Arkikuulumisia

Pitkästä aikaa vähän arkikuulumisia täältä Madridista – viime kerrasta onkin aikaa.

Koko alkuvuosi on mennyt melko rutiininomaisesti, tammikuun lopun Andorran reissua lukuun ottamatta. Viikot ovat täyttyneet ihan perusarjesta eivätkä edes viikonloput ole tuoneet mitään vaihtelua koska nekin ovat kuluneet pitkälti kotioloissa. Tyttärellellä lähes kaikki viikonloput ovat menneet opiskelujen parissa eikä puolisollakaan ole ollut kauheasti vapaita viikonloppuisin. Toki kelitkään eivät ole suosineet joten ei ole kauheasti edes huvittanut lähteä minnekään täältä kotoa.

Täytyy kyllä nostaa hattua tyttärelle, että jaksoi tsempata. Ja tuo kova työ on tuottanut tulosta mikä näkyi kouluvuoden toisen kolmanneksen arvosanoissa – biologiaa lukuun ottamatta muut aineet kiitettäviä, ysejä tai kymppejä. Eivätkä arvosanat ole siis tulleet mitenkään helpolla vaan niiden eteen on tehty kovasti töitä.

Täällähän kouluissa arvostelu tapahtuu kolmesti vuodessa – ensimmäinen kolmannes päättyy joulukuun alussa, toinen kolmannes maaliskuun puolivälissä ja kolmas sitten kesäkuun puolivälissä.

Tällä viikolla aloitettiin siis kouluvuoden viimeinen kolmannes, joka päättyy kesäloman alkamiseen 19. kesäkuuta. Tämäkin kolmannes tulee todennäköisesti olemaan yhtä intensiivinen sillä jaksoon osuu mm. viikon mittainen pääsiäisloma, pari pidempää viikonloppua toukokuussa sekä kesäkuun alun ”luokkaretki” eli neljän päivän Valencian reissu. Eli loppuaika paahdetaan sitten täysillä.

Alkuvuosi on kaiken kaikkeaan ollut vähän tylsä, harmaa ja hyvin sateinen. Tammikuuhan oli koko Espanjassa ennätyssateinen ja käytännössä nuo viileät sadesäät jatkuivat aina helmikuun loppuun asti. Silloin saatiin nauttia viikon verran keväästä kun lämpötilat nousivat yllättäen ja aurinko porotti kirkkaalta taivaalta. Ehdimme jo aloittamaan grillauskauden ja nauttimaan vuoden ensimmäiset lounaat ja iltapäiväkahvit ihan ulkosalla. Hetkellinen pieni piristys talven keskellä.

Muuten nuo kauniit, aurinkoiset ja lämpimät päivät ovatkin olleet tänä talvena todella vähissä ja se on todella harvinaista täällä Madridissa. Täällähän talvi on yleensä verrattain kaunis – vaikka olisikin kylmää niin harvoin sataa pari päivää enempää ja sen jälkeen yleensä paistaa ainakin viikon verran aurinko.

On kyllä uskomaton mikä vaikutus auringolla on energiatasoihin! Tuo fakta oli jo päässyt vähän unohtumaan kun ei ole tarvinnut 25 vuoteen tällaista harmaata & sateista kokea.

Toki helmikuun lopun jälkeen palattiin hetkeksi taas vähän normaalimpien kevätkelin pariin eli vaihtelevasti on saatu vettä mutta myös sitä aurinkoa. Runsaat sateet ovat pitäneet maaperän ja ilman kosteina, mikä usein ylläpitää epävakaata säätä vielä kevään alussakin.

Mutta nyt vihdoin näyttää siltä, että kevät on täällä ihan kunnolla. Päivisin päästään jo 15-20 asteen lukemiin vaikka yölämpötilat ovatkin vielä melko viileitä, aamuisin vain muutama aste plussan puolella.

Nyt on taas ihanaa viettää aikaa ulkona – nauttia auringosta ja kerätä d-vitamiinia.

On myös ihanaa kun kaikki alkaa taas vihertämään. Täällähän pellot ovat tähän aikaan vuodesta vihreimmillään – siitäkin huolimatta että kevät on hieman myöhässä koska pitkittynyt viileä ja sateinen sää on hidastanut maaperän lämpenemistä ja kasvien kehitystä. Monien kasvien kukinta ja kasvu on siis alkanut tai alkaa tavallista myöhemmin.

En tiedä, johtuuko juuri noista syistä vai jostain ihan muusta mutta meidän pihakin tuntuu olevan vähän retuperällä. Puskat ja nurmikko ovat sen näköisiä että tarvitsisivat kunnon piristysruiskeen ennen kesän saapumista. Apila on vallannut koko pihan, sammal vienyt viimeisetkin energiat nurmikolta. Ja pensasaita selvästi kärsii jostain – liiasta vedestä, liian vähäisestä auringosta talven aikana, ravinteiden puutteesta. Tai ehkä kaikista noista.

Olemme yrittäneet löytää jostain puutarhuria, joka tulisi laittamaan pihan kuntoon mutta kaikki tuntuvat olevan kiireisiä. Yhden tarjouksen saimme ja se tuntui sen verran korkealta summalta että emme siihen tarttuneet. Vai miltä kuulostaa 1200 € siitä että leikkaa muutamat puskat, antaa vähän lannoitetta ja istuttaa uudelleen nurmikkoa sinne missä on tarvetta.

En tiedä että paljon puutarhurit täällä Madridissa oikein tienaavat mutta meidän Kanarian puutarhuri ei tienannut juuri paljon tuota enempää kuukausipalkkana.

No, jatkamme etsintää ja sillä aikaa yritämme itse laittaa pihaa kuntoon sen mukaan mitä pystymme. Ensimmäinen reissu puutarhamyymälään tuli jo tehtyä – piti käydä vain pikaisesti ja ostaa pari säkkiä multaa mutta lähdin kaupasta 1.5 tuntia myöhemmin ja kärryissä oli muutakin kuin sitä multaa.

Puoliso on puolestaan ahertanut pari iltapäivää pihamaalla – puhaltanut lehtiä puskien alta sekä leikannut nurmikkoa ja pensasaitoja. Sunnuntaina olisi tarkoitus yhdessä jatkaa projektia. Ja ehkä pääsiäisenä sitten käymme nurmikon kimppuun.

Ensi viikolla täällä Espanjassa alkaa Semana Santa eli pääsiäisaika. Tyttärellä on koulusta lomaa yli viikko ja hän suuntaa muutamaksi päiväksi ystävänsä luokse Kanarialle. Alunperin oli suunnitelmissa lähteä Suomeen tyttären kanssa mutta lennot olivat niin törkeän kalliita (Madrid-Helsinki menopaluu n. 800 € / hlö) että reissu sai jäädä väliin. Rajansa se on rahastuksellakin.

Mutta tytär sai onneksi kutsun parhaan ystävänsä luokse Kanarialle joten hän lähtee sitten sinne muutamaksi päiväksi – saa vähän vaihtelua kouluun ja arkeen. On muuten ensimmäinen kerta kun lentää ihan yksikseen. Itse jään tänne Madridiin ja puolisollahan ei ole lomaa eikä juurikaan edes vapaita joten mitään kummallisempaa ohjelmaa ei ole luvassa.

Saa nähdä että minkälaiset säät osuvat tänä vuonna tuohon Semana Santaan. Yleensä nimittäin juuri silloin koko maahan saadaan sadetta ja huonoa keliä. Jos säät suosivat niin ehkäpä jonain päivänä suunnistan meidän vuorille laskettelemaan – siellä lunta vielä riittää.

Pientä piristystä on kevääseen luvassa toukokuussa kun saamme tänne ystäviä Suomesta vierailulle 🙂 Paljon on juttuja jo mielessä mitä kaikkea voimme yhdessä tehdä ja lisää ideoita tulee varmasti vielä mieleen ennen ajankohtaa. On se kyllä kivaa kun on jotain mitä odottaa.

Ehkä välillä tarvitaan tällaisiakin jaksoja – vähän tylsempiä ja tasaisempia – jotta osaa taas arvostaa niitä hetkiä, kun tapahtuu enemmän. Kevät tuo onneksi mukanaan valoa, energiaa ja kaikenlaista mukavaa tekemistä. Ja kesäkin tulee ihan huomaamatta vastaan.

Jätä kommentti