Joululoman kuulumisia

Joulu tuli ja meni ja sitä vietettiin pitkän kaavan mukaan kuten Espanjassa on takana. Joulun juhlinta aloitettiin jouluaattona ja se päättyi virallisesti vasta eilen eli loppiaisena. Täällähän loppiainen on joulun tärkein päivä, ainakin lapsiperheissä.

Loppiaisaattona on itämaantietäjien kulkueet kaikissa kaupungeissa ja pienemmissäkin kylissä – täällä Madridissa kulkue on tietysti suuri ja mahtava koska pääkaupungissa ollaan mutta jopa meidän vajaan 8000 asukkaan kylässä oli oma kulkueensa. Loppiaisyönä itämaan viisaat miehet sitten jättävät lahjat, joita etenkin lapset odottavat suurella innolla. Olohuoneeseen jokainen jättää oman kenkäparinsa ja lahjat ilmestyvät sitten niiden viereen.

Loppiaispäivän aamuna avataan lahjat. Ennen lapset saivat käytännössä kaikki lahjat vasta loppiaisena mutta nykyään monissa perheissä on muutettu tapoja ja joulupukki on alkanut tuomaan lahjoja. Näin lapset ehtivät nauttimaan leluistaan ennen kuin arki taas alkaa. 

Loppiaisaamuna nautitaan myös ”erikosiaamiainen” eli roscon de Reyes – pullaa. Äkkimakea leivonnainen, jonka sisällä on esim. mantelimassaa, kermavaahtoa tai suklaamoussea. Moni nauttii lisäksi kuumaa suklaata. Kätevä keino saada verensokerit tappiin heti aamusella 🙂 Vaikka leivonnainen ei kuulu omiin suosikeihin eikä tytärkään siitä oikein tykkää niin kyllähän meillä sellainen on joka vuosi. Perinteet ovat perinteitä ja puoliso syö sitten meidänkin osuudet.

Loppiaisena on tapana nauttia myös lounasta perheen / lähisuvun kera ja mekin kävimme puolison veljen perheen luona lounaalla. Päälle laitoin tietysti uuden, joululahjaksi saamani mekon 🙂

Itse olin eilen jo vähän malttamaton ja joulukoristeet saivat lähteä illan aikana – teki mieli siirtyä jo kohti kevättä ja arkea. Nyt loppuu juhliminen ja syöminen, ihanaa palata takaisin tuttuihin rutiineihin!

Ja ainakin tyttären kohdalla se alkaa huomenna ihan täydellä teholla eli luvassa on ahkeraa opiskelua heti ekasta päivästä alkaen. Ja hommia on itse asiassa ollut aika kiitettävästi myös joululomalle. Luettevana oli yksi kirja ja lisäksi opiskeltavana melkoinen määrä maantiedon juttuja (Espanjan maakunnat & niiden pääkaupungit, Espanjan joet, vuoristot ja muut maantieteellisesti tärkeät paikat, Euroopan maat & pääkaupungit, Euroopan merialueet, joet ja vuoristot) ja lisäksi biologista oli melkoinen määrä tehtäviä. No, eipä ole aika käynyt lomalla pitkäksi… Opiskeltu on kotosalla, matkustettaessa ja jopa Suomi-lomalla.

Toki Suomi-lomalla opiskeluun jäi normaalia enemmän aikaa sillä meille osui vähän ”kurjat” lomakelit kun viikon verran oli kunnon paukkupakkaset ja lämpötilat pyörivät koko ajan -20 asteen molemmilla puolin. Ulkoilut ja hauskat talvipuuhailut jäivät siis tällä reissulla väliin.

Loma tuli vietettyä siis pääosin sisätiloissa. Uudenvuoden vaihtumista juhlimme ystäväperheen luona ja kireästä -20 asteen pakkasesta huolimatta kävimme sentään puolenyön aikaan ampumassa vähän raketteja ulkona. Mutta muuten iltaa viettiin sisätiloissa rauhallisissa tunnelmissa, hyvässä seurassa ja herkkuja nauttien.

Suomi-loma on tällä kertaa vähän turhan lyhyt sillä olimme perillä vain 8 päivää. Mutta toivotaan, että keväällä pääsemme pääsiäislomalla taas uudelleen ja kesällä sitten pidemmän kaavan mukaan. Ja silloin toivottavasti säätkin suosivat vähän paremmin

Ennen Suomi-reissua ehdimme viettämään joulun kotosalla. Tänä vuonna puolisolla ei ollut lomia eivätkä edes vapaapäivät osuneet joulupäiville ja meillä oli alunperin tarkoituksena viettää joulu ihan oman perheen kanssa kotona ilman mitään suurempaa juhlimista.

Mutta meidän joulumme sai lopulta pienen twistin kun puolison perhe päätyikin viettämään joulua täällä Madridissa joten meidän jouluaaton ja -päivän kattauksessa olikin oman perheen lisäksi puolison äiti, vanhempi veli ja hänen poikansa sekä nuorempi veli ja hänen naisystävänsä. Seurue jäi meille tietysti myös yökylään koska illallista nautittiin espanjalaisittain myöhään. Mutta tilaahan meillä riittää joten yllättävä suunnitelmien muutos ei ollut mikään ongelma. Ja etenkin tyttären kannalta oli mukavaa että sai serkkupojan tänne seuraksi joulua viettämään.

Alunperinhän meillä oli tarkoitus, että syömme jouluna jotain ihan muuta kuin perinteistä jouluruokaa mutta menu vaihtui sitten lennossa kun sukulaiset ilmoittivat tulostaan. Ihan täyttä joulukattausta en kuitenkaan tekaissut vaan vähän suppeamman ja siinäkin oli ihan riittävästi.

Tarjolla oli alkuruokana mm. mini-blinejä joiden päällä oli wasabi-majoneesia & mätiä sekä ruisleipäpaloja, joiden päällä oli kylmäsavulohitahnaa ja lisäksi valkosipukatkarapuja. Lämpimänä oli tarjolla bataattilaatikkoa, savustettua lohta, rosollia, kinkkurulla sekä tyttären toiveesta myös makaronilaatikkoa. Se maistui kyllä myös serkkupojalle.

Joulupäivänä puolestaan kokkasi anoppi joten loppujen lopuksi pääsin aika pienellä vaivalla.

Nyt on joulu juhlittu ja kovaa vauhtia mennään kevättä kohti. Toki talveahan täällä edelleen eletään – päivisin lämpötilat ovat 6-12 asteen välillä, öisin laskee lähelle nollaa tai käy vähän pakkasen puolella mutta päivien pitenemisen huomaa jo selvästi. Vuorille on kuitenkin satanut lunta viime päivinä ja se ilahduttaa meiltä. Jos vaikka pääsisi kohta lumilautailemaan!

Hyvää alkanutta vuotta 2024 kaikille. Toivottavasti se tuo mukanaan paljon hyviä hetkiä!

Jätä kommentti