Syksy Madridissa

Madridin syksy alkaa virallisesti aina syyskuun puolen välin jälkeen, tänä vuonna 22.syyskuuta ja syksy kestää joulukuun puoleen väliin asti, jolloin alkaa virallisesti talvi.

Syksyn aikana kaupunki siirtyy kesän tukahduttavasta kuumuudesta leudompaan ja vaihtelevampaan säähän. Muutos on yleensä selkeä – samalla kun koulut alkavat syyskuun alussa niin lämpötilat putoavat ja usein syyskuu tuo myös mukanaan ensimmäiset sateet kuivan kesän jälkeen. Aivan kuin merkkinä siitä että nyt on hyvä hetki sanoa hyvästit kesälle ja siirtyä eteenpäin.

Kaikesta huolimatta syksy on kuitenkin yleensä varsin mukavaa aikaa ja paikoitellen voi olla vielä jopa todella lämmintä, etenkin vielä syyskuussa ja lokakuun alussa. Kaikki toki riippuu aina vuodesta, jokainen vuosi ja syksy tuntuu olevan hieman erilainen. Mutta yleisesti päivälämpötilat pysyvät aivan marraskuulle asti n. 15-22 asteessa ja aurinkoisina hetkinä on täysin t-paitakelit. Toki väliin voi sattua niitä sateisempia ja vähän viileämpiäkin päiviä. Mutta käytännössä kelit ovat mitä parhaimmat niin kaupungista nauttimiseen kuin ulkoiluun ja muihin aktiviteetteihin.

Merkittävin muutos tapahtuu yleensä aina samoihin aikoihin kun kellot siirretään talviaikaa – sen myötä hypätään iso askel kohti talvea. Pimeä tulee aikaisemmin ja iltaisin lämpötila laskee nopeasti sen jälkeen kun aurinko on laskenut.

Yölämpötilat voivat syksyllä olla varsin viileitä, esim. tänä vuonna jo lokakuussa yölämpötilat putosivat ajoittain jopa alle 5 asteen ja nyt marraskuussa on käyty jo nollassa. Ensimmäiset yöpakkaset on luvassa tälle viikonlopulle.

Säiden ja ateiden puolesta jokainen syksy tuntuu olevan täällä aika erilainen. Meidän ensimmäisenä Madridin vuonna syksy oli todella lämmin ja vähäsateinen, seuraavana vuonna saatiin jos syyskuussa vettä ihan tulviksi asti, viime syksynä taas oli kuivaa ja sateet tulivat vasta keväällä ja silloin satoikin melkein 1.5 kk putkeen, tänä vuonna taas syys-lokakuussa ei satanut yhtään mutta marraskuu muutti tilanteen ja nyt on sitten satanut ja lämpötilatkin tippuneet normaalia alhaisempiin lukemiin. Talvi kolkuttelee jo ovella vaikka sen alkamiseen pitäisi olla vielä kuukausi.

Madridin syyssateet ovat kuitenkin yleensä aika hetkittäisiä. Vettä voi tulla runsaasti mutta sitä ei yleensä sada viikkokaupalla eli sadepäivien lomaan mahtuu yleensä myös niitä kauniita ja aurinkoisia päiviä. Ja parasta noissa syyssateissa on tietenkin se että luonto herää kuivaa kesän jälkeen todella nopeasti ja pellot alkavat vihertää. Eli vaikka talvi tekee tuloaan niin se tarkoittaa samalla myös sitä että kaikki alkaa vihertää ja kasvaa.

Toisaalta samaan aikaan puut aloittavat oman väri-iloittelunsa. Vaikka Madrid ei tietenkään kuulu Euroopan näyttävimpiin ruskakaupunkeihin eikä vedä esim. Suomelle niin siitä huolimatta luonto tarjoaa selkeitä syksyn tunnusmerkkejä. Kaikki puut ja pensaat eivät kuitenkaan pudota lehtiään talveksi eli täällä on myös paljon ikivihreitä puita ja pensaita tuomassa vehreyttä.

Syksy on monille madrilaisille suosikkivuodenaika. Se ei tarkoita missää nimessä sitä että pitäisi sulkeutua kotioloihin – päinvastoin. Terassit pysyvät käytössä lähes koko syksyn, otetaan vain käyttöön lämpölamput ja kevyet viltit. Puistot täyttyvät juoksijoista ja ulkoilijoista, viikonloppuisin väki suuntaa puolestaan patikoimaan Madridin ulkopuolelle. Kesällä kun on liian kuuma monille ulkoilmapuuhille niin syksyn myötä niistä nautitaan suurella ilolla.

Syksyn myötä Madridissa käynnistyy myös täysi kulttuurikalenteri ja tarjonta on syksyllä aina monipuolisempaa ja tiheämpää kuin keväällä ja kesällä. Syksy tarkoittaa myös jalkapallokauden alkua eli liiga käynnistyy elokuun lopussa ja pelit jatkuvat toukokuuhun asti. Eli kaupunki herää henkiin kesän hiljaisuuden jälkeen.

Ja oman lisänsä Madridin syksyyn tuovat tietysti jouluvalot, jotka sytytetään kaupungin katuja koristamaan aina marraskuun loppupuolella ja sen myötä koko kaupunki siirtyy joulutunnelmaan.

Syksy on siis sateista, viilenevistä keleistä ja lisääntyvästä pimeydestä huolimatta varsin mukavaa aikaa täällä Madridissa. Ja jos ei kelit suosi tai ei jaksa lähteä ulkoilemaan tai kaupungille niin kotona on myös mukavaa kotoilla näin syksyllä.

Madridissahan on kodeissa lämmitys eli täällä ei tarvitse kärsiä vilusta ja kosteudesta kuten eteläisemmässä Espanjassa jossa taloja ja asuntoja ei ole välttämättä varustettu lämmityslaitteilla.

Toki yhden ikävän jutun löydän kyllä syksystä. Kun aurinko laskee jo ennen klo 18 ja pimeys tulee aikaisin niin tyttären iltaan osuvat ratsastushetket ovat aina vähän epämukavia, on kylmää ja pimeää. Mukavampaa olisi ratsastaa päivänvalossa mutta koulupäivinä se ei onnistu kun koulu loppuu vasta klo 17.

Mutta minkäs teet. No, hyvää on tuossa ainakin se että resilienssi vähän kehittyy kun joutuu vähän noita epämukaviakin olosuhteita sietämään. Toki olisihan se itselle mukavampaa istua odottamassa jossain lämpimässä mutta onneksi aina voi vetää hevosen toppaloimen peitoksi jos katsomossa vilu yllättää 🙂

Jätä kommentti