Kuukausi: joulukuu 2025

Näin alkaa vuosi 2025 olemaan loppuhuipennusta vaille mutta sitä ennen juhlitaan vielä joulua. Vaikka lunta ja talvista fiilistä ei täältä kauheasti löydy niin valoja, koristeita ja juhlafiilistä Espanjasta löytyy sitäkin enemmän. Ne tuovatkin kivasti piristystä tähän vuoden pimeimpään aikaan.

Huomenna pakkaamme lahjat, matkalaukut sekä savustuspöntön autoon ja suuntaamme kohti Malagaa, jossa vietämme joululoman ensimmäisen osan. Minä ja tytär ajelemme autolla, puoliso suuntaa junalla perässä äitinsä kanssa, kunhan pääsee töistä joskus iltapäivällä. Näin siksi että meillä on auto käytössä Malagassa eikä puolison äiti joudu istumaan 5-6 tuntia autossa.

Muu porukka liittyy seuraamme vähitellen – miten töiltään pääsevät. Tärkeintä on kuitenkin se että tyttären serkkupoika saapuu Sevillasta myös huomenna eli serkukset saavat viettää taas vähän laatuaikaa yhdessä. He kun asuvat eri puolilla Espanjaa niin yhteiset hetket ovat aika vähissä ja näistä harvinaislaatuisista hetkistä on otettava kaikki ilo irti. Ikäeroa heillä on 3 vuotta mutta siitä huolimatta he ovat aina olleet tosi läheisiä.

Malagassa vietämme vain muutaman päivän sillä 25.päivä puolison pitää jo palata takaisin Madridiin, työt kutsuvat. Me puolestaan tyttären kanssa lennämme sitten samana päivänä Malagasta Suomeen, jossa vietämme joululoman toisen osuuden.

Takaisin kotiin palaamme tammikuun 3.päivä jotta voimme viettää vielä espanjalaista joulua eli loppiaista perheen kanssa.

Mitään ihmeellisiä suunnitelmia meillä ei ole loman millekään osuudelle. Tärkeintä on viettää aika yhdessä perheen, suvun ja ystävien kanssa. Kaikki muu on sitten extraa. Olisihan se toki kivaa jos Suomessa odottaisi upea luminen talvikeli ja voisimme käydä luistelemassa, pulkkamäessä jne mutta tällä hetkellä ennusteet näyttävät aivan muuta.

Joululoman haluamme päättää ihan rauhassa täällä kotosalla, oman perheen kera. Täällähän Espanjassahan loppiainen on monissa perheissä joulun tärkein päivä ja tietysti sitä vietetään myös meidän perheessä.

Loppiaisaattona on aina isot kolmen kuninkaan kulkueet, cabalgata de Reyes, joka kaupungissa ja kylässä. Melchor, Gaspar ja Baltasar saapuvat näyttävissä vaunuissa tai ratsain ja heittelevät lapsille karkkeja. Madridin ja Barcelonan kulkueet ovat kaikkein suurimpia, mutta myös pienemmillä paikkakunnilla kulkueet ovat tärkeä juhlan osa. Viime vuoden kulkuetta Madridissa seurasi jopa 300 000 ihmistä. Tytär on jo sen verran iso että näitä kulkueita emme ole käyneet seuraamassa enää vuosiin.

Lahjat täällä ”jaetaan” 6. tammikuuta. Espanjassa loppiaisen lahjaperinne on perinteisesti vahvempi kuin joulupukkiin liittyvä, joten lapset odottavat innolla kolmea kuningasta, jotka tuovat lahjat yön aikana. Kengät jätetään illalla esille, jotta kuninkaat tietävät, minne lahjat jättää, ja kameille laitetaan vettä ja pientä syötävää. Aamulla sitten avataan lahjat ja sen jälkeen syödään loppiaispullaa aamupalaksi.

Loppiaiseen liittyy vahvasti Roscón de Reyes, renkaan muotoinen pulla/kakku, jota syödään yleensä loppiaisaamuna tai loppiaislounaan jälkeen. Kakun sisällä on pieni kuninkaan figuuri sekä papu. Sen, joka löytää figuurin, sanotaan olevan päivän ”kuningas”, kun taas pavun saaja joutuu usein maksamaan kakun.

Näitä myydään (juurikaan kukaan ei siis leivo sitä itse) ilman täytettä, kermatäytteellä, suklaisella täytteellä, marsipaanilla ja tämän vuoden uutuus on pistaasi-täyte. Meillä on yleensä ollut suklaaversio mutta tällä kertaa haluan ehdottomasti testata tuota pistaasia.

Monet perheet osallistuvat loppiaisena myös kirkollisiin menoihin, sillä silloin muistellaan kolmen itämaan tietäjän vierailua Jeesus-lapsen luona. Joululaulut kuuluvat edelleen juhlaan, ja yleenskin joulukoristeet sekä seimet pysyvät esillä loppiaiseen saakka.

Takaisin arkeen palataan sitten 8.tammikuutta, jolloin myös koulut jatkuvat.

Tästä alkaa siis joulun vietto ja blogi jää pienelle joulutauolle, palataan asiaan tammikuussa 2026. Hyvää Joulunaikaa ja alkavaa vuotta 2026 kaikille!

Enää vajaa viikko ja päästään viettämään joulua. Ainakin Suomessa monet ovat jo aloittaneet valmistelut, laatikoita on ehkä tehty pakkaseen tai ainakin on vähän jo mietitty että mitä syödään, mitä pitää kaupasta ostaa jne. Täällä Espanjassa valmistelut jäävät yleensä viime hetkeen koska ruoat ovat sellaisia ettei niitä voi etukäteen valmistella. Mutta mitä täällä sitten joulunaikaan oikein syödään?

Siinä missä suomalaisessa joulussa ruokalajit ovat melko vakiintuneita, niin Espanjassa tilanne on aika lailla päinvastainen. Täällä jouluruokaperinteet ovat paljon monimuotoisemmat ja vaihtelevat myös merkittävästi alueittain ja perheittäin eli täällä ei ole samanlaisia perinteitä kuin Suomessa. Suomalainen jouluruokaperinnehän on tavallaan hyvin ainutlaatuinen monien perinteisten elementtien ansiosta. Monille juurikin nuo tutut jouluruoat ovat asia, jotka tuovat joulun – syödäänhän niitä yleensä vain joulunaikaan.

Se mitä pöydästä löytyy, on siis hyvin vaihtelevaa – melkeinpä jokaisella perheellä on omat traditionsa. Mutta aika usein ateria kuitenkin koostuu alkupaloista, ehkä keitosta, sen jälkeen pääruoasta ja lopulta mahat tungetaan täyteen vielä kaikkea makeaa ja huuhdellaan alas cava-kuohuviinillä. Ja toki muillakin viineillä.

Ruokailu aloitetaan myöhään sillä jouluaaton juhla-ateria on ehdottomasti illallinen, jota aloitellaan yleensä vasta klo 21 aikoihin. Pöydän ääressä istutaan tuntikausia, usein aamutunneille asti.

Aluksi pöytään katetaan usein kaikenlaisia leikkeleitä: jamon iberico-kinkkua, chorizo-makkaraa, manchego-juustoa jne. Joissakin perheissä on tapana syödä keittoa – joka voi olla esim. ns. consomé de Navidad eli joululiemi tai joku merenelävistä tehty keitto. Mutta joskus myös erilaisia paikallisia erikoisuuksia kuten sopa de galets-keitto Kataloniassa. Se on kirkas, pitkään haudutettu lihaliemeen tehty keitto jossa on suuria simpukankuoren muotoisia galets-pastoja.

Pääruokana voikin sitten olla melkeinpä mitä tahansa – riippuen alueesta, perheestä sekä lompakon paksuudesta. Monissa perheissä nimittäin suositaan jouluna merellistä kattausta ja niiden hinnat nousevat yleensä pilviin ennen joulua. Pöydässä saattaa olla erilaisia äyriäisiä, simpukoita, kampasimpukoita, katkarapuja, rapuja sekä tietysti kalaa eri tavoin valmistettuna. Myös hummeria tai muuta vähän parempaa meriruokaa löytyy joulupöydistä.

Toisaalta sisämaassa nähdä ehkä joulupöydässä enemmän lihaa kuten paahdettua pikkuporsasta (“cochinillo”) tai lammasta.

Jälkiruokina ovat klassiset espanjalaiset ylimakeat joulumakeiset kuten turrón, polvorones, mantecados ja mazapán-marsipaani. Näitä jotkut rakastavat yli kaiken mutta monet myös inhoavat ja siitä huolimatta niitä pitää kuitenkin aina löytyä joulupöydästä.

Turrón valmistetaan perinteisesti mantelista, sokerista, hunajasta sekä munan- valkuaisesta. Sitä myydään yleensä suorakulmaisina levyinä ja vaihtoehtoja on montaa lajia, tunnetuimpina kova (turrón duro) ja pehmeä (turrón blando) versio. Nykyään löytyy myös suklaaversioita, jotka ovatkin monien mieleen enemmän kuin nuo perinteiset maut.

Polvorones ja mantecados ovat hienon hienoa keksimassaa, joka on painettu tiiviiksi ja kiinteäksi ”keksiksi” mutta ne murenevat hetkessä. Perinteinen maku on manteli, jossa on mukana myös kanelia mutta nykyään löytyy myös muita makuversioita.

Espanjassa joulupäivä, Navidad, on myös tärkeä juhlapäivä, oikeastaan tärkeämpi kuin jouluaatto. Ja silloin perheet kokoontuvat yleensä pitkälle lounaalle – lounas on tällä kertaa päivän tärkein ateria. Toisin kuin jouluaaton myöhäinen illallinen, joulupäivän tunnelma on rennompi. Mutta yhteistä on se että myös tämä päiväsaikaan nautittu ateria kestää taatusti useita tunteja, yleensä jopa iltaan asti.

Tarjottavat vaihtelevat taas alueittain ja perheittäin, mutta usein pöytään katetaan jotain hieman kevyempää kuin aattona: alkupalaksi esimerkiksi erilaisia salaatteja, juustoja, kinkkua tai äyriäisiä, pääruoaksi paistettua lammasta tai kana, uunissa valmistettua kalaa sekä joissakin perheissä myös täytettyä kalkkunaa (pavo relleno). Lisäksi tarjolla on usein runsaita uunivihanneksia sekä paikallisia lisukkeita.Säiden suosiessa monet perheet kokoontuvat myös grillamaan.

Ja jälkiruoaksi syödään edelleen samoja joulun makeisia – turrónia, polvoroneseja ja mantecadoja – tai alueen omia jälkiruokia.

Espanjalaiset jouluruokaperinteet kuvastavat siis hyvin maan kulttuurin alueellista rikkautta ja historiallisia vaikutteita: rannikkoseuduilla korostuvat merenelävät, sisämaassa liha ja uuniruoat, ja eri yhteisöillä on omia paikallisia erikoisuuksia. Vaikka perinteet muuttuvat (esim. hintojen nousun myötä merenelävät voivat olla joissain perheissä harvinaisempia), joulun ajan ateriat pysyvät monille erityisinä – hetkinä, jolloin perhe kokoontuu jakamaan juhlaa hyvän ruoan äärellä. Tärkeintä lieneekin seura, ei se ruoka.

Minkälaiset ovat sitten meidän espanjalais-suomalaisen perheen jouluruokaperinteet? No, tietysti yhdistelmä parhaimpia juttuja molemmista kulttuureista.

Espanjalaiset sukulaiset tykkäävät erityisesti bataatti- ja porkkanalaatikoista, myös rosolli on aina ollut kaikkien mieleen. Sekä tietysti suomalaisen pöydän erilaiset kalaherkut, kuten kylmä- ja lämminsavulohi sekä erilaiset sillit. Näitä siis löytyy aina meidän joulupöydästä vaikka olisinkin ainoa suomalainen joulupöydässä.

Espanjalaiset puolestaan kattavat pöytään erilaisia leikkeleitä & juustoja sekä kaikenlaisia mereneläviä kuten grillattuja/paistettuja jättikatkarapuja. Myös usein jotain simpukoita löytyy usein joulupöydästä. Jako menee yleensä näppärästi niin että espanjalaiset juustot ja leikkeeleet sekä merenelävät ja salaatit syödään alkupaloina ja sitten pääruokana suomalaisia laatikoita, savukalaa ja yleensä myös joku lihavaihtoehto, usein lammasta.

Ja jälkiruokana on aina sekä espanjan perinteisiä herkkuja mutta aina myös suomalaisia joulukonvehteja, jotka maistuvat ainakin meidän sukulaisille paremmin kuin espanjalaiset joulumakeat 🙂

Meidän joulupöydästämme on siis vuosien varrella muodostunut oma pieni perinteinen kokonaisuutensa, jossa espanjalainen ilmakuivattu kinkku korvaa suomalaisen versionsa mutta muuten tilaa riittää molempien maiden tärkeimmille herkuille.

Joulu on monille vuoden tärkein juhla, mutta se voi myös tuottaa harmaita hiuksia.

Jo ihan tavallisissa suomalaisperheissä on usein paljon pohdittavaa: missä joulu vietetään, kenen luona syödään, kuinka monta sukulaista ehditään tavata ja miten kaikkien toiveet sovitetaan yhteen. Joulua voi viettää omassa kodissa, omien tai puolison sukulaisten luona, molempien sukujen kesken – tai lopulta autossa sukulaiselta toiselle siirtyen. Tai sitten voi paeta koko touhua jonnekin kauas. Vaihtoehtoja riittää, ja tilanteet voivat olla kuormittavia.

Kun joulua suunnittelee monikulttuurinen perhe, paletti monimutkaistuu entisestään. Sukua saattaa olla kahdessa tai jopa useammassa maassa, perinteet eroavat toisistaan ja käsitykset joulunvietosta voivat olla hyvinkin erilaisia. Vietetänkö joulua siellä, täällä vai tuolla. Mitä jos kutsutaan molemmat suvut omaan kotiin –siitäkin huolimatta että kielet eivät ehkä kohtaaa ja joulunviettotavat menevät täysin ristiin? Vai jätetäänkö koko joulunvietto väliin, koska mikään ratkaisu ei tunnu toimivalta?

Monikulttuurista joulua elävissä perheissä nämä pohdinnat ovat tuttuja. Ainakin siinä vaiheessa kun lapset ovat pieniä ja luonnollisesti isovanhemmat molemmin puolin toivovat joulunviettoa lastenlasten kanssa. Onhan jouluissa aivan omaa tunnelmaa juuri silloin kun lapset ovat pieniä.

Lopulta varmasti moni päätyy vuorojouluihin tai joustaviin kompromisseihin. Tai siihen oivallukseen että joulun voi muokata juuri omalle perheelle sopivaksi kokonaisuudeksi.

Espanjalainen ja suomalainen joulunvietto ovat aika erilaisia. Espanjassa jouluaatto ei ole ollenkaan yhtä tärkeä juhlapäivä kuin Suomessa. Se on monille tavallinen työpäivä minkä toki päivän kruunaa juhlallinen aattoillallinen, mikä nautitaan espanjalaisittain myöhään, usein lähempänä puoltayötä. Päälle vedetään juhlavaatteet ja pöydän ääressä istutaan jopa aamutunneille asti. Tunnelma on katossa, ilo ylimmillään.

Suomalaiselle tämä tuntuu monesti vieraalta – onhan suomalainen joulu paljon rauhallisempi, paljon hartaampi ja ennen kaikkea paljon hiljaisempi.

Mutta miten suomalaiset ja espanjalaiset joulunviettoperinteet sitten istuvat yhteen?

Meidän espanjalais-suomalaisessa perheessämme joulunvietto on muotoutunut vuosien varrella omannäköiseksi. Sanoisin että se on hyvänlainen yhdistelmä molempien maiden perinteitä.

Kun tytär oli pieni, yritimme vaalia suomalaisia perinteitä mahdollisimman paljon koska Espanjan suvulla ei sellaisia juurikaan ollut. Vietimme siis hyvin suomalaistyylisiä jouluja, milloin Suomessa, milloin Espanjassa – eri kokoonpanoilla ja eri tavoilla. Usein mukana myös meidän Espanjan perhettä.

Nykyään, kun tytär on jo vanhempi eikä joulussa välttämättä ole enää samaa lapsuudenajan taikaa, niin joulunviettokin on hieman erilaista. Toki joulua vietämme ja juhlistamme aina – tavalla tai toisella. Joulukalenteri kuuluu edelleen joulunodotukseen, piparien leivonta ja koristelu ovat myös perinteitä joista ei ole vieläkään luovuttu. Ja tietysti koti on koristeltu jouluun jo hyvissä ajoin – meiltä löytyvät sekä joulukuusi että belen-jouluasetelma.

Suomalainen jouluruoka kuuluu meillä myös aina aaton ohjelmaan. Vain yhden kerran olemme jättäneet perinteisen joulun väliin – vuonna 2020 ensimmäisenä covid-jouluna, jonka vietimme kotona ihan oman perheen kesken. Söimme sushia. Ja ei joulu kyllä silloin tuntunut joululta – kaikesta yrityksestä huolimatta.

Yllättävää kyllä, espanjalainen suku on myös tykästynyt suomalaisiin jouluruokiin, niitä pyydetään aina kun vietämme yhdessä joulua. Erityisesti maistuvat porkkana- ja bataattilaatikko, rosolli sekä erilaiset kalaruoat kuten savustettu lohi ja silli.

Silloin kun vietämme joulua täällä Espanjassa niin jouluaaton ruokailu meillä tapahtuu espanjalaisittain eli illallinen syödään myöhään. Aaton lounas syödään usein ravintolassa, joka tuo jouluun sellaisen sopivan rennon tunnelman.

Espanjalaisen joululounaan jälkeen väki hiljenee siestalle, jotta illalla jaksetaan kokkailla, sitten syödä ja vielä juhlia aamutunneille asti.

Joulupukki ei Espanjassa ole se joulun tärkein hahmo: pääosa lahjoista kun jaetaan vasta loppiaisena Itämaantietäjien toimesta. Jos lahjoja annetaan jo jouluna, ne odottavat vasta joulupäivän aamuna. Meillä tosin feikki-pukki on usein osa aaton ohjelmaa – siitäkin huolimatta että suvussa ei ole enää pikkulapsia. Hauska ”ohjelmanumero” ja lahjat jaetaan & avataan yksi kerrallaan – näin kaikki pääsevät näkemän mitä paketeista avautuu.

Meidän perheessä lahjat jaetaan suomalaiseen tapaan jouluaattona, toki muutamat paketit jätetään myös loppiaiseksi, jotta molempien maiden perinteet saavat tilaa. Tyttären ollessa pienempi, hän kirjoitti lahjalistat sekä joulupukille että Itämaan tietäjille. Mutta joulupukki on kuitenkin ollut aina se ”ykkönen”.

Puolison perheessä ei lapsuudessa vietetty lainkaan jouluaaton juhlallisuuksia, illallista lukuunottamatta, eikä lahjojen jako jouluna kuulunut heidän tapoihinsa. Heidän lapsuudenkotinsa ainoa joulukoriste oli belen-jouluasetelma. Mutta nykyään heidänkin joulunsa on siis hieman erilainen ja kaikki tuntuvat nauttivan tästä uudesta versiosta.

Monikulttuurinen joulu ei siis ole vain eri perinteiden sekoittamista. Se on ennen kaikkea kykyä löytää tasapaino ja luoda perheelle omannäköinen juhla. Se voi olla sekoitus suomalaisia ja espanjalaisia tapoja, uusia yhteisiä traditioita ja vanhojen perinteiden muokkaamista.

Tärkeintä ei lopulta ole se mitä syödään, missä ollaan tai mihin aikaan lahjat jaetaan, vaan se, että joulua vietetään rakkaiden ihmisten kanssa – tavalla, joka tuntuu omalta. Muut yksityiskohdat ovat enemmän mausteita.

---

Jamón ibérico on yksi Espanjan arvostetuimmista herkuista. Pitkään kypsytettyä, syvänmakuista, pähkinäistä ja täydellisen rasvaista ilmakuivattua kinkkua – todellista gourmet-ruokaa.

Iberiansika, cerdo ibérico, on Espanjan ja Portugalin alkuperäinen sikarotu, joka tunnetaan erityisesti kyvystään varastoida rasvaa lihaskudoksen sisään. Sikoja kasvatetaan perinteisesti tammi- ja korkkitammimetsissä, joissa ne laiduntavat vapaina ja syövät tammenterhoja. Tämä ruokavalio antaa lihalle sen tunnusomaisen maun ja murean rakenteen, jotka tekevät iberico -kinkusta yhden maailman arvostetuimmista lihatuotteista.

Iberiansian historia ulottuu tuhansien vuosien taakse. Sen arvellaan polveutuvan Välimeren alueelle muinoin tuoduista villisioista, jotka risteytyivät paikallisten lajien kanssa jo ennen roomalaisaikaa. Roomalaiset kuvasivat näitä tummia, pitkulaisia sikoja ja arvostivat erityisesti niiden rasvaista lihaa.

Keskiajalla Iberian niemimaan luostarit ja maatilat kehittivät järjestelmällisempiä kasvatustapoja, joissa siat laidunsivat dehesa-tammimetsissä. Tämä perinne vakiintui vuosisatojen aikana, ja tammenterhoilla ruokittujen sikojen lihaa pidettiin erityisen hienostuneena.

1800–1900-luvuilla teollistuminen ja muuttuvat maatalouskäytännöt vähensivät rodun määrää, mutta kiinnostus perinteisiin tuotteisiin elvytti kasvatusta. Nykyisin Iberiansika on kulttuurihistoriallisesti arvostettu rotu, ja sen kasvatus perustuu yhä pitkälti samoihin laidunnus- ja ruokintaperinteisiin, jotka muovasivat sen maineen vuosisatojen aikana. Ja sitä arvostetaan nykyään ehkä enemmän kuin koskaan – onhan se melkoisen arvokas tuote porsaanlihaksi.

Jamón ibérico -kinkun hinta vaihtelee paljon sen laadun, ruokinnan ja kypsymisajan mukaan. Keskimäärin tavallinen Iberico-kinkku (esim. de cebo tai de cebo de campo) maksaa Espanjassa noin 25 – 80 € per kilogramma riippuen siitä, onko kyseessä halvempi viljalla ruokittu versio vai hieman parempi laidun-/tammenterho-ruokittu vaihtoehto.

Arvostetummalla de bellota -tasolla, jossa siat on ruokittu pääosin tammenterhoilla ja liha on pitkäkypsytetty, hinnat ovat tyypillisesti korkeampia, usein 60 – 150 € / kg tai enemmän – ja todella huippulaadukkaat versiot voivat maksaa useita satoja euroja per kilo.

Hintataso vaihtelee myös myyntipaikan ja pakkaustavan mukaan (kokonainen potka vs. viipaloitupakattu).

Jamón ibéricolla on virallinen luokitusjärjestelmä, joka kertoo laadusta ja ruokinnasta. Arvostetuin kinkku on mustalla laatalla merkitty, 100-prosenttisesta iberiansianlihasta valmistettu jamón de bellota, joka on ruokkinut itsensä tammenterhoilla ja kasvanut vapaana. Punaisella merkityt kinkut ovat myös bellotaa, mutta osittain risteytetyistä sioista. Vihreällä merkitty cebo de campo on laiduntanut osittain ja saanut lisäksi viljaa, kun taas valkoinen laatta eli cebo tarkoittaa viljalla ruokittua iberiansikaa. Nämä erot vaikuttavat makuun, rasvan laatuun ja hintaan.

Kypsytys kestää vähintään pari vuotta ja parhaimmillaan jopa viisi vuotta. Pitkä kypsymisaika antaa kinkulle syvän aromin, jossa yhdistyvät pähkinäisyys, umami ja hedelmäiset vivahteet. Rasva on pehmeää ja sulaa jo sormissa, mikä on hyvä laadun merkki.

Jamón ibérico syödään ohuina, läpikuultavina viipaleina. Se tarjoillaan aina huoneenlämpöisenä, koska kylmyys vie aromit piiloon. Yhdistelmä paahdetun leivän ja tuoreen tomaatin kanssa on klassinen, ja kinkku sopii erinomaisesti myös miedon juuston, hyvän oliiviöljyn tai kuivan sherryn kanssa.

Tunnetuimpia tuotantoalueita ovat Extremadura, Jabugo Huelvassa, Guijuelo Salamancassa sekä Los Pedroches Córdobassa. Jokaisella alueella on oma tyylinsä ja makuprofiilinsa,, jotka syntyvät paikallisesta ilmastosta, eläinten ruokinnasta ja perinteisistä kypsytysmenetelmistä. Extremaduran kinkut ovat usein voimakkaan aromikkaita, Jabugo tunnetaan erityisen pitkäkypsytteisistä ja intensiivisistä tuotteistaan, kun taas Guijuelon viileä ja kuiva ilmasto tuottaa pehmeämmän ja hienostuneemman makuisia kinkkuja. Los Pedroches taas tarjoaa tasapainoisen, hieman makeaan vivahtavan profiilin, joka heijastaa alueen runsasta tammenterhometsää. Herkkuja erilaisille makunystyröille.

Eikä jamon ibéricoa ja jamón serranoa pidä sekoittaa sillä kyseessä on kaksi erilaista tuotetta. Toki ovat molemmat espanjalaisia ilmakuivattuja kinkkuja mutta ne eroavat toisistaan selvästi. Iberico valmistetaan iberiansian lihasta, jonka rasva marmoroituu luonnostaan ja tuo kinkkuun sen tunnusomaisen syvän, pähkinäisen aromin. Serrano taas tehdään tavallisesti valkoisista, nopeakasvuisista sikaroduista, joiden liha on vähärasvaisempaa ja maultaan kevyempää. Myös kasvatusmenetelmät, ruokinta ja kypsytysajat poikkeavat toisistaan. Iberico on laadultaan ja luonteeltaan oma, selvästi jalostuneempi tuotteensa, eikä sitä siksi pidä sekoittaa huomattavasti edullisempaan ja yksinkertaisempaan serranoon.

Toki jamon serranolla on myös osansa espanjalaisessa ruokakulttuurissa – se on se arkinen valinta leivän päälle kun taas iberico on tarkoitettu isompiin herkutteluhetkiin.

Jamón ibérico ei siis ole pelkkä kinkku, vaan osa Iberian niemimaan identiteettiä ja vuosisataista ruokakulttuuria.

Monet ihmettelevät sitä miten meidän perheessä ei juurikaan syödä espanjalaista ruokaa – siitäkin huolimatta että espanjalainen keittiö on espanjalainen keittiö on monipuolisuudessaan sen verran mahtava että sieltä löytyy syötävää varmasti ihan jokaiseen makuun.

Mutta syystä tai toisesta meidän perheen makupaletti on varsin kansainvälinen ja jos puolisolta tai tyttäreltä tiedustelee että mitä he haluaisivat syödä niin harvemmin toiveissa on mitään periespanjalaisia ruokia. Tytär saa sitä ilmeisesti riittävästi syödäkseen koulussa, puoliso puolestaan tarvittaessa työpaikan ruokalassa tai äitinsä luona. Eli puoliso, perusespanjalainen mies, ei kaipaa kotioloissa niitä perusespanjalaisia ruokia. Meillä ei siis juurikaan kokkailla espanjalaista ruokaa.

Itse syön kyllä ihan mielelläni espanjalaisia ruokia mutta en kuitenkaan niitä kaipaa niin paljon että lähtisin vaikkapa ravintolaan syömään cocido-pataa. Mielummin menen syömään jotain ihan muuta. Tai kun olen viettänyt viikon vaikkapa Galiciassa, missä tarjolla ei ole mitään muuta kuin pohjoisen tyypillisiä ruokia, niin sen jälkeen mieli tekee jo melkeinpä mitä muuta tahansa.

Mutta toki satunnaisesti espanjalainen ruoka maistuu ja toki täältä Espanjasta löytyy myös sellaisia herkkuja, joista nautin ihan valtavasti. Tässä oma top-listani.

1. juustot

Espanjalaiset juustot ovat ehkä maailman parhaimpia. Jos olisi yksi asia, josta en voisi luopua niin se olisi ehdottomasti juusto. Mikään ei ole sen parempaa kuin pitkään kypsytetty espanjalainen lampaanjuusto. Myös vuohenjuustot maistuvat aina, etenkin Fuerteventuran vuohenjuustot. Tai voimakas asturialainen cabrales-sinihomejuusto. Nam!

Espanjan lampaan- ja vuohenjuustot ovat erittäin arvostettuja niiden täyteläisen, aromikkaan ja luonnostaan rasvaisen maidon ansiosta. Tunnetuin lampaanjuusto on manchego, joka pitkään kypsytettynä on pähkinäinen, intensiivinen ja hienostunut. Samankaltaisia mutta voimakkaampia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Idiazabal ja Zamorano.

Vuohenjuustot ovat Espanjassa erityisen kermaisia ja aromikkaita ilman liiallista happamuutta. Fuerteventuran Majorero on kuuluisa esimerkki: paikallisten vuohien maito tekee siitä rikkaan makuisen, ja juuston pinta voidaan maustaa paprikalla, gofiolla tai oliiviöljyllä. Sitä voidaan myös savustaa.

Näiden juustojen vahvuus on perinteisissä menetelmissä, alueiden erilaisissa ilmastoissa ja maitojen korkeassa laadussa, mikä tekee niistä monien mielestä maailman parhaita.

2. Jamon iberico

Ilmakuivattu iberico-kinkku on toinen espanjalaisen keittiön herkuista, jota en voi vastustaa. Pitkään kypsytetty, sopivan suolainen & rasvainen kinkku on mitä parasta naposteltavaa ihan sellaisenaan. Siihen ei lisäkkeeksi paljon muuta tarvita.

Jamón ibéricohan on eri asia kuin jamón serrano sillä ibérico valmistetaan nimenomaan iberiansioista, joiden liha marmoroituu luonnostaan ja tekee kinkusta mehevän, pähkinäisen ja lähes suussa sulavan. Paras laatu on bellota, jossa siat laiduntavat vapaasti ja syövät tammenterhoja. Kinkkua kypsytetään yleensä 2–5 vuotta, mikä syventää makua. Jamón ibérico nautitaan ohuina, huoneenlämpöisinä viipaleina.

Jamón serrano puolestaan valmistetaan tavallisesta vaaleasta maatiaispossusta ja sen makuprofiili on selvästi miedompi, suolaisempi ja kuivempi, ja rasvaa on vähemmän. Kypsytys on myös lyhyempi, yleensä 12–18 kuukautta. Jamón serrano on arkisempi ja edullisempi, usein aamupalaleivällä käytetty, kun taas iberico on tarkoitettu herkkuhetkiin ja viikonloppuun.

3. oliivit

Kolmas suosikki on luonnollisesti oliivit, nimenomaan vihreät sellaiset.

Espanjan oliivit ovat hyviä ja laadukkaita koska maa yhdistää ainutlaatuisen ilmaston, pitkät perinteet ja valtavan lajikirjon. Kuiva, aurinkoinen sää ja mineraalipitoinen maaperä tekevät oliiveista aromikkaita ja öljyisyyden kannalta täydellisiä. Espanjassa kasvaa kymmeniä eri lajikkeita, ja jokaisella alueella on oma makuprofiilinsa: Andalusiassa hedelmäisiä ja pehmeitä, Extremadurassa täyteläisiä ja hieman villimpiä, Kataloniassa lempeän pähkinäisiä.

Monia oliiveja fermentoidaan hitaasti luonnollisesti, mikä korostaa makua ilman liiallista suolaisuutta. Lisäksi espanjalaiset tuottajat panostavat tekstuuriin – parhaat oliivit ovat napakoita, mehukkaita ja tasapainoisia. Tuloksena on oliiveja, joissa on puhdas, hedelmäinen ja runsas maku, joka tekee niistä huippuluokan herkun.

Luonnollisesti myös espanjalainen extra virgen -oliiviöljyt kuuluvat tähän samaan kastiin – asioita, joita ilman on vaikea elää 🙂

4. Chorizo

Mikä sopisikaan paremmin juustojen, jamon ibericon ja oliviivien kera kuin chorizo-makkara.

Chorizon herkullisuus syntyy muutamasta tekijästä yhtä aikaa. Ensinnäkin savustettu paprika antaa sille voimakkaan, hieman makean ja aromikkaan punaisen värin sekä maun. Valkosipuli ja laadukas sianliha lisäävät syvyyttä ja täyteläisyyttä, ja rasvan määrä tekee makuelämyksestä mehevän ja pehmeän suussa. Lisäksi mausteiden ja lihan kypsytys joko ilmakuivaamalla tai savustamalla kehittää moniulotteisen aromin, jossa yhdistyvät savuisuus, suolaisuus, lievä makeus ja joskus myös pieni pikanttius. Tämä yhdistelmä tekee chorizosta niin koukuttavan.

5. tapakset

Tapakset ovat ehkä parasta, mitä espanjalaisessa ruokakulttuurissa on – ne yhdistävät rentouden, jakamisen ja puhtaat, selkeät maut. Tapas on kokonainen tapa syödä.

Jokaisessa espanjalaisessa kaupungissa on omat erikoisuutensa, ja parhaissa paikoissa tapas on yhtä aikaa yksinkertaista ja täydellisesti tehtyä.

Omat suosikki ovat ehdottomasti edellä mainittujen herkkujen lisäksi gambas al ajillo eli valkosipulissa paistetut jättikatkaravut sekä pimientos de padrón – paistetut pikkupaprikat, joista osa on lempeitä ja osa yllätyspoltteisia.

6. Fabes con almejas

Fabes con almejas on yksi niitä harvoja perinteisiä ruokia, joita rakastan.

Fabes on perinteinen asturialainen ruoka, jossa isot valkoiset pavut kypsennetään yhdessä simpukoiden kanssa. Ruoka on sopivan täyteläinen ja maukas, ja pavut imevät itseensä merenelävien aromit. Lopputulos on pehmeä, hieman lieminen ja hyvin tasapainoinen yhdistelmä maan ja meren makuja.

Ja yleensäkin almejas-simpukat ovat merenelävistä lajike, josta pidän erityisesti.

7. Viikunat

Jos pitäisi valita joku hedelmä, jota Espanjassa erityisesti rakastan niin se olisi tuoreet viikunat. Ne ovat mehukkaita, makeita ja pehmeitä, ja niissä on hienovarainen, hieman mausteinen aromi, joka sopii niin sellaisenaan naposteltavaksi kuin juustojen tai ilmakuivatun kinkun kanssa tarjottavaksi. Viikunat tuovat lautaselle makeuden ja raikkauden kontrastiksi suolaisille ja täyteläisille espanjalaisille herkkupaloille – ehkäpä siksi niistä onkin tullut suosikki

8. Gofio-jälkiruoat

Espanjalaiset makeat herkut eivät ole oikein omaan makumaailmaani sopivia mutta löytyy toki muutama poikkeus kuten gofio-jälkiruoat. Hieman erikoisempi valinta ja on asia, joka jakaa yleensä mielipiteitä voimakkaasti. Toiset rakastava, toiset inhoavat.

Gofio on paahdetuista viljoista, yleensä maissista tai vehnästä, jauhettu jauho, jolla on hieman pähkinäinen ja savuinen maku. Gofio on perinteinen, kanarialainen ruoka-aine ja sitä käytetään paljon ruoanlaitossa. Mutta myös jälkiruoissa – tuloksena on ainutlaatuinen, syvä ja täyteläinen maku. Gofio-mousse tai gofio-jäätelö, nam!

9. Tarta de queso La Viña

Toinen jälkiruoka, jota rakastan, on baskilainen juustokakku tarta de queso La Viña. Mikä erottaa sen muista maailman juustokakuista on se, että siinä ei ole pohjaa vaan se tehdään vain juustosta, kermasta, munista ja sokerista. Ja paistetaan kuumassa uunissa, jolloin pinta karamellisoituu tummaksi mutta sisus jää kermaisen pehmeäksi.

Kakun maku on täyteläinen, juuri sopivan makea, ja sen rakenne suussasulavan pehmeä.

10. Espanjan viinit

Ja kuten sanotaan, cada plato con su vino eli jokaiselle ruoalle on olemassa oma espanjalainen viininsä, joka tuo ruoan juuri parhaat puolet esiin. Luonnollisesti kaikki viinit, joita tulee ostettua, ovat espanjalaisia. Myös silloin kun olen esim. Suomessa.

On raikkaita ja hedelmäisiä valkoviinejä, täyteläisiä ja tanniinisia punaviinejä, kevyitä cava-kuohareita, makeita jälkiruokaviinejä sekä vermuttia, joka on yleensä maailmalla vähän tuntemattomampi espanjalaisviini mutta Espanjassa erittäin suosittu ja tällä hetkellä todellinen muotijuoma.

Eli vaikka espanjalainen ruoka ei ole meillä arkipäivää niin maan parhaat herkut pitävät huolen siitä, että rakkauteni Espanjan makuihin ei katoa koskaan.

Viini ei ole Espanjassa vain viikonloppujen juhlistaja. Se on osa arkea, kulttuuria ja historiaa tavalla, jota muissa kuin perinteisissä viinintuottajamaissa ei pystytä edes ymmärtämään. Viini on itse asiassa niin syvällä espanjalaisessa arjessa ja identiteetissä, että sen puuttuminen muuttaisi maan olemusta merkittävästi.

Viini on täällä osa kaikkea: ruokapöytää, juhlia, uskonnollisia perinteitä, maaseudun elinkeinoja, alueiden identiteettejä ja jopa kielikuvia. Espanjalainen tapa istua iltaa, jakaa tapaksia ja nauttia lasillinen viiniä on yhtä arkipäiväinen rituaali kuin sauna Suomessa. Viinialueet määrittelevät maisemaa ja paikallisten elämää samalla tavoin kuin järvet tai metsät Suomessa.

Espanjalaiset viinit ovat uskomattoman monipuolisia mutta sen ymmärtää sillä niiden takana on vuosituhansien perinne. Historiallisesti viini on kulkenut Iberian niemimaan mukana läpi roomalaiskauden, maurien vallan, keskiajan, löytöretkien ajan ja moderniin Espanjaan asti. Viinikulttuurin katkeaminen muuttaisi koko tarinan, jota Espanja kertoo itsestään.

Espanjan viiniperinne alkaa jo foinikialaisten ajoilta, kun he saapuivat Cádizin rannikolle yli tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua. Roomalaiset kehittivät viinintuotantoa edelleen, ja heidän vaikutuksensa näkyy monilla alueilla yhä. Myös keskiajan luostarit pitivät viinikulttuuria yllä aikana, jolloin monet taidot muuten unohtuivat. 1800-luvulla espanjalaiset viinit saivat uutta nostetta, kun ranskalaiset viinintekijät toivat osaamistaan maahan paettuaan viinikirvan tuhoja. Riojan maine kasvoi erityisesti juuri tuon ajan ansiosta.

Viiniä tuotetaan kaikkialla Espanjassa, mutta muutama alue nousee selvästi esiin. Rioja on monelle suomalaisellekin tuttu, ja syystä. Tempranillo-lajikkeesta syntyvät punaviinit ovat tasapainoisia ja aromikkaita, ja monelle ne ovat ensimmäinen kosketus espanjalaisen viinin maailmaan. Ribera del Dueron viinit taas ovat syvempiä ja voimakkaampia, usein hieman tummempia ja mausteisempia – täydellisiä pitkän viikonlopun illalliselle.

Valkoviinien ystävien kannattaa suunnata ajatuksensa Ruedaan, jossa Verdejo-rypäleestä syntyy raikkaita ja hedelmäisiä viinejä. Galiciassa taas Albariño-rypäle tuottaa raikkaita, mineraalisia ja merellisiä valkoviinejä, jotka ovat nousseet viime vuosina kansainväliseen suosioon.

Cava-perinne elää myös edelleen vahvana: perinteisellä menetelmällä valmistetut kuohuviinit ovat osa niin arkea kuin juhlaakin, ja ne tarjoavat kevyen mutta arvokkaan kurkistuksen alueen pitkään kuohuviinikulttuuriin.

Ja jos haluaa kokea jotain aivan erilaista, Jerezin ympäristön sherrymaailma avaa oven perinteeseen, jota ei muualta löydy.

Viiniturismi on noussut tärkeäksi osaksi alueiden taloutta. Riojan ja Ribera del Dueron viinitiet ovat täynnä bodegoja, joissa voi maistella viinejä, tutustua tuotantoon ja nauttia espanjalaisen maaseudun rauhasta. Sekä usein myös huikeista kulinaristisista nautinnoista. Viime vuosikymmeninä Espanjan viinimaailmassa on nähty myös uusi aalto: nuoret viinintekijät, luomuviinit ja pienten alueiden uudet nousut.

Espanjan viinitalot eli bodegat ovat oma kiehtova universuminsa. Tarjolla on kaikkea kaikille – pieniä, paikallisia viinitiloja, perinteitä kunnioittavia klassisia bodegoita sekä todella huikeita arkkitehtuurisia kokemuksia.

Espanjassa viini on läsnä arjessa eri tavalla kuin Suomessa. Lasillinen viiniä lounaalla ei ole poikkeuksellista, ja illanviettoon kuuluu usein ystävien kanssa jaettu pullo. Viini kulkee käsi kädessä ruokakulttuurin kanssa.

Viini on myös osa juhlia ja perinteitä. Jokainen alue kantaa omaa viinitarinaansa, ja täällä asuessa siihen törmää päivittäin – oli kyseessä supermarketin valikoima, perhelounas tai mikä tahansa juhla – viini on aina luonnollinen osa tunnelmaa.

Ja vaikka viini on Espanjassa läsnä kaikkialla, siihen suhtaudutaan yllättävän rennosti ja kohtuullisesti. Lasillinen kuuluu arkeen, mutta humala ei. Viiniä ei juoda päihtymistarkoituksessa, vaan ruokaa, seuraa ja hetkeä varten. Se on osa espanjalaista elämäntapaa tavalla, jossa nautinto ja maltillisuus kulkevat käsi kädessä.

Jokaisessa maassa on aina sellaisia asioita, jotka pomppaavat helposti ulkomaalaisen silmille ja joista ei välttämättä niin pidetä. Tai ainakin ne saattavat ärsyttää tai olla muuten vain outoja.

Esimerkiksi suomalainen hiljaisuus tuntuu usein espanjalaisten mielestä todella vaivaannuttavalta. Suomalaiselle se taas on täysin normaali tilanne. Ja se sama suomalainen puolestaan ihmettelee Espanjassa että miten kauhea meteli lähtee espanjalaisseureesta ravintolassa. Tuntuu, että kaikki vain puhuvat toistensa päälle.

Kumpikaan ei tietenkään ole toista parempi – tavat vain ovat niin erilaisia. 

Näitä esimerkkejä riittää varmasti ihan joka puolella.  Mutta mikä sitten ärsyttää ulkomaalaisia täällä Espanjassa? Vai ärsyttääkö mikään – saapuuhan tänne vuosittain miljoonia ulkomaalaisia matkailjoita eri puolilta maailmaa ja lisäksi lukuisat ulkomaalaiset ovat valinneet Espanjan asuinmaaksi, ihan vapaaehtoisesti.

1. espanjalaiset 

Yksi yleisimmistä valituksista etenkin matkailijoiden keskuudessa koskee yllättäen itse espanjalaisia. Miksi kaikki paikat ovat täynnä espanjalaisia? Rannalle ei mahdu kun se on täynnä espanjalaisia. Uima-altaallakin on niitä espanjalaisia. Ja ravintoloissa niitä vasta onkin. Ja ne ovat vielä niin äänekkäitä.

Toisaalta tämän kaiken ymmärtää sillä onhan Espanjassa paljon ihmisiä ja kaiken lisäksi espanjalaiset rakastavat reissata omassa maassaan. Joten heitä on varmasti joka kolkassa, myös matkailjoina. Ja usein myös suurina ja äänekkäinä joukkoina.

Monet matkailijat ilmeisesti unohtavat tulleensa nimenomaan Espanjaan – jossa tietenkin on… espanjalaisia.

2. paikallisten äänekkys 

Espanjalainen seurue ravintolan naapuripöydässä takaa taatusti sen ettei hetkeen tule hiljaista. Ja kun ravintola on täynnä noita espanjalaisia seurueita niin desibelitasot todennäköisesti ylittävät sallitut rajat. Asia, joka ei varmasti ole monien mieleen.

Mutta espanjalaiset eivät puhu äänekkäästi vain muita kiusatakseen, he vain sattuvat puhumaan paljon, yleensä yhtä aikaa ja melko kovalla volyymillä. Meteli kuuluu elämään eivätkä paikalliset siksi osaa ottaa huomioon ehkä muiden kansallisuuksien mahdollista rauhan ja hiljaisuuden tarvetta. Eivätkä he voi edes kuvitella että joku tuosta metelistä häiriintyisi.

Espanjalaisille ruokailu on nimittäin paljon muuta kuin pelkkä ateria. Se on sosiaalinen tapahtuma, jonka aikana vaihdetaan päivän, viikon tai kuukauden kuulumiset joten puhetta riittää. Meteliltä ei voi välttyä.

Espanjalaiset ovat myös luonteeltaan vähän sellaisia että he haluavat olla aina pääosassa. Tapaamiset ovat kuin pieniä näytelmiä, joissa se oma rooli vedetään täysillä. Ja kun ravintolassa on menossa samaan aikaa useampi tuollainen esitys niin ääntä luonnollisesti riitää. Espanjalaiset näyttävät myös tunteensa avoimesti -kun on hauskaa, niin se näkyy ja kuuluu. Kun potuttaa niin se näkyy ja kuuluu vielä paremmin.

Itse olen jo tottunut espanjalaiseen älämölöön ja esim. suomalaisten ravintoloiden hiljaisuus tuntuu usein vaivaannuttavalta mutta myönnän kyllä että itseäkin välillä ravintoloiden kova meteli ärsyttää. En kuule mitä muut puhuvat, en pysty keskittymään siihen mitä muut puhuvat ja aivot haluavat vain energy saving-tilaan.

3. Fyysisen tilan tarve

Tai ennemmin sen puute. Ulkomaalaisia monesti ahdistaa se että espanjalaiset änkeävät ihan viereen. Mutta espanjalaisia asia ei vaivaa pätkääkään. Täällä ollaan totuttu siihen että ihmisiä on paljon ja sopu antaa sijaa. Aina mahtuu yksi tai kaksi lisää 🙂

Elokuun ruuhkaisella rannalla ulkomaalaista alkaa puolenpäivän aikaan ahdistamaan kun espanjalaiset ovat heränneet ja saapuvat paikalle. Pyyhkeet levitetään aivan naapurin viereen, laitetaan aurinkovarjot, tuolit, kylmälaukut, lasten rantalelut ja kaikki muut mahdolliset härpäkkeet ja tehdään olo kotoisaksi. Samalla ulkomaalainen yrittää hivuttaa huomaamattomasti pyyheliinaansa vähän kauemmaksi. Kunnes toiselle puolelle saapuu samanlainen seurue – siinä vaiheessa ulkomaalainen todennäköisesti pakkaa tavaransa ja suuntaa hotellin uima-altaalle ja harmittelee kun niitä espanjalaisia on kaikkialla.

En kyllä itsekään nauti siitä että aina pitää tulla iholle mutta olen oppinut sietämään sitä. Oma fyysisen tilan tarpeeni on ehkä jotain suomalaisen ja espanjalaisen välistä – en hermostu vaikka jonossa takana tuleva hengittää niskaan mutta en kyllä halua tilanteessa olla yhtään pidempään kuin mitä on pakko.

4. huono palvelu

Huonoa palvelua ei tietenkään pidä sietää mutta välillä tulee mieleen, että oliko kyseessä sittenkään huono palvelu vai pelkästään väärinymmärrys tai erilainen käsitys esim. ajasta. Jostain syystä monet ulkomaalaiset odottavat että täällä asiat pelaavat pohjoiseurooppalaisella tehokkuudella ja jos tarjoilijalla tai kaupan kassalla kestääkin espanjalaisittain vähän pidempään niin ulkomaaalainen jo puhisee, ähisee tai poistuu paikalta protestina.

Fakta on kuitenkin se, että Espanjassa ei huutamisella, vaatimisella tai ylenkatseella saa asioita hoidettua. Ainakaan ulkomaalainen. Ei missään, ei koskaan. Tarvitaan diplomatiaa, pientä imartelua, ystävällinen ”por favor” niin asiat saa luistamaan paljon paremmin ja nopeammin.  

Tämä on asia joka itselle tarttui jo kyllä hyvin varhaisessa vaiheessa – kaunis hymy ja ystävällinen asenne vievät paljon pidemmälle ja paljon nopeammin.

5. epäselvät neuvot 

Espanjalaiset ovat sillä tavalla ”ylpeää” kansaa että he eivät ole kovinkaan helposti valmiita myöntämään tietämättämyyttään. Esim. matkailijoita saatetaan neuvoa johonkin suuntaan vaikka neuvoja ei olisi koskaan kuullutkaan koko paikasta. Tässä vaiheessa toinen paikallinen osaa kyllä eleistä ja sanavalinnoista päätellä, että tietääkö neuvoja todellakin tämän asian vai kannattaako kysyä vielä jonkun toisen mielipidettä.

Ulkomaalainen ei ehkä näitä vivahteita osaa tulkita samalla tavalla ja luottaa paikallisen sanaan. Ja valitettavan usein löytän tiensä ihan väärään paikkaan. Ja sekös ulkomaalaista ärsyttää. Ja kaikki on kuitenkin lähtenyt siitä että espanjalainen haluaa vain olla avuksi.

6. Paikallisten ajankäsitys ja suurpiirteisyys

Espanja on kuuluisa mañana-maa ja tuo huomista tarkoittava ajankohta ei välttämättä tarkoita huomista vaan lähitulevaisuutta. Eli jos hotellin vastaanotto kertoo sähkömiehen tulevan korjaamaan huoneessa olevan vian huomenaamulla niin harvemmin se sähkäri tulee paikalle sovittuna aikana – huoneeseen on siis turha jäädä odottamaan. Siellä saa odottaa hyvin pitkään ja sehän saa ulkomaalaisen hermostumaan. Pitää vain luottaa siihen, että asia kyllä hoituu, jossain vaiheessa. Ehkä iltapäivällä, ehkä myöhemmin. Mutta jossain vaiheessa.

Täällä elämä otetaan löysin rantein eikä turhilla jutuilla viitsitä rasittaa itseään. Tyypillinen esimerkki tästä suurpiirteisyydestä on esim. rakentamistapa: pistorasiat eivät välttämättä ole suorassa, hanat vuotavat, sähköjohdot saattavat roikkua, terassin kaadot ovat asuntoon päin, ikkunat vuotavat jne. Toki  lämmin ilmanala antaa mahdollisuuden siihen että jokaista repsottavaa ikkunaa ei tarvitse heti korjata. Talvella toki saattaa vähän vetää muttei se ole kuitenkaan mitään hengenvaarallista. 

Tämä on ehkä niitä ensimmäisiä asioita, joita Espanjassa asuessa on oppinut ymmärtämään ja hyväksymään, ehkä jopa ottamaan osaksi omaa elämää.

7. Liikennekulttuuri 

Espanjalaisten ajotaidot (tai niiden puute) aiheuttaa useasti turisteille harmaita hiuksia. Kukaan ei noudata stop-merkkiä, autoja pysäköideen kahteen riviin, liikenneympyröissä ajetaan miten satutaan, kukaan ei käytä vilkkua ja muutenkin autolla ajon periaatteena tuntuu olevan se, että päästään mahdollisimman nopeasti paikasta a paikkaan b. Vuokra-autolla liikkuva matkailija varmasti hermostuu joukossa helposti.

Toisaalta täällä Espanjassa paikalliset kuskit saavat myös matkailijoilta, etenkin jalankulkijoilta, kiitoksia. Täällä nimittäin suojatietä kunnioitetaan ihan eri tavalla kuin esim. Suomessa ja autot pysähtyvät aina jos joku on astumassa suojatielle. Autoilijat antavat kyllä liikenteessä sujuvasti tilaa kaistaa vaihtaville koska sujuva ja muut huomioiva liikenne on loppujen lopuksi kaikkien etu. Tästä voitaisiin ottaa mallia myös muualla!

8. Macho-kulttuuri

Niin huvittavaa kuin se onkin niin joitakin naispuolisia matkailijoita tuntuu häiritsevän espanjalaismiesten macho-asenne. Kun kävelet rakennustyömaan ohitse niin taatusti miehet viheltää ja huutelee guapa (upea, kaunis nainen)-huutoja. Espanjalainen ottaa nämä kohteliaisuutena vastaan mutta monet ulkomaalaiset näkevät moisesta macho-käyttäytymisestä punaista. Eihän naiselle nyt saa mitään kehuja antaa, saatikka että vieraat miehet huutelevat perään.  

Toki maailma muttuu ja nuoret espanjalaiset miehet eivät kyllä enää käyttäydy samalla tavalla kuin vanhemmat sukupolvet. Onko tämä hyvä vai huono asia – siitä voidaan olla montaa mieltä.

Täällä ollaan kuitenkin totuttu siihen, että naiset saavat ylimääräistä ”palvontaa” osakseen. Jokaisen espanjalaisen miehen sisällä elää pieni Don Juan eli vielä 80-vuotias papparainenkaan ei ole liian vanha heittääkseen pientä flirttiä. Toisaalta taas jokainen nainen on täällä ”guapa” eli upea, kaunis nainen – koosta tai ulkonäöstä huolimatta. Espanjalaiset eivät muutenkaan häpeile mitenkään kurvejaan vaan iäkkäämmätkin naiset kantavat rannalla ylpeästi pieniä bikineitään. Tai ottavat aurinkoa yläosattomissa, ikä tai koko ei todellakaan ole este. Ja kyllä, myös tuollainen tuntuu monia ulkomaalaisia häiritsevän.

9. Lapset 

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaa niin joitakin matkailijoita ärsyttää kovasti jopa espanjalaiset lapset. Toki espanjalaiset lapset ovat eläväisiä ja monesti myös äänekkäitä eli varmasti joku heistä ärsyyntyy. Mutta uskallan kyllä sanoa että täällä lapset keskimäärin osaavat kyllä käyttäytyä paljon paremmin kuin monet ulkomaalaiset verrokkinsa.

Täällä lapset ovat tottuneet esim. käymään ravintoloissa pienestä pitäen ja osaavat syödä paikoillaan eivätkä tarvitse ipadia tai muuta virikettä ruokailuun.Pöydässä syödään ja keskustellaan mutta ruokailun jälkeen lapset toki yleensä painelevat touhuamaan keskenään ja silloin varmasti ääntä riittää. 

Lapset otetaan mukaan myös ravintolaillallisille – siis tarkoitan illallisille, jotka alkavat espanjalaisittan klo 21. Toki tämä saattaa häiritä, jos on ajatellut nauttia hiljaisesta ja romanttisesta illallisesta puolison kanssa. Mutta Espanjassa lapset ovat tärkeä osa elämää eikä heitä jätetä asioiden ulkopuolelle. Lapset kulkevat mukana kaikenlaisissa sosiaalisissa tapahtumissa ja kaikkiin aikoihin.

10. Siesta

Monissa paikoissa vietetään edelleen siestaa ja se tarkoittaa, että kaupat saattavat sulkea ovensa useammaksi tunniksi keskellä päivää. Tämä koskee monissa paikoissa jopa ruokakauppoja, ei siis pelkästään erikoisliikkeitä. Yleensä kaupat ovat avoinna klo 10-14.30 ja sitten siestan jälkeen uudelleen klo 17-21. Ja sehän ärsyttää matkailijaa jos on lähtenyt naapurikaupunkiin ostoksille ja sitten kaupat ovatkin kiinni.

Myös monet ravintolat laittavat ovensa kiinni lounasajan jälkeen ja avaavat uudelleen vasta illallisaikaan, usein tuossa klo 19.30 -20.00. Ja tämähän ei tietenkään ollenkaan sovi monien ulkomaalaisten ruoka-aikoihin. 

Toki on varmasti ärsyttävää, että maailma ei pyöri matkailjoiden toivoiden mukaisesti vaikka oltaisiin ns. turistialueella mutta valitettavasti se maassa maan tavalla tuntuu aina välillä unohtuvan myös joiltakin matkailijoilta. 

Onneksi kuitenkin suurin osa matkailijoista toki osaa arvostaa paikallisia ja heidän tapojaan. Vaikka jotkin piirteet voivat ärsyttää ulkomaalaisia, niin toisaalta juuri nämä erot tekevät Espanjasta niin ainutlaatuisen ja viehättävän paikan. Suurin osa matkailijoista palaa tänne uudestaan – ehkä juuri siksi, että Espanja ei yritä olla mitään muuta kuin oma itsensä.

Eikä tätä listausta tietenkään kannata ottaa ihan kirjaimellisesti sillä juttua on väritetty huumorilla. Mutta toki ne perustuvat ihan tosielämässä koettuihin tilanteihin eli näistä(kin) asioista ihmiset ovat valittaneet ihan tosissaan.