Muutosta on kulunut nyt viikko ja vihdoin tämä paikka alkaa näyttämään kodilta. Sellaiseltahan tämä on tuntunut heti alusta lähtien mutta kyllä se aika paljon tekee, että talossa on myös huonekalut.
Torstaina meille kannettiin kovasti odotettu Jyskin huonekalulähetys ja taas kerran olohuone oli täynnä pahvilaatikoita. Sisältä paljastui ruokailutilan pöytä + 6 tuolia, lasivitriini sekä tv-taso. Kaikki tietysti itsekoottavina pieninä palasina.

En tietenkään malttanut odottaa, että puoliso saapuisi kotiin työreissultaan joten tartuin työkaluihin ja aloitin kokoamisen. Eihän tuo mitään rakettitiedettä ole – sen kun seuraa ohjeita eli helposti ja nopeasti sain kaikki palapelit koottua. Edes ylimääräisiä ruuveja ei jäänyt käteen. Tosin ruokapöytä jäi makaamaan väärinpäin lattialle koska se painaa yli 70 kg ja on yli 2 metriä pitkä eli en millään saanut sitä käännettyä yksin ympäri.

Jos sitten tiistaina saisimme sen yhdessä käännettyä kun puoliso palaa työreissulta takaisin kotiin. Meillä on toki toinen pöytä keittiössä joten emme joudu lattialla sentään syömään.
Tv sen sijaan odottelee lattialla. Se saapui ennen televisiotasoa enkä tietenkään uskalla yksin sitä lähteä nostelemaan. En painon takia vaan siksi, että nykyään laitteet on kuulemma niin herkkiä että väärin nostamalla saattaa saada tuhoa aikaiseksi. Mutta tuokaan ei haittaa koska televisiota en katso oikeastaan koskaan.

Vaikka paljon kaikenlaista puuttuu toki vielä (matot, lamput, sisustusjutut) niin siitä huolimatta meidän koti näyttää nyt jo kodilta.
Ja itse asiassa se tuntuu 2.0 versiolta meidän vanhasta kodista. Paljon samaa mutta myös vähän uutta. Tilasimme monista huonekaluista nimittäin ihan samat versiot kuin mitä edellisessä kodissa. Meidän sänky on sama mutta nyt 180 cm leveänä versiona (ennen 160 cm), tyttären sänky on sama malli mut nyt 140 cm leveänä (ennen 90cm). Yöpöydät on ihan samat kuin ennen ja lipasto samaa settiä. Työpöytä ihan sama. Mitä sitä siis vaihtamaan hyvää ja toimivaa.



Isoin muutos näkyy olohuoneessa. Vaikka huonekalut ovat aika samantyylisiä kuin entisessä kodissa niin ne ovat kuitenkin pienellä twistillä erilaisia. Sohva on hieman eri mallia kuin ennen mutta edelleen samaa tuttua Ikeaa. Ruokapöytä, tv-taso ja vitriini puolestaan Jyskistä kuten edellisessäkin kodissa. Mutta nyt hieman modernimpana versiona. Ihan kiva, että edellinen koti myytiin huonekaluineen koska en tiedä, että olisivatko meidän vanhat kalusteet edes sopineet tähän kotiin.
Olin myös iloinen, että muuttokuormasta löytyi palanen tuttua Marimekon kangasta. Meillä oli tuosta kankaasta tehty taulu entisessä kodissa mutta se jäi sinne. Nyt tein siis uuden ja täsmälleen samanlaisen. Mielikuvituksen puutetta?

Olohuone on kuitenkin vielä aika tyhjän oloinen. Kokoonpanosta puuttuu vielä sohvapöytä – mistä emme päässeet ekalla ostoskerralla yhteisymmärrykseen sekä pari nojatuolia.
Sekä kaikki ”viimesilaukset” eli matot, lamput, taulut ja muut sisustusjutut. Niitä lähdemme sitten seuraavaksi pyydystämään. Veikkaisin, että Ikeaan tai Jyskiin taas päädytään.
Joku voisi sanoa, että meidän koti on kuin Ikean myymälä mutta emme koe tarpeelliseksi käyttää rahoja design-huonekaluihin. Meillä riittää ihan hyvin nuo perusikealaiset. Koti on meille koti, ei mikään sisustuslehden sivu. Käytämme ne säästyneet rahat mielummin talon remontoimiseen.

Ainoa huone, jossa kumisee vielä tyhjät seinät ja lattiat, on meidän kattohuone eikä se ole mikään pieni koppi. Arvaatkaa vaan, että kaikuuko meillä tuon tyhjän tilan takia melkoisesti.

Mutta sinne on tässä vaiheessa turha ostaa mitään huonekaluja tai mattoja pölyä keräämään koska kohtapuoliin tilaan tullaan asentamaan kattoikkuna. Ja sehän tietää rakennuspölyä kun aletaan kattoon tekemään reikää!
Tuolla kattoikunalla on sikäli vähän kiire että haluamme asentaa ennen talven tuloa aurinkopaneelit ja se kattoikkuna pitää olla paikalla ennen kuin niitä aurinkopaneeleita lähdetään asentamaan. Tuo lattiakin menee vielä vaihtoon – joko nyt tai viimeistään ensi kesänä kun remontoimme asunnon kauttaaltaan.

Emme myöskään oikein vielä tiedä, että mitä muuta teemme tuolle kattohuoneelle. Alunperin siitä oli tarkoitus tehdä vierashuone mutta nyt on mieleen hiipinyt sellainen ajatus että jos tekisimmekin huoneesta meidän makuuhuoneen?
Meidän nykyisessä master-makuuhuoneessa on nimittäin sellainen pieni ongelma, että sen yhteydessä on kovinkin muodikas pukeutumis- ja pesuhuone. Mutta tuohon tilaan ei ole erillistä ovea! Ja kun puolisolla alkavat aamuvuorot niin ei ole kivaa herätä 05:30 siihen kun puoliso on suihkussa. Toki siihen jonkun liukuoven varmasti saisi viritettyä mutta en tiedä, että auttaisiko se yhtään mitään. Olisiko siis ehkä parempi rakentaa makuuhuone yläkertaan?

Tuntuu myös vähän hölmöltä tehdä yläkertaan hieno maisema-kattoikkuna ja maksaa siitä useita tuhansia ja sitten pitää tuota tilaa vain vierashuoneena. Käyttöä sille tilalle on kuitenkin aika harvoin. Miksi emme siis nauttisi niistä maisemista itse?
No, katsotaan että mihin tässä päädymme.

Monin paikoin täällä on vielä vähän kolkkoa kun suurin osa matoista, tauluista ja sisustusjutuista puuttuu. Mutta tärkeintä on kuitenkin se, että tämä paikka näyttää ja tuntuu kodilta. Paikalta jossa on hyvä olla.
