My happy place

Jokaisella on varmasti joku ”happy place” eli oma paikka / tilanne joka saa tuntemaan onnelliseksi ja rentoutuneeksi.

Happy place voi olla jokin tietty paikka mutta myös tietty hetki tai aktiviteetti. Vaikka se että voi maata sohvalla peiton alla kirja kädessä tai istua parvekkeella lintujen laulua kuunnellen. Tai se että piirtää, soittaa pianoa tai hikoilee juoksulenkillä. Tärkeintä on että se saa rentoutumaan ja saavuttamaan rauhallisen olon niin että huolet ja stressi unohtuvat.

Happy place number 1

Itselleni koti on ehdottomasti happy place number 1. Se on turvasatama, kaiken onnellisuuden pohja. Kun tulen kotiin, olen aina onnellinen. Koska koti on paras paikka. Kotona saa olla perheen kanssa ja tehdä omia arkijuttuja- itselleni arki tuo elämään tasapainoa. Meidän perhe on tavallaan myös osa tuota happy place-konseptia.

Kotona minulla on erityisesti yksi paikka, jossa koen aina erityistä onnellisuutta ja se on meidän katettu ja lasitettu terassi. Siellä voi istua ympäri vuoden ja kokoseinän kattavista lasiovista tulee valtavasti valoa ja ne tuovat myös pihan vehreyden lähelle. Jos olen yksin kotona niin usein istun terassilla – niin päivällä kuin illalla.

Voisin myös veikata että meidän uusi pihan nurkkaus tulee olemaan tällainen paikka, etenkin kesällä. Näen jo itseni istumassa siellä aamukahvilla kun pensaat vielä antavat suojaa eikä aurinko kuumota täydellä voimalla. Myös auringonlaskun aikaan siellä on taatusti kiva istuskella.

Terassi oli myös meidän entisessä kodissa Kanarialla ”se” paikka. Erityisen rakas siitä tuli lockdownin myötä kun vietimme siellä valtavasti aikaa – olihan se ainoa paikka jossa pystyi olemaan ulkona. Ja vaikka Gran Canarialla asuinpaikka välillä muuten ahdisti niin kotona oli Kanariallakin aina hyvä olla.

Happy place number 2

Toinen happy place onkin sitten vähän laajempi käsite eli se ei ole mikään yksittäinen paikka vaan se voi olla missä tahansa. Luonto. Kun ympärillä on luontoa, on hyvä olla. Luonto ei siis vain ole maisema vaan tärkeä voimavara niin keholle kuin mielelle. Toki hyttysiä täynnä oleva metsä ei ehkä kuulu tähän kastiin.

Mutta melkeinpä muuten kaikenlainen luonto tuo hyvää oloa. Se voi olla kesäinen Suomi kaikessa vehreydessään tai lumiset vuoret tai maastoretki pyöräillen / hevosen kanssa keskellä peltoja.

Luonnossa oleskelu tekee hyvää sekä mielelle että keholle – ihan tutkimustenkin mukaan luonnossa vietetty aika nostaa mielialaa ja parantaa henkistä hyvinvointia. Luonto tekee hyvää myös fyysisesti sillä verenpaine ja syke laskevat, lihasjännitys alenee ja stressihormoni kortisolin määrä vähenee.

Luontokohteista ehkä itselleni eniten hyvää oloa tuovat paikat sijaitsevat joko vesistön äärellä taikka sitten vuorilla.

Happy place number 3

Kolmas happy place löytyy Kanarialta ja se on Fuerteventura. Saari joka oli ensimmäinen kotini Espanjassa ja paikka johon rakastuin välittömästi. Paikka, jossa olen viettänyt ehdottomasti elämäni onnellisimpia hetkiä – siellä tapasin puolisoni ja siellä syntyi myös tyttäremme. Mutta jo ennen noita tapahtumia tuli Fuerteventurasta ”my happy place”.

Saarella ei varsinaisesti ole mitään yhtä paikkaa, jossa tuntisin oloni erityisen onnelliseksi mutta voimakkaimmin se tunne iskee aina siinä vaiheessa kun saapuu saarelle ja ajelee itärannikkoa seuraten kohti Corralejoa. Sillä hetkellä kun dyynit tulevat vastaan ja oikealla puolella näkyy upean sininen Atlantti niin kaikki muu unohtuu.

Fuenteventurassa on yksinkertaisesti jotain taianomaista. Ainutlaatuinen tunne ja energia iskee välittömästi kun saapuu saarelle. Siellä on hyvä olla, olo on jotenkin kevyempi ja rauhallisempi.

Happy place number 4

Suomalainen mökki on ehdottomasti mun ”happy place” vaikka meillä ei omaa mökkiä olekaan. Mutta Suomessa paras paikka on ehdottomasti mökki – niin kesällä kuin talvella.

Missään ei ehkä pysty rahoittumaan ja lepäämään niin täydellisesti kuin mökillä – se on rauhoittumisen paikka. Siellä ei ole melua ja ärsykkeitä kuten kaupungissa, parasympaattinen hermosto aktivoituuu eli keho ja mieli rauhoittuvat.

Periaatteessa mikä tahansa mökki käy mutta jos on vettä lähellä niin aina parempi. Mikä sen mahtavampaa kuin peilityyni järvi tai meri kauniina kesäpäivänä. Aaaltojen lempeä liplatus rauhoittaa. Siellä laiturin nokassa on hyvä olla.

Itselle erityisesti varhaiset kesäaamut ovat parhaita, kun muut vielä nukkuvat. Aamu-uinti ja sen jälkeen aamukahvit laiturilla. Siinä akut latautuvat.

Olen harvinaisen onnekas koska minulla on todella monta paikkaa, jossa tunnen erityisen suurta onnellisuutta ja hyvää oloa.

Ja jokaisella olisi hyvä olla arjessa edes yksi happy place eli paikka, jossa tuntee olevansa turvassa ja onnellinen. Paikka minne voi paeta edes hetkeksi. Olkooon se sitten oma koti, kuntosali, lähimetsä tai sohvan nurkka.