Meillä on uusi koti ja se löytyi yllättävän helposti ja nopeasti. Kuukauden sisällä olimme myyneet entisen kotimme (ilman etttä se oli edes myynnissä) ja ostaneet uuden asunnon Madridista.
Olimme toki jo pidemmän aikaa seurailleet Madridin asuntomarkkinoita joten tiesimme jo minkälaisia asuntoja, missä ja mihin hintaan on tarjolla. Sivuhuomautuksena voin mainita, että tarjolla oli pääasiassa ylihintaisia ja/tai remonttia kaipaavia asuntoja eli lähtökohdat asunnon etsinnälle eivät olleet mitenkään ruusunpunaiset.
Alkuvaiheessa etsimme unelmiemme modernia taloa, jossa olisi iso oma piha mutta aika pian huomasimme, että näitä oli tarjolla melkoisen vähän ja hinnat olivat useamman miljoonan luokkaa. Eli valitettavasti täysin meidän budjettimme ulottumattomissa. Tai jos hinta olisikin ollut sopiva niin sijainti oli jotain ihan muuta kuin mitä olimme ajatelleet.

Yhtenä vaihtoehtona oli myös uuden talon rakentaminen ja katselimme jopa tontteja ”sillä silmällä” mutta loppujen lopuksi tulimme siihen tulokseen, että tämä ajankohta ei ole paras mahdollinen talon rakentamiselle. Rakentamisen kustannukset ovat nousseet viime aikoina valtavasti eikä ole mitään tietoa paljonko ne vielä nousevat ja onko esim. kaikkea tarvittavaa materiaalia edes tarjolla.
Samoista syistä luovuimme myös aika nopeasti niistä asunnoista, jotka olisivat vaatineet perusteellista remonttia (putket, ikkunat, eristeet, sähköt). Joskus päätöksiä pitää tehdä järjellä, ei vain sydämellä. Tai ehkä enemmänkin lompakolla.

Oli siis järkevää etsiä sellainen koti, joka ei vaadi suurempia remontteja tässä vaiheessa eli olisi aikalailla muuttovalmis. Kodin ei tarvinnut olla täydellinen vaan enemmänkin sellainen että siihen voisi muuttaa samantien mutta sen voisi sitten myöhemmin järkevillä kustannuksilla remontoida omanlaiseksi.
Omakotitalojen sijaan siirrymme myös katsomaan lähinnä paritaloja. Koska hinnat ja koska tietynlainen yhteisöllisyys on ihan hyvä asia. Paritalossa omaa pihaa olisi jonkun verran mutta taloyhtiön yhteiset viheralueet ja uima-altaat taas takaisivat sen, että seuraa on tarvittaessa tarjolla ja siellä on helppo tutustua naapureihin.

Idealista-asuntomyyntipalvelun sivujen kautta etsimme ne asunnot, jotka meitä eniten kiinnostivat ja otimme yhteyttä välittäjiin / omistajiin. Aikaa asuntojen kiertämiseen Madridissa meillä oli ruhtinaalliset 2.5 päivää ja saimme sovittua näytöt seitsemään asuntoon. Täällä Espanjassahan asuntonäytöt ovat aina yksityisiä eli paikalla ei ole muita asunnonostajia.
Kaikki asunnot olivat vähän eri puolilla kaupunkia mutta pääasiassa Madridin pohjois- tai itäosassa. Yhteistä kaikille oli se, että ne olivat paritaloja ja niissä oli kaikissa vähän omaa pihaa (nurmikkoa), uima-allas (joko oma tai taloyhtiön) sekä ainakin 3 makuuhuonetta ja oma autotalli. Hinnat vaihtelivat 480 000 – 650 000 euron välillä.
Ensimmäiset viisi asuntoa olivat ihan ok ja yksi jopa sellainen jota harkitisimme hetken aikaa ihan vakavasti vaikkakin se oli asunnoista pienin (vain kolme makuuhuonetta). Mutta siinä oli kuitenkin kulmatonttina eniten omaa pihaa. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että ehkä ne asuinneliöt ovat kuitenkin tärkeämmät kuin leikattavan nurmikon määrä. Ja meitä epäilytti myös talon rakennusvuosi (90-luvun lopussa) ja sen myötä tulevat mahdolliset remontit (putket, sähköt, eristys jne). Ekan päivän innostuksen jälkeen kiinnostuksemme tähän taloon laski nopeasti.
Kahden päivän jälkeen olimme jo valmistautuneet siihen, että sopivaa asuntoa ei löydy ja etsintä jatkuisi joskus syyskuussa kun seuraavaksi ehtisimme Madridiin koko perheen voimin. Viimeiseksi päiväksi olimme sopineet vain yhden näytön ja se oli talo, johon olimme laittaneet kaikista vähiten odotuksia. Kuvien perusteella piha näytti pieneltä ja hintapyyntökin oli sieltä budjetin ylälaidasta.
Mutta niin siinä vain kävi, että se talo valloittikin meidät.
Asunnon sijainti oli meille loistava, taloyhtiö vaikutti kivalta & perhekeskeiseltä ja sieltä löytyi kaksi todella laajaa viheraluetta isoine uima-altaineen ja pelikenttineen. Alue oli kokonaisuudessaan rauhallinen ja vailla läpikulkuliikennettä. Ja toki paljon vaikutti myös se, että talo oli sellaisenaan ihan muuttovalmis. Ei ehkä ihan meidän tyylinen mutta kuitenkin valmis asuttavaksi ja sen voisi sitten myöhemmin remontoida meidän näköiseksi. Talo oli myös kivan valoisa, mikä ei aina Espanjassa ole itsestäänselvyys.
Mietimme vajaan viikon, teimme tarjouksen ja se hyväksyttiin lähes sellaisenaan. Puoliso kävi vielä katsomassa talon arkkitehti-ystävänsä kanssa jotta saimme varmuuden siitä, ettei mitään suurempia yllätyksiä olisi luvassa.
Nyt meillä on siis kiva 4-kerroksinen 300 neliöinen paritalon puolikas Cobeña- nimisessä pikkukaupungissa 20 km Madridin keskustasta koilliseen. Matkaa on puolison töihin 20 minuuttia, pikkuneidin kouluun saman verran, puolison äidin kotiin ehtii samassa ajassa ja Madridin keskustaankin pääsee n.40 minuutissa silloin kun sinne on tarvetta mennä. Lähin metropysäkki on n. 15 min ajomatkan päässä. Meidän kannalta sijainti on siis varsin keskeinen koska Madridin minnekään keskustaan emme halunneet asumaan.
Cobeñaa meille moni suositteli myös etukäteen ja se vaikutti tosi kivalta alueelta. Ympärillä avautuvat viljapellot ja käytännössä täysin maaseutumaisemat vaikka ollaan lähellä Madridia. Vaikka itse kylä on pieni niin kävelymatkan päässä on kuitenkin kaikki tarvittavat peruspalvelut eli pankki, apteekki, muutama ruokakauppa, muutamia ravintoloita jne. Lyhyen ajomatkan päästä löytyy sitten kaikki mahdollinen Ikeasta elokuvateattereihin.
Myös hintansa puolesta asunto oli meidän budjetin mukainen eli meille jäi vielä vähän pohjakassaa tuleviin remontteihin ja muihin kuluihin.
Tässä vaiheessa emme tee suurempia remontteja vaan jätämme ne odottamaan ensi kesää. Nyt syksyllä ohjelmassa on lähinnä aurinkopaneelien asennus sekä vesi-ilmalämpöpumpun hankinta jotta pääsemme nykyisestä kaasulämmityksestä eroon.
Onneksi asunto on muuten muuttokunnossa. Se on valoisa, siisti ja vaalea pinnoiltaan eli sellaisenaan ihan ok. Ei nyt ihan meidän näköinen mutta kuitenkin sellainen, että siinä voi asua. Ja myöhemmin remontoimalla saamme siitä sitten täysin meidänlaisen.

Olemme tosi innoissamme ja on ihanaa päästä laittamaan uutta kotia!
