Kuukausi: huhtikuu 2024

Lähes tulkoon kaikissa ulkosuomalaisissa perheissä kasvaa kahden (tai useamman) kulttuurin lapsia. Niin myös meillä. Mutta minkälainen on tuo kohta 13-vuotta täyttävä espanjalais-suomalainen tyttäremme? Onko hänellä enemmän espanjainen identiteetti koska hän on täällä syntynyt ja kasvanut eikä ole koskaan asunut Suomessa? Miten on identiteetin rakentaminen hänellä sujunut – tunteeko hän kuuluvansa joukkoon, tunteeko olevans ns. ulkomaalainen? Mistä hän on ”kotoisin”?

Meidän perheemme on siis espanjalais-suomalainen – minä suomalainen ja puoliso espanjalainen, kotoisin Madridista. Tapasimme aikoinaan Fuerteventuralla, Kanarialla, jossa myös tyttäremme syntyi. Sielllä asuimme ensin pari vuotta kunnes tyttären ollessa 2-vuotias muutimme Gran Canarialla ja siellä hän ehti asua 11-ikävuoteen asti kunnes muutimme Madridiin kesällä 2022.

Suomessa emme ole siis koskaan asuneet mutta yhteydet Suomeen ovat aina olleet tiiviit ja olemme käyneet Suomessa yleensä 2-4 kertaa vuodessa. Kesällä vietämme yleensä siellä useita viikkoja, vietämme paljon aikaa perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa.

Kun tyttäreltä kysytään, että mistä hän on niin hän vain sanoo että on syntynyt Fuerteventuralla, asunut Gran Canarialla ja asuu nyt Madridissa ja että hän on puoliksi suomalainen. Ei sen kummempaa identiteettikriisiä.

                                          Meidän perheen Majorera = Fuerteventuralla syntynyt

Olemme siinä mielessä onnellissa asemassa, että monikulttuurisuus on meidän asuinpaikoissamme ollut enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Kanarialla ja Espanjassa asuu valtavat määrät ulkomaalaisia ja paikalliset ovat sekoittuneet muualta tulleisiin . On siis normaalia olla kahden kulttuurin lapsi eikä tyttärenikään ole koskaan tuntenut oloaan mitenkään erilaiseksi tai oudoksi. Hänen luokallaan on aina ollut muitakin useamman kulttuurin lapsia, aivan esikoulusta lähtien.

Koska tyttäremme on syntynyt ja kasvanut Espanjassa niin on täysin normaalia, että ympäristö on vaikuttanut espanjalaisen identiteetin kehittymisessä. Ystävät ovat hänellä pääsääntöisesti espanjalaisia, hän käy espanjalaista (tosin kaksikielistä) koulua, opiskelee koulussa Espanjan historiaa ja maantietoa sekä yleensäkin elää espanjalaista arkea. On tosi mahtavaa esim. nähdä miten tytär sujuvasti halailee koulun päättyessä ystävänsä, täällä täysin normaalia.

Mutta kyllä hän tuntee olevansa hyvin voimakkaasti myös suomalainen ja on Suomessa kuin kotonaan.

Tyttären ollessa pienempi olivat suomalaiset perinteet hyvin voimakkaasti mukana elämässä. On valettu tinaa uutena vuotena, koristeltu vitsoja virpomista varten pääsiäisenä, vietetty vappua perinteiseen suomalaiseen tapaan (koristeet, munkit, sima, piknik), juhlistettu Suomi-koulun päättymistä perinteisen kevätjuhlan muodossa Suvivirtta laulaen, juhlittu juhannusta (lähes aina Suomessa), syöty laskiaispullat ja Runebergin tortut, juhlittu pikkujoulua, syöty riisipuuroa ja pipareita ja tietysti joulut on aina vietetty paljon suomalaisten perinteiden mukaisesti.

Olimme myös kuusi vuotta mukana Suomi-koulun toiminnassa, minä opettajana ja tytär oppilaana. Nuo vuodet oliva tärkeitä suomalaisen identiteetin rakentamisessa.

Suomalaisuus on yhä edellen vahvasti mukana hänen elämässään ja hän rakastaa Suomea ja sinne suuntautuvia reissuja. Hän tuntee olevansa myös suomalainen eikä Suomessa käydessään koe olevansa ulkomaalainen. Tämä on äärimmäisen tärkeää sillä näin lapsellani on juuret – itse asiassa kahdet vahvat, vaikkakin hyvin erilaiset, juuret. 

Koen myös äärimmäisen tärkeäksi sen että tyttärellä on Suomessa omanikäistä seuraa sillä se on paras tapa integroitua joukkoon.

Tietysti merkittävää suomalaisen identiteetin kehittymisessä on ollut se, että meillä puhutaan suomea. Minun ja tyttären välinen kieli on aina ollut ja on edelleen vain ja ainoastaan suomi. Ja hän myös puhuu minulle suomea. Tosin siihen luonnollisesti aika ajoin sekoittuu espanjalaisia tai englanninkielisiä sanoja mutta kyllä hän pyydettäessä ne kääntää suomeksi. Hän pystyy siis täydellisesti kommunikoimaan Suomessa ystävien & sukulaisten kanssa eikä puheesta kuulu ulkomaalaista aksenttia.

Luonnollisesti isänsä kanssa tytär puhuu espanjaa ja kotikielenä meillä on neutraali englanti sillä englanti & espanja ovat myös lapsen koulukielet. Itse koen tärkeäksi myös sen, että lapsen isällä on positiivinen asenne Suomeen ja suomalaisuuteen sekä hän ymmärtää sen, että säännölliset käynnit Suomessa ovat tärkeitä kielen ja identiteetin kehittymisen kannalta.

Suomalaisessa luonteessa ja elämänasenteessa on paljon sellaista, joita puoliso haluaa lapsemme omaksuvan (itsenäisyys, päättäväisyys, sisu, luotettavuus, ympäristön & luonnon arvostaminen jne).  Ja tietysti espanjalaissa luonteessa ja elämänasenteessa on paljon sellaista, jotka haluamme lapsemme myös omaksuvan (sosiaalisuus, hetkessä elämisen kyky, positiivisuus, kyky näyttää tunteita jne). Ja ainakin tällä hetkellä näyttää siltä että olemme tässä onnistuneet.

Parasta kahdessa kulttuurissa elämisessa on tietysti se, että pystyy ammentamaan parhaat puolet molemmista. Hän on yhtä kotonaan saunan lauteilla salmiakkia, ruisleipää ja karjalanpiirakoita syöden kuin täällä Espanjassa. Hän osaa nauttia suomalaisesta luonnosta, hiljaisuudesta ja rauhasta, istua nuotion äärellä kumisaappaat jalassa ja paistaa nuotiomakkaraa yhtä hyvin kuin hän osaa nauttia espanjalaisen elämän erityispiirteistä. Hän pystyy sopeutumaan ja nauttimaan molemmista. Molemmat kulttuurit ovat niin normaaleja asioita hänen elämässään, että niitä ei tarvitse erotella tai miettiä. 

Onko tytär sitten enemmän espanjalainen vai suomalainen?  Voisin sanoa, että aika pitkään meni 50/50 mutta nykyään hän on ehkä aavistuksen verran enemmän espanjalainen, sanotaanko 60/40. Ja jos saan pidettyä asetelman noin myös tulevaisuudessa niin olen varsin tyytyväinen.

Olen todella onnellinen ja kiitollinen, että meillä kotona kasvaa tällainen kaksikulttuurinen maailmankansainen. Hän toivottavasti saa voimaa näistä molemmista lähteistä ja pystyy hyödyntämään niitä tulevaisuudessa elämän eri tilanteissa. 

Olen ollut jo melkein puolet elämästäni ulkosuomalainen sillä tänä vuonna tulee täyteen 23 vuotta siitä kun lähdin Suomesta. Enpä olisi silloin vuonna 2001 uskonut, että minusta tulisi jonain päivänä ulkosuomalainen ja päätyisin asumaan Espanjaan. Tarkoituksena oli nimittäin vain lähteä hetkeksi ulkomaille töihin. Viettää vuoden tai pari ja palata sitten monta kokemusta rikkaampana takaisin Suomeen.

Mutta homma ei sitten mennyt ihan noiden suunnitelmien mukaan sillä työ ja ulkomailla eläminen veivät nopeasti mukanaan. Vuodet vierivät ja maisemat vaihtuivat mutta Espanja oli toki tiiviisti mukana jo alusta lähtien.

Aika paljon sattumaa tai ehkä paremminkin kohtalon johdatusta on kuitenkin ollut matkassa mukana. Itse asiassa koko ulkomaille lähtö oli vähällä peruuntua sillä suunnitelmat menivät uusiksi syyskuun 11.päivän tapahtumien seurauksena vuonna 2001. Alkuperäinen työkohteeni vaihtui muutaman viikon odottelun jälkeen Espanjaksi ja lähtö tapahtui muutaman päivän varoitusajalla.

Ilman tuon 11.päivän tapahtumia elämäni olisi voinut kääntyä aivan toisenlaiseksi. Oli siis tavallaan kohtalon sanelemaa että päädyin tuolloin Fuerteventuran saarelle. Ja onneksi päädyin sillä tuolla saarella oli hyvin iso vaikutus siihen, että minusta tuli ulkosuomalainen.

Tuohon aikaan Fuerteventura oli Kanarian saareksi vielä varsin kehittymätön ja omalla tavallaan hyvin ainutlaatuinen. Toki matkailua oli saarella ollut jo muutaman vuosikymmenen ajan mutta massaturismista ei oikein vielä voinut puhua. Saarella oli vielä 2000-luvun alussa enemmän vuohia kuin asukkaita 🙂 Saaren alkuperäisyys, karu mutta omalla tavallaan kaunis luonto, paikallisten asukkaiden mutkattomuus sekä letkeä surffi-ilmapiiri veivät mukanaan ja paikka tuntui heti kotoisalta. Siellä oli helppoa olla. Ja itse asiassa tuo tunne on edelleen läsnä aina kun saarelle palaan vaikka se ei olekaan ollut koti enää 10 vuoteen. Mutta Fuerteventuralla tulee aina olemaan tärkeä paikka sydämessä.

Heti ensihetkistä lähtien saari teki minuun lähtemättömän vaikutuksen – se oli kuin rakkautta ensisilmäyksellä. Siis rakkautta tuohon saareen – puolisoni tapasin siellä vasta monen monta vuotta myöhemmin 🙂

Fuerteventurasta tuli siis nopeasti toinen kotini. Se oli kuin turvapaikka, jonne palasin aina syyskuussa. Kesät meni töiden parissa muualla mutta yli puolet vuodesta sain aina viettää saarella. Olin ehtinyt viettää jo useamman vuoden Fuerteventuralla ennen kuin puoliso saapui sinne kevättalvella 2007. Myös hän saapui tavallaan sattumalta, työnantajansa lähettämänä. Vaikka tapasimme ensimmäisen kerran jo samalla viikolla kun puoliso muutti saarelle niin tuosta ensitapaamisesta meni kuitenkin yli vuosi ennen kuin yhteinen tarinamme alkoi. Tuon vuoden aikana ehdimme kuitenkin tutustua hieman toisiimme yhteisten ystäväporukoiden kautta.

Kun sitten lopulta pääsimme tapaamaan ihan kaksistaan ensimmäistä kertaa niin heti tuli sellainen vahva tunne, että tässä on jotain erilaista. Ja käytännössä se olikin menoa heti ensihetkestä lähtien vaikka työt veivätkin minut heti toiselle puolelle Espanjaa useammaksi kuukaudeksi. Mutta välimatka ei erottanut meitä vaan pystyimme jatkamaan tutustumista sillä puoliso kävi tapaamassa minua käytönnössä joka toinen viikonloppu. Ja kun työprojekti sitten päättyi heinäkuussa niin suuntasimme samantien loman viettoon puolison vanhempien kesäkotiin Galiciaan. Olimme tuossa vaiheessa olleet yhdessä vasta muutaman kuukauden. Täällä Espanjassa ei ole siis mitenkään yleistä tutustua noin nopeasti tuleviin appivanhempiin mutta meidän kohdalla tilanne oli tuossa vaiheessa jo niin selvä että asiaa ei tarvinut edes harkita. Ja minut otettiin onneksi heti osaksi perhettä.

Kesäloman jälkeen palasimme sitten takaisin Fuerteventuralle töiden pariin. Tuon talven tosin asuimme vielä omissa asunnoissamme mutta talven kääntyessä kevääksi päätimme etsiä yhteisen asunnon. Ja pari vuotta myöhemmin siihen samaan kotiin saapui rakas tyttäremme, joka teki meistä perheen. Sekä sinetöi lopullisesti sen että Espanja on toinen kotimaani.

Fuerteventuralta perheemme matka jatkui Gran Canarille, jonne muutimme vuonna 2013 ja sieltä matka jatkui sitten tänne Madridiin pari vuotta sitten. Niin se elämä kuljettaa.

Taas on kuukausi vierähtänyt ja nyt mennään jo lujaa vauhtia huhtikuuta. Ja nyt tuntuu keväältä – kaikkialla vihertää ja kukkii ja lämpöäkin on päivisin jo yli 20 astetta. Mutta helpolla ei tänä vuonna talvi antanut periksi sillä pääsäisenä vietettiin todellista takatalvea käytännössä koko Espanjassa. Lämpötilat romahtivat päivässä ja koko pääsiäisloman ajan oli kylmää, sateista ja todella tuulista. Päivisin lämpötilat nousivat juuri 10 asteeseen ja tietysti voimakas tuuli teki sen, että sää tuntui vieläkin kylmemmältä.

Täällähän koululaisilla on pitkä pääsiäisloma, meidänkin tyttärellä oli peräti 11 päivää lomaa. Ensimmäiset päivät lomasta oli sentään vielä lämmintä & aurinkoista mutta loput 8 päivää vietetiinkin sitten enemmän ja vähemmän sisätiloissa sadetta pitäen. Harvinaista täällä, ainakin tähän vuodenaikaan.

Nuo parit aurinkoiset päivät käytimme kuitenkin hyödyksi ja lähdimme ex-tempore minilomalle Zaragozan kupeessa sijaitsevaan Alhama de Aragonin pikkukylään, joka on tunnettu mineraalivesijärvestä, jonka lämpötila pysyy n. 30 asteessa läpi vuoden. Kävimme tuolla lomalla ja viime vuonna eli paikka oli entuudestaan tuttu. Paremmin siitä voi lukea täältä: https://madridinmiia.com/2023/04/21/rentouttava-viikonloppu-balneariossa/

Nyt olimme reissussa vain yhden yön sillä puolison oli palattava töihin (hänellä ei ollut lomaa). Ja kaiken lisäksi sää muuttui juuri tuossa vaiheessa eli tiedossa oli vettä, kylmää ja tuulta koko viikolle. Mutta ihan kiva minireissu ja kotiin tulessa oli sellainen olo että olisimme olleet poissa pidempään.

Mitään muita suunnitelmia meillä ei sitten ollutkaan koko pääsiäisviikolle eli vietimme loman ihan kotosalla. Toki yritimme jotain ohjelmaa keksiä ettei olisi mennyt vain kotona makailuksi. Ensimmäisinä lomapäivinä sade taukosi sentään sen verran että pääsimme tallille ja tytär ratsastamaan mutta loppuviikosta kävimme sitten lähinnä vain katsomassa että ponilla on kaikki hyvin sateen ja tuulen keskellä. No, hyvinhän se siellä mutavellin keskellä pärjäsi.

Yhden sateisen päivän vietimme Madridin keskustassa ja kävimme mm. El mundo de Van Gogh-näyttelyssä, jossa taulut oli herätetty eloon. Ihan mielenkiintoinen kokemus ja erilainen tapa kokea taidetta. Myös elokuvissa kävimme koko perheen voimin. Meidän lähimmässä elokuvateatterissa on tuollainen vähän parempi lux-puoli, jossa on melkein makuuasentoon menevät pehmeät nojatuolit, oma pöytä ja kaiken lisäksi pöytiintarjoilu. Listalta löytyy perus pop cornien lisäksi kaikenlaista syötävää ja mikä parasta niin nuo tarjoilut eivät ole mitenkään kalliita – koko meidän setti (cokis, vesipullo, viinilasi, pizza, minihampurilaiset ranskalaisilla ja isot popcornit) maksoi yhteensä 30 euroa.

Tyttären kanssa kävin myös yhtenä päivänä kuuluisilla Majadahondan markkinoilla, joista on tullut ihan legendaarinen paikka espanjalaisteinien keskuudessa, etenkin tyttöjen. Etenkin koru-, vaate-, kenkä- ja korukojut ovat äärimmäisen suosittuja, vanhempi väki jonottaa lähinnä ruokakojuihin. Nämä tällaiset markkinathan ovat täällä Espanjassa ihan perusjuttuja ja käytännössä joka kylässä järjestetään markkinat vähintään joka toinen viikko, yleensä jopa kerran viikossa. Ja myynnissä on sitten kaikkea mahdollista – hedelmiä, vihanneksia, petivaatteita, pyyheliinoja, alusvaatteita, kenkiä, kasseja, aurinkolaseja, koruja, vaatteita jne ja tietysti kauppojen hintoja edullisemmin. Ja jostain syystä nämä Majadahondan markkinat ovat nyt todella suositut ja väkeä on paikalla ihan tungokseen asti. Mutta tytär tykkää katsella, hiplata juttuja ja toki sieltä sitten jotain aina mukaankin löytyy. Nyt esim. kaunis paita, parit korvakorut ja hame kesäksi – yhteensä taisivat maksaa joku 40 euroa.

Kävimme myös Real Madridin stadionilla katsomassa peliä, tällä kertaa tosin veteraanien eli Real Madrid Leyendas-joukkueen hyväntekeväisyysottelua. Tuo joukkue koostuu siis seuran entisistä, jo uransa lopettaneista pelaajista ja he käyvät pelaamassa aina välillä erilaisia hyväntekeväisyys ja edustuspelejä. Puolison veli on siis mukana tuossa joukkueessa sillä hän pelasi maalivahtina aikoinaan myös Real Madridissa. Oli aika huikeaa että tuollainen veteraanien hyväntekeväisyysottelukin vetää stadionin aivan täyteen.

Saimme myös yhtenä päivänä puolison ystäviä meille syömään ja heille tarjosin alkuruokien lisäksi suomalaisittain savustettua lohta sekä valkosipulikermaperunoita. Nämähän ovat aivan uusia tuttavuuksia espanjalaisille ja on aina helppo tarjottava koska kauheasti ei tarvitse kokkailla.

Näillekin vieraille maistui loistavasti suomalaiset ruoat – kaikkia ruokia kehuttiin kovasti. Kylmäsavulohta toki täälläkin myydään kaupoissa mutta tuollainen lämminsavustettu lohi on espanjalaisille ihan uusi elämys. Myös valkosipulikermaperunat hävisivät kulhosta viimeistä palaa myöten. Miten helpolla sitä voikin saada herkullista ruokaa aikaiseksi?

Espanjalaisittain lounas venähti eli pöytään kävimme klo 14 ja vieraat lähtivät kotiin pöydän äärestä n. klo 20. Eli käytännössä istuimme koko iltapäivän terassilla kuulumisia päivitellen – välillä satoi kaatamalla, välillä paistoi, kunnes taas satoi kaatamalla. Mutta ei haitannut koska meillä on lasitettu ja katettu terassi joten siinä kelpasi istuskella.

No, jotain hyvää oli tuostakin sadeviikosta sillä vedenkeruualtaat ovat täyttyneet melkeinpä kaikkialla Espanjassa. Etenkin Andalucian viljelyalueille nämä sateet olivat todella tärkeitä sillä kasteluvesi oli jo loppumassa. Mutta nyt on vettä taas varastossa ainakin tämän kesän ajaksi. Ja näin keväällä eli huhti-toukokuussa saadaan yleensä vielä aika reippaasti sateita – ainakin täällä Madridin seudulla.

Tänää kesänä ei siis tarvitse täällä Madridissa miettiä että saako nurmikkoa kastella, autoa pestä, kastella viljelyksiä tai täyttää uima-allasta, meillä riittää vettä.

Nyt kuitenkin nautimme sateiden jälkeen tästä auringosta ja lämmöstä. Ja luonto on kyllä nyt ihan parhaimmillaan – niin vehreää ja kaunista joka paikassa!

Tänään lähdemme juhlimaan puolison nuoremman veljen 50-vuotissynttäreitä, yllätysjuhlat on tiedossa. Ja maanantaina on puolestaan omat synttärini – tuohon tasalukuun on itsellä jäljellä enää kaksi vuotta. Mutta onneksi ikä ei vielä paina vaan tämä 48 tuntuu just hyvältä.