Tekijä: miiajunell

Tiedäthän se ystävätyypin, joka on vähän turhan äänekäs, ehkä hieman kallista seuraa ja aina myöhässä – eikä selittele sitä edes mitenkään. Mutta niitä ikäviä puolia sietää koska ilman häntä elämä olisi auttamatta tylsempää.

No, Madrid on vähän kuin tuo ystävä.

Kaoottinen, äänekäs, ruuhkainen ja kallis mutta samalla hurmaava ja täynnä aitoa elämää. Täällä elämä ei vain kulu, se tapahtuu.

Kaikki valittavat (joku ruuhkista, toinen hinnoista, kolmas metelistä, neljäs jostain muusta) mutta lopulta kaikki ovat täysin tyytyväisiä eivätkä vaihtaisi tätä hulluutta mihinkään. Madridissa on kaikki ja kaikki ovat Madridissa.

Mikä tekee sitten Madridista Madridin…

Liikenne

Kaikki tiet vievät Madridiin ja ne ovat kaikki yhtä jumissa. Vilkaisu google mapsiin aamulla paljastaa totuuden: kaikki ovat juuri nyt menossa Madridiin. M-30 ja M-40 kehäteiden ruuhkat voisi melkeimpä luokitella jo kulttuuriperinnöksi.

Kaikki tietävät että Madridissa ei etäisyyksiä mitata kilometreissä, vaan ajassa, koska 15 km matkaan voi mennä 15 tai 45 minuuttia. Huonolla tuurilla vieläkin enemmän.

Kaupungin liikenne on kuin moderni taideteos, jossa hallittu kaaos kohtaa improvisaation. Erityisesti tänä syksynä Madrid tuntuu olevan aivan tukossa koska isoja liikennetöitä tehdään kaupungin pääväylillä. Ja tilanne tulee jatkumaan pitkään sillä nuo juuri aloitetut projektit ovat isoja ja aikaavieviä eli kaupunkilaisten kärsivällisyys tulee olemaan koetuksella useamman vuoden ajan.

Kaikesta huolimatta madridilaiset hyväksyvät tuon samalla välinpitämättömällä hyväksynnällä kuin vaikkapa suomalainen jatkuvat veronkorotukset. Kaikkia harmittaa mutta kukaan ei reagoi koska tiedetään että siitä ei ole mitään hyötyä.

Kunnes tulee seuraava sadepäivä – logistinen katastrofi, jota meterologit selittävät mutta kukaan ei ymmärrä. Vain muutama tippa taivaalta ja koko kaupunki romahtaa kuin korttitalo. Liikenne pysähtyy, kuskit hermostuvat ja jossain joku päättää kääntyä moottoritieltä poikittain, koska miksei. Bussi ei tule ja taksit ei liiku. Metro on täynnä kuin turusen pyssy.

Kuskit huutavat, soittavat torvea ja näyttävät käsimerkkejä, mutta seuraavassa hetkessä he jo hyräilevät radion tahtiin, käsi ulkona ikkunasta ja aurinkolasit päässä.

Julkinen liikenne

Eikä elämä helpota yhtään vaikka päättäisi jättää auton kotiin ja vaihtaisi julkisiin. Julkinen liikenne on toki toimiva mutta myös metrossa on meneillään uudistustyöt ja monet linjat ovat usein niin täynnä että sisäänpääsy vaatii jatkuvaa ihmistetristä.

Sanonta ”aina on tilaa vielä yhdelle, joka käyttää Rexonaa” ei ruuhka-aikana pidä paikkaansa koska tuoksuista päätellen useampi on tainnut unohtaa deodorantin noin viisi pysäkkiä sitten.

Mutta eipä se haittaa koska oven sulkeutuessa päähän ei mahdu muuta kuin se, että yrittää pitää laukusta ja lompakosta kiinni, toivoen että kukaan ei huomaa pelonsekaista katsettasi. Mutta ketään ei oikeastaan kiinnosta koska kaikki ovat samassa tilanteessa: täällä ollaan koska muita vaihtoehtoja ei ole.

Ja sitten, yhtäkkiä jostain kaiuttimesta särähtää kitaranasoitto ja ääni, joka yrittää olla sekä sydäntäsärkevä että rahalahjoituksia houkutteleva. Kaikki katsovat eteenpäin teeskennellen etteivät kuule mitään.

Madridin metro on kuin mikrokosmos koko kaupungista: äänekäs, täynnä ja aina tapahtuu jotain mitä ei osaa odottaa. Tai ehkä halunnut edes kokea.

Asuminen ja hintataso

Asunnon löytäminen Madridissa on nykyään yhtä vaikeaa kuin pysäköintipaikan löytäminen Malasañassa lauantai-iltana. Ja niille jotka eivät ole koskaan kokeilleet sitä etsiä niin voin kertoa, että se on käytännössä mahdotonta.

Yhtä mahdoton yhtälö on asumiskustannukset ja palkkataso. On täysin normaalia, että kolmekymppinen insinööri asuu edelleen joko vanhempiensa luona tai kimppakämpässä viiden muun aikuisen kanssa koska oma vuokra-asunto maksaa melkeinpä saman verran kuin mitä käteen jää kuukaudessa.

Mutta ainahan voi etsiä asunnon kauempaa ja viettää 2-3 tuntia päivässä liikenneruuhkista nauttien.

Kohtuuhintainen lounas tai illallinen Madridissa tarkoittaa n. 40 € henkilöltä ja keskustassa kuppi kahvia ja croissant maksaa suunnilleen saman kuin halvimmillaan junalippu Barcelonaan. Mutta lohdutukseksi voi sanoa että se tarjoillaan sentään useimmiten hymyillen ja täydellisellä maitovaahdolla.

Kaikesta huolimatta ravintolat ovat aina täynnä ja pöytävaraukset tehtävä päiviä, joskus viikkoja etukäteen. Koska sosiaalinen elämä on koko elämä.

Jatkuva kiire – tai ei sittenkään…

Elämä täällä on paradoksi: ensin juostaan hikihatussa pysäkille mutta jos bussi lähtee nenän edestä, niin kohautetaan vain olkia ja käydään hakemassa cortado lähikuppilasta. Autolla pitää kaahata paikasta a paikkaan b mutta perillä on aikaa jäädä juttelemaan työkaverin tai naapurin kanssa vailla kiireen häivää.

Töissä deadline painaa päälle, tai oikeastaan meni jo, mutta siitä huolimatta aina on aikaa parin tunnin lounaalle työkavereiden kanssa.

Ja kun kello lähenee kuutta, koko tomisto alkaa liikehtiä kuin parvi varovaisia eläimiä, jotka miettivät, onko pomo jo poistunut rakennuksesta, mutta kukaan ei uskalla olla se ensimmäinen – joten jokainen yrittää esittää kiireisen näköistä vaikka kaikki vain odottavat seuraavaa liikettä. Yhtäkkiä kaikki ovat taas hirveän kiireisiä: takki pääälle, läppäri laukkuun ja ovelle kuin 100 metrin sprintteri. Mutta sen jälkeen istutaan rauhassa naapuribaarin terassille ottamaan pienet aperitivot, koska kuka nyt suoraan töistä kotiin kiirehtisi.

Täällä eletään kiireen reunalla mutta ilman että se onnistuisi pilaamaan päivää.

Ihmismäärä

Madridissa henkilökohtainen tila on yhtä harvinainen asia kuin sade heinäkuussa.

Kaupungissa on 3.5 miljoonaa asukasta mutta kun lasketaan mukaan koko hallinnollinen alue niin väkeä on 7 miljoonaa. Metropolinen alue on iso ja ihmisiä saapuu Madridiin töihin jopa 2 tunnin ajomatkan päästä. Ja kun tuohon lisätään vielä kaikki matkailijat niin on luonnollista että ihmisiä on todella paljon pienellä alueella. Viime vuonna Madridissa vieraili yli 11 miljoonaa ihmistä, tänä vuonna vielä enemmän.

Voisi siis ajatella että kaupungin johto yrittäisi jotenkin hillitä väkimäärää – mutta ei. Sen sijaan he järjestävät lisää festivaaleja, katujuhlia ja maratoneja. Koska mikä olisikaan parempi tapa juhlia ihmispaljoutta kuin estää liikenne täysin ja pakottaa kaikki kävelemään toistensa varpaiden päällä?

Miten olisi Solin aukio tiistaina klo 15 iltapäivällä? Huono idea. Entäpä Atochan juna-asema klo 6 aamulla? Vielä huonompi idea. No, entäpä Retiron puisto tai Rastron markkinat sunnuntaina? Mieti oikeasti vielä toiseen kertaan.

Madridissa on aina enemmän ihmisiä kuin fysiikan sääntöjen mukaan pitäisi olla mahdollista ja lisää tulee koko ajan sillä Madrin, niin kaupungin kuin metropolialueen, väestö lisääntyy tasaiseen tahtiin koko ajan. Kaikkia haluavat Madridiin – kaikesta huolimatta.

Elämä 24/7

Madrid ei nuku – tai jos yrität nukkua niin se kyllä huomauttaa siitä. Naapurit juhlivat (tai tappelevat), kadut humisevat, jossainpäin raikaa reggeaton klo 05 aamulla ja juuri kun saat unenpäästä kiinni niin roskisautot starttaavat äänekkään kierroksen ikkunasi alla.

Mutta toisaalta, kun astut kadulle niin huomaat että joka kulmassa on tapasbaari, jossa elämä maistuu viiniltä, naurulta ja jamon serranolta ja ymmärrät että miksi kukaan ei halua mennä nukkumaan.

Madrid on ainutlaatuinen kaupunki.

Se on elävä, meluisa, täynnä elämää – ja ennen kaikkea täynnä ihmisiä. Jos rakastaa tungosta, se on taivas. Jos kaipaa hiljaisuutta ja tilaa…suosittelen kokeilemaan jotain muuta.

Hän on meidän perheemme uusin jäsen, 10-vuotias pikkutamma Lucera. Eilen meistä tuli virallisesti hevosen omistajia.

Meillä ei alunperin ollut suunnitelmissa hevosen osto vaan tarkoituksena oli löytää uusi vuokraponi- tai hevonen nykyisen ponin tilalle sillä hän oli käymässä auttamattomasti liian pieneksi. Sydäntä särkee hänestä luopua sillä Cherokee-ponista ehti tulla näiden lähes 3 vuoden aikana jo todella rakas. Mutta olemme kiitollisia jokaisesta hetkestä jonka saimme viettää hänen kanssaan ja toivomme kovasti, että hänelle löytyy uusi, yhtä rakastava vuokraaja. Koska hän on ollut maailman paras pikkuponi 🙂

Uutta vuokrahevosta ei kuitenkaan löytynyt joten päädyimme sitten etsimään sopivaa kumppania myyntimarkkinoilta. Ja sehän on melkoinen villilänsi täällä Espanjassa – hevosia on tarjolla jos jonkinlaisia, kaikenlaisessa hintaluokassa ja kaikista vaikeinta on se, että myyjien joukossa on jos jonkinlaista veijaria joten tarkkana pitää olla. Innostus ostoprosessiin ei siis ollut mitenkään korkealla – helpompaa olisi ollut vain vuokrata. Mutta kun vaihtoehtoja ei ollut niin pakkohan se oli tuo prosessi lähteä katsomaan. Oppiihan siinäkin kaikenlaista!

Lähdimme kartoittamaan markkinoita hyvinkin laaja-alaisesti – käytännössä kaikki mahdolliset tutut ja puolitutut kontaktit tuli käytyä läpi. Mikä tahansa puoliluotettava taho on aina parempi kuin täysin tuntematon myyjä. Itselläni on suuria vaikeuksia luottaa yhtenkään tuntemattomaan täällä Espanjassa koska tiedän että monenlaista filunkia tahdotaan harjoittaa, myös hevosalalla, eli tarkkana pitäisi olla. Niin paljon on juttuja kuullut että miten hevosten kanssa yritetään huijata. Eli koko prosessiin lähdimme aika varovaisin mielin.

Aika paljon vaihtoehtoja kariutui matkan varrella pois koska budjettimme oli varsin rajallinen eli mitään Grand Prix-tason hevosta emme lähteneet etsimään vaan lähinnä jotain nuorempaa, josta tulisi yhteinen projekti tyttärelle ja minulle. Onhan meillä osaava valmentaja apuna ja tukena.

Mutta aika laajalla skaalalla kävimme kuitenkin testaamassa – osa edullisempia, osa vähän budjetin yli. Kuten tämä supersöpö PRE, joka olisi ollut suoraan valmis kisakentille. Mutta niin kuin täällä usein käy niin laadukkat ja kohtuuhintaisen myydään todella nopeasti. Moni ostaa jopa näkemättä ja testaamatta. Me kävimme testaamassa hevosta eräänä lauantai-päivänä ja seuraavana päivänä hevonen oli jo myyty.

Osa hevosia taas on sellaisia, että luvataan vaikka mitä mutta todellisuus onkin sitten toisenlainen. Näin kävi tämänkin pikkuhepan kohdalla – paperilla vaikutti lupaavalta ja hintakin oli kohdillaan mutta ratsastettaessa ei sitten enää vakuuttanut.

Lopulta hevosmies-naapurin suosituksesta kävimme katsomassa hänen tuttavansa 5-vuotiasta PRE-ruunaa, koska naapuri oli sitä mieltä että tämä hevonen on ehdottomasti hintansa arvoinen.

Hän oli ihan ok ratsastettaessa eli vaikutti kivalta ja lahjakkaalta ikäisekseen varsin rauhallinen ja osaava. Olimme hänet jo valmiita ostamaan vaikka itsellä takaraivossa olikin pieni epäilys. En vain osannut oikein hahmottaa että mikä liikkumisessa häiritsi silmää. Ja niinhän siinä sitten kävi että eläinlääkärin tarkastuksessa löytyi yhtä sun toista eikä meidän tuttu eläinlääkäri voinut suositella ostoa.

Siinä vaiheessa kun ilmoitimme omistajalle että ok, voimme ostaa mutta ehtona on eläinlääkärin tarkastus, niin omistaja suorastaan loukkaantui tuosta ajatuksesta. Hänen mielestään pitäisi luottaa ihmisiin, hän kohtelee meitä kuin ystäviä ja bla,bla,bla.. Lopulta kuitenkin suostui koska se oli ehtona kauppojen toteutumiselle.

Kaiken lisäksi ennen tarkastusta hän sanoi että hevosta ole lääkitty millään viimeisen 3 viikon aikana mutta kun eläinlääkäri alkoi ottamaan hevosesta verikokeita niin omistaja kiirehti nopeasti hakemaan pullon antibioottia ja kertoi että sitä oli hevoselle annettu. Tyypillistä.

Ja niin siinä sitten kävi, että eläinlääkäri ei voinut tuota hevosta suositella koska riskejä oli liikaa eli kaupat jäivät tekemättä.

Omistajahan veti tuosta herneet nenään, haukkui meidän eläinlääkärin ja lähetti vielä jälkikäteen ”oman” eläinlääkärinsä raportin jonka mukaan hevonen on täysin terve. Onneksi parin katkeran viestin ja puhelinsoiton jälkeen mies rauhoittui eikä hänestä ole kuultu sen jälkeen.

Mutta taas opittiin uutta. Ensinnäkin – älä luota kenenkään, älä edes naapuriin. Toiseksi – eläinlääkärin tarkastus ennen ostoa on ihan ehdottomuus, vaikka rahaa menisi hukkaan. Tällä kertaa tuo 200 euron satsaus pelasti meidät 8000 euron virheostokselta. Kolmanneksi – luota myös omaan intuitioon.

Ja neljänneksi – kohtalolla on usein sormensa pelissä. Se toi nimittäin sattuman kaupalla meille Luceran.

Kävi nimittäin niin että olin jo aikaisemmin nähnyt hänet myynnissä ja laitoin silloin viestiä omistajalle että olisimme mahdollisesti kiinnostuneita. Mutta hän olikin jo varattu eli joku toinen oli ehtinyt jo hänet varaamaan.

Lopulta kaupoista ei kuitenkaan tullut mitään sillä Luceran omistaja ei halunnutkaan myydä hevosta heille ja hän laittoi minulle viestiä että hevonen olisikin vapaana. Mutta me olimme silloin jo varanneet sen toisen hevosen ja kaupat oli tarkoitus tehdä seuraavana päivänä eläinlääkärin käynnin jälkeen. Mutta koska niistä kaupoista ei sitten tullutkaan mitään niin laitoin paluumatkalla kotiin viestiä omistajalle ja sovimme että käymme testaamassa hevosen.

Ja eipä siinä muuta tarvittu – se oli klik. Aivan täydellinen uusi kumppani tyttärelle ja kaiken lisäksi sen verran iso poni että itsekin pystyn sillä ratsastamaan.

Hän on siis virallisesti poni, ns. D-poni eli säkäkorkeus 149 cm. Hän on itse asiassa aivan ponin ja hevosen rajamitalla mutta hyväksyttävästi virallisessa mittauksessa laskettu poniksi. Sentti enemmän ja hän olisi virallisesti hevonen. Tämä ei kuitenkaan rajoita meitä mitenkään koska kokonsa puolesta hän on meille molemmille juuri sopiva.

Hänellä on todella paljon kisakokemusta, pääasiassa kenttäkisoista mutta myös tämän kesän ponien Espanjan mestaruuskisoista kouluratsastuksessa. Omistaja kuitenkin joutui hänestä luopumaan koska hän haluaa kisata kenttää ja ikänsä puolesta hän ei voi enää kisata ponilla kenttäkisoissa.

Mutta kouluratsastuksessa tämä ei ole ongelma eli meidän käyttöön juuri passeli. Ja onhan se kivaa että hän osaa myös hypätä – onhan meillä tyttären kanssa kokemusta myös siitä lajista.

Omistajat olivat tosi tarkkoja sen suhteen että millaiseen kotiin, millaiseen käyttöön ja millaiselle ratsastajalle hänet myydään. Eli kun kävimme hänet koeratsastamassa niin samalla he halusivat myös nähdä miten me toimimme ponin kanssa. Molemmat olivat todella tyytyväisiä ja kun poni läpäisi myös eläinlääkärin tarkastuksen ilman sen kummempaa sanomista niin meistä tuli sitten hevosen, tai virallisesti ponin, omistajia.

Tytär on luonnollisesti tosi innoissaan. Onhan oma hevonen aina oma vaikka meidän vuokraponikin on kyllä ollut yhtä rakas ja rakastettu kuin olisi ollut meidän oma.

On myös aika hauskaa että Lucera muistuttaa kovasti tyttären entistä lempiponia Kanarialla. Molemmat samanlaisia herkkiä, ihmisrakkaita pikkutammoja.

Lucera saapui eilen meidän tallille ja nyt ensimmäiset päivät hän viettää vielä karsinassa jotta tottuu vähitellen uuteen paikkaan. Edellisellä tallilla hän oli asunut koko ajan karsinassa eli pihaelämä tulee olemaan hänelle aivan uusi kokemus. Vähitellen kuitenkin alamme totuttaa häntä siihen sillä meidän tallilla kaikki hevoset asuvat käytännössä läpi vuoden ulkosalla omissa tarhoissaan.

Vähitellen tutustumme nyt toisiimme ja rakennamme luottamusta molemmin puolin. Prosessi vaatii oman aikansa koska hän on ollut yhden perheen, käytännössä yhden tytön, hevonen viimeiset 5 vuotta eli koko aikuiselämänsä. On iso muutos että tutut ihmiset eivät olekaan enää ympärillä ja kaiken lisäksi vielä kotikin on ihan uusi – ympärillä uusia hevosia, uusia elämyksiä (kuten tallin vapaana juoksevat kanat), uusia ääniä, uusia ihmisiä jne. Mutta uskoisin että saamme hänen luottamuksensa voitettua pikkuhiljaa ja hän kotiutuu uuteen paikkaan nopeasti.

Tästä alkaa siis uusi seikkailu.

Sanotaan, että Madrid ei nuku koskaan. Tämä näkyy ainakin siinä että kello saattaa olla arki-iltana 22 ja silti keskustan kadut kuhisevat elämää. Ravintoloista leviää ympäristöön huumaava ruoan tuoksu ja tarjoilijat kantavat annoksia & juomia terasseille. Mutta mitä lautasilta löytyy?

Jos Madrid olisi ruoka, se olisi ehdottomasti cocido madrileño, tuhti kikhernepata, joka on kaupunkilaisten ylpeys ja perheen kokoava voima. Se valmistetaan kikherneistä, kasviksista (mm.peruna, porkkana,kaali) erilaisista lihoista (yleensä naudan, sian- ja kananlihaa ja erilaisia makkaroita) sekä liemestä (valmistettu tietenkin aidoista luista). Ruoka kypsyy tuntikausia ja se tarjoillaan kolmessa osassa: ensin liemi (mukana voi olla myös pätkäspaghettia), sitten kasvikset ja lopuksi lihat. Annos kuvastaa Madridin henkeä – arkista, lämmintä ja yhteisöllistä.

Perinteisesti cocidoa nautitaan kodin lisäksi klassisissa taberna tai tasca-ravintoloissa, joissa aikakausien tuoksu on tiivistynyt seiniin. Näissä paikoissa ei kikkailla ruoalla eikä hienostella sisustuksella.

Cocido on todellinen makumatka Madridin historiaan.

Pikaruoka- ja katuruokapuolella on puolestaan yksi annos, jolle ei löydy voittajaa: bocadillo de calamares eli friteeratuilla mustekalarenkailla täytetty sämpylä. Ja tämä herkku nautitaan useimmiten nimeomaan Plaza Mayorin ympäristössä ja ehdottomasti kylmän oluen kera.

Vaikka Madrid ei olekaan merenrantakaupunki, tämä yksinkertainen herkku on juurtunut syvälle kaupungin identiteettiin. Madrid on ollut kalakaupan keskus jo 1800-luvulta kun rautatieverkosto mahdollisti tuoreiden merenelävien kuljetuksen nopeasti rannikolta sisämaahan. Kuljetusolosuhteet olivat tuohon aikaan rajalliset ja tuore kala pilaantui helposti pitkällä matkalla mutta mustekala ja kalmari säilyivät paremmin ja ne olivat halvempia kuin vaikkapa katkaravut, jotka olivat vain ylemmän luokan herkkuja. Kalmari oli siis taloudellisesti järkevä materiaali, josta friteeraamalla pystyttiin valmistamaan herkullista ruokaa helposti. Näin madridilaiset omaksuivat merenelävät osaksi paikallista ruokaperinnettä.

Toinen katuruokaklassikko on, patatas bravas, yksinkertainen mutta täydellinen esimerkki madridilaisesta makufilosofiasta: rapeita perunakuutioita, joiden päälle on kaadettu tulinen tomaatti-paprikakastike tai majoneesin ja aiolin sekoitus. Jokaisella baarilla on oma reseptinsä, ja paikalliset väittelevät kiivaasti siitä, kuka tekee parhaat bravas-annokset kaupungissa.

Tämä annos tilataan usein aperitiivina, tapaksena, kun halutaan jotain pikkupurtavaa juoman kera esim. ennen varsinaista ruoka-aikaa. Ennen kaikkea patatas bravas on tyypillinen lauantai- tai sunnuntaipäivän herkku,aurinkoisella terassilla nautittuna. Se kuuluu niihin ruokiin, jotka symboloivat rentoa yhdessäoloa ja hyvää seuraa – ei kiirettä, ei muodollisuutta.

Ja jos myöhään illalla iskee iso nälkä niin pelastus löytyy usein yksinkertaisesta mutta täydellisestä klassikosta: huevos rotos – paistetuista perunoista ja rikotuista munista, joiden päälle voidaan laittaa myös kinkkua tai chorizoa makua antamaan. Tämän ruoan resepti on yhtä mutkaton kuin sen viehätys. Mitä löysempi muna, sitä parempi annos 😉

Madrid ei kuitenkaan tyydy pelkkään mukavuusruokaan. Se haastaa myös rohkeammat syöjät. Callos a la madrileña, mausteinen naudan vatsamuhennos, on voimakkaiden makujen juhla. Ja jos etsii jotakin todella erikoista niin, gallinejas y entresijos – friteeratut lampaan sisäelimet – tarjoavat varmasti aidon, karhean palan kaupungin historiaa.

Näiden ruokalajien alkuperä juontaa juurensa köyhempiin aikoihin, jolloin mikään ei mennyt hukkaan. Nykyään niistä on tullut kulinaarisia symboleja, jotka muistuttavat siitä, että Madridin maku ei pelkää rehellisyyttä.

Madridin päivää ei voi päättää ilman churroja. Aamuyön tunteina, kun kaupungin valot himmenevät, juhliva kansa kokoontuu Chocolatería San Ginésiin upottamaan rapeita taikinasuikaleita sakeaan suklaakastikkeeseen. Tämä paikka on nimittäin avoinna ihan ympäri vuorokauden.

Toki näitä herkkuja saa muualtakin mutta muista tilatessa: churros ovat ohuita ja porras puolestaan paksumpia pötköjä. Molemmilla on oma kannattajakuntansa.

Nykyään Madridista löytyy melkeinpä kaikki maailman keittiöt edustettuina ja viime vuosina myös perinteinen madridilainen keittiö on kokenut uuden renessanssin kun perinteiset reseptit on laitettu uusiksi tunnettujen kokkien toimesta.

Mutta kaikesta huolimatta Madridin kulinaristinen sydän on kuitenkin sen oma perinteinen keittiö, joka on yhdistelmä vaatimatonta kastilialaista maalaisperinnettä, vivahteita eri puolilta Espanjaa ja modernia kaupunkikulttuuria. Se ei edes yritä olla hienosteleva ja täydellinen, vaan aito ja perinteitä kunnioittava.

Espanjan kaupunkien laitamilla ja uusilla asuinalueilla kohoaa vieri vieressä korkeita kerrostaloja, jotka noudattavat samaa mustavalkoista tai harmaasävyistä kuviointia, joka muistuttaa seepran raitoja. Näistä käytetään nimitystä edificios zebra, seepratalot.

Alun perin näitä rakennuksia pidettiin raikkaina ja modernina irtiottona perinteisestä espanjalaisesta arkkitehtuurista. Ne symboloivat talouskasvun ja urbaanin elämän uutta aikaa. Näitä taloja alkoi nousta kuin sieniä sateella noin 10 vuotta sitten ja niillä on täytetty käytännössä kokonaisia uusia asuinalueita. Ja lisää nousee edelleen – raitataloa toisen viereen.

Uudet espanjalaiset asuinalueet syntyvät vauhdilla. Kuntien kaavoituskäytännöt ja rakennuttajien tehokkuusajattelu suosivat nopeasti toteutettavia projekteja, joissa arkkitehtoninen yksilöllisyys jää valitettavasti toissijaiseksi.

Rakennusliikkeet hyödyntävät samoja pohjaratkaisuja, samoja materiaaleja ja samoja väriyhdistelmiä kerta toisensa jälkeen. Copypaste, helppoa ja nopeaa. Lopputuloksena on ympäristö, jossa jokainen talo näyttää samalta, vaikka sen suunnittelijana olisi eri arkkitehti.

Tyyli ei ole kuitenkaan syntynyt mistään arkkitehtuurikoulukunnasta vaan suoraan yksityisiltä rakennuttajilta, jotka halusivat säästää kustannuksissa ja luoda modernin, helposti tunnistettavan ja myyvän ulkonäön.

Näitä näkee useimmiten isommissa kaupungeissa, joissa kokonaiset korttelit tai paremminkin kokonaiset asuinalueet on rakennettu samasta muotista. Julkisivujen vaakaraidat tai kontrastivärit antavat illuusion dynaamisuudesta, mutta todellisuudessa kyse on ennalta suunnitellusta visuaalisesta turvallisuudesta. Taloja ei rakenneta paikallista kulttuuria tai historiaa varten, vaan globaalille asuntomarkkinalle, jossa estetiikka on tuotteistettu. Talojen pitää näyttää hyviltä digitaalisissa myyntimedioissa – myydäänhän valtaosa asunnoista ja kauan ennenkuin rakennustyöt ovat edes alkaneet.

Zebra-talojen ilmiö kertoo paljon nykyarkkitehtuurin luonteesta. Kaupunkisuunnittelussa korostetaan tehokkuutta ja modulaarisuutta, jotka palvelevat markkinoita, mutta harvoin asukkaiden identiteettiä. Tuloksena on siis arkkitehtuuria, joka on yhtä aikaa modernia mutta tyhjää ja tylsää – pintakiiltoa ilman juuria. Zebra-talot ovat tämän aikakauden peili. Yksilöllisyys on turhaa – paras kun mikään tai kukaan ei erotu joukosta.

Eikä kyse ole todellakaan siitä että näin saataisiin rakennetua edullisempia asuntoja niitä tarvitseville ihmisille. Vaan siitä, että miten rakennusliikkeet saavat eniten tuottoja. Kun asunnoista on pulaa niin kaikki tuntuu menevän kaupaksi laadusta ja hinnoista huolimatta. Suurin osa noista uusista asunnoista on nimittäin: a)aivan käsittämättömän kalliita, b)todella pieniä ja pienillä kopperohuoneilla varustettuja c)varsin heppoisesti rakennettuja. Aika yleistä on myös se, että asunnoissa on surkean pienet ikkunat eikä niissä useinkaan ole parvekkeita.

Alueesta riippuen saa 2-3 makuuhuoneen asunnon ostettua esim. täällä Madridissa esim. näillä hinnoilla.

Madridissa on pari uutta kokoinaista kaupunginosaa, jotka on käytännössä täytetty näillä zebra-taloilla. Yhteistä on se, että alueet ovat varsin kolkkoja, taloja on vieri vieressä ja kortteleiden välissä kulkee valtavat monikaistaiset tiet. Ja koko ajan rakennetaan lisää, muutama vuosi on kaikki tontit on täytetty samaa kaavaa toistaen.

Tuolla talojen keskellä kun seisoo niin sitä vain miettii, että toivottavasti seuraava arkkitehtisukupolvi osaa nähdä raitojen taakse ja palauttaa kaupunkeihin sen, mitä ne kipeästi kaipaavat – persoonallisuuden.

Espanjalaiset vauvat tulevat haikaran kuskaamina, Parisiista. Tai ainakin näin monille pienille lapsille Espanjassa kerrotaan siitä miten vauvat tulevat 🙂

Espanjassa lapset syntyvät koko ajan iäkkäämmille vanhemmille, keskimäärin espanjalaiset synnyttävät ensimmäisen lapsensa n. 33-vuotiaana. Tämä on täysin ymmärrettävää koska 30-vuotiaista lähes 30 % asuu vielä vanhempiensa luona joten perheen perustaminen ja lasten hankinta siirtyy koko ajan myöhäisemmäksi. Tämän myötä myös lapsiluku perheissä on kääntynyt jyrkkään laskuun ja tällä hetkellä espanjalaiset naiset synnyttävät keskimäärin 1.12 lasta. Euroopan toiseksi alhaisin luku.

Espanjassa lasketaan suurperheeksi 3-lapsinen perhe ja nämä saavat erilaisia alennuksia ja hyötyjä. Mitään yleisiä lapsilisiä täällä ei makseta mutta tietyin edellytyksin on mahdollista saada avustuksia sosiaaliturvasta. Tietyillä alueilla on myös käytössä ns. cheque-bebe eli vauvabonus, rahallinen korvaus lapsen syntymästä (yleensä 500-1000€). Myös verotuksessa vanhemmat saavat yleensä helpotuksia lapsesta/lapsista.

Joka tapauksessa syntyminen on suuri juhlanaihe Espanjassa. Kun perheeseen syntyy vauva, etenkin se suvun ensimmäinen, niin ketään ei kiinnosta sairaalaan vierailutunnit tai ajatus siitä että uusille vanhemmille ja vauvalle pitäisi antaa jonkinlainen rauha tutustua toisiinsa. Sukulaisarmeija valtaa sairaalahuoneen – paikka on täynnä kukkia, lahjoja, selfieitä ja äänekästä keskustelua siitä, kenen nenä ja piirteet lapsella on. Eikä heistä pääse eroon vierailuajan päätyttyä – täällä on täysin normaalia että isän lisäksi paikalla on 24/7 ainakin joku isovanhemmista, jopa kaikki mahdolliset.

Seuraavaksi mietitään että milloin laitetaan korvakorut, samantien sairaalassa vai myöhemmin muutaman viikon tai ehkä kuukauden kuluttua terveyskeskuksen kuukausitarkastuksessa. Kyllä – täällä on täysin normaalia että vastasyntynyt tyttö saa pienet kultaiset korvikset korviinsa aika nopeasti syntymän jälkeen. Eikä tätä asiaa ihmettele kukaan. Oma tytär sai korvakorunsa yhden kuukauden iässä.

Sukupuolierot näkyvät muutenkin selkeämmin ja kaikenlainen unisex-kulttuuri tuntuu espanjalaisista edelleen kovin ”oudolta”. 

Suomessa vanhemmat tuntuvat rakastavan beigeä. Jos vauva on kääritty hiekanväriseen peittoon ja puettu luonnonvalkoiseen bodyyn ja kulkee harmaissa vaunuissa niin kukaan ei voi varmasti tietää, onko kyseessä tyttö vai poika. Espanjalainen on samassa tilanteessa hämillään – miten lasta pitäisi kutsua?

Espanjassa asia hoidetaan selkeästi: tytöille korvakorut ja pinkkiä päälle, pojille sinistä. Eipähän jää epäselväksi, kumpi on kumpi. Yleensäkin espanjalaisten tapa pukea lapsensa on luku sinänsä: jos suomalaisten lastenvaatteiden valmistuksessa johtavana ideana on käytännöllisyys niin Espanjassa menee aina kauneus käytännöllisyyden edelle. Tytöillä pitää olla pitsisukkaa ja hörhelöä. Suomalaisen äitiyspaketin kätevät trikoo-vaatteet olisivat espanjalaiselle äidille luultavasti kauhistus. Tai niitä käytettäisiin korkeintaan yöpukukuina.

Siinä missä suomalainen vauva voi kulkea monta viikkoa nimettömänä, ollen vain poikalapsi Virtanen, vauveliini, vaavi, velivauva tai muu vastaava kunnes vanhemmat jossain vaiheessa saavat päätettyä onko lapsi enemmän Mikko vai Petteri, niin Espanjassa lapsi on saanut nimensä jo todennäköisesti kauan ennen syntymää. Eikä sitä pidetään salaisuutensa vaan nimi julkistetaan sukulaisille monesti jo siinä vaiheessa kun vanhemmille on selvinnyt onko kyseessä tyttö vai poika.

Nimi pitää olla valmiina lapset eivät saa nimeään vasta kasteessa vaan rekisteröinti pitää hoitaa viikon sisällä syntymästä. Nykyään se hoidetaan usein jo sairaalassa mutta esim. me aikoinaan jouduimme lähtemään naapurikaupunkiin hoitamaan asiaa ja mukana pitää tietysti olla molemmat vanhemmat sekä vastasyntynyt.

Suvussa kulkevat nimet ovat tyypillinen espanjalainen perinne. Ensimmäinen poika saa usein isänpuolen isoisän, abuelon, nimen – meilläkin on suvussa abuelo (isoisä) Pedro, hänen vanhin poikansa on Pedro ja hänen poikansa Pedro. Tai ensimmäiselle tytölle saatetaan antaa isänpuolen isoäidin eli abuelan nimi. Meillä tytär sai toiseksi nimekseen Marìa, kuten hänen espanjalaiset isovanhempansa (Mari Carmen ja Pedro Marìa). Ja täällä voi todellakin naispuolinen nimi Marìa olla myös miesten toisena nimenä.

Siinä missä lapsia kutsutaan Suomessa lempeästi vaikkapa ”nupuksi” tai ”muruksi” niin Espanjassa suositaan vähän luovempaa linjaa: mi vida (elämäni), mi cielo (taivaani), mi tesoro (aarteni), mi coraz´on(sydämeni), mi pequeñin/pequeñita (pikkuiseni), mi princesa/principito (prinsessani/prinssini), mi angelito (enkelini), mi bombón (suklaakonvehtini), mi reina (kuningattareni), mi campeón (mestarini), mi guapa (kaunokaiseni) tai vaikkapaihan vain kaikella rakkaudella mi gordito/gordita (pullukkani).

Eikä näitä käytetä vaan vauvoille vaan myös isommille lapsille. On täysin normaalia kuulla vanhempien tai isovanhempien sanovan julkisella paikalla lapselle, ven aqui mi gordito – tuuppa tänne, pullukkani.

Monet vauvat menevät päivähoitoon jo 4 kk iässä tai viimeistään siinä vaiheessa kun kaikki äitiys- ja isyyslomat on pidetty. Yhteensä vanhempainloma on 19 viikkoa ja siitä 6 ensimmäistä viikkoa on pakollista mutta sen jälkeen loput 13 viikkoa voi pitää äiti tai isä. Tämän jälkeen monissa perheissä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin laittaa lapsi päivähoitoon koska kotihoidontukia tai muita vastaavia etuuksia ei täällä makseta.

Ellei sitten ole abueloja, isovanhempia, jotka ottavat vastuun vanhempien palatessa työelämään. Tämä on ollut hyvin yleistä Espanjassa sillä isovanhemmille on ollut kunnia-asia hoitaa jälkikasvua mutta toki taustalla on myös taloudellinen pakkotilanne koska maksuttomia julkisia päiväkoteja on hyvin rajoitetusti joten paikkoja ei riitä kaikille ja yksityisten päiväkotien kuukausimaksut ovat yleensä 350-800 € kuukaudessa, riippuen päiväkodista, sen palveluista ja aikatauluista. Eikä hintaa suhteuteta mitenkään vanhempien tuloihin vaan se on aivan sama kaikille.

Muutenkin isovanhempien rooli on hyvin erilainen. Siinä missä Suomessa mummot ja vaarit odottavat, että vanhemmat pyytävät apua niin Espanjassa abuelot ja abuelat ilmestyvät paikalle kuin supersankarit. He kertovat kuinka vauvaa pitää syöttää, pukea ja jopa miten äidin pitäisi itse syödä. Espanjalainen isovanhempi onkin usein kätevä yhdistelmä lastenlääkäriä, kotitalousopettajaa ja iltapäiväkerhon ohjaajaa.

Lapsia myös halataan, pusutellaan ja kehutaan usein, heistä ollaan avoimesti ylpeitä. ei ole mitenkään harvinaista että teinit ottavat vielä vanhempien kädestä kiinni kulkiessaan kadulla ja vanhemmille moiskautetaan poskipusut tervehdittäessä.

Espanjalaiset lapset ja nuoret viettävät yleensäkin paljon aikaa yhdessä perheen kanssa, sekä kotona että kodin ulkopuolella – ruokailuissa, retkillä, juhlissa, lomilla. Myös aikuiset lapsetkin ovat usein vielä tiiviisti mukana perheen ja vanhempien elämässä, eivät vain juhlapyhinä.

Vaikka yhteiskunta ja elämä ovat muuttuneet paljon lyhyessä ajassa niin kaikesta huolimatta täällä rakkaus, emotionaalinen tuki, sosiaalinen kehitys ja avoin kommunikaatio ovat edelleen kasvatuksen tukipilareita.

Kuinta monta kertaa on tullut sanottua ne kuuluisat sanat: ”Sitten kun…”.

Tiedäthän, sitten kun alkaa loma. Sitten kun on kesä. Sitten kun saa opinnot hoidettua. Sitten kun saan hyvän työpaikan. Sitten kun lapset kasvavat. Sitten kun elämä rauhoittuu. Sitten kun pääsee eläkkeelle. Sitten kun…

Valitettavasti monilla ihmisillä on tapana elää tuossa jatkuvassa odotuksessa. Vaikka elämä olisi tässä ja nyt. Mutta arjen, kiireen, velvollisuuksien ja suunnitelmien keskellä sitä vain helposti unohtaa sen yksinkertaisen mutta perustavanlaatuisen totuuden että tämä hetki, se ei tule enää takaisin.

Elämä on lyhyt ja hetkiä ei ole tarjolla rajattomasti.

Monesti käy niin että kun joutuu kohtaamaan elämän rajallisuuden, niin se vasta herättää näkemään elämän ja asiat toisin. Yhtäkkiä valkenee se kuinka haurasta ja arvaamatonta kaikki on. Näissä hetkissä moni kokee tarvittavan pysähdyksen – alamme miettiä, mihin oikeasti haluamme aikaamme ja energiaamme käyttää ja mikä on oikeasti tärkää.

Mutta pitäisikö näitä hetkiä alkaa arvostamaan jo aikaisemmin eikä vasta sitten kun jotain tapahtuu.

Aivan liian moni elää elämäänsä kuin se olisi harjoittelukierros – aivan kuin oikea elämä alkaisi vasta myöhemmin. Ehkä lomalla, ehkä kesällä, ehkä eläkkeellä tai sitten kun lapset ovat isompia tai tai asiat rauhoittuvat. Sitä kuuluisaa sitku-elämää.

Mutta entäpä jos se oikea elämänkin jo meneillään ja me vain kuljemme sen ohi? Ei tule enää toista mahdollisuutta.

Meille opetetaan usein pienestä pitäen että pitää tehdä töitä tulevaisuuden eteen. Ensin pitää opiskella hyvä ammatti, säästää, tehdä töitä, maksaa asuntolainaa ja sijoittaa eläkepäiviin. Toki tuo kaikki on tärkeää. Mutta ongelma syntyy silloin kun tulevaisuuden odottaminen vie huomion nykyhetkestä. Voi nimittäin olla että sitä tulevaisuutta ei tulekaan tai että se onkin hyvin toisenlainen kuin mitä on suunnitellut. Elämä on täynnä yllätyksiä ja vakavat sairaudet yllättävät yhä nuorempia.

Ja rankka totuus on se että kaikki eivät saa koskaan edes kokea niitä eläkepäiviä. Tai eläkepäivät eivät olekaan ehkä sellaisia kuin olisi kuvitellut. Elämä ei ole aina reilua eikä se seuraa ennalta suunniteltua käsikirjoitusta.

Kun odottaa kovasti jotain tulevaa niin nykyhetki lipuu ohi huomaamatta. Ja ehkä lopulta käy niin että odottaessa missaa koko elämän. Päivät, viikot ja kuukaudet kuluvat, vuodet vierivät ja yhtäkkiä huomaa että emme oikeastaan koskaan olleet läsnä omassa elämässämme. Olimme paikalla mutta emme läsnä.

Lopulta ei ehkä kaduta se, mitä jäi tekemättä, vaan se, mitä jäi kokematta.

Moni kuvittelee että onnellisuus löytyy suurista ja mullistavista hetkistä mutta todellisuudessa se syntyy usein aika pienistä ja tavallista asioista. Nuo hetket eivät maksa välttämättä mitään eivätkä jää historiaan, mutta juuri ne tekevät elämästä elämisen arvoisen.

Onnellisuus ei löydy yhdestä hetkestä tai saavutuksesta vaan tavasta jolla elämme jokapäivästä elämää.

Elämä ei ole koko ajan helppoa, siihen kuuluu välillä vaikeuksia, kipua ja myös menetyksiä. Mutta juuri siksi jokainen hyvä hetki on niin arvokas. Ja läsnäolo auttaa meitä huomaamaan nämä hetket. Se tarkoittaa, että keskittyy siihen, mitä tekee juuri nyt – olipa sitten kyse keskustelusta läheisen kanssa, kävelystä luonnossa tai ihan vain jostain arkisesta askareesta. Aivan liian usein kiire,tylsyys tai vaikeudet vievät meidät pois tästä hetkestä koska emme osaa pysähtyä ja keskittyä siihen, mitä on.

Tämä ei tarkoita että pitäisi heittää kaikki vastuut tuuleen ja elää kuin huomista ei olisi vaan se tarkoittaa tasapainoa. Ei elämää voi varastoida tulevaisuutta varten vaan se tapahtuu nyt.

Jos elää koko elämänsä tulevaa varten niin saattaa jonain päivänä huomata että on koko ajan ollut matkalla jonnekin mutta ei koskaan päässyt perille.

Elämä ei ala sitten kun. Se on alkanut ja tapahtuu nyt – tässä hetkessä, tässä päivässä. Jokainen sydämenlyönti on muistutus siitä että olemme yhä täällä. Ainakin vielä hetken aikaa. Käytä se aika viisaasti.

Suomesta kantautuu jatkuvasti varsin ikäviä uutisia – työttömyysluvut ovat pahasti noususuuntaisia, talous sakkaa pahemman kerran ja valtion velka jatkaa kasvamistaan. Tätä on jatkunut jo useamman vuoden eikä muutosta parempaa tunnu olevan näkyvissä. Samaan aikaan monet muut Euroopan maat ovat porskuttaneet kovaa vauhtia eteenpäin. Näihin maihin kuuluu myös Espanja.

Espanjalla tuntuu juuri nyt menevän ihan mukavasti – ainakin jos katsotaan talouslukuja. Vuonna 2024 maan talous kasvoi jopa 3,5 prosenttia, mikä on euroalueen keskitasoa selvästi ripeämpää. Vuodelle 2025 kasvuennusteet ovat maltillisempia, mutta yhä positiivisia, mikä kertoo siitä, että Espanja on löytänyt hyvän vauhdin.

Tämä kaikki siitäkin huolimatta että korona pysäytti maan tärkeimmän tulolähteen, matkailun, lähes täydellisesti. Isku oli kuitenkin vain hyvin lyhyt ja hetkellinen ja sen jälkeen koko maa on lähtenyt aivan uuteen nousuun. Iso kiitos siitä kuuluu nimenomaan matkailulle.

Espanjan talouden suurin moottori on yhä edelleen tuttu ja turvallinen matkailu: sen osuus bruttokansantuotteesta lähenee jo kuudennesta, ja alalla on vahva, positiivinen vire. Aurinko, meri ja kulttuuri ovat yhdistelmä joka houkuttelee matkailijoita ympäri vuoden ja vuosi 2024 oli itse asiassa uusi ennätysvuosi: maassa vieraili noin 94 miljoonaa kansainvälistä matkailijaa. Ja tänä vuonna päästään vielä parempiin lukuihin. Espanja on suosionsa huipulla.

Sen lisäksi että matkailijoita saapuu enemmän niin nuo saapuvat matkalijat myös kuluttavat aikaisempaa enemmän. Rahaa käytetään matkailijaa kohden yhä enemmän ja oleskeluissa panostetaan laatuun, elämyksiin, laadukkaisiin ravintoloihin ja paikallisiin kokemuksiin. Espanja pyrkii tietoisesti irti halvan massaturismin maineesta.

Espanja houkuttelee tällä hetkellä matkailijoiden lisäksi myös sijoittajia. Maa on yksi Euroopan suurimmista talouksista, ja sillä on potentiaalia olla enemmän kuin vain “aurinkorannikko”. Tällä hetkellä sijoitusten määrä kasvaa merkittävästi, viime vuonna kasvua jopa 15 %. Tämä sijoitusten kasvu kohdituu erityisesti Latinalaisen Amerikan markkinoilla sekä teknologian, logistiikan ja kiinteistösijoittamisen alueilla. Monille LATAM-yrityksille Espanja toimii luonnollisena ja helppona porttina Eurooppaan.

Espanjan taloutta tukee tällä hetkellä myös merkittävästi vahva kotimainen kulutus. Inflaatiosta ja hintojen noususta huolimatta espanjalaiset käyttävät rahaa reippaasti niin vapaa-aikaan, ruokaan kuin matkailuun kotimaassa. Ihmiset ovat halukkaita ostamaan ja kuluttamaan – tämä trendi on ollut päällä jo viisi vuotta eikä sille näy toistaiseksi loppua. Ihmiset ovat nyt liikkeellä sillä ajatuksella että elämästä pitää nauttia koska kukaan ei tiedä että mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Espanja porhaltaa tällä hetkellä eteenpäin hyvässä myötätuulessa.

Toki Espanjallakin on omat huolensa. Työllisyys on ikuinen päänsärky. Se on kyllä laskenut hitaasti ja varmasti, vuoden 2025 toisella neljänneksellä se pyöri hieman yli kymmenessä prosentissa. Se on selvästi vähemmän kuin vaikkapa vuosikymmen sitten, mutta silti reilusti korkeampi kuin monessa muussa EU-maassa. Erityisesti nuorisotyöttömyys sekä monien työsuhteiden osa-aikaisuus on edelleen sitkeä ongelma.

Tämä luo epävarmuutta, joka heijastuu osaltaan myös kulutustottumuksiin – moni nuori ei uskalla tai pysty sitoutumaan asuntolainaan tai pitkäaikaisiin investointeihin, vaan panostaa mieluummin kokemuksiin ja elämiseen hetkessä. Toisaalta tämä lisää merkittävästi kotimaista kulutusta koska raha, vaikka sitä olisikin vähän, laitetaan kiertämään eikä sitä säästetä sukanvarteen.

Vaikka maan talous on kasvanut vahvasti niin samaan aikaan Espanja kuitenkin kamppailee julkisen talouden tasapainottamisen sekä julkishallinon kasvun kanssa. Julkinen velka on edelleen korkea, yli 100 % BKT:stä, mikä tekee siitä Euroopan korkeimpia. Tämä rajoittaa hallituksen liikkumavaraa ja voi vaikeuttaa asioita tulevaisuudessa. Espanja, kuten monet muutkin Euroopan maat, joutuvat myös jossain vaiheessa tekemään tiliä julkisen talouden haasteiden kanssa. Jatkuvasti paisuva julkinen hallinto sekä nousevat palkka- ja eläkekustannukset laittavat valtiontalouden tiukille eivätkä jatkuvasti nousevat velanhoitokustannukset helpota tilannetta.

Talouden mahdollinen ylikuumeneminen sekä mahdolliset ulkoiset häiriöt ovat myös mahdollisia riskitekijöitä jotka saattavat tulevaisuudessa keikuttaa Espanjan tällä hetkellä hyvässä myötätuulessa seilaavaa laivaa.

Kaikesta huolimatta kokonaiskuva on valoisampi kuin pitkään aikaan.

Espanja on nyt onnistunut yhdistämään vahvan turismin, kasvavan kotimaisen kulutuksen ja suhteellisen vakaan talouskasvun. Eikä unohtaa voi tietenkään EU-tuilla vauhditettuja investointeja. Nähtäväksi jää että onnistuuko maa kääntämään tämänhetkisen kasvun kestäväksi poluksi vai onko tämä vain hetken huumaa.

On arvioitu että jos Espanja vain pystyy hillitsemään velkaantumista ja julkisenhallinnon kasvua, purkamaan edelleen työmarkkinoiden jäykkyyksiä sekä pysymään poissa isommista maailmanlaajuisista konfikteista, niin maan asema yhtenä Euroopan dynaamisimmista talouksista voi jatkaa vahvistumistaan.

Jos taas tehdään huonoja päätöksiä, globaalit talousongelmat ja kotimaiset rakenteelliset heikkoudet jäävät ratkaisematta, voi kasvu hidastua hidastua tai jopa kääntyä negatiiviseksi nopeallakin tahdilla.

Matkailu tulee taatusti jatkossakin olemaan vahva talouden moottori mutta pelkästään sen varaan ei voi tulevaisuutta laskea.

Kesä vaihtui virallisesti syksyksi tällä viikolla Espanjassa, virallinen päivä oli tarkalleen 22.syyskuuta. Ja täsmälleen samana päivänä jätettiin myös hyvästit kesäilmoille, ainakin täällä Madridissa, sillä syksy tuli kertaheitolla.

Vielä viikko sitten helle helli ja lämpötilat nousivat päivisin yli 30 asteen, öisinkin pysyttiin 18 asteen paremmalla puolella mutta tällä viikolla lämpötilat romahtivat kertaheitolla. Nyt on aamuisin ollut 6-8 astetta lämmintä ja kesän jälkeen tuo tuntuu todella viileältä. Pitkät housut ja pitkähihaiset paidat on pitänyt taas kaivaa kaapin perältä takaisin käyttöön. Viimeksi niitä tarvittiin toukokuun alussa.

No, onneksi iltapäivisin on vielä ihan mukavan lämmintä, erityisesti auringossa. Se kun lämmittää ihan kivasti vielä tähän aikaan vuodesta – nyt pitää kerätä talteen kaikki aurinkoenergia.

Syksy on itse asiassa oma lempivuodenaikani täällä Madridissa. On vielä pääosin lämmintä mutta ei enää kuumaa kuten kesällä. Syyssateetkaan eivät ole vielä saapuneet eli kelien puolesta syyskuu on yleensä mitä mahtavin. Eikä säässä näytä olevan suurempia muutoksia myöskään lähiaikona. Sää muuttuu yleensä epävakaisemmaksi ja viileämmäksi vasta tuossa loka-marraskuun vaihteessa.

Toki syksyn saapumisen huomaa siitä että päivät käyvät vähitellen lyhyemmiksi. Aamuisin kun herää, on vielä pimeää – aurinko nousee vasta klo 8 aikoihin. Iltaisin aurinko taas laskee iltakahdeksan maissa ja sen jälkeen ilma viilenee nopeasti.

Mutta nyt pitää vielä nauttia näistä kauniista syyspäivistä. Nyt on mitä parhain aika nauttia kaikista ulkoilma-aktiviteeteista. Kesällä oli liian kuuma lähteä pyöräilemään, lenkkeilemään tai patikoimaan mutta nyt kelit ovat täydelliset liikkumiseen.

Myös niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin pihalla olemisesta voi taas nauttia, muutenkin kuin aamuvarhain tai iltamyöhään. Kesäkuukausina ei tuolla pihalla pysty olemaan keskellä päivää, ei edes varjossa.

Tyttärellä alkoi koulu kolme viikkoa sitten ja siellä palattiin arkeen myös täydellä teholla – tällä viikolla oli ohjelmassa jo kolme koetta eli viime viikonloppu meni jo tuttuun tapaan pitkälti kotosalla ja tyttärellä koulujuttujen parissa. Tätä se on sitten käytännössä joululomaan asti.

Onneksi marraskuussa on sentään pari pidempää viikonloppua kun pari pyhäpäivää osuu tänä vuonna sunnuntai/maanantaille eli ne tuovat vähän vaihtelua tähän syksyyn. Tuskinpa mitään reissuja kuitenkaan teemme koska puolisolla ei ole vapaita eikä lomia mutta jos edes jotain vähän erilaista ohjelmaa keksisi noille viikonlopuille niin ei syksy ehkä tuntui niin pitkältä.

Mutta aika hyvin tytär on taas sujahtanut kouluarkeen ja aikaisiin herätyksiin.

Tänä vuonna herätys on itse asiassa viime vuotta aikaisemmin sillä koulu vaihtoi tälle vuodelle aikataulua niin että koulupäivä alkaakin jo klo 9, ei 9.30 kuten aikaisemmin.

Tämä on aiheuttanut pientä turhautumista monissa perheissä sillä tuo klo 9 on sellainen paha ruuhka-aika kun kaikki tuntuvat suuntaavaan Madridiin juuri samaan aikaan. Ruuhkat ovat valtavat joka puolella. Meidänkin matka koululle, johon aikaisemmin meni 17 minuuttia, kestää nyt aamuisin keskimäärin 30-40 minuuttia. Erityisesti alkuviikko on jäätävien ruuhkien aikaa kun kaikki osittain etätyössä olevat suuntaavat toimistoille aina alkuviikosta. Torstaisin ja perjantaisin teillä on onneksi rauhallisempaa.

Mutta mitäs tuolle voi, ei auta kuin kasvattaa kärsivällisyyttä. Ja toivoa että nuo ruuhkat tästä helpottaisivat jossain vaiheessa.

Muuten syksy on alkanut aika lailla tutuissa merkeissä, ei sen kummempia uutuksia tai muutoksia.

Tyttärellä on edelleen ratsastusvalmennustunnit 3 kertaa viikossa ja lisäksi yksityisvalmennus kerran kuukaudessa. Jatkamme edelleen ponin vuokraamista vaikka hän on käymässä auttamattomasti liian pieneksi mutta emme ole löytäneet hänelle isompaa kaveria tilalle. Eli näin mennään kunnes jotain muuta keksimme.

Syksy tulee olemaan aika pitkälti arkea, arkea ja arkea. Reissuja ei ole toistaiseksi tiedossa eikä oikeastaan mitään muutakaan ihmeellistä. Mutta toisaalta, olimme melkein koko kesän aina jossain reissussa joten ihan kivaa olla vaihteeksi taas kotona ja keskittyä arkeen.

Onneksi täältä Madridista voi helposti tehdä lyhyempiäkin reissuja sillä lähellä on niin paljon nähtävää. Ehkäpä tämän syksyn teemana voisikin olla lähimatkailu. Ne kun eivät vaadi mitään etukäteisvarauksia eli mitä parhaimpia juttuja ex tempore-reissuille. Mielessä on itse asiassa monta kivaa paikkaa, jossa pitäisi päästä käymään!

Mutta niitä odotellessa nautitaan nyt kotoilusta ja syksyn tunnelmasta.

Espanjaan liitetään yleisesti ns. mañana-kulttuuri eikä sillä välttämättä tarkoiteta mitään positiivista. Espanjalaiset eivät kuitenkaan koe asiaa samalla tavalla sillä espanjalaisilla ei yleensä koskaan ole niin kiire etteikö asia voisi odottaa huomiseen. Aina on olemassa mañana, huominen, jolloin voi jatkaa hommia. Maailma jatkaa pyörimistään ja hommat tulee hoidettua vaikka asiat eivät aina luistaisikaan ihan sovitussa minuuttiaikataulussa.

Sana mañana tarkoittaa kirjaimellisesti huomista, mutta käytännössä se viittaa laajempaan asenteeseen: asiat eivät ole niin kiireellisiä, vaan ne voidaan hoitaa myöhemmin – ehkä huomenna, ehkä ensi viikolla. Mañana tavallaan tarkoittaa lähitulevaisuutta. Jotain epämääräistä. Ei ainakaan tänään, ehkä huomenna mutta ei välttämättä silloinkaan. Ehkä kuitenkin ensi viikolla tai ainakin jossain vaiheeessa.

Tähän ei voi Espanjassa asuessa olla tottumatta – mikään harvemmin tapahtuu mañana.

Käytännössä mañana voi näky monella tapaa. Käytännössä lähes kaikki aikataulut joustavat eikä mikään yleensä ala minuutilleen silloin kun on etukäteen ilmoitettu. Jos sinut on siis kutsuttu vaikka lounaalle klo 14 niin paikalle on turha kirmata vielä tuossa vaiheessa sillä kaikki on vielä kesken ja ketään ei ole ole paikalla. Ei välttämättä edes isäntä itse.

Kotiin soitettu putkimies ilmoittaa tulevansa paikalle mañana por la tarde mutta käytännössä häntä on turha silloin odottaa paikalle. Hän voi ilmestyä jossain vaiheessa, joko klo 14 tai klo 20 tai ei ilmesty ollenkaan sillä mitä todennäköisemmin eteen on tullut jotain muuta tärkeämpää tai kiireellisempää joten hän tulee sitten kun ehtii. Aurinkopaneelien korjaaja ilmoittaa tulevansa ensi viikolla mutta häntä ei ole näkynyt vielä 2 kuukautta myöhemmin. Lukuisista lupauksista huolimatta.

Mañana vaikuttaa myös julkisella puolella – byrokratia vie aikaa ja virastokäynnit vaativat kärsivällisyyttä. Harva asia hoituu tai edes etenee yhdellä käynnillä. Kun viraston työntekijä sanoo että ”tämä hoituu huomenna”, se voi käytännössä tarkoittaa mitä tahansa maanantaista joulukuuun.

Espanalaisilla ei tunnu olevan koskaan kiire ja aika käsitys on varsin joustava – kaikesta huolimatta tärkeät työt tulevat tehdyiksi ja ne vähemmän tärkeät hoituvat jossain vaiheessa ajan kanssa.

Kiire ei ole muodikasta Espanjassa. Täällä ei ole muodikasta viilettää kadulla kahvimuki ja sämpylä kädessä, saatikka että niitä nauttisi niitä kävellen. Ikinä ei pitäisi olla niin kiire etteikö ehtisi istua hetkeksi alas niitä nauttimaan.

Mañana-asenne liittyy vahvasti espanjalaiseen elämäntapaan jossa korostuu ihmisten kyky nauttia hetkestä. Sekä tietysti sosiaalisuus, joka ajaa monissa tilanteissa kiireen edelle. Ikinä ei pitäisi olla niin kiire etteikö ehtisi hetken rupatella naapurin, kaupan myyjän, postinjakajan, kollegan, ystävän tai asiakkaan kanssa.

Mistä tämä sitten juontaa? Ehkäpä historia, ilmasto ja kulttuuriset arvot ovat muovanneet sen: kuumassa säässä ei ole ollut järkevää juosta paikasta toiseen kello kaulassa. Asiat järjestyvät – eivät ehkä tänään, eivätkä huomenna mutta jossain vaiheessa.

Mañana-kulttuuri ei missään nimessä tarkoita välinpitämättömyyttä, vaan toisenlaista ajattelutapaa: asiat tulevat kyllä hoidetuiksi, mutta omassa tahdissaan. Se haastaa pohtimaan, tarvitseeko kaiken tapahtua aina heti – vai voisiko välillä antaa elämän virrata hieman hitaammin.

Kun hyväksyy sen tosiasian se että kaikki ei tapahdu heti ja nyt, niin elämä saattaa muuttua astetta rennommaksi.

Kouluvuosi on potkaistu käyntiin myös täällä Espanjassa. Sujahdimme arkeen aika sujuvasti – ilmeisesti tytärkin kaipasi pitkän kesäloman jälkeen jo rutiineja sekä ystäviään. Mitään draamaa ei siis koulun alkaminen aiheuttanut. Siitäkään huolimatta että takana on vasta kaksi viikkoa ja ensi viikolla jo edessä ensimmäiset kolme koetta. Täällä ei todellakaan aloiteta kouluvuotta mukavan leppoisasti vaan täysillä alusta alkaen.

Koulun alkaminen tuo aina uusia juttuja – ei pelkästään sen takia että oppilat ovat vuotta vanhempia vaan siitä syystä että kouluissa asioita yritetään tehdä aina paremmin.

Täällä Espanjassahan autonomisilla alueilla on paljon päätäntävaltaa ja tämä paikallisuus mahdollistaakin sen että muutoksia pystytään tekemään herkemmin ja nopeammalla aikataululla. Ja ainakin täällä Madridissa tuntuu että näihin koulutusasioihin halutaan panostaan kovasti tällä hetkellä.

Täällä oli esim. pitkään muodissa se, että kouluissa haluttiin lisätä englanninkielen opetusta ja tästä syystä monissa kouluissa aloitettiin tiettyjen aineiden opettaminen englanniksi. Meilläkin tytär opiskeli primariassa eli ala-asteella englanniksi eri aineita (yhteiskuntaoppi, luonnontieteet, musiikki, kuvaamataito) mutta nyt ollaan palaamassa takaisin siihen että tärkeitä aineita kuten yhteiskuntaoppi, luonnontieteet, historia, matematiikka pitää opettaa espanjaksi. Digitaalisten laitteiden buumi on myös ohitse – nyt ollaan palaamassa takaisin siihen että tietokoneiden ja tablettien käyttöä rajoitetaan opetuksessa (ala-asteella max. 2 tuntia viikossa). Myös muita merkittäviä muutoksia on tehty tai ollaan tekemässä – siitäkin huolimatta että viimeisissä PISA-tuloksissa Madridin koulut pärjäsivät erittäin hyvin ja monissa tuloksissa olivat keskimääräistä korkeammalla.

Tässäpä muutamia faktoja paikallisesta kouluelämästä

1. Espanjalainen koulujärjestelmä

Escuela infantil, esikoulu: kestää 3 vuotta (aloitetaan sinä vuonna kun täyttää 3 vuotta) – vapaaehtoinen

Primaria,ala-aste: kestää 6 vuotta (aloitetaan sinä vuonna kun täyttää 6 vuotta) – pakollinen

Secundaria, yläaste: kestää 4 vuotta (aloitetaan sinä vuonna kun täyttää 12 vuotta) – pakollinen

Bachillerato, lukio: kestää 2 vuotta ja valmistaa korkeakouluopintoihin

FP, ammatillinen koulutus – vaihtoehto peruskoulun jälkeisiin opintoihin

Tänä vuonna täällä Madridissa otettiin käyttöön uusi järjestelmä, joka mahdollistaa sen että secundarian eli yläkoulun kaksi ensimmäistä vuotta voidaan käydä primarian eli ala-asteen puolella.

Moni koulu onkin ottanut tämän järjestelmän ottanut käyttöön. Näin pystytään tavallaan jatkamaan lasten lapsuutta vähän pidempään eikä heitä heti 12-vuotiaina siirretä vanhempien oppilaiden vaikutuspiiriin.

Toisaalta yksityiskoulut ovat yleensä sellaisia, joissa on kaikki etapit samassa paikassa eli saman pihan alueella pystyy käymään läpi koulutien aina esikoulusta lukion loppuun.

2. Erilaiset koulutyypit ja niiden kustannukset

Kouluja on olemassa julkisia, valtion tukemia yksityiskouluja sekä täysin yksityisiä kouluja. Julkiset ovat maksuttomia mutta niissäkin kirjat sekä opetusmateriaalit tulevat vanhempien maksettaviksi. Tarjolla ei ole myöskään maksutonta kouluruokailua – jos koulu tarjoaa ruokailumahdollisuuden, se on aina lisämaksullinen.

Valtion tukemissa yksityiskouluissa on periaatteessa kuukausittain maksettava koulumaksu, joka voi olla jotain 80-400 € välillä, mutta on perheitä jotka eivät maksua halua maksaa eikä heitä siltikään potkita pois koulusta. Suurin osa kuitenkin on valmis koulumaksun maksamaan – siitäkin huolimatta että se perustuu vapaaehtoisuuteen.

Täysin yksityiset koulut pyörivät puhtaasti vanhempien maksamien koulumaksujen avulla ja näissä kouluissa kuukausimaksut ovat 400-1500 € välillä. Lisäksi kouluissa kaikki maksetaan vielä erikseen – koulukirjat, materiaalit, mahdolliset tietokoneet/ipadit, kouluruokailu, koulukuljetukset, kouluvaatteet jne.

Julkisissa kouluissa ei yleensä ole kouluvaatteita mutta valtaosassa yksityiskouluja on koulupuvut käytössä. Monesti se on varsin perinteinen uniformu eli tytöillä hame, polvisukat ja kauluspaita, pojilla suorat housut/polvihousut+sukat ja kauluspaita. Urheilupäivinä tietysti koulun urheiluasut.

3. Luokkakoko

Espanjassa luokkakoot ovat perinteisesti olleet varsin isoja, etenkin julkisissa kouluissa. Mutta nyt tähän ollaan haluttu muutosta ja esim. Madridissa on jo ajettu sisään pienempiä luokkakokoja eri ikäluokissa. Täällä saa esikoulussa ja ala-asteella olla nykyään enintään 20 oppilasta / luokka (aikaisemmin 25), kun taas yläasteen 1-3.luokilla oppilaita saa olla enintään 25 / luokka (aikaisemmin 30).

Tyttären luokalla, yksityiskoulussa ylästeen 3.luokalla, on tällä hetkellä 17 oppilasta – tosin kaksi on viettämässä vaihtovuotta ulkomailla eli kun he palaavat takaisin niin oppilaita on silloin 19.

Espanjalaisissa kouluissa on tapana että rinnakkaisluokat sekoitetaan aina pari vuoden välein – näin oppilaita opetetaan tulemaan toimeen kaikkien kanssa ja toisaalta myös niitä ikävämpiä tyyppejä ei tarvitse sietää paria vuotta enempää.

4. Koulupäivän pituus

Kouluviikon tuntimäärä riippuu autonomisesta alueesta, ikäluokasta sekä koulusta.

Esimerkiksi Madridin alakouluissa on julkisella puolella 25 viikkotuntia ja koulupäivä ajoittuu klo 9-16 välille, yleensä niin että varsinainen päivä päättyy klo 14. Iltapäivä on varattu niille oppilaille, jotka ovat mukana maksullisessa kouluruokailussa.

Joissakin kouluissa on kuitenkin käytössä ns. jornada partida eli koulupäivä on pidempi mutta sen keskellä on pitkä lounastauko. Koulut eivät kuitenkaan tarjoa maksutonta lounasta oppilaille vaan lounas joko syödään kotona tai sitten siitä maksetaan erikseen. Tällöin siis mennään aamulla kouluun klo 9 ja lounastauko alkaa esim. klo 13. Tauon jälkeen palataan kouluun 15 ja koulu jatkuu vielä parin tunnin verran.

Madridssa on nyt otettu käyttöön uusi määräys eli kaikki uudet koulut jotka tästä eteenpäin avaavat ovensa, joutuvat ottamaan pakollisena käyttöön tuon jornada partidan. Tämä siitä syystä että näin pyritään helpottamaan vanhempien työssäkäyntiä sillä alakouluikäiset eivät Espanjassa voi kulkea itsenäisesti kouluun vaan joku täysi-ikäinen pitää olla lapsia aina hakemassa.

Secundariassa eli yläasteella viikkotunteja on vuodesta riippuen 30-33. Päivät voivat primarian tapaan yhtäjaksoisia tai jornada partida. Julkisissa käytetään yleensä yhtäjaksoista päivää eli koulupäivän päätteeksi suunnataan kotiin syömään lounas.

Tyttärellä on viikkotunteja 35 ja heillä on käytössä tavallaan jornada partida eli koulupäivän katkaisee 1.5 tuntia kestävä lounastauko klo 14.30-16 välissä.

Espanjassa ei ole varsinaisia välitunteja eli jokaisen tunnin päätteeksi ei ole taukoa. Ei edes ala-asteella. Ja tämä on sama oli sitten julkisessa, valtion tukemassa yksityiskoulussa tai yksityiskoulussa.

Koulupäivä jakaantuu yleensä muutamaan ”blokkiin” eli on useampia tunteja putkeen ja sitten vähän pidempi tauko. Ja lounas on usein vasta koulupäivän päätteeksi. Ellei koulussa ole sitten jornada partida.

Julkisissa kouluissa on yleensä päivän aikana vain yksi 30 minuutin tauko, jonka aikana syödään kouluun tuodut eväät. Tämä siis suunnilleen niihin aikoihin kuin suomalaisissa kouluissa syötäisiin jo lounasta eli ennen puolta päivää.

Tyttärellä menee aikataulu tänä vuonna niin että heillä on aamulla kolme tuntia putkeen, sitten 30 minuutin välipalatauko (sisältyy kouluruoan hintaan eli voi hakea sämpylän tai hedelmän). Sen jälkeen vedetään taas 3 tuntia putkeen ja sitten on 1.5 tunnin lounastauko. Ja päivän päätteeksi vielä yksi oppitunti.

Koulussa kaikilla oppilailla päivän pituus on sama – oli sitten esikoulussa, ala-asteella tai yläasteella. Kaikilla päivä alkaa samaan aikaan klo 9 ja päättyy samaan aikaan klo 17. Tämä on hyvin yleinen käytäntö ja aikataulu yksityiskouluissa.

5. Mitä aineita opiskellaan

Yläasteella (julkisella puolella) viikkotunteja on seuraavasti:

MATERIA	CARGA LECTIVA SEMANAL
Espanja (äidinkieli	4
1.vieras kieli (yleensä englanti)	3
maantieto ja historia	3
liikunta	2
matematiikka	4
ns. valinnaiset aineet	3+3+3
uskonto tmv.	2
valinnainen	2
oppilaanohjaus	1
Yhteensä viikkotunteja	30

Noiden ns. pakollisten aineiden lisäksi on siis joukko ns. valinnaisia, joita jokaista on 2-3 tuntia viikossa. Näitä voi olla esim. teknologia, kuvaamataito, fysiikka & kemia, biologia & geologia, musiikki, ekonomia, klassinen kulttuuri (latina) tai muut kielet, esim. saksa / ranska. Näistä opetettavista aineista päättävät käytännössä aina autonomiset alueet ja koulut, ei itse oppilaat.

Tyttären koulussa viikkotunteja on 35 eli viisi tuntia enemmän kuin julkisissa kouluissa. Heillä tunnit jakautuvat seuraavasti:

Englanti (language & literature)	8 tuntia
äidinkieli, Espanja	4
matematiikka	4
liikunta	3
historia & maantieto	3
fysiikka ja kemia	3
biologia	2
saksa	2
musiikki	2
teknologia ja ohjelmointi	2
oppilaanohjaus	2

Yläasteen viimeisenä vuonna eli 4.luokalla on oppilailla mahdollisuus vaikuttaa siihen että mihin painottaa opintoja eli valinnaisaineita on tarjolla enemmän. Tuo yläasteen neljäs vuosikurssi alkaa nimittäin suuntaamaan oppilaita jo kohti tulevia lukio-opintoja ja täällä se yleensä tarkoitta sitä että pitää tietää ja valita mihin haluaa suuntautua.

Lukioita on siis eri suuntauksilla ja niiden perustella määräytyvät opiskeltavat aineet ja käytännössä ne määrittävät pitkälti myös jatko-opiskelumahdollisuuksia. Jos esim. päätyy opiskelemaan taidelukioon niin sieltä on vaikea lähteä opiskelemaan esim. lääkäriksi tai insinööriksi.

6. Kouluruokailu

Espanjassa ei ole maksutonta kouluruokailua, kaikissa kouluissa sitä ei ole tarjolla edes maksusta. Toki tähän ollaan yritetty saada muutos niin että kaikilla olisi mahdollisuus syödä koulussa. Tietysti lisämaksusta. Kouluruoan hinta on viime vuosina ollut julkisissa kouluissa 5.50 € / päivä. Tietyillä edellytyksillä on ruokailuun mahdollista saada avustusta.

Jos kouluruokailuun osallistuu niin ruokailu on usein päivän päätteeksi eli kun muut oppilaat lähtevät kotiin niin ruokailuun osallistuvat jäävät kouluun syömään. Toki jos koulussa on käytössä turno partido niin silloin lounas on koulupäivän keskellä ja koulu jatkuu vielä lounaan jälkeen. Eli kaikki riippuu koulusta ja sen aikatauluista.

Yksityiskouluissa lounas syödään käytännössä koulupäivän aikana. Tyttären koulussa lounasajat menevät porrastusti niin että pienimmät oppilaat syövät ensin, vanhemmat myöhemmin. Tyttärellä on tänä vuonna lounastauko klo 14.30-16 ja tyttären luokan vuoro on ruokalassa klo 15.

Tyttären koulussa on oma keittiö eli siellä valmistetaan kaikki ruoat alusta lähtien itse eikä eineksiä käytetä koskaan. Ruokailutila on valoisa ja viihtyisä. Tosin myös hyvin meluisa sillä espanjassa ei todellakaan ole mitään ruokarauhaa vaan ruokailu on sosiaalinen tapahtuma, myös kouluissa. Eli lapset saavat keskustella vapaasti ruokailun aikana eikä seinillä ole mitään desibelimittareita.

Kouluruoka sisältää yleensä aina alkuruoan, pääruoan sekä jälkiruoan ja ruoat ovat yhä enemmässä määrin ennen kaikkea terveellisiä. Juuri tälle vuodelle tuli taas uusi säännöksiä joita kouluruokailuissa pitää noudattaa eli tarjolla ei todellakaan ole mitään herkkuruokia vaan terveellistä, perinteistä espanjalaista ruokaa.

Alkuruoat ovat usein kasvispitoisia, mukana paljon linssi/papu/kikherneruokia sekä kasvissosekeittoja. Yleensä toinen vaihtoehto on jonkinlainen salaatti. Pääruokana on sitten jotain proteiinipitoista – lihaa, kalaa, kanaa, mustekelaaa, munakkaita ja niiden kera yleensä joku kasvislisäke. Ei siis perunoita, riisiä, perunamuusia, makaronia tmv. Jälkiruoka on joko hedelmä tai maustamaton jogurtti. Voisi siis sanoa että todella terveellistä ruokaa tarjotaan.

Ja kummasti se koulun tarjoama ruoka maistuu kun on nälkä vaikka ei todellakaan ole aina mitään mieluista ruokaa.

Tyttären koulussa melkeinpä kaikki syövät lounaan koulussa koska vain muutama oppilas asuu sellaisen matkan päässä että ehtisi edes kotiin tuossa ajassa eikä koulun lähellä ole kauppoja, kahviloita, ravintoloita tmv. että voisi syödä lounaan muualla kuin koulun ruokalassa. Lounas on tietysti lisämaksullinen, 245 € kuukaudessa ja siihen sisältyy lounasruokailun lisäksi myös välipala (sämpylä tai hedelmä).

7. koulujen tilat

Koulut ovat Espanjassa ulkoisesti aina varsin ankean näköisiä rakennuksia. Ei ole juurikaan puita tai pensaita, saatikka kivoja leikki- ja kiipeilyalueita. Piha on asfalttia tmv. ja ne toimivat yleisesti myös liikunta-alueina.

Toki poikkeuksiakin on ja etenkin yksityiskoulut panostavat koulujen tiloihin enemmän koska ne ovat myös kilpailuvaltteja. On moderneja laboratorioita, omat kirjastot, yleisurheilukentät, tenniskentät, uima-altaat jne.

Koulut ovat aina aidattuja ja niihin pääsee kulkemaan vain portin kautta, joka on tietysti lukittuna. Tämä koskee niin julkisia kuin yksityiskouluja. Oppilaat eivät voi siis vapaasti kulkea miten haluavat. Alakouluikäiset pääsevät lähtemään koulusta vain jos joku aikuinen on heitä hakemassa. Yläasteikäiset saavat sentään jo lähteä koulusta omatoimisesti.

Yleensä täällä kouluissa on oppilailla oma fyysinen luokka ja sitten opettajat vaihtavat luokkien välillä. Tämä käytäntö on niin ala- kuin yläasteella. Toki tiettyjä erikoisaineita opetetaan omissa luokissa. Tämä tietysti osittain siitä syystä että tuntien välillä ei ole välitunteja eli siirtymiset eri luokkien välillä ovat hankalia toteuttaa.

Varsinaisten koulutilojen lisäksi joissakin yksityiskoulussa, erityisesti täällä Madridissa, on myös oma residencia eli asuntola. Koulut toimivat siis myös sisäoppilaitoksina sekä espanjalaisille että ulkomaalaisille opiskelijoille. Yleensä nämä ovat yläasteikäisille mutta joissakin kouluissa on asuntolat myös ala-asteikäisille.

Yleensäkin vaihtovuodet ulkomailla ovat hyvin yleisiä yksityiskoulujen opiskelijoiden keskuudessa. Esim. tyttären vuosikurssilta on tänä vuonna n. neljännes oppilaista vaihdossa ulkomailla ja ensi vuonna lähtee vielä lisää. Yläasteen kaksi viimeistä vuotta ovat erityisen suosittuja ajankohtia ulkomaan vaihtovuodelle.

7. Opettajat

Opettajien taso vaihtelee Espanjassa melkoisesti, kuten varmasti ihan jokaisessa maassa.

Mikä tekee tilanteen erikoiseksi täällä on se, että julkisissa kouluissa itse koulut eivät voi valita omia opettajiaan vaan opettajat ovat ns. oposiciones-virkamieskokeen suorittaneita eli paikat jaetaan tuossa kokeessa menestymisen mukaan. Ja tuo koe on puhtaasti teoreettinen. Kun olet suorittanut kokeen ja saat paikan jostain niin käytännössä taskussa on loppuiän julkinen virka etuineen. Tämä valitettavasti taas tarkoittaa joskus sitä että kiinnostus opettamiseen ja tuloksiin saattaa lopahtaa jossain vaiheessa koska opettajilla ei ole käytännössä mitään tulosvastuuta. Toisaalta julkisissa on myös todella hyviä ja työhönsä paneutuneita opettajia eli kaikki riippuu tuurista.

Yksityiskoulut taas valitsevat itse opettajansa ja niissä opettajilla on olemassa tietty tulosvastuu sillä vanhemmat reagoivat helposti eli koulu menee vaihtoon jos vanhemmat eivä tole tyytyväisiä. Kun maksaa yli 1000 euroa kuukaudessa opetuksesta niin silloin yleensä odotetaan myös tiettyä tasoa, myös opettajilta. Tämä näkyy etenkin täällä Madridissa jossa kilpailu on kovaa eri yksityiskoulujen välillä.

8. Koulukirjat ja materiaalit

Espanjassa koulukirjat ja oppimateriaalit ovat käytännössä aina maksullisia. Yleensä niihin menee joku 100-200 € vuodessa, riippuen alueesta, koulusta ja oppilaan iästä. Toki eri alueilla on olemassa myös erilaisia järjestelyitä, joissa oppilailla on mahdollisuus saada käyttöön maksuttomat kirjat. Madridissa on esim. julkisissa ja valtion tukemissa yksityiskouluissa opiskeleville oma ohjelmansa, jonka kautta on mahdollisuus ns. lainata kirjat kouluvuotta varten.

Yksityiskouluissa opiskelevat oppilaat joutuvat hankkimaan aina kirjat itse – joko koulun kautta taikka sitten itse ostamalla / tilaamalla. Kirjat ovat yleensä arvokkaita ja meillä on käytännössä joka vuosi mennyt vähintään 500 € koulukirjoihin. Lisäksi opiskelukäyttöön tarvittavat laitteet, oli se sitten ipad tai tietokone, pitää myös hankkia itse.

9. Kouluvuosi ja lomat

Espanjassa kouluvuosi jakaantuu aina kolmeen osaan. Koulut alkavat syyskuun alussa – jokainen autonominen alue määrittelee koulun aloituspäivän, päättymispäivän sekä vuosittaisen loma-ajat. Ensimmäinen kolmannes päättyy joulukuun alkupuolella ja silloin saadaan aina ensimmäiset arvostelut.

Toinen kolmannes alkaa heti joulukuussa ja jatkuu sitten joululoman jälkeen tammikuussa kestäen aina suurin maaliskuun puoleen väliin, jolloin annetaan taas arvostelut. Vuoden viimeinen kolmannes päättyy kesäkuun loppupuolella, joskus juhannuksen tienoilla. Silloin annetaan sitten viimeiset arvostelut sekä lukuvuoden yhteisarvosanat. Oppilaat arvioidaan siis kolmeasti vuodessa.

Lomien ajat vaihtelevat eri alueilla ja eri kouluissa koska eri alueilla on erilaisia pyhäpäiviä. Kouluissa ei yleensä ole mitään syyslomia, paitsi joissakin yksityiskouluissa. Toisaalta keväällä on kaikenlaisia pidempiä viikonloppuja ja minilomia kuten Semana Santa eli pääsiäisloma. Se kestää monesti jopa 10-11 päivää.

10. Arvostelu

Espanjan kouluissa arviointi voi tapahtua joko sanallisesti tai numeroin. Monesti 1. ja 2.luokalla käytetään sanallista arviointia numeroiden ohella, yleensä viimeistään 3.luokalla on käytössä jo pelkkä numeroarvostelu.

Kaikki aineet arvioidaan tiettyjen lain määräämien kriteereiden mukaan. Arvostelu tapahtuu numeron 1-10 ja numerot 1-4 tarkoittavat unsuficiente eli ei ole riittävää osaamista. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä että koko vuosi pitäisi uusia vaan oppilaita katsotaan tapauskohtaisesti. Koko ala-asteen aikana voi kouluvuoden joutua uusimaan enintään yhden kerran.

Vaikka uusijoiden määrä on ollut laskusuuntainen niin siitä huolimatta lukuvuoden kertaaminen on mielestäni varsin yleistä ja tyttären vuosikursseilla on melkeinpä aina ollut joku joka on käynyt jonkun luokan kahteen kertaan.

Yläasteella eli secundariassa taas voi päästä luokalta vaikka olisi kaksikin sellaista ainetta, josta ei ole päässyt läpi. Jos aineita on enemmän niin silloin on yleensä käytävä koko vuosi uudelleen. Toisaalta kouluissa on käytössä myös uusintakokeet eli jos niissä onnistuu niin saattaakin päästä eikä tarvitse kerrata. Käytännöt ovat siis vähän erilaisia eri kouluissa ja eri alueilla.

Espanjan koulujärjestelmä on siis varsin monikerroksinen ja hajautettu eikä mitenkään yhtenäinen. Vaikka perusrakenne on sama koko maassa ja yleisellä tasolla määritellään tietyt asiat niin autonomisilla alueilla on paljon valtaa päättää omista asioistaan, kuten omista opetussuunnitelmista ja arvioinneista. Tämä on johtanut siihen että esim. eri alueilla opiskellaan hieman eri asioita – riippuen siitä mitä autonominen alue haluaa painottaa. Myös yksityiskouluilla on enemmän vapauksia päättää omista asioistaan.