Ovatko milleniaalit ja Z-sukupolvi historian parhaiten koulutettu sukupolvi? Tilastot sanovat kyllä. Yhä useampi nuori suorittaa korkeakoulututkinnon, jatkaa maisteriksi ja täydentää osaamistaan erilaisilla kursseilla. Paperilla he ovat koulutetumpia kuin yksikään aiempi sukupolvi.
Silti äitinä en osaa suhtautua tähän väitteeseen täysin huolettomasti.
Minulla on 15-vuotias nuori, jolla on vuosi peruskoulua jäljellä. Sen jälkeen pitäisi tehdä päätöksiä, joilla on Espanjassa yllättävän suuri painoarvo. Lukioon mennessä valitaan suuntautuminen, ja se vaikuttaa vahvasti siihen, mihin yliopistoon voi tulevaisuudessa hakea ja mitä voi opiskella. Kuusitoistavuotiaan pitäisi siis jo tietää, mihin suuntaan elämän kompassi osoittaa – aikana, jolloin koko maailma on jatkuvassa liikkeessä.
Kun katselen ympärilleni Espanjassa, näen nuoria aikuisia, joilla on tutkintoja, jatkotutkintoja, lisäkoulutuksia ja kielisertifikaatteja. Silti moni heistä tekee töitä, jotka eivät vastaa koulutusta. Ilmiölle on täällä oma nimensä: titulitis. Tutkintoihin uskotaan vahvasti. Papereita kerätään, koska niiden ajatellaan takaavan tulevaisuuden. Mutta takaavatko ne?
Ansioluettelot täyttyvät kursseista ja todistuksista, samalla kun epävarmuus työelämästä kasvaa. Diplomeja on enemmän kuin koskaan, mutta työmarkkinoilla puhutaan silti osaajapulasta. Tämä ristiriita herättää kysymyksen: olemmeko alkaneet mitata koulutusta määrällä, vaikka todellinen arvo syntyy laadusta?
Täällä Espanjassa keskustelua värittää vielä yksi erityinen taustatekijä: maan työmarkkinatilanne. Nuorisotyöttömyys on ollut jo vuosia Euroopan korkeimpia, ja määräaikaiset työsuhteet ovat monelle nuorelle arkea. Tämä luo paineen hankkia yhä enemmän tutkintoja ja lisäpätevyksiä, ikään kuin jokainen uusi sertifikaatti toisi hieman lisää turvaa epävarmuuden keskelle. Perheissä koulutukseen suhtaudutaan vakavasti, jopa kunnianhimoisesti, koska sitä pidetään yhtenä harvoista keinoista vaikuttaa tulevaisuuteen. Samalla Espanjan koulutusjärjestelmä on melko teoreettinen ja vahvasti tutkintokeskeinen, mikä osaltaan ruokkii titulitis-ilmiötä.
Äitinä mietin, mitä minun pitäisi neuvoa omalle nuorelleni. Pitäisikö hänen valita “varma” ja arvostettu ala? Pitäisikö tähdätä mahdollisimman laajaan akateemiseen polkuun, jotta ovet pysyvät auki? Vai pitäisikö rohkaista häntä seuraamaan kiinnostusta, vaikka se ei kuulostaisi perinteisesti turvalliselta?
Maailma muuttuu nopeammin kuin koskaan. Tekoäly, automaatio ja digitalisaatio muokkaavat työelämää jatkuvasti. Ammatteja katoaa ja uusia syntyy. Tiedon määrä kasvaa räjähdysmäisesti, ja ulkoa muistamisen merkitys vähenee. Ymmärtäminen, kriittinen ajattelu, ongelmanratkaisukyky ja sopeutumiskyky nousevat keskiöön.
Silti koulutusjärjestelmät laahaavat usein perässä. Jos järjestelmä ei muutu riittävän nopeasti, vaarana on, että se tuottaa yhä enemmän tutkintoja ilman, että todellinen osaaminen vahvistuu samassa suhteessa.
Kun ajattelen omaa 15-vuotiastani, ymmärrän, että tärkein kysymys ei ehkä ole, mitä hänen pitäisi opiskella. Tärkeämpää on, miten hän oppii oppimaan. Miten hän oppii ajattelemaan itsenäisesti, arvioimaan tietoa kriittisesti ja sopeutumaan muutokseen. Yksittäinen lukion suuntautuminen voi vaikuttaa tuleviin opintoihin, mutta todennäköisesti hänen työuransa tulee sisältämään useita suunnanmuutoksia, ehkä kokonaan uusia aloja, joita ei vielä edes ole olemassa.
Kukaan ei voi varmasti tietää, mitkä alat ovat kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä arvostetuimpia. Voin vain toivoa, että tyttärelle on rakentunut vahva perusta: uteliaisuus, oppimiskyky, sitkeys ja rohkeus.
Palataan siis alun pohdintaan. Ehkä kyse ei ole siitä, onko tämä sukupolvi historian parhaiten koulutettu. Ehkä tärkeämpää on miettiä että kasvatammeko sukupolvea, joka osaa käyttää koulutustaan viisaasti, muuttuvassa ja arvaamattomassa maailmassa. Ja ehkä minun – kuten monen muunkin vanhemman – todellinen oppitunti on:
Tärkeintä ei ole valita täydellistä polkua, vaan kasvattaa nuori, joka uskaltaa kulkea sitä, vaikka maailma muuttuu matkalla.
Madridin Miia -espanjalais-suomalaisen perheen elämää 
Itse asiassa kuvaamasi tilanne on nykyään melko arkipäiväinen ympäri Eurooppaa ja pitkälti muuallakin maailmassa. Meilläkin 15-vuotias opiskelee jo IB-linjalla, ja valinnat alkavat ohjata tulevaa yllättävän varhain. Esimerkiksi Maltalla oppiaineita valittiin jo ennen 9. luokkaa, eli noin 14-vuotiaana pitäisi osata hahmottaa omaa suuntaa.
Silti harva tietää tuossa iässä varmasti, mitä haluaa tehdä isona, eikä välttämättä tarvitsekaan tietää. Moni nuori päätyy ensimmäisiin töihinsä aloille, joilla on varsin vähän tekemistä oman koulutuksen kanssa, ja toisaalta harva meistä pysyy samassa ammatissa koko työuraansa. Emme edes vielä tiedä, millaisia ammatteja on olemassa siinä vaiheessa, kun he astuvat työelämään.
Nuorten työttömyys on toki asia, johon pitää kiinnittää huomiota julkisessa keskustelussa ja johon täytyy löytää keinoja tilanteen parantamiseksi.
Lohdullista on, että hyvällä perusosaamisella ovia on edelleen paljon auki. Useimmat nuoret aavistavat jo, mikä heitä kiinnostaa, mutta suunta saa tarkentua ajan myötä. Itsellänikin on kolme eri tutkintoa, ja olen tehnyt töitä, joihin jokaista niistä on tarvittu – polut harvoin ovat täysin suoraviivaisia.
Opettajana ajattelen, että tärkeintä ei ole nuoren tämänhetkinen tietomäärä vaan kyky oppia, etsiä tietoa ja mukautua muutokseen. Opettajana neuvoisin hyödyntämään uraohjausta (varmaan teidänkin koulussa on sellaista), käymään yliopistojen avoimissa ovissa, katsomaan rohkeasti ympärille ja etsimään tietoa. Jo pelkät keskustelut oman lapsen kanssa auttavat häntä hahmottamaan omia kiinnostuksenkohteitaan ja mahdollista suuntaansa.
Ja mikä onkin olennaista: eihän oppiminen pääty kouluun. Se jatkuu koko elämän. Ja juuri oppimisen taito kantaa pisimmälle.
TykkääTykkää
Suomessa on juuri tuo asenne ja ajatus että kaiken ei tarvitse olla niin etukäteen suunniteltua ja ajatukset & suunta voi muuttua matkan varrella, montakin kertaa. Tuntuu että täällä Espanjassa ei olla niin avoimia sen suhteen. Toki opiskelu on taloudellisesti sen verran haastavampaa (ilman tukia ja avustuksia) että harva pystyy esim. montaa tutkintoa opiskelemaan.
Tuo on kyllä totta että hyvällä perusosaamisella ovia on edelleen paljon auki. Ja sen puolesta voi siis olla rauhallisin mielin – onneksi koulu on sellainen että se haastaa oppilaitaan monella tapaa ja kannustaa jokaista myös haastamaan itsensä.
Tuo uraohjaus on asia jota täällä ei koulujen puolesta kauheasti ole tarjolla mutta onneksi palveluita on olemassa ja varmasti sellaiseen tartumme jossain vaiheessa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Emme ole Suomessa. Tällä hetkellä Liettuassa ja poikamme meinaa lähteä opiskelemaan Alankomaihin. Eli kaikesta joutuu maksamaan itse.
Minä olen opiskellut vain yhden tutkinnon Suomessa, loput olen maksanut itse. Se oli toki aika haastavaa, mutta se antoi paljon mahdollisuuksia uran suhteen.
Minua itse asiassa yllätti, ettei teillä kouluissa ole sen kummemmin uraohjausta. Luulisi, että ainakin yksityisissä kouluissa sellaista olisi tarjolla. Mutta tosiaan, kannattaa harkita, koska ainakin omasta kokemuksestamme uraohjauksesta oli paljon hyötyä.
TykkääTykkää