Espanjan suorituskeskeinen kouluelämä

Eletään syyskuun alkupuolta ja koulut ovat taas alkamassa täällä Espanjassa. Itse asiassa tyttärellä koulu alkoi jo viime viikon perjantaina, 5.syyskuuta.

Takana on pitkä kesäloma, joka alkoi viimeisilläkin oppilailla tuossa juhannuksen aikoihin. Osalla aikaisemmin, oma tytär esim. aloitti lomansa jo kesäkuun 13.päivä. Lomaa on siis vietetty ruhtinaalliset 12 viikkoa mutta nyt on taas aika palata koulunpenkille. Eikä edessä ole mitään rauhallista koulualoitusta vaan homma lähtee heti alusta lähtien täysillä käyntiin.

Tyttärellä (14v.) alkoi nyt secundarian eli paikallisen ylä-asteen kolmas vuosi. Täällä yläaste on nelivuotinen eli pakollista peruskoulua on jäljellä vielä nämä kaksi vuotta. Sen jälkeen pitäisikin sitten tietää että mitä haluaa elämässään tehdä koska lukioon, bachillerato, mentäessä valitaan jo eri suuntautumismuoto ja tuo valinta rajoittaa pitkälti myös jatko-opintomahdollisuuksia lukion jälkeen.

Nämä yläasteen kaksi viimeistä vuotta mennään jo tiukkaa tahtia ja vaatimustaso nousee koko ajan entisestään koska ajatukset ovat jo tulevassa. Harvalla on tässä vaiheessa vielä urasuunnitelmat selvillä niin siitä huolimatta moni on kuitenkin tietoinen siitä tosiasiasta että tulevaisuuden opiskelu- ja työpaikoista käydään tiukkaa taistelua.

Tässä vaiheessa aletaan viimeistään erotella jyvät akanoista. Jos nyt putoaa kärryiltä niin takaisinpääsy voi olla todella hankalaa. Armovitosia ei tunneta, ei ainakaan tyttären koulussa. Viime vuodelta kaksi joutui kertaamaan koko kouluvuoden eikä tämä ole mitenkään harvinaista. Rima on korkealla, etenkin monissa yksityiskouluissa.

Vanhemmat maksavat lasten opiskeluista yksityiskouluissa monesti yli 1000 € kuukaudessa joten noille summille odotetaan paljon vastinetta. Ja yleensä koulut sitä pyrkivät myös tarjoamaan koska etenkin täällä Madridissa on valtavasti yksityiskouluja eli kilpailu on kovaa eri koulujen välillä ja vanhemmat vaihtavat herkästi lastensa kouluja jos eivät ole tuloksiin tyytyväisiä. Tällekin kouluvuodelle tyttären vuosikurssille tuli useita uusia oppilaita muista lähialueen kouluista.

Miksi Espanjassa kouluelämä on niin suorituskeskeistä?

Espanjan työmarkkinat ovat jo pitkään olleet haastavat: nuorisotyöttömyys on Euroopan korkeimpia ja työsuhteet monilla aloilla ovat epävarmoja ja määräaikaisia. Tämä heijastuu vahvasti jo koulutusvaiheessa: opiskelijat kilpailevat korkeista arvosanoista sekä myöhemmin paikoista parhaissa yliopistoissa, kielitaidosta ja kansainvälisistä kokemuksista – asioista, jotka voivat erottaa heidät muista tuhansista muista työnhakijoista.

Pelkkä yliopistotutkinto ei nykypäivänä takaa yhtään mitään – iso osa päätyy aivan oman alansa ulkopuolisiin työtehtäviin ja surkealla palkalla. Jos on niin onnekas että saa edes työpaikan.

Opiskelijoiden kohtalo kietoutuukin yhteen työmarkkinoiden kovien realiteettien kanssa – koulutus ei ole vain oppimista varten, vaan selviytymisstrategia kilpailuyhteiskunnassa.

Espanjassa vallitsee edelleen hyvin selkeä ajatus siitä, että yliopistotutkinto=sosiaalinen nousu ja hyvä työpaikka. Ja yhä edelleen yliopisto-opinnot koetaan käytännössä ainoana väylänä menestykseen. Siitäkin huolimatta että käytännön työn tekijöistä on monilla aloilla valtava pula ja niillä aloilla ammattilaiset tienaavat monesti paremmin kuin keskimääräinen valkokaulustyöntekijä toimistossa.

Espanjaa vaivaa kuitenkin ”titulitis”- tietynlainen pakkomielle kerätä muodollisia tutkintoja ja diplomeja riippumatta niiden tuomasta todellisesta hyödystä työelmässä. Tämä näkyy mm siinä, että monissa työpaikkailmoituksissa vaaditaan korkeakoulututkinto, vaikka työn voisi tehdä myös ammatillisella koulutuksella tai jopa ilman sitä.

Tästä johtuen nuoret tuntevat painetta suorittaa kaikenlaisia lisäkursseja ja kerätä erilaisia titteleitä. Tämä taas on johtanut siihen, että Espanjassa on paljon todella korkeasti koulutettuja nuoria, mutta suuri osa heistä on työttöminä tai työskentelee matalapalkkaisissa töissä, jotka eivät vastaa koulutusta. Tarjontaa koulutetuista on aivan liikaa monilla aloilla.

Kaikesta huolimatat ammatillista koulutusta arvostetaan vähemmän, vaikka se tarjoaisi monille nopeamman ja varmemman reitin työelämään.

Tämä kaikki juontaa perunsa jo Francon ajalta, jolloin yliopistoon pääsy oli vain harvojen etuoikeus ja se yhdistettiin automaattisesti korkeaan statukseen. Tämä jätti kulttuurisen perinnön, jonka mukaan yliopistotutkinto on ”arvokkain” koulutus. Monille vanhemmille lasten yliopisto-opinnot symboloivat menestystä ja parempaa tulevaisuutta. Myös hallitukset ovat vuosikymmenien ajan korostaneet yliopistojen roolia talouden kehityksessä, jolloin ammatillinen koulutus on jäänyt taka-alalle.

Tällä hetkellä käytännön työntekijöistä on kuitenkin valtava pula.

FP:llä (La formación profesional) on maine ns. toissijaisena vaihtoehtona eli jos ovet eivät avaudu muualle niin sitten edes jotain opiskelemaan. Tämä ajatus istuu syvällä espanjalaisessa yhteiskunnassa. Myös julkinen rahoitus ja poliittinen huomio on vuosikymmenien ajan keskittynyt lähes puhtaasti yliopistohin ja FP on kehittynyt hitaammin. Siitäkin huolimatta että yliopistoista valmistuu liukuhihnalta väkeä työttömäksi tai työpaikkoihin, jotka eivät vastaa koulutusta.

Yliopistoon päästäkseen opiskelijat suorittavat bachilleraton eli lukion lopuksi ns. EBAU/Selectividad-kokeen, jonka tulos yhdistetään lukion arvosanoihin. Pisteiden perusteella määräytyy, mille aloille ja mihin yliopistoihin on mahdollista päästä opiskelemaan. Erillistä pääsykoetta ei siis järjestetä vaaan kaikki perustuu tuohon pistemäärään.

Yliopistoon pääsy määräytyy niin sanotun nota de corte -rajapistemäärän perusteella. Käytännössä menee niin että mitä enemmän on hakijoita suosittuun tutkintoon, sitä korkeammaksi raja nousee. Mutta myös eri yliopistoja arvostetaan eri tavoin ja tämä näkyy myös pisteissä.

Espanjassa on lähes 100 yliopistoa mutta niiden arvostus vaihtelee suuresti, jopa ihan kaupunkien sisällä. Erot näkyvät paitsi maineessa kuin myös siinä, millaisilla pistemäärillä eri yliopistoihin pääsee sisään ja millaisia uramahdollisuuksia valmistuminen tarjoaa.

Virallisesti kaikki yliopistot myöntävät samanarvoisen tutkinnon, mutta työmarkkinoilla todellisuus on monisyisempi. Työnantajat arvostavat saman tutkinnon suorittaineita täysin eri tavoin riippuen siitä mistä yliopistosta tutkinto on hankittu – etenkin siinä tapauksessa että takataskussa ei ole vielä muita suurempia saavutuksia.

Ero yliopistojen välillä voi olla suuri, ja rankingit vaikuttavat vahvasti siihen, kuinka arvostettu tutkinto on työmarkkinoilla. Esimerkiksi Universidad de Barcelona, Universidad Autónoma de Madrid, Universidad Complutense de Madrid ja Universidad Pompeu Fabra ovat Espanjan ranking-kärkeä – nämä ovat suosittuja ja niihin vaaditaan keskimäärin paljon paremmat pisteet kuin vaikkapa pienempiin alueellisiin yliopistoihin, joiden arvostus työelämässä on alhaisempi. Yleisesti esim. Kanarian yliopistoja on pidetty koko maan vähiten arvostettuina.

Espanjan suosituimpia aloja ovat lääketiede, biolääketiede, oikeustiede, psykologia, taloustiede, insinööritieteet sekä erityisesti yhdistelmätutkinnot, kuten matematiikka & fysiikka, tietotekniikan insinööri&matematiikka, kansainväliset suhteet & oikeustiede Näihin koulutusohjelmiin vaaditaan korkeimmat pistemäärät – joissain tapauksissa lähes täydet 14/14 pistettä. Vastaavasti esimerkiksi humanististen alojen tai alueellisten yliopistojen sisäänpääsyrajat voivat olla huomattavasti matalammat.

Yliopistoon pääsy perustuu siis arvosanojen lisäksi puhtaasti EBAU- kokeeseen, joka on samantyyppinen koko maassa, mutta järjestetään kuitenkin alueittain. Jokainen autonominen alue laatii siis omat kokeensa ja tästä syystä kokeiden vaikeustaso on eri alueilla aivan erilainen. Madrid tunnetaan tiukemmista kokeista kun taas Kanarialla ja jollain muilla alueilla koe on yleensä muuta maata helpompi.

Tämä on ollut pitkään keskustelun aihe koska eritasoiset kokeet laittavat opiskelijat hyvinkin eriarvoiseen asemaan. Miksi kanarialainen opiskelija saa helposta kokeestaan paremman arvosanan kuin madridilainen, jonka koe on ollut merkittävästi vaikeampi. Ja näin kanarialainen saa paremman opiskelupaikan kuin ehkä paremmat tiedot omaava madridilainen? Järjestelmä siis suojelee joitain alueita ja rankaisee toisia.

Miksi tätä järjestelmää ei sitten muuteta? No, koska on puolueita, etenkin monet itsehallintoaan korostavat alueelliset puoleet, jotka kannattavat näitä alueellisia kokeita. Myös monet alueelliset halllinnot katsovat että näin he voivat paremmin sovittaa kokeet paikalliseen opetusssuunnitelmaan ja erityisiin painotuksiin ja yhtenäinen koe nähdään monilla laueilla Madridin vallan vahvistamisena ja alueellisen itsehallinnon kaventamisena. Eli tuskimpa muutos on luvassa ainakaan ihan vähään aikaan.

Jos pisteiden perusteella paikka ei aukea halutulle alalle julkisiin yliopistoihin niin vaihtoehtoina ovat myös yksityiset, maksulliset yliopistot. Ne voivat kuitenkin maksaa jopa 30 000 euroa vuodessa kun taas lukukausi julkisessa maksaa enimmillään muutamia tuhansia euroa. Toki näissäkin on alueittain ja kouluittain isoja eroja.

Ihan vain vertailun vuoksi, esim. lääketieteen opinnot yksityisessä Madridilaisessa yliopistossa maksavat n. 18 000-23 000 € / vuosi.

Kaikesta huolimatta myös yksityiset yliopistot ovat äärimmäisen suosittuja ja suosituille linjoille vaaditaan paksun lompakon lisäksi myös varsin hyvät pisteet. Ei niihin mennä siis vain rahalla.

Espanjassa koulutie on siis alusta lähtien varsin suorituskeskeinen, erityisesti yksityiskouluissa. Koulumenestys koetaan monissa perheissä tärkeäksi sillä nykypäivän epävarmoilla ja nopeasti muuttuvilla työmarkkinoilla kilpailu on kovaa. Pelkästään Espanjan sisäiset tekijät eivät selitä koulumaailman suorituskeskeisyyttä vaan myös se fakta että maailma on koko ajan entistä avoisempi ja globalisoituneempi. Opiskelijat eivät enää kilpaile vain omassa maassaan ja omien kansalaisten kesken vaan globaaleila työmarkkinoilla. Parhaat paikat alalla kuin alalla menevät vain huippusuorittajille. Hyvä ei enää riitä monin paikoina vaan pitäisi olla aika lailla täydellinen. Eikä sekään tunnu aina riittävän.