Espanjan herkut – minun suosikkini

Monet ihmettelevät sitä miten meidän perheessä ei juurikaan syödä espanjalaista ruokaa – siitäkin huolimatta että espanjalainen keittiö on espanjalainen keittiö on monipuolisuudessaan sen verran mahtava että sieltä löytyy syötävää varmasti ihan jokaiseen makuun.

Mutta syystä tai toisesta meidän perheen makupaletti on varsin kansainvälinen ja jos puolisolta tai tyttäreltä tiedustelee että mitä he haluaisivat syödä niin harvemmin toiveissa on mitään periespanjalaisia ruokia. Tytär saa sitä ilmeisesti riittävästi syödäkseen koulussa, puoliso puolestaan tarvittaessa työpaikan ruokalassa tai äitinsä luona. Eli puoliso, perusespanjalainen mies, ei kaipaa kotioloissa niitä perusespanjalaisia ruokia. Meillä ei siis juurikaan kokkailla espanjalaista ruokaa.

Itse syön kyllä ihan mielelläni espanjalaisia ruokia mutta en kuitenkaan niitä kaipaa niin paljon että lähtisin vaikkapa ravintolaan syömään cocido-pataa. Mielummin menen syömään jotain ihan muuta. Tai kun olen viettänyt viikon vaikkapa Galiciassa, missä tarjolla ei ole mitään muuta kuin pohjoisen tyypillisiä ruokia, niin sen jälkeen mieli tekee jo melkeinpä mitä muuta tahansa.

Mutta toki satunnaisesti espanjalainen ruoka maistuu ja toki täältä Espanjasta löytyy myös sellaisia herkkuja, joista nautin ihan valtavasti. Tässä oma top-listani.

1. juustot

Espanjalaiset juustot ovat ehkä maailman parhaimpia. Jos olisi yksi asia, josta en voisi luopua niin se olisi ehdottomasti juusto. Mikään ei ole sen parempaa kuin pitkään kypsytetty espanjalainen lampaanjuusto. Myös vuohenjuustot maistuvat aina, etenkin Fuerteventuran vuohenjuustot. Tai voimakas asturialainen cabrales-sinihomejuusto. Nam!

Espanjan lampaan- ja vuohenjuustot ovat erittäin arvostettuja niiden täyteläisen, aromikkaan ja luonnostaan rasvaisen maidon ansiosta. Tunnetuin lampaanjuusto on manchego, joka pitkään kypsytettynä on pähkinäinen, intensiivinen ja hienostunut. Samankaltaisia mutta voimakkaampia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Idiazabal ja Zamorano.

Vuohenjuustot ovat Espanjassa erityisen kermaisia ja aromikkaita ilman liiallista happamuutta. Fuerteventuran Majorero on kuuluisa esimerkki: paikallisten vuohien maito tekee siitä rikkaan makuisen, ja juuston pinta voidaan maustaa paprikalla, gofiolla tai oliiviöljyllä. Sitä voidaan myös savustaa.

Näiden juustojen vahvuus on perinteisissä menetelmissä, alueiden erilaisissa ilmastoissa ja maitojen korkeassa laadussa, mikä tekee niistä monien mielestä maailman parhaita.

2. Jamon iberico

Ilmakuivattu iberico-kinkku on toinen espanjalaisen keittiön herkuista, jota en voi vastustaa. Pitkään kypsytetty, sopivan suolainen & rasvainen kinkku on mitä parasta naposteltavaa ihan sellaisenaan. Siihen ei lisäkkeeksi paljon muuta tarvita.

Jamón ibéricohan on eri asia kuin jamón serrano sillä ibérico valmistetaan nimenomaan iberiansioista, joiden liha marmoroituu luonnostaan ja tekee kinkusta mehevän, pähkinäisen ja lähes suussa sulavan. Paras laatu on bellota, jossa siat laiduntavat vapaasti ja syövät tammenterhoja. Kinkkua kypsytetään yleensä 2–5 vuotta, mikä syventää makua. Jamón ibérico nautitaan ohuina, huoneenlämpöisinä viipaleina.

Jamón serrano puolestaan valmistetaan tavallisesta vaaleasta maatiaispossusta ja sen makuprofiili on selvästi miedompi, suolaisempi ja kuivempi, ja rasvaa on vähemmän. Kypsytys on myös lyhyempi, yleensä 12–18 kuukautta. Jamón serrano on arkisempi ja edullisempi, usein aamupalaleivällä käytetty, kun taas iberico on tarkoitettu herkkuhetkiin ja viikonloppuun.

3. oliivit

Kolmas suosikki on luonnollisesti oliivit, nimenomaan vihreät sellaiset.

Espanjan oliivit ovat hyviä ja laadukkaita koska maa yhdistää ainutlaatuisen ilmaston, pitkät perinteet ja valtavan lajikirjon. Kuiva, aurinkoinen sää ja mineraalipitoinen maaperä tekevät oliiveista aromikkaita ja öljyisyyden kannalta täydellisiä. Espanjassa kasvaa kymmeniä eri lajikkeita, ja jokaisella alueella on oma makuprofiilinsa: Andalusiassa hedelmäisiä ja pehmeitä, Extremadurassa täyteläisiä ja hieman villimpiä, Kataloniassa lempeän pähkinäisiä.

Monia oliiveja fermentoidaan hitaasti luonnollisesti, mikä korostaa makua ilman liiallista suolaisuutta. Lisäksi espanjalaiset tuottajat panostavat tekstuuriin – parhaat oliivit ovat napakoita, mehukkaita ja tasapainoisia. Tuloksena on oliiveja, joissa on puhdas, hedelmäinen ja runsas maku, joka tekee niistä huippuluokan herkun.

Luonnollisesti myös espanjalainen extra virgen -oliiviöljyt kuuluvat tähän samaan kastiin – asioita, joita ilman on vaikea elää 🙂

4. Chorizo

Mikä sopisikaan paremmin juustojen, jamon ibericon ja oliviivien kera kuin chorizo-makkara.

Chorizon herkullisuus syntyy muutamasta tekijästä yhtä aikaa. Ensinnäkin savustettu paprika antaa sille voimakkaan, hieman makean ja aromikkaan punaisen värin sekä maun. Valkosipuli ja laadukas sianliha lisäävät syvyyttä ja täyteläisyyttä, ja rasvan määrä tekee makuelämyksestä mehevän ja pehmeän suussa. Lisäksi mausteiden ja lihan kypsytys joko ilmakuivaamalla tai savustamalla kehittää moniulotteisen aromin, jossa yhdistyvät savuisuus, suolaisuus, lievä makeus ja joskus myös pieni pikanttius. Tämä yhdistelmä tekee chorizosta niin koukuttavan.

5. tapakset

Tapakset ovat ehkä parasta, mitä espanjalaisessa ruokakulttuurissa on – ne yhdistävät rentouden, jakamisen ja puhtaat, selkeät maut. Tapas on kokonainen tapa syödä.

Jokaisessa espanjalaisessa kaupungissa on omat erikoisuutensa, ja parhaissa paikoissa tapas on yhtä aikaa yksinkertaista ja täydellisesti tehtyä.

Omat suosikki ovat ehdottomasti edellä mainittujen herkkujen lisäksi gambas al ajillo eli valkosipulissa paistetut jättikatkaravut sekä pimientos de padrón – paistetut pikkupaprikat, joista osa on lempeitä ja osa yllätyspoltteisia.

6. Fabes con almejas

Fabes con almejas on yksi niitä harvoja perinteisiä ruokia, joita rakastan.

Fabes on perinteinen asturialainen ruoka, jossa isot valkoiset pavut kypsennetään yhdessä simpukoiden kanssa. Ruoka on sopivan täyteläinen ja maukas, ja pavut imevät itseensä merenelävien aromit. Lopputulos on pehmeä, hieman lieminen ja hyvin tasapainoinen yhdistelmä maan ja meren makuja.

Ja yleensäkin almejas-simpukat ovat merenelävistä lajike, josta pidän erityisesti.

7. Viikunat

Jos pitäisi valita joku hedelmä, jota Espanjassa erityisesti rakastan niin se olisi tuoreet viikunat. Ne ovat mehukkaita, makeita ja pehmeitä, ja niissä on hienovarainen, hieman mausteinen aromi, joka sopii niin sellaisenaan naposteltavaksi kuin juustojen tai ilmakuivatun kinkun kanssa tarjottavaksi. Viikunat tuovat lautaselle makeuden ja raikkauden kontrastiksi suolaisille ja täyteläisille espanjalaisille herkkupaloille – ehkäpä siksi niistä onkin tullut suosikki

8. Gofio-jälkiruoat

Espanjalaiset makeat herkut eivät ole oikein omaan makumaailmaani sopivia mutta löytyy toki muutama poikkeus kuten gofio-jälkiruoat. Hieman erikoisempi valinta ja on asia, joka jakaa yleensä mielipiteitä voimakkaasti. Toiset rakastava, toiset inhoavat.

Gofio on paahdetuista viljoista, yleensä maissista tai vehnästä, jauhettu jauho, jolla on hieman pähkinäinen ja savuinen maku. Gofio on perinteinen, kanarialainen ruoka-aine ja sitä käytetään paljon ruoanlaitossa. Mutta myös jälkiruoissa – tuloksena on ainutlaatuinen, syvä ja täyteläinen maku. Gofio-mousse tai gofio-jäätelö, nam!

9. Tarta de queso La Viña

Toinen jälkiruoka, jota rakastan, on baskilainen juustokakku tarta de queso La Viña. Mikä erottaa sen muista maailman juustokakuista on se, että siinä ei ole pohjaa vaan se tehdään vain juustosta, kermasta, munista ja sokerista. Ja paistetaan kuumassa uunissa, jolloin pinta karamellisoituu tummaksi mutta sisus jää kermaisen pehmeäksi.

Kakun maku on täyteläinen, juuri sopivan makea, ja sen rakenne suussasulavan pehmeä.

10. Espanjan viinit

Ja kuten sanotaan, cada plato con su vino eli jokaiselle ruoalle on olemassa oma espanjalainen viininsä, joka tuo ruoan juuri parhaat puolet esiin. Luonnollisesti kaikki viinit, joita tulee ostettua, ovat espanjalaisia. Myös silloin kun olen esim. Suomessa.

On raikkaita ja hedelmäisiä valkoviinejä, täyteläisiä ja tanniinisia punaviinejä, kevyitä cava-kuohareita, makeita jälkiruokaviinejä sekä vermuttia, joka on yleensä maailmalla vähän tuntemattomampi espanjalaisviini mutta Espanjassa erittäin suosittu ja tällä hetkellä todellinen muotijuoma.

Eli vaikka espanjalainen ruoka ei ole meillä arkipäivää niin maan parhaat herkut pitävät huolen siitä, että rakkauteni Espanjan makuihin ei katoa koskaan.

Jätä kommentti