Espanjan kaupunkien laitamilla ja uusilla asuinalueilla kohoaa vieri vieressä korkeita kerrostaloja, jotka noudattavat samaa mustavalkoista tai harmaasävyistä kuviointia, joka muistuttaa seepran raitoja. Näistä käytetään nimitystä edificios zebra, seepratalot.
Alun perin näitä rakennuksia pidettiin raikkaina ja modernina irtiottona perinteisestä espanjalaisesta arkkitehtuurista. Ne symboloivat talouskasvun ja urbaanin elämän uutta aikaa. Näitä taloja alkoi nousta kuin sieniä sateella noin 10 vuotta sitten ja niillä on täytetty käytännössä kokonaisia uusia asuinalueita. Ja lisää nousee edelleen – raitataloa toisen viereen.
Uudet espanjalaiset asuinalueet syntyvät vauhdilla. Kuntien kaavoituskäytännöt ja rakennuttajien tehokkuusajattelu suosivat nopeasti toteutettavia projekteja, joissa arkkitehtoninen yksilöllisyys jää valitettavasti toissijaiseksi.
Rakennusliikkeet hyödyntävät samoja pohjaratkaisuja, samoja materiaaleja ja samoja väriyhdistelmiä kerta toisensa jälkeen. Copypaste, helppoa ja nopeaa. Lopputuloksena on ympäristö, jossa jokainen talo näyttää samalta, vaikka sen suunnittelijana olisi eri arkkitehti.
Tyyli ei ole kuitenkaan syntynyt mistään arkkitehtuurikoulukunnasta vaan suoraan yksityisiltä rakennuttajilta, jotka halusivat säästää kustannuksissa ja luoda modernin, helposti tunnistettavan ja myyvän ulkonäön.
Näitä näkee useimmiten isommissa kaupungeissa, joissa kokonaiset korttelit tai paremminkin kokonaiset asuinalueet on rakennettu samasta muotista. Julkisivujen vaakaraidat tai kontrastivärit antavat illuusion dynaamisuudesta, mutta todellisuudessa kyse on ennalta suunnitellusta visuaalisesta turvallisuudesta. Taloja ei rakenneta paikallista kulttuuria tai historiaa varten, vaan globaalille asuntomarkkinalle, jossa estetiikka on tuotteistettu. Talojen pitää näyttää hyviltä digitaalisissa myyntimedioissa – myydäänhän valtaosa asunnoista ja kauan ennenkuin rakennustyöt ovat edes alkaneet.
Zebra-talojen ilmiö kertoo paljon nykyarkkitehtuurin luonteesta. Kaupunkisuunnittelussa korostetaan tehokkuutta ja modulaarisuutta, jotka palvelevat markkinoita, mutta harvoin asukkaiden identiteettiä. Tuloksena on siis arkkitehtuuria, joka on yhtä aikaa modernia mutta tyhjää ja tylsää – pintakiiltoa ilman juuria. Zebra-talot ovat tämän aikakauden peili. Yksilöllisyys on turhaa – paras kun mikään tai kukaan ei erotu joukosta.
Eikä kyse ole todellakaan siitä että näin saataisiin rakennetua edullisempia asuntoja niitä tarvitseville ihmisille. Vaan siitä, että miten rakennusliikkeet saavat eniten tuottoja. Kun asunnoista on pulaa niin kaikki tuntuu menevän kaupaksi laadusta ja hinnoista huolimatta. Suurin osa noista uusista asunnoista on nimittäin: a)aivan käsittämättömän kalliita, b)todella pieniä ja pienillä kopperohuoneilla varustettuja c)varsin heppoisesti rakennettuja. Aika yleistä on myös se, että asunnoissa on surkean pienet ikkunat eikä niissä useinkaan ole parvekkeita.
Alueesta riippuen saa 2-3 makuuhuoneen asunnon ostettua esim. täällä Madridissa esim. näillä hinnoilla.
Madridissa on pari uutta kokoinaista kaupunginosaa, jotka on käytännössä täytetty näillä zebra-taloilla. Yhteistä on se, että alueet ovat varsin kolkkoja, taloja on vieri vieressä ja kortteleiden välissä kulkee valtavat monikaistaiset tiet. Ja koko ajan rakennetaan lisää, muutama vuosi on kaikki tontit on täytetty samaa kaavaa toistaen.
Tuolla talojen keskellä kun seisoo niin sitä vain miettii, että toivottavasti seuraava arkkitehtisukupolvi osaa nähdä raitojen taakse ja palauttaa kaupunkeihin sen, mitä ne kipeästi kaipaavat – persoonallisuuden.
Madridin Miia -espanjalais-suomalaisen perheen elämää 