Madridin Miia -espanjalais-suomalaisen perheen elämää

Jamón ibérico on yksi Espanjan arvostetuimmista herkuista. Pitkään kypsytettyä, syvänmakuista, pähkinäistä ja täydellisen rasvaista ilmakuivattua kinkkua – todellista gourmet-ruokaa.

Iberiansika, cerdo ibérico, on Espanjan ja Portugalin alkuperäinen sikarotu, joka tunnetaan erityisesti kyvystään varastoida rasvaa lihaskudoksen sisään. Sikoja kasvatetaan perinteisesti tammi- ja korkkitammimetsissä, joissa ne laiduntavat vapaina ja syövät tammenterhoja. Tämä ruokavalio antaa lihalle sen tunnusomaisen maun ja murean rakenteen, jotka tekevät iberico -kinkusta yhden maailman arvostetuimmista lihatuotteista.

Iberiansian historia ulottuu tuhansien vuosien taakse. Sen arvellaan polveutuvan Välimeren alueelle muinoin tuoduista villisioista, jotka risteytyivät paikallisten lajien kanssa jo ennen roomalaisaikaa. Roomalaiset kuvasivat näitä tummia, pitkulaisia sikoja ja arvostivat erityisesti niiden rasvaista lihaa.

Keskiajalla Iberian niemimaan luostarit ja maatilat kehittivät järjestelmällisempiä kasvatustapoja, joissa siat laidunsivat dehesa-tammimetsissä. Tämä perinne vakiintui vuosisatojen aikana, ja tammenterhoilla ruokittujen sikojen lihaa pidettiin erityisen hienostuneena.

1800–1900-luvuilla teollistuminen ja muuttuvat maatalouskäytännöt vähensivät rodun määrää, mutta kiinnostus perinteisiin tuotteisiin elvytti kasvatusta. Nykyisin Iberiansika on kulttuurihistoriallisesti arvostettu rotu, ja sen kasvatus perustuu yhä pitkälti samoihin laidunnus- ja ruokintaperinteisiin, jotka muovasivat sen maineen vuosisatojen aikana. Ja sitä arvostetaan nykyään ehkä enemmän kuin koskaan – onhan se melkoisen arvokas tuote porsaanlihaksi.

Jamón ibérico -kinkun hinta vaihtelee paljon sen laadun, ruokinnan ja kypsymisajan mukaan. Keskimäärin tavallinen Iberico-kinkku (esim. de cebo tai de cebo de campo) maksaa Espanjassa noin 25 – 80 € per kilogramma riippuen siitä, onko kyseessä halvempi viljalla ruokittu versio vai hieman parempi laidun-/tammenterho-ruokittu vaihtoehto.

Arvostetummalla de bellota -tasolla, jossa siat on ruokittu pääosin tammenterhoilla ja liha on pitkäkypsytetty, hinnat ovat tyypillisesti korkeampia, usein 60 – 150 € / kg tai enemmän – ja todella huippulaadukkaat versiot voivat maksaa useita satoja euroja per kilo.

Hintataso vaihtelee myös myyntipaikan ja pakkaustavan mukaan (kokonainen potka vs. viipaloitupakattu).

Jamón ibéricolla on virallinen luokitusjärjestelmä, joka kertoo laadusta ja ruokinnasta. Arvostetuin kinkku on mustalla laatalla merkitty, 100-prosenttisesta iberiansianlihasta valmistettu jamón de bellota, joka on ruokkinut itsensä tammenterhoilla ja kasvanut vapaana. Punaisella merkityt kinkut ovat myös bellotaa, mutta osittain risteytetyistä sioista. Vihreällä merkitty cebo de campo on laiduntanut osittain ja saanut lisäksi viljaa, kun taas valkoinen laatta eli cebo tarkoittaa viljalla ruokittua iberiansikaa. Nämä erot vaikuttavat makuun, rasvan laatuun ja hintaan.

Kypsytys kestää vähintään pari vuotta ja parhaimmillaan jopa viisi vuotta. Pitkä kypsymisaika antaa kinkulle syvän aromin, jossa yhdistyvät pähkinäisyys, umami ja hedelmäiset vivahteet. Rasva on pehmeää ja sulaa jo sormissa, mikä on hyvä laadun merkki.

Jamón ibérico syödään ohuina, läpikuultavina viipaleina. Se tarjoillaan aina huoneenlämpöisenä, koska kylmyys vie aromit piiloon. Yhdistelmä paahdetun leivän ja tuoreen tomaatin kanssa on klassinen, ja kinkku sopii erinomaisesti myös miedon juuston, hyvän oliiviöljyn tai kuivan sherryn kanssa.

Tunnetuimpia tuotantoalueita ovat Extremadura, Jabugo Huelvassa, Guijuelo Salamancassa sekä Los Pedroches Córdobassa. Jokaisella alueella on oma tyylinsä ja makuprofiilinsa,, jotka syntyvät paikallisesta ilmastosta, eläinten ruokinnasta ja perinteisistä kypsytysmenetelmistä. Extremaduran kinkut ovat usein voimakkaan aromikkaita, Jabugo tunnetaan erityisen pitkäkypsytteisistä ja intensiivisistä tuotteistaan, kun taas Guijuelon viileä ja kuiva ilmasto tuottaa pehmeämmän ja hienostuneemman makuisia kinkkuja. Los Pedroches taas tarjoaa tasapainoisen, hieman makeaan vivahtavan profiilin, joka heijastaa alueen runsasta tammenterhometsää. Herkkuja erilaisille makunystyröille.

Eikä jamon ibéricoa ja jamón serranoa pidä sekoittaa sillä kyseessä on kaksi erilaista tuotetta. Toki ovat molemmat espanjalaisia ilmakuivattuja kinkkuja mutta ne eroavat toisistaan selvästi. Iberico valmistetaan iberiansian lihasta, jonka rasva marmoroituu luonnostaan ja tuo kinkkuun sen tunnusomaisen syvän, pähkinäisen aromin. Serrano taas tehdään tavallisesti valkoisista, nopeakasvuisista sikaroduista, joiden liha on vähärasvaisempaa ja maultaan kevyempää. Myös kasvatusmenetelmät, ruokinta ja kypsytysajat poikkeavat toisistaan. Iberico on laadultaan ja luonteeltaan oma, selvästi jalostuneempi tuotteensa, eikä sitä siksi pidä sekoittaa huomattavasti edullisempaan ja yksinkertaisempaan serranoon.

Toki jamon serranolla on myös osansa espanjalaisessa ruokakulttuurissa – se on se arkinen valinta leivän päälle kun taas iberico on tarkoitettu isompiin herkutteluhetkiin.

Jamón ibérico ei siis ole pelkkä kinkku, vaan osa Iberian niemimaan identiteettiä ja vuosisataista ruokakulttuuria.

Monet ihmettelevät sitä miten meidän perheessä ei juurikaan syödä espanjalaista ruokaa – siitäkin huolimatta että espanjalainen keittiö on espanjalainen keittiö on monipuolisuudessaan sen verran mahtava että sieltä löytyy syötävää varmasti ihan jokaiseen makuun.

Mutta syystä tai toisesta meidän perheen makupaletti on varsin kansainvälinen ja jos puolisolta tai tyttäreltä tiedustelee että mitä he haluaisivat syödä niin harvemmin toiveissa on mitään periespanjalaisia ruokia. Tytär saa sitä ilmeisesti riittävästi syödäkseen koulussa, puoliso puolestaan tarvittaessa työpaikan ruokalassa tai äitinsä luona. Eli puoliso, perusespanjalainen mies, ei kaipaa kotioloissa niitä perusespanjalaisia ruokia. Meillä ei siis juurikaan kokkailla espanjalaista ruokaa.

Itse syön kyllä ihan mielelläni espanjalaisia ruokia mutta en kuitenkaan niitä kaipaa niin paljon että lähtisin vaikkapa ravintolaan syömään cocido-pataa. Mielummin menen syömään jotain ihan muuta. Tai kun olen viettänyt viikon vaikkapa Galiciassa, missä tarjolla ei ole mitään muuta kuin pohjoisen tyypillisiä ruokia, niin sen jälkeen mieli tekee jo melkeinpä mitä muuta tahansa.

Mutta toki satunnaisesti espanjalainen ruoka maistuu ja toki täältä Espanjasta löytyy myös sellaisia herkkuja, joista nautin ihan valtavasti. Tässä oma top-listani.

1. juustot

Espanjalaiset juustot ovat ehkä maailman parhaimpia. Jos olisi yksi asia, josta en voisi luopua niin se olisi ehdottomasti juusto. Mikään ei ole sen parempaa kuin pitkään kypsytetty espanjalainen lampaanjuusto. Myös vuohenjuustot maistuvat aina, etenkin Fuerteventuran vuohenjuustot. Tai voimakas asturialainen cabrales-sinihomejuusto. Nam!

Espanjan lampaan- ja vuohenjuustot ovat erittäin arvostettuja niiden täyteläisen, aromikkaan ja luonnostaan rasvaisen maidon ansiosta. Tunnetuin lampaanjuusto on manchego, joka pitkään kypsytettynä on pähkinäinen, intensiivinen ja hienostunut. Samankaltaisia mutta voimakkaampia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Idiazabal ja Zamorano.

Vuohenjuustot ovat Espanjassa erityisen kermaisia ja aromikkaita ilman liiallista happamuutta. Fuerteventuran Majorero on kuuluisa esimerkki: paikallisten vuohien maito tekee siitä rikkaan makuisen, ja juuston pinta voidaan maustaa paprikalla, gofiolla tai oliiviöljyllä. Sitä voidaan myös savustaa.

Näiden juustojen vahvuus on perinteisissä menetelmissä, alueiden erilaisissa ilmastoissa ja maitojen korkeassa laadussa, mikä tekee niistä monien mielestä maailman parhaita.

2. Jamon iberico

Ilmakuivattu iberico-kinkku on toinen espanjalaisen keittiön herkuista, jota en voi vastustaa. Pitkään kypsytetty, sopivan suolainen & rasvainen kinkku on mitä parasta naposteltavaa ihan sellaisenaan. Siihen ei lisäkkeeksi paljon muuta tarvita.

Jamón ibéricohan on eri asia kuin jamón serrano sillä ibérico valmistetaan nimenomaan iberiansioista, joiden liha marmoroituu luonnostaan ja tekee kinkusta mehevän, pähkinäisen ja lähes suussa sulavan. Paras laatu on bellota, jossa siat laiduntavat vapaasti ja syövät tammenterhoja. Kinkkua kypsytetään yleensä 2–5 vuotta, mikä syventää makua. Jamón ibérico nautitaan ohuina, huoneenlämpöisinä viipaleina.

Jamón serrano puolestaan valmistetaan tavallisesta vaaleasta maatiaispossusta ja sen makuprofiili on selvästi miedompi, suolaisempi ja kuivempi, ja rasvaa on vähemmän. Kypsytys on myös lyhyempi, yleensä 12–18 kuukautta. Jamón serrano on arkisempi ja edullisempi, usein aamupalaleivällä käytetty, kun taas iberico on tarkoitettu herkkuhetkiin ja viikonloppuun.

3. oliivit

Kolmas suosikki on luonnollisesti oliivit, nimenomaan vihreät sellaiset.

Espanjan oliivit ovat hyviä ja laadukkaita koska maa yhdistää ainutlaatuisen ilmaston, pitkät perinteet ja valtavan lajikirjon. Kuiva, aurinkoinen sää ja mineraalipitoinen maaperä tekevät oliiveista aromikkaita ja öljyisyyden kannalta täydellisiä. Espanjassa kasvaa kymmeniä eri lajikkeita, ja jokaisella alueella on oma makuprofiilinsa: Andalusiassa hedelmäisiä ja pehmeitä, Extremadurassa täyteläisiä ja hieman villimpiä, Kataloniassa lempeän pähkinäisiä.

Monia oliiveja fermentoidaan hitaasti luonnollisesti, mikä korostaa makua ilman liiallista suolaisuutta. Lisäksi espanjalaiset tuottajat panostavat tekstuuriin – parhaat oliivit ovat napakoita, mehukkaita ja tasapainoisia. Tuloksena on oliiveja, joissa on puhdas, hedelmäinen ja runsas maku, joka tekee niistä huippuluokan herkun.

Luonnollisesti myös espanjalainen extra virgen -oliiviöljyt kuuluvat tähän samaan kastiin – asioita, joita ilman on vaikea elää 🙂

4. Chorizo

Mikä sopisikaan paremmin juustojen, jamon ibericon ja oliviivien kera kuin chorizo-makkara.

Chorizon herkullisuus syntyy muutamasta tekijästä yhtä aikaa. Ensinnäkin savustettu paprika antaa sille voimakkaan, hieman makean ja aromikkaan punaisen värin sekä maun. Valkosipuli ja laadukas sianliha lisäävät syvyyttä ja täyteläisyyttä, ja rasvan määrä tekee makuelämyksestä mehevän ja pehmeän suussa. Lisäksi mausteiden ja lihan kypsytys joko ilmakuivaamalla tai savustamalla kehittää moniulotteisen aromin, jossa yhdistyvät savuisuus, suolaisuus, lievä makeus ja joskus myös pieni pikanttius. Tämä yhdistelmä tekee chorizosta niin koukuttavan.

5. tapakset

Tapakset ovat ehkä parasta, mitä espanjalaisessa ruokakulttuurissa on – ne yhdistävät rentouden, jakamisen ja puhtaat, selkeät maut. Tapas on kokonainen tapa syödä.

Jokaisessa espanjalaisessa kaupungissa on omat erikoisuutensa, ja parhaissa paikoissa tapas on yhtä aikaa yksinkertaista ja täydellisesti tehtyä.

Omat suosikki ovat ehdottomasti edellä mainittujen herkkujen lisäksi gambas al ajillo eli valkosipulissa paistetut jättikatkaravut sekä pimientos de padrón – paistetut pikkupaprikat, joista osa on lempeitä ja osa yllätyspoltteisia.

6. Fabes con almejas

Fabes con almejas on yksi niitä harvoja perinteisiä ruokia, joita rakastan.

Fabes on perinteinen asturialainen ruoka, jossa isot valkoiset pavut kypsennetään yhdessä simpukoiden kanssa. Ruoka on sopivan täyteläinen ja maukas, ja pavut imevät itseensä merenelävien aromit. Lopputulos on pehmeä, hieman lieminen ja hyvin tasapainoinen yhdistelmä maan ja meren makuja.

Ja yleensäkin almejas-simpukat ovat merenelävistä lajike, josta pidän erityisesti.

7. Viikunat

Jos pitäisi valita joku hedelmä, jota Espanjassa erityisesti rakastan niin se olisi tuoreet viikunat. Ne ovat mehukkaita, makeita ja pehmeitä, ja niissä on hienovarainen, hieman mausteinen aromi, joka sopii niin sellaisenaan naposteltavaksi kuin juustojen tai ilmakuivatun kinkun kanssa tarjottavaksi. Viikunat tuovat lautaselle makeuden ja raikkauden kontrastiksi suolaisille ja täyteläisille espanjalaisille herkkupaloille – ehkäpä siksi niistä onkin tullut suosikki

8. Gofio-jälkiruoat

Espanjalaiset makeat herkut eivät ole oikein omaan makumaailmaani sopivia mutta löytyy toki muutama poikkeus kuten gofio-jälkiruoat. Hieman erikoisempi valinta ja on asia, joka jakaa yleensä mielipiteitä voimakkaasti. Toiset rakastava, toiset inhoavat.

Gofio on paahdetuista viljoista, yleensä maissista tai vehnästä, jauhettu jauho, jolla on hieman pähkinäinen ja savuinen maku. Gofio on perinteinen, kanarialainen ruoka-aine ja sitä käytetään paljon ruoanlaitossa. Mutta myös jälkiruoissa – tuloksena on ainutlaatuinen, syvä ja täyteläinen maku. Gofio-mousse tai gofio-jäätelö, nam!

9. Tarta de queso La Viña

Toinen jälkiruoka, jota rakastan, on baskilainen juustokakku tarta de queso La Viña. Mikä erottaa sen muista maailman juustokakuista on se, että siinä ei ole pohjaa vaan se tehdään vain juustosta, kermasta, munista ja sokerista. Ja paistetaan kuumassa uunissa, jolloin pinta karamellisoituu tummaksi mutta sisus jää kermaisen pehmeäksi.

Kakun maku on täyteläinen, juuri sopivan makea, ja sen rakenne suussasulavan pehmeä.

10. Espanjan viinit

Ja kuten sanotaan, cada plato con su vino eli jokaiselle ruoalle on olemassa oma espanjalainen viininsä, joka tuo ruoan juuri parhaat puolet esiin. Luonnollisesti kaikki viinit, joita tulee ostettua, ovat espanjalaisia. Myös silloin kun olen esim. Suomessa.

On raikkaita ja hedelmäisiä valkoviinejä, täyteläisiä ja tanniinisia punaviinejä, kevyitä cava-kuohareita, makeita jälkiruokaviinejä sekä vermuttia, joka on yleensä maailmalla vähän tuntemattomampi espanjalaisviini mutta Espanjassa erittäin suosittu ja tällä hetkellä todellinen muotijuoma.

Eli vaikka espanjalainen ruoka ei ole meillä arkipäivää niin maan parhaat herkut pitävät huolen siitä, että rakkauteni Espanjan makuihin ei katoa koskaan.

Viini ei ole Espanjassa vain viikonloppujen juhlistaja. Se on osa arkea, kulttuuria ja historiaa tavalla, jota muissa kuin perinteisissä viinintuottajamaissa ei pystytä edes ymmärtämään. Viini on itse asiassa niin syvällä espanjalaisessa arjessa ja identiteetissä, että sen puuttuminen muuttaisi maan olemusta merkittävästi.

Viini on täällä osa kaikkea: ruokapöytää, juhlia, uskonnollisia perinteitä, maaseudun elinkeinoja, alueiden identiteettejä ja jopa kielikuvia. Espanjalainen tapa istua iltaa, jakaa tapaksia ja nauttia lasillinen viiniä on yhtä arkipäiväinen rituaali kuin sauna Suomessa. Viinialueet määrittelevät maisemaa ja paikallisten elämää samalla tavoin kuin järvet tai metsät Suomessa.

Espanjalaiset viinit ovat uskomattoman monipuolisia mutta sen ymmärtää sillä niiden takana on vuosituhansien perinne. Historiallisesti viini on kulkenut Iberian niemimaan mukana läpi roomalaiskauden, maurien vallan, keskiajan, löytöretkien ajan ja moderniin Espanjaan asti. Viinikulttuurin katkeaminen muuttaisi koko tarinan, jota Espanja kertoo itsestään.

Espanjan viiniperinne alkaa jo foinikialaisten ajoilta, kun he saapuivat Cádizin rannikolle yli tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua. Roomalaiset kehittivät viinintuotantoa edelleen, ja heidän vaikutuksensa näkyy monilla alueilla yhä. Myös keskiajan luostarit pitivät viinikulttuuria yllä aikana, jolloin monet taidot muuten unohtuivat. 1800-luvulla espanjalaiset viinit saivat uutta nostetta, kun ranskalaiset viinintekijät toivat osaamistaan maahan paettuaan viinikirvan tuhoja. Riojan maine kasvoi erityisesti juuri tuon ajan ansiosta.

Viiniä tuotetaan kaikkialla Espanjassa, mutta muutama alue nousee selvästi esiin. Rioja on monelle suomalaisellekin tuttu, ja syystä. Tempranillo-lajikkeesta syntyvät punaviinit ovat tasapainoisia ja aromikkaita, ja monelle ne ovat ensimmäinen kosketus espanjalaisen viinin maailmaan. Ribera del Dueron viinit taas ovat syvempiä ja voimakkaampia, usein hieman tummempia ja mausteisempia – täydellisiä pitkän viikonlopun illalliselle.

Valkoviinien ystävien kannattaa suunnata ajatuksensa Ruedaan, jossa Verdejo-rypäleestä syntyy raikkaita ja hedelmäisiä viinejä. Galiciassa taas Albariño-rypäle tuottaa raikkaita, mineraalisia ja merellisiä valkoviinejä, jotka ovat nousseet viime vuosina kansainväliseen suosioon.

Cava-perinne elää myös edelleen vahvana: perinteisellä menetelmällä valmistetut kuohuviinit ovat osa niin arkea kuin juhlaakin, ja ne tarjoavat kevyen mutta arvokkaan kurkistuksen alueen pitkään kuohuviinikulttuuriin.

Ja jos haluaa kokea jotain aivan erilaista, Jerezin ympäristön sherrymaailma avaa oven perinteeseen, jota ei muualta löydy.

Viiniturismi on noussut tärkeäksi osaksi alueiden taloutta. Riojan ja Ribera del Dueron viinitiet ovat täynnä bodegoja, joissa voi maistella viinejä, tutustua tuotantoon ja nauttia espanjalaisen maaseudun rauhasta. Sekä usein myös huikeista kulinaristisista nautinnoista. Viime vuosikymmeninä Espanjan viinimaailmassa on nähty myös uusi aalto: nuoret viinintekijät, luomuviinit ja pienten alueiden uudet nousut.

Espanjan viinitalot eli bodegat ovat oma kiehtova universuminsa. Tarjolla on kaikkea kaikille – pieniä, paikallisia viinitiloja, perinteitä kunnioittavia klassisia bodegoita sekä todella huikeita arkkitehtuurisia kokemuksia.

Espanjassa viini on läsnä arjessa eri tavalla kuin Suomessa. Lasillinen viiniä lounaalla ei ole poikkeuksellista, ja illanviettoon kuuluu usein ystävien kanssa jaettu pullo. Viini kulkee käsi kädessä ruokakulttuurin kanssa.

Viini on myös osa juhlia ja perinteitä. Jokainen alue kantaa omaa viinitarinaansa, ja täällä asuessa siihen törmää päivittäin – oli kyseessä supermarketin valikoima, perhelounas tai mikä tahansa juhla – viini on aina luonnollinen osa tunnelmaa.

Ja vaikka viini on Espanjassa läsnä kaikkialla, siihen suhtaudutaan yllättävän rennosti ja kohtuullisesti. Lasillinen kuuluu arkeen, mutta humala ei. Viiniä ei juoda päihtymistarkoituksessa, vaan ruokaa, seuraa ja hetkeä varten. Se on osa espanjalaista elämäntapaa tavalla, jossa nautinto ja maltillisuus kulkevat käsi kädessä.

Jokaisessa maassa on aina sellaisia asioita, jotka pomppaavat helposti ulkomaalaisen silmille ja joista ei välttämättä niin pidetä. Tai ainakin ne saattavat ärsyttää tai olla muuten vain outoja.

Esimerkiksi suomalainen hiljaisuus tuntuu usein espanjalaisten mielestä todella vaivaannuttavalta. Suomalaiselle se taas on täysin normaali tilanne. Ja se sama suomalainen puolestaan ihmettelee Espanjassa että miten kauhea meteli lähtee espanjalaisseureesta ravintolassa. Tuntuu, että kaikki vain puhuvat toistensa päälle.

Kumpikaan ei tietenkään ole toista parempi – tavat vain ovat niin erilaisia. 

Näitä esimerkkejä riittää varmasti ihan joka puolella.  Mutta mikä sitten ärsyttää ulkomaalaisia täällä Espanjassa? Vai ärsyttääkö mikään – saapuuhan tänne vuosittain miljoonia ulkomaalaisia matkailjoita eri puolilta maailmaa ja lisäksi lukuisat ulkomaalaiset ovat valinneet Espanjan asuinmaaksi, ihan vapaaehtoisesti.

1. espanjalaiset 

Yksi yleisimmistä valituksista etenkin matkailijoiden keskuudessa koskee yllättäen itse espanjalaisia. Miksi kaikki paikat ovat täynnä espanjalaisia? Rannalle ei mahdu kun se on täynnä espanjalaisia. Uima-altaallakin on niitä espanjalaisia. Ja ravintoloissa niitä vasta onkin. Ja ne ovat vielä niin äänekkäitä.

Toisaalta tämän kaiken ymmärtää sillä onhan Espanjassa paljon ihmisiä ja kaiken lisäksi espanjalaiset rakastavat reissata omassa maassaan. Joten heitä on varmasti joka kolkassa, myös matkailjoina. Ja usein myös suurina ja äänekkäinä joukkoina.

Monet matkailijat ilmeisesti unohtavat tulleensa nimenomaan Espanjaan – jossa tietenkin on… espanjalaisia.

2. paikallisten äänekkys 

Espanjalainen seurue ravintolan naapuripöydässä takaa taatusti sen ettei hetkeen tule hiljaista. Ja kun ravintola on täynnä noita espanjalaisia seurueita niin desibelitasot todennäköisesti ylittävät sallitut rajat. Asia, joka ei varmasti ole monien mieleen.

Mutta espanjalaiset eivät puhu äänekkäästi vain muita kiusatakseen, he vain sattuvat puhumaan paljon, yleensä yhtä aikaa ja melko kovalla volyymillä. Meteli kuuluu elämään eivätkä paikalliset siksi osaa ottaa huomioon ehkä muiden kansallisuuksien mahdollista rauhan ja hiljaisuuden tarvetta. Eivätkä he voi edes kuvitella että joku tuosta metelistä häiriintyisi.

Espanjalaisille ruokailu on nimittäin paljon muuta kuin pelkkä ateria. Se on sosiaalinen tapahtuma, jonka aikana vaihdetaan päivän, viikon tai kuukauden kuulumiset joten puhetta riittää. Meteliltä ei voi välttyä.

Espanjalaiset ovat myös luonteeltaan vähän sellaisia että he haluavat olla aina pääosassa. Tapaamiset ovat kuin pieniä näytelmiä, joissa se oma rooli vedetään täysillä. Ja kun ravintolassa on menossa samaan aikaa useampi tuollainen esitys niin ääntä luonnollisesti riitää. Espanjalaiset näyttävät myös tunteensa avoimesti -kun on hauskaa, niin se näkyy ja kuuluu. Kun potuttaa niin se näkyy ja kuuluu vielä paremmin.

Itse olen jo tottunut espanjalaiseen älämölöön ja esim. suomalaisten ravintoloiden hiljaisuus tuntuu usein vaivaannuttavalta mutta myönnän kyllä että itseäkin välillä ravintoloiden kova meteli ärsyttää. En kuule mitä muut puhuvat, en pysty keskittymään siihen mitä muut puhuvat ja aivot haluavat vain energy saving-tilaan.

3. Fyysisen tilan tarve

Tai ennemmin sen puute. Ulkomaalaisia monesti ahdistaa se että espanjalaiset änkeävät ihan viereen. Mutta espanjalaisia asia ei vaivaa pätkääkään. Täällä ollaan totuttu siihen että ihmisiä on paljon ja sopu antaa sijaa. Aina mahtuu yksi tai kaksi lisää 🙂

Elokuun ruuhkaisella rannalla ulkomaalaista alkaa puolenpäivän aikaan ahdistamaan kun espanjalaiset ovat heränneet ja saapuvat paikalle. Pyyhkeet levitetään aivan naapurin viereen, laitetaan aurinkovarjot, tuolit, kylmälaukut, lasten rantalelut ja kaikki muut mahdolliset härpäkkeet ja tehdään olo kotoisaksi. Samalla ulkomaalainen yrittää hivuttaa huomaamattomasti pyyheliinaansa vähän kauemmaksi. Kunnes toiselle puolelle saapuu samanlainen seurue – siinä vaiheessa ulkomaalainen todennäköisesti pakkaa tavaransa ja suuntaa hotellin uima-altaalle ja harmittelee kun niitä espanjalaisia on kaikkialla.

En kyllä itsekään nauti siitä että aina pitää tulla iholle mutta olen oppinut sietämään sitä. Oma fyysisen tilan tarpeeni on ehkä jotain suomalaisen ja espanjalaisen välistä – en hermostu vaikka jonossa takana tuleva hengittää niskaan mutta en kyllä halua tilanteessa olla yhtään pidempään kuin mitä on pakko.

4. huono palvelu

Huonoa palvelua ei tietenkään pidä sietää mutta välillä tulee mieleen, että oliko kyseessä sittenkään huono palvelu vai pelkästään väärinymmärrys tai erilainen käsitys esim. ajasta. Jostain syystä monet ulkomaalaiset odottavat että täällä asiat pelaavat pohjoiseurooppalaisella tehokkuudella ja jos tarjoilijalla tai kaupan kassalla kestääkin espanjalaisittain vähän pidempään niin ulkomaaalainen jo puhisee, ähisee tai poistuu paikalta protestina.

Fakta on kuitenkin se, että Espanjassa ei huutamisella, vaatimisella tai ylenkatseella saa asioita hoidettua. Ainakaan ulkomaalainen. Ei missään, ei koskaan. Tarvitaan diplomatiaa, pientä imartelua, ystävällinen ”por favor” niin asiat saa luistamaan paljon paremmin ja nopeammin.  

Tämä on asia joka itselle tarttui jo kyllä hyvin varhaisessa vaiheessa – kaunis hymy ja ystävällinen asenne vievät paljon pidemmälle ja paljon nopeammin.

5. epäselvät neuvot 

Espanjalaiset ovat sillä tavalla ”ylpeää” kansaa että he eivät ole kovinkaan helposti valmiita myöntämään tietämättämyyttään. Esim. matkailijoita saatetaan neuvoa johonkin suuntaan vaikka neuvoja ei olisi koskaan kuullutkaan koko paikasta. Tässä vaiheessa toinen paikallinen osaa kyllä eleistä ja sanavalinnoista päätellä, että tietääkö neuvoja todellakin tämän asian vai kannattaako kysyä vielä jonkun toisen mielipidettä.

Ulkomaalainen ei ehkä näitä vivahteita osaa tulkita samalla tavalla ja luottaa paikallisen sanaan. Ja valitettavan usein löytän tiensä ihan väärään paikkaan. Ja sekös ulkomaalaista ärsyttää. Ja kaikki on kuitenkin lähtenyt siitä että espanjalainen haluaa vain olla avuksi.

6. Paikallisten ajankäsitys ja suurpiirteisyys

Espanja on kuuluisa mañana-maa ja tuo huomista tarkoittava ajankohta ei välttämättä tarkoita huomista vaan lähitulevaisuutta. Eli jos hotellin vastaanotto kertoo sähkömiehen tulevan korjaamaan huoneessa olevan vian huomenaamulla niin harvemmin se sähkäri tulee paikalle sovittuna aikana – huoneeseen on siis turha jäädä odottamaan. Siellä saa odottaa hyvin pitkään ja sehän saa ulkomaalaisen hermostumaan. Pitää vain luottaa siihen, että asia kyllä hoituu, jossain vaiheessa. Ehkä iltapäivällä, ehkä myöhemmin. Mutta jossain vaiheessa.

Täällä elämä otetaan löysin rantein eikä turhilla jutuilla viitsitä rasittaa itseään. Tyypillinen esimerkki tästä suurpiirteisyydestä on esim. rakentamistapa: pistorasiat eivät välttämättä ole suorassa, hanat vuotavat, sähköjohdot saattavat roikkua, terassin kaadot ovat asuntoon päin, ikkunat vuotavat jne. Toki  lämmin ilmanala antaa mahdollisuuden siihen että jokaista repsottavaa ikkunaa ei tarvitse heti korjata. Talvella toki saattaa vähän vetää muttei se ole kuitenkaan mitään hengenvaarallista. 

Tämä on ehkä niitä ensimmäisiä asioita, joita Espanjassa asuessa on oppinut ymmärtämään ja hyväksymään, ehkä jopa ottamaan osaksi omaa elämää.

7. Liikennekulttuuri 

Espanjalaisten ajotaidot (tai niiden puute) aiheuttaa useasti turisteille harmaita hiuksia. Kukaan ei noudata stop-merkkiä, autoja pysäköideen kahteen riviin, liikenneympyröissä ajetaan miten satutaan, kukaan ei käytä vilkkua ja muutenkin autolla ajon periaatteena tuntuu olevan se, että päästään mahdollisimman nopeasti paikasta a paikkaan b. Vuokra-autolla liikkuva matkailija varmasti hermostuu joukossa helposti.

Toisaalta täällä Espanjassa paikalliset kuskit saavat myös matkailijoilta, etenkin jalankulkijoilta, kiitoksia. Täällä nimittäin suojatietä kunnioitetaan ihan eri tavalla kuin esim. Suomessa ja autot pysähtyvät aina jos joku on astumassa suojatielle. Autoilijat antavat kyllä liikenteessä sujuvasti tilaa kaistaa vaihtaville koska sujuva ja muut huomioiva liikenne on loppujen lopuksi kaikkien etu. Tästä voitaisiin ottaa mallia myös muualla!

8. Macho-kulttuuri

Niin huvittavaa kuin se onkin niin joitakin naispuolisia matkailijoita tuntuu häiritsevän espanjalaismiesten macho-asenne. Kun kävelet rakennustyömaan ohitse niin taatusti miehet viheltää ja huutelee guapa (upea, kaunis nainen)-huutoja. Espanjalainen ottaa nämä kohteliaisuutena vastaan mutta monet ulkomaalaiset näkevät moisesta macho-käyttäytymisestä punaista. Eihän naiselle nyt saa mitään kehuja antaa, saatikka että vieraat miehet huutelevat perään.  

Toki maailma muttuu ja nuoret espanjalaiset miehet eivät kyllä enää käyttäydy samalla tavalla kuin vanhemmat sukupolvet. Onko tämä hyvä vai huono asia – siitä voidaan olla montaa mieltä.

Täällä ollaan kuitenkin totuttu siihen, että naiset saavat ylimääräistä ”palvontaa” osakseen. Jokaisen espanjalaisen miehen sisällä elää pieni Don Juan eli vielä 80-vuotias papparainenkaan ei ole liian vanha heittääkseen pientä flirttiä. Toisaalta taas jokainen nainen on täällä ”guapa” eli upea, kaunis nainen – koosta tai ulkonäöstä huolimatta. Espanjalaiset eivät muutenkaan häpeile mitenkään kurvejaan vaan iäkkäämmätkin naiset kantavat rannalla ylpeästi pieniä bikineitään. Tai ottavat aurinkoa yläosattomissa, ikä tai koko ei todellakaan ole este. Ja kyllä, myös tuollainen tuntuu monia ulkomaalaisia häiritsevän.

9. Lapset 

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaa niin joitakin matkailijoita ärsyttää kovasti jopa espanjalaiset lapset. Toki espanjalaiset lapset ovat eläväisiä ja monesti myös äänekkäitä eli varmasti joku heistä ärsyyntyy. Mutta uskallan kyllä sanoa että täällä lapset keskimäärin osaavat kyllä käyttäytyä paljon paremmin kuin monet ulkomaalaiset verrokkinsa.

Täällä lapset ovat tottuneet esim. käymään ravintoloissa pienestä pitäen ja osaavat syödä paikoillaan eivätkä tarvitse ipadia tai muuta virikettä ruokailuun.Pöydässä syödään ja keskustellaan mutta ruokailun jälkeen lapset toki yleensä painelevat touhuamaan keskenään ja silloin varmasti ääntä riittää. 

Lapset otetaan mukaan myös ravintolaillallisille – siis tarkoitan illallisille, jotka alkavat espanjalaisittan klo 21. Toki tämä saattaa häiritä, jos on ajatellut nauttia hiljaisesta ja romanttisesta illallisesta puolison kanssa. Mutta Espanjassa lapset ovat tärkeä osa elämää eikä heitä jätetä asioiden ulkopuolelle. Lapset kulkevat mukana kaikenlaisissa sosiaalisissa tapahtumissa ja kaikkiin aikoihin.

10. Siesta

Monissa paikoissa vietetään edelleen siestaa ja se tarkoittaa, että kaupat saattavat sulkea ovensa useammaksi tunniksi keskellä päivää. Tämä koskee monissa paikoissa jopa ruokakauppoja, ei siis pelkästään erikoisliikkeitä. Yleensä kaupat ovat avoinna klo 10-14.30 ja sitten siestan jälkeen uudelleen klo 17-21. Ja sehän ärsyttää matkailijaa jos on lähtenyt naapurikaupunkiin ostoksille ja sitten kaupat ovatkin kiinni.

Myös monet ravintolat laittavat ovensa kiinni lounasajan jälkeen ja avaavat uudelleen vasta illallisaikaan, usein tuossa klo 19.30 -20.00. Ja tämähän ei tietenkään ollenkaan sovi monien ulkomaalaisten ruoka-aikoihin. 

Toki on varmasti ärsyttävää, että maailma ei pyöri matkailjoiden toivoiden mukaisesti vaikka oltaisiin ns. turistialueella mutta valitettavasti se maassa maan tavalla tuntuu aina välillä unohtuvan myös joiltakin matkailijoilta. 

Onneksi kuitenkin suurin osa matkailijoista toki osaa arvostaa paikallisia ja heidän tapojaan. Vaikka jotkin piirteet voivat ärsyttää ulkomaalaisia, niin toisaalta juuri nämä erot tekevät Espanjasta niin ainutlaatuisen ja viehättävän paikan. Suurin osa matkailijoista palaa tänne uudestaan – ehkä juuri siksi, että Espanja ei yritä olla mitään muuta kuin oma itsensä.

Eikä tätä listausta tietenkään kannata ottaa ihan kirjaimellisesti sillä juttua on väritetty huumorilla. Mutta toki ne perustuvat ihan tosielämässä koettuihin tilanteihin eli näistä(kin) asioista ihmiset ovat valittaneet ihan tosissaan.

Suomessa työpäivän jälkeen kiiruhdetaan nopeasti kotiin tai kuntosalille, kaiken pitää olla suunniteltua, aikataulutettua ja tehokasta. Arki-iltana baareissa notkuvat lähinnä “ammattilaiset” tai opiskelijat. Ja samaan aikaan täällä Espanjassa baarit täyttyvät työssäkäyvistä, keski-ikäisistä perheenisistä ja -äideistä — eikä siinä ole mitään outoa.

Tämä on varmasti yksi niitä asioita joista moni ulkopuolinen hämmentyy täällä Espanjassa – miten aikuiset, työssäkävijät, perheelliset, nelikymppiset tai kuusikymppiset – istuvat baareissa ja juhlivat lähes samaan tapaan kuin suomalaiset opiskelijat vapun alla – toki eri energialla ja tarkoituksella.

Ja se on paikallista kulttuuria.

Espanjalainen sosiaalinen elämä on rakennettu julkisille tiloille. Terassit, cerveceria-olutbaarit, pienet kulmakuppilat ja modernit drinkkibaarit ovat paikkoja, joissa elämä tapahtuu. Ulos mennään elämään – tapaamaan työkavereita, ystäviä, perheenjäseniä, jakamaan juoruja, purkamaan arkea, vaihtamaan mielipiteitä politiikasta tai jalkapallosta. Baari on espanjalaisen olohuone. Kun suomalainen kutsuu ystävät kotiin kylään, espanjalainen lähtee heidän kanssaan baariin. Koti on espanjalaiselle pelkästään lepäämistä varten.

On myös hauskaa miten sukupolvet sekoittuvat toisiinsa. Samalla terassilla saattaa istua nuorten opiskelijoiden joukko, useiden lapsiperheiden seurue, nuorten aikuisten työporukka, seurue viisikymppisiä pariskuntia ja eläkeläispari- kaikki levollisesti osa samaa maisemaa. Espanjassa juhliminen ei ole nuorten yksinoikeus, vaan elämän jatkumo – tapa olla osa kaupunkia, joka ei koskaan hiljene.

Eikä kyse ole siitä että espanjalaiset juhlisivat enemmän, vaan siitä, että he juhlistavat arkea eri tavalla. Iloa ei säästellä kesään tai lomakauteen, vaan sitä annostellaan pieninä annoksina pitkin arkea läpi vuoden.

Eivätkä aikusiet juhli siksi, että he yrittäisivät olla nuoria vaan siksi, että elämä on rakennettu yhdessäololle, ja tuo yhdessäolo sattuu usein tapahtumaan terasseilla ja baareissa, kaupungin sykkeessä.

Ja mikä parasta, kukaan ei tunnu potevan siitä huonoa omaatuntoa. On kuin täällä olisi kollektiivisesti päätetty, ettei jokaisen minuutin tarvitse olla tuottava – riittää, että se on miellyttävä. Elämä saa olla nautinto, ei suoritus.

Tätä kaikkea kuvaa yksi sana, el tardeo. Sosiaalinen ilmiö joka tarkoittaa iltapäivällä tapahtuvaa ulkonäkäymistä ja ajanviettoa. Koko jutun ydin on se, että ihmiset lähtevät ulos iltapäivällä (tarde) tapaamaan ystäviä, ehkä syömään tapaksia, juomaan viiniä tai olutta ja nauttimaan kaupunkielämästä & hyvästä seurasta. Tardeo arkisin voi tarkoittaa työpäivän jälkeen muutamia lasillisia työkavereiden tai ystävien kanssa, mutta lauantaisin se on etenkin keski-ikäisten suosimaa, rentoa & sosiaalista hengailua – ennen kuin nuoret valloittavat baarit. Se ei ole kännäämistä tai riehumista vaan sosiaalista liukumista pitkän lounaan, juomien, ystävien ja keskustelujen lomassa. Tapa venyttää päivän parasta aikaa: valoisaa, vilkasta ja energista hetkeä, jolloin kaikilla (meillä keski-ikäisillä) on vielä virtaa.

Tardeo tekee sosiaalisesta elämästä kevyempää ja myös terveellisempää kuin yön läpi jatkuneet juhlat, ja siinä piilee sen hyvinvointivaikutus: se antaa mahdollisuuden purkaa viikon paineet ajoissa, olla yhteydessä toisiin ja silti mennä kotiin järkevään aikaan. Tardeo on käytännössä espanjalainen resepti tasapainoon – juhlimista ilman krapulaa ja sosiaalisuutta ilman väsymystä.

Kuukausi jouluun ja odotus voi alkaa. Se tarkoittaa ainakin meillä sitä että koti on koristeltu jo jouluun ja ensimmäiset glögit on nautittu.

Jos joku kysyy minulta, mikä joulussa on parasta, vastaan aina saman: juuri tämä aika – aika ennen joulua. Jouluun valmistautuminen, hiljalleen kasvava odotus ja kauniiksi muotoutuva tunnelma. Hetki kun koti pukeutuu jouluun.

Monille meistä joulun odotus alkaa hetkestä, jolloin kaivamme esiin jouluvalot, tähdet, kynttilät ja koristeet. Tunnelma muuttuu. Pehmeä valo, pieni kimallus ja lämpimät sävyt tekevät arjesta hitusen taianomaisemman. Ja tuota valoa & taikaa varmasti tarvitaan näin loppusyksy ja alkutalven pimeydessä.

Koristelun ei tarvitse olla suurta tai täydellistä. Riittää, että kotona on jotakin, mikä muistuttaa siitä, että juhla on tulossa – ehkä joulukuusi, ikkunassa loistava tähti tai sohvalla uusi punainen tyyny. Jokainen perhe rakentaa oman jouluilmeensä, juuri sellaisen, joka tuo iloa.

Jo pienetkin jutut tuovat ainakin itselle paljon iloa – kuten kuppi kahvia jouluisesta mukista.

Meillä on joka vuosi aika lailla samat koristelut – kuusi tuonne, tuo asetelma tuohon pöydälle, nuo koristeet tuomaan jouluiloa tyttären huoneeseen ja jouluverhot keittiön ikkunaan ja jouluvaloja sinne, tänne ja tuonne. Kun kaikki on saatu paikoilleen, voi joulunodotus alkaa.

Meillä glögi kuuluu erottamattomasti myös joulun odotukseen. Ensimmäinen höyryävä mukillinen avaa joulukauden virallisesti. Glögissä on tavallaan jotakin lohdullista: se tekee kylmästä päivästä lämpimän, ja hetkestä kodikkaan. Tuoksu tuo heti mieleen joulun.

Meillä glögi maistuu koko perheelle vaikka se onkin espanjalaisille melkeinpä täysin tuntematon joulujuoma. Mutta melkeinpä kaikki sitä maistaneet ovat siihen myös ihastuneet.

Joulun odotuksessa on usein siis kyse pienistä asioista: ensimmäiset piparkakut, joulumusiikki, jouluiset tuoksut, valot ikkunoissa, jouluelokuvat, lämmin glögi jne. Nuo pienet rituaalit rakentavat juhlan tunnelmaa pala palalta. Siksi juuri valmistautuminen on usein jopa joulua itsessään tärkeämpää – se on täynnä kauneutta, yhteisiä hetkiä ja rauhallista juhlan herkistelyä.

Meillä tyttären joulunodotukseen on aina kuulunut myös joulukalenteri. Pienempänä hankin usein jonkun Playmobil tai Lego-kalenterin, myöhemmin kuvioon tulivat itsetehdyt kalenterit joissa oli joka päivälle jotain pientä, hyödyllistä ja iloa tuovaa. Joskus joku herkku, joskus jouluiset sukat, joulukorvikset, hiuslenkkejä tai muuta vastaavaa. Tänä vuonna mennään taas vähän perinteisemmällä versiolla, suomalaisella twistillä, eli nyt jouluun johdattaa Suomesta lahjaksi saatu salmiakki-kalenteri.

Joulun odotus on alkanut virallisesti myös täällä Madridissa sillä kaupungin jouluvalot sytettiin viime lauantaina. Emme ole siis ainoita, jotka ovat aloittaneet jo joulufiilistelyn.

Joulu tulee ajallaan – mutta odotus tekee siitä erityisen.

Vuonna 2024 Espanjassa syntyi vain 318 000 lasta, historian vähiten tilastoinnin alusta, vuodesta 1941 lähtien. Samalla väestö vanhenee nopeasti, ja kuolleiden määrä ylittää syntyneiden määrän. Luonnollinen väestönmuutos oli vuonna 2024 yli –116 000, mikä kuvastaa syntyneiden ja kuolleiden välistä ennätyksellistä eroa

Maassa eletään demografista kriisiä: syntyvyys on romahtanut, nuoret lykkäävät perheen perustamista yhä myöhäisemmäksi ja monilla alueilla väestö vähenee silminnähden.

1970-luvulla Espanjassa syntyi yli 650 000 lasta vuosittain (tuolloin espanjalaisia oli n. 38 miljoonaa), elettiin ns. babyboomin aikaa. Vielä 2000-luvun puolivälissäkin syntyneitä oli selvästi yli 400 000 vuodessa (espanjalaisia oli tuolloin n. 44 miljoonaa). Mutta nyt maassa on asukkaita lähes 50 miljoonaa mutta lapsia syntyy entistä vähemmän. Miten tähän on tultu, mitä tämä muutos tarkoittaa ja mitä seurauksia on tällä kaikella.

Taustalla on tietysti lukuisia tekijöitä mutta yksi merkittävimmistä lienee taloudellinen epävarmuus ja nuorten heikko työllisyystilanne. Nuorisotyöttömyys on pitkään ollut yksi Espanjan isoista ongelmista (yli 30 % vuonna 2024 nuorilla 16–24 v.) ja siihen kun lisätään vielä epävakaat työsuhteet (määräaikaiset sopimukset ja matalat palkat) niin on selvää että olosuhteet eivät juurikaan kannusta nuoria perheen perustamiseen. Pitkät työpäivät, joustamattomat työolot ja kalliit asunnot tekevät myös perheen perustamisesta haastavaa.

Ja varmasti syytä on myös arvojen ja elämäntapojen muutoksessa. Ihmiset priorisoivat yhä enemmän vapautta, matkustamista, uraa ja rahaa. Perhe ei valitettavasti ole enää asia, jota halutaan välttämättä tavoitella. Ja sillä on seurauksensa.

Espanjan tilastokeskuksen mukaan maan kokonaishedelmällisyysluku on nykyään 1,19 lasta per nainen, yksi koko maailman matalimmista. Espanjalaiset naiset hankkivat lapsia entistä myöhemmin -ensisynnyttäjien keski-ikä lähestyy jo 33 vuotta. Tämä taas omalta osaltaan kasvattaa lapsettomuuden todennäköisyyttä ja luonnollisesti myös alentaa toista lasta koskevaa todennäköisyyttä. Perhekoot pienenevät auttamattomasti.

Mitä tämä tarkoittaa tulevaisuudessa? Ensinnäkin pieni syntyvyys merkitsee pienempiä tulevia ikäluokkia jotka eivät todennäköisesti riitä rahoittamaan eläke- ja terveydenhuoltojärjestelmää nykyisellä laajuudella. Tästä on valitettavasti merkkejä jo tällä hetkellä. Toiseksi, koska luonnollinen väestönkasvu on negatiivista, väestön lisäys perustuu maahanmuutolle niin tämä muuttaa pitkällä aikavälillä väestön etnistä, kulttuurista ja sosioekonomista rakennetta. Perinteinen espanjalainen perhe on ison muutoksen edessä.

Espanjalaiset, siis syntyperäisesti espanjalaiset, ovat tasaiseen tahtiin vähenemässä. Samaan aikaan maan väkiluku kuitenkin nousee tasaisesti – vuodesta 2000 on väkiluku noussut n. 8.5 miljoonalla. Jo nyt tilastoissa näkyy selkeä jakolinja syntyperäisten ja ulkomaalaistaustaisten välillä: noin joka kolmas Espanjassa syntynyt vauva on ulkomaalaistaustaisen äidin lapsi. Ja samaan aikaan ns. kantaväestön syntyvyys on laskenut yli 25 % viimeisen vuosikymmenen aikana.

Myös meidän perhe on tyypillinen esimerkki tästä muutoksesta. Ensimmäinen ja ainoa lapsi syntyi kun 35-vuotiaalle, ulkomaalaiselle äidille.

Toki täytyy myöntää että omassa lähipiirissä olemme onneksi vielä harvinaisuus ja suurimmalla osaalla tuttavaperheistä on useampia lapsia. Myös tyttären lähes kaikilla ystävillä on sisaruksia, monilla useampia.

Mutta fakta taitaa olla se, että Espanja ja espanjalainen perhe tulee muuttumaan. Tuota muutosta on enää vaikea ehkäistä vaikka haluttaisiin. Syntyvyyden nostaminen on äärimmäisen hidasta ja nykyisillä olosuhteilla lähes mahdotonta sillä se vaatisi vuosikymmenten johdonmukaista politiikkaa. Ja sitä ei täällä valitettavasti ole tarjolla. Ilman huomattavia investointeja perhepolitiikkaan, syntyvyys ei ikinä käänny nousuun.

Tällä kehityksellä on myös syvällisiä kulttuurisia seurauksia. Espanjassa perinteisesti perhe on ollut kaiken ydin, tuki ja turva. Kun lapsia syntyy vähemmän, perheissä on vähemmän jälkeläisiä huolehtimassa vanhemmista ja perinteiset sukupolvien väliset tukiverkostot heikkenevät. Kun perheen rooli sosiaalisena turvaverkkona pienenee niin yhä useammat joutuvat turvautumaan julkisiin palveluihin. Ja mitä todennäköisimmin Espanjan talous ei pysty kattamaan lisääntyvää kysyntää sillä infrastuktuuri on tehty aivan toisenlaiselle pohjalle.

Demografinen laskusuhdanne ei siis ole pelkästään tulevaisuuden uhkakuva – se on jo täyttä todellisuutta. Espanjan lapset ovat harvemmassa kuin koskaan, ja tämä muuttaa paitsi perheitä myös koko yhteiskunnan rakennetta ja arkea.

Madridin syksy alkaa virallisesti aina syyskuun puolen välin jälkeen, tänä vuonna 22.syyskuuta ja syksy kestää joulukuun puoleen väliin asti, jolloin alkaa virallisesti talvi.

Syksyn aikana kaupunki siirtyy kesän tukahduttavasta kuumuudesta leudompaan ja vaihtelevampaan säähän. Muutos on yleensä selkeä – samalla kun koulut alkavat syyskuun alussa niin lämpötilat putoavat ja usein syyskuu tuo myös mukanaan ensimmäiset sateet kuivan kesän jälkeen. Aivan kuin merkkinä siitä että nyt on hyvä hetki sanoa hyvästit kesälle ja siirtyä eteenpäin.

Kaikesta huolimatta syksy on kuitenkin yleensä varsin mukavaa aikaa ja paikoitellen voi olla vielä jopa todella lämmintä, etenkin vielä syyskuussa ja lokakuun alussa. Kaikki toki riippuu aina vuodesta, jokainen vuosi ja syksy tuntuu olevan hieman erilainen. Mutta yleisesti päivälämpötilat pysyvät aivan marraskuulle asti n. 15-22 asteessa ja aurinkoisina hetkinä on täysin t-paitakelit. Toki väliin voi sattua niitä sateisempia ja vähän viileämpiäkin päiviä. Mutta käytännössä kelit ovat mitä parhaimmat niin kaupungista nauttimiseen kuin ulkoiluun ja muihin aktiviteetteihin.

Merkittävin muutos tapahtuu yleensä aina samoihin aikoihin kun kellot siirretään talviaikaa – sen myötä hypätään iso askel kohti talvea. Pimeä tulee aikaisemmin ja iltaisin lämpötila laskee nopeasti sen jälkeen kun aurinko on laskenut.

Yölämpötilat voivat syksyllä olla varsin viileitä, esim. tänä vuonna jo lokakuussa yölämpötilat putosivat ajoittain jopa alle 5 asteen ja nyt marraskuussa on käyty jo nollassa. Ensimmäiset yöpakkaset on luvassa tälle viikonlopulle.

Säiden ja ateiden puolesta jokainen syksy tuntuu olevan täällä aika erilainen. Meidän ensimmäisenä Madridin vuonna syksy oli todella lämmin ja vähäsateinen, seuraavana vuonna saatiin jos syyskuussa vettä ihan tulviksi asti, viime syksynä taas oli kuivaa ja sateet tulivat vasta keväällä ja silloin satoikin melkein 1.5 kk putkeen, tänä vuonna taas syys-lokakuussa ei satanut yhtään mutta marraskuu muutti tilanteen ja nyt on sitten satanut ja lämpötilatkin tippuneet normaalia alhaisempiin lukemiin. Talvi kolkuttelee jo ovella vaikka sen alkamiseen pitäisi olla vielä kuukausi.

Madridin syyssateet ovat kuitenkin yleensä aika hetkittäisiä. Vettä voi tulla runsaasti mutta sitä ei yleensä sada viikkokaupalla eli sadepäivien lomaan mahtuu yleensä myös niitä kauniita ja aurinkoisia päiviä. Ja parasta noissa syyssateissa on tietenkin se että luonto herää kuivaa kesän jälkeen todella nopeasti ja pellot alkavat vihertää. Eli vaikka talvi tekee tuloaan niin se tarkoittaa samalla myös sitä että kaikki alkaa vihertää ja kasvaa.

Toisaalta samaan aikaan puut aloittavat oman väri-iloittelunsa. Vaikka Madrid ei tietenkään kuulu Euroopan näyttävimpiin ruskakaupunkeihin eikä vedä esim. Suomelle niin siitä huolimatta luonto tarjoaa selkeitä syksyn tunnusmerkkejä. Kaikki puut ja pensaat eivät kuitenkaan pudota lehtiään talveksi eli täällä on myös paljon ikivihreitä puita ja pensaita tuomassa vehreyttä.

Syksy on monille madrilaisille suosikkivuodenaika. Se ei tarkoita missää nimessä sitä että pitäisi sulkeutua kotioloihin – päinvastoin. Terassit pysyvät käytössä lähes koko syksyn, otetaan vain käyttöön lämpölamput ja kevyet viltit. Puistot täyttyvät juoksijoista ja ulkoilijoista, viikonloppuisin väki suuntaa puolestaan patikoimaan Madridin ulkopuolelle. Kesällä kun on liian kuuma monille ulkoilmapuuhille niin syksyn myötä niistä nautitaan suurella ilolla.

Syksyn myötä Madridissa käynnistyy myös täysi kulttuurikalenteri ja tarjonta on syksyllä aina monipuolisempaa ja tiheämpää kuin keväällä ja kesällä. Syksy tarkoittaa myös jalkapallokauden alkua eli liiga käynnistyy elokuun lopussa ja pelit jatkuvat toukokuuhun asti. Eli kaupunki herää henkiin kesän hiljaisuuden jälkeen.

Ja oman lisänsä Madridin syksyyn tuovat tietysti jouluvalot, jotka sytytetään kaupungin katuja koristamaan aina marraskuun loppupuolella ja sen myötä koko kaupunki siirtyy joulutunnelmaan.

Syksy on siis sateista, viilenevistä keleistä ja lisääntyvästä pimeydestä huolimatta varsin mukavaa aikaa täällä Madridissa. Ja jos ei kelit suosi tai ei jaksa lähteä ulkoilemaan tai kaupungille niin kotona on myös mukavaa kotoilla näin syksyllä.

Madridissahan on kodeissa lämmitys eli täällä ei tarvitse kärsiä vilusta ja kosteudesta kuten eteläisemmässä Espanjassa jossa taloja ja asuntoja ei ole välttämättä varustettu lämmityslaitteilla.

Toki yhden ikävän jutun löydän kyllä syksystä. Kun aurinko laskee jo ennen klo 18 ja pimeys tulee aikaisin niin tyttären iltaan osuvat ratsastushetket ovat aina vähän epämukavia, on kylmää ja pimeää. Mukavampaa olisi ratsastaa päivänvalossa mutta koulupäivinä se ei onnistu kun koulu loppuu vasta klo 17.

Mutta minkäs teet. No, hyvää on tuossa ainakin se että resilienssi vähän kehittyy kun joutuu vähän noita epämukaviakin olosuhteita sietämään. Toki olisihan se itselle mukavampaa istua odottamassa jossain lämpimässä mutta onneksi aina voi vetää hevosen toppaloimen peitoksi jos katsomossa vilu yllättää 🙂

Espanja on siitä huikea maa, että se tarjoaa todella todella monenlaisia matkustuselämyksiä. Täällä on jopa mahdollisuus viettää melko autenttista suomi-lomaa – siis ihan Espanjan rajojen sisäpuolella.

Täällä sijaitsee nimittäin yksi maailman suurimmista suomalaisten ulkomaanyhteisöistä. Tarkemmin sanottuna se sijaitsee Costa del Solilla, Fuengirolassa. Ja se on paikka, jossa voi viettää suomi-lomaa matkustamatta Suomeen. Niin uskomattomalta kuin se ehkä kuulostaakin.

Fuengirola, tai Fuge kuten suomalaiset sitä kutsuvat, on paikka, jossa suomalainen arki ja espanjalainen elämäntapa sekoittuvat omaksi ilmiökseen. Vaikka kysessä on täysin espanjalainen kaupunki niin siellä voi käytännössä viettää melkeinpä täysin suomalaista elämää – lähes kaikki mahdolliset palvelut on tarjolla suomeksi: kaupat, ravintolat, lääkärit, kauneushoitolat, parturit, kiinteistövälittäjät, liikunta- ja hyvinvointipalvelut, lakiasiat, apteekit, optikot jne. Sen lisäksi alueen suomalaisia palvelevat mm. suomalainen koulu (peruskoulu + lukio), suomalainen seurakunta ja Suomi-kerho. On suomalaisten artistien konsertteja, suomalaisia sanomalehtiä, radio-ohjelmia ja melkeinpä mitä tahansa. Käytännössä voi siis elää täysin suomalaista elämää – tai viettää suomi-lomaa, jos niin haluaa.

Erona Suomeen on vain se, että kelit ovat melkoisen paljon paremmat (about 300 aurinkoista päivää vuodessa).

Tosin ei se aurinko ihan aina paista edes tuolla Aurinkorannikolla. Vietin nimittäin siellä pitkän ja mukavan mutta erittäin sateisen viikonlopun. Toki suomi-fiilis oli entistäkin aidompi – tarjolla oli sellaista tyypillistä suomalaista kesäkeliä 😉

Mutta onneksi tarkoituksena ei ollutkaan viettää mitään rantalomaa vaan suuntaisin sinne tapaamaan Suomesta saapunutta parasta ystävääni. Ja sehän on paras mahdollinen syy ajaa 580 km suuntaansa. Madridissa asumisessa on kyllä parasta juuri tämä että voi ex-tempore hypätä autonrattiin ja ajella minnepäin tahansa, tällä kertaa siis 5.5 tuntia Malagan suuntaan.

Sateenvarjoille oli siis käyttöä sillä tähän viikonloppuun osui juuri Atlantilta saapunut Claudia-myräkkä, joka toi paikoitellen todella reilusti vettä, ihan koko maahan. Tietysti harmi kaikkien lomailijoiden puolesta mutta toki vedelle on tarvetta ja jokainen pisara on hyvä saada talteen ettei ensi kesänä tarvitsisi säännöstellä vettä. Ja hyvältä näyttävätkin vesivarannot sillä nyt eletään vasta loppusyksyä (talven & kevään sateet vielä edessä) ja jopa Andaluciassa vesivarannot ovat jo yli 40% tasolla. Eli vaikka sade ei matkailun kannalta olekaan niin kiva ilmiö niin se on kuitenkin tarpeellista.

Itselle tuo Costa del Solin seutu on varsin tuttua aluetta sillä vietin siellä aikoinani yhden kesän töissä eli Fuengirolassakin tuli paljon pyörittyä. Ja tuolla rannikolla käymme oikeastaan vähintään kerran vuodessa. Ei toki aivan Fuengirolassa vaan enemmän Malagan puolella koska puolison veli asuu siellä. Mutta tuo Fuengirolassa käynti on aina tietynlainen ”elämys”. Pieni pyrähdys Suomi-kuplaan.

On todella hämmentävää että joka puolella tulee vastaan suomalaisia ja kuulee suomea, joka puolella on kylttejä suomeksi ja tarjolla on kaikki mahdolliset suomipalvelut.

Viikonlopun aikana tuli siis syötyä suomi-ravintoloissa, nautittua suomi-herkkuja, ostettua suomi-juttuja kotiinvietäväksi, katsottua suomalaista jääkiekkoa telkkarista, saunottua ja juotua glönkeroa eli glögi-lonkeroa, tämän sesongin uutuusjuomaa.

Suomi-kauppojen, niitähän on useampia, tarjonta oli kyllä aika mahtavaa. Mukaan lähti kaikenlaista herkkua. Meillähän ei Madridissa ole mitään tällaista tarjolla.

Kaikki nuo muuten maistuvat myös tyttärelle – niin glögi, ruisleipä, salmiakki kuin monet muutkin perinteiset suomi-jutut. Harmi että hän ei päässyt tälle reissulle mukaan sillä tarjolla olisi ollut omanikäistä suomi-seuraa mutta koulujutut eivät sitä tällä kertaa mahdollistaneet. Harmitus oli kyllä suuri.

Mutta onneksi reilun kuukauden päästä olemme jo oikeasti Suomessa!

Yksi sellainen asia, johon ei välttämättä kiinnitä huomiota siinä vaiheessa, kun asuntoa hankkii, on naapurit. Mutta asiaan kannattaisi kyllä kiinnittää huomiota – mikään ei nimittäin voi pilata asumista tehokkaammin kuin ikävät naapurit. Kodin sisustusta voi aina muuttaa, keittiön kaapit voi vaihtaa tai seinät maalata mutta naapureista ei niin vain pääse eroon. Paitsi muuttamalla.

Täällä Espanjassa naapureiden elämästä pääsee usein osalliseksi ihan tahtomattaan. Talojen rakenteet ja seinät ovat sen verran heikkolaatuisia, että elämän äänet kuuluvat läpi – ja tämä pätee ihan uusiinkin asuntoihin. Espanjassa elämän ääniin on yksinkertaisesti totuttava, sillä niitä ei pääse pakoon. Enkä nyt tarkoita satunnaisia vessakäyntejä yöaikaan tai pesukoneen hurinaa aamulla, vaan ihan oikeasti meteliä.

Espanjalainen elämä on äänekästä – eläväistä, vilkasta ja toisinaan suorastaan korvia huumaavaa.

Kun kenkiä käytetään sisällä, korkokengät kopisevat kivasti laattalattioilla. Kun naapurit joka ikinen aamu hoputtavat lapsiaan huutamalla, se kuuluu naapuriin. Kun iäkkäät naapurit katsovat iltaisin televisiota, sekin kuuluu. Kun on vieraita, se vasta kuuluukin. Ja kun naapurit tappelevat, se – kyllä vain – kuuluu myös naapuriin. Ja koirista puhumattakaan. Yökaudet haukkuvat pihavahtikoirat pitävät huolen siitä, ettei elämä käy liian hiljaiseksi. Siitäkin huolimatta että niitä ei saisi edes yöaikaan pitää ulkona vapaana.

Jos odotat että meteli loppuu klo 22, kuten esim. Suomessa on tapana, joudut pettymään. Täällä ilta on silloin vasta alkamassa!

Ja ne Suomesta kuuluisat heippa-laput, eivät todellakaan kuulu täällä naapurustoelämään. Eikä täällä muutenkaan ole tapana puuttua naapureiden elämään vaikka se olisikin äänekästä.

Se mitä me suomalaiset pidämme metelinä, ei espanjalaisille ole yleensä ongelma ollenkaan. He eivät koe ääniä häiritsevinä, vaan osana arkea – elämän ääninä. Täällä kun elämää ei ole tarkoitettu elettäväksi hiljaa omien seinien sisällä, vaan yhdessä muiden kanssa – äänen, naurun ja elämän rytmin keskellä.

Meille pohjoismaalaisille, jotka olemme tottuneet hiljaisiin rappukäytäviin ja naapureihin, jotka korkeintaan nyökkäävät kohteliaasti, espanjalainen äänekkyys voi tuntua kaoottiselta. Mutta kaikkeen tottuu. Kun on asunut Espanjassa yli 20 vuotta ja näiden aikana 13 eri asunnossa niin voi sanoa nähneensä kaikenlaista naapurustoa ja naapuria. Ja niiden mukana kaikenlaista elämää ja myös niitä elämänääniä. Osa kokemuksista tuskin tulee ikinä unohtumaan…

Ja kun on osallistunut espanjalaisen taloyhtiön yhtiökokoukseen niin silloin voi sanoa että tietää millaista on elää espanjalaisessa naapurustossa 🙂

Ensinnäkin kokous alkaa aina myöhässä, vähintään puoli tuntia, koska kukaan ei kuitenkaan tule ajoissa. Kun kaikki vihdoin ovat paikalla, ensimmäinen tunti kuluu siihen, että kaikki puhuvat yhtä aikaa. Puheenjohtaja yrittää epätoivoisesti saada järjestystä, mutta tuloksetta: joku huutaa ilmastoinnista, toinen valittaa naapurin koirasta ja kolmas kertoo, että portin maalaus maksoi viime vuonna liikaa. Kun kokous viimein päättyy, kukaan ei ole ihan varma, mitä päätettiin. Mutta kaikki halaavat, puhuvat päälle ja tapahtuman päätteeksi otetaan parit lasit viiniä.

Meidän nykyisestä naapurustosta tai naapureistamme en halua valittaa koska nämä ova sieltä parhaasta päästä. Asuinalue on rauhallinen ja meidän seinänaapurimme ovat oikein mukavia. Siitäkin huolimatta että naapureiden keskustelu seinäntakana kuuluu niin selvästi että heidän elämänsä käänteistä pysyy hyvin perillä. Siitäkin huolimatta että koira ulvoo välillä yksinäisyyttään ja että rouva huutaa joka ikinen päivä lapsilleen, usein montakin kertaa päivässä. Ja sen jälkeen lapset huutavat omaa konserttiaan. Eivätkä nämä ole mitään satunnaisia ääniä vaan ihan jokapäiväisiä. Naapurien kengän kopinat tuntuvat jo tutulta ja rauhoittavalta taustahälyltä.

Nykyään jos naapurissa on aivan hiljaista, ja rouva ei kilju lapsilleen, niin huomaan miettiväni, että missäköhän mahtavat olla. Onko kaikki kunnossa? Pitäisikö laittaa viestiä?

Juuri tässä piilee espanjalaisen elämän viehätys: elämä on ääntä, tunnetta ja yhteisöllisyyttä. Siinä missä suomalainen tottuu hiljaisiin rappukäytäviin ja yksityisyyteen, Espanjassa naapurit eivät ole vain seinän takana asuvia ihmisiä – he ovat osa arkea ja usein myös tukiverkosto.

Jos joku sairastuu tai tarvitsee apua, naapurit ovat paikalla auttamassa. Oven taakse saattaa ilmestyä kotiruokaa, tarjouksia lastenhoitoavusta tai vaikkapa apua kodin askareisiin. Espanjalainen solidaarisuus perustuu ajatukseen, että kukaan ei ole yksin – yhteisö kantaa, kun elämä yllättää.

Hyvä naapurisuhde tarkottaa myös sitä, että otan joskus vastaan paketteja jotka on tarkoitettu naapureille ja he eivät ole juuri nyt kotona. Myös he ottavat usein vastaan meille saapuvia paketteja. Tai kun olemme tilaamassa lämmityspuita niin kysymme myös naapureilta että onko heillä tarvetta että haluavatko tilata samalla myös heille. Pieniä arjen apuja.

Vaikka emme ole naapureiden kanssa aktiivisesti tekemisissä, tiedän, että voin soittaa ovikelloa ja pyytää apua, jos oma auto ei starttaa ja lapsi pitäisi viedä kouluun. Ja apua kyllä saa. Naapurit tuovat myös välillä tuoreita tomaatteja tai sieniä, joita ovat käyneet keräämässä. Silloin tällöin pullon hyvää viiniä, kerran tuli jopa valtava 1.5 kg kyljys. Ehkäpä on heidän tapansa pyytää anteeksi niitä elämän ääniä.

Täällä elämä kulkee täällä aivan omassa rytmissä & omissa desebeliluvuissa ja ehkä juuri siinä piilee sen kauneus: elämä kuuluu – ja se tekee siitä elävän.