paljon valtaa päättää omista asioistaan, kuten omista opetussuunnitelmista ja arvioinneista. Tämä on johtanut siihen että esim. eri alueilla opiskellaan hieman eri asioita – riippuen siitä mitä autonominen alue haluaa painottaa. Myös yksityiskouluilla on enemmän vapauksia päättää omista asioistaan.

Espanjalaisten uni- ja päivärytmi ovat usein asia, joka ihmetyttää ulkomaalaisia. Miten täällä voidaan istua lasten kanssa ravintolassa vielä kymmeneltä illalla eikä kukaan ole soittamassa lastensuojelua paikalle.

Milloin espanjalaiset nukkuvat – vai nukkuvatko he ollenkaan? Hotellin vastaanotossa tuntuu olevan sama tyyppi aina paikalla – oli sitten myöhäinen ilta tai varhainen aamu. Vai viettävätkö kaikki vain siestaa keskellä päivää – silloin kun muu maailma ahertaa työpäivän viimeisiä tunteja.

Espanjan omaleimainen rytmi eroaa monien muiden maiden arjesta eikä kyse ole pelkästä tottumuksesta vaan yhdistelmästä historiaa, ilmastoa, sosiaalista elämää ja työelämän vaatimuksia.

Espanjassa kaikki alkaa myöhemmin – työpäivät voivat alkaa vasta 9-10 aikaan, koulupäivät alkavat klo 9, lounasta syödään klo 14 jälkeen, jopa kouluissa, ja illallista syödään tavallisesti vasta klo 21 jälkeen. Tämä kaikki johtaa siihen että aikataulut siirtyvät. Työ- ja koulupäivät loppuvat myöhemmin – ei ole mitenkään harvinaista että töistä päästään vasta klo 20-21 aikaan eikä kyse ole iltavuorosta vaan ihan normaalista päivätyöstä. Tämä taas johtaa siihen että illallista syödään myöhemmin ja nukkumaan mennään usein vasta keskiyön jälkeen. Ja tämä siis ihan arkena. Ja lapsiperheissä.

Espanjalainen uni- ja päivärytmi on hieman erilainen mutta tänne se sopii täydellisesti.

Totta kai välillä väsyttää mutta univaje otetaan sitten joskus takaisin kun siihen on mahdollisuus. Sitähän varten siesta on keksitty!

Perinteinen siesta, eli lyhyt päiväuni iltapäivällä, on yksi Espanjan tunnetuimmista kulttuurisista piirteistä. Sen juuret ovat maatalousyhteiskunnassa: kuumimpina keskipäivän tunteina työnteko oli hankalaa, joten työntekijät lepäsivät. Nykyisin siesta on monin paikoin katoamassa etenkin suurissa kaupungeissa, mutta pienemmillä paikkakunnilla kaupat ja virastot sulkeutuvat yhä iltapäivisin muutamaksi tunniksi. Se antaa mahdollisuuden lounaan rauhalliseen nauttimiseen sekä pieneen siestalepoon ennen kuin työpäivä taas jatkuu.

Nykyään tätä samaa aikataulua ollaan itse asiassa ajamassa kouluihinkin eli ns. horario partido. Tämä tarkoittaa sitä että koulunpäivän katkaisee esim. klo 13.30 alkava lounastauko, jonka jälkeen koulu jatkuu taas 15.30. Näin on aikaa lounaan nauttimiseen ja pieneen lepoon kesken päivän.

Siesta ei välttämättä tarkoita nukkumista vaan taukoa, iltapäivän rentoutumishetki, kit-kat. Joku käyttää sen ottamalla pienet tirsat, toinen makaamalla sohvalla telkkaria katsellen, kolmas kirjaa lukien, neljäs kuntosalilla, viides viettää ajan työkavereiden kanssa pitkällä lounaalla – jokainen tyylillään. Tärkeintä on kuitenkin se että hetkeksi irtaudutaan arkisesta aherruksesta, kerätään voimia ja energiaa jotta jaksaa taas painaa myöhäiseen iltaan asti.

Tällä iltapäivän lepohetkellä on myös paljon positiivisia terveysvaikutuksia. Sen on katsottu parantavan keskittymiskykyä & tarkkaavaisuutta& mielialaa sekä vähentävän sydän- ja verisuonitaudeista aiheutuvaa kuolleisuutta. On myös tutkimuksia jotka osoittavat niiden ihmisten työskentelevän tehokkaimmin & tarkkaavaisemmin, jotka ovat pitäneet siestan.

On myös arvioitu että lyhytkin siesta saattaa vähentävän yöunen tarvetta jopa 1-2 tunnin verran eli tämä voisi selittää sen miten espanjalaiset nukkuvat öisin keskimäärin vähemmän mutta ovat siitä huolimatta usein energisiä sekä mieleltään positiivisia.

Iso vaikutus näihin erilaisiin uni- ja elämänrytmeihin on tietysti Espanjan ilmastolla. Kuumina kesäiltoina nukkumaanmeno siirtyy automaattisesti myöhemmäksi, koska ulkona on mukavampaa olla vasta auringon laskettua. Kukaan ei lähde keskipäivän tai edes iltapäivän kuumina tunteina ulos ellei ole aivan pakko. Espanjalaiset kuitenkin rakastavat viettää aikaa ulkona perheen ja ystävien kanssa joten myöhäiset illat ovat sääntö, ei poikkeus. Täällä monet kaupungit heräävät kesällä henkiin vasta auringon laskettua ja elämää riittää vielä pitkälle puolenyön jälkeen. Ei ole mitenkään harvinaista nähdä lapsiperheitä klo 21 aikaan suuntassa leikkipuistoon kuluttamaan turhat energiat pois ennen illallisaikaa.

Tätä kaikkea selittää myös osaltaan se että Espanjan aikavyöhyke poikkeaa hieman maan maantieteellisestä sijainnista: aurinko nousee ja laskee myöhemmin kuin esimerkiksi samassa pituuspiirissä olevassa Portugalissa. Tämä siirtää luonnollisesti vuorokausirytmiä myöhäisemmäksi.

Tutkimusten mukaan monet espanjalaiset kokevat nukkuvansa liian vähän arkena mutta toisaalta lyhyet päiväunet ja rennompi suhtautuminen aikatauluihin auttavat paikkaamaan univelkaa. Viikonloppuisin moni nukkuu pidempään, mikä on yleinen tapa tasapainottaa arjen rytmiä.

Espanjalainen unirytmi on vähän kuin elämä täällä muutenkin: rennompi, sosiaalisempi ja aikatauluiltaan joustavampi.

Oletko koskaan miettinyt, mitä kaikkea kotisi seinien sisällä tapahtuu silloin kun et itse huomaa mitään? En puhu nyt pölystä, talvella vuotavista ikkunoista tai erilaisista ötököistä vaan radonista.

Radon on näkymätön kaasu, joka ei haise, maistu tai tunnu miltään ja se tekeekin siitä vaarallisen. Se voi nimittäin vaikuttaa terveyteesi ja itse et ole koko asiasta edes tietoinen. Kun radonia hengittää pitkään, säteily voi vaurioittaa keuhkoja ja tämä puolestaan lisää riskiä sairastua keuhkosyöpään. Tupakoinnin jälkeen se onkin toiseksi yleisin keuhkosyövän aiheuttaja ja riski on erityisen suuri, jos sekä tupakoi että altistuu korkeille radonpitoisuuksille.

Radon ei kuitenkaan aiheuta mitään äkillisiä oireita, vaan sen vaikutukset näkyvät usein vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä ja tästä syystä se onkin niin vaarallinen.

Käytännössä mikä tahansa rakennus voi käytännössä olla radonpesä – jos talo on rakennettu lähelle maanpintaa eikä ilmanvaihto toimi kunnolla. Kellaritilat ovat erityseisti radonin lempipaikkoja ja kaasu kulkeutuu näppärästi maaperästä suoraan sisäilmaan pienimmistäkin raoista. Tästä syystä jokaisen olisi hyvä mitata kotinsa radon-arvot edes kerran elämässä.

Suomessa radon on jo aika yleisesti tiedossa oleva riski mutta maa onkin yksi Euroopan radonpitoisimmista maista – eikä se ole mikään ylpeydenaihe. Maaperä, joka sisältää luonnostaan paljon uraania, toimii radon-kaasun syntylähteenä. Ja tuollaista maaperää löytyy yllättävän monesta paikasta. Itse asiassa radonia löytyy maaperästä paljon myös täällä Espanjasta. Ja siitä huolimatta radon tuntuu täällä olevan monille täysin tuntematon asia.

Vielä 2000-luvun alussa radonista tiesi täällä lähinnä tutkijat ja muutamat terveysviranomaiset, tavallisten ihmisten keskuudessa kaasu oli käytännössä tuntematon. Kodin radonmittaukset olivat harvinaisia, eikä rakennusmääräyksissäkään puhuttu siitä juuri mitään. Vähitelleen tilanne on kuitenkin muuttunut sillä EU on velvoittanut jäsenmaitaan huomioimaan radon riskinä ja tämän myötä aihe on vähitellen nousemassa ihmisten tietoisuuteen myös täällä Espanjassa. Silti moni espanjalainen ei ole koskaan kuullutkaan radonista. Eikä ihme sillä EU:n vaatima kansallinen radonsuunnitelma julkaisiin Espanjassa vasta 2023-2024 mutta se on yhä ilman konkreettista budjettia tai toimintasuunnitelmaa.

Toki jotain normeja on jo olemassa, koskien esim. uudisrakennuksia alueilla joilla radonriski on erityisen suuri sekä työpaikkoja, jotka sijaitsevat maan tasalla tai kellareissa. Niissä on riskialueilla suoritettava radonmittaus ja arvojen ylittyessä on tehtävä rakenteellisia toimenpiteitä. Mutta esim. lain edellyttämää radonriskialueiden listaa ei ole vielä edes julkistettu. Eli Espanja on näissä asioissa pahasti jälkijunassa.

Espanjassa radon ei ole mikään harvinainen ilmiö, vaan sitä löytyy lähes koko maasta – toki tietyt alueet ovat selkeästi korkeamman riskin vyöhykkeitä. Erityisesti Galiciassa riski on merkittävä mutta myös Extremadura ja Madridid seuraavat perässä. Myös niemimaan kaikki vuoristoalueet, erityisesti Pyreneet, kuuluvat riskialueisiin.

Madridin autonomisesta alueesta arvoidaan n. 36 % kuuluvan korkean riskinalueeksi. Suurin riski on Madridin pohjoispuolen vuoristossa mutta myös kakkosriskin alueita on paljon. Siihen kuuluu myös meidän asuinalueemme.

Radon riski on merkittävä monilla alueilla, jopa Kanarialla – tosin vain Gran Canarialla ja Teneriffalla. Pienemmät saaret ovat viranomaisten mukaan turvallisia alueita ja esim. Gran Canarialla meidän entinen asuinpaikka Maspalomas kuuluu myös turvalliseksi luokiteltuun alueeseen.

Viranomaissivuilta löytyy suuntaa-antavat kartat mutta käytännössä ainoa tapa selvittää oman kodin radonpitoisuus on mittaus.

Koska radon-riski on korkea täällä Madridissa ja yritämme minimoida kaikki turhat terveyteen vaikuttavat riskit, päätimme suorittaa radon-mittauksen kotona. Halusimme tehdä ensin oman mittauksen ja vasta myöhemmin ottaa yhteyttä asiaan erikoistuneisiin yrityksiin – näin kukaan ei ainakana pystyisi huijaamaan.

Mikää suuri sijoitus ei tuo laite ollut, taisi maksaa joku 120 € ja sillä oli varsin hyvät asiakaspalautteet, joten uskoimme laitteen antavan ainakin jonkinlaista osviittaa tilanteesta.

Mittaus aloitettiin sillä että jätimme sen lähes kahden viikon ajaksi meidän kellarikerrokseen, jossa oli kaikki ovet ja ikkunat suljettuina koko tuon ajan. Näin selviäisi tulos nykyisellä ilmanvaihdolla. Kun saavuimme lomalta kotiin niin mittarin lukema oli melko pelottava. Lukemat olivat punaisella ja moninkertaiset suosituksiin nähden.

Jatkoimme mittausta mutta kotiin saavuttuamme aloimme tuulettaa tilaa – avasimme ikkunan ja pidimme autotallin ovea melkeinpä jatkuvasti hieman avoinna. Myös tuuletin laitettiin puhaltamaan tilaan.

Ja aika nopeasti luku on laskenut – toki vaihtelee hieman päivästä ja ajasta riippuen. Selvää on siis että jos tilaa pidetään suljettuna niin radon kertyy nopeasti mutta jos tilaa tuuletetaan niin mitään ongelmaa ei ole.

Nyt kun kellaria on ollut pidemmässä mittauksessa niin seuraavaksi siirrymme asuinkerroksiin ja sitten saamme paremman kuvan vielä kokonaisutilanteesta.

Vaikka lukemat kellarissa ovat nyt melko normaalit niin siitä huolimatta meille on selvää että asialle pitää tehdä jotain koska emme todellakaan halua ottaa mitään ylimääräisiä riskejä.

Kellarihan on ehdottomasti se paikka, jossa riski on isoin eli sitä kautta radon kulkeutuu maaperästä sisälle kotiin. Jopa ylimpiin kerroksiin.

Onneksi olemme asuneet tässä asunnossa vasta vajaa 3 vuotta eli suurta riskiä ei ole vielä päässyt syntymään ja kaiken lisäksi olemme aina olleet kovia tuulettamaan eli riskejä on minimoitu ihan tietämättä asiasta mitään.

Mutta selvää on että hommiin & varotoimiin pitää ryhtyä. Kellarin ilmanvaihtoa pitää parantaa sillä talvella ei ikkunoita eikä ovea voi pitää avoimena eli kellariin on saatava kunnon ilmanvaihto ja tuuletus. Lisäksi lattiat ja sienien halkeat pitää tiivistää ja paikata – niiden kautta radon kulkeutuu sisälle. Tuskinpa tuon suurempia keinoja tarvitaan jotta luvut pysyvät jatkuvasti suositelluissa mutta niillä alueilla joissa nuo peruskeinot eivät riitä niin tarvittaessa voidaan taloon asentaa myös radonimuri tai radonkaivo.

Meillä ei onneksi ole mitään ongelmaa tuon ilmanvaihdon parannuksen suhteen sillä kellari sijaitsee vain osittain maapinnan alapuolella eli tarvittava tuuletus on helppo järjestää.