Lokakuun kuulumisia

Lokakuu vetelee viimeisiään ja taas ollaan vähän lähempänä talvea, kellotkin on siirrretty jo talviaikaan. Aina viimeistään sen myötä totuus iskee aina päin kasvoja, talvi on aivan nurkan takana. Miten aikaisin tuleekaan jo pimeää? Ja heti kun aurinko laskee niin laskee myös lämpötila sillä tähän vuodenaikaan aurinko on se mikä lämmittää. Eli jos on tuuleton ja aurinkoinen päivä niin mittarissa saattaa olla vielä lähes 20 astetta mutta aamulla taas tuntuu hyvinkin talviselta.

Mutta ei voi valittaa koska syksy on kohdellut meitä tänä vuonna varsin hellästi ja syksyn ensimmäiset kunnon sateet saapuivat vasta tällä viikolla. Yleensä täällä saadaan sateita heti syyskuun alussa kun kesä vaihtuu syksyksi mutta tänä vuonna syyssateet jäivät tulematta kokonaan. Luonto kaipaa siis jo kipeäasti vettä pitkän ja kuivan kesän jälkeen.

Ehkä noista kivoista keleistä johtuen, syksy on mennyt täällä todella nopeasti. Vaikka kalenterissa ei ole ollut mitään ihmeellistä ohjelmaa niin silti tuntuu että viikot vain vilisevät silmissä. Pääasiassa olemme eläneet sitä tavallista perusarkea ja tätä on pitkälti luvassa vielä jouluun asti koska koulussa syksy on aina todella hektistä aikaa eikä tyttärellä jää koulujuttujen jälkeen enää kauheasti aikaa muulle kuin ratsastusharrastukselle.

Etenkin nyt kun perheeseen tuli oma hevonen.

Lokakuussa tämä hevosprojekti on tietysti tuonut oman kivan lisänsä kun kävimme katsomassa ja testaamassa erilaisia hevosia. Ja tietysti nämä ensimmäiset viikot oman hevosen kanssa ovat olleet aika hektisiä kun olemme käyneet paljon tallilla varmistamassa että hänellä on siellä kaikki hyvin. Ja lisäksi meillä on tämän kuun vielä vuokraponi vastuulla eli viimeiset pari viikkoa olemme eläneet kahden hevosen arkea. Siinä onkin jo sumplimista kun pitää miettiä että kuka liikuttaa ja ketä minäkin päivänä.

Tytär kun ei ehdi käymään tallilla kuin 3, korkeintaan 4 kertaa viikossa eli lopuista liikutuskerroista huolehdin minä tai meidän valmentaja. Mutta marraskuussa sitten tämä helpottaa kun vuokraponi siirtyy takaisin omistajan vastuulle ja meidän pitää hoitaa vain enää oman hevosen liikutukset. Toki siinäkin on puuhaa melkein joka päivälle.

Mutta se on vain positiivista ja mukavaa puuhailua ja itsekin pääsen taas takaisin lajin pariin. Olen siis palannut 2.5 vuoden tauon jälkeen taas ratsastamaan oikein kunnolla, valmentajan alaisuudessa. Toki tytär on ensisijainen ratsastaja meidän hevoselle mutta itsekin on kiva taas päästä hevosen selkään.

Tyttären sosiaalinen elämä on kyllä ollut aavistuksen vilkkaampaa eli käytännössä joka viikonloppu ovat tavanneet ystävien kanssa. Hänellä on aivan huippu ystäväporukka ja vaikka tänä vuonna kaksi läheistä ystävää on ulkomailla vaihdossa niin kouluun tuli sopivasti juuri uusia tyttöjä ja nämä ovat liittyneet myös tähän ystäväporukkaan. Eli nyt on kasassa todella huippujengi.

Tällä hetkellä nämä ystävien tapaamiset ovat vielä aika kontrolloituja eli yleensä tapaavat jonkun luona, menevät porukalla syömään johonkin ostoskeskukseen ja siellä seuraan yleensä liittyy muitakin saman koulun porukoita. Ja sitten josku 23-23.30 aikaan vanhemmat käyvät hakemassa nuoret kotiin. Elleivät sitten jää yökyläilemään mutta silloinkin on aina niin että yli 23 jälkeen eivät saa olla enää keskenään missään liikenteessä.

Tyttären ystävät ovat siis kaikki koulukavereita ja koska kouluuun tulee oppilaita hyvinkin laajalta alueelta niin ystävät asuvat eri puolilla Madridia ja me vanhemmat toimimme tässä vaiheessa aina taksikuskeina.

Esim. nyt perjantaina, kaveriporukka kokoontuu yhden ystävän kotona Halloweenin merkeissä ja heitä on siellä peräti 10 tyttöä yökyläilemässä. Tämä perhe asuu meiltä n. 40 km päässä ja koulultakin tulee matkaa yli 30 km. Eli kyse ei todellakaan ole mistään pienistä etäisyyksistä.

Tällä kertaa he menevät suoraan koulusta koulubussin kyydillä ja käymme sitten vain hakemassa lauantaina jossain vaiheessa.

Itseäni ei tuo taksikuskina toimiminen häiritse mitenkään – se oli jo tiedossa kun tänne aikoinaan muutimme. Toki toistaiseksi nämä noutoajat ovat vielä inhimillisiä kun ei tarvitse puolen yön jälkeen olla liikenteessä…

Lokakuun myötä myös yksi ajanjakso päättyy kun joudumme luopumaan meidän rakkaasta vuokraponista, 2 vuotta ja 8 kuukautta hän ehti olla meidän menossa mukana ja tuli tuossa ajassa todella rakkaaksi.

Mutta niin se vain on noiden pienten ponien kanssa että lapset kasvavat ja ponit eivät eli tämä hetki oli edessä enemmin tai myöhemmin.

Vielä emme tiedä että miten ja missä ponin elämä jatkuu, se jää omistajan päätettäväksi. Toivomme vain kovasti että hänelle löytyisi uusi, yhtä rakastava perhe sillä hän on ehdottomasti hevonen joka vaatii oman ihmisen. On ollut upeaa nähdä miten sekä poni että tytär ovat kasvaneet näiden vuosien aikana. Poni oli meille tullessaan todella arka, pelkäsi kaikkea eikä luottanut kenenkään. Mutta ilmeisesti olemme rakastaneet hänet ehjäksi sillä sen verran paljon hän on muuttunut näiden vuosien aikana.

Myös tyttärelle hän on ollut täydellinen kumppani, jonka kanssa on oppinut kärsivällisyyttä. Ja sitä tarvitaan taas kun alkaa uusi elämänvaihe oman hevosen kanssa. Paljon aikaa, paljon työtä, paljon rakkautta, paljon kärsivällisyyttä. Ja niitähän meillä riittää.

Onneksi tyttärellä on nyt uusi projekti, jota viedä eteenpäin. Se vähän helpottaa tätä siirtymisvaihetta.