Vähitellen on aika siirtää ajatukset jo kesää sillä kohta alkaa kesä ja loma. Virallisestihan kesä alkaa täällä 20.päivä kesäkuuta, siihen asti nautitaan periaatteessa vielä keväästä.

Ja ihan keväiseltä täällä on viime aikoina tuntunutkin sillä toukokuuun lopun ja kesäkuun alun helteiden jälkeen laskivat lämpötilat oikein kunnolla ja nyt olemme saaaneet nauttia ihanista alkukesän päivistä. On kesäistä mutta ei vielä liian kuumaa. Päivälämpötilat pyörivät 26-29 asteen välillä, yöllä laskee alhaisimmillaan n. 15 asteeseen.
Ensi viikon loppupuolella lämpötilat alkavat sitten kohoamaan eli siitä eteenpäin mennään sitten varmaankin yli 30 asteen lukemissa käytännössä syyskuun asti.

Tyttärellä oli viimeinen virallinen koulupäivä eilen torstaina 13.päivä. Toki ensi viikolla on vielä vielä yhtenä päivänä matematiikan koe, mikä pikää käydä tekemässä mutta muuten kouluvuosi on finaalissa ja loma alkamassa. Nyt on aika ladata akkuja ja nauttia – tytär on lomansa ansainnut.

Loman alkamisen kunniaksi tyttären koulukaveri tuli meille suoraan koulusta yökyläilemään. Ohjelmassa oli trampoliinilla hyppelyä, uima-altaalla hyppelyä, lisää trampoliinia sekä illallinen kiinalaisen noutoruoan kera. Melkoisen leppoista lomaohjelmaa vielä tämänikäisillä. Onneksi. Ja nukkumaankin menivät jo ennen puolta yöltä.
Tänään olisi koulussa ollut retkipäivä maauimalaan mutta tytöt jättivät sen väliin ja viettävät päivän täällä omalla altaalla.
Tänä vuonna taloyhtiön uima-allas avasi ovensa jo kesäkuun 1.päivä kun aikaisempina vuosina se on auennut vasta koulujen loputtua eli kesäkuun lopussa. Ihan mukavaa päästä jo nauttimaan allaselämästä vaikka kovin montaa kertaa emme ole vielä ehtineet käymään. Alkukuun helteiden jälkeen tuli nimittäin vähän viileämpi ajanjakso ja vasta nyt näyttää taas siltä että kesäkelit ovat palaamassa.

Mutta eipä todellakaan harmita koska kesä on täällä todella kuuma ja kuiva eli mitä pidempään jatkuu tällaiset ”siedettävät” kelit niin sitä parempi.
Kesällähän täällä eleteään vähän erilaisella aikataululla koska päivällä on niin kuuma ettei pihalla juurikaan tule oltua. Käytännössä joka päivä lämpötilat nousevat 32-40 asteen lukemiin ja kosteusprosentti on todella alhainen. Siis kuumaa ja kuivaa.
Käytännössä kaikki aktiviteetit kuten urheilut pitää esim. suorittaa jo aamuvarhain koska klo 11 jälkeen alkaa olemaan ihan liian kuuma. Eikä lämpötilat yleensä laske edes iltaa kohden, ehkä vasta joskus klo 22-23 aikaan alkaa vähän viilenemään mutta silloinkin ollaan vielä pitkäli 20 asteen paremmalla puolella. Täällähän yön kylmin hetki osuu yleensä aamutunneille eli n. 6-8 aikaan on päivän viilein hetki.
Kesällä etelänpuoleiset ikkunat laitetaan kiinni persianas-rulokaihitimilla, jotka ovatkin espanjalaiskodin vakiovarusteita. Niillä sää näppärästi huoneen pimennettyä yön ajaksi ja näin kesällä tosiaan auttaa siinä että aurinko ei pääse paistamaan ihan niin kuumasti.


Tosin ilmastointi on myös tarpeellinen. Meillä tosin ei toistaiseksi ole kuin kaksi laitetta -toinen terasilla ja toinen ylimmässä kerroksella. Tämä on nimittäin ensimmäinen kesä kun vietämme tässä asunnossa ja nyt testaamme vähän sitä että millaiselle viilennykselle on tarvetta. Esiasennus on toki tehtynä kaikkiin huoneisiin eli sitten kun tiedämme että mihin laitteita tarvitaan niin ne on helppo vaan asentaa paikoilleen.
Vähän esimakua noista kesähelteistä saatiin jo tuossa toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa kun lämpötilat kohosivat yli 30 asteeseen. Onneksi sen jälkeen saatiin kunnon kaatosateita parina päivänä sillä luonto alkoi jo olemaan melkoisen kuiva. Kunnon kevätsateet jäivät tänä vuonna nimittäin kokonaan väliin. No, onneksi talvi oli kuitenkin varsin sateinen eli vedenkeruualtaissa riittää vettä ja talvisateiden ansiosta on varsin hyvä sato tiedossa tänä vuonna.

Täällä tosiaan tähän vuodenaikaan ovat jo pellot ihan keltaiset sillä vilja ja heinä kuivuu paljon nopeammin ja korjuutyöt on jo tehty. Kesällä kun vettä ei sada juuri ollenkaan eli silloin luonto täällä kuivuu ellei ole kunnon kastelua. Meidänkin pihassa nurmikko ja pensaat vaativat kastelua joka päivä eli automaattinen kastelu pitää olla pihassa kuin pihassa, jos on jotain istutettuna.
Hyödynsimme myös tämän vähän viileämmän ajanjakson laittaen pihaa vähän kuntoon. Se jäi viime kesän remontin yhteydessä vähän hunningolle emmekä sitten syksyn ja talven aikana viitsineet siihen panostaa koska emme tienneet että mitä pihalla oikein tekisimme.
Ja koska meillä ei ole vieläkään oikein selvillä että mitä pihalle pitäisi / voisi tehdä niin päätimme että toistaiseksi vaan siistimme sen eli ylimääräiset puskat pois ja nurmikkoa tilalle. Ja aika sitten näyttää että miten paljon ja mihin tarkoitukseen pihaa käytämme.
Tästä lähdettiin:




Tämä oli parin päivän työn tulos:



Ja nyt näyttää jo tältä:


Ilman kasteluahan piha ei todellakaan näyttäisi tältä eli joka päivä 1-2 kertaa on automaattinen kastelu päällä. Onneksi on vedenkeruualtaat täynnä niin ei tarvitse pelätä rajoituksia kastelun suhteen ainakaan tänä kesänä.

Kesäkuu on mennyt varsin vauhdilla. Tuntuu että toukokuu oli ihan hiljattain mutta nyt onkin jo kesäkuun puoliväli ja ensi viikolla Suomessa juhlitaan jo juhannusta. Täällähän sitä ei sen enempää vietetä eikä meilläkään ole mitään kummallisempaa ohjelmaa tiedossa. Paitsi yhdet tuttavapariskunnan juhlat mutta ne eivät juhannukseen liity mitenkään.
Nämä kesäkuun viimeiset viikot vietämme ihan kotosalla mutta 27.päivä alkaa puolisolla loma ja lähdemme silloin koko perheen voimin Suomeen lomailemaan. Tai menomatkalla koukkaamme Tallinnan kautta, koska tytär ei ole siellä koskaan käynyt ja itselläkin on kyllä viime vierailusta vierähtänyt jo 15 vuotta.
Ja kun turistihommiin lähdetään niin Tallinan jälkeen piipahdamme vielä Vantaalla Fazerin tehtaalla vierailulla ja myös Iittalan lasitehtaalla olisi tarkoitus käydä. Muuten Suomessa meillä on ohjelmassa vain rentoa mökkeilyä ja ajanviettoa perheen / sukulaisten / ystävien seurassa. Aikaisemmin lomat ovat menneet siihen että olemme menneet tukka putkella paikasta toiseen mutta tänä vuonna pidämme majapaikkaa mökillä ja ne jotka haluavat meitä nähdä, ovat tervetulleita sinne. Ruoat ja juomat tarjotaan tietysti kaikille tulijoille ja saunakin lämpeää.
Toivotaan että Suomi-loman aikana säät olisivat suosiolliset. Mitään helteitä ei tarvitse olla mutta kunhan ei vettä sataisi kaatamalla joka ikinen päivä… Onko liikaa toivottu?

Puoliso palaa takaisin kotiin heinäkuun alkupuolella ja me jatkamme tyttären kanssa lomailua Suomessa vielä pari viikkoa ja palaamme sitten Tukholman kautta takaisin kotiin. Sielläkään tytär ei ole aikaisemmin käynyt kuin lentokentällä ja itselläkin on viime vierailusta mennyt jo tovi, ainakin 13 vuotta.
Loppukesän suunnitelmat ovatkin sitten vielä vähän avoimet. Heinäkuun lopun ja elokuun alun olemme varmaankin ihan kotosalla sillä täytyyhän meidän pitää vuokraponi Cherokeestakin vähän huolta. Onneksi hän on kuitenkin hyvissä käsissä vaikka olemmekin poissa eli sen suhteen voimme olla luottavaisin mielin. Mutta ikävä häntä kuitenkin tulee.

Saatamme jossain vaiheessa käydä piipahtamassa Pohjois-Espanjan Galiciassa jossa puolison äiti on aina kesänvietossa. Mutta tuo reissu tulee olemaan enemmän sellainen ex-tempore juttu koska siellä pitää aina katsoa vähän sääennusteita – Galiciassa sateet ovat ihan yleisiä myös kesäkuukausina. Mutta jos joku hyvä lämpimämpi & aurinkoisempi putki osuu johonkin väliin niin silloin ehkä sitten suuntaamme sinne. Autollahan sinne hurautamme n. 6 tunnissa.
Ja tytär haluaisi myös etelään tapaamaan serkkuaan. Ehkäpä siis suuntaamme myös Malagaan jossain vaiheessa lyhyelle reissulle.
Kesän toinen virallinen reissu on sitten ohjelmassa elokuun lopussa kun suuntaamme New Yorkiin!
Se on ollut tyttären haaveena jo pidemmän aikaa ja koska tälle kesälle emme keksineet muutakaan lomasuunnitelmaa niin lähdemme siis sinne. Löysin kohtuuhintaiset lennot Barcelonasta joten yhdistämme sitten reissuun vielä muutaman päivän rantaloman Kataloniassa kunhan pääsemme takaisin. Näin saamme vähän rentoutua rannalle vielä ennen arkeen paluuta. Täällähän koulut alkavat vasta syyskuun alkupuolella.

Nyt sisi pikkuhiljaa lomamoodi päälle!
