Onni on asia jota havitellaan elämässä – varmasti jokainen meistä haluaa olla onnellinen. Toki onnellisuus tarkoittaa hyvinkin erilaisia asioita eri ihmisille. On myös täysin normaalia että ilon ja onnen lähteet muuttuvat eri elämäntilanteiden mukaan.
Siinä missä yhdelle onnea on uusi ja kallis merkkituote jota kelpaa esitellä, toiselle sitä taas on ylennys työkuvioissa mutta jollekin toiselle taas suurinta onnea on kivuton elämä tai rauhallinen aamukahvihetki ennen kiireistä päivää. Joskus kyse voi olla vieläkin pienemmistä asioista kuten siitä että vettä ja ruokaa. Onnea ja iloa voivat tuoda niin monenlaiset eri asiat.

Nämä elämän pienet ilot ovat pyörineet mielessä viimeisen viikon verran kun täällä Espanjassa on selvitelty Valencian tulvien aiheuttamaa humanitaarista katastrofia. Kuolleita / kadonneita on tähän mennessä yli 200, kotinsa ja omaisuutensa menettäneitä vielä paljon enemmän. On myös niitä jotka ovat menettäneet aivan kaiken – perheenjäseniä, kotinsa ja omaisuutensa. Näille ihmisille ilon aiheet ovat olleet varmasti hyvin vähissä viimeisen viikon aikana. Monilla on ollut pulaa jopa aivan perusasioista kuten ruoasta, vedestä ja vaatteista.
Ainoa pieni ilonaihe tässä katastrofissa on ollut se miten ihmiset ovat täällä reagoineet. Solidaarisuus on yksi espanjalaisen yhteiskunnan tukipilareista ja tämän hädän keskellä se on noussut aivan uusiin lukemiin. Heti ensimmäisenä päivänä vapaaehtoiset olivat alueella toimittamassa ihmisille avustustarpeita, ruokaa, vaatteita sekä auttamassa raivaus- ja puhdistustöissä ja työt jatkuvat edelleen. Ja tulevat jatkumaan vielä pitkään. Vähitellen myös viralliset tahot ovat heränneet mukaan avustus-, raivaus- ja siivoustöihin. Yksityisten ihmisten halu auttaa on kuitenkin noussut esille hyvin voimakkaasti.

Tällaiset humanitaariset katastrofit herättävät aina siihen tosiasiaan että miten pienestä kaikki on joskus kiinni. Ja tästä syystä jokaisesta päivästä pitäisi osata nauttia tai edes löytää jotain pieniä ilonaiheita. Monesti vaan käy niin että arki vie mukanaan ja elämä on tietynlaista selviytymistä päivästä toiseen, jokapäiväistä kamppailua ja väsymystä. Ja jos tuohon selviytymiseen tulee lisähaasteita esim. terveysongelmien tai rahahuolien takia niin noidankehä voi olla valmis.
Lähes kaikilla ihmisillä on elämässä jossain vaiheessa varmasti myös niitä hetkiä joissa on ehkä vaikeampaa löytää iloa ja onnea. Mutta silloinkin, tai etenkin juuri silloin, olisi tärkeää yrittää keskittyä edes niihin pieniin iloihin.
Niiden ei tarvitse olla isoja tai merkittäviä vaan ne voivat olla hyvinkin pieniä ja arkipäiväisiä. Kuten vaikka kahvin tuoksu aamulla, lämmin suihku, sininen taivas ja auringonpaiste, lämpimät sukat kylmänä talvipäivänä, kaunis auringonlasku, vieraalta ihmiseltä saatu hymy tai kaunis sana, toisen ihmisen auttaminen. Pieniä asioita mutta tuovat varmasti jokaiselle hyvää mieltä.

Tietysti elämässä tulee aina sellaisia tapahtumia ja merkittäviä hetkiä joissa onnellisuus korostuu mutta on tärkeää ymmärtää että elämä voi olla hyvää ja onnellista myös ilman niitä. Aina onnellisuuteen ei tarvita mitään suurta tai merkittävää sillä monille meistä ne elämän pienet ilot ovat kuitenkin niitä jotka usein tuovat eniten iloa ja tyytyväisyyttä elämään. Ja sen lisäksi että ne tuovat iloa ja onnea niin ne muistuttavat myös siitä että elämässä on paljon hyvää vaikka joskus tuntuisikin ihan muulta.
Miksi nämä hetket sitten ovat tärkeitä? No ihan vaikkapa siitä syystä että arki koostuu usein ihan niistä tavallisista, rutiininomaisista asioista ja nuo arjen pienet ilon hetket tekevät arjesta rikkaampaa. Nämä ovat niitä hetkiä jotka eivät mullista maailmaa mutta tuovat pienen hengähdystauon.

Mikä tällä hetkellä sitten ilahduttaa elämässä?
Itse olen luonteeltani realistinen peruspositiivinen. Osaan nauttia arjesta ja löytää iloa pienistäkin asioista. On siis luonnollista että tälläkin hetkellä elämässä ilahduttavat ne ihan perusjutut. Kuten vaikkapa se että aamulla ensimmäisenä saa syödä aamupalan. On oikeastaan ihan sama että mitä syön aamupalaksi niin se maistuu taivaalliselta kun takana on riittävän monta tuntia paastoa ja edellisen kerran on syönyt edellisenä päivänä joskus iltapäivällä. Jopa kaurapuuro maistuu taivaallisesta. Ja siihen kun saa vielä päälle kupin kahvia niin kyllähän se ilahduttaa. Eikä kahvin tarvitse olla mitään tuoreista pavuista itse jauhaen tehtyä erikoiskahvia vaan mulle kelpaa ihan myös pikakahvi.
Näin syksyllä ilahduttavat aina myös aurinkoiset päivät, etenkin jos takana on useampi sadepäivä.

Tänä vuonna olemme saaneet nauttia kaiken lisäksi ihan mukavasta syksystä. Sateita on toki saatu mutta mukaan on myös mahtunut aivan upeita, kauniita ja aurinkoisia päiviä. Ja tälläkin viikolla on päivisin lämpötilat nousseet lähes 20 asteeseen. Eihän näistä päivistä voi kuin olla iloinen ja nauttia.

Ja näin syksyllä täällä saadaan usein nauttia upeista auringonlaskuista ja itselleni auringonlaskut ovat aina jotenkin taianomaisia hetkiä, nautin niistä valtavasti.

Olen myös todella iloinen siitä että tyttärellä on elämässään kaikki hyvin. Tytär on terve, onnellinen ja hänellä on ystäviä, jotka ovat kaikki todella hyviä tyyppejä.
Koulu on toki vaativaa ja aikaa vievää mutta hän osaa suhtautua siihen järkevästi eikä ota siitä liian paljon stressiä. Toki hän joutuu tekemään töitä eikä tulos silti ole aina sitä mitä hän on odottanut mutta on tärkeää että elämässä tulee myös vastaankäymisiä koska ne opettavat valtavasti ja valmistavat elämään.


Myös tämä karvakorva tuo paljon iloa elämään 🙂



Ja kyllä, joskus myös se materiaalinen puoli tuottaa iloa. Löysin hiljattain Vintedistä käytettynä tosi kivoja vaatteita ja todella edulliseen hintaan – farkut ja kaksi paitaa maksoivat yhteensä 10 euroa. Vaatteet tulivat tällä viikolla ja olin todella iloinen kun ne olivat juuri sitä mitä olin ajatellut. Hyvässä kunnossa ja oikean kokoisia.
Kaiken lisäksi toinen noista paidoista, tuo ruskea, on samanlainen kuin paita joka minulla oli joskus 20 vuotta sitten ja tykkäsin siitä silloin valtavasti mutta sitten se katosi johonkin. Nyt siis löysin saman, aivan loistavassa kunnossa olevan ja maksoin siitä vain 2 euroa. Ilahduin toki myös siitä että mahduin saman koon farkkuihin kuin mitä silloin 20 vuotta sitten 🙂


Eniten kuitenkin tällä hetkellä ilahduttaa se tosiasia että elämässä kaikki on yleisesti ihan hyvin. Se on asia, josta olen sekä iloinen että ennen kaikkea kiitollinen. Ilo ja onni vievät elämää eteenpäin, antavat hyvää mieltä tähän hetkeen ja toivoa tulevaisuuteen.


