Madridin barriot

Kun minulta kysytään neuvoja ensimmäistä Madridin reissua varten, vastaan lähes aina samalla tavalla: unohda nähtävyyslista ja keskity aivan muuhun. Madridissa ei nimittäin ole Eiffel-tornin tai Fontana de Trevin kaltaisia ”must” nähtävyyksiä vaan tämä on kaupunki, joka pitää kokea, ei vain nähdä.

Sen minkä Madrid ehkä häviää nähtäävyyksissä niin se voittaa tunnelmassa, alkuperäisyydessä ja elämänilossa.

Moni matkailija tekee sen virheen, että jää sokkeloimaan vain Solin aukion ympäristöön joka on yleensä tupaten täynnä turisteja. Toki näkemisen arvoinen mutta se on nopeasti nähty. Täällä kannattaakin käyttää aikaa siihen että vaeltelee vailla suurempia suunnitelmia kaupunginosasta toiseen aistien eri alueiden erilaisia tunnelmia ja seuraten elämänmenoa – Madrid on nimittäin kaupunginosien kaupunki. Ja parhaiten tuohon monipuolisuuteen tutustuu ihan vain kävelemällä, eksymällä.

Puerta del Sol on toki Madridin maantieteellinen ja symbolinen keskipiste. Siellä risteävät metrolinjat ja ihmisvirrat, ja lähes jokainen matkailija luonnollisesti päätyy Solille ennemmin tai myöhemmin. Paikallisille se on kuitenkin enemmän kohtaamis- ja läpikulkupaikka kuin varsinainen ajanviettoalue. Käytä siis Solia lähtöpisteenä, mutta älä jää siihen.

Solilta pohjoiseen kuljettaessa saavutaan Malasañaan, yhteen kaupungin luonteikkaimmista barrioista. Malasaña on nuorekas, boheemi ja joskus hieman rosoinen, mutta ehkä siksi niin rakastettu. Täällä syntyi myös Madridin kuuluisa vastakulttuuriliike Movida Madrileña, ja sen perintö näkyy yhä alueen rennossa ilmapiirissä.

Päivisin Malasaña on täynnä pieniä kahviloita, second hand -liikkeitä ja design-putiikkeja, iltaisin se muuttuu yhdeksi kaupungin vilkkaimmista yöelämän keskittymistä. Tämä on barrio, jossa ihmiset viihtyvät päivällä, illalla ja yöllä Aamuisin barrio on rauhallinen ja paikallinen: koiranulkoiluttajia, pieniä leipomoita ja kahviloita, joissa istutaan pitkään sanomalehtiä lukien. Iltapäivisin alue täyttyy opiskelijoista ja työläisistä, ja iltaa kohti tunnelma alkaa vähitellen kiihtyä.

Monille matkailijoille Malasaña on paikka, jossa Madrid tuntuu aidosti luovalta ja rennolta – sellaiselta, jossa ei tarvitse suorittaa mitään, vaan voi vain olla. Alue sopii erityisen hyvin niille, jotka haluavat syödä hyvin ilman fine dining -etikettiä ja kokea paikallista yöelämää turistibaarien ulkopuolella.

Malasañan vieressä sijaitsee puolestaan Chueca, joka tunnetaan erityisesti avoimesta ilmapiiristään. Chueca on Madridin LGBTQ+-yhteisön keskus, mutta samalla yksi kaupungin monipuolisimmista alueista. Ravintolatarjonta on erinomainen, ja alueella yhdistyvät paikallinen elämä ja kansainvälinen vaikutus luontevasti. Chueca on hyvä esimerkki siitä, miten Madridissa erilaiset ihmiset ja elämäntavat sulautuvat luontevasti yhteen.

Idässä Madrid muuttuu hillitymmäksi ja elegantimmaksi. Salamanca on kaupungin hienostunein barrio, tunnettu leveistä kaduistaan, merkkiliikkeistään ja huippuravintoloistaan. Tämä on aluetta, jossa madridilaiset käyvät juhlimassa erityisiä hetkiä ja jossa shoppailu saa aivan oman mittakaavansa. Salamanca on Madridin ostosalueista tyylikkäin ja selvästi ylellisin, ja se tunnetaan erityisesti Calle Serranon ympärille keskittyneestä niin sanotusta Golden Milestä. Täältä löytyvät kansainväliset huippumerkit kuten Chanel, Louis Vuitton ja Prada, mutta myös espanjalaiset brändit, jotka yhdistävät perinteitä ja modernia designia. Ostoskokemus on rauhallinen ja huoliteltu, ja liikkeiden palvelu on usein henkilökohtaisempaa kuin vilkkaammilla ostoskaduilla. Suurten muotitalojen lisäksi Salamancassa on runsaasti koru-, kenkä- ja sisustusliikkeitä sekä laadukkaita tavarataloja, joten alue sopii erityisesti matkailijalle, joka etsii korkeatasoista shoppailua ja eleganttia ympäristöä. Myös alueen ravintolat ja kahvilat heijastavat tätä samaa, hieman hienostunutta tunnelmaa. Unohtamatta alueen rakennuksia.

Salamancan vieressä sijaitseva Retiro tarjoaa vastapainoksi rauhaa ja vihreyttä. Retiron puisto on yksi kaupungin tärkeimmistä paikoista meille paikallisille: tänne tullaan kävelylle, lukemaan, tapaamaan ystäviä tai vain istumaan varjoon. Matkailijalle Retiro on täydellinen paikka pysähtyä hetkeksi ja seurata madridilaista arkea.

Solilta etelään mentäessä Madrid näyttää taas aivan toisenlaiset kasvonsa. La Latina on yksi kaupungin vanhimmista barrioista ja ehdoton suosikki viikonloppuisin. Sunnuntaisin alue herää erityiseen eloon El Rastron kirpputorin ansiosta, ja sen jälkeen tapasbaarit täyttyvät nopeasti. La Latina on rento, äänekäs ja sosiaalinen – juuri sellainen kuin Madrid parhaimmillaan on. Täällä harvoin istutaan yksin, ja keskustelut syntyvät luonnostaan – juuri täällä Madridin sosiaalinen luonne näkyy ehkä selvimmin. La Latina on barrio, jossa elämä tapahtuu kaduilla ja aukioilla, ei neljän seinän sisällä.

La Latinan vieressä sijaitseva Lavapiés on puolestaan Madridin monikulttuurisin barrio. Se on alue, jossa perinteinen Madrid kohtaa muuttuvan maailman. Lavapiésissa asuu ihmisiä kaikkialta ympäri maailmaa ja se näkyy erityisesti ravintolatarjonnassa ja katukuvassa. Alue on rosoinen ja paikoin kaoottinen, mutta samalla äärimmäisen elävä. Monille matkailijoille Lavapiés avaa täysin uudenlaisen näkökulman Madridiin – sellaisen, jota ei löydy sieltä matkaoppaiden kärkisivuilta.

Huertas, eli Barrio de las Letras, taas sijoittuu La Latinan ja Solin väliin. Tämä historiallinen kaupunginosa on ollut kirjailijoiden ja taiteilijoiden aluetta vuosisatojen ajan. Katujen kiveyksiin kaiverretut kirjallisuussitaatit muistuttavat alueen menneisyydestä, mutta nykyään Huertas tunnetaan ennen kaikkea vilkkaasta iltaelämästään. Baarit täyttyvät nopeasti, ja alueella liikkuu sulassa sovussa sekä paikallisia että matkailijoita. Tämä on hyvä paikka kokea Madridin iltaelämää ilman, että tunnelma tuntuu liian turistiselta.

Madridin pohjoisemmat barriot jäävät monelta matkailijalta huomaamatta, vaikka ne tarjoavat hyvin paikallisen näkökulman kaupunkiin. Täällä Madrid on rauhallisempi, tilavampi ja arkipäiväisempi, ja juuri siksi hyvä alue nähdä, millaista elämä pääkaupungissa on turistikeskustan ulkopuolella.

Pohjoisessa korostuvat leveät kadut, puistot ja modernimpi kaupunkirakenne, mutta mukana on myös historiallisia ja kulttuurisia helmiä. Alueet ovat pääasiassa siistejä ja liike-elämävetoisia mutta toisaalta ne tarjoavat myös paikallista elämää, ravintoloita ja perinteisiä baareja.

Paseo de la Castellana-katu toimii koko pohjoisen alueen selkärankana ja se johdattaa matkailijan kohti modernimpaa Madridia. Tämän kadun varrelta löytyy myös monen madridilaisen pyhäkkö, Estadio Santiago Bernabéu, Real Madridin kotikenttä ja yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä.

Castellanan päässä sijaitsee Cuatro Torres, Madridin pilvenpiirtäjäalue. Cuatro Torres Business Area edustaa täysin erilaista Madridia kuin vanhakaupunki: lasia, terästä ja nykyaikaista arkkitehtuuria. Alueella käynti antaa hyvän kontrastin historiallisemmille barrioille ja näyttää, miten kansainvälinen ja moderni kaupunki Madrid nykyään on.

Pohjoisessa on myös Tetuán, joka on taas naapureitaan monimuotoisempi ja hieman rosoisempi barrio. Se on sekoitus vanhaa työväenkaupunginosaa sekä uudempaa rakentamista, ja alueelta löytyy yllättävän hyviä edullisia ravintoloita & paikallista tunnelmaa ilman turistitungoksia.

Madridin jokainen barrio näyttää siis erilaiselta, eri vuorokaudenaikoina ja eri päivinä. Paras tapa tutustua Madridiin on liikkua alueelta toiselle, välillä kävellen, välillä metrolla, ja pysähtyä sinne, missä tuntuu hyvältä. Kun tekee näin, ei ole vain matkailija vaan hetken ajan osa kaupungin arkea. Ja juuri silloin Madrid näyttää parhaat puolensa.Kun minulta kysytään neuvoja ensimmäistä Madridin reissua varten, vastaan lähes aina samalla tavalla: unohda nähtävyyslista ja keskity aivan muuhun. Madridissa ei nimittäin ole Eiffel-tornin tai Fontana de Trevin kaltaisia ”must” nähtävyyksiä vaan tämä on kaupunki, joka pitää kokea, ei vain nähdä.

Sen minkä Madrid ehkä häviää nähtäävyyksissä niin se voittaa tunnelmassa ja elämänilossa.

Moni matkailija tekee sen virheen, että jää sokkeloimaan vain Solin aukion ympäristöön joka on yleensä tupaten täynnä turisteja. Toki näkemisen arvoinen mutta se on nopeasti nähty. Täällä kannattaakin käyttää aikaa siihen että vaeltelee vailla suurempia suunnitelmia kaupunginosasta toiseen aistien eri alueiden erilaisia tunnelmia ja seuraten elämänmenoa – Madrid on nimittäin kaupunginosien kaupunki. Ja parhaiten tuohon monipuolisuuteen tutustuu ihan vain kävelemällä, eksymällä.

Puerta del Sol on toki Madridin maantieteellinen ja symbolinen keskipiste. Siellä risteävät metrolinjat ja ihmisvirrat, ja lähes jokainen matkailija luonnollisesti päätyy Solille ennemmin tai myöhemmin. Paikallisille se on kuitenkin enemmän kohtaamis- ja läpikulkupaikka kuin varsinainen ajanviettoalue. Käytä siis Solia lähtöpisteenä, mutta älä jää siihen.

Solilta pohjoiseen kuljettaessa saavutaan Malasañaan, yhteen kaupungin luonteikkaimmista barrioista. Malasaña on nuorekas, boheemi ja joskus hieman rosoinen, mutta ehkä siksi niin rakastettu. Täällä syntyi myös Madridin kuuluisa vastakulttuuriliike Movida Madrileña, ja sen perintö näkyy yhä alueen rennossa ilmapiirissä.

Päivisin Malasaña on täynnä pieniä kahviloita, second hand -liikkeitä ja design-putiikkeja, iltaisin se muuttuu yhdeksi kaupungin vilkkaimmista yöelämän keskittymistä. Tämä on barrio, jossa ihmiset viihtyvät päivällä, illlalla ja yölä Aamuisin barrio on rauhallinen ja paikallinen: koiranulkoiluttajia, pieniä leipomoita ja kahviloita, joissa istutaan pitkään sanomalehtiä lukien. Iltapäivisin alue täyttyy opiskelijoista ja työläisistä, ja iltaa kohti tunnelma alkaa vähitellen kiihtyä.

Monille matkailijoille Malasaña on paikka, jossa Madrid tuntuu aidosti luovalta ja rennolta – sellaiselta, jossa ei tarvitse suorittaa mitään, vaan voi vain olla. Alue sopii erityisen hyvin niille, jotka haluavat syödä hyvin ilman fine dining -etikettiä ja kokea paikallista yöelämää turistibaarien ulkopuolella.

Malasañan vieressä sijaitsee puolestaan Chueca, joka tunnetaan erityisesti avoimesta ilmapiiristään. Chueca on Madridin LGBTQ+-yhteisön keskus, mutta samalla yksi kaupungin monipuolisimmista alueista. Ravintolatarjonta on erinomainen, ja alueella yhdistyvät paikallinen elämä ja kansainvälinen vaikutus luontevasti. Chueca on hyvä esimerkki siitä, miten Madridissa erilaiset ihmiset ja elämäntavat sulautuvat luontevasti yhteen.

Idässä Madrid muuttuu hillitymmäksi ja elegantimmaksi. Salamanca on kaupungin hienostunein barrio, tunnettu leveistä kaduistaan, merkkiliikkeistään ja huippuravintoloistaan. Tämä on aluetta, jossa madridilaiset käyvät juhlimassa erityisiä hetkiä ja jossa shoppailu saa aivan oman mittakaavansa. Salamanca on Madridin ostosalueista tyylikkäin ja selvästi ylellisin, ja se tunnetaan erityisesti Calle Serranon ympärille keskittyneestä niin sanotusta Golden Milestä. Täältä löytyvät kansainväliset huippumerkit kuten Chanel, Louis Vuitton ja Prada, mutta myös espanjalaiset brändit, jotka yhdistävät perinteitä ja modernia designia. Ostoskokemus on rauhallinen ja huoliteltu, ja liikkeiden palvelu on usein henkilökohtaisempaa kuin vilkkaammilla ostoskaduilla. Suurten muotitalojen lisäksi Salamancassa on runsaasti koru-, kenkä- ja sisustusliikkeitä sekä laadukkaita tavarataloja, joten alue sopii erityisesti matkailijalle, joka etsii korkeatasoista shoppailua ja eleganttia ympäristöä. Myös alueen ravintolat ja kahvilat heijastavat tätä samaa, hieman hienostunutta tunnelmaa. Unohtamatta alueen rakennuksia.

Salamancan vieressä sijaitseva Retiro tarjoaa vastapainoksi rauhaa ja vihreyttä. Retiron puisto on yksi kaupungin tärkeimmistä paikoista meille paikallisille: tänne tullaan kävelylle, lukemaan, tapaamaan ystäviä tai vain istumaan varjoon. Matkailijalle Retiro on täydellinen paikka pysähtyä hetkeksi ja seurata madridilaista arkea.

Solilta etelään mentäessä Madrid näyttää taas aivan toisenlaiset kasvonsa. La Latina on yksi kaupungin vanhimmista barrioista ja ehdoton suosikki viikonloppuisin. Sunnuntaisin alue herää erityiseen eloon El Rastron kirpputorin ansiosta, ja sen jälkeen tapasbaarit täyttyvät nopeasti. La Latina on rento, äänekäs ja sosiaalinen – juuri sellainen kuin Madrid parhaimmillaan on. Täällä harvoin istutaan yksin, ja keskustelut syntyvät luonnostaan – juuri täällä Madridin sosiaalinen luonne näkyy ehkä selvimmin. La Latina on barrio, jossa elämä tapahtuu kaduilla ja aukioilla, ei neljän seinän sisällä.

La Latinan vieressä sijaitseva Lavapiés on puolestaan Madridin monikulttuurisin barrio. Se on alue, jossa perinteinen Madrid kohtaa muuttuvan maailman. Lavapiésissa asuu ihmisiä kaikkialta ympäri maailmaa ja se näkyy erityisesti ravintolatarjonnassa ja katukuvassa. Alue on rosoinen ja paikoin kaoottinen, mutta samalla äärimmäisen elävä. Monille matkailijoille Lavapiés avaa täysin uudenlaisen näkökulman Madridiin – sellaisen, jota ei löydy sieltä matkaoppaiden kärkisivuilta.

Huertas, eli Barrio de las Letras, taas sijoittuu La Latinan ja Solin väliin. Tämä historiallinen kaupunginosa on ollut kirjailijoiden ja taiteilijoiden aluetta vuosisatojen ajan. Katujen kiveyksiin kaiverretut kirjallisuussitaatit muistuttavat alueen menneisyydestä, mutta nykyään Huertas tunnetaan ennen kaikkea vilkkaasta iltaelämästään. Baarit täyttyvät nopeasti, ja alueella liikkuu sulassa sovussa sekä paikallisia että matkailijoita. Tämä on hyvä paikka kokea Madridin iltaelämää ilman, että tunnelma tuntuu liian turistiselta.

Madridin pohjoisemmat barriot jäävät monelta matkailijalta huomaamatta, vaikka ne tarjoavat hyvin paikallisen näkökulman kaupunkiin. Täällä Madrid on rauhallisempi, tilavampi ja arkipäiväisempi, ja juuri siksi hyvä alue nähdä, millaista elämä pääkaupungissa on turistikeskustan ulkopuolella.

Pohjoisessa korostuvat leveät kadut, puistot ja modernimpi kaupunkirakenne, mutta mukana on myös historiallisia ja kulttuurisia helmiä. Alueet ovat pääasiassa siistejä ja liike-elämävetoisia mutta toisaalta ne tarjoavat myös paikallista elämää, ravintoloita ja perinteisiä baareja.

Paseo de la Castellana-katu toimii koko pohjoisen alueen selkärankana ja se johdattaa matkailijan kohti modernimpaa Madridia. Tämän kadun varrelta löytyy myös monen madridilaisen pyhäkkö, Estadio Santiago Bernabéu, Real Madridin kotikenttä ja yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä.

Castellanan päässä sijaitsee Cuatro Torres, Madridin pilvenpiirtäjäalue. Cuatro Torres Business Area edustaa täysin erilaista Madridia kuin vanhakaupunki: lasia, terästä ja nykyaikaista arkkitehtuuria. Alueella käynti antaa hyvän kontrastin historiallisemmille barrioille ja näyttää, miten kansainvälinen ja moderni kaupunki Madrid nykyään on.

Pohjoisessa on myös Tetuán, joka on taas naapureitaan monimuotoisempi ja hieman rosoisempi barrio. Se on sekoitus vanhaa työväenkaupunginosaa sekä uudempaa rakentamista, ja alueelta löytyy yllättävän hyviä edullisia ravintoloita & paikallista tunnelmaa ilman turistitungoksia.

Madridin jokainen barrio näyttää siis erilaiselta, eri vuorokaudenaikoina ja eri päivinä. Paras tapa tutustua Madridiin on liikkua alueelta toiselle, välillä kävellen, välillä metrolla, ja pysähtyä sinne, missä tuntuu hyvältä. Kun tekee näin, ei ole vain matkalija vaan hetken ajan osa kaupungin arkea. Ja juuri silloin Madrid näyttää parhaat puolensa.

Jätä kommentti