Ainahan se on mielessä – loma

Vaikka eletään virallisesti vasta kevättä niin monilla on jo lomat mielessä. Kesä=loma. Sitähän suurin osa odottaa suurimman osan aikaa vuodesta – hetkeä kun saa päästää irti arjesta ja aherruksesta. Loma on ihmisen parasta aikaa.

Mutta miten lomailevat espanjalaiset?

Espanjalaisten päälomat ajoittuvat muutaman tiettyyn ajankohtaan ja kesällä suosituin lomakuukausi on ehdottomasti elokuu. Nykyään monet aloittavat lomailun jo heinäkuun puolessa välissä, jotkut jopa kuun alussa. Mutta valtaosa lomailee elokuussa.

Toinen tärkeä loma ajankohta on joulukuun alussa, puente de diciembre eli joulukuun alun ”pitkä viikonloppu” ja erityisesti silloin kun siihen osuu sopivasti kaksi pyhäpäivää eli 6. ja 8.joulukuuta. Moni nimittäin pitää myös tuon välipäivän vapaana ja näin saadaan aikaiseksi mukava miniloma kun nuo laitetaan yhteen viikonlopun kanssa.

Viime vuosina erityisesti Lappi on saanut osansa espanjalaisista lomailijoista juuri tuona ajankohtana mutta toki myös muut joulutunnelmaa täynnä olevat kohteet ovat suosittuja.

Itse joululoma ei ole välttämättä kauhean tärkeä loma-ajankohta koska jouluaatto on monille aivan normaali työpäivä ja joulupäivän ateria yleensä taas syödään perheen kera. Tästä syystä harva haluaa tuolloin lähteä reissuun. Suositumpi ajankohta onkin uudenvuoden aika ja moni ajoittaa esim. laskettelulomat usein tuohon ajankohtaan. Myös kaupunkikohteet ovat talvella suosittuja lomailupaikkoja espanjalaisten keskuudessa.

Loppiaisena kuitenkin halutaan olla jo kotona koska se on espanjalaisille joulun tärkein päivä.

Monilla seuraava loman ajankohta on helmikuun lopussa jolloin vietetään monissa paikoissa joko karnevaalilomaa taikka semana blancaa, lumilomaa. Yleensä tuolloin koulusta on lomaa joko pitkä viikonloppu tai jopa koko viikko.

Maalis-huhtikuussa on puolestaan Semana Santa, joka on kouluissa pitkä loma yleensä 10-11 päivää ja tästä syystä myös äärimmäisen suosittu loma-ajankohta.

Pääsäisloma on tärkeä erityisesti kotimaan matkailun kannalta sillä erityisesti silloin espanjalaiset lomailevat pääasiassa Espanjassa. Pääsiäisen aikaan ei ole mitään yhtä suosittua kohdetta vaan käytännössä kaikki kelpaa – jotkut suuntaavat rannikolle tai Kanarialle, jotkut taas kaupunkeihin, jotkut luontokohteisiin patikoimaan / muihin aktiviteetteihin, jotkut taas laskettelemaan, jotkut maaseutuhotelleihin ja jotkut puolestaan sukuloimaan.

Pääsiäisen aikaa seurataankin matkailualalla tarkasti sillä monet pitävät sitä mittarina siitä mitä kesä tuo tullessaan. Tänä vuonna Semana Santa rikkoi matkailuennätykset monin paikoin joten Espanjan kesästä odotetaan ennätyshyvää.

Espanjan taloushan on tällä hetkellä varsin hyvällä mallilla ja tämä näkyy myös matkailu- ja palvelualalla. Ihmiset ovat valmiita käyttämään rahaa matkustamiseen, ravintoloissa syömiseen ja erilaisiin palveluihin. Mutta myös ulkomaalaiset matkailijat ovat yhä innokkaammin halukkaita lomailemaan Espanjassa ja tämähän tukee mukavasti maan talouskasvua. Espanjan lentoliikenne jatkaa kasvamistaan ja tänä vuonna tullaan todennäköisesti saavuttamaan kaikkien aikojen matkustajennätys. Espanjan matkailulla menee nyt todella lujaa.

Pääsiäisen jälkeen katseet siirrettään vähitellen kohti kesää, joka virallisesti alkaa 21.kesäkuuta – samaan aikaan kun koululaisilla alkaa kesäloma. Siinä missä Suomessa juhannusta pidetään keskikesän juhlana niin täällä Espanjassa juhannus eli San Juan vasta aloittaa kesän.

Lomakausi ei varsinaisesti starttaa käyntiin vielä tuossa vaiheessa vaan yleensä vasta heinäkuun puolessa välissä tai loppupuolella. Suosituin kesälomakuukausi on perinteisesti ollut aina elokuu.

Sen huomaa erityisesti sisämaan kaupungeissa ja esim. täällä Madridissa kaupunki tyhjenee elokuun alussa kuin taikaiskusta – kaikki kynnelle kykenevät pakenevat kesän kuumuutta jonnekin muualle. Madrid ei siis ole varsinaisesti mikään suosittu kesämatkailukohde – täällä on silloin vähän turhan kuumaa ja kuivaa kun lämpötilat pyörivät 40 asteen tuntumassa ja kosteusprosentti on alle 10.

Itselle elokuu on kuitenkin yksi lempikuukausista Madridissa koska silloin täällä on vähän väkeä ja vähän matkailjoita eli paikoissa joissa yleensä on ruuhkaa ja jonoja niin elokuussa niihin pääsee jonottamatta. Mutta edes madridilaiset eivät yleensä halua lomiaan viettää täällä kaupungissa jos johonkin muuhun vain on mahdollisuus.

Lomillaan espanjalaiset haluavat matkustaa, etenkin kesäloma on sellainen ajanjakso jolloin valtaosa haluaa pois kotinurkista. Ihan sama minne mutta jonnekin. Ja ihan sama vaikka budjetti ei sitä reissaamista sallisi niin siitä huolimatta espanjalainen haluaa kesälomallaan reissuun, vaikka sitten lainarahalla. Lomansa kokonaan kotona viettää vain pieni vähemmistö.

Ja erityisesti kesälomalla espanjalaiset haluavat rannalle. Ja erityisesti espanjalaisia kiinnostavat Espanjan omat rantakohteet.

Suurin osa espanjalaisista viettää siis kesälomansa Espanjassa, melkeinpä 70 %. Tämä on tietysti ymmärrettävää koska maa on valtava ja tarjoaa taatusti mielenkiintoisia lomakohteita ihan kaikkeen makuun. Eli miksi lähteä kauemmas kun kotimaakin tarjoaa huikeita mahdollisuuksia ja samalla pystyy vielä tukemaan oman maan taloutta.

Toki espanjalaiset tykkäävät matkustaa myös ulkomaille mutta iso osa ulkomaille suuntaavistakin matkustaa johonkin lähialueelle – Portugaliin, Italiaan, Ranskaan tai muihin Euroopan maihin. Toki nuoremmat sukupolvet matkustavat jo kauemmas mutta kaukomatkailu on kyllä edelleen vielä aika vähäistä espanjalaisten keskuudessa.

Toki fakta on kyllä se että matkustitpa minnepäin maailmaa tahansa niin aika todennäköisesti sieltä löytyy myös muita espanjalaisia – tämä on tullut näettyä ja koettua monenmonta kertaa eri puolilla maailmaa 🙂

Ulkomailla espanjalaisia lomailijoita kiinnostavat erityisesti kulttuurikohteet, ei niinkään rantakohteet. Rantalomia kun voi viettää paljon helpommin ja edullisemmin ihan täällä kotimaassa. Espanjalaisille tärkeintä matkustamisessa onkin uusiin paikkoihin ja kulttuureihin tutustuminen – lepo & rentoutuminen tulevat vasta kakkosena.

Vaikka espanjalaiset ovat muuten aika hetkessä eläjiä eli mañana-tyyppejä niin matkustettaessa asenne muuttuu – espanjalaisista kuoriutuu melkoisia suunnittelijoita ja suorittajia. Lomakohteeseen tutustutaan perusteellisesti etukäteen ja monet vierailukohteet myös varataan ajoissa koska elämyksiä ei haluta jättää kokematta. Espanjalaiset nimittäin harvemmin matkustavat samaan kohteeseen toista kertaa. Ei ole mitenkään harvinaista että espanjalaisella on valmiina melkeinpä minuuttiaikataulun lomareissulle jotta paikasta saadaan mahdollisimman paljon irti.

Espanjalaiset luottavat myös suosituksiin eli jos joku perheenjäsen, ystävä, tuttava, naapuri, työkaveri tai muu luotettava taho on suositellut jotain niin espanjalainen todennäköisesti tekee juuri samoin. Myös niitä omia valmiita aikatauluja ja omia suunnitelmia jaetaan hyvin mielellään eteenpäin.

Eksoottisempiin kaukokohteisiin espanjalaiset suuntaavat yhä mielummin valmismatkoilla. Myös Lappi on espanjalaisille sellainen kohde jonne moni suuntaa mielummin valmiiksi järjestetyn matkan mukana – lumi, jää ja arktiset olosuhteet ovat suurelle osalle espanjalaisia hyvinkin eksoottisia asioita.

Valmismatkoja suosivat myös eläkeläiset – onhan täällä eläkeläisille jopa oma ”matkatoimisto” Imserso, jota pyöritetään verovaroilla. Se tarjoaa edullisia valmismatkoja eläkeläisille ympäri Espanjaa ja nämä ovatkin äärimmäisen suosittuja.

Espanja on suosittu matkailumaa ja espanjalaiset ovat nykyään myös aktiivisia matkailjoita. Espanjalaisten matkustusinnokkuus on lisääntynyt merkittävästi viimeisten viiden vuoden aikana eikä tälle matkustusbuumille näy loppua ainakaan niin kauan kuin maan taloudella menee hyvin. Espanjalaiset tykkäävät nauttia elämästä ja elävät voimakkaasti tässä hetkessä eli rahaa ollaan valmiita käyttämään, myös matkustamiseen, sen sijaan että säästettäisiin huonojen hetkien varalle.

                                         

Jätä kommentti