Muuttopuuhia

Muuttaminen on harvemmin mitään mukavaa puuhaa mutta erityisen haastavia muuttopuuhat ovat silloin kuin muuttomatka mitataan tuhansissa kilometreissä eikä muutto onnistu pelkällä muuttoautolla. Muutot maasta/mantereelta toiseen ovat toki oma lukunsa mutta joskus ihan nämä maan sisäiset muutotkin voivat olla astetta hankalampia. Etenkin kun muuttomatka on n. 2000 km ja välissä on Atlantin valtameri. 

Maantieteellisestä haasteesta johtuen emme siis voineet vain roudata tavaroita muuttoautoon ja karauttaa uuteen asuntoon niitä purkamaan. Ja vaikka olisimmekin saaneet muuttoautoon siivet niin siitäkään huolimatta tuo yhtälö ei olisi onnistunut koska vanhan kodin piti olla tyhjä heinäkuun alussa mutta uuteen kotiimme pääseme vasta syyskuun alussa. Eli tässä on nyt tällainen pieni 2 kk välivaihe kun vietämme matkalaukkuelämää. 

Meidän omaisuus makaa tällä hetkellä jossainpäin Espanjaa, muuttofirman varastossa. Tiettävästi kuitenkin jo täällä mantereen puolella. Varsinaisesta muuttopuuhasta huolehtii siis muuttofirma ihan käytännön syistä.  

Tavaroiden varastoinnista parin kuukauden ajan sekä itse muuttolystistä maksamme reilut 1500 euroa. Eikä tuossa muuttokuormassa ole edes yhden yhtä huonekalua! Pelkkiä pahvilaatikoita täynnä henk.kohtaisia tavaroita ja lisäksi muutama polkupyörä – siinäpä meidän muutettava omaisuus. Ei siis ihan mitään halpaa puuhaa.

Jälkiviisaana kävi kyllä mielessä että ehkäpä olisi pitänyt pakata mukaan vain ne tavarat, jotka mahtuvat meidän kahteen autoon ja hoitaa muutto niinkin yksinkertaisesti. Suurin osa noista pahvilaatikoista sisältää nimittäin täysin turhia tavaroita joita emme tule tarvitsemaan. Mutta kun puolison mielestä mukaan pitää pakata mm. 15 vuotta vanhat padel- ja jalkapallovarusteet (vaikka niille ei ole käyttöä enää, koska polvivamma vaivaa..) ja paljon muuta yhtä tärkeää niin mikäs minä olen vastaan sanomaan

Laatikoiden ehdottomasti hyödyllisintä antia ovat petivaatteet, pyyheliinat ja astiat. Mutta muuttoon käytetyllä 1500 eurolla olisi kyllä saanut ostettua melkoisen kasan uusia pussilakanoita, pyyheliinoja ja astioita. Mitä noista laatikoista olisin sitten pelastanut mukaan? No, ehdottomasti kaikki Iittalan ja Arabian astiat.

Onneksi sentään myimme entisen kotimme huonekalujen kera sillä en halua edes miettiä, että paljonko meidän jo elämää nähneen Ikean sohvan roudaaminen Madridiin olisi mahtanut maksaa. Todennäköisesti enemmän kuin mitä siitä aikoinaan maksoimme. Ja kaiken lisäksi se olisi ollut ihan liian pieni meidän uuteen olohuoneeseen. Tyttären 90 cm sänkykin tulee vaihtumaan leveämpään eli sillekään ei uudessa kodissa olisi ollut käyttöä. Meidän 10 vuotta vanha Ikean sänkyrunko olisi toki kelvannut uuteenkin kotiin mutta patja olisi pitänyt joka tapausessa uusia. Eli aika vähän käyttökelpoista olisi edes muuttokuormassa ollut vaikka mukaan olisikin otettu.

Myös kodinkoneet myimme vanhan kodin mukana. Täällä Espanjassahan kodit myydään usein ilman kodinkoneita eli keittiöstä otetaan mukaan tyyliin kaikki mikä irtoaa (jääkaappi, keittolevyt, uuni, integroitu mikro ja astianpesukone). Me myimme kuitenkin omamme ihan ”muuttovalmiina” eli huonekalut ja kodinkoneet jäivät asuntoon. 

Tosin nyt joudumme muuttamaan uuteen kotiimme ilman niitä huonekaluja ja kodinkoneita! Eli ennen kuin pääsemme asettumaan kodiksi joudumme (tai pääsemme) huonekalu- ja kodinkoneostoksille. Toivoa sopii, että varastoista löytyisi tavaraa lyhyellä toimitusajalla. 

Tällä hetkellä olemme siis stand by-tilassa ja vietämme jonkinlaista nomadi-elämää vailla vakituista asuntoa. Mutta onneksi on kesä ja loma eli ei tarvitse stressata tästä pitkäksi venyvästä muutosta, ” kodittomuudesta” jne. On vaan pakko ottaa loma lomana ja syyskuussa sitten hoidetaan muuttoprosessi loppuun!

Huomenna lähdemme ajelemaan täältä Madridista kohti Galiciaa ja siellä vietämme seuraavat 10 päivää. Sieltä matka jatkuu vielä Portugaliin ja lopulta takaisin tänne Madridiin syyskuun 1.päivä.

Sitten onkin edessä pari viikkoa todella tiivistä muuttopuuhaa yhdistettynä koulunaloitukseen uudessa koulussa. Sitten meitä voinee jo kutsua virallisesti madridilaisiksi.

Jätä kommentti