Vaikka elämä Espanjassakin muuttuu jatkuvasti modernimmaksi ja osa paikallisesta omaleimaisuudesta katoaa vähitellen, maasta löytyy kuitenkin yhä poikkeuksellisen vahva kivijalkakauppojen ja erikoisten palveluiden verkosto.
Autioituva keskusta ei ole täällä ollenkaan samanlainen käsite kuin esim. Suomessa, jossa monissa, ainakin pienemmissä kaupungeissa, keskustat ovat autioituneet kauppojen lopettaessa tai muuttaessa ostoskeskuksiin. Täällä monilla alueilla – erityisesti kaupunkien vanhemmissa osissa – pienet liikkeet ja perinteiset ammatit eivät ole vain nostalginen muisto menneestä, vaan täysin elävä osa arkea.
Minne tahansa meneekin, niin täällä kohtaa edelleen runsaasti pieniä kauppoja, jotka ovat usein olleet saman perheen omistuksessa vuosikymmenten ajan. Lihakauppias tuntee asiakkaansa nimeltä ja kysyy, tehdäänkö pihvit samalla tavalla kuin viime viikolla. Kalakaupassa kerrotaan, mistä päivän saalis on tullut ja miten se kannattaa valmistaa. Hedelmä- ja vihanneskauppias kertoo että mitä lajia omenaa kannattaa tänään ostaa ja leipomosta haetaan aamulla tuore leipä – siitäkin huolimatta että vieressä olisi suuri supermarketti.
Kivijalkakauppojen säilymistä tukee erityisesti espanjalainen arjen rytmi. Moni käy kaupassa usein, jopa päivittäin, eikä tee välttämättä mitään suuria viikko-ostoksia. Ruokaa ostetaan tuoreena tarpeen mukaan. Näissä pienissä kaupoissa asiointi on myös tärkeä sosiaalinen hetki.
Täällä asiakkaan ja myyjän välinen suhde rakentuu ajan myötä luottamukseksi, jossa molemmat tuntevat toisensa.
Kivijalkaliikkeet eivät rajoitu pelkästään ruokaan vaan kaupunginosat ovat edelleen täynnä pieniä rautakauppoja, paperikauppoja, korjauspajoja ja ompelutarvikeliikkeitä, jotka keskittyvät yhteen asiaan mutta tekevät sen perusteellisesti. On suutareita ja ompelijoita, joiden palveluita käytetään säännöllisesti eikä vain poikkeustilanteissa. Usein asiakas ei edes tiedä tarkalleen, mitä tarvitsee, vaan luottaa myyjän kokemukseen ja neuvoihin.
Oma lukunsa ovat myös kioskit, joita edelleen näkee kadunkulmissa. Näistä espanjalaiset ostavat lehtensä. Täällähän lehtiä ei todellakaan kanneta kotiin vaan jos haluat lukea päivän uutiset perinteisestä sanomalehdestä niin suuntaat lehtikioskille ostamaan sen.
Näiden tuttujen kivijalkapalveluiden rinnalla Espanjassa elää myös harvinaisempia ja suomalaisesta näkökulmasta lähes eksoottisia ammatteja. Yksi tunnetuimmista on cobrador de frac, eräänlainen velanperijä. Palvelua käytetään yhä tilanteissa, joissa maksamaton lasku on jäänyt hoitamatta. Cobrador de frac ei uhkaile eikä koske velalliseen, vaan tekee velasta julkisen. Nykyään palvelu on jo harvinaisempi, mutta vielä jokin aika sitten frakkiin pukeutunut herrasmies saattoi ilmestyä kadulle, työpaikan läheisyyteen tai kahvilaan ja seurata velallista hillitysti mutta näkyvästi. Sosiaalinen paine hoitaa velka kuntoon osoittautui usein tehokkaammaksi kuin kirjeet tai puhelut.
Toinen lähes kadonnut mutta yhä paikoin elävä ilmiö on afilador, liikkuva veitsenteroittaja. Kadulla voi edelleen kuulla tunnusomaisen pillin tai huilun äänen, joka kertoo afiladorin saapumisesta. Asukkaat tuovat veitsiä, saksia ja muita teriä teroitettavaksi suoraan kadulle. Palvelu on nopea, edullinen ja perustuu suoraan kontaktiin – ei ajanvarauksiin tai verkkosivuihin. Meidänkin naapurustossamme afilador ajelee paikalle lähes joka viikonloppu.
Lisäksi kaupungissa voi törmätä chatarreroon, kiertävään metalliromun kerääjään. Hän kulkee yleensä pakettiautolla kaupunginosissa ja kerää ihmisiltä vanhoja metalliesineitä, kuten kodinkoneita, johtoja, putkia ja muuta romua. Kerätty metalli viedään romuliikkeeseen tai kierrätyskeskukseen, jossa se punnitaan ja myydään eteenpäin kierrätettäväksi. Ammatti on perinteinen ja monille tuttu näky Espanjassa, vaikka nykyään se onkin tarkasti säädelty ja vaatii rekisteröitymistä sekä lupia.
Vaikka ostoskeskukset ja ketjuliikkeet ovat vallanneet yhä enemmän tilaa, paikallishallinto ja paikalliset asukkaat suhtautuvat näihin pieniin toimijoihin usein suojelevasti. Niitä pidetään tärkeinä kaupunginosien identiteetin ja elinvoiman kannalta, sillä ne tarjoavat kohtaamisia, jatkuvuutta ja tunteen siitä, että kaupunki ei ole vain rakennuksia – vaan ennen kaikkea ihmisten välinen verkosto.
Madridin Miia -espanjalais-suomalaisen perheen elämää 