Kun edessä on muutto uuteen kaupunkiin niin asuinpaikan valinta on yksi tärkeimmistä asioista joita pitää päättää sillä oikean asuinalueen valinta vaikuttaa hyvinkin moneen asiaan. Tärkeimpänä tietysti oma viihtyvyys ja arjen toimivuus.
Mutta miten löytää se ”oikea” koti ja asuinpaikka – etenkin jos kaupunki on ennestään tuntematon? Miten valita itselle sopiva asuinalue suurkaupungissa jossa asukkaita on miljoonia, etäisyydet eri alueiden välillä pitkä ja siirtymiset paikoittain aikaavieviä. Alueet voivat myös olla hyvinkin erilaisia esim. turvallisuuden ja hintojen suhteen vaikka ne olisivatkin maantieteellisesti melko lähellä toisiaan. Toki netistä löytyy tietoa mutta jokainen tietysti näkee ja kokee asiat omien kokemuksiensa vuoksi eli se mikä toimii yhdelle niin ei välttämättä toimi toiselle ollenkaan.
Esim. meidän päätöstä muuttaa kaupunkialueen ulkopuolelle ihmeteltiin kovasti ystäväpiirissä mutta tiesimme että meille se on oikea ratkaisu. Mutta toki kaupunki oli meille entuudestaan tuttu ja se helpotti päätöstä – ilman omaa tuntemusta olisimme todennäköisesti päätyneet asumaan jonnekin aivan muualle ja tämä olisi varmasti vaikuttanut negatiivisesti niin elämänlaatuun ja viihtyvyyteen.

On yllättävän yleistä että muuton jälkeen oma asuinpaikka ei ehkä tunnukaan täysin omalta & kotoisalta ja muuton jälkeiset haasteet & sopeutumisongelmat voivat olla ylitsepääsemättömiä ja aiheuttaa jopa mielenterveysongelmia. Etenkin isoon kaupunkiin muuttaminen voi olla joillekin todella iso pala purtavaksi eikä sopeutuminen välttämättä sujukaan yhtä hienosti kuin mitä oli etukäteen ehkä ajatellut.
Madridista moni palaakin nopeasti maitojunalla takaisin kotiseudulleen koska miljoonakaupungin elämäntapa, ihmispaljous ja ruuhkat eivät sovi kaikille.

Asuntojen etsiminen ja vertailu voi myös olla haastavaa isoissa kaupungeissa joissa tarjontaa on todella paljon. Mistä lähteä etsimään jos ei ole mitään selkeää ideaa että missä sitä haluaisi ehkä asua.
Täällä asuinpaikan valinnassa ehkä tärkein tekijä on oma budjetti. Valitettava fakta on se että monet alueet ovat monien ulottumattomissa koska hinnat ovat liian korkeita. Asuntojen hinnat ovat olleet noususuunnassa jo vuosikausia eikä tähän trendiin ainakaan toistaiseksi näy muutosta. Hyvää ja halpaa ei ole olemassakaan ja edes vähänkään järkevänhintaiset menevät samantien. Tämän totesimme kun kolme vuotta sitten olimme etsimässä täältä Madridista asuntoa – aamulla julkaistu asunto oli jo pari tuntia myöhemmin varattu eli olisi pitänyt ostaa ns. sika säkissä.
Budjetin jälkeen seuraavaksi kannattaa miettiä sitten sijaintia eli missä sijaitsee työpaikka/opiskelupaikka. Kulkuyhteydet ovat ehdottomasti asia mitä pitää tarkkaan miettiä isossa kaupungissa siirtymiset ovat hitaita ja ruuhkat ovat melkeinpä jokapäiväisiä. Tästä syystä moni käyttää työ/opiskelupaikkaa lähtökohtana ja vetää sitten tietyn ”aikarajan” eli miten paljon on valmis käyttämään aikaa siirtymisiin eli miten kaukana koti voi sijaita työ/opiskelupaikasta. Tämä helpottaa jo hieman suunnistamista.
Moni ystävä piti meitä hulluina kun halusimme muuttaa Kanarialta Madridiin ja lähes kaikki pelottelivat liikenteellä ja jatkuvilla ruuhkilla. Mutta oikean asuinpaikan valinnalla olemme välttäneet nuo jatkuvat ruuhkat eli meitä ei Madridin liikenneruuhkat haittaa ollenkaan. Asuinpaikalla on iso merkitys elämänlaatuun.

Kolmas tekijä on sitten ehkä elämäntyyli eli mitä kodilta ja asuinympäristöltä haluaa.
Madrid on myös varsin monimuotoinen kaupunki jossa melkeinpä jokaisella alueella on täysin oma luonteensa ja omat erityispiirteensä – asioita, jotka vaikuttavat merkittävästi elämänlaatuun. Mutta hyvä puoli on se että varmasti löytyy asuinpaikka jokaiseen makuun – halusi sitten asua keskustan vilinässä tai enemmän maaseudulla, luonnon ympäröimänä.
Keskusta-elämää kaipaaville M30-ympyrätie on sellainen hyvä lähtökohta eli jos asunto jää tuon ympyrän sisäpuolelle niin voi sanoa asuvansa Madridin keskustassa. Tämä aluee koostuu useista ns. arvo-alueista, joissa asuntojen neliöhinnat ovat yli 7000 €, paikoitellen jopa yli 10 000 €. Mutta toki tuon M30- alueen sisältä löytyy muutamia edullisempiakin asuinalueita, joissa asuntojen hinnat ovat keskimäärin 5000€/m2.
Kalleimpia alueita keskustassa ovat Salamanca, Retiro ja Chamberí. Näillä alueilla saa melko varmasti varautua maksamaan yli 8000 € / m2 kohden.
Me emme näitä alueita edes harkinneet koska meillä ei ole mitään tarvetta asua keskustassa. Meille oli tärkeämpää se että asuinalue on rauhallinen, ympärillä on luontoa & puhdasta ilmaa ja että vältymme Madridin ruuhkilta. Eikä tuolta alueelta kyllä olisi löytynytkään sellaista asuntoa mitä olimme etsimässä – ainakaan meidän budjetilla. Itse asiasssa olisi pitänyt olla valmis maksamaan vähintään vielä toiset 530 000 € että olisi saanut M30-tien sisäpuolelta sitä mitä olimme hakemassa.

Ja onneksi kaikki eivät edes halua asua keskustassa koska sille ei ole välttämättä tarvetta. Etätyöt ovat mahdollistaneet sen että monet tekevät töitä kotona ja näin ollen ei ole tarvetta asua aivan ydinkeskustassa. Toisaalta moni haluaa myös enemmän tilaa eli vastinetta rahalle ja suuntaa tästä syystä keskustan ulkopuolelle.
Madridissa on toimiva metroverkosto ja monet haluavatkin asua sellaisen metrolinjan varrella joka yhdistää kodin ja työ/opiskelupaikan. Tai ainakin niin että kovin montaa vaihtoa ei tarvitsisi tehdä matkan aikana. Näin voi suunnata ydinkeskustan ulkopuolelle vähän edullisemmille asuinalueille mutta kuitenkin niin että julkinen liikenne on toimivaa.

Metro mahdollistaa liikkumiseen keskustaan hyvinkin monelta suunnalta eli ensimmäisenä pitää miettiä missäpäin kaupunkia haluaa asua, esim. Madridin pohjois- ja etelänpuoleiset alueet ovat hyvinkin erilaisia. Yleisesti pohjoispuolta pidetään parempana asuinalueena kuin Madridin etelänpuoleisia alueita mutta kaikki tietysti riippuu siitä mitä haluaa ja arvostaa.
Sijainnin ja hinnan lisäksi pitääkin miettiä että minkälaista asuinympäristöä haluaa ja minkälainen asuntotyyppi kiinnostaa. Tietyillä alueilla asuntokanta koostuu lähes täysin kerrostaloasunnoista eli jos haluaa esim. oman pihan niin silloin pitää olla valmis muuttamaan kauemmaksi – jos budjetti ei jousta miljonaaluokan asuntoihin. Uudet kerrostaloalueet taas ovat varmimmin sellaisia joissa asukaskunta on keskimäärin nuorempaa – nuoria pariskuntia ja nuoria perheitä. Kaupungin laitamille onkin noussut viimeisten 10 vuoden aikana uusia, valtavia kerrostaloalueita ja useimmilla alueilla uusia taloja rakennetaan jatkuvasti lisää.
Myös turvallisuus on asia johon pitää aina suurkaupungeissa kiinnittää huomiota siitäkin huolimatta että Madridin turvallisuustilanne on parantunut viime aikoina. On tiettyjä alueita, joita on perinteisesti pidetty keskimääräistä turvattomampina mutta mitään täysin turvattomia alueita ei täältä edes löydy. Tosin on tiettyjä alueita joissa en kyllä liikkuisi yksi pimeän aikaan…

Palveluiden suhteen asuinalueita ei tarvitse laittaa mitenkään eriarvoiseen asemaan koska melkeinpä mistä tahansa pikkukylästäkin täällä löytyy kaikki peruspalvelut eli vaikka asuisi ns. maaseudulla niin arki on toimivaa. Eli jos haluaa asua rauhallisessa paikassa ja luonnon ympäröimänä niin sekin onnistuu Madridissa ilman että pitää tinkiä esim. peruspalveluista. Toki silloin tarvitaan ehdottamasti omaa autoa koska julkinen liikenne ei näillä alueilla ole välttämättä kovinkaan toimivaa. Mutta toisaalta tämä tarkoittaa myös sitä että nämä alueet ovat yleensä monin tavoin turvallisempia ja rauhallisempia.

Tästä hyvänä esimerkkinä on meidän ”pikkukylä”, joka sijaitsee ns. maaseudulla luonnon ja peltojen keskellä, n. 30 min ajomatkan päässä Madridin keskustasta. Asukkaita on n. 7000 mutta periaatteessa kylästä löytyy kaikki palvelut joita arjessa tarvitsee: ruokakauppoja on 5 kpl, apteekkeja kaksi, pankkeja useita, posti, terveyskeskus, yksityinen lääkäriasema, huoltoasema, pikkukauppoja (luontaistuotekauppa, lihakauppa, hedelmä- ja vihanneskauppa, leipomo, valokuvaamo, ravintoloita ainakin 6 kpl, pari kahvilaa, kuntosali, kunnallinen liikuntakeskus jossa myös maauimala, kirjasto, ala- ja yläkoulu, valtion tukema yksityiskoulu jossa myös lukio, autokoulu, eläinlääkäriasema, fysioterapiakeskus, hostelli, partureita, vanhainkoti jne. Ja 20 min päässä on lukuisia isoja ostoskeskuksia, lentokenttä ja käytännössä melkeinpä kaikki palvelut mitä nyt sattuisi tarvitsemaan. Mutta täällä asuminen kuitenkin edellyttää omaa autoa.
Voi siis sanoa että Madridista ja sen ympäristökunnista löytyy varmasti jokaiselle se ”oikea” asuinpaikka. Riippuu siitä mitä haluaa ja paljonko on valmis käyttämään rahaa.

Jokainen asunnonhakijahan on erilainen ja etsii omanlaistaan asuntoa – yksi haluaa asua keskellä kaupunkia asunnon koosta, kunnosta tai hinnasta riippumatta, toinen taas haluaa löytää juuri täydellisen asunnon ja on ehkä valmis joustamaan alueen suhteen kun taas kolmas ehkä haluaa löytää itselle parhaiten sopivan asuinalueen ja on valmis ehkä tinkimään muista seikoista.
Eli sen oikean asuinpaikan löytäminen on prosessi johon vaikuttavat monet tekijät ja joskus pitää olla myös hyvää tuuria mukana.
