Syksy on tavallaan yksi lempivuodenajoistani täällä Madridissa. Kesän jäljiltä on vielä suhteellisen lämmintä ja päivisin lämpötilat jaksavat kohota vielä yli 15 asteen kaikista viileimpinäkin päivinä. Toki yöllä lämpötilat laskevat jo melkoisesti ja monesti aamulla lämpömittari näyttää alle 10 astetta. Tutta toisaalta taas hienoina, aurinkoisina päivinä päästään iltapäivällä helposti jopa 20 asteen lukemiin. Toki välillä sataa mutta aika usein on myös ihan kaunista ja poutaista. Ja sateisten päivien jälkeen niista aurinkoisista päivistä nauttii taas ihan eri tavalla. Ja mikä parasta – syksyn aurinko ei ole enää polttavan kuumaa vaan ainostaan lämmittää mukavasti 🙂


Vähitellen syksy kuitenkin tiukentaa taas otettaan. Vesisateet sekoittavat elämää ja aamuinen pimeys yllättää. Myös illalla pimeys saapuu koko ajan aikaisemmin ja tuntuu kuin ilta ei lopu koskaan. Ja kun viikon päästä kellot siirretään taas talviaikaan niin silloin syksyn saapumisen huomaa ihan todenteolla. Menee taas hetki kunnes tottuu uuteen rytmiin.
Syksy on sikäli vähän erikoinen vuodenaika että tavallaan se houkuttelee hidastamaan rytmiä, hiljentämään ja rauhoittumaan. Tekisi mieli vetää villasukat jalkaan, kietoutua peittoon ja olla tekemättä mitään ihmellistä, nauttia vain takkatulen lämmöstä. Mutta elämä ei kuitenkaan salli tätä hidastamista – kesälomat ovat takana ja nyt pitää paahtaa taas täysillä.

Viime syksynä tyttären ratsastus vei paljon aikaa sillä valmennus- ja kisakausi oli täydessä vauhdissa ja tuntui että aikaa ei riittänyt mihinkään kun koulussakin mentiin todella kovaa tahtia. Tänä syksynä ollaan onneksi menty rauhallisemmin koska valmentaja on jäämässä äitiyslomalle. Toki valmennukset jatkuvat mutta eivät kuitenkaan kisamielessä eli tämä talvi otetaan nyt iisimmin.
Tänä syksynä olemme järjestäneet arjen niin että tytär käy yleensä valmennustunneilla vain maanantaisin ja perjantaisin sekä viikonloppuna ratsastaa sitten omatoimisesti. Näin arki-illat eivät ole niin kiireisiä ja tyttärellä on myös aikaa tehdä koulujutut rauhassa. Tämä on helpottanut arkea ainakin tähän asti ihan mukavasti ja viime syksyn kaaosta ei ole päässyt syntymään. Joskus pienikin muutos voi tehdä paljon.

Syksy ja sateet on tietysti yhdistelmä joka hankaloittaa harrastamista kun tallilla ei ole maneesia. Eli sadekeleillä ei juurikaan ratsasteta – espanjalaisethan on tehty sokerista eikä kukaan ulkoile edes pienessä tihkusateessa. Joka viikko siis katsellaan kalenteria, tutkitaan sääennusteita ja yritetään sitten suunnitella viikon ohjelmaa sen mukaan. Mutta nyt kun ei ole kisapaineita niin voi ottaa vähän iisimmin.

Tämähän on nyt kolmas syksy jonka vietämme täällä Madridissa ja kaikki ovat olleet aika erilaisia. Myös säiden puolesta. Ensimmäisenä syksynä ei saatu oikeastaan lainkaan sateita ja lämpimät kelit jatkuivat melkeinpä joulukuulle asti. Silloin myös talvi oli todella vähäsateinen.
Viime vuonna taas saatiin syys-lokakuussa oikein kunnon myrskysateita ja tulvia, toisaalta keli oli ihan mukavan lämmin aina marraskuulle asti. Talvi oli melko kylmä ja myös sateinen.
Tänä vuonna sateet alkoivat vasta nyt lokakuussa ja vaikka vettä on tullut välillä ihan reippaasti niin myrskyiltä ja tulvilta ollaan vältytty toistaiseksi. Ja aika tyypillistä syyssäätä näyttäisi olevan luvassa myös loppukuulle.

Jokainen sadepisara tulee kuitenkin tarpeeseen sillä luonto on aina kuivan ja kuuman kesän jäljiltä rutikuiva. Täällä Madridissa ei kärsitty tänä kesänä mistään poikkeuksellisesta kuumuudesta tai kuivuudesta vaan kesät ovat täällä aina sellaisia.
Näin syksyllä ja talven aikana luonto kuitenkin tavallaan ”herää” uudelleen. On aina mahtavaa seurata että miten nopeasti sateiden myötä yhtäkkiä maasta alkaa nousemaan uusia kasveja. Ja parin kuukauden kuluttua on jo ihan eri näköistä kaikkialla.


Syksy on pimeydestä ja sateista huolimatta kuitenkin ihan mukavaa aikaa. Taas voi varastoida kesäsandaalit & -vaatteet ja kaivaa esille pitkät housut, neuleet, villapaidat ja kaikki kivat syysvaatteet.

Ja näin syksyllä on tietysti mahtavaa nauttia syksyn upeista väreistä. Suomihan ei ole ainoa paikka jossa nautitaan ruskan väreistä. Ehkä värit eivät ole yhtä upeita ja näyttäviä kuin Suomessa mutta omalla tavalla upeita kuitenkin. Tämä vuodenaikojen vaihtelu oli nimenomaan yksi niistä asioista joita Kanarialla asuessamme kaipasimme kovasti.
Eli nyt yritämme nauttia syksystä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.




Syksy on myös hyvää aikaa nauttia rauhallisesta kotielämästä. Pimeys houkuttelee rauhoittumaan kotioloissa ja nauttimaan kupin lämmintä teetä sateen rapinaa kuunnellen. Ei välttämättä tarvitse aina lähteä minnekään.
Kesällä kun tuntuu että ajasta pitää ottaa kaikki mahdollinen irti niin syksyllä ei ole mitään tällaisia paineita. Nautitaan hetkistä sellaisina kuin ne tulevat.

Ja kotia on ihan mukava vähän sisustaa syystunnelmaan ja ripustaa tunnelmavaloja terassille. Ei tarvita mitään isoja juttuja mutta joskus pienetkin yksityiskohdat piristävät ja tuovat vaihtelua.


Eikä tietenkään pidä unohtaa Halloweenia, joka ainakin täällä meidän seudulla on aika suosittu juttu. Halloween-aattona eli 31.lokakuuta iltana on täällä meidän kylässä tarjolla kaikenlaista halloween-aiheista ohjelmaa lapsille&nuorille. Kunnan puolesta on tarjolla ainakin pari aktiviteettia mutta myös ihan koteihin tehtyjä kummituslinnoja ja kauhutaloja – esim. puolison työkaverin kodissa tuossa naapurikadulla on ollut tällainen elämys tarjolla jo vuosien ajan. Ja ihan maksutta.



Ja tietysti karkki tai kepponen-seurueet kiertävät naapurustoa läpi siihen tahtiin että pari sataa tikkaria ei riitä kuin muutamaksi tunniksi. Näin syksyllä pitää ottaa ilo irti kaikista mahdollisista mahdollisuuksista.

Toki siitä faktasta ei pääse mihinkään että syksy on pimeä ja märkä vuodenaika mutta onneksi pienillä keinoilla voi tätä pimeää kautta parantaa. Kesää ei saa takaisin joten nautitaan tästä hetkestä.


