Halpa tuontiruoka – uhka vai mahdollisuus?

Tällä viikolla nuijittiin taas EU:ssa läpi yksi merkittävä sopimus, joka tulee muuttamaan merkittävästi Euroopan markkinoita ja todennäköisesti lyö naulan arkkuun monelle tärkeälle maataloustuottajalle Euroopassa.

Sopimus, josta uutisissa ei ole juurikaan puhuttu mutta mikä tulee muuttamaan asioita merkittävästi. Mercosur – oletko kuullut siitä ja tiedätkö mitä se tarkoittaa?

Mercosur-sopimus tarkoittaa lyhyesti sitä, että EU ja Etelä-Amerikan Mercosur-maat, Brasilia, Argentiina, Uruguay ja Paraguay, avaavat markkinoita toisilleen ja vähentävät tulleja ja kaupan esteitä. Käytännössä siis Etelä-Amerikasta tulee EU:hun helpommin ja halvemmalla maataloustuotteita ja EU saa paremmat mahdollisuudet vielä omia teollisuustuotteitaan.

Kuulostaa hyvältä mutta mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

Eurooppaan tulee enemmän ja halvemmalla eteläamerikkalaisia tuotteita, erityisesti naudanlihaa, siipikarjaa, soijaa ja muita maataloustuotteita. Tämä varmasti lisää kilpailua sekä painaa hintoja, mikä hyödyttää kuluttajia ehkä lyhyellä aikavälillä, mutta toisaalta heikentää eurooppalaisten viljelijöiden asemaa ja voi johtaa lopulta tuotannon vähenemiseen EU:ssa. Toisin sanoen yhä useampia maataloustuottajia Euroopassa lopettaa toimintansa.

Tämä taas tarkoittaa sitä että ruokaa ja raaka-aineita tuodaan enemmän ulkoa ja Eurooppa nojaa tulevaisuudessa entistä enemmän tuontiin ja keskittyy vain kulutukseen, palveluihin ja sääntelyyn. Tämä kaikki heikentää huoltovarmuutta ja tekee Europpan taloudesta entistä haavoittuvamman erilaisille kriiseille.

Toki asiasta voidaa hakea myös niitä ”positiivisia” puolia. Kuluttajat saattava nähdä halvempia tuotteita kaupassa. Tosin tässäkin on se huono puoli että samalla menetetään maatalous- ja tuotantopohjaa, työpaikkoja ja omavaraisuutta, samalla kun suuryritykset ja Mercosur-maat hyötyvät eniten.

Eurooppalaisille suuryrityksille sopimus helpottaa varmasti vientiä ja investointeja Etelä-Amerikkaan. Tullit alenevat koneissa, ajoneuvoissa, kemikaaleissa ja lääkkeissä. Tosin nämäkin hyödyt kohdistuvat lähinnä suuriin, kansainvälisiin toimijoihin, eivät pk-yrityksiin tai paikalliseen teollisuuteen. Eli Euroopalle hyöty on loppujen lopuksi minimaalinen, ellei jopa negatiivinen.

Miksi EU sitten halusi tämän sopimuksen?

Eurooppa halusi sopimuksen koska täällä päätöksiä ohjaa järjestelmä, ei enemmistön etu. Sopimus palvelee suuria vienti- ja rahoitusyrityksiä, joilla on vahva vaikutusvalta EU-päätöksenteossa, vaikka laaja teollinen perusta Euroopassa rapautuu. EU toimii vanhan globalisaatiomallin mukaan, jossa vapaa kauppa nähdään itseisarvona, vaikka oletukset teollisesta kasvusta eivät enää pidä paikkaansa. Samalla sopimus tukee rakennetta, jossa Eurooppa profiloituu kulutus-, sääntely- ja palvelualueena ja tuo yhä enemmän raaka-aineita ja elintarvikkeita ulkoa.

Tämä sopimus tietysti myydään kuluttajille sillä että sen seurauksena Euroopan markkinoille tulee halvemmalla lihatuotteita. Halpa etelä-Amerikkalainen liha kuulostaa varmasti monen mielestä hyvältä idealta mutta harva tietää mitä on tuon kaiken takana.

Veikkaisin että kukaan ei tule kertomaan sitä tosiasiaa että esim. Brasilian suurin lihatuotannon keskus Mato Grosso on noussut maailmankartalle paitsi suuren tuotantomääränsä myös torjunta-aineiden käytön vuoksi. Alueella naudanlihantuotanto perustuu suurelta osin soija- ja maissirehuun, joka on viljelty intensiivisesti myrkyin, joista osa on EU:ssa kiellettyjä. Kun karja syö tätä rehua, torjunta-aineet kertyvät eläimen elimistöön, erityisesti rasvaan ja maksaan, ja kulkeutuu näin EU:hun vietävään lihaan.

Vaikka EU asettaa tiukat periaatteessa tiukat turvallisuusrajat tuontilihalle niin käytännössä valvonta on satunnaisten pistokokeiden varassa eikä se kata koko tuotantoketjua. Tämä tarkoittaa, että kuluttajat altistuvat jäämille, joiden pitkäaikaisvaikutukset voivat liittyä mm. hormonihäiriöihin ja terveysriskeihin. Samalla toki myös itse karja kärsii myrkyistä, mikä lisää eläinlääkkeiden tarvetta ja antibioottiresistenssin riskiä sekä heikentää tuotannon kestävyyttä.

Ja kaikkeen kun lisätään vielä se tosiasia että jo nyt Marokko valtaa yhä enemmän Euroopan hedelmä- ja vihannesmarkkinoita.

Espanjassa vaikutukset näkyvät aivan suoraan sillä maa on yksi Euroopan merkittävimmistä vihannesten ja hedelmien tuottajista, ja erityisesti Etelä-Espanjan kasvihuonealueet kilpailevat suoraan Marokosta tulevien vihannesten, hedelmien ja marjojen kanssa. Marokkolainen tuotanto perustuu halvempaan työvoimaan & sallivampaan torjunta-aineiden ja vedenkäyttöön ja kun nämä tuotteet tulevat EU-markkinoille alhaisemmilla hinnoilla, joutuvat espanjalaiset viljelijät myymään satonsa hinnalla, joka ei kata tuotantokustannuksia.

Tämä on johtanut jo nyt tilojen lopettamisiin, velkaantumiseen ja toistuviin viljelijämielenosoituksiin ja tulevaisuudessa tilanne tulee olemaan vielä vakavampi.

Euroopan unionin kauppapolitiikka on ajamassa eurooppalaisen maatalouden tilanteeseen, jossa yhä useampi maatalousyrittäjä on kahden ristiriitaisen tavoitteen välissä. Toisaalta EU edellyttää omilta tuottajiltaan tiukkoja ympäristö-, eläinsuojelu- ja elintarviketurvallisuusvaatimuksia mutta toisaalta se avaa markkinoitaan yhä enemmän tuonnille maista, joissa tuotantokustannukset ja sääntely ovat selvästi alhaisemmalla tasolla.

Vaikka EU edellyttää, että tuontiruoka täyttää sen asettamat raja-arvot niin valvonta perustuu kuitenkin suurelta osin satunnaisiin pistokokeisiin. Tuotanto-olosuhteita, torjunta-aineiden todellista käyttöä, antibioottien määrää tai työntekijöiden asemaa ei valvota samalla tavalla kuin EU:n sisällä.

Mercosur-maista tuleva liha ja Marokosta kasvava hedelmä- ja vihannestuonti muodostavat yhdessä paineen, joka näkyy ja tulee näkymään vielä enemmän niin täällä Espanjassa kuin myös Suomessa.

Suomessa vaikutukset ovat erilaisia, mutta yhtä lailla vakavia. Suomi ei ehkä kilpaile suorasti Marokon vihannesten kanssa samalla tavalla kuin Espanja, mutta markkinoiden yleinen hintapaine tulee heijastumaan myös pohjoiseen. Kauppaketjut vertaavat hintoja ja tästä syystä tuonnin vaikutukset näkyvät myös suomalaisessa myynnissä ja lopulta myös tuotannossa.

Erityisen voimakkaasti Mercosur-liha tulee kohdistumaan suomalaisiin naudanlihantuottajiin sillä jo nyt tuotantokustannukset ovat korkeat ilmaston, energian hintojen ja tiukkojen sääntöjen vuoksi. Kun tuontiliha tulee markkinoille merkittävästi halvemmalla, suomalaiset tuottajat eivät pysty kilpailemaan hinnalla, mikä uhkaa tuotannon kannattavuutta ja pitkällä aikavälillä koko alan säilyvyyttä.

Loppujen lopuksi kyse on myös koko eurooppalaisen maatalousmallin tulevaisuudesta. Jos EU jatkaa markkinoiden avaamista ilman, että se varmistaa aidosti tasapuoliset tuotantoehdot, se vaarantaa oman ruokatuotantonsa perustan. Kyse ei ole vain vapaasta kilpailusta vaan epäreilusta asetelmasta, jossa säännöt eivät ole samat kaikille. Ja seuraukset tulevat olemaan peruuttamattomia.

Halpa tuontiruoka varmasti laskee hintoja hetkellisesti mutta samalla se syö eurooppalaisen maatalouden elinvoimaa. Kyse on siis valinnasta: halutaanko Eurooppaan omaa, valvottua ja eettisesti tuotettua ruokaa, vai hyväksytäänkö kehitys, jossa tuotanto siirtyy EU:n ulkopuolelle ja viljelijä jää maksajaksi.