Jokaisessa maassa on varmasti paljon sellaisia ruokaerikoisuuksia tai ruokailuun liittyviä outouksia, jotka saavat ulkomaalaisen pudistelemaan päätä ja ihmettelemään. Suomessa hämmästyttää erikoiset ruoka-ajat, alkoholiin myyntiin liittyvät erikoisuudet (kellonajat, Alko ja viinin myynti senttilitroina eikä laseittain), aikuisten maidonkäyttö ruoka- ja janojuomana ja itsepalvelukulttuuri. Sekä suomalainen aamupala, jossa leivän päälle laitetaan levitteen lisäksi kaikenlaisia leikkeileitä sekä kurkkua 🙂
Toki näitä kummallisuuksia löytyy myös täältä Espanjasta – siis asioita, jotka ovat espanjalaisille normaaleita ja arkipäiväisiä mutta saavat ulkomaalaiset ihmittelemään ja päivittelemään. Vai miltä kuulostaa esim. lasi olutta aamiaisen kera?

Tässäpä muutamia espanjalaisia ruokakulttuuriin liittyviä kummallisuuksia.
1. reunaton leipä
Tämä on ollut ikuinen ulkomaalaisten ystävien, tuttavien ja sukulaisten ihmettelyn aihe. Miksi ihmeessä pitää tehdä leipää, josta reunat on leikattu pois? Täällä tosiaan myydään reunatonta paahtoleipää, sin corteza, koska monet espanjalaiset haluavat toastit ja sandwichit näin.
2. sandwich / bocadillo vegetal
Tyypillinen näky espanjalaisen kahvilan ruokalistalla on sandwich / bocadillo vegetal eli suomennettuna kasvisleipä / sämpylä.
Muuten hyvä idea, onhan nykypäivänä paljon kasvisruokavaliota noudattavia mutta tämä kasvisleipä joka ei olekaan ihan pelkkä kasvisleipä kuten voisi nimen perusteella kuvitella. Jos leivän sanotaan olevan vegetal niin ehkpä sen pitäisi sisältää vain kasviksia ja sopisi kasvissyöjille. Mutta täälläpä näihin leipiin saatetaan laittaa a) tavallista majoneesia b)kananmunaa c)tonnikalaa d)todennäköisesti kaikkia näitä edellisiä.
3. kofeiiniton kahvi
Monelle suomalaiselle on käsittämätön ajatus, että joku juo kofeiinitonta kahvia. Eikös sitä kahvia juoda juuri sen kofeiinin takia?
No, täällä Espanjassa todellakin juodaan kofeiinitonta kahvia ja melko paljon. Sitä saa ihan tasan varmasti joka ikisestä kahvilasta, baarista ja ravintolasta. Sitä on syytä myös olla aina kotona sillä ystävät & tuttavat varmasti sellaista kyselevät.
4. segundo desayuno eli toinen aamiainen
Siinä missä suomalainen syö aamulla täyttävän aamiaisen niin monelle espanjalaiselle aamun ensimmäinen ateria on yleensä kevyt: kahvi ja ehkä sen kera jotain pientä makeaa. Jos sitäkään.
Vasta myöhemmin, joskus klo 10-11 aikaan, syödään ns. segundo desayuno eli toinen aamiainen, jota varten mennään esim. työpaikoilta lähimpään kahvilaan. Silloin syödään jotain täyttävämpää esim. sämpylä, viipale perunamunakasta tmv. jotta jaksaa iltapäivän lounasaikaan asti. Ja monet huuhtelevat sämpylänsä alas oluella.
5. ruoka-ajat
Espanjalaiset ruoka-ajat poikkeavat melkoisesti pohjoisemman Euroopan aikatauluista. Aamiaista syödään myöhään, lounasta syödään myöhään ja illallista vielä myöhempään.
Kun espanjalainen nauttii aamuapalaa niin monissa maissa syödään jo lounasta. Ja kun espanjalaiset syövät lounasta niin toisissa maissa syödään jo päivän toista lämmintä ateriaa. Ja kun vihdoin täällä syödään illallista niin pohjoisemmassa mennään jo nukkumaan 🙂
Espanjalaiset syövät lounasta vasta myöhään iltapäivällä eli yleensä klo 14-16 välissä. Tämä koskee kaiken ikäisiä, ei pelkästään aikuisia ja kouluissakin ruokailu on vasta tuohon aikaan. Tämä tarkoittaa tietysti myös sitä, että illallista nautitaan vastaavasti myöhemmin eli joskus klo 20-22. Viikonloppuisin illallinen saattaa venyä myöhemään, jopa lapsiperheissä. Ja kesällä illallista syödään vielä myöhempään.
Turistialueita lukuunottamatta ravintolat noudattavat myös näitä aikatauluja eli suomalaiseen lounasaikaan klo 11 tai päivällisaikaan klo 17 on turha koputella paikallisten ravintoloiden ovia. Ravintoloissa tarjoillaan lounasta yleensä klo 13/13.30 alkaen ja keittiöt ovat auki n. klo 16 asti. Sen jälkeen on tauko ja ravintolat avaavat ovensa illallista varten yleensä n. klo 19.30
6. monen tunnin lounastauko
Monilla työpaikoilla työpäivän katkaisee jopa useamman tunnin kestävä lounastauko.Myös monet pienet kaupat sulkevat ovensa siestan ajaksi eli silloin lähdetään sitten lounaalle. Jos koti on kauempana niin lounas syödään yleensä jossain ravintolassa. Tätä varten monet ravintolat tarjoavatkin lounasaikaan menu del dian eli päivän aterian, joka sisältää alkuruoan, pääruoan, jälkiruoan ja usein myös juomat. Näin saa ihan mukavasti pitkän lounastauon kulutettua. Työpaikan yhteinen lounastauko on sosiaalinen hetki, joka vietetään työkavereiden kanssa syöden ja seurustellen.
6. ensin jälkkäri ja kahvi vasta viimeiseksi
Suomalaisilla on ainakin tapana se, että jälkiruoka halutaan nauttia kahvin kera. Mutta täällä Espanjassa jos tilaat jälkiruoan + kahvin niin yleensä tarjoilija tuo sinulle ensiksi pelkän jälkiruoan. Kahvi nautitaan vastan aterian päätteeksi, ei jälkiruoan kera.
7. leipää, myös grilliruoan kanssa
Leipä on espanjalaisessa ruokapöydässä tärkeä asia. Sitä pitää olla tarjolla niin lounaan kuin illallisen kera. Leipä nimittäin toimii yhtenä aterimena haarukan, lusikan ja veitsen lisäksi. Sillä avitetaan ruoka suuhun, sitä uitetaan keitoissa ja muhennoksissa, sillä vedellään lautaselta kaikki kastikkeet ja viimeiset rippeet suuhun. Ravintoloissa leipä tuodaan usein myös pöytään, tosin aika usein siitä myös laskutetaan erikseen. Vaikka et siihen olisi edes koskenut.
Myös grilliruokien kera leipä on tärkein lisuke. Siinä missä suomalainen kantaa grilliruokapöytään lisukkeeksi vihreän salaatin ja jonkun toisen salaatin, niin espanjalainen laittaa leipäpaloja. Niiden väliin on sitten näppärä laittaa se makkaran tai lihanpalanen.
Leipä on lähes aina vaaleaa höttöä ja sen kanssa ei syödä voita, margariinia tai leikkeleitä vaan hyvälaatuista extra virgen oliiviöjyä.
Esim. espanjalaisten paahdettu aamiaisleipä syödään oliiviöljyn, tomaatin, valkosipulin ja suolaripauksen kera.
8. Alkoholi ja juomakulttuuri
Olutta aamiaisella ja viiniä lounaalla, ihan arkipäivisin ja keskellä työpäivää. Ravintoloissa päivän menu sisältää usein lasin viiniä eikä sen nauttiminen ole mitenkään harvinaista. Siis ihan hyvällä omalla tunnolla juodaan lasi viiniä, tai useampi, keskellä työpäivää. Ja sitä ennen on saatettu huuhtoa aamupala sämpylä alas oluen kera.
Espanjalaisten juomistakulttuuria voisi kuvata ennen kaikkea ruokailuun liittyväksi tissutteluksi kuin pelkäksi ryyppäämiseksi. Alkoholia nautitaan ruoan kera, ikään kuin osana ateriaa. Hyvä ateria ei maistu hyvältä ilman hyvää viiniä, ajattelee moni espanjalainen.
9. Alkoholijuomien ”kevyemmät” versiot
Suomessakin on kauppoihin alkanut ilmestyä vähittelen alkoholittomat oluet mutta edelleen niitä saa etsiä jostain hyllyn nurkasta. Täällä alkoholiton olut on hyvinkin yleinen juoma. Etenkin kesäkuumalla alkoholiton olut maistuu paremmalta kuin makeat virvoitusjuomat tai pelkkä vesi.
Alkoholijuomia myös laimennetaan eli olueen sekoitetaan sitruunalimonadia ja saadaan clara. Sprite, sitruunafanta tai gaseosa-kuplajuoma käyvät tähän tarkoitukseen. Juoma voidaan sekoittaa itse mutta nykyään on myynnissä myös valmiita versioita, tietysti myös alkoholittomina.
Kesällä punaviiniä laimennetaan myös virvoitusjuomalla eli juodaan tinto de veranoa eli kesän punaviiniä. Tähän käy etenkin gaseosa mutta tarvittaessa myös sprite tmv. Ja lasiin laitetaan runsaasti jäitä viilentämään juomaa. Tinto de veranoa myydään tietysti myös valmiina sekoituksena sekä alkoholittomana versiona.
10. ruokailu + meteli
Ulkomaalaiset usein ihmettelevät sitä miten ihmeessä täällä on kahviloissa, baareissa ja ravintoloissa aina niin valtava meteli. Siis ainakin silloin jos paikka on täynnä paikallisia.
Fakta vaan on se, että espanjalaiset puhuvat paljon ja äänekkästi ja aika yleisesti toistensa päälle. On turha odotella omaa vuoroa vaan jokainen haluaa esittää mielipiteensä, yhtäaikaa. Siksi meteliä riittää. Suomalainen ruokapöydän hiljaisuus on espanjalaiselle kauhistus.
11. odottaminen
Espanjassa ei kenelläkään ole kiire ravintolassa eli täällä pitää varautua odottamaan. Ensiksi sitä, että saat pöydän. Sitten sitä, että saat ruokalistan. Sitten sitä, että saat tilattua juomat. Sitten niiden juomien saapumista. Sitten sitä, että tarjoilija ottaa sinulta ruokatilauksen, sitten odotat niitä ruokia. Ja sitten taas odottelet, että tarjoilija tulee jossain vaiheessa keräämään tyhjät astiat. Ja sen jälkeen odottelet, että se tulee kysymään että haluatko jälkiruokaa ja sitten odotat sitä jälkiruokalistaa ja sen jälkeen taas sitä tarjoilijaa, että se tulisi ottamaan sen tilauksen. Ja sitten odotat sitä jälkiruokaa. Ja sen jälkeen sama prosessi kahvin kanssa. Ja sitten vielä odottelet sitä laskua. Ja niitä vaihtorahoja.
Mutta toisalta täällä saa vielä palvelua, toisin kuin itsepalvelu-Suomessa.

12. sobremesa
Tämä on hyvin tyypillinen espanjalainen tapa eli ruokailu ei lopu ruokailun loppumiseen vaan se saattaa jatkua vielä tuntikausia sen jälkeen. Tämä on tärkeä osa ateriointia – samalla vaihdetaan kuulumiset, mielipiteet päivän politiikasta, keskustellaan jalkapallosta, juorutaan jne. Kiirettä ei ole mihinkään. Etenkin viikonloppujen lounaalla sobremesa on enemmän sääntö kuin poikkeus.
13. yhteinen lasku
Espanjassa kun mennään joukolla syömään tai ihan pariskuntana tai ystävän/ystävien kanssa niin kukaan ei tilaa erikseen omaa laskua. Kukaan ei myöskään yhteislaskusta tarkista että mitä tuli syötyä ja juotua vaan lasku jaetaan tasan kaikkien seureen jäsenten kesken – riippumatta siitä söitkö tai joitko vähemmän / edullisemmin.
14. Alkoholia saa lähes mistä tahansa ja milloin tahansa
Espanjassa alkoholijuomia saa melkeinpä mistä tahansa ja mihin kellon aikaan tahansa. Ei ole sellaista paikkaa ja tapahtumaa, missä sitä ei myytäisi. Jopa lasten synttäreillä on ihan normaalia se, että aikuisille on tarjolla juomaksi olutta. Erikoisempaa olisi jos sitä ei olisi tarjolla.
Eikä sitä olutta tarvitse esim. urheilutapahtumissa käydä juomassa missään aidatuissa karsinoissa vaan sitä voi juoda missä haluaa – vaikka omalla istumapaikallaan. Jopa teattereissa on usein mahdollisuus alkoholien nauttimiseen, ihan omalla istumapaikalla. Anniskelua ei ole siis rajattu pelkästään ns. anniskelualueille.
Alkoholia voi myös ostaa ympäri vuorokauden niin ruokakaupoista kuin vaikkapa huoltoasemilta.
Ja sitä viiniä ei todellakaan tilata cl kuten Suomessa vaan ihan laseittain ja se riippuu sitten ihan tarjoilijasta että paljonko hän siihen kaataa. Yleensä kyllä ihan reippaalla kädellä..
15. Ruoan jakaminen
Espanjalainen ruokakulttuuri on kuuluisa tapaksistaan mutta monille ulkomaalaisille ajatus ruoan jakamisesta pöytäseurueen kesken tuntuu oudolta. Etenkin kun ihmiset ottavat ruokaa astioista omilla ruokailuvälineillään ja monesti popsivat niitä suoraan suuhun. Eikä tämä tapa välttämättä koske vain tapaksia sillä esim. paellaa syödään tietyillä alueilla suoraan paellakasarista omalla lusikalla. Tämä siksi että näin paella säilyttää lämpötilansa eikä kylmene syöjän lautasella.

































