Muuttaminen on harvemmin mitään mukavaa puuhaa mutta erityisen haastavia muuttopuuhat ovat silloin kuin muuttomatka mitataan tuhansissa kilometreissä eikä muutto onnistu pelkällä muuttoautolla. Muutot maasta/mantereelta toiseen ovat toki oma lukunsa mutta joskus ihan nämä maan sisäiset muutotkin voivat olla astetta hankalampia. Etenkin kun muuttomatka on n. 2000 km ja välissä on Atlantin valtameri.
Maantieteellisestä haasteesta johtuen emme siis voineet vain roudata tavaroita muuttoautoon ja karauttaa uuteen asuntoon niitä purkamaan. Ja vaikka olisimmekin saaneet muuttoautoon siivet niin siitäkään huolimatta tuo yhtälö ei olisi onnistunut koska vanhan kodin piti olla tyhjä heinäkuun alussa mutta uuteen kotiimme pääseme vasta syyskuun alussa. Eli tässä on nyt tällainen pieni 2 kk välivaihe kun vietämme matkalaukkuelämää.
Meidän omaisuus makaa tällä hetkellä jossainpäin Espanjaa, muuttofirman varastossa. Tiettävästi kuitenkin jo täällä mantereen puolella. Varsinaisesta muuttopuuhasta huolehtii siis muuttofirma ihan käytännön syistä.
Tavaroiden varastoinnista parin kuukauden ajan sekä itse muuttolystistä maksamme reilut 1500 euroa. Eikä tuossa muuttokuormassa ole edes yhden yhtä huonekalua! Pelkkiä pahvilaatikoita täynnä henk.kohtaisia tavaroita ja lisäksi muutama polkupyörä – siinäpä meidän muutettava omaisuus. Ei siis ihan mitään halpaa puuhaa.
Jälkiviisaana kävi kyllä mielessä että ehkäpä olisi pitänyt pakata mukaan vain ne tavarat, jotka mahtuvat meidän kahteen autoon ja hoitaa muutto niinkin yksinkertaisesti. Suurin osa noista pahvilaatikoista sisältää nimittäin täysin turhia tavaroita joita emme tule tarvitsemaan. Mutta kun puolison mielestä mukaan pitää pakata mm. 15 vuotta vanhat padel- ja jalkapallovarusteet (vaikka niille ei ole käyttöä enää, koska polvivamma vaivaa..) ja paljon muuta yhtä tärkeää niin mikäs minä olen vastaan sanomaan
Laatikoiden ehdottomasti hyödyllisintä antia ovat petivaatteet, pyyheliinat ja astiat. Mutta muuttoon käytetyllä 1500 eurolla olisi kyllä saanut ostettua melkoisen kasan uusia pussilakanoita, pyyheliinoja ja astioita. Mitä noista laatikoista olisin sitten pelastanut mukaan? No, ehdottomasti kaikki Iittalan ja Arabian astiat.
Onneksi sentään myimme entisen kotimme huonekalujen kera sillä en halua edes miettiä, että paljonko meidän jo elämää nähneen Ikean sohvan roudaaminen Madridiin olisi mahtanut maksaa. Todennäköisesti enemmän kuin mitä siitä aikoinaan maksoimme. Ja kaiken lisäksi se olisi ollut ihan liian pieni meidän uuteen olohuoneeseen. Tyttären 90 cm sänkykin tulee vaihtumaan leveämpään eli sillekään ei uudessa kodissa olisi ollut käyttöä. Meidän 10 vuotta vanha Ikean sänkyrunko olisi toki kelvannut uuteenkin kotiin mutta patja olisi pitänyt joka tapausessa uusia. Eli aika vähän käyttökelpoista olisi edes muuttokuormassa ollut vaikka mukaan olisikin otettu.
Myös kodinkoneet myimme vanhan kodin mukana. Täällä Espanjassahan kodit myydään usein ilman kodinkoneita eli keittiöstä otetaan mukaan tyyliin kaikki mikä irtoaa (jääkaappi, keittolevyt, uuni, integroitu mikro ja astianpesukone). Me myimme kuitenkin omamme ihan ”muuttovalmiina” eli huonekalut ja kodinkoneet jäivät asuntoon.
Tosin nyt joudumme muuttamaan uuteen kotiimme ilman niitä huonekaluja ja kodinkoneita! Eli ennen kuin pääsemme asettumaan kodiksi joudumme (tai pääsemme) huonekalu- ja kodinkoneostoksille. Toivoa sopii, että varastoista löytyisi tavaraa lyhyellä toimitusajalla.
Tällä hetkellä olemme siis stand by-tilassa ja vietämme jonkinlaista nomadi-elämää vailla vakituista asuntoa. Mutta onneksi on kesä ja loma eli ei tarvitse stressata tästä pitkäksi venyvästä muutosta, ” kodittomuudesta” jne. On vaan pakko ottaa loma lomana ja syyskuussa sitten hoidetaan muuttoprosessi loppuun!
Huomenna lähdemme ajelemaan täältä Madridista kohti Galiciaa ja siellä vietämme seuraavat 10 päivää. Sieltä matka jatkuu vielä Portugaliin ja lopulta takaisin tänne Madridiin syyskuun 1.päivä.
Sitten onkin edessä pari viikkoa todella tiivistä muuttopuuhaa yhdistettynä koulunaloitukseen uudessa koulussa. Sitten meitä voinee jo kutsua virallisesti madridilaisiksi.
20 vuotta elämää Kanarialla on melko pitkä aika. Siinä ajassa ehtii jo tottumaan melkoisen hyvin asuinpaikan juttuihin ja elämään. En nyt voi sanoa, että tuntisin itseäni kanarialaiseksi kaikkien näiden vuosienkaan jälkeen mutta toki olen ihan kotonani ollut Kanarialla. Ja onhan minulla Kanarialla syntynyt tytär eli paikka tulee olemaan meille aina tärkeä vaikka elämä veisi meidät minne tahansa.
Sitä en voi kieltää, että tämä ajanjakso elämässä on kyllä ollut tähänastisen elämäni mielenkiintosin enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Mutta muistot vien mukanani.
Mitä täältä Kanarialta sitten jään kaipaamaan?
Moni voisi jäädä kaipaamaan ikuista kevättä/kesää, jatkuvaa auringonpaistetta, palmuja, uimarantoja, rentoa saarielämää jne. Mutta ainakaan tällä hetkellä itse en tunne mitenkään suurta haikeutta luopua noista. Toki jossain vaiheessa voi tulla taas se hetki kun niitäkin alkaa kaipaamaan.
Mutta ihan ensimmäisenä asiana mieleeni tulevat kuitenkin ihmiset.
Näiden 20 vuoden aikana olen tutustunut täällä Kanarialla ihan huipputyyppeihin ja monet näistä ovat edelleen mukana elämässäni. Tästä eteenpäin heitä näkee harvemmin mutta onneksi heidän suhteensa ei tarvitse sanoa adios vaan hasta luego eli tapaamisiin.
Tänne Kanarialle palaamme tulevaisuudessa varmasti ihan säännöllisesti ja juurikin näiden ihmisten takia. Myös tyttären puolesta ihmiset, ystävät, ovat asia, joita hän jää varmasti eniten kaipaamaan. Onneksi nykypäivänä yhteydenpito on kuitenkin paljon helpompaa ja tulemme tosiaan varmasti vierailemaan Kanarialla säännöllisesti jotta näemme meidän Kanarian ystäviä.
Jään ainakin tällä hetkellä kaipaamaan myös fysioterapeuttiani, joka on ollut luottohenkilöni jo useamman vuoden ajan. Ei ollut mitenkään helppoa löytää luottofyssaria, joka saisi selkäni pysymään hyvässä kunnossa. Mutta lopulta se löytyi ja nyt sitten pitäisi etsiä uusi, yhtävä hyvä ammattilainen täältä Madridista.
Mutta sellaista ei löydy Madridista niin mistä sitten löytyisi! Täällähän on kaikkea ja moninkertaisesti.
Ehkä tavallaan tulen vielä kaipaamaan Kanarialta myös sitä elämän yksinkertaisuutta. Kun ei ole kauheasti valinnanvaraa niin sitä tottuu elämään yksinkertaisemmin.
Etenkin ensimmäiset vuodet Fuerteventuralla opettivat tätä yksinkertaisuutta ja vaatimattomuutta sillä 2000-luvun alussa ei koko saarella ollut mitään isompia ruokakauppoja, saatikka ostoskeskuksia. Ostettiin sitä mitä oli tarjolla. Ei ollut Zaraa, Mangoa, Stradivariusta, Pull& Bearia, Bershkaa joka nurkalla kuten tänä päivänä vaan vaatteita piti lähteä ostamaan Gran Canarialta tai Teneriffalta. Mutta ihan hyvin niissäkin olosuhteissa tultiin toimeen.
Toki nykyään Kanarialtakin saa jo lähes kaikkea mutta tavallaan elämä on edelleen paljon yksinkertaisempaa ja vaatimattomampaa kuin mitä Madridissa.
Voi olla, että ehkä vähän jään kaipaamaan myös sitä aurinkoa. En paahtavaa, liian kuumasti porottavaa aurinkoa (koska sitä etenkin kesällä Madridssa on tarjolla ihan riittävästi) vaan sitä aivan loppusyksyn ja talven ajan lempeämpää aurinkoa. Voi olla, että sitä tulee vielä Madridin syksyssä ja talvessa ikävä vaikka noita vuodenaikojen vaihteluita odotammekin kovasti.
Ja myös meren äänet. Niitä varmasti jossain vaiheessa myös tulen kaipaamaan. Olen asunut koko elämäni rannikolla ja meri on aina ollut läsnä elämässä. Se on aina ollut rauhoittava elementti.
Mutta eiköhän sitä rauhaa löydy myös Madridista, esim. vuoristo on paikka jossa myös nautin kovasti olostani.
Enkä voi väittää ettenkö jäisi kaipaamaan myös Kanarian saarten varsin edullista menovettä eli bensiiniä. Vaikka hinnat ovat kohonneet myös Kanarialla niin onhan se silti melkoisen edullista kun 1.20 € saa litran E95-bensaa. Vaikka täällä mantereellakin on vielä suht edulliset hinnat (ainakin kun vertaa Suomeen) niin noille Kanarian hinnoille ei mikään vedä vertoja.
Ja vaikka elämä turistien keskellä välillä ärsyttikin niin olihan siinä omat hyvätkin puolensa. Kun lähti illalla rantakadulle kävelemään niin hetken aikaa pystyi kuvittelemaan itsekin olevansa lomalla!
Eilen oli aika sanoa Hasta luego, pakata laukut ja jättää Kanarian saaret taakse. Olo ei ollut kuitenkaan lainkaan haikea vaan enemmänkin positiivisen odottavainen. Olemme valmiita uuteen seikkailuun!
Espanjassa on n. 29 000 perusopetusta antavaa koulua (esikoulu eli escuela infantil 3-6 vuotiaille, alakoulu eli primaria 6-12 vuotiaille, yläkoulu eli secundaria 12-16 vuotiaille ja lukio eli bachillerato 16-18 vuotiaille), näistä kouluista yli 9 000 on yksityisiä kouluja. Niiden osuus on Espanjassa melko korkea ja eniten yksityiskouluja on suurissa kaupungeissa kuten Madrid, Barcelona, Sevilla ja Valencia.
Yksityisiä kouluja on käytännössä kahdenlaisia – concertado eli valtion tukema yksityiskoulu sekä privado eli koulu, jonka rahoitus tulee puhtaasti koulumaksuista. Nämä jälkimmäiset ovat siis kalliimpia ja kuukausimaksut ovat yleensä 400 eurosta ylöspäin / kuukausi, kalleimmat koulut maksavat pitkälti yli 1000 euroa kuukaudessa ja lisäksi tulee yleensä vielä maksettavaksi kirjat, materiaalit, ruokailu, mahdolliset kuljetukset ja koulun jälkeen tapahtuvat aktiviteetit. Eli ihan pienellä budjetilla ei noista yksityiskoulun kuluista selviä.
Concertadoissa eli valtion tukemissa yksityiskoulussa maksut ovat selvästi edullisemmat, yleensä 100-200 euroa kuukaudessa. Monet näistä ovat uskonnollisia mutta etenkin isoimmissa kaupungeissa on myös valtion tukemia concertado-kouluja, joissa ei uskontoa opeteta (colegio laico). Yleensä nämä ovat erittäin arvostettuja & haluttuja kouluja ja moniin näistä on todella vaikea päästä sisälle.
Espanjassa koulun valinta ei siis ole mikään yksinkertainen asia. Julkisissa ja valtion tukemissa yksityiskouluissa haettaessa pitää toimittaa kaikenlaista hakemusta, lippua, lappua ja todistusta. Paikat nimittän jaetaan tietyn pisteytyksen perusteella, jossa erilaiset tekijät (asuinpaikka, perheen työtilanne, sisarusten opiskelu samassa koulussa jne) vaikuttavat pisteisiin eri tavoin ja nämä pisteet määrittävät sen, että mihin kouluun lapsi pääsee. Paikka ei siis välttämättä avaudu lähikoulusta, etenkään jos lapsi ei ole ollut esikoulussa samaisessa koulussa. Tästä syystä lähes kaikki laittavat lapsensa 3-vuotiaana esikouluun vaikka se on vapaaehtoinen mutta sen avulla yleensä varmistetaan paikka samassa koulussa siinä vaiheessa kun oppivelvollisuus alkaa 6-vuotiaana.
Valtion tukemiin yksityiskouluihin hakuprosessi on samanlainen. Tosin sillä erotuksella, että toiselta alueelta muuttaville lapsille pitää concertadon tarjota koulupaikka jos uusi asuinpaikka osuu koulun alueelle. Eli me olisimme saaneet tyttärelle koulupaikan asuinpaikkamme concertado-koulusta kun muutimme toisesta maakunnasta vaikka olimme hakemassa paikkaa virallisen hakuajan jo umpeuduttua.
Yksityiset koulut valitsevat itse oppilaansa. Me saimme koulupaikan ilman että kävimme edes paikan päällä eli etänä suoritettu vanhempien haastattelu ja tyttären koulutodistukset 3 vuoden ajalta riittivät koululle.
Koulujen tasosta voidaan aina olla montaa mieltä. Tiedän lukuisia, jotka ovat täysin tyytyväisiä julkisiin kouluihin mutta tiedän myös monia opettajia, jotka eivät laittaisi lapsiaan julkiseen vaikka itse työskentelevät sellaisessa. Mutta niinhän se menee aina, että on olemassa paremmin ja huonommin toimivia kouluja (oli sitten julkinen tai yksityinen) kuten myös hyvin / huonosti motivoituneita opettajia jne. Vertailu on muutenkin vaikeaa – se mikä on toiselle hyvää, ei ehkä toiselle ole sitä ollenkaan. Ja niinhän homma menee työelämässäkin – samassa firmassa saattaa kahdella työntekijällä olla täysin erilaiset mielipiteet työnantajasta, pomosta jne.
Jokainen perhe tekee siis valinnat omien kriteeriensä mukaan.
Miksi vanhemmat ovat sitten valmiita valitsemaan yksityiskoulun ja maksamaan siitä melkoisia summia? Monet kokevat, että opetuksen taso on yksityisessä parempi (koska yksityiskoulu on maksullinen niin vanhemmat odottavat tuloksia ja koulun pitää vastata niihin odotuksiin), kielien opetukseen panostetaan enemmän ja yksityiskouluissa esiintyy ehkä vähemmän häiriöitä.
Koulupäivän pituus on monille vanhemmille tärkeä tekijä sillä julkisissa koulupäivä päättyy usein klo 13:30-14:30 ja monien vanhempien on täysin mahdotonta olla tuohon aikaan hakemassa lapsia koulusta. Täällähän lapset eivät saa lähteä yksin koulusta vaan alakouluikäisiä (12-vuoteen asti) pitää olla hakemassa aina joku valtuutettu täysikäinen ja tämä kyllä luo omat haasteensa vanhemmille.
Julkisissa kouluissa ruokailu ei kuulu koulupäivään ja se on tarjolla vasta koulupäivän päätteeksi. Kaikille ei kuitenkaan ole paikkaa ruokalassa tarjolla eli taas pisteet taas määrittävät sen, että pääsekö lapsi comedor-ruokalapalvelun piiriin. Tämä on kuitenkin julkisissa kouluissakin aina maksullinen lisäpalvelu. Osa julkisista kouluista tarjoaa myös koulun jälkeisiä aktiviteetteja, jolloin koulupäivän pituutta on mahdollisuus pidentää. Valtaosa näistä on myös maksullisia aktiviteetteja. Eli vaikka julkinen koulu on koulumaksujen suhteen ”ilmainen” niin kuluja tulee silti mm. koulutarvikkeista ja materiaaleista sekä mahdollisesta ruokailusta ja aktiviteeteista. Eri aktiviteettien hinnat ovat yleensä 20-40 euroa / aktiviteetti / kuukausi ja ne sisältävät 1-2 viikottaista harrastuskertaa. Aktiviteetit päättyvät yleensä klo 17 aikoihin eli viimeistä tuolloin on lapset haettava koulusta.
Yksityiskouluissa päivät ovat pidempiä eli kestävät yleensä klo 16-17 asti ja sen jälkeen on vielä mahdollisuus osallistua erilaisiin harrastuksiin koulun tiloissa. Yksityiskouluissa ruokailu on aina osa koulupäivää. Jotkut valtion tukemat yksityiskoulut puolestaan jakavat koulupäivän kahteen osaan eli lapset ovat koulussa aamupäivän, sitten tulee pitkä, jopa pari tuntia kestävä lounastauko, ja sen jälkeen koulu jatkuu taas iltapäivällä. Eli jopa aikataulujen suhteen on paljon valinnanvaraa ja miettimistä.
Monet yksityiskoulun valitsevat pitävät myös siitä mahdollisuudesta, että suurin osa yksityiskouluista tarjoaa opintoja 3-vuotiaasta aina 18-vuoteen asti eli koulua ei tarvitse vaihtaa missään vaiheessa ja esim. perheen eri iässä olevat lapset ovat kaikki saman koulun alueella.
Meille tärkein tekijä koulun valinnassa on ollut ehdottomasti kansainvälisyys ja kaksikielisyys eli koulussa on ollut 50 % tunneista englanniksi ja 50 % tunneista espanjaksi. Tämän lisäksi hänellä on ollut viikossa kolme tuntia saksaa. Tämä antaa melkoisen hyvän pohjan kielitaidolle ja julkisissa kouluissa ei päästä samalle tasolle. Myös koulun ideologia ja metodit ovat tärkeässä asemassa eli olemme etsineet aina sellaisen koulun, joka vastaa meidän ajatusmaailmaamme.
Me olemme olleet koulunvalintatilanteessa nyt jo kolmesti. Ensimmäisen kerran pähkäilimme asiaan tyttären ollessa 2-vuotias kun mietimme, että mihin esikouluun (escuela infantil) laitamme hänet. Päädyimme Montessori-esikouluun ja neiti oli siellä 2.5 vuotiaasta aina 6-vuotiaaksi asti. Olimme niin tyytyväisiä, että ajoin viimeiset 1.5 vuotta päivittäin etelästä Las Palmasiin ja takaisin pelkästään sen takia, että tytär saisi käydä tuossa koulussa esikoulun loppuun asti vaikka olimme muuttaneet jo toiselle puolelle saarta eli vajaan tunnin ajomatkan päähän. Koskaan emme ole tuota päätöstä katuneet sillä nuo ensimmäiset 3 vuotta loivat niin vahvan ja tärkeän jalustan.
Tyttären täyttäessä 6-vuotta oli edessä seuraava valinta. Mistä haemme paikkaa alakouluun eli primariaan. Kävimme tutustumassa useisiin eri kouluihin mutta lopulta päätös oli selvä ja valitsimme n. 10 minuutin ajomatkan päässä kotoa sijaitsevan kansainvälisen, kaksikielisen yksityiskoulun. Tärkein tekijä koulun valinnassa oli ehdottomasti kielet sekä se, että koulussa oli mahdollisuus opiskella 18-vuoteen. Koulussa tuntui vallitsevan myös hyvä fiilis oppilaiden keskuudessa ja tämä on kyllä pitänyt paikkansa. Tytär viihtyi koulussa loistavasti ja on saanut sieltä ison määrän hyviä ystäviä.
Nyt Madridiin muuton myötä olimme taas valintatilanteessa. Ja ehkä kaikista vaikeimman koska Madridissa valinnanvaraa on todella paljon ja lisäksi kaikki riippuu myös asuinpaikasta. Eli emme olisi voineet edes hakea paikkaa julkisesta tai valtion tukemasta yksityiskoulusta sillä emme ole vielä kirjoilla Madridissa. Meille oli kuitenkin aika selvää että tytär päätyy yksityiskouluun ja heidän kanssaan asuinpaikka ei ole mikään ongelma. Tämä antoi siis meille pelivaraa uuden kodin etsintään.
Alkuperäinen toiveemme oli Madridin skandinaavisen koulun englanninkielinen puoli ja laitoimmekin sinne paperit vetämään heti kun muutto tuli ajankohtaiseksi. Kävimme kesäkuussa myös vierailulla koulussa ja tykkäsimme paikasta kovasti. Valitettavasti vain tyttären luokalle ei ollut yhtään vapaata paikkaa. Luokkakoko koulussa on pieni ja ikäluokassa on vain yksi luokka. Jäimme kuitenkin ensimmäiselle varasijalle jos muutoksia tulisi.
Koska ykkössuunnitelmamme ei onnistunut niin jouduimme nopeasti uuteen valintatilanteeseen. Vietimme useita tunteja usean päivän ajan tutustuen eri koulujen nettisivuihin, kyselemällä ystävien mielipiteitä ja kokemuksia sekä ottamalla yhteyttä eri kouluihin. Lopulta yksi koulu tuntui kaikin puolin sellaiselta, jota olimme hakeneet. Kaksikielinen kansainvälinen koulu, jossa olisi mahdollisuus opiskella 18-vuoteen eli lukion loppuun asti, siellä olisi mahdollisuus jatkaa saksan opiskelua, koulu panostaa paljon urheiluun ja sen ideologia vastaa meidän ajatusmaailmaamme. Koulussa oli yksi paikka vapaana ikäluokassa ja se luvattiin haastattelun & todistusten toimituksen jälkeen meille. Nyt aika näyttää että oliko valinta oikea.
Kuukauden päästä on sitten edessä uuden koulun aloitus. Tytär 11-v. aloittaa 6.luokan eli alakoulun, primarian, viimeisen vuoden. Koulussa hänellä tulee olemaan omalla luokallaan 23 luokkakaveria ja yhteensä samaa ikäluokkaa on kolmen luokan verran. Vielä emme tiedä, että onko luokilla ketään joka asuisi meidän asuinpaikan lähellä mutta eiköhän sekin sitten syyskuussa selviä. Yksityiskouluissahan oppilaat eivät välttämättä tule koulun läheltä vaan eri puolilta kaupunkia. Mutta positiivisin mielin olemme aloittamassa tulevaa kouluvuotta uudessa koulussa.
Tätä kysymystä meiltä on kysytty useaan otteeseen viime kuukausien aikana. Miksi ihmeessä haluamme muuttaa täältä ”paratiisisaarelta” ja muuttaa sisämaan miljoonkaupunkiin, joka on tunnettu ruuhkista ja kiireisestä elämäntyylistä. Yleensähän tässä viidenkympin kynnyksellä moni alkaa unelmoimaan rennommasta elämästä vaikkapa jossain rantakohteessa.
Ehkä tosiaan olemme vähän hulluja.
Olemme kuitekin saaneet elää viimeiset 20 vuotta tätä rentoa rantaelämää ja monien kokemaa ”unelmien elämää” . Olemme varmasti monella tapaa etuoikeutettuja. Ruuhkavuodet varmasti sujuivat huomattavasti helpommalla Kanarian auringon alla.
Mutta kaikelle on aikansa. Nyt kaipaamme jotain muuta. Odotamme sitä, että pääsemme nauttimaan Madridin kulttuurielämän tarjonnasta. Siitä, että on oikeat vuodenajat. Siitä, että voimme karauttaa viikonlopuksi viinitilalle, vuoristoon, pohjoisen vehreyteen tai laskettelemaan. Tai lentää ihan vain pitkäksi viikonlopuksi Helsinkiin. Tai jonnekin muuhun kohteeseen Euroopassa!
Ehkäpä sitten taas eläkepäiviksi muutamme johonkin rantakohteeseen nauttimaan rennosta rantaelämästä. Mutta nyt on aika nauttia toisenlaisista asioista!
Muuttopäätös tuli aika ex-tempore mutta tosi asiassa ajatusta oli kypsytelty jo pidemmän aikaa. Viime vuosina alkoi esiintymään saariväsymystä – siis tunnetta siitä, että asut pienellä maapläntillä keskellä ei mitään eikä sieltä pääse edes pois milloin itse haluaa. Saarielämän rajalliset mahdollisuudet alkoivat myös ahdistamaan.
Voimakkaimmin muuttohalut nousivat esille keväällä 2020 kun meidät suljettiiin koteihin useamman kuukauden ajaksi. Silloin tajusimme sen miten kaukana olemme kaikesta ja kaikista. Täältä Kanarialta ei niin vain lähdetä ja täällä ollaan täysin riippuvaisia lento- ja laivayhteyksistä. Täältä lähdetään jos paikkoja on tarjolla ja niitä ei välttämättä löydy edes näin normiaikoina ihan tuosta vain. Ja korona-aikana tämä vain korostui kuin lentoja oli tarjolla rajoitetusti. Eli huonot ja jatkuvasti kalliimmat yhteydet mentereelle ovat myös yksi syy muuttohalujen takana.
Meillähän ei ollut Kanarialla perhettä tai sukua – molempien suku asuu kaukana Kanariasta. Ja asuminen tuhansien kilometrien päässä läheisistä ei ole ideaalitilanne, ainakaan meille. Toki tiedän, että maailma on täynnä ihmisiä joita tilanne ei häiritse pätkääkään mutta meille perhe, suku ja ystävät ovat tärkeitä ja haluamme päästä tapaamaan heitä säännöllisesti. Kanarialla olimme kaukana kaikista.
Ehkä kaikista tärkein tekijä muuton takana oli kuitenkin tytär. Tuntuu pahalta sanoa mutta emme halunneet hänen kasvavan täällä Kanarialla. Ei täällä elämisessä varmasti ole mitään vikaa ja tämä oli lapsuuspaikaksi hyvä paikka elää ja kasvaa. Mutta pidemmän päälle koemme että muualla hänellä on paremmat mahdollisuudet kehittyä ihmisenä ja tehdä omista unelmistaan totta.
Tänne Kanarialle hän voi palata sitten aikuisena jos itse haluaa.
Muutosta ei pidä pelätä. Mukavuusalueella on toki helppoa olla mutta jos ei koskaan uskaltaudu sen ulkopuolelle, ei ikinä voi tietää mitä siellä olisi tarjolla.
Meillä on uusi koti ja se löytyi yllättävän helposti ja nopeasti. Kuukauden sisällä olimme myyneet entisen kotimme (ilman etttä se oli edes myynnissä) ja ostaneet uuden asunnon Madridista.
Olimme toki jo pidemmän aikaa seurailleet Madridin asuntomarkkinoita joten tiesimme jo minkälaisia asuntoja, missä ja mihin hintaan on tarjolla. Sivuhuomautuksena voin mainita, että tarjolla oli pääasiassa ylihintaisia ja/tai remonttia kaipaavia asuntoja eli lähtökohdat asunnon etsinnälle eivät olleet mitenkään ruusunpunaiset.
Alkuvaiheessa etsimme unelmiemme modernia taloa, jossa olisi iso oma piha mutta aika pian huomasimme, että näitä oli tarjolla melkoisen vähän ja hinnat olivat useamman miljoonan luokkaa. Eli valitettavasti täysin meidän budjettimme ulottumattomissa. Tai jos hinta olisikin ollut sopiva niin sijainti oli jotain ihan muuta kuin mitä olimme ajatelleet.
Yhtenä vaihtoehtona oli myös uuden talon rakentaminen ja katselimme jopa tontteja ”sillä silmällä” mutta loppujen lopuksi tulimme siihen tulokseen, että tämä ajankohta ei ole paras mahdollinen talon rakentamiselle. Rakentamisen kustannukset ovat nousseet viime aikoina valtavasti eikä ole mitään tietoa paljonko ne vielä nousevat ja onko esim. kaikkea tarvittavaa materiaalia edes tarjolla.
Samoista syistä luovuimme myös aika nopeasti niistä asunnoista, jotka olisivat vaatineet perusteellista remonttia (putket, ikkunat, eristeet, sähköt). Joskus päätöksiä pitää tehdä järjellä, ei vain sydämellä. Tai ehkä enemmänkin lompakolla.
Oli siis järkevää etsiä sellainen koti, joka ei vaadi suurempia remontteja tässä vaiheessa eli olisi aikalailla muuttovalmis. Kodin ei tarvinnut olla täydellinen vaan enemmänkin sellainen että siihen voisi muuttaa samantien mutta sen voisi sitten myöhemmin järkevillä kustannuksilla remontoida omanlaiseksi.
Omakotitalojen sijaan siirrymme myös katsomaan lähinnä paritaloja. Koska hinnat ja koska tietynlainen yhteisöllisyys on ihan hyvä asia. Paritalossa omaa pihaa olisi jonkun verran mutta taloyhtiön yhteiset viheralueet ja uima-altaat taas takaisivat sen, että seuraa on tarvittaessa tarjolla ja siellä on helppo tutustua naapureihin.
Idealista-asuntomyyntipalvelun sivujen kautta etsimme ne asunnot, jotka meitä eniten kiinnostivat ja otimme yhteyttä välittäjiin / omistajiin. Aikaa asuntojen kiertämiseen Madridissa meillä oli ruhtinaalliset 2.5 päivää ja saimme sovittua näytöt seitsemään asuntoon. Täällä Espanjassahan asuntonäytöt ovat aina yksityisiä eli paikalla ei ole muita asunnonostajia.
Kaikki asunnot olivat vähän eri puolilla kaupunkia mutta pääasiassa Madridin pohjois- tai itäosassa. Yhteistä kaikille oli se, että ne olivat paritaloja ja niissä oli kaikissa vähän omaa pihaa (nurmikkoa), uima-allas (joko oma tai taloyhtiön) sekä ainakin 3 makuuhuonetta ja oma autotalli. Hinnat vaihtelivat 480 000 – 650 000 euron välillä.
Ensimmäiset viisi asuntoa olivat ihan ok ja yksi jopa sellainen jota harkitisimme hetken aikaa ihan vakavasti vaikkakin se oli asunnoista pienin (vain kolme makuuhuonetta). Mutta siinä oli kuitenkin kulmatonttina eniten omaa pihaa. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että ehkä ne asuinneliöt ovat kuitenkin tärkeämmät kuin leikattavan nurmikon määrä. Ja meitä epäilytti myös talon rakennusvuosi (90-luvun lopussa) ja sen myötä tulevat mahdolliset remontit (putket, sähköt, eristys jne). Ekan päivän innostuksen jälkeen kiinnostuksemme tähän taloon laski nopeasti.
Kahden päivän jälkeen olimme jo valmistautuneet siihen, että sopivaa asuntoa ei löydy ja etsintä jatkuisi joskus syyskuussa kun seuraavaksi ehtisimme Madridiin koko perheen voimin. Viimeiseksi päiväksi olimme sopineet vain yhden näytön ja se oli talo, johon olimme laittaneet kaikista vähiten odotuksia. Kuvien perusteella piha näytti pieneltä ja hintapyyntökin oli sieltä budjetin ylälaidasta.
Mutta niin siinä vain kävi, että se talo valloittikin meidät.
Asunnon sijainti oli meille loistava, taloyhtiö vaikutti kivalta & perhekeskeiseltä ja sieltä löytyi kaksi todella laajaa viheraluetta isoine uima-altaineen ja pelikenttineen. Alue oli kokonaisuudessaan rauhallinen ja vailla läpikulkuliikennettä. Ja toki paljon vaikutti myös se, että talo oli sellaisenaan ihan muuttovalmis. Ei ehkä ihan meidän tyylinen mutta kuitenkin valmis asuttavaksi ja sen voisi sitten myöhemmin remontoida meidän näköiseksi. Talo oli myös kivan valoisa, mikä ei aina Espanjassa ole itsestäänselvyys.
Mietimme vajaan viikon, teimme tarjouksen ja se hyväksyttiin lähes sellaisenaan. Puoliso kävi vielä katsomassa talon arkkitehti-ystävänsä kanssa jotta saimme varmuuden siitä, ettei mitään suurempia yllätyksiä olisi luvassa.
Nyt meillä on siis kiva 4-kerroksinen 300 neliöinen paritalon puolikas Cobeña- nimisessä pikkukaupungissa 20 km Madridin keskustasta koilliseen. Matkaa on puolison töihin 20 minuuttia, pikkuneidin kouluun saman verran, puolison äidin kotiin ehtii samassa ajassa ja Madridin keskustaankin pääsee n.40 minuutissa silloin kun sinne on tarvetta mennä. Lähin metropysäkki on n. 15 min ajomatkan päässä. Meidän kannalta sijainti on siis varsin keskeinen koska Madridin minnekään keskustaan emme halunneet asumaan.
Cobeñaa meille moni suositteli myös etukäteen ja se vaikutti tosi kivalta alueelta. Ympärillä avautuvat viljapellot ja käytännössä täysin maaseutumaisemat vaikka ollaan lähellä Madridia. Vaikka itse kylä on pieni niin kävelymatkan päässä on kuitenkin kaikki tarvittavat peruspalvelut eli pankki, apteekki, muutama ruokakauppa, muutamia ravintoloita jne. Lyhyen ajomatkan päästä löytyy sitten kaikki mahdollinen Ikeasta elokuvateattereihin.
Myös hintansa puolesta asunto oli meidän budjetin mukainen eli meille jäi vielä vähän pohjakassaa tuleviin remontteihin ja muihin kuluihin.
Tässä vaiheessa emme tee suurempia remontteja vaan jätämme ne odottamaan ensi kesää. Nyt syksyllä ohjelmassa on lähinnä aurinkopaneelien asennus sekä vesi-ilmalämpöpumpun hankinta jotta pääsemme nykyisestä kaasulämmityksestä eroon.
Onneksi asunto on muuten muuttokunnossa. Se on valoisa, siisti ja vaalea pinnoiltaan eli sellaisenaan ihan ok. Ei nyt ihan meidän näköinen mutta kuitenkin sellainen, että siinä voi asua. Ja myöhemmin remontoimalla saamme siitä sitten täysin meidänlaisen.
Olemme tosi innoissamme ja on ihanaa päästä laittamaan uutta kotia!
Meidän perhe muuttaa Madridiin! Ja samalla muuttaa myös mylifeingc-blogi eli tästä eteenpäin meidän perheen kuulumiset löytyvät tästä blogista.
Mitäs me Madridis? No, tosiaan kaikki tapahtui vähän yllättäen. Ja todella nopealla aikataululla. Olimme toki puolison kanssa puhuneet siitä, että joskus tulevaisuudessa muuttaisimme Madridiin mutta se tulevaisuus tulikin jo nyt. Mitäpä sitä siis jahkailemaan vaan reippaasti kohtia uusia seikkailuita!
Kesäkuun alussa myimme meidän Kanarian kotimme todellisilla ex-tempore pikakaupoilla (asunto ei ollut edes myynnissä…) ja kun puolisolle avautui samaan aikaan mahdollisuus työpaikan vaihtoon Madridiin niin emme asiaa miettineet sen enempää – Madrid, here we come!
Ei muutto Madridiin kuitenkaan ole mikään hyppy tuntemattomaan sillä se on puolison synnyinkaupunki ja hänen perheensä asuu siellä edelleen (paitsi yksi veli asuu Malagassa). Eli kaupunki on tullut tutuksi tässä vuosien aikana. Siellä meitä odottaa myös iso ystäväjoukko.
Mutta perheenä emme ole asuneet siellä koskaan – meidän perheen koti on tähän asti aina ollut Kanarialla. Ensin Fuerteventuran saarella, myöhemmin Gran Canarialla. Mutta nyt vaihdamme siis letkeän saarielämän suurkaupunki Madridin sykkeeseen. Melkoinen elämänmuutos…
Moni onkin pyöritellyt päätänsä kun on kuullut meidän nopeista liikkeistä. Miksi ihmeessä haluamme vaihtaa rantamaisemat Espanjan sisämaassa sijaitsevaan suurkaupunkiin, jossa lähin ranta on useamman tunnin ajomatkan päässä. Mutta voitteko uskoa – rantaelämäänkin kyllästyy ja kun saarielämä alkoi muutenkin tuntua jo nähdyltä niin tartuimme tilaisuuteen nähdä ja kokea jotain ihan muuta. Tilaisuuksiin pitää tarttua!
Meidän omaisuus odottelee nyt siis muuttofirman varastossa syyskuuta jolloin pääsemme muuttamaan meidän Madridin kotiin – siihen asti lomailemme ja nautimme kesästä.
Madridin Miia -espanjalais-suomalaisen perheen elämää 