Mi gordito ja muita perinteisiä espanjalaisia vauvajuttuja

Espanjalaiset vauvat tulevat haikaran kuskaamina, Parisiista. Tai ainakin näin monille pienille lapsille Espanjassa kerrotaan siitä miten vauvat tulevat 🙂

Espanjassa lapset syntyvät koko ajan iäkkäämmille vanhemmille, keskimäärin espanjalaiset synnyttävät ensimmäisen lapsensa n. 33-vuotiaana. Tämä on täysin ymmärrettävää koska 30-vuotiaista lähes 30 % asuu vielä vanhempiensa luona joten perheen perustaminen ja lasten hankinta siirtyy koko ajan myöhäisemmäksi. Tämän myötä myös lapsiluku perheissä on kääntynyt jyrkkään laskuun ja tällä hetkellä espanjalaiset naiset synnyttävät keskimäärin 1.12 lasta. Euroopan toiseksi alhaisin luku.

Espanjassa lasketaan suurperheeksi 3-lapsinen perhe ja nämä saavat erilaisia alennuksia ja hyötyjä. Mitään yleisiä lapsilisiä täällä ei makseta mutta tietyin edellytyksin on mahdollista saada avustuksia sosiaaliturvasta. Tietyillä alueilla on myös käytössä ns. cheque-bebe eli vauvabonus, rahallinen korvaus lapsen syntymästä (yleensä 500-1000€). Myös verotuksessa vanhemmat saavat yleensä helpotuksia lapsesta/lapsista.

Joka tapauksessa syntyminen on suuri juhlanaihe Espanjassa. Kun perheeseen syntyy vauva, etenkin se suvun ensimmäinen, niin ketään ei kiinnosta sairaalaan vierailutunnit tai ajatus siitä että uusille vanhemmille ja vauvalle pitäisi antaa jonkinlainen rauha tutustua toisiinsa. Sukulaisarmeija valtaa sairaalahuoneen – paikka on täynnä kukkia, lahjoja, selfieitä ja äänekästä keskustelua siitä, kenen nenä ja piirteet lapsella on. Eikä heistä pääse eroon vierailuajan päätyttyä – täällä on täysin normaalia että isän lisäksi paikalla on 24/7 ainakin joku isovanhemmista, jopa kaikki mahdolliset.

Seuraavaksi mietitään että milloin laitetaan korvakorut, samantien sairaalassa vai myöhemmin muutaman viikon tai ehkä kuukauden kuluttua terveyskeskuksen kuukausitarkastuksessa. Kyllä – täällä on täysin normaalia että vastasyntynyt tyttö saa pienet kultaiset korvikset korviinsa aika nopeasti syntymän jälkeen. Eikä tätä asiaa ihmettele kukaan. Oma tytär sai korvakorunsa yhden kuukauden iässä.

Sukupuolierot näkyvät muutenkin selkeämmin ja kaikenlainen unisex-kulttuuri tuntuu espanjalaisista edelleen kovin ”oudolta”. 

Suomessa vanhemmat tuntuvat rakastavan beigeä. Jos vauva on kääritty hiekanväriseen peittoon ja puettu luonnonvalkoiseen bodyyn ja kulkee harmaissa vaunuissa niin kukaan ei voi varmasti tietää, onko kyseessä tyttö vai poika. Espanjalainen on samassa tilanteessa hämillään – miten lasta pitäisi kutsua?

Espanjassa asia hoidetaan selkeästi: tytöille korvakorut ja pinkkiä päälle, pojille sinistä. Eipähän jää epäselväksi, kumpi on kumpi. Yleensäkin espanjalaisten tapa pukea lapsensa on luku sinänsä: jos suomalaisten lastenvaatteiden valmistuksessa johtavana ideana on käytännöllisyys niin Espanjassa menee aina kauneus käytännöllisyyden edelle. Tytöillä pitää olla pitsisukkaa ja hörhelöä. Suomalaisen äitiyspaketin kätevät trikoo-vaatteet olisivat espanjalaiselle äidille luultavasti kauhistus. Tai niitä käytettäisiin korkeintaan yöpukukuina.

Siinä missä suomalainen vauva voi kulkea monta viikkoa nimettömänä, ollen vain poikalapsi Virtanen, vauveliini, vaavi, velivauva tai muu vastaava kunnes vanhemmat jossain vaiheessa saavat päätettyä onko lapsi enemmän Mikko vai Petteri, niin Espanjassa lapsi on saanut nimensä jo todennäköisesti kauan ennen syntymää. Eikä sitä pidetään salaisuutensa vaan nimi julkistetaan sukulaisille monesti jo siinä vaiheessa kun vanhemmille on selvinnyt onko kyseessä tyttö vai poika.

Nimi pitää olla valmiina lapset eivät saa nimeään vasta kasteessa vaan rekisteröinti pitää hoitaa viikon sisällä syntymästä. Nykyään se hoidetaan usein jo sairaalassa mutta esim. me aikoinaan jouduimme lähtemään naapurikaupunkiin hoitamaan asiaa ja mukana pitää tietysti olla molemmat vanhemmat sekä vastasyntynyt.

Suvussa kulkevat nimet ovat tyypillinen espanjalainen perinne. Ensimmäinen poika saa usein isänpuolen isoisän, abuelon, nimen – meilläkin on suvussa abuelo (isoisä) Pedro, hänen vanhin poikansa on Pedro ja hänen poikansa Pedro. Tai ensimmäiselle tytölle saatetaan antaa isänpuolen isoäidin eli abuelan nimi. Meillä tytär sai toiseksi nimekseen Marìa, kuten hänen espanjalaiset isovanhempansa (Mari Carmen ja Pedro Marìa). Ja täällä voi todellakin naispuolinen nimi Marìa olla myös miesten toisena nimenä.

Siinä missä lapsia kutsutaan Suomessa lempeästi vaikkapa ”nupuksi” tai ”muruksi” niin Espanjassa suositaan vähän luovempaa linjaa: mi vida (elämäni), mi cielo (taivaani), mi tesoro (aarteni), mi coraz´on(sydämeni), mi pequeñin/pequeñita (pikkuiseni), mi princesa/principito (prinsessani/prinssini), mi angelito (enkelini), mi bombón (suklaakonvehtini), mi reina (kuningattareni), mi campeón (mestarini), mi guapa (kaunokaiseni) tai vaikkapaihan vain kaikella rakkaudella mi gordito/gordita (pullukkani).

Eikä näitä käytetä vaan vauvoille vaan myös isommille lapsille. On täysin normaalia kuulla vanhempien tai isovanhempien sanovan julkisella paikalla lapselle, ven aqui mi gordito – tuuppa tänne, pullukkani.

Monet vauvat menevät päivähoitoon jo 4 kk iässä tai viimeistään siinä vaiheessa kun kaikki äitiys- ja isyyslomat on pidetty. Yhteensä vanhempainloma on 19 viikkoa ja siitä 6 ensimmäistä viikkoa on pakollista mutta sen jälkeen loput 13 viikkoa voi pitää äiti tai isä. Tämän jälkeen monissa perheissä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin laittaa lapsi päivähoitoon koska kotihoidontukia tai muita vastaavia etuuksia ei täällä makseta.

Ellei sitten ole abueloja, isovanhempia, jotka ottavat vastuun vanhempien palatessa työelämään. Tämä on ollut hyvin yleistä Espanjassa sillä isovanhemmille on ollut kunnia-asia hoitaa jälkikasvua mutta toki taustalla on myös taloudellinen pakkotilanne koska maksuttomia julkisia päiväkoteja on hyvin rajoitetusti joten paikkoja ei riitä kaikille ja yksityisten päiväkotien kuukausimaksut ovat yleensä 350-800 € kuukaudessa, riippuen päiväkodista, sen palveluista ja aikatauluista. Eikä hintaa suhteuteta mitenkään vanhempien tuloihin vaan se on aivan sama kaikille.

Muutenkin isovanhempien rooli on hyvin erilainen. Siinä missä Suomessa mummot ja vaarit odottavat, että vanhemmat pyytävät apua niin Espanjassa abuelot ja abuelat ilmestyvät paikalle kuin supersankarit. He kertovat kuinka vauvaa pitää syöttää, pukea ja jopa miten äidin pitäisi itse syödä. Espanjalainen isovanhempi onkin usein kätevä yhdistelmä lastenlääkäriä, kotitalousopettajaa ja iltapäiväkerhon ohjaajaa.

Lapsia myös halataan, pusutellaan ja kehutaan usein, heistä ollaan avoimesti ylpeitä. ei ole mitenkään harvinaista että teinit ottavat vielä vanhempien kädestä kiinni kulkiessaan kadulla ja vanhemmille moiskautetaan poskipusut tervehdittäessä.

Espanjalaiset lapset ja nuoret viettävät yleensäkin paljon aikaa yhdessä perheen kanssa, sekä kotona että kodin ulkopuolella – ruokailuissa, retkillä, juhlissa, lomilla. Myös aikuiset lapsetkin ovat usein vielä tiiviisti mukana perheen ja vanhempien elämässä, eivät vain juhlapyhinä.

Vaikka yhteiskunta ja elämä ovat muuttuneet paljon lyhyessä ajassa niin kaikesta huolimatta täällä rakkaus, emotionaalinen tuki, sosiaalinen kehitys ja avoin kommunikaatio ovat edelleen kasvatuksen tukipilareita.