Kevätkuulumisia

Kevät täällä Madridissa tuli tänä vuonna aivan kuin varkain. Yhtenä päivänä oli talvi mutta seuraavana päivänä lämpötila kohosi yhtäkkiä 20 asteeseen eikä ollut enää yöpakkasia. Kaikki alkoi vihertämään hetkessä.

Me olimme käyneet ottamassa varaslähdön kevääseen jo helmi-maaliskuun vaihteessa kun kävimme viettämässä pitkän viikonlopun Gran Canarialla. Tytär pyysi että haluaisi nähdä kavereitaan joten vietimme tiiviit 3 päivää saarella niin että hän sai viettää laatuaikaa ystäviensä kanssa. Nautimme samalla lämmöstä ja keväsisistä keleistä.

Heti reissun jälkeen tulikin sitten kevät myös Madridissa. Yöpakkaset loppuivat kuin seinään ja päivisin lämpötilat kohosivat 20 asteeseen, monena päivänä jopa sen yli. Aurinko on paistanut koko maaliskuun melkeinpä kirkkaalta taivaalta joka ikinen päivä – ei voisi kauniimpia kevätkelejä edes toivoa! Päivisin jo ihan t-paita kelit.

Maaliskuu oli kiva kuu sillä se oli täynnä kaikenlaista ohjelmaa. Erityisesti meidät on pitänyt kiireisinä ponipoika Cherokee. Olemme viihtyneet uudella tallilla todella hyvin – meidät otettiin vastaan osaksi porukkaa ja mikä tärkeintä niin neiti löysi sieltä hyvän ystävän. Samanikäinen tyttö joka vuokraa myös yhtä tallin ponia. On ollut mahtavaa nauttia näistä upeista kevätpäivistä ulkosalla harrastaen.

Maaliskuussa juhlimme myös puolison 50-vuotissynttäreitä – tosin ihan vain perhepiirissä ja ilman sen suurempia juhlia. Puoliso ei halunnut järjestää mitään isompia juhlia koska kaveriporukassa kaikki täyttää tänä vuonna saman verran ja jos jokainen järjestäisi omat juhlat niin niitä saisi olla viettämässä jatkuvasti. Heillä on iso ja tiivis kaveriporukka joka on pitänyt yhtä jo yläkouluajoista. Toukokuussa he viettävät sitten yhteiset synttärit ja tarkoituksena on silloin viettää viikonloppu jossain yhdessä.

Olemme maaliskuun aikana nauttineet myös Madridin tarjoamista moninaisista mahdollisuuksista. Puolison kanssa kävimme yhtenä päivänä lumilautailemassa – veimme aamulla tyttären kouluun, ajoimme tunnin vuorille, laskimme päivän ja söimme pikaisen lounaan ja ajoimme takaisin hakemaan tytärtä koulusta klo 17. Ihan huippua!

Tosin heti tuon reissun jälkeen kevät iski sen verran voimalla että lumet sulivat vuoriltakin käytönnössä yhdessä yössä. No, pääsimme sentään edes kerran kotirinteisiin tänä talvena.

Kävimme maaliskuun aikana myös pop up-ilmapallomuseossa, joka oli ihan hauska interaktiviinen kokemus. Mukaan sinne lähti tyttären koulukaveri äitinsä kanssa.

Tytär on ehtinyt myös yökyläilemään koulukaverinsa luona ja meillä on ollut myös koulukavereita viettämässä päivää. On mahtavaa, että tytär otettiin uudessa koulussa niin hyvin vastaan ja hän on saanut jo useita hyviä ystäviä.

Pääsimme maaliskuun aikana myös puolison veljen bändin Alameda dosoulnan keikalle. He ovat olleet useamman vuoden kestäneellä tauolla mutta nyt palasivat taas tekemään musiikkia ja sen kunniaksi vetivät keikan täällä Madridissa. Liput oli myyty loppuun jo ennakkoon ja keikka oli ihan huippu – väki tanssi ja lauloi mukana alusta loppuun.

Kevät on innostanut myös puutarhahommiin vaikka en todellakaan ole mikään viherpeukalo. Mutta olen raivannut pihasta puskia ja puita. Edellinen omistaja oli maksanut puutarhurille 150€/kk siitä että se oli pitänyt pihan ”kunnossa” mutta kovasti ihmettelen että mitä hän oli sillä rahalla saanut sillä kaikki tuntui rehottavan vähän miten sattui. Puoliso meinasikin että on tainnut puutarhuri hoitaa entisen asukkaan omaa puutarhaa eikä tuota pihaa…

Meillä ei ole puutarhuria ollut eikä pihalle ole tehty edes mitään koko talven aikana. Syksyllä kerran haravoin ja puoliso leikkasi aitapuskat. Nyt sitten pari päivää raivasin noita ylimääräisiä.

Mitään sen suurempaa muutosta en viitsi tehdä sillä tarkoituksena on tehdä kesällä iso remontti kotiin ja myös piha-alue tulee silloin kokemaan ison muutoksen. Mutta onpahan nyt ainakin siihen asti vähän kivemman näköinen.

Nyt edessä on pääsiäisviikko ja sitä tulemme viettämään tällä kertaa ihan täällä kotosalla. Olemme yleensä tyttären kanssa käyneet Suomessa tähän vuodenaikaan mutta nyt lentojen hinnat olivat niin järkyttäviä (Madrid-Helsinki-Madrid menopaluu 980 €/hlö) että reissu jäi väliin. Normaalisti maksamme enintään kolmanneksen tuosta hinnasta – esim. juuri kesälle varasimme lennot Suomeen ja maksoimme niistä 120 € / suunta! Mutta ilmeisesti huhtikuinen Suomi on sen verran suosittu paikka että lennoista voidaan pyytää tuollaisia hintoja…

Vähän siis harmittaa että Suomi-reissu jää väliin. Mutta ehkäpä jonkin pienen muutaman päivän reissun teemme täällä Espanjassa. Jos löydämme jotain järkevän hintaista. Nimittäin täälläkin hotellien hinnat ovat näin pääsiäisen aikaan ihan naurettavan kalliita.

Ja jos emme keksi mitään niin nautimme sitten keväisestä Madridista ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Kyllähän sitä tekemistä riitää täälläkin! Ja sääennustekin näyttää kauniita keväisiä kelejä.

Jätä kommentti