Pitkä viikonloppu Sevillassa

Täällä Madridissa on helmikuun lopussa aina koululaisilla pitkä viikonloppuvapaa (pe-ma) ja me suuntasimme viettämään sitä tällä kertaa Sevillaan. Viime vierailusta olikin vierähtänyt jo 8 vuotta eli aivan liikaa.

Etukäteen sääennusteet lupasivat viikonlopulle varsin kurjaa sadesäätä mutta säästyimme onneksi pahimmilta sateilta. Perjantaina tuli pientä tihkusadetta, launtai-iltana ja maanantaina vähän enemmän mutta nekään eivät meidän menoa haitanneet mitenkään.

Onnistunut reissu kaikilta osin!

Reissuun lähdimme itse asiassa isommalla porukalla, koko Espanjan lähisuvun kera. Meillähän jäi tänä vuonna yhteinen joulunvietto kokonaan välistä kun kaikki olivat vuorollaan jossain reissussa joten päätimme jo hyvissä ajoin että jotain yhteistä pitää järjestää heti kun siihen tulee mahdollisuus.

Kohteeksi valikoitui Sevilla, jossa asuu tyttären serkkupoika. Paikan päälle saapuivat meidän perheen lisäksi myös nuorempi veli vaimonsa kanssa, vanhempi veli naisystävänsä kanssa sekä veljesten äiti.

Madridista lähdimme matkaan perjantaiaamulla nuorimman veljen tila-autolla. Täältä on Sevillaan reilut 550 km ja parilla tauolla matkaan meni reilut 6 tuntia.

Olimme varanneet majoituspaikan aivan Sevillan keskustasta niin että pystyimme liikkumaan perillä kävellen. Auton veimme pysäköintitaloon koko reissun ajaksi eli todellakin liikuimme kävellen koko reissun ajan. Ydinkeskusta on juuri sopivan kokoinen että kävellen pääsee liikkumaan joka paikkaan ja tarvittaessa kaupungissa on myös toimiva julkinen liikenne- bussien, metron ja rautatien lisäksi aivan ydinkeskustassa pääsee kulkemaan sähköisillä minibusseilla, jotka on otettu käyttöön aivan hiljattain.

Huoneiston varasimme booking.com kautta ja meidän neljän makuuhuoneen huoneisto aivan Sevillan keskustassa maksoi 870 € kolmelta yöltä.

Parasta oli hinnan lisäksi huoneiston sijainti aivan keskustassa sekä se että tilaa oli riittävästi koko porukalle eli yhteisen tilan lisäksi jokaiselle seurueelle oli oma makuuhuone ja kylpyhuoneitakin oli kolme kappaletta.

Tarkoituksena ei ollut viettää mitään täydellistä turisti-viikonloppua koska Sevilla oli kaikille tuttu jo entuudestaan. Jotain ohjelmaa jokaiselle päivälle mutta ei mitään sen kummempaa. Tärkeintä oli viettää laatuaikaa yhdessä.

Ravintoloihin olimme tietysti tehneet varaukset etukäteen koska noin isolle seurueelle olisi muuten ollut mahdotonta löytää pöytää mistään kivasta ravintolasta. Sevilla on äärimmäisen suosittu matkailukaupunki ja vaikka reissun ajankohtaan osui sateiset kelit niin siitä huolimatta väkeä oli liikenteessä todella paljon ja melkeinpä kaikki ravintolat täynnä niin lounas- kuin illallisaikaan. Jopa terassit – keleistä huolimatta. Myös paikalliset ovat todella ahkeria syömään ravintoloissa eli väkeä riittää.

Ensimmäisenä iltana ohjelmassa oli paikalliseen tapaan tablao eli flamencoa. Ei nyt mikään paras esitys mutta ihan mukavaa ajanvietettä. Esitys kesti tunnin ja liput maksoivat aikuisilta 20 €, eläkeläiset ja lapset maksoivat 12 €. Varaus oli tehty tietysti etukäteen.

Ilta päätettiin illalliseen läheisessä Doña Rufina -ravintolassa. Söimme hyvin ja palvelu oli mitä parhainta, itse asiassa parasta mitä olemme saaneet pitkään aikaan missään ravintolassa. Ja kaiken lisäksi hinnat olivat todella kohtuulliset – 9 hengen seurueen illallinen viineineen maksoi 193 €.

Lauantaina paistoi aurinkoi ja hyvä niin sillä ohjelmassa oli kaupungilla kävelyä, hevoskärryillä ajelua ja lounas pitkän kaavan mukaan klo 14-18. Iltapäivällä vähän lisää kaupungilla kävelyä & shoppailua.

Lounasta söimme tällä kertaa Trianan puolella, Lola Cazerola- nimisessä ravintolassa. Hieno paikka, ruoka ja hinnat oli ok, meno ja tunnelma huipussaan. Lounas maksoi koko seurueelta 300 euroa mutta siinä oli mukana muutamat jälkiruoat sekä parit lasilliset ruokailun jälkeen.

Aurinkoisen päivän päätteeksi tuli sateinen ilta mutta sekään ei menoa haitannut vaan kävimme vielä syömässä tapaksia kaupungilla pysähtyen useammassa baarissa matkan varrella.

Jälleen kerran tunnelma oli kaupungilla huipussaan kelistä huolimatta.

Sunnuntaille oli ohjelmassa vain vierailu Torre Sevillan-näköalatorniin ja sen jälkeen lounas taas kerran pitkän kaavan mukaan. Seuraamme liittyi myös serkkupojan tyttöystävä – hänet tapasimme nyt ensimmäistä kertaa. Nämä 16-vuotiaat nuoret ovat seurustelleet jo vuoden ja olipa kerrassaan fiksu ja kypsä nuori neiti. Sujuvasti sulahti heti joukkoon eikä iso seurue hämmentänyt mitenkään.

Sunnuntai-iltana kävimme vielä illallisella nauttimassa tapaksia lähibaarissa, tällä kertaa lasku taisi olla vajaa 150 € koko seurueelta, viinien kera tietysti.

Maanantaina oli edessä paluumatka kotiin ja Madridissa meitä odotti takatalvi. Lämpötilat romahtivat parissa päivässä ja saimme sanoa hyvästit hyvin alkaneelle keväälle. Vettä ja kylmää luvassa aika lailla maaliskuun puoleen väliin.

Ei muuta kuin kodin lämmitys takaisin päälle ja takaisin arkeen. Mukavaa kevään odotusta!

Jätä kommentti