Vuosi elämää Madridissa – millaiset fiilikset?

Takana on nyt ensimmäinen vuosi Madridissa. Olemme nähneet syksyn, talven, kevään, kesän ja nauttineet vuodenaikojen vaihtelusta. Jopa etukäteen paljon pelottelua aiheuttanut kesä oli loppujen lopuksi ihan ok. Oli kuuma mutta niinhän täällä Espanjassa tuppaa kesällä olemaan.

Ehkä meillä on ollut tuuria nyt ekana vuonna sillä säät ovat olleet kaikkiaan varsin suotuisat: syksy jatkui pitkään kauniina ja lämpimänä, talvi oli melko leuto ja vähäsateinen, kevät alkoi jo varhain ja lämpötilat olivat kesäiset jo huhtikuussa eikä kesälläkään saatu mitään 3 kk kestävää super-hyperhellettä vaan ainoastaan muutamia lyhyempiä jaksoja, joiden aikana lämpötilat olivat 40 asteen tuntumassa.

Maaliskuussa kirjoittelin meidän puolivuotis-kuulumisia ja niistä voi paremmin lukea täältä: https://wordpress.com/post/madridinmiia.com/1391

Tuolloin ajatukset olivat todella positiviiset ja moni veikkaisi että kyseessä on vain ensi-ihastusvaihe. Että ajatukset kyllä muuttuvat kunhan aika kuluu ja kunhan pääsemme kokemaan Madridin kesän. Monille se on nimittäin aivan kauhistuksen aihe – kuivuus ja 35-40 asteeseen, paikoittain jopa ylikin, nousevat lämpötilat ovat monille liikaa.

Ja sen kyllä huomasi täällä kesällä – etenkin elokuussa Madrid oli todella autio. Iso osa kaupunkilaisista suuntaa lomanviettoon jonnekin ihan muualle (iso osa madridilaisista kun on kotoisin jostain ihan muualta…) ja kotiin palataan vasta elo-syyskuun vaihteessa kun arki taas alkaa. Myös turisteja täällä on elokuussa paljon normaalia vähemmän. Me taas otimme tuosta kaiken irti sillä keskusta on niin ruuhkainen ettei sinne kauheasti huvita lähteä mutta elokuussa oli ihanan rauhallista. Ei ollut ruuhkia eikä tungosta.

Eikä Madridin kuiva kuumuus tunnu yhtä pahalta kuin esim. Välimeren rannikon kostean nihkeä kuumuus, joka tarttuu iholle ja saa vaatteet hiestä nihkeäksi 5 minuuttia suihkun jälkeen. Toki kesällä on kuuma ja kuumimpaan aikaan täytyy yrittä pysytellä varjossa tai sisätiloissa ja hoitaa päivän aktiviteetit aamulla ennen kuin kuumuus iskee kunnolla mutta kesää on kuitenkin vain muutama kuukausi ja sen jälkeen on taas siedettävämmät kelit.

Ja jos välillä pääsee vielä hetkeksi jonnekin kuumuutta pakoon niin jaksaa vielä paremmin. Onneksi täältä Madridista käsin on helppoa matkustaa myös muualle sillä kaupunki sijaitsee strategisesti loistaavalla paikalla, käytännössä keskellä Espanjaa. Täältä voi suunnalta helposti minnepäin tahansa autolla, junalla tai lentäen. Espanja on iso, monipuolinen maa missä on paljon nähtävää ja täältä Madridista käsin kaikki on lähempänä. Autolla olemme käyneet jo useampaan otteeseen pohjoisrannikolla, Galiciassa mutta olemme ajelleet myös Andorraan, Portugaliin sekä Välimeren rannikolle Murciaan. Yksi ehdottomasti positiivinen asia jonka muutto toi mukanaan!

Ja ne vuodenajat – ne ovat tosiaan tuoneet mukavaa vaihtelua. Kanariallahan elämä oli käytännössä ikuista kesää ja pidemmän päälle se alkoi kyllästyttämään. Täällä Madridissa on neljä erilaista vuodenaikaa ja tämä on rikkaus. Täällä on ihan oikea talvi, ei ehkä lunta mutta lämpötilat laskevat etenkin öisin helposti pakkasen puolelle. Talvea kuitenkin ”helpottaa” se että valoisien tuntien määrä on ihan siedettävä eli pimeää talvella tulee vasta joskus kuuden jälkeen. Ja päivällä usein paistaa aurinko siniseltä taivaalta. Eli talvi on talvi mutta siedettävä sellainen ja lumen kaipuuseen voi sitten ajella lähimmille vuorille. Toki jonain vuosina sitä lunta saadaan jopa kaupungissa asti – vielä viime talvena emmä tuota päässee kokemaan.

Kovasti odotamme että jos tänä talvena sataisi vuorilla paljon lunta jotta pääsisimme laskettelemaan ja lumilautailemaan mahdollisimman paljon. Tämä on myös yksi positiivista asioista täällä sillä meidän perhe rakastaa talvea ja talviaktiviteetteja. Jäähalli avattiin syyskuun alussa ja luistelemassa olemme jo ehtineet käydä kahteen otteeseen. Tytär ja puoliso ovat todella innostuneita luistelijoita ja itse entisenä jäälajien harrastajana olen tietysti enemmän kuin tyytyväinen tästä mahdollisuudesta.

Tärkein ja rakkain harrastus on kuitenkin meillä hevoset ja kun 6 kk sitten vihdoin löysimme hyvän tallin niin sen myötä sekin palanen kolahti paikoilleen. Meillä on tallilla hyvä tiimi, loistava henki ja tytär löysi sieltä välittömästi hyvän ystävän, jonka kanssa jakaa rakas harrastus. Tytöt treenaavat yhdessä ja käyvät yhdessä kisoissa. Etenkin tyttärelle tämän tallin löytyminen oli se viimeisin palanen, joka helpotti sopeutumista uuteen asuinpaikkaan.

Pienen lapsen kanssa muutto on aina helpompaa mutta kun lähestytään teini-ikää niin tällaiset isot muutokset ovat aina isoja juttuja. Toki tytär kaipaa paljon Kanarian ystäviään, etenkin parasta ystävää siellä, mutta onneksi uudesta koulusta on löytynyt valtava määrä uusia ystäviä. Se helpotti myös omaa sopeutumista kun huomasi että tytär viihtyi loistavasti uudessa koulussa ja siellä heti paljon uusia ystäviä.

Mutta ehdottomasti tärkein tekijä kotiutumisessa ja viihtymisessä on ollut koti sekä sen sijainti. Olemme niin onnellisia tässä kodissa, joka nyt juuri remontoituna on juuri meidänlainen. Tämä tuntuu kodilta, täällä on hyvä olla.

Ja kodin sijainti oli nappivalinta. Nautimme siitä että täällä on maaseudun rauhaa ja luontoa mutta jos haluamme keskustaan ja sen huvituksiin niin sinne pääsemme myös puolessa tunnissa. Ihan täydellistä. Yhtään lähemmäksi keskustaa en suostuisi muuttamaan sillä ruuhkat, liikenne ja keskustan saasteet eivät houkuttele ollenkaan.

Ja jos ei vielä käynyt selväksi niin fiilikset ovat siis edelleen loistavat. Muutto Kanarialta Madridiin oli iso muutos ja kynnys tällaiselle muutokselle on aina iso mutta olemme kaikki tyytyväisiä ja onnellisia että se tuli tehtyä.

Jätä kommentti