Jokaisessa maassa on luonnollisesti erilaiset vaatimukset asunnoille ja toki myös kulttuuri tuo koteihin omat lisänsä.
Mutta mitäpä erikoisuuksia löytyy espanjalaisesta kodista?

Sisälle aukeavat ovet ja kahvaton ulko-ovi
Kun astut espanjalaiseen kotiin, älä yritä avata ovea ulospäin vaan työnnä se sisälle. Tosin avaamiseen tarvitset avaimen sillä ovessa ei ole kahvaa josta oven voisi avata. Se pitää siis avata avaimella.
Ovi lukitaan usein myös avaimella sisältäpäin ja avaimet jätetään paikoilleen. Jotkut tekevät näin vain yön ajaksi, toiset jopa päivällä. Avain jätetään lukkoon siitä syystä, että näin ei pääse sisälle vaikka olisi avain olemassa.
Tässä on kuitenkin se pieni riski, että jos itse unohtaa avaimen lukkoon ja laittaa oven kiinni niin sitä ei saa ulkopuolelta enää auki vaikka ovi ei olisi edes lukittu. Riittää kun se avain on siellä lukkopesässä. Silloin ainoa vaihtoehto on soittaa lukkoseppä paikalle vaihtamaan koko lukko!
Myös sisäovet aukeavat aina huoneen sisälle. En tykkää ollenkaan sillä se tekee monesti pienistä huoneista vielä pienempiä. Mutta näin vain on…
Pyykinpesukone keittiössä

Suomalaisena olen tottunut siihen, että pyykinpesukone löytyy kodinhoitohuoneesta tai pesuhuoneesta. Täällä kodinhoitohuone löytyy aika harvasta kodista eikä sitä pesukoneliitäntääkään löydy pesuhuoneesta.
Joissakin asunnoissa on ulkotilassa oleva lavadero-koppi, pieni varasto, joka on tarkoitettu pesukoneelle. Jos sellaista ei löydy niin loogisin paikka pesukoneelle on tietysti keittiössä.
Lämminvesivaraaja keittiössä
Myös lämminvesivaraaja löytyy yleensä keittiöstä – jonkun kaapin sisältä. Sinne se mahtuu koska se on yleensä naurettavan pieni. On ihan yleistä, että 2-3 hengen asunnossa sähköisen lämminvesivaraajan koko on 50 litraa. Hyvällä tuurilla 80 litraa.
Aika monissa kodissa vesi lämpeää kuitenkin kaasulla. Joko kaasupullon kaasulla taikka kotiin tulee kaasu suoraan putkia pitkin. Näin esimerkiksi on meillä.

Tässä on vain se ärsyttävä juttu, että lämmintä vettä pitää odotella minuuttikaupalla eli hanasta ei tule heti kuumaa vettä kuten sähkölämmitteisen varaajan kanssa. Vettä kuluu siis ihan turhaan.
Kaasupullojen kanssa taas voi käydä niin, että pullo on tyhjä ja jos ei ole varapulloa odottamassa niin sitten suihkutellaan kylmällä vedellä. Voi tosin olla että ensi talvena monissa kodeissa suihkutellaan pääasiassa kylmällä vedellä jos kaasua ei ole tarjolla tai jos hinnat kohoavat aivan pilviin…
Lankapuhelin
Yllättävän monesti espanjalaisesta kodista löytyy edelleen lankapuhelin sillä kiinteiden nettiliittymien yhteydessä se tulee yleensä maksutta lisänä. Meilläkin on sellainen vaikka siihen ei soita oikeastaan kukaan muu kuin joku väärään numeroon soittaja. En muuten edes tiedä numeroa.
Thermomix
Jos espanjalainen perhe saisi valita vain yhden ainoan kodinkoneen niin todennäköisesti se olisi Thermomix -monitoimikone, joka on tarkoitettu ruoanlaittoon. Se tekee käytännössä kaiken-mittaa, sekoittaa, vaivaa, vaahdottaa,soseuttaa, kypsentää, hauduttaa jne. Piippaus vain ilmoittaa, että milloin pitää lisätä mitäkin. Moni vannoo tämän laitteen nimeen.
Meiltä ei löydy Thermomixia enkä ole koskaan edes kokeillut tai haaveillut kyseisestä laitteesta.
Jos meidän pitäisi valita yksi ainoa kodinkone niin se on ehdottomasti tehokas varsi-imuri. Etenkin tällaisessa 4-kerroksen talossa tämä on ihan ehdoton.

Imuria ei muuten löydy jokaisesta espanjalaisesta kodista. Ei todellakaan. Moni hoitaa siivoamiset edelleen harjalla ja pesumopilla.
Tiskisieni
Vähitellen tiskiharjoja on alkanut ilmestyä kauppoihin mutta suurin osa käyttää edelleen tiskisientä. Näin myös meillä. Toki meiltä se tiskiharjakin löytyy mutta sitä käytän harvemmin. Puoliso ei koskaan.

Persianas-kaihtimet ja rejas-ikkunakalterit
Lähes kaikissa kodeissa on ikkuinoissa persianas-kaihtimet eli ikkunan ulkopuolella olevat rullakaihtimet. Ennen kaikkea niiden tarkoitus on suojata asuntoa liialta valolta ja lämmöltä mutta ne tuovat myös yksityisyyttä. Kesällä on hyvin yleistä että ne pidetään alaslaskettuina koko valoisan ajan ettei asunto lämpenisi liikaa. Toisaalta myös iltaisin ne lasketaan jotta kukaan ei näe sisälle. Espanjalaiset ovat hyvin tarkkoja kotinsa yksityisyydestä eikä ole suotavaa, että kadulta tai toisista asunnoista näkee sisälle.
Meillä on nämä joka ikisessä ikkunassa, kodissa yhteensä 20 kpl. Ne lasketaan alas illalla ja nostetaan ylös päivällä, joka ikinen. Kai ne luovat myös jonkinlaista turvaa – asuntomurrothan ovat Espanjassa valitettavan yleisiä.

Ikkunakalterit ovat tästä syystä myös hyvin yleisiä ja ne ovat ikkunoissa ennen kaikkea turvallisuussyistä. Alakerran ikkunoissa sitä varten että kukaan ei pääse ikkunoiden kautta sisälle ja esim korkeiden kerrostalojen ikkunoissa sitä varten että kukaan ei putoa.
Bide-pytty
Moni ulkomaalainen ihmettelee, että miksi espanjaisessa vessassa on kaksi pyttyä`? Ja toinen vieläpä ilman mitään kantta. No, se ilman kantta oleva on bide-pytty eli alapääpesuun tarkoitettu pytty. Bide-suihkuja ei täällä tunneta.
Kaikista käytännöllisimpiä nuo ovat kuitenkin jalkojen pesussa 😉 Itse kun kuljen epäespanjalaisittain jatkuvasti paljain jaloin niin jalat tulee pestyä normaalia useammin.

Tuplapeitto ja tuplatyyny sekä 140 cm leveä parivuode
Espanjalaisille perusparivuode on 140 cm leveä. Ja parivuoteessa on yleensä aina tuplapeitto (ei siis molemmille omaa vaan yksi yhteinen) ja pahimmassa tapauksessa vielä tuplatyyny eli yksi sängynlevyinen tyyny. Ei mikään ihme, että monet avioliitot päätyvät eroon!

Meillä ei ole yhteistä tyynyä, ei todellakaan. Ja sänkykin on 180cm leveä. Sen verran olen antanut kuitenkin antanut periksi, että tuplapeitto löytyy myös meitä.



























