Madridin kesä

Yksi asia josta meitä jatkuvasti peloteltiin ennen Madridiin muuttoa oli kesä ja kuumuus. Kaupunki on valtava betoniviidakko jossa kesällä lämpötilat nousevat helposti 40 asteeseen, jopa sen yli. Eivätkä nämä ole mitään satunnaisia lämpötiloja vaan ne voivat kestää viikkokausia. Viime kesänä näitä kelejä oli käytännössä 3 kk putkeen. Kuumuutta täällä ei pääse pakoon kesällä muuta kuin matkustamalla muualle tai viettämällä päivät sisätiloissa ilmastoinnin alla.

Moni karkaakin muualle heti lomakauden alkamisen myötä ja kaupunkiin palataan vasta elokuun lopussa. Myös matkailun suhteen heinä-elokuu ovat rauhallisempia sillä kesän kuumuus ei varsinaisesti houkuttele kaupunkiloman viettoon.

Vaikka nykyään lomakausi alkaa jo kesäkuun lopussa koulujen loputtua niin elokuu on kuitenkin se perinteinen lomakuukausi jolloin monet yritykset pistävät ovensa kiinni ja koko henkilökunta painuu samaan aikaan lomalle. Elokuinen Madridi onkin yleensä melko hiljainen ja rauhallinen.

Madridin sää kesällä

Madridin kesä alkaa suurin piirtein suomalaisen juhannuksen aikoihin ja jatkuu syyskuun puoleen väliin asti. Silloin nimittäin kalenterin mukaan on näillä leveysasteilla kesä. Joskus kesä alkaa säiden puolesta kuitenkin aikaisemmin, kuten viime kesänä jolloin helteet alkoivat jo toukokuun lopussa. Kesällä lämpötilat kohoavat 35-42 asteeseen, yöllä ne laskevat 20 asteen tuntumaan. Ilmasto on myös äärimmäisen kuiva eli vettä ei kesällä sada ja kosteusprosentti on 20-40 luokkaa.

On siis täysin mahdollista ja täysin normaalia että kesäkuusta syyskuulle lämpötilat pyörivät joka päivä 35 asteen paremmalla puolella, kosteus on 30 % luokkaa eikä vettä sada pisaraakaan. Elokuussa lukemat nousevat helposti 40 asteeseen ja jopa yli. Eikä kyse ole mistään ilmastonmuutoksesta vaan näin on täällä ollut aina.

Tämä kesä on kuitenkin tähän asti ollut varsin maltillinen eikä 40 asteen hirmuhelteitä ei ole nähty viime kesän tapaan. Lämpötilat ovat pääasiassa pyörineet 30-35 asteen välissä. Kesäkuun alkuun asti oli varsin sateista ja vielä nyt heinäkuussakin lämpötilat ovat olleet varsin mukavat. Mutta elokuu on toki vielä jäljellä eli varmasti niitä tyypillisiä 40 asteen helteitä on vielä luvassa.

Miltä elämä kesäisessä Madridissa tuntuu?

Etukäteen meitä peloteltiin paljon Madridin kesästä. Kamala, pitkä, kuuma ja kuiva kesä. Tämän tiesimme toki jo etukäteen eli paikalliset sääolot eivät tulleet minään yllätyksenä. Puolisohan on täältä kotoisin ja Kanarian vuosien aikana vierailmme täällä säännöllisesti, myös kesällä. Tiesimme siis etukäteen että mitä on luvassa.

Itseäni ei varsinaisesti häiritse tällainen kuiva kuumuus, koen ikävämpänä jos/kun lämpötilat ovat 35 astetta ja kosteus yli 60 % luokkaa. Noita kelejä on tullut koettua useamman kesän osalta kun töiden puolesta asustelin Balkanilla ja Espanjan etelärannikolla. Se rannikon kuuma kosteus oli jotain aivan kamalaa. Ja moni paikallinen on täysin samaa mieltä – mielummin kuiva ilmasto ja 40 astetta kuin korkea kosteus ja 32 astetta.

Madridin kesä on siis mitä on ja koska se ei tästä mihinkään muutu niin koitamme sopeutua mahdollisimman hyvin.

Olemme tietysti siinä mielessä onnekkaita että meidän koti on ns. maaseudulla jossa on ympärillä luontoa, pihalla on nurmikkoa ja puita. Taloyhtiölla on iso uima-allas jossa voi käydä viilentymässä eikä siellä ole todellakaan mitään ruuhkia. Monena päivänä olemme käytännössä olleet ainoita altaan käyttäjiä. Altaalla emme makaa auringossa vaan varjon alla ja altaassa tulee vietettyä paljon aikaa.

Ilmastointi on kotona tietysti ihan must-juttu sillä vietämme paljon aikaa kotona ja on tärkeää että kotona pystyy olemaan ”mukavasti” eikä tarvitse hikoilla tai viettää aikaa alas laskettujen kaihtimien takana pimeässä asunnossa keskellä päivää. Täällähän on tapana että persianas-kaihtimet vedetään alas päivän ajaksi jotta aurinko ja lämpö ei pääse sisälle. Ainoa keino taistella kuumutta vastaan. Etenkin jos ei ole sitä ilmastointia…

Kesällä elemme myös hieman erilaisessa rytmissä. Madridissa päivän kuumin hetki osuu yleensä alkuiltaan ja lämpö alkaa hellittämään vasta joskus 21 jälkeen. Jos silloinkaan. Päivän viilein hetki on aamuvarhaisella, yleensä 6-7 aikaan. Tuon jälkeen lämpötilat lähtevät nousuun ja yleensä puolen päivän jälkeen alkaa olla jo niin kuuma että ulkoilu ei ole enää järkevää. Tästä syystä esim. liikunnat on syytä hoitaa heti aamuvarhaisella.

Kesällä otan treenailujen suhteen aina vähän iisimmin – pyrin liikkumaan joka päivä mutta treenit ovat normaalia lyhyempiä enkä vedä maksimitehoilla. Myös hevosia liikutamme kesällä huomattavasti iisimmin ja päivän kuumimpia tunteja vältellen. Talli meneekin kiinni aina klo 13-18:30 väliseksi ajaksi.

Itse en juurikaan muina vuodenaikoina vietä mitään siestaa tai ehdi edes lepäämään päivän aikana mutta näin kesällä omakin rytmi on vähän rauhallisempi ja lounaan jälkeen on hyvä hetki rauhoittua hetkeksi. Nukkua en osaa mutta jo puolen tunnin kirjan lukeminen sohvalla tekee ihmeitä. Keskipäivän aikaan paras paikka onkin sisällä ilmastoinnin alla tai jos on ulkona niin ehdottomasti varjopaikka on ihan must.

Illalla voi sitten jatkaa taas ulkoilma-aktiviteetteja ja usein käymmekin esim. puistossa vasta illallisen jälkeen eli klo 22 aikaan. On sopivan viileää ja rauhallista.

Nesteytys on tietysti myös tärkeää ja kylmä juomapullo kulkee mukana koko ajan. Pakkasesta löytyy jäädytettyjä vesipulloja – niitä on kuumalla mukava ottaa mukaan kun lähtee ulos. Kaupungilla kun liikumme niin etsimme aina varjopaikkoja ja välillä piipahdamme johonkin kauppaan viilentymään.

Olen myös onnekas että pystymme reissaamaan. Kun välillä pääsee pois niin sitten jaksaa taas näitä Madridin kesäkelejä. Suomessa kävimme jo viilentymässä ja elokuussa suuntaamme vielä Espanjan pohjois-rannikolle Galiciaan, jossa anopilla on kakkosasunto ja hän viettää siellä kesät paossa Madridin kuumuutta. Monella paikallisella onkin kesäasunto joko rannikolla tai Madridin vuoristossa ja kesäkuukaudet vietetään sitten siellä.

Syyskuun alussa palataan aina sitten takaisin arkirytmiin kun koulut alkavat, tänä vuonna jo 4.syyskuuta. Silloin on vielä täysin kesälämpötilat, ei kuitenkaan yleensä enää mitään 40 asteen lämpötiloja. Ja vaikka kesä virallisesti jatkuukin vielä 23.9 asti niin esim. valtaosa uima-altaista sulkee ovensa koulujen alkaessa.

Vielä on siis kesää jäljellä!

Suomi-loman tunnelmia

Takana 3 viikon Suomi-loma ja kylläpä oli taas mukavaa. Oli ihanaa nähdä perhettä, ystäviä ja sukulaisia.Oli ihanaa nauttia Suomen luonnosta, mökkielämästä, kesätapahtumista ja kaikista mahdollisista Suomi-jutuista. Oli ihanaa hengitellä raikasta ilmaa. Ja ennen kaikkea oli ihana ”pysähtyä” sillä takana on varsin hektinen vuosi.

Kuten aina, aika meni taas ihan liian nopeasti. Olisi ollut mukavaa jatkaa vielä lomailua, viettää enemmän aikaa läheisten kanssa sillä tällä kertaa aika tuntui menevän turhan nopeasti eikä aikaa ollut kaikkeen mitä oli mielessä.

Mutta vietetyt kolme viikkoa olivat kuitenkin täyttä kultaa ja olemme kiitollisia tästäkin ajasta.

Ensimmäisen lomaviikon saimme koko perhe lomailla yhdessä eli puoliso oli myös Suomessa. Meillä oli mökki varattuna ensimmäiseksi kuudeksi päiväksi ja juuri tuolle ajalle osuivat mitä parhaimmat kelit. Ei mitään helteitä mutta kuitenkin lämmintä, jopa iltaisin tarkeni loistavasti ilman takkia. Ja mikä parasta niin järvivesi oli todella lämmintä eli 24 asteista. Harvemmin sitä Suomessa pystyy uimaan ilman saunaa ja vielä niin että edes 30 minuutin uinnissa ei tule kylmä. Ihan mahtavaa.

Mökki oli loistava – tilava, hyvin varustettu, saunassa sai loistavat löylyt ja rantakin mitä parhain. Edes naapureita ei ollut lähellä eli saimme nauttia todellisesta luonnonrauhasta ja hiljaisuudesta. Tällainen loman aloitus on mitä parhain. Mökki oli myös juuri sopivan matkan päässä niin että ystävät & läheiset pystyivät tulemaan vierailulle. Tämä on hyvä juttu eli meidän ei välttämättä tarvitse joka päivä ajella sinne ja tänne tapaamaan ystäviä ja sukulaisia vaan he voivat tulla käymään mökillä. Onhan grillaaminen, saunominen ja uiminen ja mukavaa kesäpuuhaa!

Tuolle mökille olisi kiva palata myös tulevaisuudessa.

Mökkiviikon jälkeen alkoikin sitten sateinen viikko ja vettä tuli joka päivä enemmän tai vähemmän. Lämpötilatkin laskivat selvästi alle 20 asteen. Tuntui enemmän syksyltä kuin keskikesältä. Mutta me kyllä nautimme noistakin keleistä.

Puoliso palasi viikon lomailun jälkeen takaisin kotiin mutta me jatkoimme tyttären kanssa lomailua vielä parin viikon verran. Teimme kaikenlaisia pieniä retkiä, kävimme ratsastamassa ja vietimme aikaa ystävien & läheisten kanssa. Viimeiselle viikolle säät myös paranivat ja saimme nauttia Suomesta kesästä kauneimmillaan.

Loman lopuksi pääsin vielä nauttimaan Pori Jazz- tunnelmista. Onhan se meille porilaisille sellainen aika must-juttu. Tällä kertaa esiintyjät eivät ehkä olleet itselle niin mieluisia ja kovasti odotettu Robbie Williams oli meidän seurueen mielestä ainakin melkoinen pettymys.

Mutta onneksi säät olivat sentään loistavat ja seura 10/10 – loistava lomanpäätös!

Kaiken kaikkiaan ihana loma. Nautimme läheisten seurasta, Suomen luonnosta, suomalaisista herkuista, valoisista kesäöistä, raikkaasta ilmasta ja vehreästä luonnosta. Olisin vallan mainiosti viihtynyt vielä pidempäänkin. Mutta tällä kertaa siihen ei ollut mahdollisuutta koska kotona odotti remontti, Cherokee-poni ja tyttärelläkin alkoi jo olla papia ikävä.

Nyt lomailu jatkuu kotipuolessa, jossa on luvassa lämpimiä kesäkelejä. Ei kuitenkaan mitään sellaisia hirmuhelteitä millä Suomen uutisissa peloteltiin. Itse asiassa jopa vuodenaikaan nähden vähän normaalia viileämpää. Mutta en valita.

Kyllä nämä Suomi-lomat ovat aina yksi vuoden kohokohdista!

Meidän ratsastustalli ja vuokraponi Cherokee

Alkuvuodesta lähdimme etsimään uutta tallia sillä halusimme löytää enemmän meidän tyylisen paikan. Hakusessa oli pieni, kouluratsastukseen keskittyvä talli jossa olisi mukava tunnelma ja mistä löytyisi omanikäistä seuraa tyttärelle. Ja aivan sattumalta sellainen löytyi ja kaiken lisäksi vielä läheltä kotia.

Madridiin muuton jälkeen testasimme lukuisia talleja lähialueella, löysimmekin muutaman ihan kivan paikan mutta mikään ei kuitenkaan ollut sellainen paikka joka tuntui ns. omalta. Päätimme siis jatkaa etsintöjä sillä talleja alueella riittää.

Jostain syystä tämä lähitalli oli jäänyt väliin sillä kyseessä ei ollut mikään perinteinen tunteja tarjoava ratsastuskoulu vaan yksityistalli. Heillä ei ollut edes nettisivuja. Alkuvuodesta satuimme kuitenkin yksiin kisoihin samaan aikaan tämän tallin tiimin kanssa ja tykästyin kovastin heidän toimintaansa. Porukalla tuntui olevan tosi kiva, kannustava henki ja omistaja-valmentajan tyyli huolehtia oppilaistaan oli esimerkillistä. Ja kun eräs ystävä tiesi vielä kertoa, että tallissa olisi mahdollisuus valmentautua vaikka ei olisi omaa hevosta niin päätin ottaa omistaja Martaan yhteyttä. Hän otti meidät haastattelun jälkeen koeratsastukseen ja sen jälkeen meidät hyväksyttiin oppilaiksi Team Arun dressage-valmennustiimiin.

Tämä talli on itse asiassa meidän kotia lähimpänä oleva talli – autolla ja polkupyörällä pääsemme kotoa tallille 10 minuutissa. Talli sijaitsee myös näppärästi tyttären koulumatkan varrella. Sijainti on siis paras mahdollinen.

Kysessä on pieni talli, jossa on tällä hetkellä omistajan vajaa 20 hevosta/ponia, osa valmentajan/omistajan omia, osa hänellä ylläpidossa ja vuokrattuina hänen valmennettavilleen. Kaikki hevoset asustavat ympäri vuoden ulkotarhoissa mutta toki karsinoitakin löytyy 10 kpl mutta niitä ei oteta käyttöön kuin todella kamalilla keleillä. Tämä on hyvin yleinen käytäntö näillä leveysasteilla sillä kelit ovat varsin siedettävät läpi vuoden. Lisäksi puusto tuo suojaa niin talvella kuin kesällä.

Maneesia ei löydy eli vähän kelien mukaan ratsastellaan. Esim. näin kesähelteillä ratsastus pitää ajoittaa aamuun tai myöhäiseen iltaan sillä päivällä on liian kuumaa niin hevosille kuin ratsastajille. Käytössä on kaksi kenttää – iso ja pienempi, erillinen juoksutusaitaus, laukkarata sekä hevosten kävelykone. Talli sijaitsee keskellä peltoja eli maastossa voi myös käydä ratsastamassa.

Alunperin oli tarkoituksena että kävisimme ihan vain tunneilla 2-3 kertaa viikossa mutta sitten meille tulikin mahdollisuus ponin vuokraamiseen. Tallin omistajalla on kaksi kisaponia joita hän vuokraa valmennettavilleen ja näistä isompi oli sopivasti vapaana. Niinpä sitten koeratsastuksen sekä muutaman päivän harkinnan ja pienen konsultoinnin jälkeen teimme vuokrasopimuksen Cherokee-ponista ainakin tämän vuoden loppuun.

Poni on 15-vuotias kisakonkari ja hänellä on kisattu mm. Espanjan mestaruus-kisoissa eli hänestä saimme hyvän ”opettajan” tyttärelle. Poni on juuri sopivan haastava eli osaa myös vaatia ratsastajalta oikeaa asennetta. Halusimme myös hyödyntää tämän hetken kun tytär on vielä ponikokoinen ja -ikäinen, hevosilla ehtii ratsastamaan ja kisaamaan sitten myöhemminkin.

Cherokee oli alkuvaiheessa melko arka sillä poni on aikaisemman omistajan alaisuudessa joutunut ilmeisesti vähän huonosti kohdelluksi ja tämä on jättänyt jälkensä. Mitään pahaa hän ei kuitenkaan tehnyt – oli vain hirmuisen arka. Äkkinäiset liikkeet saivat hänet pelästymään ja raipan näkeminen sai hänet hermostumaan välittömästi. Mutta on ollut ihanaa nähdä, että näinkin lyhyessä ajassa hän on jo alkanut luottaa meihin ja tallilla onkin ihmetelty että miten paljon hän on muuttunut. Poni on saanut luottamuksen ihmisiin takaisin. Ihanaa. Kun tulemme tallille niin hän hörähtää meille tervehdyksensä.

Vähitellen tytär on myös alkanut luottamaan poniin ja yhteistyö on alkanut tuottamaan tulosta. Muutamat seurakisat ehdittiin käydä tuossa keväällä mutta näin kesällä kisat ovat tauolla koska on liian kuuma. Mutta syyskuusta eteenpäin olisi sitten tarkoitus kisata enemmän.

Ja jos mitään isompaan kasvupyrähdystä tule tyttärelle tässä kesän aikana niin jatkamme ponin vuokraamista varmasti ensi kesään asti. Kisakausi nimittäin alkaa yleensä syksyllä ja jatkuu kesäkuun puoleenväliin asti eli olisi mukavaa että he pääsisivat koko kauden vetämään yhdessä.

Fakta on kuitenkin se, että jossain vaiheessa poni käy liian pieneksi eli pidempiaikaista perheenjäsentä emme hänestä valitettavasti saa. Onneksi poni kuitenkin on tallinomistajan oma poni eikä hän tule sitä ikinä myymään eli poni tulee tulevaisuudessakin asustamaan tuolla tallilla joten emme hänestä joudu kokonaan onneksi luopumaan vaikka vuokraus joskus loppuukin. Sen verran rakkaaksi tuo karvakorvainen perheenjäsen on jo tullut.

Vuokraus maksaa 250 euroa / kk ja se sisältää ponin vuokran sekä hänen ylläpitonsa tallilla. Lisäksi maksamme 30 euroa kuukaudessa vakuutusmaksua, joka sisältää eläinlääkärikulut ja 175 euroa kuukaudessa valmennusmaksua. Tuolla valmennussummalla tytär ratsastaa valmentajan alaisuudessa 3 x viikossa. Ja jos emme pääse paikalle niin tallin puolesta huolehtivat ponin liikutuksesta.

Tämä on kyllä varsin hyvä mahdollisuus kokeilla miltä tuntuu hevosen ”omistaminen”. Nähdä ja kokea, että riittääkö aika ja kiinnostus. Poni on siis vain ja ainoastaan meidän käytössämme ja vastaamme hänestä kuin omastamme. Mutta toisaalta on myös helpottavaa että poni on omistajansa tallilla ja valvovien silmien alla eli aina on apua ja tukea tarjolla.

Tallissa pidetään hevosista hyvää huolta ja tämä oli yksi tärkeä tekijä meille. Esim. nyt kun olemme 3 viikkoa Suomessa niin voimme olla luottavaisin mielin sillä tiedämme että Cherokeesta pidetään hyvää huolta. Ikävä on kova mutta helpottaa kun tiedämme että hänellä on kaikki asiat hyvin.

Myös opetus on hyvätasoista. Omistaja-valmentaja Martalla on pitkä kokemus kouluratsastuksen saralla ja kisaa edelleen itsekin Espanjan mestaruus-tasolla. Koska valmennustiimi on pieni niin opetus on erittäin tasokasta ja yksilöllistä eli tunneilla on yleensä max. 3 hlöä. Kisoissa käydään myös säännöllisesti.

Parasta tallilla on kuitenkin yhteishenki. Meidät otettiin heti porukkaan hienosti mukaan. Tallilla on juuri niin mukava ja kannustava tunnelma kuin mitä silloin kisoissa välittyi. Ja mikä parasta niin tytölle löytyi seuraa eli toisen ponin vuokraajana on samanikäinen tyttö ja heistä tuli heti hyvät ystävät.

Olemme nyt siis löytäneet ”sen” paikan. Pieni, kouluratsastukseen keskittynyt talli jossa on hyvä henki, laadukasta opetusta ja muutenkin hyvä fiilis. Ja tyttärellekin löytyi omanikäistä seuraa.

Seinät kaatuu – remontin ekat viikot takana

Takana on nyt kolme viikkoa remonttia ja hommat ovat edenneet varsin vauhdikkaasti. Tehokkaita työmiehiä tuntuvat olevan ja hyvänkokoinen tiimi hommia tekemässä eli tästä syystä hommat etenevät vauhdikkaasti jokaisessa kerroksessa.

Ekalla viikolla aloitettiin purkuhommilla eli alakerrasta kaadettiin seiniä, irroitettiin kaakeleita ja piikattiin lattioita jotta saadaan terassi ja olohuone samaan tasoon sekä keittiön lattian alle lisäeristystä. Myös yläkerran kylpyhuoneet pääsivät heti työnalle. Silloin kun puretaan niin näkyvää jälkeä tulee luonnollisesti aika nopeaan tahtiin.

Vihdoin ja viimein saimme myös päätettyä kaikki materiaalit eli nyt on laatat, suihkukaapit, hanat, kylpyhuonekalusteeet jne kaikki tilattu ja viikon sisällä pitäisi kaikki materiaalit olla jo toimitettuna eli päästään asentamaan jo uusia juttuja.

Heti alussa aloitettiin myös seinä- ja kattopintojen uusiminen eli kaikissa kerroksissa on peitetty seinä- ja kattorappauksia. Täällähän yhteen aikaa käytettiin paljon rosoista seinä- ja kattorappausta koska se oli edullisin ja nopein tapa mutta näistä eroon pääseminen on melkoinen urakka sillä seinät joudutaan peittämään uudestaan moneen kertaan ja hiomaan käsin. Ja kun sitä seinä- ja kattopinta-alaa on paljon niin hommaa tässä projektissa riittää useammaksi viikoksi.

Purkuhommien edetessä ovat myös putki- ja sähkömiehet päässeet hommiin. Kun seiniä on kaadettu niin kaikenlaista fiksaamista riittää ja lisäksi suunnittelmme sähköjutut omien tarpeiden mukaan eli pistorasioita on siellä missä niitä tarvitaan ettei tarvitse vedellä metrikaupalla jatkojohtoja.

Ilmastointi-teema on edelleen ratkaisematta mutta tällä hetkellä olemme vahvasti kääntymässä arkkitehdin idean puoleen eli kokeilemme syksyllä miten viilennys toimii nykyisten pattereiden avulla. Ja lisäksi tehdään etukäteisasennus kaikkiin huoneisiin ilmalämpöpumpuille. Eli jos viilennys pattereilla ei toimi niin sitten on helposti ja nopeasti mahdollisuus asentaa ilmalämpöpumput kaikkialle. Mutta tässä vaiheessa emme niitä vielä lähde ostamaan.

Talon eristystä on myös parannettu vielä lisää. Keittiöstä piikattiin koko lattia pois koska siellä ei ollut mitään eristystä. Keittiön lattiasta lähes puolet on alakautta yhteydessä ulkoilmaan ja tämä teki lattiasta talvella kylmän. Mutta nyt on eristyslevyt laitettu ja kohta tulee uusi lattia päälle.

Myös seiniin laitettiin lisää puhallusselluloosaa sillä eristys on näissä taloissa (kuten Espanjassa lähes aina) aika minimaalista. Nyt kaikki ulkoseinät on käsitelty joten energiatehokkuus on parantunut melkoisesti.

Terassin ja olohuoneen väliltä kaadettiin puolikas seinä ja tilalle tulee lasinen liukuovi. Yläkerran kattoikkunan aukkoa ei ole vielä pystytty tekemään koska ensin pitää katolta siirtää pois aurinkopaneelit ja sen hoitaa firma joka ne alunperin myös asensi. Kattoikkunan myötä nimittäin aurinkopaneelien sijoitus joudutaan tekemään eri tavalla eli he saavat hoitaa kaikki niihin liittyvät ettei tule mitää ongelmia.

Me jätimme remonttityömään hetkeksi ja olemme nyt Suomessa lomalla. Arkkitehtiystävämme käy työmaalla tarkistamassa että hommat sujuvat suunnitelmien mukaan ja toki tässä vaiheessa olemme jo nähneet että myös urakoitsija on kyllä sen verran pätevä tyyppi että hommat hoituvat. Mielenkiintoista nähdä sitten heinäkuussa että miltä kotona näyttää – veikkaisin että silloin on jo aika toisennäköistä!

Lisää remonttipäivitystä luvassa siis heinäkuun lopussa kun olemme taas kotosalla ja toivottavasti elokuussa olisi hommat valmiina.