Kesäloman viimeiset viikot ovat menossa – syyskuu häämöttää jo nurkan takana ja se tarkoittaa sitä että on aika palata takaisin arkeen. Kesä on mennyt nopeasti mutta kyllähän tässä on kaikenlaista ehditty tekemään. On käyty Suomessa lomailemassa koko perheen voimin ja tyttären kanssa on tehty kaksi pienemmät reissut Kanarialle ja pohjois-Espanjan Galiciaan. Mutta tämän kesän tärkein saldo on kuitenkin se että koti remontoitiin lattiasta kattoon. Pääsemme siis aloittamaan arjen ja syksyn ikään kuin uudessa kodissa!

Mutta sitä ennen on vielä hommaa edessä. Kunhan remonttifirma on saanut viimeistelytyöt hoidettua niin pääsemme siivoamaan ja sen jälkeen sitten kantamaan huonekaluja takaisin sisälle. Kaikki meidän tavarat ja huonekalut ovat olleet remontin ajan alakerran varastossa ja autotallissa eli sieltä niitä sitten vähitellen pitäisi lähteä kantamaan takaisin ylös. Ja kaikki isommat huonekalut (sohvat, sängyt) pitää kaiken lisäksi kasata uudelleen sillä niitä ei saatu kokonaisina mitenkään siirrettyä. Eli muuttopuuhat tulevat pitämään meidät kiireisinä vielä monen monta viikkoa.
Viime viikot olemme myös juosseet kaiken maailman asioilla. Tässä loppuvaiheessa on lukuisia pieniä juttuja joita on pitänyt päättää. Minkälaiset pistorasiat, minkälaiset valokatkaisijat, minkälaisia lamppuja mihinkin huoneeseen, millaiset peilit kylpyhuoneisiin, mitkä hanat keittiöön ja entäpä kylpyhuoneisiin, millaiset pyyhekoukut ja wc-paperitelineet jne. Tässä vaiheessa iskee aina se remonttiahdistus kun ei jaksaisi enää tehdä yhtään valintaa vaan haluaisi päästä jo muuttamaan. Mutta onhan se kiva että remonttifirma asentaa kaiken valmiiksi niin ei tarvitse niitä sitten alkaa hoitamaan muuttopuuhien lomassa.



Onneksi kesä ei ole ollut pelkkää remontointia vaan olemme ehtineet nauttimaan myös lomasta. Elokuun alussa kävimme tyttären kanssa lomailemassa Kanarialla, entisellä kotisaarella. Tytär on jo pitkään pyytänyt että haluaisi päästä näkemään Kanarian ystäviään joten eihän siinä auttanut kuin varata lennot, hotelli & vuokra-auto ja suunnata Gran Canarialle.




Mehän teimme Madridiin muuton yhteydessä tyttärelle lupauksen että hän pääsee Kanarialle säännöllisesti tapaamaan ystäviään eli aina kun tarvetta tulee niin sinne lähdetään. Ja tästä lupauksesta olemme pitäneet kiinni – kuluneen vuoden aikana olemme käyneet Kanarialla viisi kertaa ja lisäksi yksi ystävä kävi myös täällä Madridissa.
Nyt on myös suunnitteilla Kanarian ystävien vierailu tänne Madridiin kunhan saamme kodin kuntoon. Ystävät siis lentäisivät ihan ilman vanhempiaan ja me olisimme täällä heitä vastassa. Onneksi Kanarian vuosien aikana loimme hyvät välit näiden ystävien vanhempiin joten luottamus on molemminpuolista ja tällaiset vierailut ovat mahdollisia.

Kanarialla kävimme myös vanhalla tallillamme sillä tyttärellä oli myös entistä lempiponia kova ikävä. Luottamus näidenkin välillä tuntui olevan edelleen tallella.
Tämä kesä on muutenkin mennyt vahvasti hevospainotteisesti sillä kotosalla vuokraponimme Cherokee tarvitsee hoitoa ja liikuntaa. Toki olemme hänet jättäneet hyvillä mielin reissujen ajaksi kotiin lomailemaan koska poni on omistajansa tallilla eli hänestä pidetään siellä todella hyvää huolta myös silloin kun emme ole paikalla. Mutta silloin kun olemme olleet Madridissa niin olemme käyneet tallilla joka päivä.
Kesällä toki ratsastelut ovat jääneet vähän harvemmalle tai tuokiot ovat olleet kevyempiä sillä mitään täysmittaista treenausta ei näissä Madridin kesäkeleissä oikein pysty harjoittamaan. Ellei sitten ole valmis treenaamaan aamuvarhaisella tai iltamyöhään – klo 12 ja 20 välillä on yksinkertaisesti liian kuuma mihinkään fyysiseen rasitukseen.




Onneksi kesä on kuitenkin ollut varsin miellyttävä eli yhtään yli 40 asteen päivää ei ole vielä tullut tänä kesänä. Toki +38 asteeseen on päästy lukuisina päivinä mutta viime kesänä nuo yli 40 asteen päivälämpötilat olivat sääntö kuin poikkeus.
Ja näitä Madridin helteitä on myös jaksanut paremmin kun välillä on päässyt ”viilentymään”.
Viime viikolla kävimme tyttären kanssa lomailemassa Espanjan pohjois-rannikolla Galiciassa jossa abuela eli puolison äiti viettää aina kesänsä. Meillä on ollut tapana käydä siellä aina näin kesällä koska Galicia on vallan upea paikka eikä rannoilla ole Välimeren kaltaisia ruuhkia. Ruokakin on siellä parempaa kuin Välimeren kohteissa ja sää huomattavasti miellyttävämpi.
Tälläkin kertaa saimme nauttia upeista keleistä – oli lämmintä mutta ei liian kuumaa. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, ei ollut ruuhkia, vedet ovat kristallinkirkkaita ja ilma ihanan raikasta. Luonnon vehreys on myös upeaa eikä maisemissa muutenkaan mitään vikaa!






Ainoa ikävä puoli on että ajomatka kestää tauotta 6 tuntia mutta onneksi tiet täällä ovat loistavassa kunnossa ja useampi kaistaiset moottoritiet mukavia ajettavia (ei ruuhkia ja 120 km nopeusrajoitus).

Muuten elokuu onkin sitten menny rennosti – olemme viettäneet aikaa uima-altaalla ja välillä käyneet keskustassa shoppailemassa. Näin elokuussa siellä on mukavampaa käydä kun väkeä on selvästi normaalia vähemmän. Muutenkin tämä kuukausi on hyvä hetki sellaisiin puuhiin joita tulee välteltyä muuten esim. ruuhkien takia. Elokuinen Madrid kun tyhjenee melko hyvin niin asukkaista kuin turisteista.

Koulut alkavat 4.syyskuuta eli vielä ehdimme nauttia lomasta reilut kaksi viikkoa. Edessä on vielä kesäloman viimeinen reissu eli kuun lopussa lähdemme Kreikkaan, Mykonokselle. Ja tällä kertaa ihan koko perheen voimin. Puolisolla kun ei tänä kesänä ole ollut muuta kuin yksi lomaviikko heti alkukesästä ja se meni Suomi-reissuun niin tämän toinen lomajakso tulee kyllä tarpeeseen. Kaiken remonttistressin jälkeen.
Myös tyttärelle kiva päätös kesälomalle ja sieltä kun tulemme niin koulu alkaakin sitten jo heti seuraavana päivänä! Ja edessä on iso muutos – siirtyminen secundariaan eli yläasteelle.















