Puolvuotisfiilikset

Takana on ensimmäiset 6 kuukautta uudessa kotikaupungissa Madridissa. Miten on mennyt, miltä nyt tuntuu ja kaipaammeko takaisin Kanarian auringon alle?

Viime kesänä kun kerroimme muutostamme Madridiin, saimme pääasiassa ihmetteleviä ja kauhistelevia reaktioita. Etenkin täältä Madridin suunnalta. Miksi ihmeessä haluamme pois Kanarialta ja vielä Madridiin. Ilman että olisi pakko. Minulta tiedusteltiin useaan otteeseen, että ymmärränkö millaista on elää Madridissa – liikenne on jatkuva kaaos, ruuhkat jokapäiväinen riesa ja siellä on muuten sitten ihan oikea talvi.

Nyt kun olemme tavanneet näitä ihmettelijöitä niin yleensä ensimmäinen kysymys on: kaduttaako? Joko olette kyllästyneet ja kaipaatte takaisin?

Valitettavasti olemme joutuneet tuottamaan kaikille kyselijoille pettymyksen. Ei, ei kaduta emmekä ainakaan toistaiseksi kaipaa takaisin. Ehkä joskus eläkeiässä siellä voi viettää osan vuodesta mutta koti on nyt ihan vakituisesti täällä Madridissa.

On itse asiassa aika uskomatonta miten helposti elämä soljui omiin uomiinsa. Tässä ehkä merkittävin tekijä on ollut se että teimme elämästä heti mahdollisimman paljon ns. meidän näköistä.

Meillä oli heti alusta lähtien oma koti, ei mikään väliaikainen vuokra-asunto, johon pystyimme heti asettumaan kodiksi. Pyrimme myös pääsemään mahdollisimman nopeasti tuttuihin rutiineihin kiinni. Elämä siis ikäänkuin jatkui samoilla rutiineilla mutta vain uudessa paikassa. Paikassa mikä tuntui kodilta.

Tässä puolen vuoden aikana on myös tullut hyvin selväksi se että valitsimme juuri oikean asuinpaikan ja sillä on iso osuus viihtymisessä. Meille oli tärkeää että luonto on lähellä ja täällä viljapeltojen keskellä onkin hyvä asustella. Kun ei ole tarvetta käydä Madridin keskustassa muuta kuin satunnaisesti niin silloin on luonnollisesti järkevämpää asua jossain keskustan ulkopuolella. Näin vältymme mm. niiltä kuuluisilta ruuhkilta.

Olemme lähellä mutta kuitenkin riittävän kaukana.

Olemme myös tavallaan löytäneet jo paikkamme täältä. Puolisolla on täällä iso liuta ystäviä jotka hän on tuntenut jo yläasteiästä lähtien. He ja heidän puolisonsa ovat tulleet myös itselle jo tutuiksi tässä vuosien aikana jo ennen tänne muuttoa. Tyttärellä on koulussa omat ystävänsä, joista on tullut jo tärkeitä. Ja myös itse olen löytänyt omat kuvioni täällä.

Sopeutumisen kannalta yksi tärkeä palanen oli löytää sellainen hevosstalli, jossa koemme olevamme osa porukkaa ja lopulta sellaisen myös löysimme. On myös kivaa että tytär löysi tuolta tallilta itselleen samanikäisen ystävän.

Olemme nauttineet näiden 6 kk aikana niistä asioista, joita nimenomaan toivoimme tältä elämänmuutokselta. Kanarialla kun vapaa-ajan aktiviteetit olivat aika vähissä niin täällä Madridissa mielenkiintoista tekemistä on aina tarjolla.

Ja se ns. vapaudentunne on löytynyt. Täältä Madridista käsin voimme suunnata helposti minne tahansa ja ihan omalla autolla. Neljässä tunnissa olemme Välimeren rannikolla tai Portugalissa, kuudessa tunnissa ajaa Espanjan pohjoisrannikolle, Andorraan tai vaikkapa Sevillaan. Pari pidempää reissua onkin tullut jo tehtyä tässä viimeisen puolen vuoden aikana.

Lähempää löytyy myös ihan valtavasti näkemistä – lähti sitten mihin suuntaan tahansa. Ja mikä parasta – tuossa reilun tunnin ajomatkan päässä ovat Madridin vuoret joilla pääsee näin talvisin laskettelemaan. Voi siis vaikkapa aamulla viedä tyttären kouluun, ajaa lumilautailemaan neljäksi tunniksi ja palata takaisin hakemaan tytär koulusta.

Eikä Madridin talvikaan ollut niin paha kuin mitä etukäteen peloteltiin. Joulukuu oli melko sateinen mutta sekään ei haitannut. Vettä ei tullut missään vaiheessa päiväkausia putkeen vaan väliin mahtui hienoja aurinkoisiakin päiviä. Tammi-helmikuu olivat taas viileämpiä mutta päivisin kuitenkin lämpötilat nousivat aina plussan puolelle. Ja välillä jopa lähes 15 asteeseen. Aurinkoisia, pilvettömiä päiviä on ollut ehdottomasti enemmän kuin pilvisiä tai sateisia päiviä.

Ja talvella on ilahduttanut kovasti vihreys. Nurmikot vihertävät ja pensaissa on lehdet ihan läpi talven mutta myös pellot alkoivat vihertää jo heti joulukuussa. Tähän asti olemme siis nauttineet tästä ”ensihuumasta” ja viihtyneet täällä varsin hyvin. Eikä ole ikävää takaisin Kanarialle. Siellä on ihan kiva mennä silloin tällöin käymään mutta asumaan sinne ei tee enää mieli.

Nyt sitten jäämme odottamaan että minkälainen on Madridin kevät. Itse asiassa se tuntuu jo alkaneen sillä tällä viikolla lämpötilat ovat päivisin nousseet jo 20 asteeseen. Ja öisin lämpötilat ovat pysyneet jo plussan puolella.

Eikä mene kauan kun pääsemme sitten kokemaan sen toisen asian, josta meitä peloteltiin eli Madridin kesä. Kuiva ja todella kuuma kesä jolloin 40 asteen lämpötilat ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Mutta ei sekään pelota sillä olen aina enemmän sietänyt kuivaa kuumuutta kuin kosteaa kuumuutta. Mutta puolen vuoden päästä sitten nähdään että vieläkö fiilikset ovat yhtä positiiviset 🙂

Kohti unelmia – askel kerrallaan

Varmasti lähes jokainen hevosihminen haaveilee ainakin jossain vaiheessa omasta hevosesta. Itseäni hevoskärpänen puri jo nuoruudessa ja tietysti haaveilin omasta ponista tai hevosesta. Itse asiassa olinkin hetken aikaa poninomistaja sillä satuin voittamaan tallimme talvirieha-arpaijaisissa shetlanninponivarsan. Mutta itselläni oli tuolloin ikää jo lähes 15 vuotta joten poni oli auttamatta liian pieni ja niinpä myin sen lopulta pois.

Hevosharrastus jäi lopulta pitkälle tauolle kun elämään tuli muita juttuja mutta rakkaus hevosia kohtaan ei kuitenkaan koskaan hävinnyt. Kun tytär 3-4 vuotta sitten innostui hevosista niin sain samalla hyvän syyn palata harrastuksen pariin. Mikä sen parempaa kuin jakaa rakas harrastus yhdessä tyttären kanssa.

Jossain vaiheessa tytär alkoi luonnollisesti myös haaveilemaan omasta ponista. Koin kuitenkin tuossa vaiheessa vielä tärkeämmäksi sen että tytär oppisi ratsastamaan erilaisia poneja & hevosia ja tällä tavalla kehittyisi enemmän ratsastajana. Myös Kanarian olo eivät houkutelleet hevosen hankintaan sillä siellä ei juurikaan ole laitumia tarjolla ja valtaosa hevosista viettää päivänsä karsinassa tai pienessä ulkotilassa.

Madridiin muuton myötä tilanne kuitenkin muuttui. Täällä Madridin maaseudulla on mitä parhaimmat mahdollisuudet lajin harrastamiseen sillä lähellä on talleja useita kymmeniä ja niiden ympärillä on peltoja melkeinpä silmänkantamattomiin. Eli olosuhteet hevosille ovat toisenlaiset ja monissa paikoissa hevoset elävätkin ulkotiloissa läpi vuoden. Täällä voisimme jopa harkita oman hevosen hankintaa.

Ensimmäiset 6 kk vietimme eri talleja ja niiden tunteja, opetusta ja hevosia testaillen ja löysimmekin muutaman kivan paikan. Mutta helmikuun lopulla päätimme testata vielä yhden sillä sen sijainti oli optimaalinen – vain 10 minuutin ajomatkan päässä kotoa.

Talli sijaitsee pienen metsäisen alueen keskellä ja tarhat ovat isojen puiden suojassa. Eli talvella ei ole liian kylmä, kesällä liian kuuma eikä sateetkaan haittaa kun hevoset saavat olla puiden suojassa. Toki heillä on myös karsinat- jos sellaisille tulisi jossain vaiheessa tarvetta kelien puolesta. Ympärillä on peltoja ja peltoteitä eli maastoonkin pääsee aivan tallin ovelta. Eli hevosten kannalta varsin mukava paikka elää ja asua.

Kyseessä on varsin pieni talli ja juuri tällaisesta haaveilimme kun tänne muutimme. Pieni talli jossa olisi hyvä henki eikä liikaa ihmisiä. Ja kaiken lisäksi talli on erikoistunut vain kouluratsastukseen! Kävimme siellä testiratsastuksessa ja meidät hyväksyttiin mukaan ”tiimiin”.

Mutta sitten tulikin yllättävä tarjous. Yksi tallin kokeneista kisaponeista jäi ilman ratsastajaa kun entiset vuokraajat eivät pystyneet enää jatkamaan vuokrasopimusta ja poni vapautui uudelle ratsastajalle. Niinpä meidän neiti kävi sen koeratsastamassa ja omistaja vakuuttui taidoista.

Kävin pitkät keskustelut meidän entisten valmentajien kanssa ja lopulta vakuutuimme siitä, että ponin vuokraaminen olisi hyvä mahdollisuus. Päätöstä emme tehneet mitenkään helposti sillä neiti on kehittynyt tunneilla valtavasti tässä viimeisen 6 kk aikana ja mietimme kovasti että kumpi on kehityksen kannalta parempi vaihtoehto – vuokraponi ja tuntien jatkaminen. Hänellä on ollut mahdollisuus ratsastaa todella taitavilla vaativan tason kilpahevosilla jotka ovat opettaneet asioita mitä tavallisilla tuntihevosilla ei pääse harjoittelemaan. Mutta toisaalta ”oma poni” opettaaa myös monia asioita – sellaisia joita ei pelkästään tunneilla pääse harjoittamaan. Niinpä sitten teimme sopimuksen ponin vuokraamisesta ainakin tämän vuoden loppuun asti.

Kivaa on myös se, että poni on sen verran iso että pystyn sillä itsekin välillä ratsastamaan. Tämä on iso etu koska myös ponit tarvitsevat aika ajoin ns. läpiratsastusta ja etenkin pienten ponien kanssa tämä on usein ongelma sillä harvoin löytyy sopivan kokoista riittävän taitavaa ratsastajaa joka voi suoriutua hommasta. Mutta isomman ponin selkään voi tällainen pienempi aikuinen nousta ihan hyvin.

Cherokee

Niinpä meillä on nyt sitten melkein oma poni. Vuokraamalla pääsemme kokeilemaan että miltä tuntuu kun on ”oma” hevonen – riittääkö aika, taidot, rahat, kiinnostus jne. Jos kokemus on positiivinen niin voimme tulevaisuudessa harkita sitten sitä ihan omaa hevosta. Tai kuka tietää, ehkäpä jatkamma vuokraamalla jonkun hevosen. Tai sitten palaamme takaisin tuntien pariin. Siinä mielessä vuokraus on hyvä vaihtoehto että pääsemme kokeilemaan ilman pidempiaikaista sitoutumista ja suurta alkupääomaa.

Ja parasta tietysti on että poni saa jatkaa elämäänsä tutussa paikassa. Kyseessä on itse asiassa tallin omistajan oma poni joten olemme varmoja että poni on siellä hyvissä käsissä silloinkin kun emme pääse paikalle.

Nyt sitten vähitellen tutustumme poniin paremmin ja rakennamme luottamusta puolin ja toisin. Neiti käy ponin kanssa valmennustunnilla 2-3 kertaa viikossa ja ehkäpä jossain vaiheessa neiti pääsee myös kisakentille sillä poni on kunnon kisakonkari ja olisi harmi jättää tällainen mahdollisuus käyttämättä.

Kivaa on myös se, että tallin ponitiimissä on toinen aivan samanikäinen tyttö eli nyt on paljon kaivattu hevostelukaverikin löytynyt.

Espanjalainen perhe

Espanjassa perheellä ei tarkoiteta vain ydinperhettä vaan samaan pakettiin tulee perheen lisäksi koko lähisuku. Eikä heitä tavata vain jouluisin ja satunnaisina merkkipäivinä vaan yleensä he ovat mukana ihan jokapäiväisessä arjessa.

Kauhutarinoita kuulee espanjalaisista anopeista, jotka puuttuvat lastensa ja heidän perheidensä elämään jatkuvalla tahdilla eivätkä osaa ottaa huomioon esimerkiksi erilaisia tapoja kasvattaa lapsia. Onneksi näin ei ole omalla kohdalla vaan puolison vanhemmat ovat tässä suhteessa olleet todella mahtavia eivätkä ole puuttuneet meidän perheen tapoihin tai päätöksiin. Ja kaiken lisäksi minut vastaanotettiin perheeseen aikoinaan todella mahtavasti huolimatta siitä että olin ulkomaalainen. Puolison vanhemmat puhuivat jopa englantia minulle ensimmäisten vuosien ajan jotta tuntisin oloni mukavammaksi enkä olisi ulkopuolinen.

Toisaalta taas lapset voivat olla melko pitkään ”riippuvaisia” vanhemmistaan eli yli 30-vuotiaat saattavat asua yhä edelleen vanhempiensa luona. Tilastojen mukaan vähintään 50 % espanjalaisista nuorista asuu vanhempiensa luona vielä 30-vuotiaana ja espanjalaisnuoret ovatkin Euroopan ”viimeisiä” jotka lähtevät vanhempien suojasta.

Oma puolisonikin asui vanhempiensa luona vielä 30-vuotiaana koska se oli helpompaa ja huolettomampaa. Ja toki kotona asuminen on myös taloudellisesti kannattavampaa ja erittäin näppärä tapa kerätä kasaan rahaa oman asunnon ostamista varten.

Perhe on Espanjassa yhä edelleen yhteiskunnan arvostetuin instituutio vaikka se onkin kokenus suuria muutoksia varsin lyhyessä ajassa. Espanjalaiset haluavat kuitenkin yhä edelleen kuulua perheeseen ja suurimmalle osalle perhe onkin elämän tärkein asia. Ei työ, ei raha, ei omaisuus. Perhe. 

Eikä perheellä siis tarkoiteta pelkästään ydinperhettä vaan siihen katsotaan kuuluvaksi kaikki lähisukulaiset tädeistä setiin, serkkuihin ja jopa pikkuserkkuihin asti. Mutta etenkin isovanhemmat, abuelos, ovat tärkeässä roolissa.

Vaikka perhe on muutoksessa niin siitä huolimatta perheet vaalivat yhä edelleen varsin perinteisiä arvoja. Yhteisöllisyys, solidaarisuus, yhteenkuuluvuus, muiden huomioiminen ja kunnioittaminen ja hyvä kommunikointi – siinä muutamia espanjalaisen perheen kulmakiviä.

Perheinstituutio on kuitenkin kokenut isoja muutoksia vain muutaman vuosikymmenen aikana. Francon valtakaudella katolinen kirkko vaikutti voimakkaasti espanjalaisten perhe-elämään: avioliitto oli mahdollinen vain katolisen kirkon siunauksella ja esim. avioerot eivät olleet mahdollisia. Tuohon aikaan perheen kokoonpano oli vielä melko yksiselitteinen: isä ja äiti naimisissa ja perheessä oli useita lapsia.  Avioliitto käsitettiin lähinnä katolisten oppien mukaisesti suvunjatkamistarkoituksessa.

Ovenavaus perheiden muutosprosessille oli vuonna 1981 tullut avioerolaki, jota myöhemmin vielä helpotettiin ja nykyään avioeron saa jopa muutamassa kuukaudessa. Eikä sitä ennen tarvita edes asumuseroa. Avioerot ovatkin Espanjassa nykyään arkipäivää ja n. 30 % aviopareista eroaa jo viiden vuoden kuluessa naimisiinmenosta. Kaikista avioliitoista yli puolet päättyy nykypäivänä eroon.

Kaikesta huolimatta avioliitto on kuitenkin säilyttänyt suosionsa espanjalaisten keskuudessa ja vuosittain solmitaan vajaa 200.000 avioliittoa. Nykyään suurin osa pareista kuitenkin vihitään siviiliseremonialla – vuosi 2008 on käännekohta jolloin siviilihäät ohittivat suosiossa kirkolliset häät.  

Kohti vielä suurempaa muutosta tapahtui hallituskaudella 2004-2008 kun Espanjassa säädettiin laki, joka oikeutti samaa sukupuolta olevat solmimaan siviiliavioliiton. Tämä oli iso muutos katolisessa Espanjassa.

Oli perhe sitten millainen tahansa niin muutoksista huolimatta se on yhä edelleen espanjalaisen yhteiskunnan kulmakivi, tiivis yksikkö johon kuuluvat eri sukupolvet ja jonka harteille on laitettu paljon vastuuta. Espanjassa ei ole esim. Suomen kaltaista sosiaaliturvaa joten perhe on se joka huolehtii täällä huolehtii tuesta ja turvasta. Jokainen auttaa muita omalla tavallaan ja tästä hyötyvät kaikki. Espanjalainen perheyhteisö luo vahvan tukiverkon eikä sukulaista tai perheenjäsentä jätetä pulaan.

Isovanhemmat huolehtivat usein lapsenlapsista vanhempien käydessä töissä, he laittavat ruokaa koko perheelle ja huolehtivat pyykeistä sekä muista toimista, joihin ei välttämättä työssäkäyvillä vanhemmilla olisi aikaa. Osittain tämä on pakon sanelema järjestely mutta toisaalta tästä järjestelystä hyötyvät kaikki- ei pelkästään nuoret vaan myös iäkkäät. Heistä huolehditaan perheen ja sukulaisten voimin ja hoitolaitoksiin laitetaan vasta siinä vaiheessa kun kotihoito on täysin mahdoton tehtävä.

Espanjalaisen perheen muuttuessa on vastaan tullut uudenlaisia ongelmia. Koska nuoret asuvat pitkään kotona missä vanhemmat huolehtivat ruoanlaitosta, vaatehuollosta, siivoamisesta, kaupassakäynnistä jne eikä kouluissakaan ole kotitalouden tapaista oppiainetta jossa opittaisiin ruoanlaiton, vaatehuollon, siivoamisen tapaisia tärkeitä perusasioita, monet nuoret ovat omaan kotiin muuttaessaan melkoisten haasteiden edessä. Ja ehkäpä tästä syystä tukeutuvat silloinkin paljon vanhempiensa apuun – ei ole mitenkään harvinaista että yksinasuva 30-vuotias vie edelleen pyykit pestäväksi ja silitettäväksi vanhempiensa luokse. Ja toki monet äidit tekevät tuon hyvin mielellään ja laittavat vielä mukaan parit tupperware-astiat täynnä ruokaa.

Syntyvyys on myös yksi espanjalaisen yhteiskunnan isoista ongelmista – tai tulee olemaan tulevaisuudessa. Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut jatkuvasti (tällä hetkellä 31.5 vuotta) ja samaa tahtia on puolestaan perhekoko laskenut (tällä hetkellä 1.3 lasta / perhe).  Myös yli 40-vuotiaiden ensisynnyttäjien määrä on korkea (n. 7.5 % synnyttäjistä) ja lapsettomien pariskuntien määrä on kaksinkertaistunut viimeisten 20 vuoden aikana. Sama ongelma on toki muissakin länsimaissa mutta Espanjassa muutos on tapahtunut myöhempään ja se on ollut nopeampi ja voimakkaampi.

Espanjan väestö vanhenee ja vähenee – tällä hetkellä maassa on enemmän yli 65-vuotiaita kuin alle 14-vuotiaita. Ja luvut olisivat vieläkin hurjempia ilman siirtolaisten tuomaa positiivista vaikutusta syntyvyyteen. He nimittäin ovatt keskimäärin nuorempia, saavat lapsia paljon nuorempana ja lisäksi perheissä on paljon enemmän lapsia. Vaikutus on merkittävä sillä espanjalaisista n. 12 % on ulkomaalaistaustaisia.

Moni meistä 40-50 vuotiaista miettii kovasti että millaiselta näyttää meidän lastemme tulevaisuus – minkälainen on espanjalainen perhe ja sen asema siinä vaiheessa kun meidän lapsemme perustavat omia perheitään. Me olemme nimittäin oikeastaan ensimmäinen sukupolvi jossa naiset ovat kouluttautuneet ja olleet aktiivisesti mukana työelämässä. Moniko tulevaisuuden abueloista on valmis hoitamaan jälkipolvea kuten tähän asti on ollut tapana vai pystyykö yhteiskunta muuttumaan perheiden mukana.

Minkälaista on sitten elämä espanjalaisen perheen kanssa?

Äänekästä. Espanjalaiset ovat äänekkäistä ja kun paikalla on perhettä ja sukua niin taatusti desibelit kohoavat punaisen puolelle. Kaikki puhuvat päällekkäin ja kädet viuhuvat. Ulkomaalaisten mielestä vaikuttaa siltä että kaikki puhuvat yhtä aikaa eikä ketään kuuntele. Suomalaisen ruokapöydän harras hiljaisuus on espanjalaiselle kauhistus.

Kaikenlainen meteli kuuluu täällä elämään eikä muiden rauhan tai hiljaisuuden tarvetta myöskään osata ottaa huomioon.

Tunteikasta. Espanjalaiset rakastavat täysillä ja osaavat näyttää tunteensa – niin hyvässä kuin pahassa. Jopa teinit heittävät hyvällä mielellä poskipusut vanhemmille ja isovanhemmille eikä niitä koeta mitenkään nolona.

Kun espanjalaisella on hauskaa, se näkyy ja kuuluu. Ja kun ketuttaa niin se vasta näkyykin ja kuuluu myös. Espanjalaiset osaavat tapella ja kaiken lisäksi hyvin äänekkäästi ja dramaattisesti. Kaikki hetket eletään suurella tunteella ja jokainen espanjalainen tuntuu olevan oman saippuaoopperansa tähtinäyttelijä.

Sosiaalista. Espanjalaiset ovat todella sosiaalista kansaa ja täällä on täysin luontevaa että kaikenikäiset sukulaiset viettävät aikaa keskenään. Isovanhempia ei käydä tapaamassa vain joskus ja jouluna vaan he ovat osa perheen arkea. Siis silloin kun he jossain lähellä asuvat. Perhe ja suku ei ole rasite vaan rikkaus.

Espanjalaisille yksinäisyys onkin sitten vaikeampi juttu ja esim. syöminen yksin koetaan oudoksi koska ruokailu on nimenomaan yksi päivän tärkeistä sosiaalisista hetkistä. Toimistoissa työt keskeytyvät lounastunnin ajaksi kun kaikki suuntaavat yhtäaikaa lähiravintolaan pitkälle lounaalle.  

Myös kotiseinien sisällä elämä on sosiaalista eikä tilantarve ole yhtä suuri kuin esim. suomalaisilla. Aikuiset lapset asuvat usein vanhempiensa luona vielä kolmekymppisenä ja on mahdollista että samaan kotiin muuttavat vielä isovanhemmatkin siinä vaiheessa kun eivät pärjää enää omassa kodissaan. Espanjalainen sananlaskukin sanoo: donde cabe 1 caben 2 eli minne mahtuu yksi, mahtuu kaksi tai minne mahtuu 2 mahtuu neljä.

Rentoa. Espanjalaiset ottavat elämän hyvin löysin rantein eikä asioita jakseta kauheasti suunnitella etukäteen. Siinä missä esim. pohjoismaalainen haluaa usein suunnitella esim. lomansa ajoissa jotta voi varata lennot & majoitukset silloin kun valinnanvaraa on vielä paremmin niin espanjalaisessa perheessä lomien suunnittelu jää yleensä viime hetkeen ja se on melkoista kaaosta sekä improvisaatiota yhden halutessa yhtä ja toisen toista ja kuitenkin kaikkien pitäisi päästä samalle reissulle mukaan. Mutta loppujen lopuksi asiat järjestyvät ja vaikka suunnitelmat ehkä muuttuvat matkan varrella ja moneen kertaan niin kaikki ovat kuitenkin tyytyväisiä ja iloisia siitä että on päästy lomalle yhdessä.

Espanjalaisessa perheessä elämä on siis vauhdikasta, värikästä, äänekästä, iloista, dramaattista, jatkuvaa säätämistä, sopeutumista, toisien auttamista ja hyvin antoisaa. Mutta kuten espanjalainen sanontakin sanoo: La familia lo es todo. Family is everything, perhe on kaikki kaikessa.

Ja itsellekin on rikkaus olla mukana osana espanjalaista perhettä. Toki lienee ihan positiivinen juttu myös se, että suomalaisuus tuo siihen omat pienet vivahteensa ja esim. tytär saa näin parhaimmat puolet molemmista kulttuureista.

Lumiloma Andorrassa

Aikaisemmin kirjoittelin Espanjasta lumilomakohteena ja silloin mainitsin myös Espanjan kupeessa sijaitsevan Andorran myös hyvänä lumilomakohteena. Itse asiassa Andorrassa sijaitsee koko eteläisen Euroopan suurin laskettelualue, Grandvalira. Maa on suosittu tietysti espanjalaisten keskuudessa mutta toki siellä käy myös paljon ulkomaalaisia laskijoita, etenkin brittejä.

Monille Espanjan ja Ranskan välissä sijaitseva minikokoinen 80 000 asukkaan ruhtinaskunta on aika tuntematon paikka johtuen ehkä ihan siitä syystä että se sijaitsee kaikkialta katsottuna vähän ”syrjässä” . Sinne ei niin vain ”piipahdeta” eikä se ole ns. matkan varrella vaan sinne pitää mennä ihan tarkoituksella. Ja ellei tarkoituksena ole esim. lumiloman viettäminen niin Andorraan ei ehkä tule lähdettyä. Koska vuorten lisäksi siellä ei ole kauheasti nähtävää.

Mielenkiintoiseksi Andorran tekee se että maa on käytännössä pelkkää vuoristoa ja on sen keskikorkeus on merenpinnasta peräti 1996 m. Kysessä on itse asiassa Euroopan korkeimmalla sijaitseva valtio.

Andorra – sijainti ja saapuminen

Vuoristoisen sijaintinsa takia Andorraan ei pysty matkustamaan lentäen eikä junalla. Lähin lentokenttä on toki hyvin lähellä, vain 12 km päässä Espanjan puolella sijaitse La Seu d`Urgell. Mutta sinne ei oikeastaan lennä kuin Iberia Madridista pari kertaa viikossa. Kansainvälisistä kentistä lähimpänä ovat Toulouse Ranskan puolella sekä Barcelona Espanjan puolella. Molemmista on matkaa n. 200 km ja ajallisesti tuo vie n. 3 tuntia.

Andorra lumilomakohteena

Andorralla on kokoa vain 468 km2 mutta laskettelukeskuksia siellä on peräti kolme kappaletta. Suurin on Grandvalira, toiseksi suurin Pal-Arinsal ja pienin Ordino Arcalis. Suosituin on luonnollisesti Grandvalira, joka tarjoaa yli 200 rinnekilometriä ja varsin takuuvarmat lumiolosuhteet yleensä joulukuun alkupuolelta aina pääsiäiseen asti.

Grandvaliran alue koostuu useasta peräkkäin olevasta ”kylästä” eli Encamp, Canillo, El Tarter, Soldeu, Grau Roig ja Pas de la Casa. Kaikista näistä on oma suora yhteys laskualueelle.

Grandvaliran alue on siitä kiva laskettelualue, että koko alue on yhtenäinen eli sen pääsee laskemaan laidasta laitaan. Laskettavaa siis riittää, sääolosuhteet ovat lähes aina loistavat, rinnealueet vaihtelevia eikä hiihtobusseille ole tarvetta. Hyvä puoli on myös se, että laskettelualue on sen verran laaja että huonommallakin kelillä löytyy yleensä aina jostain päin suojaisia rinteitä. Myös hiihtokoulut toimivat Grandvalirassa todella hyvin, ne ovat laadukkaita, hyvin organisoituja ja opetusta on tarjolla eri kielillä (ei tosin suomeksi).

Pal Arinsal (Vallnord) on puolestaan kahdesta laskualueesta koostuva (Pal ja Arinsal) ja alueita yhdistää cable car-hissi. Laskettavaa näillä kahdella alueella on yhteensä 63 km. Laskettavaa ei siis ehkä riitä koko viikoksi mutta useammaksi päiväksi varmasti. Ja hyvä puoli täällä on se, että väkeä on aina vähemmän kuin Grandvaliran puolella.

Näistä Pal on ehdottomasti mukavampi alue koska sen rinteet ovat metsän suojassa ja näin ollen mukavampia laskea esim. tuulisella säällä. Mutta toki Arinsalin puolella on myös muutamia mukavia rinteitä. Majoitusta löytyy Arinsalin kylästä, josta pääsee kabiinihissillä ylös rinteille taikka sitten isommasta La Massanan kylästä, josta on puolestaan hissi Palin puolella.

Pienin keskus Ordino Arcalis tarjoaa vain 30 km laskettavaa mutta alue on etenkin tunnettu hyvän off-piste laskukohteena.

Alueista Grandvalira on siis ehdottomasti paras, monipuolisin ja laskukohteena ykkönen. Mutta toki jos kaipaa vaihtelua niin päivän, pari saa kulumaan muissa Andorran muissa kohteissa.

Oma suosikkini on ehdottomasti Grandvaliran Soldeu, joka sopii rauhallisesta lomasta nauttiville. Jos taas kaipaa enemmän menoa niin sitten kannattaa suunnata Pas de la Casaan. Pal-Arinsalin puolella kannattaa valita majoitus La Massanan hissiaseman vierestä – näin on suora yhteys Palin laskualueelle.

Hyvä puoli on myös se, että alueet ovat lähellä toisiaan ja esim. Arinsalin kylästä ajaa Grandvaliran ensimmäiselle hissille n. 20 minuutissa.

Andorraan jos suuntaa lumilomalle (tai yleensäkin lomalle) niin ajankohdaksi kannattaa valita mahdollisuuksien mukaan sesonkien ulkopuolinen viikko eli vältä joulun-uudenvuoden aikaa, helmikuun loppua sekä pääsiäistä ja saapuminen kannattaa ajoittaa sunnuntaille. Näin välttää mahdolliset ruuhkat teillä ja rinteissä. Andorraan saapumista kannattaa välttää etenkin perjantaisin ja sieltä lähtemistä sunnuntaisin sillä jonot raja-alueella voivat olle kilometrien pituisia vaikka raja vetääkin hyvin.

Kohteen negatiiviset puolet:

-Melko pitkä ajomatka lähimmältä kansainväliseltä kentältä
– Andorrassa puhelimen käyttö kallista puuhaa koska EU-roaming ei ole voimassa
– Alueella ei ole kilpailua eli vain yksi hiihtokoulu, joka järjestää kaikki tunnit kaikilla alueilla. Toisaalta takaa laadukkaan opetuksen mutta hinnat myös sen mukaiset  -Andorran kylät eivät ole mitenkään tunnelmallisia tai kauniita, eivät siis vedä vertoja alppikylille. Elämä keskittyy rinteille ja iltaisin ihmiset ovat hotelleissaan.
-Wifi toimii laskualueilla ravintoloissa

Kohteen plussat

+Andorra on ”eksoottinen” lisä ns. maakeräilijöille ja lumiloma siellä on hyvä keino vierailla Andorrassa +Tarjolla majoitusvaihtoehtoja kaikille budjeteille eli mahdollisuus myös low cost-lasketteluloman viettoon +Lomaan voi yhdistää kivasti muutaman päivän kaupunkiloma Barcelonassa +sesonkien ulkopuolella rinteet yleensä varsin rauhallisia +lumetusjärjestelmä toimii loistavasti ja se kattaa ison on rinteistä +Säät ovat yleensä varsin mukavat ja aurinko paistaa melkeinpä läpi talven kirkkaalta taivaalta. Itse olen käynyt lumilomalla Andorrassa n. 10 kertaa emmekä ole menettäneet yhtään laskupäivää kelien takia

Andorra La Vella

Andorran pääkaupunki on Andorra la Vella, joka on myös maan suurin kaupunki. Pääasiallinen tulonlähde on turismi ja ostosmatkailu on myös kaupungille taloudesllisesti tärkeää sen verovapaan aseman ansiosta. Kaupungin pienessä keskustassa on vieri vieressä kauppoja, ravintoloita, hotelleja ja muita palveluita. Andorra on myös kuuluisa veroparatiisi ja sen pankit ovat yksi tärkeä elinkeino.

Andorra la Vellassa ei pääse vielä laskettelemaan mutta rinteet ovat itse asiassa varsin lähellä, n. 10 minuutin ajomatkan päässä on lähin hissiasema. Eli myös kaupungissa majoittuminen voi olla hyvä vaihtoehto ja sieltä käsin voi sitten suunnata eri laskettelukeskuksiin ja samalla voi nauttia kaupungin shoppailu- ja ravintolavalikoimasta. Myös kaupungin La Caldea-kylpylä on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka.

Muuttaisiko Espanjaan?

Ulkomaille muutto on yhä useamman suomalaisen mielessä – moni halajaa jonnekin missä aurinko paistaa läpi vuoden, palmut huojuvat ja elämä on erilaista.

Espanja on usein näissä muuttokohteiden listoilla suosittu vaihtoehto koska 1) moni on käynyt täällä lomalla ja viihtynyt hyvin 2) täällä ilmasto on pääasiassa parempi ja räntä/pakkaskelejä on hyvin harvoin tarjolla 3)maata pidetään elinkustannusten osalta edullisempana 4)elämä on melkoisesti rennompaa 5) viini on halpaa ja sitä saa ruokakaupasta 6)Espanja on Euroopassa eli tänne on helppo tulla 7)yhtedet ovat toimivat eli tänne pääsee vaikka omalla autolla ja lentäenkin moneen kolkkaan varsin edullisesti 8)monessa paikassa sen verran lämmintä että lämmitystä ei kodeissa kauheasti tarvita, saatikka lapsille kura- ja toppavaatteita 9)tänne ovat monet jo muuttaneet eli ulkomaalaisia Espanjassa on valmiiksi jo valtavat määrät eikä näin erotu joukosta 10….

Listaa varmasti voi jatkaa vaikka miten pitkään.

Toki nuo faktat ovat varmasti täyttä totta ja tekevät Espanjasta monella tapaa houkuttelevan kohteen. Ja miksei – Espanja on varsin hyvä vaihtoehto jos haluaa muuttaa Suomesta (tai jostain muualta) pois ja kaipaa niitä parempia kelejä, uimarantoja & allaselämä ja tykkää rennosta mañana-meiningistä. Kukapa ei niitä haluaisi?

Mutta mikään paikkahan ei ole täydellinen ja jokaisessa maassa on myös niitä vähän ikävämpiä puolia jotka eivät ehkä ihan ensimmäisenä tule mieleen kun muuttoa harkitsee. Mutta joita jokainen muuttoa harkitseva varmasti ja toivottavasti ottaa huomioon ennen kuin pistää koko omaisuuden myyntiin.

Mutta mitä sitten pitäisi ottaa huomioon (siis niitä ikävämpiä juttuja) jos harkitsee Espanjaan muuttoa? No, tässäpä muutama asia:

Byrokratia

Espanjassa rakastetaan byrokratiaa eikä asioiden hoitaminen onnistu Suomen tapaan netissä vaan asioita pitää hoitaa paikan päällä. Ja luonnollisesti jokaisessa toimistossa käydään erikseen ja mukana pitää olla oikeat liput, laput, leimat ja kopiot eikä asioita tietenkään saa hoidettua mitenkään helposti yhdessä paikkaa. Tai edes yhdellä kertaa. Espanjassa ei ole suomalaisen väestötietöjärjestelmän kaltaista systeemiä jossa tieto kulkisi näppärästi kaikkiin paikkohin vaan todellakin jokainen asia pitää hoitaa erikseen ja eri paikassa. Good luck!

Kaikesta on tietysti tehty mahdollisimman hankalaa ja etukäteisohjeet on syytä lukea huolellisesti. Sillä jos joku paperi/leima/kopio/lippu tai lappu puuttuu niin asiaa ei saa hoidettua. Kärsivällisyyttä pitää olla, nöyryyttä (älä edes kuvittele että espanjalaiset virkamiehet olisivat asiakaspalvelijoita) ja paljon aikaa jonottamiseen. Sillä vaikka olisitkin saanut ehkä varattua netin kautta ajan jonnekin niin silti saat varautua jonottamiseen.

Pelkästään vuokrasopimuksen teko vaatii valtavasti paperihommia – hae NIE-numero, jotta saat avattua pankkitilin ja sen lisäksi sähkö-, vesi- ja kaasusopimuksen teko jokaisen eri yhtiön kanssa on myös omanlaisensa operaatio. Toki hyvällä tuurilla voit saada ne sovittua vuokranantajan kanssa mutta silloin taas voit varautua siihen että vuokranantaja mahdollisesti laskuttaa sinulta ylimääräistä. Suomalaisten perusrehellisyys on maailmalla tuntematon käsite.

Toki Espanjassa voi hengailla ns. turistina hetken aikaa ja vuokrata asunnon vaikka Airbnb:n kautta. Mutta kolmen kuukauden jälkeen pitäisi lain mukaan ilmoittautua Policia Nacionalin ulkomaalaisrekisteriin ja residencian saaminen taas vaatii omat todistuksensa – on todistettava, että kuuluu Espanjan sosiaaliturvaan esim. työn kautta tai että kuuluu edelleen Suomen sosiaaliturvaan (esim. opiskelijat). Tai vaihtoehtoisesti pitää tiliotteilla näyttää tulevansa toimeen ja omaavaansa riittävät säästöt sekä yksityisen sairasvakuutuksen. Ilman näitä on turha vihreää residencia-korttia edes havitella. Vakituisen kotipaikkansa Espanjaan siirtävien pitää myös kirjautua uuden kotikaupungin asukkaaksi (empadronamiento) kunnantalolla.

Sitä voisi siis kuvitella, että EU-maana tänne olisi vain helppo tulla ja asiat hoituvat yhtä näppärästi kuin kotona. Forget it.

Terveyden- ja sairaanhoito

Espanjassa ollaan aina oltu ylpeitä hyvästä ja laadukkaasta julkisesta terveyden- ja sairaudenhoidosta, joka on sosiaaliturvaan kuuluville ilmaista. Ja lääkärien määräämistä lääkkeistäkin korvataan yleensä iso osa.

Mutta julkisesta hoidosta pääset nauttimaan vain kuuluu seguridad socialin eli sosiaaliturvan piiriin ja siihen taas pääsee vain jos on täällä töissä/yrittäjänä tai puoliso kuuluu sen piiriin (yleensä perheenjäsenet pääsevät silloin myös social seguridadin pariin) .Poikkeuksen tähän tekevät tiettävästi vain eläkeläiset?

Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla saa vain ja ainoastaan välttämätöntä hoitoa kun oleskelee tilapäisesti maassa. Hoidon tarpeen tulee ilmetä oleskelun aikana eli kyseessä pitää olla akuutti sairastuminen tai onnettomuus. Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla ei luonnollisestikaan pääse hoitoon yksityissairaaloihin vaan niitä varten tarvitaan yksityinen vakuutus tai rahaa/luottokortti. 

Hammashoito ei täällä yleensä kuulu sosiaaliturvan piiriin eli mikäli tarvitsee hammaslääkärin palveluita niin silloin pitää kääntyä yksityisen hammaslääkärin puoleen.

Toimeentulo

Espanjassa keskipalkka on n. 2080 euroa kuussa (brutto) mutta alueelliset erot ovat isoja. Palkat ovat korkeimpia suurissa kaupungeissa ja alhaisimpia rannikon turistikohteissa. Eli juurikin siellä missä se aurinko paistaa parhaiten.

Työelämä on aika lailla erilaista kuin Suomessa. Yrityksissä hierarkia on yleensä edelleen vahva ja esim. tärkeimmille paikoille otetaan vain tuttuja, tutuntuttuja tai henkilöitä yrityksen sisältä. Työntekijöillä on aika vähän oikeuksia ja työnantajat sanelevat ehdot, palkan, työajat, lomat jne ja niistä on aika turha edes neuvotella – ota tai jätä. Työttömyys on edelleen aika korkeaa joten uusia työntekijötä löytyy aina tilalle.

Siihen saa myös varautua, että työpäivät ovat pidempiä kuin Suomessa ja työpäivän saattaa katkaista usean tunnin siesta keskellä päivää. Täällä edes toimistotyöt harvemmin päättyvät klo 17 aikaan. Ylitöitä voi joutua tekemään eikä niistä välttämättä makseta edes ylimääräistä palkkaa – jos pomo on töissä klo 20 asti (vaikka työaika olisi loppunut klo 19) niin sinunkin odotetaan olevan töissä. Harva kehtaa lähteä töistä ennen pomoa ettei saisi laiskan työntekijän mainetta.

Pääosa työsopimuksista on määräaikaisia, vakituisia on lähes mahdoton saada. Palkat ovat taatusti alhaisempia kuin Suomessa eikä sunnuntailisiä tmv. tunneta, yleensä. Saatat myös joutua tekemään täysipitkääpäivää vaikka työsopimuksessa lukee puolipäivätyö. Sinut saatetaan myös palkata alhaisempaan työkuvaan kuin mitä todellisuudessa teet – palkka on tietysti sen mukainen.  Toki poikkeuksiakin löytyy mutta kaikkeen on syytä varautua. 

Moni muuttoa harkitseva varmasti harkitsee myös töiden tekemistä etänä, esim. Suomeen. Varmasti ihan varteenotettava vaihtoehto mutta näissä tapauksissa toki kannattaa tarkistaa tietyt seikat kuten verotus, oman vakuutuksen voimassaolo, sosiaaliturva ym. hyvissä ajoin ettei tule ongelmia.

Sosiaaliturva

Espanjassa ei ole Suomen kaltaista sosiaaliturvaa eli täällä ei makseta lapsilisiä, opintotukia, asumistukia, työmarkkinatukia ja yleensäkin hyvin vähän mitään tukia.

Sosiaaliturva on sidottu työskentelyyn eli se ei ole asumissidonnainen kuten Suomessa. Paro eli työttömyyskorvauskin on riippuvainen siitä että miten pitkään on työskennellyt mutta yleensä sen saamiseksi vaaditaan vähintään vuoden työskentely.

Elämisen kustannukset

Aikaisemmin Espanjaa pidettiin elinkustannusten suhteen edullisena paikkana ja sitä tämä maa on toki ollut – ainakin Suomeen verrattuna. Mutta valitettavasti tämä on vähitellen muuttunut.

Asumisen kustannukset ovat myös nousseet. Esim. matkailualueilla airbnb- ja muut lomaasuntovuokrauskeinot ovat muuttaneet vuokramarkkinoita niin että kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja on monesti lähes mahdotonta löytää sillä omistajat vuokraavat asuntojaan mielummin matkailijoille koska niistä saadan paremmin rahaa. Myös suuremmissa kaupungeissa vuokrat ovat nousseet jatkuvasti ja kohtuuhintaisen vuokra-asunnon löytäminen voi olla vaikeaa. Esim. Malagan provinssissa ja Gran Canarian matkailualueilla vuokrat ovat nousseet pelkästään vuoden 2022 aikana n. 20 %

Samaan aikaan myös muut elämisen kustannukset ovat nousseet – bensiini, ruoka, sähkö jne. Toki ne ovat nousseet ihan joka puolella mutta kun palkat eivät ole samaan aikaan nousseet niin kyllähän se vaikuttaa elämisen kustannuksiin. Sähkön hinta on noussut vuodessa jopa 70 % – vuonna 2021 sähkön hinta oli keskimäärin 111.93 €/MWh kun vuonna 2022 keskihinta oli peräti 209,69 € / MWh. Ruoan hinta nousi vuoden 2022 aikana n. 15 % ja näyttää siltä että hintojen nousulle ei näy loppua. Mutta hei – toki viini on edelleen halpaa eikä sen hinta ole tainnut juurikaan nousta!

Asumisen standardit

Espanjalaiset asunnot eivät vastaan rakennusstandardeiltaan suomalaisia asuntoja. Kylmät kivilattiat, vetoisat ikkunat, monen sentin raot ulko-oven alla, roikkuvat sähköjohdot ja pistorasiat, kosteusvauriot, olematon ilmanvaihto – lista on loputon.

Asuntojen pohjaratkaisut ovat myös usein hämmästyttävän epäkäytännöllisiä: turhia käytäviä, kolkkoja & pieniä keittiöitä, minimaalisia ikkunoita mitä oudoimmilla näköaloilla (kuten vaikkapa valokuiluun), tilaa vieviä bide-altaita ja kylpyammeita, surkean pieniä makuuhuoneita, naurettavan vähäisiä säilytystiloja ja olemattomia parvekkeita (koska niitä ei ole tarkoitettu oleskeluun vaan tavaroiden säilyttämiseen) – niistä on espanjalaiset kodit tehty.

Asuntojen eristys on minimaalinen jos sellaista edes on. Tämä tarkoittaa viileyden lisäksi myös naurettavan huonoa äänieristystä asuntojen välillä.

Lämmitystä ei välttämättä löydy vaikka talviyöt jopa aivan eteläisessä Espanjassa ja Kanarialla voivat olla melkoisen viileitä ja kosteita. Asuntojen kosteus onkin rannikkalueilla enemmän sääntö kuin poikkeus ja näin ollen homeentuoksu tai ainakin vahva kosteudentuoksu on normijuttu monissa asunnoissa.

Mutta niinhän se yleensä menee että halvalla ei hyvää saa eli jos on valmis kaivamaan kuvetta riittävästi niin toki täältä löytyy toisenlaisiakin koteja jotka varmasti tyydyttävät vaativammankin asunnonetsijän toiveet.

Mañana, mañana

Mañana ei tarkoita sananmukaisesti huomista vaan lähitulevaisuutta. Tai sitä, että ei nyt ainakaan tänään. Tämä on ehdottomasti asia mikä pitää täällä sisäistää ja hyväksyä. Eli jos putkimies sanoo tulevansa mañana niin häntä ei välttämättä näy todellakaan seuraavana päivänä mutta kyllä hän tulee, ennemmin tai myöhemmin. Äläkä missään nimessä ala sättimään sitä putkimiestä, ainakaan ennen kuin se työ on hoidettu. Voi nimittäin olla, että sen jälkeen saat alkaa soittelemaan jonkun toisen putkimiehen perään. Täällä ei vaatimisella, huutamisella, minä-minä asenteella saa mitään aikaiseksi vaan ystävällinen por favor toimii aina paremmin.

Lapset, koulutus

Elämä lasten kanssa on varsin erilaista kuin esim. Suomessa. Toki täällä välttyy niiltä kurapuku/toppapuku-itkupotkuraivareilta mutta ei se lasten elämä tai lasten kanssa elämä täällä mitään huoletonta menoa ole.

Espanjalainen guarderia-päiväkoti poikkeaa melkoisesti suomalaisesta – lapset viettävät ison osan päivästä sisätiloissa eikä ulkotiloja välttämättä ole pientä ankeaa terassia/sisäpihaa enempää. Jos sitäkään. Päiväkodit ovat melkein kaikki yksityisiä (toki julkisiakin on mutta paikkaa niihin on todella, todella vaikea saada). Ja yksityisten päiväkotien maksut ovat helposti satoja euroja kuukaudessa.

Esikoulu alkaa jo 3-vuotiaana ja siellä lasten pitää jo osata istua paikoillaan ja seurata ”opetusta” eli siellä todellakin opetellaan jo numeroita, kirjaimia, lukemista ja laskemista. Käytännössä nuo taidot pitää hallita silloin kun koulu 6-vuotiaana alkaa. 3-vuotinen esikoulu on jo melko akateeminen eikä esim. leikkiminen ole todellakaan päivän pääasia. Julkisissa kouluissa esikoulu on maksuton (peukut siitä), tosin sielläkin materiaalit, kirjat, koulupuvut, ateriat jne pitää maksaa itse.

Täällä Espanjassa on voimassa koulupakko, ei siis pelkkä oppivelvollisuus. Eli jos täällä haluaa asuaa virallisesti niin lapsille on etsittävä koulupaikka. Ja tämä on luonnollisesti operaatio josta pitää selviytyä ihan itse eli koulupaikkoja haetaan itse ja monenlaista lippulappua pitää täytellä sitä varten. Paikat nimittäin jaetaan tietyn pistetyksen mukaan eikä paikka välttämättä avaudu lähimmistä koulusta.

Lasten elämä myös vapaa-ajalla on melkoisen erilaista kuin mitä Suomessa. Lapsia ei voi päästää keskenään minnekään, ei ainakaan ennen yläkouluikää. Alakouluikäiset pitää viedä ja hakea koulusta aikuisen toimesta. Eikä tule kuulonkaan että alakoululainen voisi olla yksi kotona – naapuri saattaa soitella poliisit vierailulle. Ja siinä on sitten turha selitellä suomalaisella kasvatuksella.

Aqui se habla español

Totta tosiaan, täällä tosiaan puhutaan espanjaa. Ja fakta on se että jopa turistialueilla voi olla vaikea tulla toimeen ellei puhu kieltä. Tai sitten pitää aina turvatua maksullisten tulkkien apuun. Englannilla saattaa pystyä asioimaan, jossakin. Mutta esim. virastot, poliisiasema, sairaalat jne ovat paikkoja joissa melkeinpä on pakko asioida espanjaksi jos haluaa saada asiansa hoidettua.

Kaiken lisäksi täältä Espanjasta löytyy myös monia alueita, joissa ei välttämättä pärjää edes espanjalla. Esim. Kataloniassa on virallisena kielenä katalaani, joka toki muistuttaa espanjaa mutta ihan perus-espanjan taidoilla siitä ei kyllä kauheasti saa tottumatta selvää. Muutenkin murteet ovat hyvin erilaisia eri puolilla Espanjaa.

Yllättävää kyllä mutta täältä Espanjasta löytyy myös alue, jossa pärjää melko hyvin jopa ihan suomenkielellä. Fuengirolassa on oma pieni suomalaisyhteisönsä, jossa monet asiat pystyy hoitamaan ihan suomenkielellä. . On täysin ymmärrettävää, että jos ei ole ihan varmuutta omasta pärjäämisestä niin on helpompi muuttaa alueelle, jossa tarvittaessa pystyy hoitamaan asioita suomeksi.

Eikä Fuengirolassa itse asiassa mitään vikaa ole – ihan kiva kaupunki kaikin puolin ja mielestäni paljon mainettaan parempi! Ja sieltä löytyy muuten koko Espanjan ainoa suomalainen koulu, jossa on siis mahdollisuus saada suomalaisen opetussuunnitelman mukaista opetusta suomeksi.                                              

Espanjalainen tapakulttuuri

Maassa maan tavalla – espanjalaisten ovat erilaisia ja espanjalaiset tavat ovat erilaisia.

Espanjalaiset ovat äänekkäitä, eloisia, puheliaita. Heidän henkilökohtainen tilansa on muutaman sentin kokoinen alue. He ovat ylpeitä omasta maastaan, sen tavoista, ruokakulttuurista, historiasta, paikoista eikä niitä pidä arvostella – ainakaan ulkomaalaisten. Yleensäkin monet ovat herkkiä ottamaan vastaan kritiikkiä tai arvostelua. Espanjalaiset eivät ole täsmällisiä eivätkä yleensä osaa olla paikalla sovittuun aikaan. He eivät halua menettää kasvojaan eivätkä pidä arvostelusta. Espanjalainen päivärytmi on melko erilainen eikä hiljaisuus ole täällä mikää hyve.

Ja ennen kaikkea täällä pitää aina muistaa kohteliaisuus muita kohtaan – ihmisiä tervehditään ja kysellään heidän kuulumisiaan eikä olla tuppisuita, ystävällinen por favor kuuluu asiaa kun halutaan jotain jne.

Jos näihin ei ole valmis sopeutumaan niin elämä Espanjassa ei ehkä ole se paras vaihtoehto.


Lumiloma Espanjassa?

Lähes kaikille tulee Espanjasta mieleen yleensä vain aurinkorannat, sangria, palmut ja kuuman päivän keskeyttävä siesta. Harva kuitenkaan yhdistää Espanjan lumilomiin ja lasketteluun.

Mutta niin täältä Espanjasta löytyy lukuisia laskettelukeskuksia, jotka voittavat jopa Lapin hiihtokeskukset mennen tullen. Ei nyt ehkä eksotiikassa mutta rinnekilometreissä, aurinkoisissa päivissä ja rennossa fiiliksessä.

Harva tietää sitäkään, että Euroopan eteläisin laskettelukeskus sijaitsee täällä Espanjassa. Sierra Nevada, Granadan kaupungin kupeessa ja reilun 2 tunnin ajomatkan päässä Malagasta, tarjoaa varsin hyvät mahdollisuudet laskettelureissuun (21 hissiä, 110 rinnekm).

Toki Sierra Nevada on altis säänvaihteluille ja esim. tuuli & sade sulkevat rinteet helposti mutta hyvällä tuurilla saa lasketella loistavalla lumella ja upeassa auringon paisteessa! Toki rinteitä ei nyt riitä ehkä koko viikon kestävälle laskettelulomalle mutta lyhyemmälle reissulle se on loistava vaihtoehto ja samalla voi sitten käydä katsomassa upean Grandan kaupungin ja yhdistää lomaan vielä muutaman päivän rannikolla – onhan kohde vain 2 tunnin ajomatkan päässä aurinkorannikolta.

Jopa Madridissa on mahdollisuus käydä laskettelemassa sillä Madridin vuoristosta (Sierra de Madrid), vain reilun tunnin ajomatkan päässä keskustasta, löytyy Valdesqui-laskettelukeskus, jossa rinteitä on 22 km verran. Tosin keskus on hyvin sääaltis ja esim. tänä talvena lunta ei ole vielä ollut riittävästi että rinteitä olisi saatu avattua. Mutta hätätapauksessa voi käydä Madridin Snowzone-sisälaskukeskuksessa, joka on avoinna jopa kesähelteillä!

Rinteitä on myös Barcelonan läheisyydessä – esim. Masella-La Molina sijaitsee n. 150 km päässä. Ja unohtaa ei toki pidä Andorraa, josta löytyy useampiakin laskettelukeskuksia, kuten upea Grandvalira.

Espanjan parhaimmat rinteet sijaitsevat maan pohjoisosassa, Pyreneiden vuoristossa. Kuuluisin on ehdottomasti Baqueira Beret, jossa on peräti 160 rinnekm ja paikka tunnetaan Espanjan tasoikkaimpana laskettelukohteena.

Pohjoisen vuorilta löytyy myös pienempiä kohteita kuten Formigal, josta laskettavaa löytyy mukavat 143 km, siitä 20 km päässä sijaitseva pienempi Panticosa (39 rinnekm) ja Cerler, jossa rinnekilometrejä on 80. Vertailun vuoksi Lapin kohteissa rinnekilometrejä keskimäärin noin 50.

Espanjasta löytyy kaikkiaan yhdeksän laskettelukeskusta, joissa on vähintään 50 km rinteitä: Baqueira Beret (160km), Formigal (143km), Sierra Nevada (110 km), Cerler (80 km), Masella (74km), Port de Comte (50km), Astun (50km) ja Candanchu (50km). 

Espanjan laskettelukohteet sijaitsevat vuorilla, ei millään pienillä tuntureilla, joten korkeuserot ovat myös senmukaiset. Esim. Baqueira-Beretin laskettelukeskus sijaitsee 1500-2600 m korkeudella.

Koska keskukset sijaisevat pääasiassa vuoristossa niin perille pääsy toki vaatii vähän takamuslihaksia sillä ajomatkaa tulee useita tunteja miltä kentältä tahansa ja toinen ongelma on tietysti kelit eli huonon talven sattuessa lumitilanne ei ole mitenkään varma. Mutta toisaalta monissa paikoissa on varsin hyvät keinolumetusjärjestelmät – esim. Cerlerin laskettelukeskuksen 80 rinnekilometristä peräti puolet pystytään lumettamaan tykeillä laskukuntoon. Ja pienen saderintaman saapuessa maisema muuttuu merkittävästi jopa yhdessä yössä ja melko varmaa on, että rinteet ovat heti seuraavana päivänä avoinna ja laskukunnossa.  

Useimmiten laskusäät ovat mitä parhimmat, aurinko paistaa eikä täällä tarvitse palella missään 20 asteen pakkasissa. Näillä leveysasteilla päivät ovat talvellakin varsin pitkiä ja valoisat tunnit kattavat koko rinteiden avoinnaoloajan.

Ja kun rinteet pidetään keinolumetuksella kunnossa niin käytännössä jopa lähes lumettomina talvinakin pystytään laskemaan kun lämpötilat ovat kuitenkin öisin reilusti pakkasella

Isoin riski on ehkä voimakkaista tuulista jotka voivat tehdä keleistä haastavan mutta sama ongelma on toki lähes kaikissa laskettelukeskuksissa. Toisaalta taas sopivan matalapaineen osuessa kohdalle, lunta saattaa tulla kerralla myös ihan huikea määrä. Yhtään laskupäivää emme ole täällä koskaan menettäneet esim. lumisateen takia.

Eivät nämä Espanjan rinteet tietenkään mitään Alppeja vastaa mutta ihan loistavan lasketteluloman täälläkin pystyy viettämään. Ja hyvä puoli näissä Espanjan kohteissa on se, että espanjalaisten lomasesongin ulkopuolella nämä keskukset ovat varsin väljiä lomakohteita. Hyvillä keleillä toki viikonloppuisin väkeä on enemmän mutta arkipäivisin saa laskea hyvinkin rauhassa eikä hisseihin tarvitse jonotella.

Tämän sivuston kautta voi esim. seurata Espanjan laskettelukohteiden tilannetta eli avoinna olevia rinteitä & hissejä: https://www.infonieve.es/estaciones-esqui/pais/espana/

Espanjan hyvinä puolina voi pitää myös sitä, että tuolihissejä on etenkin isommissa keskuksissa yleensä varsin kattavasti ja ankkureita tai sompahissenjä näkee harvemmin. Rinteet ovat yleensä myös varsin hyvässä kunnossa.

Majoitustarjontaa kohteissa on yleensä laidasta laitaan – edullisempia huoneistoja ja tasokkaampia hotelleja. Ja sesonkiaikojen ulkopuolella varauksia ei tarvitse edes tehdä turhan ajoissa vaan voi vaikka seurata sääennusteita, rinneraportteja ja sitten tehdä päätös kohteesta vasta lähempänä ajankohtaa.

Eikä unohtaa voi sitä faktaa, että Espanjan keittiö tarjoilee tuolla vuorilla yleensä maan parhaimpia antimia – ainakin liharuokien suhteen. Koska valtaosa ravintoloiden asiakkaista on espanjalasia, pitää hinnan ja laadun olla kohdillaan.

Espanja on siis muutakin kuin pelkkä aurinkolomakohde. Ja mikä parasta niin Espanjan laskettelulomilla voi yhdistää laskettelun muihin puuhiin eli lentämällä vaikka Barcelonaan voi nauttia kaupunkilomasta lumiloman päätteeksi! Tai lentämällä Malagaan voi käydä laskemassa Sierra Nevadalla sekä tutustua upeisiin Granadan ja Malagan kaupunkeihin. Ja kaiken kruunuksi voi nauttia Espanjan loistavasta ruoasta. 

Joulu tuli, joulu meni

Tänä vuonna joulukuu livahti ohi kuin varkain. Mutta pääsimme sentään jouluksi Suomeen – tosin jouluaaton vietimme lentokoneessa ja ajellen halki talvisen etelä-Suomen. Mutta ehdimme kuin ehdimmekin aattoillaksi perille ja pääsimme viettämään vielä jouluaaton iltaa läheisten kanssa.

Joululoma meni vähän liiankin nopeasti mutta saimme onneksi nauttia kaikesta tärkeästä: läheisten ja ystävien seurasta ja Suomen talvesta. Tätä oli odotettu kovasti.

Säät tosin vaihtelivat 11 päivän aikana melkoisesti – pääasiassa oli kivoja, lumisia talvipäiviä mutta mukaan mahtui myös hetkellinen sään lämpeäminen minkä seurauksena satoi vettä pari päivää ja kaikki lumet sulivat kerralla pois.

Puoliso sairasti ärhäkkää flunssaa käytännössä koko loman ja vietti suurimman osan päivistä sängyssä leväten mutta tyttären kanssa sentään pääsimme luistelemaan, pulkkamäkeen, tapaamaan ystäviä ja harrastamaan lumileikkejä. Tämä on tärkeää tyttärelle sillä näitä huveja ei edes täällä Madridissa kovin usein pääse harrastamaan. Tai no, luistelemaan pääsee ja joululahjaksi saadut luistimet lähtivätkin kotiin mukaan.

Ja toki puoliso sen verran jaksoi muutamana päivänä, että pääsimme kerran luistelemaan yhdessä ja myös Ässien jääkiekko-otteluun hän jaksoi lähteä kannustamaan. Viime kerrasta kun oli vierähtänyt jo useampi vuosi. Myös uudenvuoden aaton hän jaksoi tsempata ja sen vietimme ystäväperheen luona.

Puoliso palasi kotiin vuodenvaihteen jälkeen ja me jäimme muutamaksi päiväksi vielä tyttären kanssa nauttimaan Suomesta ja talvikeleistä. Nimittäin talvi onneksi palasi vielä vuodenvaihteen jälkeen ja yhden yön lumimyräkän jälkeen oli taas kauniit talviset maisemat.

Kotiin Madridiin palasimme loppiaisaattona koska 6.tammikuuta on täällä Espanjassa joulun ”tärkein” päivä, dia de los Reyes Magos. Päivä, jolloin Itämaan tietäjät ovat tuoneet lahjat ja lapset pääsevät niitä availemaan loppiaisaamulla.

Perinteeseen kuuluu, että jätetään kengät odottamaan olohuoneeseen ja näin nuo viisaat miehet tietävät jättää lahjat oikean henkilön kohdalle. Meidän perheessä jouluaatto on aina ollut se joulun pääjuhla mutta toki olemme aina juhlineet myös espanjalaisten perinteiden mukaan. Eli muutama lahja jätetään aina odottamaan loppiaista.

Aamupalan jälkeen nautitaan sitten perinteinen aamupala eli loppiaispullaa, roscon de Reyes. Näitä on nykyään erilaisia versioita – ilman täytettä, kermatäytteellä, suklaamoussetäytteellä jne. Meillä on aina suklaatäytteinen. Ja pullan kera nautitaan tietysti kuumaa suklaata. Ei kaakaota vaan vielä paksumaa ja täyteläisempää kuumaa suklaata.

Loppiaisilta menikin sitten siivoillessa ja samalla oli joulukoristeiden aika siirtyä varaston perukoille odottamaan ensi joulua. Nyt on sitten uusi vuosi ja uudet seikkailut edessä!

Hyvää alkanutta vuotta 2023 kaikille!

Joulu lähestyy

Joulukuu on mennyt vauhdilla. Täällä Espanjassa oli joulukuun alussa koululaisilla pieni miniloma sillä 6. ja 8.päivä ovat täällä pyhiä ja niiden ansioista koululaisilla oli vapaata perjantaista seuraavan viikon torstaihin. Ja yhtäkkiä ollaankin siinä tilanteessa että ensi viikolla on edessä jo joulu.

Normaalisti olisimme hyödyntäneet tuon miniloman ja lähteneet jonnekin reissuun mutta puolisolla ei valitettavasti ollut lomaa. Ja tytärkin oli sitä mieltä, että jäädään vaan kotiin ja keksitään tekemistä täällä. Tarkoituksena olikin hyödyntää nuo vapapäivät ja käydä mm. ratsastamassa melkeinpä joka päivä.

Mutta valitettavasti kelit eivät suosineet ulkoilmapuuhia sillä kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet todella sateisia ja tällä viikolla on monin paikoin Espanjaa ollut rankkasateiden aiheuttamia tulvia. Ei toki täällä Madridissa.

Vaikka ihan joka päivä emme ratsastamaan päässeetkään niin toki muutaman kerran pääsimme sentään selkään. Tulevana viikonloppuna meillä piti nimittäin olla kouluratsastus-kisat mutta valitettavasti nekin jouduttiin näiden sateiden takia siirtämään tammikkuulle. Kentät kun ovat monin paikoin muistuttaneet lähinnä uima-allasta.

Koska alkuperäiset suunnitelmat eivät onnistuneet niin kehittelimme sitten muutamalle päivälle muuta puuhaa. Yhtenä päivänä tyttären luokkakaveri oli täällä koko päivän ja toisena puolestaan kävimme laskettelemassa Madridin Snowzone sisälaskettelupuistossa.

Eihän tuo nyt kummoinen rinne ole mutta oli ihan kiva päästä sentään aloittamaan laskukausi. Nyt vain toivomme, että jouluisella Suomi-lomalla olisi sen verran lunta että pääsisimme myös siellä laskemaan ja ennen kaikkea että Andorraan saataisiin vähitellen kunnon lumimyräkkä niin että rinteet olisivat siellä tammikuun lopussa mahdollisimman hyvässä kunnossa.

Olisihan se ollut kivaa aloittaa laskukausi ihan oikeissa rinteissä mutta Madridin vuoristossa ei valitettavasti vielä ole lunta eikä laskettelukeskukset avoinna. Lähin olisi ollut Sierra Nevada eikä sielläkään ollut kuin 20 km rinteitä auki eli ei olisi ollut ajomatkan arvoinen reissu. Pohjoisempana olisi ollut kyllä ihan hyvin rinteitä auki, mm. Baqueira Beret jossa olisi rinteitä käytössä jo 100 km verran. Sinne olisimme varmasti ajelleetkin jos puolisolla olisi ollut lomaa. Mutta ehkä ensi vuonna sitten.

Hyödynsimme pyhät myös siihen, että aloimme virittäytyä joulutunnelmaan. Kävimme ajelemassa Madridin keskustassa ihailemassa jouluvaloja – meidän kylässä niitä ei nimittäin ole vielä sytytetty.

Ja tietysti koti koristeltiin jo jouluiseksi. Pipareitakin ehdittiin leipomaan ja glögiä on juotu jo pullokaupalla. Toki pääasiassa sitä alkoholitonta versiota.

Ja tietysti takkaa olemme polttaneet joka ilta. Ei lämmityksen takia vaan ihan tunnelman takia. Olemme aina unelmoineet kodista, jossa olisi takka ja nyt kun sellainen on niin siitä kyllä nautimme valtavasti.

Olimme jo syksyllä varanneet liput Cirque du Soleil-esitykseen ja olimme ne jo kokonaan unohtaneet. Kunnes eräänä päivänä puolison puhelin muistutti esityksestä. Onneksi – olisi harmittanut kovasti jos olisi arvokkaat liput jääneet käyttämättä.

Täällä Madridissa pyörii nyt siis Cirque du Soleil-sirkuksen Luzia-esitys. Tämä piti kai olla jo pari vuotta sitten mutta koronan takia esitykset jäivät tauolle. Mutta nyt sitten saapui taas sirkus kaupunkiin. Tai voiko tuota nyt sirkukseksi edes kutsua. Kyseessähän on enemmänkin akrobatia-esitys, jossa yhdistyvät tanssi, musiikki ja tarina, joka vie esitystä eteenpäin. Hauska yksityiskohta oli myös se, että mukana esityksessä oli myös suomalaisväriä sillä suomalainen freestyle-jalkapalloilija Emmi Björn on yksi esiintyjistä.

Hieno oli tämä Luzia-show mutta ehkä aavituksen verran enemmän pidin edellisestä Totem-esityksestä jonka näimme Gran Canarilla.

Ja vielä toinenkin kulttuuripläjäys on mahtunut tähän joulukuun alkuun sillä kävimme katsomassa Corta el cable rojo-stand up shown. Oli muuten hauska ja meidän 11-vuotias tytärkin tykkäsi vaikka osa jutuista toki häneltä meni vähän ohi. Mutta kaiken kaikkiaan hyvät naurut saimme.

Tämä on kyllä näitä Madridin parhaita puolia että kaikenlaista on tarjolla. Eli ei sateisemmat kelitkään haittaa kun on mahdollisuus tehdä sitten jotain muuta. Tämähän oli Gran Canarialla vähän ongelma että välillä aktiviteetit olivat vähän vähissä.

Luonnolle sateet ovat kyllä tehneet todella hyvää – takana kun on kai melkoisen kuiva, pitkä ja todella lämmin kesä. Ja syksy, joka jatkui varsin lämpimän oikeastaan joulukuun alkuun asti. Mutta nyt on sitten saatu sadetta muutaman kuukauden edestä. Ja kyllä sen huomaa – hienosti ovat pellot alkaneet jo vihertämään!

Vähitellen alamme tässä virittäytymään jouluun vaikka sitä emme täällä kotona vietäkään tänä vuonna. Puoliso sai nimittäin lomaa ja sehän tarkoittaa sitä, että me lähdemme Suomeen lomailemaan. Sen verran harvinaista herkkua on puolison jouluvapaa että se pitää ehdottomasti hyödyntää.

Takaisin kotiin palaamme sitten loppiaisen alla koska silloin vietetään sitä espanjalaisen joulun tärkeintä päivää. Osa lahjoista jää siis kotiin odottamaan Itämaan tietäjien saapumista ja ne avataan vasta tammikuun 6.päivän aamulla.

Hyvää joulunodotusta kaikille!

Madrid Horse Week

Kulunut viikonloppu on mennyt aika pitkälle hevostelujen parissa sillä Madridissa järjestettiin kansainvälinen Madrid Horse Week-tapahtuma. Mistään uudesta jutusta ei ole kysymys vaan tapahtuma on järjestetty jo vuodesta 2012 lähtien mutta vähitellen se on kasvanut isommaksi, kansainvälisemmäksi ja yhä monipuolisemmaksi.

Me olimme mukana vasta toista kertaa mutta tästä on selvästi tulossa jokavuotinen perinne.

Tapahtuma järjestetään aina näin marraskuun lopussa, perjantaista sunnuntaihin. Kaikkina päivinä on ohjelmaa tarjolla pitkin päivää, aivan keskiyöhön asti. Ja ohjelmatarjonta on todella monipuolista – varmasti mielenkiintoista nähtävää ihan kaikkeen makuun. Jos vain sattuu hevosista yleensäkin pitämään. Toki ihan mielenkiintoista nähtävää myös muille – omakin puoliso jaksoi katsella muutamia kisoja katsella vaikka ei hevosista niin välitä.

Liput tapahtumaan voi ostaa etukäteen netin kautta ja ne tulevat yleensä myyntiin marraskuun alussa. Ja ne on myös suositeltavaa ostaa etukäteen sillä paikat menevät vauhdilla ja etenkin suosituimmat ajat eli pe- ja la-illat ovat usein loppuunmyytyjä jo ennen tapahtuman alkua.

Lippuja on tarjolla erilaisia – on aamupäivän lippuja, iltapäivän lippuja, illan lippuja, kokopäivän lippuja tai koko viikonlopun lippuja. Esim. kolmen päivän kokopäivälippu maksaa 120-140 euroa, katsomopaikasta riippuen.

Ohjelmaa on tarjolla eri areenoilla – pääkilpailut tietysti keskusareenalla jossa on este- ja koulukisojen välissä aina erilaista ”viihdyttävämpää” ohjelmaa jotta seuraaminen ei olisi liian raskasta. Ja jotta ne ei niin hevosista kiinnostuneet puolisot jaksaisivat hillua paremmin mukana.

Näitä ovat esim. pikkuponien ponyturf-laukkakisat ja Jump & drive- kisa, jossa pitää ylittää esteitä hevosella sekä itse hypäten ja lisäksi kaasutella Porchella tietty rata. Tänä vuonna oli perjantaina myös mielenkiintoinen ”korkeus” hyppykilpailu, jossa vähitellen nostettiin 6 esteen sarjassa viimeistä estettä. Aloituskorkeus oli 162 ja lopulta voittajaksi selviytyi 192 cm ylittänyt Maikel van der Vleuten Dywis HH-hevosellaan.

Toki erilaiset este- ja kouluratsastuskilpailut muodostavat ohjelman rungon. Yleensä matalimmat luokat ovat esteissä 125 cm mutta valtaosa on 140/145/150 cm luokkia. Tänä vuonna sunnuntaina oli myös 160 cm World cup-osakilpailu.

Kouluratsastuksessa kisataan yleensä kaksi kisaa – perjantaina on Grand Prix ja lauantaina World Cup Grand prix Freestyle- luokka.

Kaikissa on mukana aina kansainvälisiä huippuratsastajia sekä tietysti Espanjan omat parhaat ratsukot.

Pääareenan lisäksi ohjelmaa on myös muilla areenoilla ja seuraamaan pääsee mm. vikellystä, erilaisia hevos- ja tanssiesityksiä, ratsastusvalmennuksia huippuvalmentajien toimesta jne.

Lisäksi on oma areenansa doma vaqueralle ja siellä järjestetään myös tapahtumia läpi viikonlopun. Tapahtuma onkin erittäin suosittu lajin harrastajien keskuudessa.

Lisäksi on tietysti näytteilleasettajien alue, jossa voi tehdä ostoksia sekä muutamia kahviloita ja ravintoloita jottei alueelta tarvitse poistua sitä varten. Toki sekin onnistuu, jos haluaa välillä käydä muualla. Omasta mielestä näytteilleasettajia voisi olla jopa enemmänkin sillä väliajoilla on kiva käydä kiertelemässä ja ainakin kassien määrästä päätellen ihmiset myös tekevät ostoksia.

Madrid Horse week-tapahtuma järjestetään IFEMA-messukeskuksessa, joka sijaitsee melko lähellä lentokenttää eli sinne on helppo saapua myös muualta – suora metrolinja tuo nimittäin lentokentältä aivan alueen viereen (Feria de Madrid pysäkki). Aivan vieressä sijaitsee myös Novotel Madrid Campo de las Naciones -hotelli, jos kaipaa majoituspaikkaa aivan tapahtuma-areenan vieressä. Hotelli ei tosin ole mikään edullinen majoituspaikka mutta jos haluaa olla lähellä ja päästä helpolla niin siihen se on loistava vaihtoehto.

Toki lähialueilta löytyy myös paljon edullisempia majoitusvaihtoehtoja, esim. Barajasin alueelta ja myös sieltä pääsee tuonne IFEMAn alueella samaisella metrolinjalla. Barajas on siinä mielessä myös hyvä vaihtoehto että alueelta löytyy esim. laaja valikoima ravintoloita jos haluaa nähdä muutakin kuin hevosia.

Madrid Horse week on hevosten ystäville loistava mahdollisuus yhdistää kansainvälinen hevostapahtuma ja vierailu Madridissa. Eli hevostelujen ohessa tai niiden jälkeen voi käydä nauttimassa Madridista ja sen mahdollisuuksista.

Arkikuulumisia

Tuntuu, että aika menee taas vauhdilla. Päivät vilahtavat ohi hetkessä ja viikot seuraavat toisiaan. Viikonloppukin menee ohi silmänräpäyksessä. Onko joku laittanut jonkun pikakelauksen päälle? Syksynhän pitäisi olla tylsä ja harmaa vuodenaika joka tuntuu kestävän ikuisesti.

No, ehkäpä tämä maisemien vaihdos on tuonut elämään vauhtia. Vaikka arki itsessään on jo solahtanut uusiin uomiinsa ja elämä noudattaa jo tiettyä kaavaa niin siitä huolimatta koko ajan on jotain pientä actionia menossa. Näin ei tylsyys pääse iskemään.

Esim. viime sunnuntaille sääennuste lupasi aurinkoa ja max. 17 astetta, mikä on melkoisen upea sää näin marraskuun puoleenväliin, joten peruin meidän ratsastuksen ja lähdimmekin pienelle retkelle.

Ajoimme tunnin verran vuorille, Rascafria-nimiseen pikkukylään. Satuin nimittäin joskus bongaamaan sieltä paikan nimeltä bosque finlandes eli suomalainen metsä ja pitäähän sellainen nyt käydä katsastamassa!

Suomalaiseksi metsän tekivät ehkä nämä maisemat: laituri ja pieni järvi. Harmi vain, että saunaa ei ollut laiturin päässä. Metsästä löytyi puolestaan koivuja ja kuusia – puita joita ei yleensä täällä metsissä näe. En nyt tiedä, että oliko kuitenkaan kauhean suomalainen fiilis mutta kaunista toki oli.

Madridin vuoriston pikkukylät ovat viikonloppuisin todella suosittuja paikallisten keskuudessa eli madridilaiset lähtevät nauttimaan ulkoilmapuuhista. Etenkin tällaiset kauniin sunnuntaipäivät vetävät väkeä liikkeelle.

Vaikka asumme nykyään täällä ”maalla” ja peltoja on ympärillä melkeinpä silmänkantamattomiin niin silti tekee hyvää välillä päästä oikein kunnolla luonnon keskelle.

Seuraava sopiva ajankohta voisi olla joulukuun alussa kun täällä vietetään taas pitkää viikonloppua sillä koulusta on vapaata viikonlopun päälle vielä peräti kolme päivää. Puoliso on silloin jo töissä mutta ehkäpä tyttären kanssa pitää kehitellä päiviin jotain mukavaa ohjelmaa.

Yksi ohjelma on kuitenkin jo ihan varma – luistelemaan pitää päästä! Tytär nimittäin innostui luistelusta yhtäkkiä todella paljon ja haluaisi nyt joka päivä päästä luistelemaan. Lähdimme viime lauantaina nimittäin ex-tempore luistelureissulla läheiseen jäähalliin ja tytär innostui lajista todella paljon. Olemme toki Suomessa talvisin käyneet luistelemassa mutta Suomen ulkojäillä innostus ei oikein vielä iskenyt.

Vähän pelkäsimme, että onkohan paikka ihan täyttä kun oli kuitenkin lauantai-ilta mutta olimme sen verran myöhään liikkeellä (saavuimme vasta klo 20 aikaan) että isoin osa oli jo tekemässä lähtöä joten saimme luistella aika rauhassa.

Sen verran kivaa oli että lajista on kuulemma tulossa ratsastuksen lisäksi hänen uusi lempilajinsa.

Lysti maksaa tuossa hallissa 14 € ja hintaan sisältyy luistimien vuokraus. Omilla luistimilla pääsee muutaman euron edullisemmin.

Täällä on myös muita halleja ja pitänee tarkistaa myös niiden aikataulut ja hinnat – jos pääsisi vähän edullisemmin.

Bongasin myös seinältä ilmoituksen jääkiekkovuorosta – kerran viikossa voisi käydä pelaamassa 65 euron kuukausihinnalla. Pitäisiköhän kysyä että pääsevätkö naisetkin mukaan? Omista peliajoista on toki kulunut jo 25 vuotta mutta ehkäpä ihan kaikki taidot eivät ole vielä päässeet ruostumaan? Vähän kyllä kiinnostaisi mutta nuo myöhäisillan lepakkovuorot eivät tosin taida oikein sopia omiin aikatauluihin. Muuten kulunut viikonloppu meni pääasiassa kotosalla. Lauantaina kävimme tyttären kanssa toki ratsastamassa mutta muuten on tehty kotitehtäviä (matematiikkaa, kuten aina…) ja lisäksi on opiskeltu kokeeseen (luonnontiede). Luiden ja lihaksien nimiä, luuston toimintaa jne on luvassa seuraavassa kokeessa.

Saimme kuluneella viikolla myös ilmoituksen koulusta, että tammikuussa koululaiset suuntaavat viideksi päiväksi Andorraan laskettelemaan! Tiedossa on siis varsin mukava vuodenaloitus. Edellisessä koulussa retket suuntautuivat lähinnä lähimpään kirjastoon ja joskus satunnaisesti johonkin paikkaan Las Palmasissa joten tämä oli kyllä hauska yllätys. Ilmeisesti tekevät tällaisen retken joka vuosi ja lisäksi keväällä on vielä toinen ”leirikouluviikko” tiedossa.

Toivotaan, että tänä talvena sataisi lunta myös Madridin vuorille niin pääsisimme vähän treenailemaan ennen reissua.

Tähän asti syksy on ollut täällä melkoisen lämmin – lämpötilat ovat pääasiassa pysyneet päivisin 15-20 asteen tienoilla. Mutta tulevalle viikolle on luvattu jo vähän muutosta – enemmän sateita ja myös lämpötilat näyttävät vähitellen laskevan. Josko se syksy & talvi sieltä vihdoin saapuu!

Eikä haittaa vaikka saapuisi – me olemme valmiina! Tällä viikolla asennetaan vesi-ilmalämpöpumppu ja sen myötä pääsemme eroon kaasulämmityksestä. Myös aurinkopaneelit odottavat asennusta lähiviikkojen aikana. Ja autotalliin saatiin vihdoin ja viimein kasa takkapuita.

Tilaushan tehtiin jo 1.5 kk sitten ja vähän kesti tuossa toimituksessa.
Täällä tuntuu olevan nyt polttopuut ”kortilla” sillä moni naapuri on
valittanut samaa ongelmaa eli polttopuita on vaikea löytää. Tai kyllä niitä on
mutta firmat eivät suostu toimittamaan koska odottavat että hinnat nousevat
vielä entisestään ja sitten pääsevät myymään korkeammalla hinnalla.

Me tilasimme 1800 kg rautatammea ja maksoimme kuormasta 380 euroa. Puut
tuotiin kotiin ja kasattiin vielä valmiiksi seinustalle. Takkaa olemme tähän asti polttaneet ihan vain satunnaisesti, ei lämmityksen vaan tunnelman vuoksi.   

Veikkaisin että tämä marraskuun loppukin menee aika nopeasti sillä kaikenlaista ohjelmaa on kalenterissa. Ensi viikonloppuna kaivamme todennäköisesti joulukoristeet varastosta sillä tytär pyysi että voitaisiinko jo koristella koti jouluun. Ja miksipäs ei – kohtahan sitä on enää kuukausi jouluun!