Espanjalaista elämää: naapurit

Yksi sellainen asia, johon ei välttämättä kiinnitä huomiota siinä vaiheessa, kun asuntoa hankkii, on naapurit. Mutta asiaan kannattaisi kyllä kiinnittää huomiota – mikään ei nimittäin voi pilata asumista tehokkaammin kuin ikävät naapurit. Kodin sisustusta voi aina muuttaa, keittiön kaapit voi vaihtaa tai seinät maalata mutta naapureista ei niin vain pääse eroon. Paitsi muuttamalla.

Täällä Espanjassa naapureiden elämästä pääsee usein osalliseksi ihan tahtomattaan. Talojen rakenteet ja seinät ovat sen verran heikkolaatuisia, että elämän äänet kuuluvat läpi – ja tämä pätee ihan uusiinkin asuntoihin. Espanjassa elämän ääniin on yksinkertaisesti totuttava, sillä niitä ei pääse pakoon. Enkä nyt tarkoita satunnaisia vessakäyntejä yöaikaan tai pesukoneen hurinaa aamulla, vaan ihan oikeasti meteliä.

Espanjalainen elämä on äänekästä – eläväistä, vilkasta ja toisinaan suorastaan korvia huumaavaa.

Kun kenkiä käytetään sisällä, korkokengät kopisevat kivasti laattalattioilla. Kun naapurit joka ikinen aamu hoputtavat lapsiaan huutamalla, se kuuluu naapuriin. Kun iäkkäät naapurit katsovat iltaisin televisiota, sekin kuuluu. Kun on vieraita, se vasta kuuluukin. Ja kun naapurit tappelevat, se – kyllä vain – kuuluu myös naapuriin. Ja koirista puhumattakaan. Yökaudet haukkuvat pihavahtikoirat pitävät huolen siitä, ettei elämä käy liian hiljaiseksi. Siitäkin huolimatta että niitä ei saisi edes yöaikaan pitää ulkona vapaana.

Jos odotat että meteli loppuu klo 22, kuten esim. Suomessa on tapana, joudut pettymään. Täällä ilta on silloin vasta alkamassa!

Ja ne Suomesta kuuluisat heippa-laput, eivät todellakaan kuulu täällä naapurustoelämään. Eikä täällä muutenkaan ole tapana puuttua naapureiden elämään vaikka se olisikin äänekästä.

Se mitä me suomalaiset pidämme metelinä, ei espanjalaisille ole yleensä ongelma ollenkaan. He eivät koe ääniä häiritsevinä, vaan osana arkea – elämän ääninä. Täällä kun elämää ei ole tarkoitettu elettäväksi hiljaa omien seinien sisällä, vaan yhdessä muiden kanssa – äänen, naurun ja elämän rytmin keskellä.

Meille pohjoismaalaisille, jotka olemme tottuneet hiljaisiin rappukäytäviin ja naapureihin, jotka korkeintaan nyökkäävät kohteliaasti, espanjalainen äänekkyys voi tuntua kaoottiselta. Mutta kaikkeen tottuu. Kun on asunut Espanjassa yli 20 vuotta ja näiden aikana 13 eri asunnossa niin voi sanoa nähneensä kaikenlaista naapurustoa ja naapuria. Ja niiden mukana kaikenlaista elämää ja myös niitä elämänääniä. Osa kokemuksista tuskin tulee ikinä unohtumaan…

Ja kun on osallistunut espanjalaisen taloyhtiön yhtiökokoukseen niin silloin voi sanoa että tietää millaista on elää espanjalaisessa naapurustossa 🙂

Ensinnäkin kokous alkaa aina myöhässä, vähintään puoli tuntia, koska kukaan ei kuitenkaan tule ajoissa. Kun kaikki vihdoin ovat paikalla, ensimmäinen tunti kuluu siihen, että kaikki puhuvat yhtä aikaa. Puheenjohtaja yrittää epätoivoisesti saada järjestystä, mutta tuloksetta: joku huutaa ilmastoinnista, toinen valittaa naapurin koirasta ja kolmas kertoo, että portin maalaus maksoi viime vuonna liikaa. Kun kokous viimein päättyy, kukaan ei ole ihan varma, mitä päätettiin. Mutta kaikki halaavat, puhuvat päälle ja tapahtuman päätteeksi otetaan parit lasit viiniä.

Meidän nykyisestä naapurustosta tai naapureistamme en halua valittaa koska nämä ova sieltä parhaasta päästä. Asuinalue on rauhallinen ja meidän seinänaapurimme ovat oikein mukavia. Siitäkin huolimatta että naapureiden keskustelu seinäntakana kuuluu niin selvästi että heidän elämänsä käänteistä pysyy hyvin perillä. Siitäkin huolimatta että koira ulvoo välillä yksinäisyyttään ja että rouva huutaa joka ikinen päivä lapsilleen, usein montakin kertaa päivässä. Ja sen jälkeen lapset huutavat omaa konserttiaan. Eivätkä nämä ole mitään satunnaisia ääniä vaan ihan jokapäiväisiä. Naapurien kengän kopinat tuntuvat jo tutulta ja rauhoittavalta taustahälyltä.

Nykyään jos naapurissa on aivan hiljaista, ja rouva ei kilju lapsilleen, niin huomaan miettiväni, että missäköhän mahtavat olla. Onko kaikki kunnossa? Pitäisikö laittaa viestiä?

Juuri tässä piilee espanjalaisen elämän viehätys: elämä on ääntä, tunnetta ja yhteisöllisyyttä. Siinä missä suomalainen tottuu hiljaisiin rappukäytäviin ja yksityisyyteen, Espanjassa naapurit eivät ole vain seinän takana asuvia ihmisiä – he ovat osa arkea ja usein myös tukiverkosto.

Jos joku sairastuu tai tarvitsee apua, naapurit ovat paikalla auttamassa. Oven taakse saattaa ilmestyä kotiruokaa, tarjouksia lastenhoitoavusta tai vaikkapa apua kodin askareisiin. Espanjalainen solidaarisuus perustuu ajatukseen, että kukaan ei ole yksin – yhteisö kantaa, kun elämä yllättää.

Hyvä naapurisuhde tarkottaa myös sitä, että otan joskus vastaan paketteja jotka on tarkoitettu naapureille ja he eivät ole juuri nyt kotona. Myös he ottavat usein vastaan meille saapuvia paketteja. Tai kun olemme tilaamassa lämmityspuita niin kysymme myös naapureilta että onko heillä tarvetta että haluavatko tilata samalla myös heille. Pieniä arjen apuja.

Vaikka emme ole naapureiden kanssa aktiivisesti tekemisissä, tiedän, että voin soittaa ovikelloa ja pyytää apua, jos oma auto ei starttaa ja lapsi pitäisi viedä kouluun. Ja apua kyllä saa. Naapurit tuovat myös välillä tuoreita tomaatteja tai sieniä, joita ovat käyneet keräämässä. Silloin tällöin pullon hyvää viiniä, kerran tuli jopa valtava 1.5 kg kyljys. Ehkäpä on heidän tapansa pyytää anteeksi niitä elämän ääniä.

Täällä elämä kulkee täällä aivan omassa rytmissä & omissa desebeliluvuissa ja ehkä juuri siinä piilee sen kauneus: elämä kuuluu – ja se tekee siitä elävän.