Arkikuulumisia kesää odotellessa

Kesän ja kesäloman alkamiseen on enää muutama viikko. Täällä Espanjassahan kesän lasketaan alkavan tänä vuonna 21.päivä kesäkuuta ja itse asiassa sama päivä on myös vuoden viimeinen koulupäivä. Eli reilu muutama viikko olisi vielä kesään ja siihen kesälomaan.

Vietämme siis virallisesti vielä kevättä ja siltä myös tuntuu. Täällähän on takana äärimmäisen kuiva, vähäsateinen talvi ja alkukevät minkä seurauksena pellot ja viljelykset ehtivät kuivua niin pahasti että monin paikoin jää viljasato tänä vuonna puimatta. Sateet alkoivat aivan liian myöhään, vasta toukokuun puolivälissä. Eikä auta vaikka takana on jo kolmas sadeviikko ja vettä tullut käytännössä joka päivä. Maaperä on niin kuivaa että se on imenyt kaiken ja esim. vedenkeruualtaat ovat edelleen aivan minimilukemissa. Sadetta on luvassa vielä ainakin seuraavalle viikolle – tosin enää kuurojen muodossa.

Hyvää tässä myöhäisessä keväässä on kuitenkin se, että lämpötilat ovat pysyneet siedettävinä. Viime vuonnahan oli jo kesäkuussa aivan hurjat helteet mutta näyttää siltä, että kesäkuu tulee olemaan aika siedettävä. Ainakaan seuraavana 10 päivän ennusteessa ei ole vielä mitään hirmuhelteitä luvassa. Lapset saavat siis käydä koulua siedettävissä olosuhteissa eikä aktiviteetteja jouduta muokkaamaan liian kuuman sään takia.

Koulussahan ei vielä missään nimessä laiskotella vaan vielä viimeiselläkin viikolla on tiedossa kokeita. Toisaalta edessä on vielä 3 päivän leirikoulu eli se tuo pientä vaihtelua kouluarkeen. Mutta tiukka loppukiri on vielä tiedossa.

Meillä kotona riittää myös kiirettä sillä pääsemme aloittamaan remontin jo ensi viikolla! Nyt on sitten pakkailtu kauhealla kiireellä sillä kodin pitää olla täysin tyhjä remontin alkaessa – me lähdemme kesäksi evakkoon anopin luokse. Hän tosin muuttaa kesäksi kakkosasuntoonsa rannikolle eli saamme kodin ihan täysin meidän käyttöömme.

Mutta melkoinen härdelli on kyllä pakkaamisessa ollut. Joudumme tyhjentämään kodin aivan täysin – ihan viimeistä kaappia ja huonekalua myöten. Hyvä ja helpottava asia on kuitenkin se, että tavaroita ei tarvitse viedä minnekään muuttofirman varastoon vaan voimme jättää ne alakerran varastoon ja huonekalut meidän autotalliin. Eli ei tarvitse niin tarkkaan miettiä että mitä sitä kesän aikana sattuu tarvitsemaan. Jos jotain on jäänyt tänne ja sitä tarvitaan niin niitä on täältä helppo käydä hakemassa.

Pakkaaminen itsessään sujuu nykyään on aika rutiinilla sillä sen verran monta muuttoa on tässä tullut tehtyä viime vuosina. Ja vastahan tänne muutimme 9 kk sitten! Edellisessä muutossa teimme jo sen verran ison ”inventaarion” että turhaa tavaraa ei juurikaan ole ollut nurkissa ja tämä on myös helpottanut pakkaamista.

Viime viikot ovat olleet muutenkin kiireisiä sillä remontin valmistelut ovat vieneet aikaa. Meillä on käynyt viisi eri remonttifirmaa katsomassa, keittiötarjouksia on pyydetty kolmesta eri paikasta, ikkunoita neljästä eri paikasta ja kaapistoja & ovia kolmelta eri puusepältä. Olisin halunnut vielä useamman tekijän kilpailuttaa mutta aikaa ei ole enää enepää joten näillä mennään.

Huomenna on vielä meidän arkkitehti-ystävän kanssa palaveri ja hänen kanssaan käydään vielä jutut läpi ennen kuin lopullinen sopimus remontista tehdään. Hän nimittäin tulee valvomaan projektia, huolehtii luvista jne. On tärkeää olla joku asiantuntija-luottohenkilö mukana projektissa jotta hommat sujuvat asianmukaisesti. Täällähän on kaikenlaista tekijää liikkellä ja työn tulos ei valitettavasti aina vastaa pyydettyä eli jatkuva työmaan seuranta ja työnlaadun valvonta on ihan ehdoton juttu.

Mielenkiintoisia aikoja siis eletään. Ja pieni stressi päällä. Kaikki on jäänyt vähän turhan viime hetkeen eikä kaikki ole vielä edes ihan täysin selvää. Esim. asunnon ilmastointi/lämmitysjutut on vielä täysin avoin kysymys. Myös muita juttuja on vielä valitsematta mutta niitä ratkotaan sitten sitä mukaan kun remontti etenee. Tärkeintä nyt on kuitenkin se, että homma pääsee alkuun jotta syyskuussa olisi valmista.

Kaiken muun kiireen keskellä tässä on myös ollut kaikenlaista ohjelmaa pitkin toukokuuta. On ollut puolison ystäväporukan 50-vuotissynttäreitä, tyttären ratsastuskisat, pari koulun tapahtumaa lauantaisin, tyttären ystäväporukan tapaamisia, rakkaiden suomi-ystävien vierailu täällä ja tyttären 12-vuotissynttärit. Varsin vauhdikas ja ohjelmantäyteinen toukokuu ja kesäkuun alku!

Tulevat viikot ovat varmasti myös kiireisiä ja täynnä ohjelmaa. Koulut täällä loppuvat 21.päivä eli vielä pitäisi reilut pari viikkoa ahertaa. Sitten alkaa kesä ja kesäloma, joka tulee kyllä tarpeeseen! Etenkin tytär alkaa olemaan jo aika väsynyt. Vuosi on ollut varmasti rankka – uusi ympäristö ja uudet kuviot, uusi koulu jossa uudet haasteet, uusien kaverisuhteiden luominen jne. ovat isoja juttuja mutta onneksi tytär on selviytynyt niistä paremmin kuin hyvin. Hän on tehnyt valtavasti töitä koulun suhteen tänä vuonna sillä tasoero Kanarian kouluun oli merkittävä. Mutta olemme hyvillä mielin sillä meillä oli juuri tapaaminen tyttären luokanvalvojan kanssa ja palaute oli pelkästään positiivista. Ja erityisen tärkeää on se, että tytär on löytänyt paljon uusia ystäviä koulusta ja heille on muodostunut jo oma tiivis ystäväporukka. Tosin ensi vuonna luokat taas sekoitetaan koska edessä on siirtyminen yläkouluun mutta kaksi parasta ystävää sentään pääsee varmasti samalle luokalle.

Mutta ennen on kuitenkin vuorossa kesä ja kesäloma – sitä kovasti odotetaan. Kuun lopussa suuntana on kesäinen Suomi ja sitä reissua odotetaan tosi paljon. Tänä kesänä reissu jää vähän lyhyemmäksi koska remontin ja tyttären ponin takia emme voi kuukausikaupalla olla poissa mutta mukavat 3 viikkoa on kuitenkin edessä.

Nyt keskitymme kuitenkin remonttiin ja seuraavaksi ehkäpä pääsen päivittämään jo remonttikuulumisia!

Jätä kommentti