Vietimme viimeisen kesälomaviikon Kreikassa, tarkemmin Mykonoksen saarella. Puoliso ja tytär eivät olleet aikaisemmin käyneet Kreikassa ja kun tytär alkuvuodesta esitti toiveen että haluaisi päästä Kreikkaan niin siitä se idea sitten lähti. Mykonos valikoitui kohteeksi muutamasta syystä: tytär halusi paikkaan, jossa on valkoisia taloja, vaaleita hiekkarantoja ja puhdasta vettä. Madridista löytyi lennot sopivalla aikataululla ja sopivaan hintaan joten päätös oli tehty.

Perillä vietimme viisi täyttä lomapäivää ja tuo oli juuri sopivan verran – viikossa olisi aika käynyt jo pitkäksi sillä aktiviteetit pienellä saarella ovat aika vähissä. Ellei sitten halua viettää päiviä rannalla maaten ja öitä juhlien – nimittäin siinä ovat tärkeimmät tarjolla olevat lomapuuhat.
Toki suurin osa Mykonokselle suuntaavista lomailijoista suuntaa saarelle juurikin ottamaan aurinkoa ja juhlimaan. Pieni saari on täynnä upeita rantoja, joiden vesi on kristallinkirkasta ja rantatuolien vieressä coolereissa viilenevät shappanjapullot ovat vesipulloja yleisempi näky. Etenkin saaren eteläosan rannat ovat varsin kuuluisia clubeistaan ja bileistään, jotka jatkuvat aamuun saakka.
Kannattaa kuitenkin varautua siihen että nämä suositut rannat ovat todella pieniä ja ne on ladattu täyteen aurinkotuoleja. Rauhaa ja yksityisyyttä on turha odottaa. Ja pienellä budjetilla ei kannata näille paikoille edes yrittää sillä pelkästään pari aurinkotuolia ja varjo maksaa vähintään 100 € / päivä. Rantaviivan tuntumassa vielä enemmän.


Mutta onneksi Mykonokselta löytyy myös toisenlaisia rantoja. Toki näille rannoille pääsee vain omalla kulkuneuvolla mutta kaikki rannat ovat käytännössä alle 30 min ajomatkan päässä Mykonoksen kaupungista. Ja näitä ihania rauhallisia rantoja on lukuisia.



Näille ns. ”free” rannoille voi mennä oman eväskassin ja pyyheliina kanssa, tilaa oli jopa elokuussa varsin mainiosti. Me kävimme joka päivä eri rannalla ja meidän suosikkeja olivat pohjoisen Panormos ja Ftelias – molemmat erityisesti paikallisten suosimia rantoja. Näillä rannoilla ei ole mitään palveluita – ei aurinkotuoleja vuokrattavana, ei rantabaareja. Mutta molemmat ovat hyviä ja puhtaita hiekkarantoja, joissa on tilaa ja rauhallisuutta.
Myös itäosan Kalafati oli kiva ranta. Siellä oli myös ainakin yksi rantaravintola sekä aurinkotuoleja vuokrattavana mutta edullisemmatkin maksoivat 30 euroa / päivä.
Eli mukaan kannattaa varata omat rantapyyhkeet, aurinkovarjo, pieneen tilaan menevä kylmäkassi ja ostaa jostakin mukaan hyvät rantaeväät ja riittävästi kylmää juotavaa. Näillä välineillä pystyy viettämään loistavan rantapäivän kohtuubudjetilla.
Mykonos on muuhun Kreikkaan verrattuna kallis lomakohde – siitä ei pääse mihinkään. Mutta ihan normaalillakin lomabudjetilla pärjää mikäli tekee viisaita valintoja. Mikään säästöbudjetilla liikuvan reppureissaajan kohde se ei kuitenkaan ole. Ei vaikka välttelisi suosituimpia turistipaikkoja. Edullisimmillaan gyros-annoksen saa n. 10 eurolla.

Ruokapaikkoja on laidasta laitaan – edullisempia, paikallista ruokaa tarjoavia tavernoita (ruoka-annos n. 12-15 €) sekä fine dining-ravintoloita, joissa maistelumenu maksaa satoja euroja. On tyylikkäitä amiaiskahviloita, jossa kreikkalainen jogurtti hedelmäsalaatilla maksaa 15 € ja kahvi 5 € mutta toisaalta myös paikallisten suosimia leipomo-kahviloita, joissa 5 eurolla saa kahvin ja leivonnaisen.


Eli vaikka Mykonos on keskimääräistä kalliimpi lomakohde niin sielläkin on mahdollista lomailla pitäen lomabudjetista kiinni. Tosin jos juhliminen on tarkoituksena niin silloin rahaa kuluu varmasti sillä mitään edullisia bilepaikkoja ei saarelta löydy.
Bilemaineesta huolimatta Mykonos on myös ihan hyvä lomakohde perheille, etenkin vähän vanhempien lasten kanssa lomailevalle. Meidän 12-vuotias viihtyi ja tykkäsi kovasti. Ehkä aivan pienten lasten kanssa en välttämättä saarelle suuntaisi koska korkeuserot ovat melko suuret, liikenne melko vilkasta eikä jalkakäytäviä ole olemassa.

Mykonoksen sydän on Mykonoksen kaupunki, Chora, joka on käytännössä kokonaan jalankulkualuetta. Alue koostuu kapeista, kiemurtelevista kujista, valkoisista taloista värikkäine ovineen, kahviloista, pienistä putiikeista, ravintoloista jne. Kaikki siistiä ja kuvankaunista. Mykonoksen kaupungin kapeat kujat ovat kuitenkin varsin ruuhkaisia sillä oman lisänsä tuovat lukuisat valtavat risteilyalukset joita kaupungissa vierailee lukuisia joka päivä. Rauhallisin hetki Mykonoksen kaupungissa on aamuvarhain ja se onkin paras aika esim. valokuvaamiseen.




Mykonoksen kaupungin hurmaavin osa on Little Venice, joka sijaitsee rannikolla ja tämä on yksi suosituimmista paikoista, etenkin auringonlaskun aikaan. Vieri vieressä sijaitsevat ravintolat ovat ylihinnoiteltuja mutta jos on valmis kuluttamaan ylimääräistä niin varmasti saa nauttia illallisesta ainutlaatuisissa maisemissa. Ja jos ei halua maksaa merenelävät-spaghetista 45 euroa niin alueen ja sen ravintoloiden läpi voi kulkea ja saada ripauksen alueen hurmoksesta. Mutta varaudu ruuhkaan!



Toinen suosittu auringonlaskun ihailupaikka on tietysti kaupungin laidalla sijaitsevat tuulimyllyt, joista on tullut saaren symboleita. Tänne ihmiset kerääntyvät joka ilta nauttimaan luonnon tarjoamasta ilmaisesta esityksestä, auringonlaskusta. Monilla on mukana omat kuohuvat nostamassa tunnelmaa.





Jos taas haluaa kokea next level- auringonlaskun niin voi varata private-pöydän 180 ° -baarista, jossa minimikulutus on 200 € henkilöä kohden. Edullisimmillaan sisään pääsee 70 eurolla mutta silloin pitää varautua hengailemaan vain baarin puolella.
Mikäli taas haluaa pois kaupungin tungoksesta niin hyvä auringonlaskun bongauspaikka on Armenistis-majakka saaren luoteisosassa, jonne ajaa Mykonoksen kaupugista n. 20 minuutissa.

Auringonlaskun bongaus on ehdottomasti Mykonoksella yksi päivien kohokohdista.
Mykonoksen vahvuus ja toisaalta myös heikkous on sen pieni koko. Liikkuminen on näppärää ja kaikkialle pääsee nopeasti mutta toisaalta saari tarjoaa aika vähän näkemistä ja tekemistä. Saarella on kokoa vaivaiset 10 x 15km. Lentokenttä sijaitsee aivan Mykonoksen kaupungin kupeessa, vain muutaman kilometrin päässä.Näin lyhyttä lentokenttätransferia ei ole kovin monessa paikassa ja uskaliaimmat suorittavat matkan jopa kävellen. Matkalaukkuja en lähtisi raahaamaan koska jalkakäytäviä ei luonnollisestikaan ole tien viereen rakennettu. Niitä ei tosin ole oikeastaan missään ja muutenkin tieverkosto on melko vaatimaton. Ja kun huomioi vilkkaan liikenteen niin varovainen pitää olla – liikkui sitten kävellen, skootterilla, mönkijällä tai vuokra-autolla.
Kävellen pääsee liikkumaan Mykonoksen kaupungissa ja sen ympäristössä – etenkin jos energiaa riittää ja omaa terveet jalat. Korkeuserot ovat nimittäin varsin isot itse Mykonoksen kaupungin ulkopuolella eli liikuntarajoitteisille kohdetta ei voi kyllä suositella. Esim. meidän hotelli sijaitsi alle 10 min kävelymatkan päässä Mykonoksen kaupungin kävelykeskustasta mutta koko matka oli jyrkkää mäkeä – mennssä alas ja kaupungista hotellille ylämäkeä.

Skootterit ja mönkijät ovat ehdottomasti suositumpia liikkumisvälineitä niin paikallisten kuin lomailijoidenkin keskuudessa koska etäisyydet ovat lyhyitä ja parkkipaikat kortilla (nekin kalliita, n. 15-20 € / päivä). Vuokra-autojakin on tarjolla mutta niillä ei tee itse Mykonoksen kaupungin alueella mitään mutta toki kaupungin ulkopuolella vuokra-autolla pääsee hyvin liikumaan.
Me vuokrasimme Budjet-vuokraamon kautta jolla on vuokrauspiste lentokentällä ja se on avoinna ympäri vuorokauden – tärkeä asia yölennolla saapuvalle. Monet hotellit tarjoavat kuitenkin lentokenttäkuljetuksia kohtuuhintaan ja ne kannattaa hyödyntää sillä takseja saarella on niukasti ja ruuhka-aikoina niitä voi joutua odottamaan pitkään.

Mykonoksella ei juurikaan ole mitään isompia hotelleja eikä resortteja. Ja all inclusivea on turha etsiä. Sen sijaan pieniä, boutique-tyylisiä majoituspaikkoja on paljon. Muutama vähän isompi hotelli löytyy mutta ne kaikki sijaitsevat kauempana Mykonoksen kaupungista, rantojen läheisyydessä. Itse Mykonoksen ”keskustassa” eli Choran alueella on vain pieniä majoituspaikkoja.
Majoituspaikan valinta onkin melko tärkeä asia kun lomaa Mykonokselle suunnittelee. Jos majoituksesta maksaa minimihinnan niin saa varautua siihen että majoitus tarjoaa vain välttämättömän. Toki vilkkaimman kesäsesongin ulkopuolella hinnat ovat kohtuullisemmat. Mutta siihen saa varautua että hinnat ovat varmasti keskimäärin korkeammat kuin yleensä Kreikan saarilla.

Majoituspaikkaa kun valitsee niin kannattaa miettiä tarkkaan, että mitä haluaa. Meillä oli esim. viisi vaatimusta: max. 10 min kävelymatka keskustaan, ilmainen pysäköinti, uima-allas, ilmastointi ja rauhallisuus. Löysimmekin todella kivan hotellin, Sofia Village, joka oli itse asiassa ihan täys 10. Huoneen eritys oli niin loistava ettei huoneeseen kuulunut mitään meteliä, siivous oli kaikinpuolin loistavaa ja sijainti mitä parhain eli kävellen pääsi keskustaan. Uima-allas oli melko pieni mutta riitti meille mainiosti koska kävimme siellä vain rantapäivän jälkeen virkistäytymässä ja pari kertaa yöuinnilla (allas oli avoinna klo 24 asti).

Maksoimme 240 € yöltä (3hh) mikä on meille varsin korkea hinta, etenkin huomoiden huoneen varsin perustason mutta toisaalta kohteen hintataso ja kesäsesonki huomioiden se oli varsin ok. Etenkin kun huoneesta oli vielä merinäköala.


Mykonos on ollut jo pitkään trendikäs lomakohde, joka on houkutellut varakkaita juhlimisesta nauttivia lomailijoita ympäri maailmaa. Tämä näkyy etenkin hintatasossa mutta myös siinä että tarjolla on palveluita tätä asiakaskuntaa varten. Saarelta löytyy siis laadukasta majoitusta, hotelleja joissa yö maksaa 500-1000 €. Voit vuokrata oman luksusveneen, jopa helikopterin. Kaupungista löytyy Guccin, Cartiern, Louis Vuittonin, Diorin ja muiden luksusmerkkien myymälät. Myös ravintoloita löytyy vaativaan (ja kalliiseen) makuun.
Mikään kansallisuus ei varsinaisesti nouse esille vaan väkeä on joka puolelta maailmaa. Myös päivittäin vierailevat isot risteilyalukset tuovat oman värikkään lisänsä kapunkikuvaan. Tunnelma saarella on varsin kosmopoliittinen.
Mykonos on varmasti kohde, joka jakaa kävijänsä kahtia – tätä saarta rakastaa tai vihaa. Jos hakee autenttista Kreikka-elämystä niin silloin pettymys on varmasti varsin suuri. Me viihdyimme saarella loistavasti.



Ja jos olisimme olleet muutama päivän pidemmällä lomalla niin silloin olisimme taatusti yhdistäneet Mykonoksen reissuun jonkun naapurisaaren, esim. Naxos tai Paros sijaitsevat lyhyen laivamatkan päässä.

