Tiedäthän se ystävätyypin, joka on vähän turhan äänekäs, ehkä hieman kallista seuraa ja aina myöhässä – eikä selittele sitä edes mitenkään. Mutta niitä ikäviä puolia sietää koska ilman häntä elämä olisi auttamatta tylsempää.
No, Madrid on vähän kuin tuo ystävä.
Kaoottinen, äänekäs, ruuhkainen ja kallis mutta samalla hurmaava ja täynnä aitoa elämää. Täällä elämä ei vain kulu, se tapahtuu.
Kaikki valittavat (joku ruuhkista, toinen hinnoista, kolmas metelistä, neljäs jostain muusta) mutta lopulta kaikki ovat täysin tyytyväisiä eivätkä vaihtaisi tätä hulluutta mihinkään. Madridissa on kaikki ja kaikki ovat Madridissa.
Mikä tekee sitten Madridista Madridin…
Liikenne
Kaikki tiet vievät Madridiin ja ne ovat kaikki yhtä jumissa. Vilkaisu google mapsiin aamulla paljastaa totuuden: kaikki ovat juuri nyt menossa Madridiin. M-30 ja M-40 kehäteiden ruuhkat voisi melkeimpä luokitella jo kulttuuriperinnöksi.
Kaikki tietävät että Madridissa ei etäisyyksiä mitata kilometreissä, vaan ajassa, koska 15 km matkaan voi mennä 15 tai 45 minuuttia. Huonolla tuurilla vieläkin enemmän.
Kaupungin liikenne on kuin moderni taideteos, jossa hallittu kaaos kohtaa improvisaation. Erityisesti tänä syksynä Madrid tuntuu olevan aivan tukossa koska isoja liikennetöitä tehdään kaupungin pääväylillä. Ja tilanne tulee jatkumaan pitkään sillä nuo juuri aloitetut projektit ovat isoja ja aikaavieviä eli kaupunkilaisten kärsivällisyys tulee olemaan koetuksella useamman vuoden ajan.
Kaikesta huolimatta madridilaiset hyväksyvät tuon samalla välinpitämättömällä hyväksynnällä kuin vaikkapa suomalainen jatkuvat veronkorotukset. Kaikkia harmittaa mutta kukaan ei reagoi koska tiedetään että siitä ei ole mitään hyötyä.
Kunnes tulee seuraava sadepäivä – logistinen katastrofi, jota meterologit selittävät mutta kukaan ei ymmärrä. Vain muutama tippa taivaalta ja koko kaupunki romahtaa kuin korttitalo. Liikenne pysähtyy, kuskit hermostuvat ja jossain joku päättää kääntyä moottoritieltä poikittain, koska miksei. Bussi ei tule ja taksit ei liiku. Metro on täynnä kuin turusen pyssy.
Kuskit huutavat, soittavat torvea ja näyttävät käsimerkkejä, mutta seuraavassa hetkessä he jo hyräilevät radion tahtiin, käsi ulkona ikkunasta ja aurinkolasit päässä.
Julkinen liikenne
Eikä elämä helpota yhtään vaikka päättäisi jättää auton kotiin ja vaihtaisi julkisiin. Julkinen liikenne on toki toimiva mutta myös metrossa on meneillään uudistustyöt ja monet linjat ovat usein niin täynnä että sisäänpääsy vaatii jatkuvaa ihmistetristä.
Sanonta ”aina on tilaa vielä yhdelle, joka käyttää Rexonaa” ei ruuhka-aikana pidä paikkaansa koska tuoksuista päätellen useampi on tainnut unohtaa deodorantin noin viisi pysäkkiä sitten.
Mutta eipä se haittaa koska oven sulkeutuessa päähän ei mahdu muuta kuin se, että yrittää pitää laukusta ja lompakosta kiinni, toivoen että kukaan ei huomaa pelonsekaista katsettasi. Mutta ketään ei oikeastaan kiinnosta koska kaikki ovat samassa tilanteessa: täällä ollaan koska muita vaihtoehtoja ei ole.
Ja sitten, yhtäkkiä jostain kaiuttimesta särähtää kitaranasoitto ja ääni, joka yrittää olla sekä sydäntäsärkevä että rahalahjoituksia houkutteleva. Kaikki katsovat eteenpäin teeskennellen etteivät kuule mitään.
Madridin metro on kuin mikrokosmos koko kaupungista: äänekäs, täynnä ja aina tapahtuu jotain mitä ei osaa odottaa. Tai ehkä halunnut edes kokea.
Asuminen ja hintataso
Asunnon löytäminen Madridissa on nykyään yhtä vaikeaa kuin pysäköintipaikan löytäminen Malasañassa lauantai-iltana. Ja niille jotka eivät ole koskaan kokeilleet sitä etsiä niin voin kertoa, että se on käytännössä mahdotonta.
Yhtä mahdoton yhtälö on asumiskustannukset ja palkkataso. On täysin normaalia, että kolmekymppinen insinööri asuu edelleen joko vanhempiensa luona tai kimppakämpässä viiden muun aikuisen kanssa koska oma vuokra-asunto maksaa melkeinpä saman verran kuin mitä käteen jää kuukaudessa.
Mutta ainahan voi etsiä asunnon kauempaa ja viettää 2-3 tuntia päivässä liikenneruuhkista nauttien.
Kohtuuhintainen lounas tai illallinen Madridissa tarkoittaa n. 40 € henkilöltä ja keskustassa kuppi kahvia ja croissant maksaa suunnilleen saman kuin halvimmillaan junalippu Barcelonaan. Mutta lohdutukseksi voi sanoa että se tarjoillaan sentään useimmiten hymyillen ja täydellisellä maitovaahdolla.
Kaikesta huolimatta ravintolat ovat aina täynnä ja pöytävaraukset tehtävä päiviä, joskus viikkoja etukäteen. Koska sosiaalinen elämä on koko elämä.
Jatkuva kiire – tai ei sittenkään…
Elämä täällä on paradoksi: ensin juostaan hikihatussa pysäkille mutta jos bussi lähtee nenän edestä, niin kohautetaan vain olkia ja käydään hakemassa cortado lähikuppilasta. Autolla pitää kaahata paikasta a paikkaan b mutta perillä on aikaa jäädä juttelemaan työkaverin tai naapurin kanssa vailla kiireen häivää.
Töissä deadline painaa päälle, tai oikeastaan meni jo, mutta siitä huolimatta aina on aikaa parin tunnin lounaalle työkavereiden kanssa.
Ja kun kello lähenee kuutta, koko tomisto alkaa liikehtiä kuin parvi varovaisia eläimiä, jotka miettivät, onko pomo jo poistunut rakennuksesta, mutta kukaan ei uskalla olla se ensimmäinen – joten jokainen yrittää esittää kiireisen näköistä vaikka kaikki vain odottavat seuraavaa liikettä. Yhtäkkiä kaikki ovat taas hirveän kiireisiä: takki pääälle, läppäri laukkuun ja ovelle kuin 100 metrin sprintteri. Mutta sen jälkeen istutaan rauhassa naapuribaarin terassille ottamaan pienet aperitivot, koska kuka nyt suoraan töistä kotiin kiirehtisi.
Täällä eletään kiireen reunalla mutta ilman että se onnistuisi pilaamaan päivää.
Ihmismäärä
Madridissa henkilökohtainen tila on yhtä harvinainen asia kuin sade heinäkuussa.
Kaupungissa on 3.5 miljoonaa asukasta mutta kun lasketaan mukaan koko hallinnollinen alue niin väkeä on 7 miljoonaa. Metropolinen alue on iso ja ihmisiä saapuu Madridiin töihin jopa 2 tunnin ajomatkan päästä. Ja kun tuohon lisätään vielä kaikki matkailijat niin on luonnollista että ihmisiä on todella paljon pienellä alueella. Viime vuonna Madridissa vieraili yli 11 miljoonaa ihmistä, tänä vuonna vielä enemmän.
Voisi siis ajatella että kaupungin johto yrittäisi jotenkin hillitä väkimäärää – mutta ei. Sen sijaan he järjestävät lisää festivaaleja, katujuhlia ja maratoneja. Koska mikä olisikaan parempi tapa juhlia ihmispaljoutta kuin estää liikenne täysin ja pakottaa kaikki kävelemään toistensa varpaiden päällä?
Miten olisi Solin aukio tiistaina klo 15 iltapäivällä? Huono idea. Entäpä Atochan juna-asema klo 6 aamulla? Vielä huonompi idea. No, entäpä Retiron puisto tai Rastron markkinat sunnuntaina? Mieti oikeasti vielä toiseen kertaan.
Madridissa on aina enemmän ihmisiä kuin fysiikan sääntöjen mukaan pitäisi olla mahdollista ja lisää tulee koko ajan sillä Madrin, niin kaupungin kuin metropolialueen, väestö lisääntyy tasaiseen tahtiin koko ajan. Kaikkia haluavat Madridiin – kaikesta huolimatta.
Elämä 24/7
Madrid ei nuku – tai jos yrität nukkua niin se kyllä huomauttaa siitä. Naapurit juhlivat (tai tappelevat), kadut humisevat, jossainpäin raikaa reggeaton klo 05 aamulla ja juuri kun saat unenpäästä kiinni niin roskisautot starttaavat äänekkään kierroksen ikkunasi alla.
Mutta toisaalta, kun astut kadulle niin huomaat että joka kulmassa on tapasbaari, jossa elämä maistuu viiniltä, naurulta ja jamon serranolta ja ymmärrät että miksi kukaan ei halua mennä nukkumaan.
Madrid on ainutlaatuinen kaupunki.
Se on elävä, meluisa, täynnä elämää – ja ennen kaikkea täynnä ihmisiä. Jos rakastaa tungosta, se on taivas. Jos kaipaa hiljaisuutta ja tilaa…suosittelen kokeilemaan jotain muuta.
Madridin Miia -espanjalais-suomalaisen perheen elämää 